Miten saisin muovinkeräyksen toimimaan?

Meidän lähistöllä on HSY:n muovinkeräyslaatikko. Siinä taisi aiemmin olla tekstiilikeräys, mutta kun vaatteita leviteltiin pitkin puistoa ja niitä käytiin laatikoista jatkuvasti dyykkaamassa, keräys lopetettiin. Tai siis oletan, että syy oli tämä. Mutta nyt sinne voisi viedä kotitalouksissa syntyvän muovijätteen.

Pohdin pitkään, mikä järki on muovin keräämisessä. Sekajäte viedään taloyhtiön roskiksesta suureen polttolaitokseen, jossa siitä tulee energiaa. Mietiskelin, että mikä järki on erotella muovit sekajätteestä, jos ne kuitenkin päätyvät samaan osoitteeseen. Enpä olisi voinut olla pahemmin metsässä, sillä selvitin asiaa ja muovia ei suinkaan polteta. Se käytetään uudelleen ja siitä tehdään uutta muovia. Nyt iski dilemma. Tämä on juuri se, miten haluaisin yhteiskunnan toimivan. Haluan, että materiaalit käytetään uudelleen jos suinkin mahdollista. Haluaisin itse osallistua tähän aktiivisesti. Mutta kun jäteastia ei ole omalla takapihalla, osallistumisen kynnys nousee huomattavasti.

Luulen että muovin lajittelu omaan roskikseensa ei olisi iso ongelma. Meillä erotellaan jo metalli, lasi, palautuspullot, paperi, pahvi, ongelmajäte ja biojäte. Muu menee sekajätteeseen, mutta käytännössä jotain muuta kuin muovia edustaa vaipat, jotka taas käytännön syistä erottuvat muovijätteestä lähes itsestään. Vaipparoskikset ovat nimittäin siellä missä vaippoja vaihdetaan, ja kaikkien muiden roskien roskis on keittiössä. Vaippojen lisäksi varsinaista sekajätettä edustavat satunnaisesti tyhjenevät lasiset kosmetiikkapakkaukset, käärepaperit ja muu pakkausmateriaali. Sitä paitsi vaippojen käyttö jatkuu perheessämme enää vähän aikaa, joten sen jälkeen sekajätteen määrä putoaisi alle puoleen.

Mikä tässä sitten on ongelma? No se kuljetusmatka. Reilu sata metriä ei vaikuta ylitsepääsemättömältä, mutta käytännössä se hankaloittaisi arkea aika paljon. En yleensä koskaan lähde ulko-ovesta yksin, puhumattakaan että olisin tyhjin käsin. Mukana on aina yksi tai kaksi lasta, rattaat, polkupyörä, käsilaukku, muita roskapusseja. Tämän kombon kanssa ylimääräinen kierros jäteastialle, joka on vielä ihan eri suunnnassa kuin mihin olemme yleensä menossa, tuntuu hankalalta. Jos asuisin yksin, ei tätä pohdintaa edes tarvitsisi käydä, vaan lajittelisin muovia intoa puhkuen.

Haluaisin kuitenkin kokeilla, voisiko tätä saada toimimaan käytännössä ilman suhteetonta vaivanlisäystä arjessa. Voisin miettiä ainakin seuraavia ratkaisuja:

  • Muoviroskien pakkaaminen tiiviimmin roskapussiin, jolloin keittiön jäteastiaan mahtuisi enemmän ja pussia tarvitsisi viedä harvemmin. Tämä saattaa itse asiassa olla avainasemassa. Ajatus jokapäiväisestä kierroksesta tuntuu työläältä ja aikaa vievältä, mutta jos tarvetta olisi vain parille kerralle, voisin jo harkita.
  • Ehkä voisin yrittää miettiä, voisiko pakkausmateriaalia vähentää jo kaupassa, ja suosia irtomyyntiä entistä enemmän. Tosin tässä tulee taas yksi hankaluus vastaan, sillä lähikauppa ei ole mikään irtomyynnin edelläkävijä, ja torille ja halliin on erikseen lähdettävä = eli tulee taas sitä lisävaivaa.
  • Kehittää roskisrutiini, eli jokin samanlainen systeemi kuin pyykin ja tiskin kanssa, jolloin tietyt hommat hoidetaan automaattisesti tietyllä tavalla joka päivä. Rutiinin tarkoitus olisi saada homma rullaamaan kaiken muun arjen ohessa niin, ettei se tuntuisi vaivalta.
  • BONUS: Kirjoitan HSY:lle, ja pyydän mitä kauneimmin heitä tuomaan muovikeräyksen meidän takapihalle. Jos kerran ennen oli mahdollista kerätä erikseen energiajätettä ja sekajätettä, eikö onnistuisi myös muovijätteen ja sekajätteen erottelu jo roskakatoksessa?

