Aihearkisto: Kierrätys

HSY osallistuu muovikeskusteluun

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Minusta on aina ilahduttavaa, kun jokin julkinen toimija osallistuu keskusteluun asiakkaiden kanssa, ja vielä tekee sen hyvin. Tänä aamuna HSY oli lisännyt oman kommenttinsa muovinkeräyksestä käytyyn keskusteluun. Näin he kirjoittivat:

”Terveiset HSY:stä, bongasimme tämän keskustelun ja jos sopii, kommentoimme sitä omasta puolestamme pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen näkökulmasta.

Muovipakkausten keräyksestä kierrätyspisteissä vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Se on määritellyt muovipakkauspisteiden lukumäärän. HSY:n kierrätyspisteet liitettiin osaksi Ringin verkostoa vuoden 2016 alussa. Näin siksi, että uuden pakkausasetuksen myötä vastuu kuluttajapakkausten keräämisestä siirtyi tuottajille (=teollisuudelle ja pakkaajille).

Muovinkeräyksen alkaminen taloyhtiöissä hämmentää ilmeisen monia. Aloitamme siis toukokuussa muovipakkausten keräyskokeilun niillä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kiinteistöillä, jotka ovat tähän asti olleet energiajätekeräyksemme asiakkaita. Keräys ei ole kuitenkaan pakollista, joten kannattaa tarkistaa omalta isännöitsijältä, onko oma taloyhtiö mukana keräyksessä. Korvaamme kevään ja kesän aikana taloyhtiöiden energiajäteastiat muovipakkausten keräysastioilla. Lisäinfoa löytyy nettisivuiltamme, http://www.hsy.fi/muovipakkaukset. (Täytyypä muuten ottaa meidän nettisivut syyniin, josko muovinkeräysasia saataisiin paremmin näkyviin. Kiitos palautteesta!)

Käynnistimme energiajätteen keräyksen kymmenisen vuotta sitten tilapäiseksi palveluksi. Tuolloin pääkaupunkiseudulla ei ollut laitosta, jossa jätettä olisi voinut hyödyntää energiaksi. Energiajäte kuljetettiin Lahteen kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Nyt kuljetamme energiajätteen samaan paikkaan kuin sekajätteen eli Vantaan Energian jätevoimalaan. Muovipakkaukset kerätään sen sijaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

Toivottavasti nämä selostukset avaavat asiaa vähän. Kannattaa muuten seurata meitä Twitterissä ja Facebookissa, jos kierrätys- ja ympäristöasiat kiinnostavat! Ja palautetta ja kysymyksiä otamme tietysti aina mielellämme vastaan.”

Täytyy sanoa, että minulta on mennyt tuo taloyhtiöiden muovinkeräys aivan ohi. Meillä oli aikanaan energiajäte, joten ilmeisesti nyt sitten ilmestyy jossain vaiheessa muovinkeräys. Se on kyllä sitten niin, ettei muovin lajittelua voi siinä vaiheessa enää mitenkään välttää. Olen hyvin ilonen että näin on. Toisaalta harmittaa, että tämä on tällaista tempoilua. Voisin kuvitella, että jos ei ole asiaa aktiivisesti seurannut, saattaa lajitella vähän miten sattuu, kun systeemit muuttuvat näin nopsaan. Mutta viime kädessä tärkeintä on, että mahdollisimman iso osa jätteestä menee uudelleen käytettäväksi.

Ajatuksia roskista

Julkaistu , kirjoittanut
3

Olen yhden päivän lajitellut muovit erikseen sekajätteestä, ja siinä ajassa herkistynyt ihan uudella tavalla kaikelle sillä, mitä päivän aikana heitetään roskikseen. Päivän aikana syntyy aika runsaasti roskaa, kun siihen alkaa kiinnittää huomiota: talouspaperiarkkeja, pumpulipuikkoja, pumpulilappuja, lääkepakkauksia, vaippoja, lasinen kosmetiikkapullo, sanomalehtiä, maitotölkkejä, biojätteitä, pahvipakkauksia, muovipusseja (jotka säästän jatkokäyttöä varten), viilipurkkeja, viiipurkin kansia… Tavallisia, arkisia asioita.

Hyvä uutinen on se, että näistä valtaosa kerätäään ja käytetään uutena materiaalina tai energiana. Puhtaasi kaatopaikalle menevää jätettä tuosta edellisestä määrästä taitaa olla vain tuo lasinen pullo, jota ei voinut laittaa lasinkeräykseen. Sitten minulla on vielä kassillinen tekstiiliä, jonka olen päättänyt toimittaa jonnekin, en ole vielä ihan varma minne.

