Miksi shoppailu on niin ihanaa

Olen ainakin kymmenen viime vuotta selittänyt, että en yhtään tykkää shoppailusta. Inhoan sovittamista, en jaksa kulkea kaupoissa, ei sieltä kuitenkaan löydä mitään ja muutenkin ostan vain järkevästi ja tarkoituksella. Pari viime vuotta omia ostostottumuksiani tarkastelleena on todettava, että tässäpä taas yksi sellainen pieni arkinen itsepetos, joka ei yhtään pidä paikkaansa. On vain ollut mukavaa ajatella olevansa ihminen, joka ei tykkää shoppailusta.

Totta on, että en ole koskaan viihdyttänyt itseäni lähtemällä varta vasten kaupoille. (Poikkeuksen tästä tekevät amerikkalaiset outlet-maailmat, mutta ne ovat muutenkin asia erikseen.) Mutta en siis ole koskaan ollut sitä tyyppiä, joka lähtee huvikseen vaikka Stockalle hypistelemään, löytyisikö jotain kivaa. Sen sijaan shoppailuni on keskittynyt alennusmyynteihin. Niissä olen shoppaillut ahkerasti, mutta olen selittänyt tätä toimintaa itselleni järkiostamiseksi. Tässä juuri on kyse itsepetoksesta, sillä alessa pyöriminen on täyttänyt shoppailun kriteerit täysin: Mennään katsomaan, löytyisikö jotain kivaa. Hypistellään ja sovitellaan, ja jos löytyy jotain halvalla, niin sitten mietitään olisiko sille käyttöä. Usein olenkin keksinytkin kaikenlaisia enemmän tai vähemmän realistisia tilanteita, joissa alelöytöä voisi pitää, millä viimeistään olen oikeuttanut ostamisen.

Tässä vain on se ongelma, että kovin järkevää tuollainen ei ole. Shoppailu on tavallaan nurinkurista; sen sijaan että etsisi tiettyä vaatetta, joka kaapista puuttuu, pyöritään katselemassa mitä olisi alennuksessa ja valitaan paras tarjolla olevasta valikoimasta, riippumatta siitä oliko sille tarvetta vai ei. Sitten selitetään itselle, että koska vaate oli ALESSA, kyseessä on järkiostos. Ikään kuin hinta – tai oikeastaan ei edes hinta vaan pelkkä aleprosentti – tekisi mistä tahansa ostoksesta automaattisesti hyvän hankinnan.

Kun aloin opetella ostamista shoppailun sijaan, ajatus ostoslistasta vaatteiden suhteen tuntui kummallisen rajoittavalta. Miten tylsää, jos ei saa edes katsella muuta, kuin sitä mitä oikeasti tarvitsee?! Tämän tajuaminen oli aika havahduttavaa. Näin ajattelee siis ihminen, joka on aina selittänyt inhoavansa shoppailemista. Tajusin, että alennusmyynnit ovat vedonneet vahvasti sellaisiin osa-alueisiin, joita en ollut lainkaan tiedostanut. Metsästysvaistot heräsivät ja kilpailuvietti aktivoitui. Jos satuin löytämään jotain mieluista, olin aivan riemuissani löytämisen ilosta ja siitä, miten paljon oikein säästin ostamalla vaatteen.

Tähän kaikkeen peilattuna ostoslistaan tyytyminen on kieltämättä valju elämys. Koko tuo ihana tunnecocktail jää kokonaan pois. Ei löytämisen riemua eikä säästämisen tuomaa onnistumisen elämystä. Kun ostaa ostoslistan kanssa, shoppailuun liittyvä yllätyksellisyys häviää oikeastaan kokonaan. Ei ole erityisen jännittävää ostaa vaatetta, jonka ostamista on suunnitellut ties kuinka kauan. Mutta olennainen kysymys onkin, miksi se yllätyksellisyyteen liittyvä elämys pitäisi saada juuri vaateostosten kautta.

Symboloikoon tämä kuva oivallusta.

