Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Viiden minuutin homma

Julkaistu , kirjoittanut
3

Tämä on esimerkki siitä, miten asiat ovat joskus paljon yksinkertaisempia, kuin luulisi. Tarina juontaa juurensa viime vuosituhannelle, jolloin olin tuore fuksi Helsingin Yliopistossa. Opiskeluaika oli kaiken kaikkiaan aivan mahtavaa ja siihen liittyi tuohon aikaan kaksi olennaista juttua: kirjastokortti oppikirjalainaamoon sekä ATK-luokat. (Tuohon aikaan niitä todella kutsuttiin ATK-luokiksi!) Muutaman ihanan yliopistovuoden jälkeen valmistuin ja erkanin tuosta maailmasta, mutta käsiin jäi pari pientä juttua. Nimittäin se kirjastokortti ja kulkuavain ATK-keskukseen.

Olin aikanaan maksanut avaimesta 100 markan pantin. Säännöt menivät muistaakseni niin, että avain olisi kuulunut palauttaa vuoden kuluessa valmistumisesta, jolloin pantin olisi saanut takaisin. En saanut asiaa silloin hoidettua, mutta en ole osannut heittää avainta poiskaan. Niinpä se on yksi niistä tarpeettomista tavaroista, joka on kulkenut mukanani muutosta toiseen vuosi toisensa perästä. Kirjastokorttikin oli edelleen tallella, vaikka arvelin etten enää pysty lainaamaan sillä, kun en ole yliopistossa kirjoilla. Jostain syystä en tullut heittäneeksi pois sitäkään.

Kyse on niin pienistä tavaroista, että niiden olemassa olo ei ole häirinnyt käytännössä mitenkään. Silti aina avaimeen törmätessä mietin, että tässäkin menetin aikanaan 100 markkaa, kun en tullut ajoissa hoitaneeksi asiaa, ja tälle varmaan pitäisi tehdä jotain. Ja että se kirjasto oli kyllä ihana (siis sisällöltään, minun aikanani ei vielä ollut olemassa sitä uutta hienoa rakennusta). Tänään treffasin ystävääni kyseisen kirjaston kahvilassa, ja kotoa lähtiessä sain idean ottaa molemmat  mukaani ja selvittää mitä niille pitäisi tehdä. Toiveet eivät olleet korkealla, mutta ajatus oli, että voin ainakin palauttaa avaimen oikeaan paikkaan jos ei muuta.

Ja kuinkas sitten kävikään. Menin kortin kanssa infotiskille, jossa todettiin että kortti ei tosiaan enää ole toiminnassa, mutta sen voisi aktivoida saman tien uudelleen. Tarvittiin vain nykyiset yhteystietoni ja henkilöllisyystodistus. Parissa minuutissa käsissäni oli toimiva kirjastokortti (siis se sama vanha kortti, joka oli vain laitettu uudelleen toimintaan) ja edessäni kokonainen kirjasto pullollaan mitä mielenkiintoisempia tietokirjoja! Ah onnea! Olen niin piintynyt nörtti, että olen tästä mahdollisuudesta edelleen aivan tohkeissani. Kirjaston nimi ei enää ole oppikirjalainaamo, vaan se on yliopiston pääkirjasto. Virkailija kertoi, että heillä oli vastikään kirjamessuilla piste, jossa mainostettiin kirjastoa kaikille. Sinne siis saa kortin kuka tahansa aikuinen, jolla on pysyvä osoite Suomessa. Tai jotain sinne päin, pointtina siis kuitenkin se, että kirjasto on avoin kaikille, ei vain opiskelijoille. Joten jos olet samanlainen nörtti kuin minä, suosittelen.

