Olen ainakin kymmenen viime vuotta selittänyt, että en yhtään tykkää shoppailusta. Inhoan sovittamista, en jaksa kulkea kaupoissa, ei sieltä kuitenkaan löydä mitään ja muutenkin ostan vain järkevästi ja tarkoituksella. Pari viime vuotta omia ostostottumuksiani tarkastelleena on todettava, että tässäpä taas yksi sellainen pieni arkinen itsepetos, joka ei yhtään pidä paikkaansa. On vain ollut mukavaa ajatella olevansa ihminen, joka ei tykkää shoppailusta.
Totta on, että en ole koskaan viihdyttänyt itseäni lähtemällä varta vasten kaupoille. (Poikkeuksen tästä tekevät amerikkalaiset outlet-maailmat, mutta ne ovat muutenkin asia erikseen.) Mutta en siis ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka lähtee huvikseen vaikka Stockalle hypistelemään, löytyisikö jotain kivaa. Sen sijaan shoppailuni on keskittynyt alennusmyynteihin. Niissä olen shoppaillut ahkerasti, mutta olen selittänyt tätä toimintaa itselleni järkiostamiseksi. Tässä juuri on kyse itsepetoksesta, sillä alessa pyöriminen on täyttänyt shoppailun kriteerit täysin: Mennään katsomaan, löytyisikö jotain kivaa. Hypistellään ja sovitellaan, ja jos löytyy jotain halvalla, niin sitten mietitään olisiko sille käyttöä. Usein olenkin keksinytkin kaikenlaisia enemmän tai vähemmän realistisia tilanteita, joissa alelöytöä voisi pitää, millä viimeistään olen oikeuttanut ostamisen.
Tässä vain on se ongelma, että kovin järkevää tuollainen ei ole. Shoppailu on tavallaan nurinkurista; sen sijaan että etsisi tiettyä vaatetta, joka kaapista puuttuu, pyöritään katselemassa mitä olisi alennuksessa ja valitaan paras tarjolla olevasta valikoimasta, riippumatta siitä oliko sille tarvetta vai ei. Sitten selitetään itselle, että koska vaate oli ALESSA, kyseessä on järkiostos. Ikään kuin hinta – tai oikeastaan ei edes hinta vaan pelkkä aleprosentti – tekisi mistä tahansa ostoksesta automaattisesti hyvän hankinnan.
Kun aloin opetella ostamista shoppailun sijaan, ajatus ostoslistasta vaatteiden suhteen tuntui kummallisen rajoittavalta. Miten tylsää, jos ei saa edes katsella muuta, kuin sitä mitä oikeasti tarvitsee?! Tämän tajuaminen oli aika havahduttavaa. Näin ajattelee siis ihminen, joka on aina selittänyt inhoavansa shoppailemista. Tajusin, että alennusmyynnit ovat vedonneet vahvasti sellaisiin osa-alueisiin, joita en ollut lainkaan tiedostanut. Metsästysvaistot heräsivät ja kilpailuvietti aktivoitui. Jos satuin löytämään jotain mieluista, olin aivan riemuissani löytämisen ilosta ja siitä, miten paljon oikein säästin ostamalla vaatteen.
Tähän kaikkeen peilattuna ostoslistaan tyytyminen on kieltämättä valju elämys. Koko tuo ihana tunnecocktail jää kokonaan pois. Ei löytämisen riemua eikä säästämisen tuomaa onnistumisen elämystä. Kun ostaa ostoslistan kanssa, shoppailuun liittyvä yllätyksellisyys häviää oikeastaan kokonaan. Ei ole erityisen jännittävää ostaa vaatetta, jonka ostamista on suunnitellut ties kuinka kauan. Mutta olennainen kysymys onkin, miksi se yllätyksellisyyteen liittyvä elämys pitäisi saada juuri vaateostosten kautta.
Symboloikoon tämä kuva oivallusta.
Tämän asian tiedostaminen on ollut minulle iso oivallus. Ensinnäkin sain itseni kiinni jälleen yhdestä tavasta huijata itseäni. Mutta ymmärrys shoppailuun liittyvistä tunne-elämyksistä lisää itsetuntemusta reippaasti. Tiedän nyt, että noiden elämysten haku on se oikea syy, mikä alennusmyynneissä houkuttelee, ei suinkaan se, että löytäisin niistä oikeasti täydellisiä vaatteita. Lisäksi kahden viime vuoden tarkan kirjanpidon seurauksena tiedän, että alesta ostaminen ei oikeasti säästä rahaa. Ostamatta jättäminen säästää. Jos useimmiten jätän ostamatta, säästän vuodessa enemmän, vaikka ne harvat kerrat kun jotain ostan, maksaisinkin täyden hinnan.
En ole koskaan aikaisemmin tajunnut, miten iso merkitys löytöjen tekemisellä on shoppailussa ollut. Siinä on päätökset tehty pitkälti tunne-elämyksen vallassa, ja järkiperustelut on etsitty sitten myöhemmin. Nyt mietin, voinko saada niiden ostoslistalla olevien vaatteiden etsimisestä ja löytämisestä samanlaiset kiksit – hieman kyllä epäilen että en. Tai sitten pitää pystyä ohjelmoimaan aivot jotenkin uudelle taajuudelle.
Onko teistä kukaan tehnyt samanlaisia huomioita? Miksi shoppailu on ihanaa – vai onko se? Minusta tuntuu, että olen juuri oivaltanut jotain todella olennaista, mutta olenko oivallukseni kanssa ihan yksin?