Mutta en jätä tätä tähän. Olen jo oppinut, että teillä lukijoilla on yleensä luovia ja toimivia ratkaisuja kaikkiin elämäni ongelmiin 🙂 Joten kertokaa ihmeessä miten te toimisitte? Onko kukaan samassa tilanteessa? Tai omakotitaloasujat – miten te olette organisoineet lasin ym.  kierrätyksen, oletan että niitä ei haeta kotiportilta kuten sekajätettä? Onko joku onnistunut peräti ilman autoa…?

46 vastausta artikkeliin ”Miten saisin muovinkeräyksen toimimaan?

  1. Minullekin on tainnut iskeä se komeronsiivousvimma. Käyn läpi kaikenlaista ja vien kierrätykseen 1-2 kertaa viikossa. Meillä on melkein kaikki lähellä. Haluaisin myös vähentää muovin sisääntuloa. Kaupassa on sellainen scannaussysteemi…jos ottais kotoa jonkun kangaskassin/verkkokassi mukaan kauppaan mihin laittaa hedelmät,siihen hintaleima???
    Arvaa naurattiko minua kun lopulta ’heitin’ sen rikkinäisen blenderin. Muistan kun teit Katrin luona sen löydön. Kiva se kellarinsiivousvideo ja olen nyt alkanut kuuntelemaan teidän podcasteja. Blogiasi on aina mukava lukea ! *piah*

    • Kiitos! Rikkinäinen blenderi on tosiaan arkistojen aarteita 🙂

      Muovin vähentäminen olisi tehokasta keino, mutta elintarvikkeiden kohdassa se on tosiaan ogelma. Siis jos ei halua lisävaivaa siinä päässä ketjua.

  2. Toivoisin itsekin, että taloyhtiöillä olisi omat muovinkeräysastiat, sillä muovin erottaminen kuivajätteestä olisi vaivatonta sen jälkeen, eikä tarvitsisi lähteä kuljettamaan muovijätettä monen kilometrin päähän (tällä hetkellä kaupungissamme taitaa olla yksi keräyspiste, mutta lisää on varmasti tulossa). Jos tämä ei onnistu, niin niitä voisi olla lähikauppojen/kauppakeskuksien lähellä, niin saa vietyä muovijätteen samalla kun käy kaupassa. Jos tekisin roskisrutiinia, niin veisin muovijätteet kauppareissun yhteydessä. Olen jo pitkään odottanut, että saa kierrättää muovit. 😀 Nuo listaamasi ideat kuulostavat hyviltä.

    • Todella, etenkin jos kierrätysmuovista todella saadaan valmistettua uutta muovia, tuntuisi haaskaukselta lähettää sitä isosissa määrissä poltettavaksi. Esimerkiksi paperista ja lasista kierrätetään jo iso prosenttiosuus. Kaikilla ihmisillä tulee muoviroskaa päivittäin, joten muovien lajittelu ei olisi enää iso askel.

      • Sanos muuta! Meillä suurin osa kuivajätteestä on muovia jossain muodossa. Nyt nämä menee tällä hetkellä kuivajätteeseen, koska lähin muovin keräyspiste on n. 10 km päässä enkä mielellään lähtisi julkisilla kuljettamaan niitä. 😛 Täytyy vaan odottaa että tulee lähemmäksi, onneksi Rinki lisää uusia pisteitä usein.

