Varakappaleet – uhka vai mahdollisuus?

Lueskelin viime viikolla kirjakaupassa uutta Loistava Järjestys -kirjaa, jonka kirjoittaja Mira Ahjoniemi pitää mm. suosittua Konmari-facebookryhmää. Vaikka en ehtinytkään lukea kirjaa kannesta kanteen (olen kirjaston varausjonossa), niin mielestäni kirjassa on selvästi minimalistinen lähestymistapa tavaroiden suhteen. Ymmärsin kirjan filosofian niin, että kaikki mahdollinen ylimääräinen kannattaa kodista poistaa. Tämä koskee myös käyttötavaroita. Mira kehottaa mm. luopumaan vieraspyyhkeistä. En mene tässä yhteydessä pyyheasiaan sen syvällisemmin (vaikka aion kyllä kirjoittaa tästä myöhemmin), mutta uskaltaisin väittää, että tässä on kyse länsisuomalaisesta ajattelusta, joka tällaiselle karjalaisia juuria omaavalle ihmiselle on vierasta.

Eräs yksityiskohta kuitenkin pisti silmään. Mira sanoo, ettei vessapaperia lukuunottamatta ole tarpeen varautua siihen, että mikään käyttötavara loppuisi. Tämä tarkoittanee hammastahnaa, tiskiainetta, sampoota, käsisaippuaa tai muuta käytössä kuluvaa ainetta, jota länsimainen ihminen on tottunut päivittäin käyttämään. Ajatus menee käsittääkseni niin, että kaikkien noiden tarpeiden vähenemisen huomaa kyllä ajoissa, ja sitten voi ostaa uuden kun tuote on loppu. Tai jos jokin loppuu eikä varakappaletta ole, ei se haittaa. Pari päivää tulee toimeen ilman ihan hyvin.

Tämä on mielenkiintoinen näkökulma. Minulla nimittäin on aina varakappale odottamassa vähän kaikesta. Se johtuu siitä, että inhoan kaikkea säätämistä sydämeni pohjasta. Haluan että arki rullaa ilman töyssyjä, en halua paniikissa etsiä deodoranttia tai hiuslakkaa juuri silloin kun niitä kipeimmin kaivattaisiin. Vielä pahempi skenaario on se, että havaitsen jonkin olevan lopussa juuri silloin, kun en mitenkään ehdi kauppaan hakemaan uutta. Tuollainen tilanne saa aikaan stressireaktion, joskus jopa suhteettoman suuren asian vakavuuteen nähden. Se johtuu siitä, että olen kai aika tarkka sen suhteen, millaisia tuotteita haluan käyttää.

Tästä näkökulmasta ajatellen filosofia, että ilmankin pärjää, kutittelee aivojani mukavasti. Olisiko mahdollista, että ei vain välittäisi siitä, että hammastahna loppui juuri, eikä uutta ole? Särkylääke? Erinäiset hygieniatuotteet…? Täytyy sanoa, että vaikka ajatus on hauska, en pysty tuollaiseen joustavuuteen. Keksin tältä istumalta lukuisia tuotteita, joita ilman en vain kertakaikkiaan halua olla. Päinvastoin, haluan olla aivan varma siitä, että esimerkiksi noita edellämainittuja löytyy kodista 100% varmuudella, olipa tilanne mikä tahansa. En halua stressata, haluan olla huoleton. Haluan olla varautunut kaikkeen, ja usein olenkin.

Kääntäisinkin asian toisin päin: mitä haittaa varakappaleista on? Tietenkin on tarpeetonta hamstrata kymmentä purkkia sampoota tai saippuaa, mutta useimmissa kodeissa on tilaa ylimääräiselle hammastahnatuubille tai tiskiaineelle. Minulle varakappale tarkoittaa vapautta hankkia uusi tuote silloin kuin se itselleni parhaiten sopii, ja usein vielä alennuksella. Jos jättää uuden hankkimisen viime tippaan, ei voi olla kovin nirso, vaan täytyy tyytyä siihen, mitä lähikaupan valikoimista löytyy. Tai sitten täytyy tosiaan osata tulla toimeen ilman siihen asti, kun on asiaa siihen kauppaan, josta juuri haluttua tuotetta saa. Varakappale edustaa mielenrauhaa, ja sille olen aivan valmis raivaamaan tilaa kaapeissani.

Tästä voikin päätellä, että Tavarataidot ja Loistava järjestys ovat varsin erilaisia kirjoja. Meidän näkökulmamme ovat välillä suorastaan vastakkaiset, vaikka tavoite on kummallakin sama – saada kodin tavarakaaos hallintaan. Luulisin, että molemmille löytyy oma lukijakuntansa.