Kun alkaa kiinnittää omiin roskiinsa huomiota, niiden määrä tuntuu kasvavan. Sitten saattaa seurata ahdistus, että täytän tämän maailman roskilla ja apua maailma tuhoutuu. Etenkin kun tulee vastaan sellaista, mitä ei voi suoralta kädeltä kierrättää, lajitella tai käyttää uudelleen. Silloin on hyvä muistaa, että halvaantuminen ei auta asiaa. Kuuntelin eilen erästä minimalismi-podastia, jossa muistutettiin tästä asiasta. Kun on halu tuottaa minimaalinen määrä jätettä, tuollainen halvaantuminen saattaa iskeä. Sitten säästää kotonaan tavaroita, joita ei tarvitse eikä halua, koska pelkää että ne päätyvät vain suoraan kaatopaikalle jos ne heittää roskiin. Silloin kannattaa muistaa, että jos tavarasta ei luovu, sitä vain järjestää kaatopaikan omaan kotiinsa.

Se ei ole yhtään sen parempi ratkaisu. Vaikka roskiin heittämisen pelossa hautoisi kotonaan ties mitä, kyse on viime kädessä vain todella pitkälle lykätystä päätöksenteosta. Nimittäin sitten kun meistä aika jättää, joku muu heittää ne samat rojut roskiin joka tapauksessa. Tämä ei nyt tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi ruveta tämän takia raivopäänä raivaamaan, vaan sitä, että roskan tuottamisen pelossa ei ole järkevää säilytellä kotonaan silkkaa romua.

Olen tullut samaan tulokseen kuin tuossa kuuntelemassani podastissa: olennaista ei ole se, että välillä jotain menee ihan vaan kaatopaikkallekin. Olennaisempaa on se, että suurin osa jätteestä tulee kierrätettyä ja uusiokäyttöön tavalla tai toisella. Tämä muoviasia on saanut aikaan pienimuotoisen jäteherätyksen omassa päässäni, ja aivan taatusti kiinnitän entistä enemmän huomiota jätteen minimoimiseen alunperinkin. Otan askeleen kerrallaan, en yritä kaikkea kerralla. Jos muovin lajittelu rupeaa tässä viikon aikana sujumaan hyvin, voin seuraavaksi paneutua siihen, millä tavoilla saisin helposti vähennettyä jätteen määrää ennen kuin se edes menee roskikseen.

Muovihaaste! Tule mukaan!

Julkaistu , kirjoittanut
29

Olen aivan ällistynyt, kuinka moni teistä ilmoitti muovipostauksen kommenteissa lajittelevansa muovijätteen erikseen ja vievänsä sen omaan keräykseen. Joukossa oli monia, jotka joutuivat näkemään paljon vaivaa tämän takia. Noita kommentteja oli inspiroivaa lukea. Vaikuttaa siltä, että jos muovinkeräystä kunnallisella tasolla tehostettaisiin, todella moni kierrättäisi muovitkin säntillisesti.

Kun asiaa rupesi selvittelemään, tietoa löytyi. Tässä YLEn artikkelissa on paljon tietoa siitä, mitä kierrätysmuoville tapahtuu. Artikkelin mukaan jokainen suomalainen tuottaa 15 kiloa muovijätettä vuodessa. Ajatelkaa, jos tästä saataisiin edes puolet hyötykäyttöön! Kyllähän se energiaksikin palaa, mutta toisaalta muovin kierrättäminen vie vain 15% siitä energiasta, verrattuna uuden muovin valmistamiseen öljystä. Tässä toisessa YLEn artikkelissa on kattavasti koottu yhteen, miten kierrätys käytännössä toimii, ja mitä kaikkea muovinkeräykseen voi laittaa.

Innostuin tästä aiheesta niin, että haastan kaikki kierrättämään talouden muovijätteet tämän viikon ajan. Kokeillaan porukalla, miten tämä onnistuisi, miten paljon vaivaa se vaatisi ja olisiko ylipäätään mahdollista. Lähimmän muovinkeräyspisteen voit tarkistaa esimerkiksi täältä.

Päätin meillä hoitaa lajittelun siten, että entinen keittiön sekajäteastia muuttui muovinkeräysastiaksi. Mahdolliset sekajätteeseen menevät roskat laitetaan makuuhuoneen tai kylppärin roskiksiin. Kaikelle muulle onkin jo omat astiansa. Pientä tapojen muuttamista tulee siinä, että kun ennen olen heittänyt talouspaperit ja nenäliinat sekajätteeseen, nyt ne menevät biojätepussiin. Päätin huuhtaista selkeästi likaiset muovipakkaukset, mutta en rupea tiskaamaan mitään. Yritän pakata pussin mahdollisimman tiiviisti, pyrin siihen ettei muoviroskia tarvitsisi viedä viikon aikana kovin montaa kertaa. Otin myös sellaisen linjan, että en pyri 100% lajitteluun. Tällä tarkoitan sitä, että jos vastaan tulee niin likaista muovia, ettei se huuhtaisulla tule puhtaaksi, laitan sen sekajätteen joukkoon.