  3. Meillä ei ole vieläkään muovinkeräys alkanut. Aiemmin sitä kerättiin, sitten se loppui ja ekopisteille tuli niiden astioiden paikalle pahvinkeräys, ja nyt, kun toimija vaihtui vuodenvaihteessa, asia venyy ja vanuu. Meillä lähin ekopiste on noin kilometrin päässä, eikä siellä suunnalla tule varsinkaan talvella käytyä, mutta kauppareissuilla saa vietyä hyvin muuallekin, kun keräyksiä on suurimpien markettien yhteydessä. Sekajäte menee polttoon, ja sinne siis puhdas muovikin vielä toistaiseksi.

    • (Jostain syystä piti panna kahteen osaan teksti, kun lähetä kommentti -nappula häipyi piiloon. Tässä siis loput.)

      Muovien keräystä olen miettinyt niin, että kun sitä aletaan taas kerätä, pistän polttoroskiin ne muovit, joita joutuisin jotenkin erikseen pesemään. Ehkä nyt jonkin jukurttipurkin voi huuhtaista samalla, kun laskee vettä muutenkin. Aion kerätä muovit tiiviisti, koska en halua lojumaan mitään muovijätenyssäköitä pitkäksi aikaa. Kaupassa kun tulee käytyä vain kerran tai pari viikossa. Muoviroskat ajattelin kerätä ja sulloa mahdollisuuksien mukaan joko johonkin tyhjiin leipä- tai hedelmäpusseihin tai muihin muovipakkauksiin, jotka muutenkin menisivät samaan osoitteeseen.

      • Jos mahdollista, niin mielestäni kaikki leipäpussit ynnä muut pakkaukset kannattaa tässä yhteydessä hyödyntää!

    • Tämä jätekeräyksen epäjatkuvuus on todella hämmentävää. Meillä on myös ollut samanlaisia kokemuksia, ensin jotain kerätään, sitten ei, sitten taas kerätään. Mietin mistä tämä johtuu, vaihtelevatko resurssit vai tarpeet vai mistä on kyse? Pitäisi varmaan lähestyä HSY:tä ja tiedustella. Samoin keräysten erilaisuus eri paikkakunnilla on tosi hämmentävää. TÄmähän kävi ilmi jo lasinkeräyksen yhdeydessä.

  4. Kirjoitin just samasta asiasta omassa blogissani! Luulin, että täälläkin olisi alkanut muvinkeräys, ja pohdin, minne ihmeeseen sopii kaikki kymmenen jäteastiaa, jos meinaa kierrättää. No ensinnäkään, muovinkeräystä ei olekaan vielä täällä. Jos jotenkin saan kaikki keräysastiat kotiini soviteltua, niin niiden roskien vieminen oikeaan paikkaan on se suurin ongelma. Asumme omakotitalossa, ja minulla on auto. Keräyspaikka on aika lähellä, autolla parisataa metriä mutkaa. Mutta kehtaako sitä yhtä lasipurkkia lähteä viemään? Ja kuinka hankalaa on ottaa mukaan kuusi erilaista keräysastiaa, kun minullakin on usein mukana lapsia, käsilaukku, työlaukku, kirjaston kirjoja ja lapsen hoitolaukku. Niin ja ne kierrätysroskat.. Ja kun kaikki pitäisi saada kerralla. Ehkä ei pitäisi olla niin laiska.

    • Voisiko kierrätysroskia viedä vaikka kauppareissun yhteydessä? Olisiko omakotitalossa jotain autotallia tai varastoa tms. johon voisi järkätä keräyspisteen eri astioille?

      • Ihan periaatteesta en vie roskia autotalliin, kun sitten unohdan ne sinne! (Kokeiltu on.) Matka ei ole pitkä, vaan se, etten kehtaa kulkea ylimääräistä kahtasataa metriä, juuri esim. kauppareissun yhteydessä.. Pitänee skarpata.

    • Mä luulen että vastaus on tuo että ei yritä kaikkea kerralla. Meilläkin on roskia jo niin montaa sorttia, että en saa edes roskiskatokselle vietyä kaikkia kerralla. Jos on paperikassi, saan mukaan ehkä yhden muun lajin. Lasit ja metallit menee samalla kerralla, mutta biojätteet on melkein aina vietävä erikseen ettei sotke mitään. Toisaalta astiat täyttyvät eri tahtia, joten tämä ei ole siinä mielessä ollyt ongelma.

