Miksi shoppailu on niin ihanaa

Olen ainakin kymmenen viime vuotta selittänyt, että en yhtään tykkää shoppailusta. Inhoan sovittamista, en jaksa kulkea kaupoissa, ei sieltä kuitenkaan löydä mitään ja muutenkin ostan vain järkevästi ja tarkoituksella. Pari viime vuotta omia ostostottumuksiani tarkastelleena on todettava, että tässäpä taas yksi sellainen pieni arkinen itsepetos, joka ei yhtään pidä paikkaansa. On vain ollut mukavaa ajatella olevansa ihminen, joka ei tykkää shoppailusta.

Totta on, että en ole koskaan viihdyttänyt itseäni lähtemällä varta vasten kaupoille. (Poikkeuksen tästä tekevät amerikkalaiset outlet-maailmat, mutta ne ovat muutenkin asia erikseen.) Mutta en siis ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka lähtee huvikseen vaikka Stockalle hypistelemään, löytyisikö jotain kivaa. Sen sijaan shoppailuni on keskittynyt alennusmyynteihin. Niissä olen shoppaillut ahkerasti, mutta olen selittänyt tätä toimintaa itselleni järkiostamiseksi. Tässä juuri on kyse itsepetoksesta, sillä alessa pyöriminen on täyttänyt shoppailun kriteerit täysin: Mennään katsomaan, löytyisikö jotain kivaa. Hypistellään ja sovitellaan, ja jos löytyy jotain halvalla, niin sitten mietitään olisiko sille käyttöä. Usein olenkin keksinytkin kaikenlaisia enemmän tai vähemmän realistisia tilanteita, joissa alelöytöä voisi pitää, millä viimeistään olen oikeuttanut ostamisen.

Tässä vain on se ongelma, että kovin järkevää tuollainen ei ole. Shoppailu on tavallaan nurinkurista; sen sijaan että etsisi tiettyä vaatetta, joka kaapista puuttuu, pyöritään katselemassa mitä olisi alennuksessa ja valitaan paras tarjolla olevasta valikoimasta, riippumatta siitä oliko sille tarvetta vai ei. Sitten selitetään itselle, että koska vaate oli ALESSA, kyseessä on järkiostos. Ikään kuin hinta – tai oikeastaan ei edes hinta vaan pelkkä aleprosentti – tekisi mistä tahansa ostoksesta automaattisesti hyvän hankinnan.

Kun aloin opetella ostamista shoppailun sijaan, ajatus ostoslistasta vaatteiden suhteen tuntui kummallisen rajoittavalta. Miten tylsää, jos ei saa edes katsella muuta, kuin sitä mitä oikeasti tarvitsee?! Tämän tajuaminen oli aika havahduttavaa. Näin ajattelee siis ihminen, joka on aina selittänyt inhoavansa shoppailemista. Tajusin, että alennusmyynnit ovat vedonneet vahvasti sellaisiin osa-alueisiin, joita en ollut lainkaan tiedostanut. Metsästysvaistot heräsivät ja kilpailuvietti aktivoitui. Jos satuin löytämään jotain mieluista, olin aivan riemuissani löytämisen ilosta ja siitä, miten paljon oikein säästin ostamalla vaatteen.

Tähän kaikkeen peilattuna ostoslistaan tyytyminen on kieltämättä valju elämys. Koko tuo ihana tunnecocktail jää kokonaan pois. Ei löytämisen riemua eikä säästämisen tuomaa onnistumisen elämystä. Kun ostaa ostoslistan kanssa, shoppailuun liittyvä yllätyksellisyys häviää oikeastaan kokonaan. Ei ole erityisen jännittävää ostaa vaatetta, jonka ostamista on suunnitellut ties kuinka kauan. Mutta olennainen kysymys onkin, miksi se yllätyksellisyyteen liittyvä elämys pitäisi saada juuri vaateostosten kautta.

Symboloikoon tämä kuva oivallusta.

Tämän asian tiedostaminen on ollut minulle iso oivallus. Ensinnäkin sain itseni kiinni jälleen yhdestä tavasta huijata itseäni. Mutta ymmärrys shoppailuun liittyvistä tunne-elämyksistä lisää itsetuntemusta reippaasti. Tiedän nyt, että noiden elämysten haku on se oikea syy, mikä alennusmyynneissä houkuttelee, ei suinkaan se, että löytäisin niistä oikeasti täydellisiä vaatteita. Lisäksi kahden viime vuoden tarkan kirjanpidon seurauksena tiedän, että alesta ostaminen ei oikeasti säästä rahaa. Ostamatta jättäminen säästää. Jos useimmiten jätän ostamatta, säästän vuodessa enemmän, vaikka ne harvat kerrat kun jotain ostan, maksaisinkin täyden hinnan.