Kuka lähtee haasteeseen mukaan? Kyse on vain yhdestä viikosta – alkaa tänään 18.4. ja loppuu sunnuntaina 24.4. Kerätään viikon päästä kokemukset yhteen. Yhden viikon ajan voi kokeilla mitä vaan! Jos viikon päästä tuntuu siltä että on vaikeaa ja epäkäytännöllistä, lajittelun voi lopettaa siihen ja palata rauhassa entiseen. Jos viikon aikana vie yhden kassin muovia keräykseen, se on sopivasti. Olen itse ajatellut että muovin kierrätys on hankalaa, mutta haluan tässä haastaa myös itseni. Jos meidän naapurissa, maahanmuuttajien kimppakämpässä lajitellaan ja kiikutetaan muovit sinne sadan metrin päähän, ei se voi olla minullekaan mahdotonta. Juuri eilen näin ikkunasta, kuinka eräs toinen naapuri vei illalla muovikassillista keräyslaatikkoon – työssäkäyvä perheenäiti hänkin. Minä pystyn kokeilemaan tätä ainakin viikon.

Pystytkö sinä? Huikkaa kommenteissa jos olet mukana!

Miten saisin muovinkeräyksen toimimaan?

Julkaistu , kirjoittanut
46

Meidän lähistöllä on HSY:n muovinkeräyslaatikko. Siinä taisi aiemmin olla tekstiilikeräys, mutta kun vaatteita leviteltiin pitkin puistoa ja niitä käytiin laatikoista jatkuvasti dyykkaamassa, keräys lopetettiin. Tai siis oletan, että syy oli tämä. Mutta nyt sinne voisi viedä kotitalouksissa syntyvän muovijätteen.

Pohdin pitkään, mikä järki on muovin keräämisessä. Sekajäte viedään taloyhtiön roskiksesta suureen polttolaitokseen, jossa siitä tulee energiaa. Mietiskelin, että mikä järki on erotella muovit sekajätteestä, jos ne kuitenkin päätyvät samaan osoitteeseen. Enpä olisi voinut olla pahemmin metsässä, sillä selvitin asiaa ja muovia ei suinkaan polteta. Se käytetään uudelleen ja siitä tehdään uutta muovia. Nyt iski dilemma. Tämä on juuri se, miten haluaisin yhteiskunnan toimivan. Haluan, että materiaalit käytetään uudelleen jos suinkin mahdollista. Haluaisin itse osallistua tähän aktiivisesti. Mutta kun jäteastia ei ole omalla takapihalla, osallistumisen kynnys nousee huomattavasti.

Luulen että muovin lajittelu omaan roskikseensa ei olisi iso ongelma. Meillä erotellaan jo metalli, lasi, palautuspullot, paperi, pahvi, ongelmajäte ja biojäte. Muu menee sekajätteeseen, mutta käytännössä jotain muuta kuin muovia edustaa vaipat, jotka taas käytännön syistä erottuvat muovijätteestä lähes itsestään. Vaipparoskikset ovat nimittäin siellä missä vaippoja vaihdetaan, ja kaikkien muiden roskien roskis on keittiössä. Vaippojen lisäksi varsinaista sekajätettä edustavat satunnaisesti tyhjenevät lasiset kosmetiikkapakkaukset, käärepaperit ja muu pakkausmateriaali. Sitä paitsi vaippojen käyttö jatkuu perheessämme enää vähän aikaa, joten sen jälkeen sekajätteen määrä putoaisi alle puoleen.

Mikä tässä sitten on ongelma? No se kuljetusmatka. Reilu sata metriä ei vaikuta ylitsepääsemättömältä, mutta käytännössä se hankaloittaisi arkea aika paljon. En yleensä koskaan lähde ulko-ovesta yksin, puhumattakaan että olisin tyhjin käsin. Mukana on aina yksi tai kaksi lasta, rattaat, polkupyörä, käsilaukku, muita roskapusseja. Tämän kombon kanssa ylimääräinen kierros jäteastialle, joka on vielä ihan eri suunnnassa kuin mihin olemme yleensä menossa, tuntuu hankalalta. Jos asuisin yksin, ei tätä pohdintaa edes tarvitsisi käydä, vaan lajittelisin muovia intoa puhkuen.