  5. Meillä noita muovinkeräyspisteitä on kauppojen pihoissa. Silloin tällöin otan kauppareissulle autoon mukaan muovit, lasit ja metallit ja nakkaan keräysastioihin. Kerään muoveja tiiviisti muovipusseihin roskakaappiin. Aika paljon mahtuu yhteen pussiin, eikä ne muovit ala haista tms. kun laittaa pussiin vain puhtaita/ huuhdeltuja muoveja. Meillä on 5- henkinen perhe ja noin kerran viikossa viedään nuo muovit. Jos jostain syystä tulee enemmän muovia, enkä ehdi juuri viemään niitä kierrätykseen, nostan vaikka parvekkeelle muovipussin päiväksi tai pariksi. Joskus kerään esim. isoon ikea-kassiin kaikki muovipussit, joihin olen kerännyt muovit.

    Itse veisin ehkä sinun tapauksessasi muovinkeräykseen muovit jollain erillisellä lenkillä. Aika helppoa sitä muovipussia on kuitenkin kantaa, kun sehän on tosi kevyt yleensä. Pakkaisin vaikka johonkin erilliseen kantokassiin, niin voisi sitä vaikka olalla heiluttaa ja tehdä kävelylenkin sinne muovinkeräyslaatikolle. Tai jos menisin autolla johonkin ja keräyslaatikon lähelle olisi helppo parkkeerata, niin sillä autoreissulla kävisin muovit laatikkoon heittämässä.

    • Ja me tosiaan käytetään keräyspusseina just vaikka leipä- tai hedelmäpusseja tai vaikka isompaa wc-paperi- tai vaippapakkausta tms. joka muutenkin menisi muovinkeräykseen…

      • MÄkin haluaisin käyttää noita tuollaisia pakkauksia uudelleen roskapusseina, mutta jos niitä pitää kuljettaa vielä pidemmälle niin sitten tulee ongelma. Niitä on hankala saada solmuun ja kahva puuttuu, joten pitäisi olla jokin erillinen kassi. En tiedä onko tämä vain korvien välissä, mutta nyt tuntuu vähän hankalalata. Roskiskatokseen asti vessapaperipussi kestää 🙂 Meillä mahtuisi yhteen keittiön jäteastiaan juuri yksi muovikassi, muuta säilytyspaikkaa ei oikein ole joten roskat pitää viedä sitten kun se tulee täyteen.

        • Noita pienempiä pusseja oon yleensä kerännyt just vaikka siihen ikea-kassiin, joka on vaan näitä muoveja varten varattu… Ja ne muovithan ei paina oikeastaan mitään, joten siinä mielessä pussin ei tarvii niin paljon painoa kestää kuin esim. sekaroskispussin.

          • Ja toki välillä käytetään jotain isompaa, tavallista muovipussia. Ihan fiiliksen mukaan… 😀

  6. Me pakataan muovijäte mahdollisimman tiiviisti ihan pakostakin, koska sille pyhitetty jäteastia on noin nyrkin kokoinen. Leikkelemme muovipaketit pienemmiksi saksilla. Aina ei tosin viitsi ja piankos on tiskipöydällä keko jäteastiaan menevää muovia. Raivostuttavaa!

    Meillä laitetaan ruokaa joka päivä joten pakkausjätettä tulee ihan huomaamatta. Ja kun ne on huuhdeltava ennen roskiin laittamista, tiskialtaassa on aina jos jonkinlaista purkkia kuivumassa.

    Huoh. Tuosta organisoinnista… Asumme kerrostalossa ja olemme autottomia, joten käytännössä lajittelureissu tehdään noin kerran viikossa-kahdessa. Lähin ekopisteemme on noin 500 metrin päässä mutta siellä ei ole muovinkeräystä, joten matkustamme bussilla hypermarketille kierrättämään. Olisi niin huippua, jos näitä kierrätyspiste ei olisi suunniteltu vain autollisia varten. Meiltä lapsettomilta tämä onnistuu vielä joten kuten, mutta ei käy kateeksi niitä, joilla on muksut mukana joka käänteessä.