En ole koskaan aikaisemmin tajunnut, miten iso merkitys löytöjen tekemisellä on shoppailussa ollut. Siinä on päätökset tehty pitkälti tunne-elämyksen vallassa, ja järkiperustelut on etsitty sitten myöhemmin. Nyt mietin, voinko saada niiden ostoslistalla olevien vaatteiden etsimisestä ja löytämisestä samanlaiset kiksit – hieman kyllä epäilen että en. Tai sitten pitää pystyä ohjelmoimaan aivot jotenkin uudelle taajuudelle.

Onko teistä kukaan tehnyt samanlaisia huomioita? Miksi shoppailu on ihanaa – vai onko se? Minusta tuntuu, että olen juuri oivaltanut jotain todella olennaista, mutta olenko oivallukseni kanssa ihan yksin?

Maanantain sekalaiset (viikon vinkit)

Olin eilen maalla ja päivä vierähti pitkälti mäenlaskussa ja pullansyömisessä. Viikon viralliset linkit jäivät siksi pois, mutta korjataan tilanne tänään. Viimeisimmässä podcastissa puhun luonnonkosmetiikasta. Kuin tilauksesta Karkkipäivä-blogissa ilmestyi todella hyvä ja kattava selvitys luonnonkosmetiikasta. Sannin pitkässä ja perusteellisessa artikkelissa annetaan hyvät ohjeet, kuinka löytää juuri itselleen sopivaa luonnonkosmetiikkaa, merkkivinkkejä myöten. Käsitellyksi tulevat niin hinta, koostumukset kuin muutkin eri merkkejä erottelevat asiat. Mikäli olet kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, mutta et tiedä mistä aloittaa, aloita tästä artikkelista. Lisäksi löysin Iltasanomien nettisivuilta listauksen edullisesta luonnonkosmetiikasta, jota saa marketeista. Eiköhän näillä vinkeillä pääse ainakin alkuun.

Podcastista puheenollen olen todella turhautunut, sillä viimeisimmät 5 jaksoa eivät tällä hetkellä toistu puhelimen sovelluksissa. Tietokoneella kuunnellessa kaikki kuuluu kuitenkin aivan normaalisti. Olen yrittänyt löytää ongelmaan ratkaisua, mutta en käsitä mistä tämä johtuu. Etenkin, kun nämä jaksot ovat aiemmin kuuluneet normaalisti, mutta nyt ne ovat jotenkin kadonneet puhelimesta. Mitään muutoksia en kuitenkaan ole niihin blogin puolella tehnyt, joten asia on täysi mysteeri. Pahoin pelkään, että tämä ongelma koskee myös muita puhelimia kuin omaani. Olen törmännyt ongelmaan myös muiden podcastien kohdalla aina ajoittain, mutta en aiemmin omalla kohdalla. Jos tiedätte miten tämä ratkaistaan, niin kertokaa. Netistä löytyvä tieto on hyvin ristiriitaista. Osan mielestä syy on sovelluksessa, osan mielestä podcastin tarjoassa ja osan mielestä nettiyhteyksissä. Joka tapauksessa tein blogiin podcasteille oman sivun, jossa ne kaikki ovat kootusti kuunneltavissa. Latasin äsken uusimman ja huonoimmin toimivan jakson blogin kautta uudelleen, ja se rupesi näköjään toimimaan myös puhelimessa niin, että jakson lataa (eli klikkaa sitä pientä pilven kuvaa) ensin ja kuuntelee sitten. Jos ehdin, yritän samaa konstia myös noille jaksoille 11-14, josko nekin siitä tokenisivat. Blogin kautta kaikki jaksot ovat kuitenkin taatusti aina kuunneltavissa.

Huomasitteko, että vaikka eilen ei postausta tullut, kirjoitin lauantaina siitä, mikä on shoppailun ja ostamisen ero. Olen tätä miettinyt aika paljon viime aikoina, sillä olen tajunnut että shoppailu houkuttelee, vaikka olenkin kuvitellut että en tykkää siitä yhtään. Kirjoitan aiheesta piakkoin lisää, sen verran kiinnostava se on.

Linkkaan vielä tähän Caps Lookin ensimmäisen workshop-videoon, jolla Iina kertoo, miten hän löysi kapselipukeutumisen ja millaisia vaikutuksia sillä oli hänelle tuttuakin tutumpiin vaatekriiseihin. Iina kyllä puhuu asiaa (en minä muuten tätä yhteistyötä hänen kanssaan tekisikään). Tältä hän muuten näyttää:

Tällaisia sekalaisia kuulumisia tähän viikon alkuun. Selkeämpää menoa luvassa huomenna, paneudun silloin tuohon shoppailuasiaan tarkemmin.

