Arkijärki-podcast 8: Oman järjestyksen kyseenalaistaminen

Tässä podcastissa pohdin, miksi välillä säilytämme jotain hankalasti vain siksi, ettemme ole huomanneet kyseenalaistaa vanhoja ajatuksia. Puhun mm. sitä, miten Konmari on vaikuttanut vaatekaappiini sekä jääkaappiini. Mietin myös, mitä kaikkea hyvää on seurannut siitä, kun on joskus vahingossakin sijoitellut tavarat toisin kuin ennen. Vanhoja säilytystapoja kannattaa kyseenalaistaa ainakin silloin, kun tavarat eivät tunnu mahtuvan tai asettuvan luontevasti paikoilleen. 

Inventaariossa on ideaa

Tein kuten viime viikolla podcastissa lupasin, ja siivosin keittiön kuivaruokakaapit. En tosin ihan jokaista kaappia vielä, mutta inventoin ne viisi eniten käytettyä hyllyä. Se oli viisasta, sillä lopputulos yllätti itsenikin.

Lähtötilanne oli aika sekava. (Kuvamateriaalia täällä). En harrasta yhtenäisiä purkkeja, vaan säilytän yleensä kuivaruoka-aineet omissa myyntipakkauksissaan. Kun monenkirjavat paketit ovat vierekkäin, vaikutelma on luonnollisesti ”sotkuisemman” näköinen verrattuna yhteinäisiin säilytysastioihin. Periaatteessa pidän liian työläänä sitä, että aina ostettuani jotain, se pitäisi siirtää kotona uuteen pakkaukseen. Tämä inventaario kuitenkin osoitti, että hyllyiltä löytyi monta samaa tavaraa sisältävää pakkausta. Tein siis poikkeuksen, ja yhdistin esimerkiksi kaksi avattua pastapakettia yhteen isoon lasipurkkiin. Syksyn ruokahuolto on näköjään mennyt tavallista enemmän toisella kädellä vähän sinnepäin. Löysin lukuisia avattuja pastapusseja, kaksi avattua quinoapakettia ja niin edelleen. Kun kaikki avatut samanlaiset yhdisti, kaapista poistui lukuisia epämääräisiä nyssyköitä.

Vielä enemmän kuitenkin hämmästyin avaamattomien pakettien määrästä. Kaapista löytyi kolme avaamatonta risottoriisipakettia (ja kaksi avattua). Samoin lukuisia purkkeja oliiveita, ja jostain käsittämättömästä syystä myös quinoaa riittää vähintään ensi kesään saakka. (Emme siis ole mikään quinoan suurkuluttajaperhe, vaikka näin olisi ruokakaapista voinut päätellä.) Ihmettelen myös edelleen sitä, miksi meillä on ainakin viittä erilaista sokeria, kun kuitenkin käytän leivonnassa aina sitä yhtä ja samaa tavallista…. Kaapista paistoi selvästi se, että kaupassa on käyty katsomatta ensin mitä puuttuu. Sitten on ulkomuistista varmuuden vuoksi ostettu lisää riisiä, ja kotona vasta huomattu että sitähän olikin jo. Ja ilmeisesti näin on käynyt monta kertaa.

Tämä on inventaarion ydin. Siinä selviää, mitä kaapeista todellisuudessa löytyy. Kun järjestys on sekaisin, näkee vain päällimmäisen kerroksen, vaikka alla saattaa piillä ties mitä aarteita. Järjestin kaiken mahdollisuuksien mukaan niin, että näen kaiken kun avaan hyllyn.

Pystyviikattua pastaa.

Hyvä vinkki ruokapakkausten pystyviikkausta varten: jos pakkaus ei pysy itsekseen pystyssä, käytä apuna hedelmien mukana tulevia muovirasioita. Ne ovat kevyitä ja läpinäkyviä ja niitä on eri kokoisia. Niissä pysyy esimerkiksi purkkapussit, tomaattipyreet ja muut pienet pakkaukset järjestyksessä.