Tämän asian tiedostaminen on ollut minulle iso oivallus. Ensinnäkin sain itseni kiinni jälleen yhdestä tavasta huijata itseäni. Mutta ymmärrys shoppailuun liittyvistä tunne-elämyksistä lisää itsetuntemusta reippaasti. Tiedän nyt, että noiden elämysten haku on se oikea syy, mikä alennusmyynneissä houkuttelee, ei suinkaan se, että löytäisin niistä oikeasti täydellisiä vaatteita. Lisäksi kahden viime vuoden tarkan kirjanpidon seurauksena tiedän, että alesta ostaminen ei oikeasti säästä rahaa. Ostamatta jättäminen säästää. Jos useimmiten jätän ostamatta, säästän vuodessa enemmän, vaikka ne harvat kerrat kun jotain ostan, maksaisinkin täyden hinnan.

En ole koskaan aikaisemmin tajunnut, miten iso merkitys löytöjen tekemisellä on shoppailussa ollut. Siinä on päätökset tehty pitkälti tunne-elämyksen vallassa, ja järkiperustelut on etsitty sitten myöhemmin. Nyt mietin, voinko saada niiden ostoslistalla olevien vaatteiden etsimisestä ja löytämisestä samanlaiset kiksit – hieman kyllä epäilen että en. Tai sitten pitää pystyä ohjelmoimaan aivot jotenkin uudelle taajuudelle.

Onko teistä kukaan tehnyt samanlaisia huomioita? Miksi shoppailu on ihanaa – vai onko se? Minusta tuntuu, että olen juuri oivaltanut jotain todella olennaista, mutta olenko oivallukseni kanssa ihan yksin?

21 thoughts on “Miksi shoppailu on niin ihanaa

  1. Olin 17 vuotta vaatealalla ostotehtävissä. Jälkeenpäin ajatellen se itselle shoppailu oli tuolloin ihan järkyttävää niin rahallisesti kuin määrllisestikin, aina piti olla uusinta uutta, mieluummin tulevan sesongin muotia päällä. Kesti aika monta vuotta, että pääsin siitä tavasta irti vaikka vaihdoin erilaisiin töihin. Nyt vaatteita ja designerlaukkuja ja -kenkiä on vieläkin vuosikausiksi eli onneksi satsasin sentään laatuun.

    Ostan nyt ehkä kerran vuodessa mielihyväostoksena (sitähän shoppailu juuri on) vaikka uuden neuleen, muuten vain tarpeeseen t-paitoja ja housuja tms. Olen siis parantunut shoppaholisti!

    Mutta ei puhuta mitään kirjoista ja pienemmässä määrin astioista… Eikö kellään muulla ole ongelmallista suhdetta (Iittalan) astioihin? 😊

    • Minustakin on hyvää vauhtia tulossa parantunut shoppailija. Olen kyllä ajatellut, että säästän itselleni esimerkiksi kerran vuodessa sellaisen tilaisuuden, että voin shoppailla vapautuneesti. Esimerkiksi jos sattuisi tulemaan tilanne, että päätyisin sellaiseen outlet-maailmaan, annan itselleni luvan nauttia. Toisaalta uskoisin, että olen jo siinä määrin tullut järkiini, etten enää mihinkään älyttömyyksiin sekoaisikaan. Huomasin viime vuonna alekausina, että helpoin tapa välttää kiusaukset oli jättää menemättä kauppoihin. Ei tarvinnut itsehillintää ollenkaan.

      • Outleteista tuli mieleen ylipäätään (kaupunki)matkoilla shoppailu, jota harrastin ennen intensiivisesti. Ja edelleenkin harrastan, mutta pienimuotoisemmin. Nyt ostan vaikka paikallisia lehtiä, suklaata tai muita herkkuja tai tarpeeseen niitä t-paitoja. Niin ja kirjoja ja astioita…

        Kevennyksenä: Mopohan lähti ennen helposti käsistä ja Visa vinkui, kun ensin lounaalla otti lasillisen samppanjaa. If you shop, don’t drink! 😄

  2. Pitkäaikaisena ostoslistan mukaan ostajana voin kyllä allekirjoittaa tuon että suunniteltu ostaminen on tylsää hommaa. Varsinkin jos minun laillani tarvitsee lähinnä simppeleitä perusvaatteita eikä mitään ”ihanuuksia”.
    Tätä kompensoi mielestäni aika kivasti se että vaatekaappini on kaikin puolin paljon paremmalla mallilla kuin se oli niinä aikoina joina lähdin vaateostoksilla mielessäni epämääräinen ajatus siitä että joku pusero pitäisi löytää, hyvästä tarjouksesta tietenkin.
    Huipputarjousten lisäksi olen huomannut missaavani ostoslistan avulla myös hutiostokset. Lisäksi laadustakin jaksaa paremmin maksaa kun tietää jo etukäteen että ostokselle on selkeä tarve ja tilaus.