Kuulutteko te varatavaroiden vai minimalismin kannattajiin?

Kaiken ei tarvitse olla esillä

Päätin kirjoittaa aiheesta, joka on pidemmän aikaa häirinnyt minua. Tämä ajatus tulee usein vastaan erilaisten ammattijärjestäjien kommenteissa, mutta nousee myös säännöllisesti esille facebookin Konmari-ryhmässä, jota seurailen sivusta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on siitä, pitääkö kaikki itseä ilahduttavat kuvat tai muistoesineet olla jatkuvasti esillä omassa kodissa.

Se, että säilyttää kodissaan esineitä joista aidosti tykkää, ei tietenkään ole mikään Marie Kondon omaperäinen ajatus. Hän on vain osannut paketoida tuon idean hyvin. Samasta asiasta on puhuttu varmaan yhtä kauan kuin koteja on raivattu. Sen sijaan on kiinnostava kysymys, mitä niille kaikille ihanille tavaroille sitten pitäisi tehdä. Hyvin usein törmää näkemykseen, että aarteita ei pidä hautoa kaappien perukoilla, vaan ottaa käyttöön ja nauttia niistä. Tai että jos haluaa säästää vaikka vauvan pikkuruiset vaatteet, niin nekin pitäisi sitten laittaa jollain tavalla esille, vaikka kehyksiin. Logiikka menee niin, että jos ne potkuhousut ovat vain laatikossa vintillä, ne eivät ilahduta samassa mittakaavassa, kuin jos ne olisivat seinälle ripustettuina.

Sanon nyt suoraan että karsastan tällaista ajatusta suuresti. Ajatus kehystetyistä vauvanvaatteista meidän olohuoneen seinällä on aivan absurdi! Haluan seinilleni taidetta, en 56-senttisiä bodyja. Tuolla mainitsemallani listalla joku pohti, mitä tehdä omalle ylioppilaskuvalle, pitäisikö se kehystää ja laittaa seinälle vai säästää muuten? Aika moni puhui kehystämisen puolesta, ja kun joku ehdotti että voihan sen laittaa jonnekin laatikkoon säilöön, tuli tiukkaa palautetta että ei noin! Minulla on jossain oma ylioppilaskuva tallessa, mutta siinäpä jälleen kuva jota en todellakaan halua seinälleni. (Ja tähän kohtaan muistutus siitä, että tämä kanta edustaa henkilökohtaisia mieltymyksiäni. Jokaisella on vapaus ripustaa kotiinsa juuri mitä haluaa, eikä se kuulu muille.)

Vaikka en haluakaan katsella noita muistoesineitä päivittäin, haluan siitä huolimatta ehdottomasti säästää ja säilyttää niitä. Ne ovat tärkeä osa elämänhistoriaani, ja arvelen että myöhemmin myös jälkipolvet arvostavat noita pieniä pisaroita menneisyydestä. Taidan uida  kovasti vastavirtaan, kun olen sitä mieltä että nuo ja monet muutkin muistoesineet ilahduttavat olemassaolollaan, vaikka ne ovatkin katseilta piilossa. Tieto siitä että omistan ne, tuo minulle iloa.

En siis tuomitse kenenkään valintoja sen suhteen, mitä haluaa kodissaan pitää esillä. Kritisoin vain sitä, että nykyisin tulee helposti sellainen tunne, että minkään tavaran säästäminen vain säästämisen ilosta, olisi jotenkin epähyväksyttyä. Mutta olen eri mieltä. Säästäminen voi olla perusteltua ja järkevää, eikä tavaroiden arvoa vähennä se, että ne eivät ole päivittäin esillä.

Tässäkin on sävyeroja. Jos säästää esimerkiksi kauniita astioita vuodesta toiseen ottamatta niitä koskaan esille, ja käyttää sen sijaan kolhuisia ja rumia astioita vain noita hienoja säästääkseen, voi olla ihan paikallaan kyseenalaistaa tilanne. Jos kyseessä on selvä käyttöesine, jota säästellään tyhjänpanttina, olen samaa mieltä siitä, että käyttäminen voi hyvinkin olla parempi vaihtoehto. Mutta kun kyse on yksittäisistä muistoesineistä, joita ei ole tarkoituskaan enää koskaan käyttää (vrt. nuo vauvanvaatteet), niiden säilyttäminen muuten vaan on minusta aivan ok. Minusta ei pidä väkisin etsiä tapoja laittaa muistoja seinille, jos se ei tunnu omassa kodissa luontevalta.