Ruokavarastojen tyhjennys, inventaario ja järjestäminen jatkuu edelleen. Olen mm. pessyt ja siivonnut puolet jääkaapista (tästä pian lisää podcastissa), ja seuraavana vuorossa on maustekaappi ja ne pari hyllyä, joiden kimppuun en vielä ehtinyt. Olen myös jatkanut pakastimen tyhjentämistä ja jääkaapin siivoamista. Kyllä tässä riittä loppuvuodeksi projektia, mutta jos kaikki menee kuten olen meinannut, tammikuussa ollaan jo hyvällä tolalla.

Olisiko teillä ruokakaapin inventaario aiheellinen? Mitähän sieltä löytyisi? Lisää kuvia ruokakaapeistani löytyy muuten nykyisin myös Instagramista, @arkijarki.

Jääkaapin tehopesu

En ole vielä saanut kerättyä tarpeeksi motivaatiota kirjahyllyn aloittamiseen. Sen sijaan tein siivous- ja raivausoperaation, joka oli ehdottomasti kriittisemmällä polulla. Nimittäin pesin ja raivasin jääkaapin. Tuli tarpeeseen.

Jääkaappi on siitä petollinen kohde, että sinne kertyy likaa huomaamatta. Päällisin puolin voi näyttää olevan ihan siistiä, mutta kun tarkastelee vähän syvemmältä, karu totuus paljastuu. Meidän jääkaapissa on hyllyjen takareunassa sellainen lista, joka estää ruokia ottamasta kiinni jääkaapin seinään. Listat ovat muovia, ja ne ovat periaatteessa irroitettavissa itse hyllystä, vaikka se onkin hankalaa. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että listan ja lasisen hyllyn väliin pääsee kosteutta, ja arvatkaa miltä näyttää, siellä saa kaikki rauhassa muhia. Varsin vastenmieliseltä. Ongelma on siinä, että sinne listan ja takaseinän väliin ei näe mitenkään. Toisaalta hyllyt ovat normaalisti täynnä tavaraa, ja ainoa tapa jolla tilanteen voisi tarkistaa, on tyhjentää koko hylly ja vetää se kokonaan ulos. Sitä ei tule spontaanisti tehtyä.

Olin aika pitkään jo katsellut, että jääkaapin hyllyt voisi pyyhkiä. Mutta kun vedin ensimmäisen hyllyn ulos pyyhittäväksi, ja havaitsin kasvustot listan takaa, totesin että jääkaappi olikin perusteellisen putsauksen tarpeessa. Ei siis auttanut muu, kuin tyhjentää koko kaappi viimeistä purkkia myöten, irrottaa kaikki mahdolliset osat ja pestä ne kuumassa vedessä tiskiaineella.

Samalla tuli tietysti käytyä kaikki ruoka-aineet käytyä läpi. Tämä inventaario oli myös odottanut optimaalista hetkeä jo jonkin aikaa (eli siis en ollut vain jaksanut ryhtyä), ja täytyy sanoa, että sekin tuli tarpeeseen. Jostain syystä ainakin meidän jääkaappiin meinaa jäädä sellaisia jämäpohjia, joita jostain syystä ei tule käytettyä loppuun. Sitten ne vähitellen muuttuvat entistä nuhjuisemmiksi, jolloin niitä ei ainakaan tule käytettyä, ja lopulta ne on vain pakko laittaa roskiin. Tunnistatteko tätä? Jotenkin epäilen, ettei tämäkään ole aivan uniikki ilmiö…

Tällä kertaa jääkaapista löytyi mm. pari kuivahtanutta kevätsipulin vartta, melkein loppuun käytetty sinappituubi, noin millilitra kalakastiketta (toinenkin pullo oli jo hankittu), ketjap manis -kastiketta viiden vuoden takaa ja kaikkea sen sellaista. Poistin nyt kaapista kaikki vanhentuneet tuotteet ja järjestin jäljelle jääneet sillä lailla, että kaikki on näkyvissä ja oikealla paikalla. Suosin sellaista järjestystä, joka hyödyntää jääkaapin luontaista lämpövaihtelua. Koska kylmintä on alhaalla, alimmalla hyllyllä on valmiit ruuat, sitä seuraavalla juustot ja leikkeleet, keskellä jugurtit, viilit ja muut maitotuotteet ja ylimmällä eli lämpimimmällä hyllyllä on juomat, joiden ei säilyvyyden takia edes tarvitsisi välttämättä olla kylmässä.