    Jos metsästyksen riemua kaipaa, voi aina alkaa sienestämään. Tai vaikka geokätköilemään…

    • Saan kyllä sellaista metsästyksen riemua kirjastoissa. Ja valitettavasti myös kirjakaupoissa… Siinäpä toinen kohde, jossa pieni suunnitelmallisuus ei haittaisi. Harvoinhan niitä ihanuuksia oikeasti tarvitsee, koska suurin osa arkea vaatii lähinnä niitä perusvaatteita. Olen miettinyt, onnistuisinko jotenkin saamaan täydellisen t-paidan etsimisestä samanlaista riemua. Ehkä, mutta siitä puuttuu se yllätyksellisyys, minkä olen suureksi yllätyksekseni huomannut tässä tärkeäksi!

  3. Minulle haaste ovat kirpparit, samaisesta syystä. ”Mikä löytö!”, ”näin edullinen”, ”vain tänään, huomenna voi olla mennyt”. Toki se on auttanut oman tyylin löytämisessä kun on voinut tehdä edullisia huteja mutta pidemmän päälle se ei ole järkevää, myöskään rahallisesti. Nyt sitten en käy kirppareilla ellen oikeasti tarvitse jotain.

    • Olen kuullut ahkerilta kirppiskävijöiltä tämän ennenkin! Jostain syystä kirppikset eivät herätä minussa samanlaista innostusta, mutta voin kyllä hyvin eläytyä siihen tunteeseen. Kirppisvaatteiden ostelu tosin tuntuu minusta hyväksyttävämmältä kuin uusien alevaatteiden, mutta yhtä hankalaa niistäkin on varmaan päästä eroon myöhemmin.

  4. Hmm. Minun on melko vaikea asettaa itseäni näihin ”kategorioihin”. Periaatteessa olen ihan selkeä aliostaja, jolla vaatteet reikiintyvät päälle, koska ostoksille lähtö on niin nihkeää ja toisaalta en raaskisi luopua kivoista vaatteista. Mutta sitten toisaalta aina toisinaan koen shoppailuhalua ja kiertelenkin kaupoissa tai etenkin selaan verkkokauppojen tarjontaa. Useimmiten en kuitenkaan osta mitään, koska vaatimukseni ovat varsin korkeat, tai sitten ostan jonkin ihanan vaatteen suht impulsiivisesti, mutta virheostoja harvemmin tulee silloinkaan. Nuorempana kiertelin innokkaasti kirppiksiä, mutta enää en oikein jaksa, kun makuni on muuttunut, haluan istuvampaa vaatetta, enkä enää edes asu kovin lähellä hyviä kirpputoreja. Mietin tuota ostoslistan mukaan ostamista, että minulla se tuntuu toimivan niin, että kun tiedän, mitä minun pitäisi hankkia, voin helpommin seikkailla suosikkikaupoissani silloin, kun fiilis iskee. Kaiken mahdollisen tutkiminen on uuvuttavaa, mutta esim. pelkkien paitojen etsiminen on jo helpompaa. Enkä ymmärrä, miksi se olisi tylsää, kun onhan se lopputulos aina vähän yllätyksellistä – en esim. ihan tarkkaan tiedä, millaiset housut tulen löytämään.

    • Ehkä tuossa olisi se idea, että ei ihan tarkkaan tiedä, mitä tulee löytämään. Minusta tuntuu että omalla listallani on hyvin spesifit speksit tarvittaville vaatteille, jolloin tiedän tarkalleen mitä tulen ostamaan.