Sitten siirryin pari metriä oikealle it-lupa-asioiden tiskille (ei mitään ATK:ta enää), ja esittelin siellä antiikkisen avaimeni. Ja kas – sain eteeni paperin, johon täytin jälleen tietoni ja tilinumeroni, ja tililleni luvattiin maksaa ensitilassa 16,80 euroa. Siis täsmälleen se noin 15 vuotta sitten maksamani sata markkaa. Mitä tässä voi sanoa. Olen tosi iloinen, että pääsin avaimesta eroon niin ettei se joudu vääriin käsiin, ja saan vielä rahatkin takaisin. Samalla tunnen oloni aavistuksen hölmöksi, että olen lykännyt tätä asiaa vuosikausia. Näiden molempien asioiden hoitamiseen meni yhteensä aikaa noin viisi minuuttia. Olen siis vuosikausia lykännyt sellaisen asian hoitamista, joka vei todellisuudessa viisi minuuttia eikä aiheuttanut minkäänlaisia vaikeuksia. Ei tarvinnut edes jonottaa. Tässä on siis vastakkain noin 10 vuotta vitkastelua ja viisi minuuttia toimintaa. Suhdeluku on aika karu.

Pystyykö joku pistämään paremmaksi?

Mikä paikka raivattaisiin ensimmäisenä?

Julkaistu , kirjoittanut
10

EDIT: Huomasin että olen kirjoittanut aiemmin lähes samalla otsikolla tekstin, jossa käsitellään tätä samaa asiaa. Kuitenkin näkökulma on tuolloin ollut eri, vaikka läheltä liippaakin. Muutin tämän postauksen otsikon kuvaamaan paremmin tekstin sisältöä ja erottumaan aiemmasta.

* * * * * *

Aika usein näkee ohjeen, että tavaroiden raivaaminen kannattaa aloittaa varastotiloista. En mene takuuseen, ettenkö itsekin olisi täällä väittänyt niin. Logiikka on se, että kun vinteiltä, komeroista ja varastoista siivotaan ensin pois kaikki oikeasti tarpeeton, niihin on helppo sitten sijoittaa niitä tavaroita, joita oleskelutiloista halutaan karsia, mutta vielä säilyttää.

Lähdetään siis liikkeelle siitä, että kotona on kaikenlaista, joka on vain väärässä paikassa mutta ei tarpeetonta. Varastoissa puolestaan lymyää tarpeetonta tavaraa, joka on unohdettu sinne, ja joka vie kallisarvoista hyllytilaa joltain tärkeämmältä. Tämä on ihan järkeepäypä lähestymistapa. Se on kuitenkin hyvin hidas ja työläs tapa, ja vaatii pahimmillaan tietynlaiset olosuhteet onnistuakseen (tietynlaisesta mielentilasta puhumattakaan). Ulkovarastoa ei voi raivata, jos sataa tai on liian kylmä.

A Slob Comes Clean -blogia kirjoittava Dana on lähtenyt liikkeelle päinvastaisesta suunnasta. Hänen mottonsa on, että näkyvä roina kannattaa raivata ensin. Jos esimerkiksi kirjahylly pursuilee, pitää tarttua juuri siihen, eikä aloittaa kellarikomerosta. Tämän metodin paras puoli on siinä, että sillä saa heti näkyvää jälkeä aikaiseksi. Kotiin tulee välittömästi lisää selkeyttä ja tilaa, kun aloittaa raivaamisen asuinhuoneista. Raivaamisen voi myös aloittaa ihan milloin tahansa. Kääntöpuolena on, että jos varastotilat ovat jo piripintaansa asti täynnä, sinne on paha tunkea enää mitään uutta. Siitä seuraa se, että useammasta tavarasta on todennäköisesti hankkiuduttava lopullisesti eroon. Se ei tietenkään ole huono juttu sinänsä, mutta kokemuksesta tiedän että se on vaikeampaa, kuin viedä tavara vain säilöön jonnekin.