Haluaisin kuitenkin kokeilla, voisiko tätä saada toimimaan käytännössä ilman suhteetonta vaivanlisäystä arjessa. Voisin miettiä ainakin seuraavia ratkaisuja:

  • Muoviroskien pakkaaminen tiiviimmin roskapussiin, jolloin keittiön jäteastiaan mahtuisi enemmän ja pussia tarvitsisi viedä harvemmin. Tämä saattaa itse asiassa olla avainasemassa. Ajatus jokapäiväisestä kierroksesta tuntuu työläältä ja aikaa vievältä, mutta jos tarvetta olisi vain parille kerralle, voisin jo harkita.
  • Ehkä voisin yrittää miettiä, voisiko pakkausmateriaalia vähentää jo kaupassa, ja suosia irtomyyntiä entistä enemmän. Tosin tässä tulee taas yksi hankaluus vastaan, sillä lähikauppa ei ole mikään irtomyynnin edelläkävijä, ja torille ja halliin on erikseen lähdettävä = eli tulee taas sitä lisävaivaa.
  • Kehittää roskisrutiini, eli jokin samanlainen systeemi kuin pyykin ja tiskin kanssa, jolloin tietyt hommat hoidetaan automaattisesti tietyllä tavalla joka päivä. Rutiinin tarkoitus olisi saada homma rullaamaan kaiken muun arjen ohessa niin, ettei se tuntuisi vaivalta.
  • BONUS: Kirjoitan HSY:lle, ja pyydän mitä kauneimmin heitä tuomaan muovikeräyksen meidän takapihalle. Jos kerran ennen oli mahdollista kerätä erikseen energiajätettä ja sekajätettä, eikö onnistuisi myös muovijätteen ja sekajätteen erottelu jo roskakatoksessa?

Mutta en jätä tätä tähän. Olen jo oppinut, että teillä lukijoilla on yleensä luovia ja toimivia ratkaisuja kaikkiin elämäni ongelmiin 🙂 Joten kertokaa ihmeessä miten te toimisitte? Onko kukaan samassa tilanteessa? Tai omakotitaloasujat – miten te olette organisoineet lasin ym.  kierrätyksen, oletan että niitä ei haeta kotiportilta kuten sekajätettä? Onko joku onnistunut peräti ilman autoa…?

Vaatekarsinnan vaikeudesta

Julkaistu , kirjoittanut
9

Hienosti järjestäytynyt komero inspiroi minua raivaamaan myös vaatekaappia. (Aloitin eilen, mutta nyt projekti on hetken tauolla, sillä sairastuin johonkin hirveään mahataudin ja influenssan välimuotoon ja olen muuttunut reporangaksi.) Tavoitteena oli raakata käyttövaatteiden joukosta pois kaikki turhat vaatteet. Siis ne, mitä ei ikinä laita päälleen, vaan joita hautoo siellä muiden joukossa vuodessa toiseen erilaisista epärationaalisista syistä.

Nämä epärationaaliset syyt tekevät karsimisesta ajoittain aika hankalaa. Otetaan esimerkiksi mekko, joka on ostettu 8 vuotta sitten, ja jota olen pitänyt kerran. Olen pitkään miettinyt sen myymistä, koska ei ole todennäköistä että se yllättäen muuttuisikin minulle sopivaksi. Otin sen ulos kaapista, ja sitten alkoi epärationaalinen pähkäily. Mitä jos sittenkin vielä jotenkin saisin sen toimivaksi? Ihana mekko, en millään raatsi laittaa pois, ei se mitään vaikka en ikinä pidä sitä kuitenkaan. Hirveä luopumisen tuska. Sama koski montaa muutakin vaatetta, joita yhdisti se, että olen joskus kauan sitten käyttänyt niitä kerran tai pari, mutta en enää moneen vuoteen.

Noiden vaatteiden poistamista vaikeutti selvästi se, että ne olivat virheettömiä, uuden veroisia. Vähän nukkaantuneet tai muuten väsähtäneen näköiset vaatteet oli helpompi poistaa. NIiden kohdalla taas aloin jälleen pohtia lopullista sijoituspaikkaa. Luin juuri YLEn nettisivuilta jutun, jossa hyväntekeväisyysoarganisaation työntekijä kertoi, että ilmaiseksi lahjoitetaan entistä huonompikuntoista vaatetta. Että hyvät myydään, ja huonot heitetään hyväntekeväisyyteen. Tästä seurasi tietenkin se, että aloin syynätä vaatteitani sillä silmällä. Ovatko ne liian nyppyisiä? Ovatko lahkeet liian kuluneet? Kehtaako näitä antaa? Pitäisikö nämä sittenkin vain käyttää itse loppuun jossain mökillä? Mutta miten paljon mökilläkään tarvitsee vaihtovaatteita?