  5. Hyviä pohdintoja! Vaikka pyrkisi kuinka ostamaan vain aidosti tarpeellisia juttuja, välillä kaappiin eksyy hetken huumassa ostettuja kamppeita, joita ei kuitenkaan olisi välttämättä tarvinnut lainkaan kaappiinsa notkumaan. Ainakin omalla kohdallani mielijohdeshoppailuun liittyy puhtaasti tarve piristää mieltä, joten nuutuneena, väsyneenä tai nälkäisenä en hiippaile kaupoille, vaan lähden mieluummin lenkille tai teen jotain mukavaa. 😀 Suunnitelmallisuus ostopuuhissa on ehdottomasti kaiken a ja o, jottei onnistu huijaamaan itseään ja sorru tarvehankintojen sijaan hinkumaan turhaa krääsää. Listojen raapustaminen ja toisaalta materiaalien kriittinen tarkastelu ovat auttaneet minua hillitsemään turhaa ostelua.

    • On kiinnostavaa kuulla, mitä muitakin tarpeita shoppailu täyttää, kuin pelkästään sen että saa jonkun tarvitsemansa tavaran. Minulla piristäminen ei ole yleensä ollut se juttu, ja jos on, niin silloin päädyn yleensä kosmetiikkaosastolle. Sen sijaan ”metsästäminen” on vahvasti läsnä etenkin alennusmyynneissä.

  6. Tuttua pohdinta. Joitain tuonsuuntaisia olen tainnut itsekin oivaltaa, kaikkia sanoja vaan ei ole löytynyt. Vielä kun osaisi olla Iiittala/Arabiasta erossa ja luopua omista ’kokoelmista’ … harjoitukset jatkukoon …

    • Tämä oli tosiaan oivallus itsellenikin! Nyt en tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun luen vanhoja postauksia, joissa kivenkovaan väitän, että inhoan shoppailua ja oikeasti ostan vain pakon edessä enkä oikeastaan silloinkaan.

  7. Kirppiksistä ja vanhojen tavaroiden kaupoista: olen joskus tehnyt löytöjä kalusteiden osalta (esimerkiksi Savonlinnan kierrätyskeskuksesta kaksi kunnostusta kaivannutta Aallon satulavyönojatuolia yhteensä 7,5 eurolla), mutta nykyisin ajattelen lähes aina, että siihen, että esine tai vaate on hylätty, on jokin syy. Ja se syy yleensä on jotenkin havaittavissa ja estää omia ostoksia. Poikkeuksena tästä varmaankin on lastenvaatteiden ja urheiluvälineiden yms. kierrätys.

    • Hyvä periaate! Olen samaa mieltä, että tietyissä tavaroissa kierrätystä tulee automaattisesti (lastenvaatteet), mutta kaipaisin kyllä kovasti sellaisia käytettyjen vaatteiden kauppoja, joissa olisi myynnissä niitä vaatteita, jotka ovat vain osoittautuneet virheostoksiksi tavalla tai toisella. Väärä koko, väri tai malli voisi olla minulle hyvä, vaikka alkuperäiselle omistajalle ei. Sen sijaan väärä materiaali on luultavasti väärä myös minulle…