Ostamisen ja shoppailun ero

Ostin tiistaina kengät. Koko ostotapahtuma kiteytti hyvin sen, mikä ero on shoppailulla ja ostamisella.

Kaikki alkoi hyvin shoppailuhenkisesti. Sain vinkin, että keskustan kenkäliikkeessä oli -80% ale. Nyt on niin, että vaikka vaatehankintani ovatkin muuttuneet parin viime vuoden aikana erittäin fiksuiksi, enkä enää juurikaan haksahda höperyyksiin, niin -80% kuulostaa kyllä korviini jokseenkin vastustamattomalta. Vaikka tiedän, että ale ei ole erityisen hyvä syy ostaa mitään, niin tuollainen aleprosentti saa minussa aikaan edelleen pavlovilaisen reaktion.

Suunnistin siis kyseiseen kauppaan. Siellä kävi ilmi, että -80% koski tietenkin vain pientä osaa valikoimasta. Mutta ei se mitään, sillä suurin osa muista kengistä oli edelleen -40% tai  -50%. Olin tyytyväinen. Ostoslistalla on nimittäin ollut pitkään siistit kaupunkinilkkurit. Skannasin valikoiman ja bongasin useamman potentiaalisen parin. Avulias myyjä toi varastosta oikeita kokoja soviteltavaksi. Kokeilin neljät eri kengät. Tykkäsin yksistä kovasti, mutta kun pidin niitä pidempään jalassa, alkoi tuntua siltä, ettei malli ollut sittenkään sopiva. Toiset taas eivät näyttäneet jalassa yhtä kivoilta kuin hyllyllä.

Lopulta löysin nilkkurit, jotka olivat juuri sellaiset kuin olin etsinytkin. Samalla kävi ilmi, että neljästä sovitetusta parista juuri nämä eivät olleet minkäänlaisessa alessa. Takaisku! Vanhasta muistista kyseenalaistin hetkeksi koko valinnan. Olin tullut -80% aleen, ja nyt olin siis ostamassa kenkiä täydellä hinnalla. Sehän oli ihan tyhmää – vai oliko sittenkään? Vanhat tottumukset harasivat vastaan, mutta aloin puhua itselleni järkeä.

Millä todennäköisyydellä löytäisin yhtä kivat kengät, jos näiden löytämiseen oli mennyt kaksi vuotta? Olisiko mitään järkeä ostaa niitä vähän halvempia, mutta jalassa huonompia kenkiä, ja toivoa että ne mukautuisivat ajan myötä? Tiedän kokemuksesta, että todennäköisesti jalka ei kuitenkaan totu, ja halvemmat kengät jäävät pitämättä. Täyden hinnan kengät eivät tietenkään olleet halvat, mutta hinta oli mielestäni siedettävä. Tiesin kyllä oikeasti, mitä piti tehdä. Kuuntelin järjen ääntä ja kävelin kengät kainalossa kassalle.

Tässä ne ovat.

Tässä on shoppailun ja ostamisen ero. Shoppailuun kannustaa muutkin tekijät, kuin itse vaate tai tavara, jota on ostamassa. Ostaminen tapahtuu siksi, että tarvitsee juuri sitä, mitä on ostamassa, eikä esim. alella, vieressä seisovalla kaverilla tai omalla fiiliksellä ole vaikutusta ostopäätökseen. -80% ale houkutteli katsomaan, mitä kivaa voisi löytää halvalla, siis shoppailemaan. Mutta päädyin lopulta tekemään suunnitellun ostoksen.

***

Haluan vielä vinkata Caps Lookin ilmaisesta workshopista, joka alkaa 12.2. Siellä pääsee jyvälle kapselipukeutumisen saloista, joiden suhteen workshopin vetäjä Iina Lappalainen lienee Suomen paras asiantuntija. Mikäli osallistuit workshoppiin jo viime syksynä, kannattaa harkita myös Iinan webinaaria, joka on 18.2. klo 18. Webinaarin nimi on Vaatekaappi haltuun – 5 yleisintä syytä vaatekriiseihin ja kuinka ne ratkaistaan. Jos olet jo ilmoittautunut workshoppiin, saat automaattisesti kutsun myös webinaariin. Jos et halua osallistua workshoppiin, ilmoittaudu pelkkään webinaariin tästä. Vaatekriisit ja niiden ratkaisut kiinnostavat ainakin minua suuresti. Arkijärki ja Caps Look tekevät helmikuussa yhteistyötä. 