Reipas ja ronski pakkaisi kaikki kaapista poistetut vaatteet sekä kengät yhteen kassiin ja kuskaisi Fidalle tai kierrätyskeskukseen ja keskittyisi sen jälkeen vaatekaapissa vallitsevaan ihanaan väljyyteen. Ylianalysointiin taipuva tyyppi alkaa kelailla näitä yllämainittuja ongelmia, kokee tilanteen liian vaikeaksi ja jättää koko homman kesken. Lopputulos on se, että kaapista poistetut vaatteet vain vaihtavat paikkaa ja tukkivat tiloja jatkossa jossain muualla.

Tuo jälkimmäinen skenaario olisi täydellinen epäonnistuminen. Nyt täytyy olla tiukkana itseni kanssa, etten syyllisty tuollaiseen kiertelyyn ja itsepetokseen. Olen vaatekirjanpitoni mukaan ostanut tai saanut tänä vuonna jo kymmenkunta uutta vaatetta (sukat ja alusvaatteet poislukien), joten saman verran olisi kyllä aiheellista poistaa vanhojen joukosta.  Aika hyvän saldon sainkin: mekkoja, puseroita, ainakin yhdet housut ja useat rikkinäiset farkut, kahdet kengät ja yksi takki, joka saa siirtyä palvelemaan mökkikäytössä. Kun vain saan päätetyksi mihin ne loput menevät. Päätin että annan itselleni nyt viikon aikaa ratkaista tämä ongelma. Ei se VOI olla niin vaikeaa.

Kärsiikö kukaan muu tällaisesta ylianalysoimisesta? Vai lähtevätkö vaatteet vips vips kiertoon vain ilman sen kummempaa murehtimista?

Kausimullistus

Julkaistu , kirjoittanut
2

On harhaa kuvitella, että talvi vaihtuisi kevääksi ihan itsestään. Oikeasti se vaatii kaikenlaista työtä. Olen tarttunut toimeen, ja pessyt ja pakannut suurimman osan talvivaatteista laatikoihin. Saman tein talvikengille (ja nyt olen ongelmissa, sillä en omista kunnollisia välikauden kenkiä, hmph.) Tänään vein kaksi toppatakkia pesulaan. Parhaillani käyn pään sisäistä keskustelua siitä, pitäisikö luistimet teroittaa nyt, vai pystynkö hoitamaan homman syksyllä ilman stressiä. Toisin sanoen lykkäänkö vaivannäköä puolella vuodella, vai tsemppaanko ja teen nyt. Jos antaisin neuvoja jollekin toiselle, kehottaisin tekemään sen nyt. Mutta todellisuudessa laiskuus taitaa voittaa.

Oli muuten hauskaa kuunnella A Slob Comes Clean -podcastia, ja todeta että kausivaaterumbaa tanssitaan myös Texasissa. Kuka olisi uskonut! Tämä ei olekaan suomalainen ilmiö, kuten kuvittelin. Dana perusteli vaatteiden vaihtoa sillä, että lapsilla olisi kaapissa asianmukaista puettavaa, eikä kukaan yrittäisi vahingossa lähteä villapaidassa kouluun, kun ulkona on +20 astetta, tai pukeutuisi liian kevyesti kylmänä aikana. Tämä oli mielenkiintoinen näkökulma, koska itse liitän kausivaatteet nimenomaan ulkovaatteisiin ja jalkineisiin. Esimerkiksi talvikengät ovat isoja ja vievät paljon tilaa, joten minusta on aina ollut loogista siirtää ne pois eteisestä, kun käyttökausi loppuu. Mutta näköjään syitä on enemmänkin kuin olen kuvitellut.

Tuntuu myös siltä, että nyt kun aprillipäiväkin on ohitettu, voisi olla ihan hyvä hetki poistaa havut ja kanervat parvekkeelta. Tein tänä vuonna hyvän päätöksen, ja hankin joulun alla muoviset havut. Mitä te teette sellaisille keväisin? Pitäisikö ne jotenkin pestä? Jouluvalot sain sentään jo joskus maaliskuussa otettua pois. Varmaan aiheellista olisi heittää roskikseen myös se vedellä täytetty maitotölkki,joka lojuu parvekkeen lattialla, ja josta piti joskus tammikuussa tulla jäätiili. Älköön kukaan tämän tunnustuksen jälkeen koskaan kuvitelko, että meillä olisi jotenkin täydellistä. Ei ole. Olen jo hankkinut multaa parvekelaatikoita varten, mutta kesäkukkien aika taitaa tulla vasta Vapun jälkeen.