  8. Ajatuksia herättävä postaus! Omaa ostamista on tehokkaasti hillinnyt sen sisäistäminen, että kotoa poistuvat tavarat, materiaalit ja jätteet kierrätetään mahdollisimman järkevästi sekä ylipäänsä päävastuu perheen materiakierrosta. Toinen käytännöllinen tekijä on kotimme todella rajalliset säilytystilat – koko perheemme on jossain määrin sitoutunut siihen, että jos haluamme asua erittäin kivassa kodissamme, tavaroiden määrä on pidettävä kodin rajoissa. Oma kuluttamiseni on osin siirtynyt digipalveluihin kuten e-kirjoihin, lehtiin ja digivalokuviin. Sellaisenkin oivalluksen olen tehnyt, että minun ei tarvitse omistaa kaikkea kaunista, mistä nautin, vaan voin ihailla niitä muualla, kuten EMMAn uudessa näyttelyvarastossa Brykin ja Wirkkalan upeita lasi- ja keramiikkatöitä.
    Sen sijaan koin melkoista harmitusta ja toivottomuutta kun viikko sitten yritin ostaa eskarilaiselle uusia toppahanskoja totaalisen hajonneiden tilalle. Kahden ostoskeskuksen ja tusinan lastevaateliikkeen jälkeen totesin, että niitä ei enää tälle talvelle ole saatavina oikeassa koossa, ei missään ketjujen liikkeissä eikä nettikaupoissa. Talvea sen sijaan näyttäisi olevan jäljellä vaikka kuinka. Ei ole ensimmäinen kerta lastenvaatteiden kanssa, kun juuri se, mitä tarvisi, on vain loppu eikä sitä löydy, vaikka kääntäisi kaikki kivet. Tämä on iso haaste lastenvaatteiden kanssa, koska lopetin jokin aika sitten aiemmin harrastamani lastenvaatteiden ostamisen ”jemmaan”. Meillä lapset kasvavat eri vauhtia, nuoremmalla on selkeästi omat preferenssit (kuusivuotias ei käytä lapasmallia, koska on iso ja hanskoilla nyt vaan saa tehtyä juttuja eri tavalla), hän ei myöskään ole palelevaista sorttia ja hajoittaa vaatteita toiseen malliin kuin rauhallisempi isosisarus. Ja nämä kulutustavarat on sellaisia, että käytettyinä niitä on turha etsiä. Joten lastenvaatteiden osalta tarvitaan joko ennakointia tai joustoa / luovia ratkaisuja.

    • Lastenvaatteita ei todella saa läpi vuoden. Niitä myydään aika tiukan sesonkiajattelun mukaan, joskaan sesongit eivät noudattele ilmastoa, vaan varautuminen vaatii ennakointia. Olen huomannut tämän saman joskus, kun olen etsinyt välikausihaalaria tai uimapukua. Juuri nyt Reima esimerkiksi aloitti kevätvaatekampanjan, ja se tuntuu melko hassulta, kun ulkona on -15 astetta pakkasta. Olen itse jemmaillut kaikenlaista, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Tällä hetkellä kaapissa odottaa käyttämättömiä välikausihousuja, koska ostin vahingossa kahdet, kun en muistanut että sellaiset oli jo odottamassa. Lastenvaatteiden hyvä puoli on, että ne saa lopulta ihan järkevästi kiertoon, mutta tunnistan tuon kuvailemasi ongelman ihan täysin!

      • Juuri näin! Tunnistan myös tuon tupla- tai jopa triplakappaleiden haasteen.

        Lopetin jemmaamisen taannoisen hiukan pitkäksi venyneen putkiremontin jälkeen. Kellarivarasto oli remontin aikana eri paikassa kuin me, ja olin unohtanut, mitä kenkiä sieltä löytyi, joten hankin kuopukselle jalan äkilliseen kasvuspurttiin kahden-kolmen kauden kenkiä oikeaa kokoa tarpeisiin ja lisäksi saimme kummipojan perheeltä lisää. Remontin jälkeen selvisi, että kyseistä kokoa löytyi vielä säkkikaupalla kellarijemmasta, koska isoveljen jalka taas jumitti ko koossa melkein pari vuotta. Lisäksi olin ostanut pienemmälle vielä jonkun parin uutena odottamaan edellisvuoden reissusta… Kuopuslapsi kasvoi kyseisen koon ohi nopeasti, joten kenkiä olisi ollut nelinkertaiseen tarpeeseen. Kenkäsäkit jumittavat edelleen kellarissa ja odottavat järkevää kiertoon pääsyä.

        Kenkien osalta olen huomannut, että pojille löytyy koossa 35-39/40 lähinnä vain lenkkaria ja muuta sporttikenkää, joita yleensä löytyy urheiluliikkeiden hyllystä tarpeen mukaan, joten jemmaaminen ei ole edes tarpeen. Muita kenkiä ei sitten juuri löydykään saappaiden ohella, paitsi nettikaupoista, missä oma haasteensa. Tähän kuten muutenkin hiukan isompien poikien vaatetarjontaan toivoisin kyllä hyviä vaihtoehtoja ja parannusta valikoimiin. Ei ihme, että ne kolmiraita-addut löytyy jokaisen jalasta.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.