Arkijärki-podcast 15: Mikromuovit

Mikromuoveihin liittyvältä uutisoinnilta ei ole viime aikoina juuri voinut välttyä. Tässä podcastissa juttelen siitä, mitä mikromuovit merkitsevät yksittäisen kuluttajan kannalta ja annan käytännöllisiä vinkkejä siitä, miten esimerkiksi kosmetiikassa niitä voi vältellä. Siteeraan myös Suomen ympäristökeskuksen artikkelia, josta käy ilmi varsin pysäyttäviä lukuja liikenteen mikromuovien suhteen. Podcastissa viitataan myös Helsingin Sanomissa 1.2. julkaistuun uutiseen sekä samassa lehdessä 6.2. julkaistuun artikkeliin mikromuoveista. Näistä jälkimmäinen näyttäisi olevan netissä luettavissa vain tilaajille. Olen käyttänyt lähteinä myös YLEn juttua fleecestä. Mikäli aihe kiinnostaa, suosittelen myös tätä erittäin informatiivista YLEn nettisivuilta löytyvää artikkelia.

Podcastin pituus on 17min 45 s.

Podcastin voi kuunnella tästä alapuolelta, tai sen voi tilata esimerkiksi iTunesin kautta. Kaikki aiemmat jaksot löytyvät järjestyksessä tuosta yläreunasta löytyvästä podcastien omalta sivulta http://arkijarki.net/arkijarki-podcastit/

Silitin, silitän, tulen silittämään

Tässä blogissa esiintyy säännöllisin väliajoin hauska ilmiö: Minä valitan siitä, että silitettävien pino on taas kasvanut kauhean korkeaksi, johon ystävällinen lukijakunta vastaa, että lopeta nyt hyvä ihminen se silittäminen. Hanki vaatteita joita ei tarvitse silittää, niin sitten ei tarvitse tuskailla sen pinon kanssa. Olen aina ottanut nämä neuvot hyväntahtoisina kehotuksina, eikä niissä mitään vikaa olekaan. Nyt on kuitenkin ruvennut tuntumaan siltä, että tätä silitysasiaa on pakko avata vähän enemmän, sillä näissä neuvoissa on yksi ongelma. Nimittäin eivät ne vaatteet sitä pinoa kasvata. Minä silitän etupäässä ihan muita juttuja!

Jos katson silitettävien koppaan nyt, sieltä löytyy tällä hetkellä seuraavia tekstiileitä:

  • kankaisia serviettejä noin tusina
  • essu
  • tyynynliinoja
  • keittiöpyyhkeitä
  • pöytäliina
  • 3 mekkoa (lasten)

Nämä kaikki ovat mielestäni aivan liian ryppyisiä kaappiin.

Suurin osa ”silityskuormasta” syntyy liinavaatteista. Ja arvatkaa mitä! En lakkaa silittämästä, ennen kuin seuraavan kirjan deadline iskee siinä määrin päälle, ettei aikaa kerta kaikkiaan ole. Sanon tämän nyt heti kättelyssä, koska oikeasti haluan silittää nuo kaikki. Voi olla että tuskailen pinoa aika ajoin, mutta silitän silti.

Sileät petivaatteet ovat sellaista arjen luksusta, joka ei maksa muuta kuin vaivan. Sileä tyynynliina poskea vasten tuntuu ihanalta, samoin kuin mankeloidut lakanat. Silitetyt ja mankeloidut liinavaatteet menevät pieneen tilaan ja ne pölyävät merkittävästi vähemmän kuin silittämättömät. Marttojen mukaan mankelointi  ja silittäminen vähentävät tesktiilipölyn määrää jopa 60-kertaisesti. Mutta olennaisinta on se tunne, jonka sileistä lakanoista ja tyynynliinoista saa. Karkeampikin puuvilla muuttuu mankeloimalla lähes yhtä sileäksi kuin kallis puuvilla satiini.

Keittiöpyyhkeet silitän siksi, että ne ovat aina esillä. Olen silittänyt pyyhkeet aina, niin kauan kuin muistan. Silitetty kangas näyttää siistiltä ja huolitellulta kun se roikkuu uunin kädensijasta. Pöytäliinojen ja serviettien silittämistä tuskin tarvitsee selitellä. Jos haluaa käyttää kankaisia liinoja, niin sitten ne pitää silittää, se tulee vähän kuin siinä samassa paketissa. Tämä on valinta, jonka haluan tehdä. Kaikissa tavaroissa on oma vaivansa, ja pöytäliinoissa on silittämisen vaiva. Servietit ovat käytössä lähinnä juhlissa, nämä odottavat joulun jäljiltä. Ei ole ollut kiire.

Sileät keittiöpyyhkeet. Tämä pino on yksi lempiasioitani kotona.