Mitä mieltä te olette tästä trendistä? Onko teistä muistotavaroiden säilyttäminen vaikkapa laatikossa vintillä ihan ok?

No ne paperit, taas

Koko koti kuntoon -haaste on siirtynyt papereihin. Harkitsen tässä sellaista, että jos joku haluaa tähän mukaan, voisin venyttää tämän jakson kahdelle viikolle. En nimittäin itse taida saada papereita ojennukseen ihan tämän viikonlopun aikana. Mitä sanotte?

Lyhyt kertaus: olen taistellut papereiden kanssa niin kauan kuin muistan. En ole luontainen mapittaja. Olen kokeillut monia eri systeemejä, jotka kaikki ovat toimineen vähän aikaa. Sitten joko unohdan tai en vain viitsi. Jossain vaiheessa minulla oli papereiden läpikäymiseen oma aika kalenterissa. Se toimi jonkin aikaa, mutta sitten elämäntilanne muuttui, ja aika ei enää sopinut. Samalla papereiden läpikäyminenkin jäi, ja pinot alkoivat taas kasvaa.

Nyt aion ottaa käyttöön amerikkalaiselta ammattiraivaajalta Lisa Woodruffilta oppimani systeemin, eli niin sanotun sunnuntaikorin. Sen ideana on, että kaikki paperit ovat yhdessä paikassa, ja ne käydään läpi yksi kerrallaan kerran viikossa. Tuolloin joko toimitaan (esim. maksetaan lasku), arkistoidaan paperi oikeaan paikkaan (näitä on vähän), heitetään paperi tarpeettomana roskiin tai laitetaan se koriin takaisin odottamaan seuraavaa viikkoa. Kerron tästä tarkemmin myöhemmin, mutta aluksi pitää saada kori toimimaan.

Lisan ohjeiden mukaisesti keräsin eilen kaikki paperit yhdeen laatikkoon. (Aion muuten käyttää tähän tarkoitukseen pahvilaatikkoa, joka oli uuden pyöräilykypärän suojana. Meinaan jopa tuunata sitä hieman ja laittaa kuvamateriaalia tänne blogiin. Kunhan kerkiän.)  Lisa käskee keräämään yhteen kasaan KAIKKI mahdolliset paperit, ja toteaa että yleensä niitä kertyy tässä vaiheessa määrä, joka täyttää esim. pyykkikorin kokonaan. En noudattanut ohjetta kirjaimellisesti, sillä jätin pois seuraavat kategoriat: lehdet (koska ne ovat erillään muista papereista jo valmiiksi), vakuutukseen ja verotukseen menevät kuitit (koska ne ovat omassa lokerossaan jo nyt järjestyksessä) sekä sellaiset ei akuutit paperit, jotka ovat piilossa jossain laatikossa. Siellä on siis historiallisia kerrostumia menneiltä vuosilta, taustamateriaalia kirjaani varten ynnä muuta, mikä ei vaadi aktiivista toimintaa juuri nyt. Jos olisin tyhjentänyt todellakin aivan kaikki paperit yhteen paikkaan, pyykkikori olisi tuskin riittänyt.

Näistä irrallaan vaeltaneista papereistakin syntyi ihan kiitettävän kokoinen pino. Lisan ohjeiden mukaan ensimmäinen askel on erotella selkeät roskat ja revittävät muiden joukosta. Samalla poistin pinosta muutaman sellaisen paperin, joka oli selvästi puolisolle kuuluva. Paperikasa oheni tässä operaatiossa ehkä neljäsosan verran. Sitten jaoin jäljelle jääneet kahteen ryhmään: maksamista odottaviin laskuihin sekä muihin. Maksoin laskut saman tein ja muut paperit palautin laatikkoon. Tässä vaiheessa katsoin, että olin tehnyt riittävästi työtä yhdelle päivälle.

Seuraava vaihe on käydä jäljelle jäänyt pino uudestaan läpi ja erottaa sieltä arkistoitavat paperit, sekä sellaiset, jotka vaativat muita toimenpiteitä jossain vaiheessa. Arkistoitavat arkistoidaan, ja loput palaavat laatikkoon. Tämän jälkeen paperilaatikko on käytännössä toimintavalmis. Tästä eteenpäin se käydään kerran viikossa paperi kerrallaan läpi, ja jokainen paperi joko laitetaan takaisin odottamaan tai sitten toimitaan tarpeen mukaan ja sen jälkeen joko heitetään pois tai arkistoidaan.

Seuraava asken on siis tuo arkistoinnin järjestäminen, mutta en ryhdy siihen tänään. Raportoin kyllä kun projekti etenee. Täällä siis ensimmäinen askel otettu! Miten teillä muilla menee?