Vein kierrätysautolle vuoden aikana kertyneet paristot, energiansäästölamput ja elektroniikkaromun. Kun seurasin mitä ihmiset autoille kantoivat, elektroniikkajäte oli ehdotomasti ykkösenä. Puolessa tunnissa oli kuorma-auton lavalle kertynyt polveen asti ulottuva kerros kaikenlaisia rikkinäisiä laitteita. Meidän osuutemme oli rikkinäiset kuulokeet, rikkinäiset jouluvalot ja yksi epämääräinen härpäke, joka joskus oli ollut lelu. Kakkosena tuli ongelmajätteiden auto, jonne tänä vuonna näytti kertyvän etenkin simahtaneita sähköhammasharjoja sekä erinäisiä maaleja ynnä muita pönttöjä. Tämä HSY:n palvelu on ihan mahtava, mutta minua jää aina askarruttamaan, mitä niille jätteille tämän jälkeen tapahtuu. Mitä sille sähköromulle esimerkiksi tehdään? Täytyy ruveta selvittämään.

Kiirettä on siis pitänyt, kun on omin käsin pitänyt saada kevättä aikaiseksi. Miten teillä, onko sama meininki?

HSY:n autot lähtevät liikkeelle tänään

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jälleen on se aika keväästä, kun HSY:n kierrätysautot lähtevät liikkeelle pääkaupunkiseudulla. Helsingissä ja Espoossa lähtöpäivä on tänään. Vantaalla autot kulkevat 25.4. lähtien ja Kirkkonummella starttipäivä on 24.5.

Autoille voi viedä vaarallista jätettä, metalliromua sekä sähkö- ja elektroniikkaromua. Katso tarkemmat ohjeet täältä. Tarkat pysähdysajat puolestaan löytyvät täältä. Tämä mahdollisuus kannattaa hyödyntää, ainakin minulla on energiasäästölamppuja ja paristoja, sekä muuta pientä romua, josta mieluusti hankkiudun eroon.

 

Tavaroihin kiintymisestä ja luopumisen vaikeudesta

Julkaistu , kirjoittanut
21

Jäin pohtimaan tuota lahjoittamista: miksi minusta on mukavampaa antaa tavaraa jollekin tietylle ihmisille kuin järjestölle? Miksi yksittäisten ihmisten järjestämät tempaukset herättävät myötätunnon paljon helpommin kuin jonkun organisaation? Tämä on kiinnostava kysymys, koska lopputulos on aivan sama: tavaraa poistuu, ja se toimitetaan jotenkin järkevään käyttöön. En näe noita esineitä enää koskaan. Miksi sillä olisi siis mitään väliä, kuka ne kerää?

Väittäisin, etten ole tämän tunteen kanssa ihan yksin. Tiedän esimerkiksi tapauksia, joissa asuntoa myydessä myydään mieluummin yksityiselle ihmiselle joka aikoo muuttaa asuntoon asumaan, kuin kiinteistösijoittajalle, joka aikoo vuokrata asunnon eteenpäin. Tai että kirppistavaroissa tutulle antaa ilmaiseksi, mutta vieraan pitäisi maksaa. Mikä logiikka siinä oikein on? Jos tavarasta kerran voi luopua ilmaiseksi, eikö pitäisi olla aivan sama, kuka on vastaanottaja? Tai jos vanhaan asuntoon ei ole enää koskaan asiaa, mitä väliä sillä on, asuuko siellä vuokralainen vai omistaja?

Johtopäätökseni on, että meillä on enemmän tunnesiteitä tavaroihin, kuin tiedostamme. Tätähän on tutkittu mm. psykologisissa testeissä. Jos ihminen on omistanut jonkun esineen, hänellä on vahva taipumus pitää ko. esinettä parempana tai arvokkaampana kuin täsmälleen samanlaista, jonka joku muu omistaa. Tämä siis riippumatta esineen todellisesta arvosta, tätä on testattu esimerkiksi kynillä. Se, että minä omistan jotain, tekee tavarasta luonnollisesti paremman, kuin muut vastaavat. Täytyyhän sen olla parempi, kun minä kerran olen kelpuuttanut sen itselleni.