    • No tuo on jo reipasta, että jaksaa vielä pieniä isommat pakkaukset! Mitenhän tarkka tuossa puhtaudessa ja kuivuudessa pitää olla? Ohjeissa sanotaan että tarvittaessa puhdista. Jos on tyhjäksi kaavittu jugurttipurkki, pitääkö sekin vielä tiskata? itse olisin taipuvainen ajattelemaan että ei… Tämäkin pitäisi varmasti selvittää. En ole valmis tiskaamaan jokaista pakkausta, mutta voin kyllä huuhdella jos pohjalla on selvästi jotain kiinteää.

      • Ihan siis vaan huuhdellaan nuo pakkaukset, ei tiskata, ja annetaan niiden kuivahtaa siinä pienemmmässä tiskialtaassa (sille on varmaan nimikin) ennen roskiin laittamista.

  7. Meidän alueella ei ole muovinkeräystä vielä, mutta tästä jutusta tuli inspiraatio, että pitäisikö huvin vuoksi testata muutaman viikon että paljonko muovijätettä tulee.

    • Mulle taas tuli ajatus, että kun täällä on näin paljon muovia kierrättävää porukkaa, pitäisikö tehdä jokin haaste tai tempaus, että saisi muitakin mukaan!

  8. Mä jossain vaiheessa vein muovijätteen paikallisen kauppakeskuksen keräykseen. Lopetin sen kun energiajäte nyt pk seudulla poltetaan. En ymmärrä muutenkaan ollenkaan, miksi ensin romutettiin/lopetettiin taloyhtiöiden muovinkeräyssysteemi, koska polttaminen ja sitten aloitettiin samaan aikaan tämä alueellinen keräys ?

    Meillä muovia tulee paljon. Käytännössä silloin kun kierrätin jätesäiliö oli aina puolillaan nykyään täpösen täynnä aina. Kun ei tuosta kierrätyksestä mitään taloudellista etua saa ja jätteen hakuväliäkään ei saa muutettua pidemmäksi, en aio enää ruveta noita muoveja kierrätykseen roudaamaan. Lehtiä, lasia ja muutakin kun on ihan tarpeeksi sinne vietäväksi. Autolla viedään ehkä parin viikon välein kun muistetaan ja kun paikat alkaa pursuilla.

    • Eikö se ollut niin, että aiemmin energiajäte meni poltettavaksi, mutta uuden polttolaitoksen myötä siellä pystytään polttamaan myös sellaista mitä aiemmin ei voinut? Ja nyt muovia kerätään uusiokäyttöön, ei poltettavaksi. Näin olen ymmärtänyt. Mutta tämä on taas tätä samaa asiaa, että lajittelu ja kierrätys vaatii hirveästi omaa valppautta, kun systeemit muuttuvat jatkuvasti. Ei voi odottaa, että kierrätysaste tästä nousisi, kun asiat on tehty hankaliksi. Suurin osa ihmisistä tekee sen mikä on helppoa, eikä siinä ole mitään erityistä, sehän on vain inhimillistä. Yhteiskunnan pitäisi helpottaa näitä asioita, ei monimutkaistaa. Olen myös miettinyt että pantilliset pullot ilmeisesti kerätään aika tarkkaan juuri sen pantin takia, joten olisiko muovin keräyksessä mahdollista hyödyntää samanlaista taloudellista insentiiviä? Esim. omakotiasujat voisivat saada jätemaksusta alennusta, jos muovit olisi eroteltu omaann astiaan. Tai jotain sellaista.

  9. Olin viime vuonna innoissani kun kuulin, että muovia aletaan keräämään, mutta pettymys olikin suuri kun lähin muovinkierrätys on parin kilometrin päässä. Muistan kuitenkin lukeneeni, että HSY olisi tuomassa keräyspisteitä taloyhtiöihin entisten energiajätelaatikoiden tilalle, mutta ainakaan meillä ei ole vielä näkynyt.

    Minulla on blogissani sinulle blogitunnustus.

  10. Täällä päin on muovinkeräysastioita yhä aika harvassa, omalle pihalle sellaisesta on turha haaveillakaan. Autoakaan meillä ei ole. Sinnikkäästi olemme vain roudanneet isoon muovikassiin kerätyt muovipakkaukset ja -kääreet fillarilla tai kävellen keräykseen aina silloin kun niitä on kertynyt ja sattuu olemaan asiaa keräysastian lähistölle. Kassi, johon muoveja keräämme, on kyllä rumasti keittiössä. Koska meitä on taloudessa vain kaksi aikuista, ei se hirveästi haittaa (jos tulee vieraita, muovit voi sulloa johonkin kaappiin siksi aikaa). Mutta muutamme pian, katsotaan jos saisimme aikaan vielä jonkun paremman ratkaisun uudessa kodissa.