Kauneus vastaan käytännöllisyys

Lukiessani uusinta Kondoa törmään jatkuvasti siihen, että hän laittaa paljon painoarvoa kauneudelle. Niin sisustuksen kauneudelle, kuin säilytysksen kauneudellekin. Tässä on varmasti taas kulttuurilla osansa: se vähä mitä tiedän japanilaisesta kulttuurista, toisiinsa sopivien sävyjen, vuodenaikaan sopivan kattauksen ynnä muiden vastaavien yksityiskohtien arvostus on paljon suurempaa kuin vaikka meillä Suomessa. Otetaan vaikkapa kattaus: juhlissa ja erityistilaisuuksissa toki mietin, miten lautasliinat ja pöytäliina sopivat toisiinsa, mutta meillä syödään läpi vuoden samoilta valkoisilta lautasilta ja juodaan läpinäkyvistä laseista. Marie kertoo vaihtavansa sopivia syömäpuikkojen telineitä vuodenajan mukaan.

Monet säilytysvinkit perustuvat myös siihen, miltä laatikko tai kaappi näyttää, kun se avataan. Tämä on mielestäni mielenkiintoista. Minustakin on mukavaa, kun kaikki on järjestyksessä ja helposti löydettävissä. Mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sukkalaatikon sekaan voisi sijoitella pieniä onnenamuletteja tai koriste-esineitä, joille ei ole löytynyt muuta paikkaa. Se saattaa tosin johtua myös siitä, että sukkalaatikkoni ei todellakaan ole niin väljästi pakattu, että siellä olisi tilaa millekään ylimääräiselle. Idea on tuore ja hauska, ja voisin sitä kokeillakin, jos vain tilaa olisi. En ole minimalisti, joten todennäköisesti näin ei tule koskaan käymään, mutta ehkä joku teistä on?

Vaatteet asetellaan Konmari-tekniikalla oikeaoppisesti tarkkaan järjestykseen. Roikkuvat vaatteet eivät saa olla sikin sokin, vaan ne kuuluu laittaa pituusjärjestykseen oikealta vasemmalle. Laatikkoon viikattujen vaatteiden oikea järjestys määräytyy värin mukaan: vaalein edessä, tummin takana, ja muut värijärjestykseen siihen keskelle. Uskon, että tällainen järjestys on todella hienon näköinen.

Mutta sitten tulee vastaan käytännön kysymyksiä. Esimerkiksi värijärjestystä on hankala ylläpitää, koska käytännössä jokainen vaate täytyy sujauttaa erikseen omalle paikalleen. Ainakaan minä en pidä t-paitoja päällä samassa järjestyksessä kuin ne olisivat hyllyssä, joten pyykistä tulee milloin mitäkin. Minusta on yksinkertaisempaa laittaa kaikki puhtaan yhdessä nipussa vaikkapa vasempaan laitaan, olipa värit miten tahansa. Samalla näen, mitä vaatetta olen viimeksi pessyt, ja minkä pitämisestä on pisin aika. (Marie ei muuten myöskään ota mitään kantaa puolipitoisten ongelmaan!)

Ihmettelen myös sitä, eikö konmarin kannattajat ikinä ole kiireessä? Vaatekaapin järjestyksen pitäminen samanlaisena kuin kirjan kuvissa vaatii jonkinlaista zen-henkistä keskittymistä. Täytyy sanoa, että minulla on välillä tilanteita, joissa vaihdan vaatteita hirveässä kiireessä, jolloin heittelen vaatteita kaappiin ihan miten sattuu. Keskittymiseni ei riitä siinä kohdassa siihen, että yrittäisin etsiä tangolta juuri oikeaa kohtaa hameelle, jota en sittenkään halunnut laittaa päälle. Laitan sen ensimmäiseen tyhjään kohtaan, eli käytännössä toiseen reunaan. Jälleen kerran minimalismilla pääsisi pitkälle. Jos noudattaa vaikka sitä 333-systeemiä, niin vaaterekillä on niin paljon tilaa, että oikea paikka löytyy helposti. Jos taas noudattaa runsaampaa systeemiä kuten minä, tilaa ei todellakaan ole.