Molemmille tekniikoille on aikansa ja paikkansa. Jos kyseessä on pitkäjänteinen projekti, aikaa on runsaasti eikä kiire vaivaa, voi hyvin aloittaa niistä varastotiloista. Jos aikoo hankkiutua kaikesta turhasta eroon, niin jossain vaiheessa varastot on käytävä läpi joka tapauksessa. Jos taas kotona vallitsee krooninen tavaraähky, niin on fiksumpaa tarttua suoraan ongelman ytimeen eikä lähestyä sitä varastojen kautta. Esimerkiksi siitä kirjahyllystä voi vaikka tältä istumalta poistaa kirjat, joita ei enää halua. Ne voi laittaa muovikassiin ja seuraavan kerran kun lähtee ulos, vie ne divariin tai kierrätyskeskukseen. Ta daa – kirjahyllyssä on välittömästi enemmän tilaa kuin ennen. Tässä on myös se etu, että kodista voi karsia tavaroita yksi kerrallaan, aina kun vastaan tulee jotain tarpeetonta. Ei tarvitse varata erikseen raivaamisaikaa, vaan hankkiutuu turhasta eroon jatkuvana prosessina.

Olen aiemmin ollut varasto-menetelmän kannattaja, mutta mitä enemmän olen tätä pohtinut, sitä enemmän näen etua näkyvillä olevan tavaran karsimisessa. Varastojen raivaaminen vetoaa projektiorientoituneeseen mieleeni, mutta jos raivaamiseen suhtautuu kuin kotitöihin, siitä tulee samanlainen alati käynnissä olevaa työtä. Raivaaminen ei vaadi erikseen käynnistettävää projektia, sitä voi tehdä myös ex tempore jatkuvasti.

Kausimylläystä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viimeistään tänä aamuna kävi selväksi, että on taas aika kierrättää vaatteita säilytystiloista toiseen. Kaipasin aamulla kovasti talvikenkiäni, kun liukastelin lumen peittämillä kaduilla. Tämän päivän ohjelmanumero onkin ottaa lämpimät kengät esiin, ja pakata välikausikengät kevättä odottamaan. Yhdet lenkkarit tosin jätän vielä kenkähyllyyn, koska tuskin tuo lumi vielä maahan jää. Jos aiotte tehdä saman, suosittelen huoltotoimenpiteitä ennen pakkaamista. Keväällä on mukavampaa kun kantalaput on ehjät ja pinta lankattu.

Samaa linjaa noudatellen hain eilen pesulasta trenssin, joka matkaa tänään suoraan pesulan pukupussissa vintille. Alas tuon lämpimän villakangastakin ja paksun untuvatakin. Niillä pärjään tästä eteenpäin. Isompi projekti on huivien peseminen ja asusteinventaario. Täytyy kaivella laatikoita ja katsoa millaisia talvihattuja minulla olikaan, ja onko hansikkaista puutetta. Isot pashminat ja muut lämpimät huivit puolestaan kaipaavat pesua. Harkitsen hieman, veisinkö koko läjän vain suoraan pesulaan, vai jaksaisinko ruveta itse niitä käsin pesemään. Voi olla, että jaksankin.

Takkeja vaihtaessa nappasin yhden hupparin pois pidosta ja vien sen vaatekeräykseen kun seuraavan kerran kuljen laatikon ohi. Ystävälle lahjoitin puolestaan kohtuullisen kokoisen kasan äitiysvaatteita, joista toivottavasti on vielä iloa. Toimitin myös ison kassillisen pieneksi jääneitä lastenvaatteita kirppikselle, vaikka myönnän että samalla retkellä ostin kuopukselle pari ”uutta” vaatetta samaiselta kirppikseltä. (Täytyy muuten todeta, että vaikka Polarn o Pyretin design ei aina täysin miellytä silmääni, laatu noissa vaatteissa on kyllä hyvä. Ainakin sisävaatteet tuntuvat pitävän värinsä ja muotonsa pesusta ja kulutuksesta huolimatta.)

