Eilen illalla kuulin perheestä, joka oli juuri lentänyt Suomeen Singaporesta. Isä, äiti sekä 10kk ikäinen vauva. Perheen äiti ei oikein ollut uskonut, että täällä on kylmä, ja kaiken kukkuraksi matkatavarat olivat kadonneet lennolla. Sain pyynnön kasata pikapikaa hätäapupakkaus vauvaa varten, jotta perhe selviäisi siihen asti että omat tavarat saapuvat ja he pääsevät kaupungille ostamaan puuttuvia tavaroita. Tällä kertaa kyse ei ollut pakolaisperheestä, vaan työn vuoksi saapuneista, joille vain oli käynyt huono tuuri.
Niinpä hain aamulla vintistä ison kirppiskassin ja aloin setviä mitä voisi vauvalle lahjoittaa. Äitiyspakkauksen haalarit, pipot ja tumput löysivät nyt vihdoinkin hyvän käyttötarkoituksen. Olin kuukausi sitten lahjoittanut ison kassillisen juuri sen kokoista vaatetta pois, jota nyt olisi tarvittu, mutta ihmeesti näistä jämistäkin syntyi ihan järkevä ”ensiapupakkaus”. Vajaassa tunnissa sain kokoon paketin, jossa oli lämmin ulkohaalari, pari villahaalaria, kypärämyssy, villapipo, villasukat, muutamia bodeja ja potkuhousuja, pari yöpukua ja yksi college-asu (Muumi-aiheinen, luonnollisesti). Lisäsin pakettiin vielä yhden ruokalapun meidän käytössäolevista sekä pari kolme vauvalelua. Kirjoitin mukaan viestin jossa ohjeistin pukemaan vauvalle kerroksia sitä mukaa kun ilma kylmenee, sekä sanoin että kaiken saa pitää jos haluaa. Tai jos ei halua, voi lähettää turhat takaisin.
Oli kiva olla avuksi. Näin jälkeenpäin tajusin, että makuupussi unohtui, mutta ehkäpä he pärjäävät jotenkin ilmankin. Hyvällä tuurilla osa vaatteista menee järkevään käyttöön ja minä pääsen niistä eroon. Ja vaikka vaatteet palautuisvatkin, ainakin tietää että niistä on ollut vähän aikaa hyötyä. Jotenkin ei ole yhtään ongelma antaa ilmaiseksi silloin, kun tietää jonkun tarvitsevan. Se, että vastaanottaja on joku ”oikea ihminen” tekee antamisesta ilon, vaikken edes tiedä vauvan tai äidin nimeä. Sen sijaan lahjoittaminen jollekin kasvottomalle järjestölle tuntuu paljon tylsemmältä, vaikka toki sitäkin teen. On vaan mukavampaa tietää, kenelle omat kamppeet menevät. Mikähän psykologinen ilmiö tämäkin on?
No just näin! 🙂 Kiva tietää, että apu menee konkreettisesti perille
Kyllä! Se on tosi mukavaa, kun tietää edes suunnilleen, minne lahjoitukset menevät. Aiemmin syksyllä kasasin lastenkamppeita turvapaikanhakijoille yksityisen avustajan kautta, ja silloin myös tuli hyvä mieli, kun ajatteli että joku pitkän ja pelottavan matkan selvinnyt lapsi saa ainakin nukkua mukavassa kopassa ja leikkiä hyvillä leluilla.