Kun itse organisoin joko itselleni tai muille, ensimmäinen kriteeri on aina helppous. Mikä on kätevää, yksinkertaista ja vaivatonta? Mistä tavarat saa helpoimmin käsiinsä, mihin ne on helpointa palauttaa? Tavoitteena on tietenkin se, että kaikki löytyisi, mitään ei joutuisi hukkaan, ja tilat tulisivat optimaalisesti käytettyä. Kondo lähestyy asiaa vähän eri näkökulmasta. Hän ei oikeastaan lainkaan käsittele sitä, millä korkeudella tavaraa kannattaisi säilyttää, tai pohdi muutakaan helppousaspektia. Sen sijaan hän käyttää paljon aikaa sen havainnollistamiseen, miten tavarat säilytetään kauniisti ja harmonisesti.

Vaikka tässä on koulukuntaero, luulisin etteivät nämä ole täysin toisiaan poissulkevia tekijöitä. Aloin itsekin miettiä, voisiko Marien ohjeita soveltaa omissa kaapeissa. Epäilen tosin, että vaikka järjestäisin tangot ja laatikot hänen ohjeidensa mukaan, lopputulos säilyisi vain vähän aikaan. Silti, saattaahan olla että nauttisin siitä vähästäkin ajasta tosi paljon. Olenhan jo kuukausikaupalla myös viikannut nilkkasukkani – en konmaritekniikalla, vaan sillä korealaisella. Tosin siinäkin suurin hyöty on käytännöllisyys, sillä viikatut sukat vievät todella vähän tilaa rullattuihin verrattuna. Mutta jos aiemmin pidin sukkien viikkaamista täysin ajan hukkana, ehkä kauneuden tavoitteluun saattaisi oppia myös.

Organisoitteko te tavaranne kauneus etusijalla? Vai voittaako käytännöllisyys?

Jääkaappi järjestäytyy uudelleen

Kuten tiedätte, olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jääkaapissa pitää olla järjestys. Erityisen tärkeää se on silloin, kun kaappi on täynnä. Mitä enemmän tavaraa, sitä huonompi näkyvyys. Jos siihen lisää sen, että eri ruoka-aineita voi olla millä hyllyllä tahansa, ainakin meillä riski ruoan pilaantumiseen kasvaa merkittävästi. Jos taas voin olla varma siitä, että kaikki jugurtit ovat vierekkäin, kaikki jämäruuat yhdellä hyllyllä ja niin edelleen, näen myös kerralla mitä meillä on ja mitä puuttuu.

Välillä järjestystä on ollut hieman hankala pitää. Etenkin juusto- ja leikkelepaketit ovat seilanneet hyllyllä miten sattuu. Onneksi tähänkin ongelmaan joku minua fiksumpi oli jo keksinyt ratkaisun. Olen taas käynyt hakemassa inspiraatiota Paikka kaikelle -blogista, jossa sattui sama aihe tulemaan esiin muutama viikko sitten. Ilanan tekstissä puhuttiin ensisijaisesti ruokahävikin minimoimisesta, mutta kiinnitin huomioni ihan muuhun. Sain järisyttävän ahaa-elämyksen, joskin samaan aikaan voin vain ihmetellä, miten kaavoihin kangistunut sitä voikaan olla. Jääkaapissakin voi olla koreja. Niin yksinkertaista se on. Kuten Ilanallekin sanoin, MIKSI en ole tajunnut tätä aiemmin?

Meidän jääkaappi ei tietenkään pääse ammattijärjestäjän kaapin tasolle, mutta otin heti tuon nerokkaan idean käyttöön.

IMG_3793

Tässä lopputulos. Minulla on tapana säästää noita hedelmien mukana joskus tulevia muovilaatikoita, koska ne ovat hyviä monenlaisten pikkutavaroiden säilyttämiseen. Niissä voi myös säilyttää juustoja jääkaapissa. Huomatkaa myös konmari-tekniikka, jossa kaikki on sijoitettu pystyyn. Kuka sanoo ettei jääkaappiaan voi kondoilla? Uskoisin, että tästä tekniikasta on hyötyä yhtä paljon pienten kuin isojenkin kaappien kohdalla. Pienessä tila tulee tehokkaammin käytetyksi, isossa taas pienet ruokapakkaukset eivät pääse hukkumaan muiden ruokien sekaan.

Tässäpä tekniikka, josta en enää luovu. Jossain vaiheessa kun sopiva rasia tulee vastaan, vaihdan tuon pyöreämuotoisen purkin kulmikkaaseen, koska se on tilankäytön suhteen järkevämpi valinta. Että voi pienet asiat tehdä ihmisen tyytyväiseksi! Jääkaapin juustokaaos on ikuisesti takanapäin. Kiitos Ilanalle tästä vinkistä! Jos jollakulla on kotona sama ongelma kuin minulla aiemmin, eli helposti sotkuun pyrkivä jääkaappi, kokeilkaa tätä. Ei taatusti ainakaan pahenna tilannetta.