    • NOstan hattua tuolle toiminnalle, olette esimerkillisiä. Luulen ettei kovin moni jaksaisi toimia noin hienosti.

  11. Meillä on nelisen kilometriä lähimmälle pisteelle, joka tosin sijaitsee kulkuväylämme varrella. Varastokoppimme toimii välivarastointitilana, sillä ihan joka reissulla ei viitsi poiketa kierrätyslaatikolla.

    Vaikka muovien huuhtelusta ja säilytyksestä tulee pientä lisävaivaa, niin koen sen velvollisuutena ollessani mukana tässä yhteiskunnassa. On ollut ilahduttavaa nähdä miten moni on jo lähtenyt mukaan kierrättämään. Ja varmasti kun homma lähtee heti kunnolla liikkeelle, niin tulemme jossain kohtaa näkemään keräysastiat myös omassa jätekatoksessamme.

    • Näiden kommenttien perusteella muovin kierrätys on HUOMATTAVASTI yleisempää kuin olin luullut! Kuvittelin että se on jonkinlainen marginaaliharrastus, mutta vaikuttaa siltä että monet ovat valmiita näkemään paljonkin vaivaa pystyäkseen kierrättämään. Tämä taas kertoo siitä, että valmius ja halu olisi vielä laajemmallakin joukolla, jos homma vain tehtäisiin hieman helpommaksi. Onkohan kierrätystahot missanneet tässä hyvää pontentiaalia? Mitä sanovat kierrätysmuovifirmat?

  12. Ehdottaisin että käyt erillisen reissun viemässä muoviroskia kierrätykseen, ilman lapsia. Aikaahan parin sadan metrin reissulle menee alle viisi minuuttia, joten se ei vie kauan. Voi ajatella reissun arkiliikuntana tai nopeana happihyppelynä. : ) Ja kun pakkaa muovit tiiviisti ei tätä tarvitse edes tehdä päivittäin.

    • Mulla on käynyt mielessä sama ajatus. Äidin oma hetki päivässä, roskien vieminen. Juttelin puolison kanssa, joka tarjoutui viemään roskat niinä aamuina, kun on lähdössä töihin samaan suuntaan kuin kierrätyspiste on.

  13. Kierrätyksen, niin muovin kuin muunkin, yksinkertaistamisessa ja helpoksi tekemisessä olisi vielä paljon petrattavaa. Samoin tiedotuksessa aiheesta. Meilläpäinkään ei jaettu oikeastaan mitään tietoa siitä, että sekajäte on nyt energiakäyttöön menevää. Mulle on esim. yhä epäselvää, että saako sinne sekajätteeseen nyt sitten kuitenkin laittaa esim. pvc-muovia, jota ei mun käsittääkseni saa polttaa? Ja jos ei saa, mihin se sitten laitetaan? Muovinkeräysastioitakin saisi olla vielä paljon enemmän.

    Lisäksi komppaan tuota mitä edellä sanottiin, että asuntojen roska-astioita ja tiloja niille pitäisi jo kiireesti kohentaa moderneimmiksi.
    Itsellä kierrätys on ns. verissä, kun sen on oppinut kotoa jo pienenä (meillä on esim. aina ollut komposti), ja niinpä sitä on jaksanut tuota muoviakin erikseen kerätä, mutta kyllä täällä taloyhtiössä huomaa, että on useita joilta se ei luonnistu. Esim. kartonkia on yhä sekajätepusseissa (joskus jopa erikseen laitettuna), vaikka kartonkikeräysastia on heti sekajäteastian vieressä roskakatoksessa. Biojäteastiaan ilmestyy yhä joskus jätettä tavallisissa muovipusseissa ja roskakatokseen raahataan elektroniikkarojua, vaikka se on kiellettyä. Siinä on sitten melkein turha yrittää saada nuo ihmiset keräämään vielä jotain kauemmas roudattavaa muovia erikseen, kun helpoinkaan lajittelu ei ole vielä hallussa.