Vaatteita silitän tietenkin myös, mutta vähemmän kuin noita muita tekstiilejä. Silitän omista vaatteistani kaikki, mitkä ovat rypyssä sen jälkeen kun ne tulevat pesusta. En siis villapaitoja, mutta ohuempia neuleita kyllä jos ne sitä kaipaavat, huivit, puserot, hameet jne. Kesällä silitettävää on enemmän kuin talvella, materiaaleista johtuen. Minulla tosin on myös sellainen höyrytyskone, jolla saa sileäksi sellaisetkin vaatteet, jotka eivät silittämistä kestä. Lastenvaatteista silitän mekot, hameet, kesäiset housut jne. lukuunottamatta trikoovaatteita. Sellaisia silitän ainoastaan silloin, kun vaate on menossa myyntiin. Tämä siksi, että käytössä trikoo ei näytä juurikaan erilaiselta silitettynä tai silittämättömänä, mutta myyntirekissä ero on huikea.

Silittäminen on minusta kotitöiden joukosta mukavimmasta päästä. Se on aika meditoivaa, siinä voi samalla kuunnella äänikirjaa tai podcastia. Työn jälki näkyy heti ja tulosta tulee nopeasti. Rupeamisen vaivahan siinä aina on, mutta toisaalta työhuone mahdollistaa sen, että silittäminen ei ole yleissiisteyden kannalta välttämätöntä edes joka viikko, sillä pinoa ei näe kukaan, ellei mene työhuoneeseen.

En silitä kenenkään muun kuin itseni takia. Puolisolle on luultavasti yhdentekevää, onko lasten mekot sileitä vai eivät, keittiöpyyhkeistä puhumattakaan. En tosin ole kysynyt hänen mielipidettään, koska silittäisin joka tapauksessa. Minulla ei myöskään ole mitään muistikuvaa siitä, silitettiinkö meillä lapsuudenkodissa tyynynliinat vai ei. Olen itse tehnyt niin siitä lähtien, kun parikymppisenä muutin yksin asumaan. Tämä on ihan oma juttuni. En silitä kenenkään mieliksi eikä taustalla ole ääneenlausumattomia odotuksia ulkopuolisilta tahoilta. Eihän niitä tyynynliinoja edes näe kukaan muu kuin minä itse.

Vaatteiden silittämiseen liittyy myös ajatus siitä, mitä muut ajattelevat. Silittäminen saa nimittäin minkä tahansa tekstiilin sekä näyttämään paremmalta että tuntumaan paremmalta. Se on minusta helpoin ja halvin tapa kohentaa minkä tahansa vaatteen ulkonäköä. Sama koskee kodintekstiileitä. Silittäminen on sellainen kotityö, jonka voi jättää tekemättä, eikä siinä mikään vaarannu. Jos haluaa päästä helpolla, silittämisestä kannattaa tinkiä ensimmäisenä, sillä menetys on etupäässä esteettinen. Mutta silittämisellä saa helposti luksusta elämään ilman minkäänlaisia lisäkustannuksia. Se maksaa vain viitsimisen vaivan.

Nyt kun tämä selvitys on tehty, minua kiinnostaa, onko siellä ketään samoilla linjoilla? Onko silittäminen arjen luksusta vai silkkaa ajan haaskausta? (Muistuttaisin kuitenkin, että kyseessä ei ole mikään kunnollisuuskilpailu. Pystyn hyvin eläytymään siihen ajatukseen, ettei silittäminen voisi vähempää kiinnostaa. Minulle se vaan on asia, jonka tykkään tehdä.)

Viikon vinkit: kapselipuvusto, asiantuntijan vaatevuosi sekä tärkeää muoviasiaa

Kiinnostaako kapselipukeutuminen? Caps Look tarjoaa helmikuussa ilmaisen kapselipukeutumisen workshopin eli työpajan. Työpaja toteutetaan virtuaalisesti, eli se koostuu kolmesta videosta sekä yhdestä live-webinaarista. Jos kapselipukeutuminen kiinnostaa, Caps Lookin Iina lienee Suomen paras asiantuntija tällä saralla. Workshoppiin voi rekisteröityä tästä, samalla sivulla myös tarkemmat päivämäärät ja tiedot. Arkijärki.net tekee tässä kuussa yhteistyötä Caps Lookin kanssa. 

 

Jatkan vaateasioilla, ja linkkaan vaateguruni Rinna Saramäen blogiin, jossa hän analysoi viime vuoden vaatehankintansa. Rinnalla on budjetti, hän tietää tyylinsä ja hän todella tekee löytöjä kierrätyskeskusten ilmaislaareista ja kirppisten parin euron rekeiltä. Tätä taitoa haluaisin itsekin kehittää, en ole ollenkaan taitava penkoja. Muistakaa myös Rinnan loistava kirja Hyvän mielen vaatekaappi!