Ei pystynyt

On hetkiä, jolloin rationaalinen ajattelu tavaroiden suhteen tuntuu kadonneen päästäni. Tässä on siitä käytännön esimerkki:

lokerikko

Tämä lokerikko paljastui, kun purin joulun jälkeen lapsella ollutta lego-kalenteria. Laitoin pahvit kierrätyslaatikkoon, mutta niiden sisältä paljastui tällainen muovinen juttu. Koloja on tietenkin 24 kappaletta ja tuo on aika vahvaa, kiiltävää muovia. En pystynyt heittämään sitä roskikseen.

Tällä hetkellä tälle ei ole mitään käyttöä. Mutta sisäinen ääneni sanoi, että ei näin hyvää lokerikkoa voi heittää pois! Sinne voi lajitella ties mitä. Vaikka pieniä koruja tai hamahelmiä tai muita tärkeitä esineitä. Tai sitten siinä voi idättää parvekekukkia keväällä. Aivan totta, niin voikin. Olennainen kysymys onkin, että milloin…?

Nyt tässä on käynyt niin, että koska olen tämän säästänyt, sitä on pakko käyttää johonkin. Ihan vaan todistaakseni itselleni, etten säästänyt lokerikkoa turhaan. Luulen, että siitä tulee todellakin idätyslaatikko kukkasille, ja samalla yhteinen projekti lasten kanssa. Noihin lokeroihin laitetaan multaa, päälle ripotellaan siemeniä, ja sitten kastellaan ja ihmetellään. Kun taimet ovat tarpeeksi isoja, ne siirretään parvekkeelle. Sen jälkeen voinen heittää tuon roskikseen. Yritän olla olematta niin hullu, että alan säästellä tuota vuodesta toiseen.

Vinkkejä joulukoristeiden säilyttämiseen

Purin tänään joulun pois. Kolme viikkoa on juuri sopiva määrä joulua yhdellä kertaa. Koristeita pakkaillessa ajattelin jakaa muutaman hyväksi koetun systeemin niiden säilyttämiseksi.

Jos joulukuusessa on lasipalloja, ne kannattaa ehdottomasti säilyttää alkuperäispakkauksissaan. Niissä ne pysyvät paikoillaan ja järjestyksessä. Sama koskee muitakin kuusenkoristeita, kuten lamppuja. Hopeanauhat ja tähden säilytän vyyhteinä minigrip-pusseissa. En tiedä tummentuisivatko ne ilman pusseja, mutta ainakin pysyvät siisteinä ja järjestyksessä.

Ainakin meillä on kaikenlaisia pikkutonttuja ynnä muita koristeita, joita asetellaan ikkunalaudoille ja muille tasoille. Tällaiset pienet koristeet on mielestäni kätevä pakata muovisiin vihannesrasioihin. Esimerkiksi kirsikkatomaattien, viinirypäleidän ja muiden vastaavien kannelliset pakkaukset ovat hyvä. Niistä näkee heti läpi, ja kuitenkin koristeet pysyvät järjestyksessä, niitä voi pinota isompaan laatikkoon, eivätkä ne vahingossa rusennu. Lasikoristeiden pehmustamiseen olen käyttänyt talous- tai vessapaperia, mutta mikä tahansa pehmeä käy. Sanomalehtipaperia ei kannata käyttää, koska se värjää.

Olen nähnyt joulukoristeita säilytettävän myös kertakäyttömukeissa. En ole itse kokeillut, mutta jos muita rasioita ei ole saatavilla, toimii varmaan ihan hyvin. Ainoa ongelma on se, ettei kupeissa yleensä ole kantta. Kaikki pienet säilytysrasiat kannattaa kuitenkin koota yhteen isoon pahvilaatikkoon, jonka päälle kirjoitetaan selkeästi mitä se sisältää. Sillä lailla koristeet löytyvät seuraavanakin jouluna kohtuullisen helposti.

Jouluvalot voi vyyhdittää siististi, ja pakata joko alkuperäislaatikkoon, tai sitten läpinäkyvään muovipussiin. Jokainen sarja kannattaa laittaa omaan pussiinsa, jotta johdot eivät mene sotkuun. Mielestäni kaikki rikkoutuneet valot kannattaa vaihtaa tässä vaiheessa (esim. ikkunoiden joulutähtiin), koska ensi jouluna niitä on tylsä lähteä etsimään kaupasta siinä vaiheessa, kun oikeasti haluaisi vain ripustaa ne esille.