    • Minä just heitin meidän roskakatoksesta muutaman isomman tavaran suoraan jäteastiaan. Joku avulias naapuri oli ilmeisesti jättänyt ne ”kierrätykseen”. Mutta kun se katos ei ole kierrätyskeskus. Jos siellä seilaa ylimääräistä roinaa, taloyhtiö joutuu maksamaan niistä erikseen. Jotenkin tämä tuntuu olevan muutamille aivan yhdentekevää, omia roskia jätetään siis muiden maksettavaksi ilman huonoa omaatuntoa. Ihmettelen.

  14. …puhumattakaan sitten näistä sankareista, jotka eivät osaa laittaa roskiaan yhtään mihinkään roskikseen, vaan heittelevät niitä ympäristöön.

  15. Mä olen lapsesta asti oppinut kierrättämään kaiken, mitä kierrätettävissä on ja tuntuu vähän hassulta kuulla, että jonkun mielestä se on vaivalloista 🙂

    Monta vuotta meillä oli lähin kierrätyspiste tuossa puolentoista kilometrin päässä, eli näin pikkukylällä asuvana aika lähellä. Välillä ohi ajaessa vein sinne autolla jätteet, joskus lähdettiin lasten kanssa asiakseen rattaiden alakori täynnä jätekävelylle.

    Nykyään lähin kierrätyspiste on vähän kauempana, mutta logistisesti järkevämmässä paikassa, koska nykyinen on lähikaupan pihassa, entinen keskellä ei mitään. Käydään yleensä kaupassa autolla, kun ostettavaa on paljon, joten siinä samalla ne jätteetkin tulee vietyä. Muovinkeräystä en ole kokenut mitenkään hankalaksi, tiskikone pesee likaiset muoviastiat ja samaan paikkaan ne viedään kuin muutkin kierrätettävät.

    Niin ja omakotitalossa asutaan kolmen pienen lapsen kera, kotipihassa on sekajäte ja tietysti komposti, kaikki muu viedään kierrätyspisteelle.

    • Ai niin, täytyy kuriositeettina mainita, että kun asuttiin kerrostalossa, niin meidän alaovelta oli yli 100m matkaa roskiksille. Siis ihan tavallisille roskiksille. Koen tän omakotitalon jätehuollon helpompana 😀

    • Varmasti tottumiskysymyksiä. Tässä on varmaan sellainen juttu myös, että jos on onnistunut järjestämään toimivan systeemin itselleen, niin silloin se ei tunnu vaivannäöltä. Tässä alkuvaiheessa ehkä vielä tuntuu, kun asiaa pitää ajatella enemmän. VAikka siitä huolimatta minusta olisi kyllä parasta jos joku tulisi hakemaan kaikki jätteet ihan vain kotiovelta.

      Mielenkiinnosta kysyn että millaiset muoviastiat heität koneeseen? Ihan jugurttipurkitkin, vai jotain muuta?

      • margariinirasiat, raejuustopurkit, kermaviilipurkit ja muut vastaavat. Jauhelihapakkaukset ja muut kovat kestää myös konepesun (leikkaan tietysti sen lörpän muovi”kannen” pois), mutta jotain ohuemmasta muovista olevia, esim. kanasuikaleiden sellaisia lörpömpiä pakkauksia en ole uskaltanut pestä koneessa, ne pesen käsin. Täytyy kyllä myöntää, että niiden ”kansina” olevien muovilärpäkkeiden kanssa lintsaan ja laitan sekajätteeseen.

        Luin tuon ekan kommenttini uudelleen ja kauhea kun kuulosti omahyväiseltä! Ei ollut tarkoitus! Tarkoitin vaan just sitä, että kun jostain asiasta tulee itselle rutiini, niin sitä ei enää edes osaa ajatella vaivalloisena, tai ei ehkä edes muista ajatella, että kaikki eivät toimi samalla lailla.