Muovi, tuo murheenkryyni. Kierrätystä kehitetään ja ihmiset ovat lähteneet ainakin pääkaupunkiseudulla siihen niin innokkaasti mukaan, että systeemi yskii kovan kuormituksen takia. Mutta tutkijan mukaan muovit ovat hankalia monesta syystä. Mitä niistä liukenee, mitä niihin on käytetty, voidaanko ne lopulta kierrättää. Tämä pitkä mutta informatiivinen artikkeli kannattaa lukea, jos muovi arjessamme kiinnostaa. Tutkijan viesti kuluttajille on yksinkertainen: osta vähemmän tavaraa, ja osta hajusteettomia tuotteita. Osta elintarvikkeet mahdollisuuksien mukaan ilman muovikäärettä. Tässä on tekemistä, mutta aina kannattaa yrittää. (YLE)

Vinkkaan vielä tähän loppuun Emmyn ja Reiman kampanjasta, joka on voimassa helmikuun ajan. Emmy myy puolestasi käytettyjä vaatteita, ja kierrätyslaatikkoja löytyy Reiman liikkeistä. Jos mukana on Reiman vaatteita, saa alekupongin ja ilmaiset käsittelykulut. Tässä on yksi mahdollisuus hankkiutua pitämättömistä vaatteista fiksusti eroon.

Arkijärki-podcast 14: Ruokahävikki tammikuussa

Tässä podcastissa kerron, miten Ruokajärki-projektiin liittyvä hävikin vähentäminen tammikuussa sujui. Ruokahävikkiä syntyi suoraan sanottuna paljon. Podcastissa kerron tarkemmin mistä hävikkiä syntyi, mitkä asiat siihen johtivat ja mitä aion jatkossa tehdä. Uskon että siellä lukijoiden joukossa on runsaasti ihmisiä, joiden kotona ruokahävikin määrä on huomattavasti pienempi kuin meillä. Pyydän silti muistamaan, että ensinnäkin  tämä määrä ei ole poikkeus vaan täsmällisesti suomalaisessa keskiarvossa. En ole tässä asiassa epänormaali vaan todella tavallinen. Toiseksi pyydän huomaavaisuutta kommenttien osalta. Kauhistelu ei asiaa auta, mutta hyviä vinkkejä hedelmien säilyttämisen suhteen otan mielelläni vastaan!

Podcastin kesto on tällä kertaa 13 minuuttia.

Podcastin voi kuunnella tästä alapuolelta, tai sen voi tilata esimerkiksi iTunesin kautta. Kaikki aiemmat jaksot löytyvät järjestyksessä tuosta yläreunasta löytyvästä podcastien omalta sivulta http://arkijarki.net/arkijarki-podcastit/

Tammikuun tekstiiliraportit

Vuoden ensimmäinen kuukausi on takana! On siis raportoinnin aika. Tosi moni pyysi, että jatkaisin vaateostosten seuraamista ja niistä kertomista, vaikka varsinainen projekti loppuikin vuodenvaihteessa. Jos viime vuoden projekti kiinnostaa, kirjoitin sen onnistumisesta täällä.

Tänä vuonna jatkan viime vuoden linjalla. En enää halua shoppailla, sillä olen nähnyt mihin se johtaa: harkitsemattomiin ostoksiin, turhaan rahanmenoon ja vaatekaappiin, joka ei koskaan tunnu tulevan valmiiksi. Vaikka en shoppaile, aion silti ostaa vaatteita. Sukkia ja alusvaatteita on uusittava väistämättä, koko viime vuoden listalla olleet talvikengät puuttuvat vieläkin, ja niin edelleen. Tavoitteena ei siis ole päästä nollatulokseen. Sen sijaan tavoitteena on kohtuullisuus ja tietoisuus siitä mitä tekee. Tiedostan nykyisin kipeästi sen, miten ikuisia vaatteet ovat. En voi ajatella, että ostan jotain ja jos se ei sovikaan, laitetaan kiertoon. Haluan sitoutua ostamiini vaatteisiin pitkäksi aikaa, mieluiten esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi.

Budjettia minulla ei ole. Kahden vuoden seurannan jälkeen tiedän, että rahankäyttö ei ole ongelma. Välillä viime vuonna tuli sellainen tunne, että mitä vähemmän rahaa menee, sen parempi tilanne. Mutta sovella vaatteisiini sitä, paljonko niiden yksittäinen käyttökerta maksaa. Tuhannen euron ostos on ok, jos sitä pitää tuhat kertaa. Se tekee euron per kerta, mikä on minusta kohtuullinen summa. Harkitsen vielä, raportoinko jossain vaiheessa myös käyttämiäni rahoja. Tiedän, että se on monista hyvin kiinnostavaa, mutta tehkääpä itse perässä 🙂 Rahasta puhumiseen on aina pieni kynnys, asia tuntuu niin henkilökohtaiselta.