Kun ajattelen niitä villahaalareita, jotka pakkasin eilen sille palelevalle vauvalle, tämä teoria palaa mieleen. En voi sanoa, että minulla olisi ollut mitään erityistä tunnesidettä niihin haalareihin. Tiettyjä vauvanvaatteita olen kyllä säästänyt tunnesyistä, mutta äitiyspakkauksen villahaalari ei herätä samanlaisia tunteita, kuin vaikkapa jonkun itse kutomat minikokoiset töppöset. Siitä huolimatta olin säästänyt haalarit, koska en ollut keksinyt niille sopivaa sijoituspaikkaa. Kirppiksellä niitä ei oikein kehtaa myydä, saahan jokainen vastaavan ilmaiseksi. Toisaalta kyseessä on rahanarvoinen vaate… olisihan se haaskausta tunkea se UFFin laatikkoon. Sitä paitsi se on meidän haalari! Sen saattaisi saada joku, joka ei edes arvostaisi sitä ollenkaan. Mutta kun tiedän haalarin menevän vauvalle, joka todella tarvitsee haalaria juuri nyt, ja jolla ei varmasti ole sellaista ennestään, lahjoittaminen muuttuu helppoakin helpommaksi.

Kaikki asianhaarat huomioonottaen tällainen ajattelu on täysin järjetöntä. Mutta samalla se kyseenalaistaa alkuperäisen väitteeni siitä, ettei muka ole mitään tunnesidettä. Jos oikeasti ei olisi, olisin hankkiutunut haalarista eroon aikoja sitten, tavalla tai toisella. Tämä on varmasti osa sitä luopumisen tuskaa, joka myös on havaittu tieteellisissä tutkimuksissa. Luopuminen on helppoa ja antaminen tuottaa iloa silloin, kun tietää omien tavaroiden saavan arvonsa mukaisen kohtelun. Jos on epäilys siitä, että tavara joutuu uuteen kotiin, jossa sitä ei arvosteta eikä siitä huolehdita, tuntuu ikävältä. Omistaminen jotenkin ulottuu henkisellä tasolla vielä sen hetken ylitse, kun tavarasta fyysisesti luopuu. Tässä on muuten vielä sellainenkin epärationaalisuus, että ilmiö koskee ensisijaisesti omia tavaroita. Toisen tavaroista on helppo sanoa, että mitäs siinä murehdit, eihän se enää sinun ole. Mutta siitäpä puuttuukin se omakohtainen kokemus ja tunne.

Jostain syystä raha tuntuu lievittävän tätä tuskaa ainakin minulla. Kun olen myynyt jotain, tuntuu että olen saanut asianmukaisen korvauksen enkä enää vaivaa päätäni sillä, mitä sille tavaralle tapahtuu. Pienikin raha tuntuu helpottavan tunnesiteen katkaisussa. Tosin jos jälkeenpäin kuulen jotain ikävää, saattaa silti vähän kirpaista. Myin kerran yhden takin, ja sain siitä oikein hyvän korvauksen. Myöhemmin kuulin, että takki oli varastettu. Minua harmitti melkein yhtä paljon kuin jos takki olisi varastettu itseltäni. Harmituksen aihe ei ollut se, että kaverini jäi ilman takkia, vaan se että nyt en tiedä minne se takki joutui. Epäilemättä jollekin kiittämättömälle, epämiellyttävälle rosvolle. Mun takki!

Olisi kiinnostavaa kuulla, onko teillä yhtään vastaavia kokemuksia? Oletteko huomanneet, että omiin tavaroihin suhtautuu edelleen vähän kuin ne olisivat edelleen omia, vaikka ne on antanut eteenpäin? Tai helpottaako raha luopumista? Vai onko tällainen luopumisen tuska ihan vieras ilmiö?

Paleleva vauva

Julkaistu , kirjoittanut
2

Eilen illalla kuulin perheestä, joka oli juuri lentänyt Suomeen Singaporesta. Isä, äiti sekä 10kk ikäinen vauva. Perheen äiti ei oikein ollut uskonut, että täällä on kylmä, ja kaiken kukkuraksi matkatavarat olivat kadonneet lennolla. Sain pyynnön kasata pikapikaa hätäapupakkaus vauvaa varten, jotta perhe selviäisi siihen asti että omat tavarat saapuvat ja he pääsevät kaupungille ostamaan puuttuvia tavaroita. Tällä kertaa kyse ei ollut pakolaisperheestä, vaan työn vuoksi saapuneista, joille vain oli käynyt huono tuuri.