Arki palaa

Tulin pitäneeksi spontaanin blogiloman viime viikolla. Keskityin kaikkeen mukavaan kesätekemiseen, kuten reissaamiseen, juhlimiseen, ystävien tapaamiseen ja rentoon oleiluun. Nyt on maanantai, lomasta on enää rippeet jäljellä, ja blogi alkaa taas päivittyä. Kerronkin heti alkuun uutisen, olemme äänittämässä uutta Irti turhasta -podcastia Katrin kanssa! Tosin sen valmistumiseen menee vielä hetki, sillä meidän aikataulujen yhteensovittelu ei ole ihan helppoa. Mutta tulossa se on.

Minulle vuodessa on tavallaan kaksi alkua: uusi vuosi ja lukuvuoden alku. Jälkimmäinen on itse asiassa vielä vahvemmin uusien projektien ja tavoitteiden aikaa kuin vuodenvaihde, ja niinpä olen nytkin täynnä kaikenlaisia ideoita oman elämäni kehittämiseksi. Muistelen puoli vuotta sitten vannoneeni, että nyt alan panostaa kasviksiin ruokavaliossa, ja tietenkään se ei ole toteutunut. Mutta joka aamu armo uus’ – joten otetaanpa uusi yritys alkaen elokuun alusta. Nythän on satokausikin parhaillaan, joten siitä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni.

Olen järjestellyt loman aikana kotia uusiksi, ja raivaamista on luvassa. Uusi (tai siis minulle uusi, monille varmaan vanha) idea on hyödyntää kenkälaatikoita tilanjakajina hyllyillä. Olen karsastanut kenkälaatikoita niiden epäyhtenäisen ulkoasun vuoksi, eikä minusta ole askartelemaan yhtenäisiä päällysteitä niihin. Mutta komeron hyllyillä asialla ei ole niin väliä. Pari avointa laatikkoa on tehnyt ihmeitä epämääräisille tavarapinoille. Mullistavaa, eikö totta 😉 Kenkälaatikoiden lisäksi myös ruokakaupasta saatavat hedelmien muoviset myyntilaatikot ovat osoittauneet hyviksi. Tämän seurauksena olen voinut oikeuttaa pätevännäköisten pahvi- ja muovilaatikoiden säästelyn. Pistin ne sisäkkäin yhdelle hyllylle. Sieltä käyn sitten ensimmäisenä katsomassa, kun jossain tarvitaan pientä säilytyslaatikkoa jollekin sälälle.

Sivusilmällä olen myös seuraillut muovipusseja. Kun luin, että joku pärjää oikeasti ilman kaupan muovikasseja roskapusseina, olin todella ihmeissäni. Mutta nyt kun asiaan on alkanut kiinnittää huomiota, alan ymmärtää miten se on mahdollista. Etenkin elintarvikkeiden mukana tulee paljon erilaisia pakkauksia, jotka voisivat toimittaa roskapussin virkaa. Leipäpusseja, hedelmäpusseja, muovirasioita – kaikenlaista, joissa voisi kuskata roskia ulos. Yhtä kätevää se ei tosin olisi, mutta kylläkin mahdollista. En ole vielä valmis siirtymään tähän systeemiin, mutta jossain vaiheessa voisin miettiä miten tuota kaikkea pakkausmateriaalia voisi hyödyntää vielä järkevämmin.

Tässä siis päällimmäiset kuulumiset. Muutakin on, mutta jätetään seuraaviin postauksiin. Miten teidän kesä on mennyt?

Käyttöohjeiden säilytyksestä

Minullla on ollut viime vuodet tapana säilyttää kaikkia mahdollisia käyttöohjeita ja takuupapereita yhdessä lehtikotelossa. Olen tyrkännyt sinne aina kaikki uudet sitä mukaa kun niitä on tullut, ilman sen suurempaa järjestelyä. Tänään otin muiden paperitöiden lisäksi käsittelyyn tämän kotelon sisällön. Kävin kaikki vihkoset läpi, ja poistin kaikkien sellaisten laitteiden ohjeet, joita ei enää ole olemassa. Koska en tee mitään karsintaa siinä vaiheessa kun laite tulee meille, heitin pois myös muutaman vieraskielisen ohjeen sekä pari varoituslappusta. Tiedän lukemattakin, että pikkulapsia ei saa jättää yksin ammeeseen kylpemään… Edellisen kerran olen putsannut sisällön kolmisen vuotta sitten, ja tämä muutaman vuoden välein tehtävä karsinta riittää tahdiksi hyvin.