Tämän pitkän alustuksen jälkeen päästään itse asiaan: tammikuun ostoksia 0, saatuja vaatteita 0, käytettyä rahaa 0. En käynyt alennusmyynneissä, enkä tarvinnut mitään, joten sanoisin että edellä mainitut suuntaviivat toteutuivat hienosti.

Tekstiilijätettä sen sijaan tuli yhteensä 118 grammaa. Heitin roskiin urheilusukan ja lasten kesähousut, joita ei kahden lapsen jäljiltä enää maksanut vaivaa korjata, kun kangas repesi rikki. Tuosta sukasta on sanottava, että olen aikanaan hankkinut monta paria samanlaisia sukkia, ne alkavat kaikki olla aika hajalla, mutta heitän roskiin aina vain sen sukan, joka menee puhki. Koska ne ovat kaikki samanlaisia, epälukuinen määrä ei haittaa. Ennakoin tosin, että loputkin hajoavat vielä tämän vuoden aikana.

Aloitin tekstiilijäteseurannan 1.11.2017, eli sitä on takana nyt kolme täyttä kuukautta. Tässä ajassa olen heittänyt roskiin yhteensä 216 grammaa tekstiiliä. Tasaisen vauhdin taulukolla jään kauas suomalaisesta keskiarvosta. Se on lohdullista, sillä ruokahävikin suhteen en valitettavasti ole onnistunut samalla tavalla (aiheesta lisää torstain tulevassa podcastissa). Mutta ainakaan tekstiilien osalta en kuormita maailmaa liikoja. Toisaalta on tässä yritystäkin: otin roskiin menneen vaahtomuovipatjan päältä pois sen kankaisen suojuksen. 100% puuvilla, ja ihan ehjä. Heitin pyykkiin ja nyt siitä joko tulee rättejä, tai sitten jotain muuta.

Varsin niukoissa lukemissa siis tämä kuukausi! Miltä teidän kirjanpito näyttää ostosten suhteen?

 

Kaaoksen kimppuun

Ajattelin näin maanantain kunniaksi lähteä iloisen itsensä häpäisemisen tielle. Tämän vuoden 18 asian listalla on yhtenä kohtana työhuoneen muodonmuutos. Se on todellakin tarpeen, kuten näistä alla olevista kuvista voitte nähdä. Työhuone palvelee siis paitsi omana itsenään, myös kodinhoitohuoneena, varastona ja siellä sijaitsee myös kodin kierrätyspiste. Kaikki tämä on mahdutettu noin kuuteen neliömetriin, joka on lisäksi epäsäännöllisen muotoinen, sillä huone on toisesta päästä leveämpi kuin toisesta. Lopputuloksena on viime aikoina ollut mehevä kaaos.

Sekamelskan syynä on monta juttua. Joulu on yksi isoimmista, sillä työhuoneeseen on sijoitettu (tai piilotettu…) joulupaperit, koristeiden säilytyslaatikot ja muita väliaikaisia tavaroita. Kun lastenhuoneeseen vaihdettiin uusi kirjahylly, vanha siirrettiin työhuoneeseen. Se ei ns. istu sinne erityisen hyvin ainakaan nykyisellä järjestyksellä, mutta tuo sinne kaivattua lisäsäilytystilaa. Lisätään tähän huikeaksi kasvanut silitettävien pino, roskiin matkalla oleva patja ja erinäistä sekalaista roinaa, lopputuloksena on melko hirvittävä sotku.

Kyllä kyllä. On se kamala.

Näin paha tilanne ei ole kyllä hetkeen ollutkaan. Tämä on jo minunkin mittapuulla aika järkyttävässä kunnossa. Viikonloppuna aloin purkaa tätä kaaosta pala kerrallaan. Jos tilanne on tämän näköinen, ainoa vaihtoehto on vain lähteä jostain päästä liikkeelle, ja sitten edetä pala kerrallaan. Aloitin helpoimmasta, eli keräsin nuo roskat lattialta. Sitten keräsin kaikki lahjapaperit ja -nauhat omalle paikalleen. Sellainen siis on olemassa, nuo nyt vain olivat jääneet tuonne lattialle pyörimään. Sen jälkeen otin työn alle pyykkipinon, joka madaltuikin mukavasti, kun silitin suurimman osan pyykeistä kaappiin. Keräsin myös unohtuneet joulukoristeen yhteen kassiin, ja vien ne vinttiin.