        Ja sekin on niin suhtellista, että kuka minkäkin kokee vaivalloisena. Meillä mies juo paljon kivennäisvettä, joten palautuspulloja kertyy. Jostain syystä se pullojen vieminen kauppareissulla on musta älyttömän rasittavaa, ja pulloja kertyy monta kassillista, ennen kuin saadaan aikaan viedä ne kauppaan. Vaikka järjellä ajatellen, eihän siinä mikään ihmeellinen homma ole, ja vieläpä saa rahansa pulloista takaisin!

        Itse olen yrittänyt ajatella, että nyt kun omat lapset on vielä pieniä, niin haluan saada meille toimivan kierrätyssysteemin, jotta lapsetkin oppii siihen pienestä pitäen, eivätkä älyä kokea kierrättämistä hankalana tai ihmeellisenä juttuna. Siihen tää maailma kuitenkin menee, että kierrättäminen on ihan pakko.

        • Pitääkin joku kerta kokeilla, mitä lötkömmälle muovipakkaukselle käy koneessa. Ei kai se kuin korkeintaan sulaa ja menettää muotonsa. Vaikuttaakohan sellainen kierrätettävyyteen… Olipa hyvä, että kysyit, niin tulin tätäkin ajatelleeksi. 🙂

          • Mä olen joskus vahingossa sulattanut jotain muovipakkauksia, jotka olen laittanut tiksikoneeseen sillä ajatuksella, että käytän niitä jatkossa. Joten luulisin ettei sen kummempaa käy noille muillekaan pakkauksille.

            On ihan totta että riippuu ihmisestä mikä on hankalaa. Tosin tunnistan nuo tyhjät pullot, jostain syystä niiden palauttaminen tuntuu aina operaatiolta, vaikka säilön ne ikean kassiin valmiiksi, ja palautuspaikka on lähempänä kuin tuo muovinkeräys tällä hetkellä.

  16. Hyvää keskustelua tässä blogissa! Terveiset HSY:stä, bongasimme tämän keskustelun ja jos sopii, kommentoimme sitä omasta puolestamme pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen näkökulmasta.

    Muovipakkausten keräyksestä kierrätyspisteissä vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Se on määritellyt muovipakkauspisteiden lukumäärän. HSY:n kierrätyspisteet liitettiin osaksi Ringin verkostoa vuoden 2016 alussa. Näin siksi, että uuden pakkausasetuksen myötä vastuu kuluttajapakkausten keräämisestä siirtyi tuottajille (=teollisuudelle ja pakkaajille).

    Muovinkeräyksen alkaminen taloyhtiöissä hämmentää ilmeisen monia. Aloitamme siis toukokuussa muovipakkausten keräyskokeilun niillä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kiinteistöillä, jotka ovat tähän asti olleet energiajätekeräyksemme asiakkaita. Keräys ei ole kuitenkaan pakollista, joten kannattaa tarkistaa omalta isännöitsijältä, onko oma taloyhtiö mukana keräyksessä. Korvaamme kevään ja kesän aikana taloyhtiöiden energiajäteastiat muovipakkausten keräysastioilla. Lisäinfoa löytyy nettisivuiltamme, http://www.hsy.fi/muovipakkaukset. (Täytyypä muuten ottaa meidän nettisivut syyniin, josko muovinkeräysasia saataisiin paremmin näkyviin. Kiitos palautteesta!)

    • Ja vielä sananen energiajätteestä. Käynnistimme energiajätteen keräyksen kymmenisen vuotta sitten tilapäiseksi palveluksi. Tuolloin pääkaupunkiseudulla ei ollut laitosta, jossa jätettä olisi voinut hyödyntää energiaksi. Energiajäte kuljetettiin Lahteen kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Nyt kuljetamme energiajätteen samaan paikkaan kuin sekajätteen eli Vantaan Energian jätevoimalaan. Muovipakkaukset kerätään sen sijaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

      Toivottavasti nämä selostukset avaavat asiaa vähän. Kannattaa muuten seurata meitä Twitterissä ja Facebookissa, jos kierrätys- ja ympäristöasiat kiinnostavat! Ja palautetta ja kysymyksiä otamme tietysti aina mielellämme vastaan.

      • Hei, onpa kiva että julkinen toimija osallistuu keskusteluun näin aktiivisesti ja fiksusti! Kiitos näistä viesteistä, toivat hyvää lisätietoa tähän ketjuun.

Jätä kommentti