Miten on teidän jääkaappienne laita?

Tilannekatsaus ja viikon vinkit:lajittelutesti, jääkaapin järjestys ja joulustressi

En tainnut päivittää blogia viime viikolla kertaakaan. Tähän on erinomainen syy: kirjoitin näppis sauhuten kirjan viimeistä versiota, joka tulikin lopulta torstaina valmiiksi. Välittömästi sen jälkeen sairastuin oikein kunnon flunssaan ja sain silmätulehduksen vielä päälle. Viimeinen editointivaihe oli todellan intensiivinen. Aloitin yleensä kuudelta aamulla, ja useimpina iltoina jatkoin puoleen yöhön asti. Ilmeisesti tauti pysyi poissa adrenaliinin voimalla, mutta kun paineet hellitti, niin kaikki pöpöt hyökkäisivät yhtä aikaa kimppuun.

Nyt teksti on kuitenkin valmis, mikä on tavallaan helpottavaa ja tavallaan kauheaa. Olen varma, että oikolukuvaiheessa löydän sieltä vielä jotain, jonka olisin sittenkin halunnut sanoa toisin, tai huomaan että olen unohtanut kirjoittaa jotain olennaista. Toisaalta yhtä aikaa on sellainen olo, että tämän paremmaksi ei teksti enää muutu, vaikka miten hioisin. Enkä kyllä juuri nyt edes jaksaisi kirjoittaa yhtään mitään, sen verran tehokkaasti on mehut puristettu viime viikon aikana.

Tästä seuraa kuitenkin se, että nyt alkavalla viikolla aikaa ja energiaa riittää jälleem blogillekin. Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi viikon vinkit, muita aiheta jälleen parin päivän päästä.

Testaa oletko mestarilajittelija: mihin kuuluvat kumisaappaat, entä hajuvesipullot? (YLE)

Tässä listassa on ihan hyviä ohjeita jääkaapin organisoimiseksi. (MTV)

Nyt on se aika vuodesta, kun joulu alkaa stressata osaa kansakunnasta. Jos kuulut stressaajiin, tämä lista on tehty sinulle. (MTV)

Viikon vinkit: muovikasseja, pilaantuvia kananmunia ja pikasiivousta

Tämä mielenkiintoinen uutinen kertoo, että Lidl aikoo luopua muualla Euroopassa muovikasseista. Suomessa ei aiota luopua. Juttu kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa. Siitä käy ilmi, ettei asia ole niin yksioikoinen. Nimittäin jos ihmiset eivät osta ostoskasseja, todennäköisesti he alkavat ostaa roskapusseja. Näinhän se onkin, sillä johonkin roskatkin on pakattava. Onko sitten fiksumpaa ostaa kassi ostoksille, ja käyttää se uudelleen roskapussina, vai ostaa suoraan roskikseen meneviä pusseja? (YLE)

Tämä uutinen kertoo sen, mitä olen aina epäillytkin: jääkaapin kananmunateline on turha. Tarkemmin sanottuna se saattaa jopa pilata munat, kun ne hölskyvät ovessa edestakaisin. Pilaantumiseen en osaa ottaa kantaa, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kananmunat pitäisi siirtää erittäin kätevästä ja fiksusta pakkauksesta pois. Jutussa on muutakin hyödyllistä asiaa kananmunien säilytyksestä ym. (YLE)

Nämä hassut ohjeet väittävät neuvovansa pikasiivouksen, mutta oikeasti kyse on vain kokoelmasta erilaisia siivous- ja muita vinkkejä, joilla koti saadaan näyttämään siistiltä.