Huoneen seinustalle oli kertynyt kolme patjaa. Yksi vieraspatja, yksi vanha lastenpatja sekä 70-luvulta peräisin oleva vaahtomuovipatja, joka oli tuomittu roskikseen. Miten vaikeaa voi olla luopua vanhasta patjasta? Se oli likainen, pölyinen ja jo uudella korvattu. Siitä huolimatta säästelin sitä työhuoneessa muutaman kuukauden. En osaa selittää tätä käytöstä mitenkään, mutta jostain syystä patjan toimittaminen roskiin lykkääntyi päivä toisensa jälkeen. Eilen aika oli näköjään lopulta kypsä, ja patja päätyi jäteastiaan. Voin siis todeta, että ymmärrän erittäin hyvin luopumisen tuskaa.

Parempi jo

Näiden toimien lisäksi järjestin huonetta myös niiltä osin, jotka eivät näy näissä kuvissa. Heitin muun muassa pois tarpeettomia pahvilaatikoita useamman kappaleen sekä palauttelin tavaroita paikoilleen. Pyykkipinon pieneneminen teki jo yksistään ihmeitä. Lattia on tyhjä ja imuroitu. Hyllyn kamat ovat ennallaan, mutta niihin tartun seuraavalla kerralla. Ylemmässä kuvassa näkyvä vaalea mattorulla on lähiaikoina muuttamassa uuteen kotiin.Lattiaa näkyy nyt enemmän, koska patjoja on enää yksi. Lastenpatjalle löytyi säilytystila lastenhuoneesta. Se saa olla siellä leikkikaluna niin kauan kun rakennetaan majoja ynnä muuta. Vieraspatjan päälle vedetty patjansuojus siistii yleisvaikutelmaa merkittävästi. Myös punainen lelumopo palautuu oikealle omistajalleen vielä helmikuun aikana.

Sain työhuoneen sellaiseen kuntoon, että nyt ei hävetä, vaikka sinne yllättäen törmäisi joku vieras sisälle. Urakka kuitenkin jatkuu edelleen, sillä tuleva remontti edellyttää mahdollisesti myös tämän tilan tyhjentämistä. Parempi aloittaa aiemmin kuin myöhemmin. Sitä paitsi kuten tammikuun alussa sanoin, haluan saada työhuoneen käyttöön, kauniiksi ja toimivaksi. Nyt kun sinne mahtuu taas sisälle, seuraavaksi vuorossa on hyllyjen ja laatikoiden perkaus. Jatkoa tälle urakalle on siis tulossa!

Onko teillä isoja raivausurakoita tiedossa tänä vuonna?

Vaalipäivän vinkit: hävikitön ravintola, suomalaisia innovaatioita ja taistelua muovikasseja vastaan

Tämä oli hauska pieni uutinen: Helsingissä avautuu ravintola, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluu tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että asiat voi aina yrittää tehdä toisin, myös ravintola-alalla. Ruokahävikin osuus kaikesta on 20%, joten kehitettävää silläkin saralla on. Toivottavasti Nolla löytää asiakkaita ja kokeilu onnistuu. (Helsingin Uutiset)

Toivoa tuo myös tämä artikkeli, jossa kerrotaan erilaisista suomalaisista innovaatioista, joilla voidaan korvata muovia pakkauksissa. Minusta on todella kiva lukea tällaisia uutisia, joista tulee sellainen olo, ettei kaikki ole vielä menetetty. Jos markkioille tulee ”muovikelmu”, joka ei todellisuudessa ole muovia, ostan sitä varmasti. Puhumattakaan kosmetiikkapakkauksesta, joka on jotain muuta kuin muovia. (YLE)

Suomessa muovikassien käyttö on vähentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun ne tulivat maksullisiksi myös muissa, kuin ruokakaupoissa. (MTV) Minua hämmästyttää kerta toisensa jälkeen, miten alttiita olemme ottamaan mitä tahansa tavaraa, jos se on ilmaista. Ja vaikka maksu olisi vain parikymmentä senttiä, sama tavara muuttuu heti sellaiseksi, ettei siitä missään nimessä haluta maksaa. Toisaalta kaikissa maissa ei olla tyydytty tällaiseen vapaaehtoiseen vähentämiseen, vaan muovikassien käytöstä voi saada isoja sanktioita. (YLE)

Ja vielä loppuun tärkeä asia: muistakaa käydä äänestämässä! Aidosti yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä toimiva demokratia eivät ole tässä maailmassa itsestäänselvyyksiä. Juhlitaan niitä käyttämällä äänioikeuttamme! Hyvää vaalipäivää kaikille!