Niinpä hain aamulla vintistä ison kirppiskassin ja aloin setviä mitä voisi vauvalle lahjoittaa. Äitiyspakkauksen haalarit, pipot ja tumput löysivät nyt vihdoinkin hyvän käyttötarkoituksen. Olin kuukausi sitten lahjoittanut ison kassillisen juuri sen kokoista vaatetta pois, jota nyt olisi tarvittu, mutta ihmeesti näistä jämistäkin syntyi ihan järkevä ”ensiapupakkaus”. Vajaassa tunnissa sain kokoon paketin, jossa oli lämmin ulkohaalari, pari villahaalaria, kypärämyssy, villapipo, villasukat, muutamia bodeja ja potkuhousuja, pari yöpukua ja yksi college-asu (Muumi-aiheinen, luonnollisesti). Lisäsin pakettiin vielä yhden ruokalapun meidän käytössäolevista sekä pari kolme vauvalelua. Kirjoitin mukaan viestin jossa ohjeistin pukemaan vauvalle kerroksia sitä mukaa kun ilma kylmenee, sekä sanoin että kaiken saa pitää jos haluaa. Tai jos ei halua, voi lähettää turhat takaisin.

Oli kiva olla avuksi. Näin jälkeenpäin tajusin, että makuupussi unohtui, mutta ehkäpä he pärjäävät jotenkin ilmankin. Hyvällä tuurilla osa vaatteista menee järkevään käyttöön ja minä pääsen niistä eroon. Ja vaikka vaatteet palautuisvatkin, ainakin tietää että niistä on ollut vähän aikaa hyötyä. Jotenkin ei ole yhtään ongelma antaa ilmaiseksi silloin, kun tietää jonkun tarvitsevan. Se, että vastaanottaja on joku ”oikea ihminen” tekee antamisesta ilon, vaikken edes tiedä vauvan tai äidin nimeä. Sen sijaan lahjoittaminen jollekin kasvottomalle järjestölle tuntuu paljon tylsemmältä, vaikka toki sitäkin teen. On vaan mukavampaa tietää, kenelle omat kamppeet menevät. Mikähän psykologinen ilmiö tämäkin on?

Viikon vinkit: tavaran vähentäminen, puuvillan kierrätys ja vaarallinen säilöntäaine

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tykkään Ilana Aallon Paikka kaikelle -blogista, koska tekstit eivät rajoitu pelkkään organisoimiseen tai vähentämiseen, vaan teemoja pohditaan pintaa syvemmältä. Tässä YLEn artikkelissa Ilana puhuu fiksuja mm. tavaran vähentämisestä ja tulevaisuuden pelosta.

Tämä toinen erittäin kiinnostava juttu kertoo VTT:n hankkeesta, jossa puuvillavaatteista tehdään uutta kuitua teollisuudelle. Uuden menetelmän pitäisi olla huomattavasti puuvillan kasvatusta ympäristöystävällisempää, ja lisäksi tuottaa miellyttävää, käyttökelpoista tekstiilikuitua. Tämä on sellaista tekstiilikierrätystä, jonka perään olen täällä blogissakin huudellut! (YLE)

Viikon ikävä uutinen liittyy kosmetiikkaan. Tanskassa huomattiin, että monissa kosmetiikkatuotteissa käytetään edelleen säilöntäainetta, jonka epäillään aiheuttavan syöpää, ja joka on ollut jo vuoden ajan kielletty EU:ssa. Siitä huolimatta ainetta löytyy monista meilläkin myytävistä tuotteista, joista valtaosa on L’orealin valmistamia. En huomannut, kirjoittiko HS tai YLE aiheesta, mutta ainakin Hufvustadsbladetissa oli juttu aiheesta (ruotsiksi). Tarkempaa selkoa aiheesta tekee Noora Kemikaalicocktail-blogissa. Suomen virallinen kannanotto löytyy TUKESin tiedotteesta. Tilanteen voisi summata niin, että PHMB on mahdollisesti syöpää aiheuttava aine, ja TUKESin tulkinnan mukaan sitä sisältävien tuotteiden myynti on Suomessa laitonta. Ymmärtääkseni aivan täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole.

Henkilökohtaisesti tämä koskettaa minua, sillä tuosta kosmetiikkalistasta löytyi muutama tuote, jotka löytyvät minunkin kaapistani. Käytännössä se tarkoittaa myös sitä, että joudun etsimään korvaavan tuotteen misellivedelle, josta olen tykännyt tosi paljon. Varsin kiukuttavaa, että mahtava tuote osoittautuukin yllättäen syöpävaaralliseksi. En tunne kosmetiikan kemiaa joten voi olla että olen väärässä, mutta maallikko ihmettelee, eikö muka säilöntäainetta voisi korvata jollain vähän vaarattomammalla? Jälleen hyvä syy kääntyä luonnonkosmetiikan puoleen.