Marie Kondo sanoo, että mitään käyttöohjeita on turha säilyttää. Hänen mukaansa kaikkia laitteita osaa käyttää muutenkin, ja jos ei jotain osaa niin ainakin netistä löytyy ohjeet. Joten miksi säilyttää ohjeita turhanpäiten. Tässä kohtaa olen Marien kanssa täysin eri mieltä. Minä kuulun siihen joukkoon, joka lukee ohjeet ensin, ja alkaa käyttää laitetta vasta sitten. On mielestäni ajan hukkaa taistella jonkun toiminnon kanssa, kun asian voisi selvittää helposti ohjekirjaa vilkaisemalla.

Tästä syystä säästän kaikki käyttöohjeet. Totuuden nimissä on todettava, että harvoin niitä on tullut tarkasteltua. Mutta toisaalta, kuinka paljon yksi lehtikotelo vie tilaa? Tuon verran voi ihan hyvin uhrata, vaikka ei tietoa koskaan tarvitsisikaan. On kuitenkin hyvä säännöllisesti karsia tarpeettomat pois, niin yksi kotelo pysyy riittävänä säilytystilana.

Hoidin tuon muuten tänään maanantaina samalla kun tein ns. paperihommat. Se kerran viikossa tyhjennettävä laatikko on osoittautunut todella toimivaksi ja hyväksi systeemiksi. Välillä ei oikein huvittanut, ja jokunen kerta jäi pois välistä. Mutta pelkästään se, että kaikki kertyvät paperit oli varmuudella koottu yhteen paikkaan, tekee paluun rutiiniin paljon helpommaksi kuin ennen. On mahtavaa, kun tietää ettei yksikään lasku ole hävinnyt minnekään vaan kaikki löytyvät yhdestä laarista. Sama muuten koskee noita käyttöohjeitakin. On oikein mukavaa, kun tietää että jos sellainen on olemassa, se löytyy yhdestä tietystä paikasta.

Millaisia ratkaisuja teillä on käyttöohjeiden säilytykseen?

Viikon vinkit: arkistoinnin ihmeitä ja kestäviä ruusuja

Tässä linkissä yksi versio papereiden arkistoimisesta ja karsimisesta. En jotenkin saa tästä jutusta otetta, ovatko nämä nyt hyvät vai huonot ohjeet? Heti aluksi neuvotaan säilyttämään papereita ”joita saattaa joskus tarvita”. Tämä on mielestäni varma tie kohti holtitonta kaaosta. Mutta toisaalta ihan viisaasti ohjeistetaan, ettei arkistoija tekisi turhan pikkutarkkoja lajitteluja. (Meidän Perhe)

Vähän toisenlainen näkökulma arkistointiin löytyy täältä. Kolmen laatikon systeemi on yksinkertainen, mutta epäilen ettei se kyllä käytännössä toimi. (MTV)

Äitienpäivään liittyen keräsin eri tahoilta vinkkejä siihen, kuinka leikkoruusut saadaan kestämään pisimpään. Samat ohjeet pätevät toki muutaman viikon päästä, kun juhlitaan uusia ylioppilaita sekä muita vastavalmistuneita.

Huiskulan sivulla on selkeät ohjeet. Samaa asiaa voi lukea myös Kotilieden sivuilta. Siellä kerrotaan mielenkiintoinen yksityiskohta, että vastaleikattu imupinta kuivuu puolessa minuutissa, joten kukat pitää saada nopeasti veteen. Runebergin Kukka on sellainen hienommanpuoleinen kukkakauppa Helsingissä. Heidän nettisivuiltaan kopioin tällaisen ohjeen, mikäli ruusut alkavat nuokkua:

  • Kääri ruusu veteen saakka ulottuvaan sanomalehtipaperiin niin tiukasti, että kukka tukeutuu pystyyn. Vaihda uusi maljakkovesi ja leikkaa varren tyveen uusi imupinta. Anna ruusun toipua lehtitötterön sisällä muutamia tunteja. Voit kietoa samaan lehtitötteröön useampiakin ruusuja.
  • Mikäli nuokkuvia ruusuja on monta, ne voi hoitaa kuntoon kylvettämällä. Laske ammeeseen, lavuaariin tai riittävän suureen astiaan reilusti vettä, leikkaa uusi imupinta ja laita ne kellumaan runsaaseen veteen. Anna niiden olla vedessä useita tunteja. Kun ruusut ovat taas napakoita ja kukinnot pystyssä, voit sijoittaa ne takaisin maljakkoon. Toista hoito tarvittaessa. Itse lisäisin tähän viimeiseen, että tämähän kannattaa tehdä yön aikana, ja nostaa kukat aamulla takaisin maljakkoon.