Vaatteiden kokonaismäärä on silti viime aikoina vähentynyt, mitä ei välttämättä tosin huomaa muuten, kuin että työhuoneessa on taas vähän enemmän tilaa kuin ennen. Työhuone nimittäin toimii myös asuntomme kierrätyskeskuksena, jossa on jatkuvasti eri osoitteisiin lähteviä vaatteita.

Isommasta pienempään, mutta miten?

Julkaistu , kirjoittanut
25

Kuvitelkaa äkillinen elämänmuutos, jonka takia joutuisitte muuttamaan pois kotoa. Muutos voi olla mitkä vaan, mutta enemmän kuitenkin ikävä kuin mukava. Ero, sairaus, onnettomuus, taloudellinen ahdinko – mikä tahansa asia, joka aiheuttaa sen, ettei enää olekaan mahdollista asua omassa tutussa kodissa. Uusi asunto on pienempi kuin vanha, eikä kaikkia tuttuja tavaroita ja huonekaluja voi mitenkään ottaa mukaan. Vanhassa kodissa on asuttu jo kauan, ja sinne on kertynyt muistoja ehkä jo monilta vuosikymmeniltä. Mitä te tekisitte?

Uskoisin, että useimmilla meistä on vähintään tuttavapiirissään joku, joka on joutunut tämän tilanteen eteen. Kyse voi olla vanhemmasta ihmisestä, joka joutuu muuttamaan esimerkiksi palvelutaloon tai vaikkapa maalta kaupunkiin lähemmäs sukua ja palveluita. Mutta samanlaisia mullistuksia sattuu nuoremmillekin, joten tilanne voi koskettaa melkein ketä tahansa. Jos teidän pitäisi auttaa tällaiseen tilanteeseen joutunutta ihmistä, kuinka toimisitte?

Jälkiviisaana on tietysti helppo sanoa, että ei pitäisi hamstrata tavaraa. Pitäisi karsia omaisuuttaan systemaattisesti silloin kun siihen vielä jaksaa ja kykenee, jottei ympäröisi itseään turhalla roinalla. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin jos sattuu olemaan niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti eläneet niukkojen aikojen läpi. Eivätkä useimmat meistä muutenkaan jatkuvasti varaudu siihen, että joku katastrofi tapahtuisi. Siksi tällainen nuhtelu ei mielestäni ole rakentavaa eikä tarpeen, vaan olennaista olisi keksiä, miten edessä olevasta karsimisesta voisi suoriutua edes jotenkin tolkullisesti.

Ongelma ei ole se, että olisi vaikeaa valita ne rakkaimmat esineet. Ongelma on siinä, että niistä muista luopuminen on hirveän vaikeaa. Mitä kauemmin jossain on asunut, sitä merkityksellisempiä kerroksia kotoa löytyy. On lahjoja, matkamuistoja, kesken jääneitä projekteja, pitkään palvelleita luottotavaroita ja sellaisia esineitä, joilla on pitkä ja tärkeä tarina. Karsiminen vaatii aina päätöksiä, ja niiden tekeminen on tunnetusti hyvin raskasta työtä. Jos siihen liittyy vielä pakko, urakka muuttuu helposti peräti mahdottomaksi. Vaikka teoriassa kyse on vain tavaroista, tavaroihin liittyvät tunteet ja muistot tuntuvat ihan todelta, vaikka ne eivät muille näykään. Voiko tällaisesta massiivisesta karsimisesta selvitä niin, ettei  sen jälkeen tuntuisi siltä kuin lähes koko elämä olisi heitetty roskiin?

Tämä on asia, jota olen viime päivinä miettinyt. Miten tällainen operaatio tehdään? Millaisia kompromisseja kannattaa tehdä? Millainen lähestymistapa olisi paras? Jos joku on vastaavaan tilanteeseen joutunut, olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia. Tämä on kysymys joka ei tällä hetkellä kosketa suoraan minua, mutta tuttavapiiriä kyllä. Aihe kuitenkin kiinnostaa myös yleisellä tasolla, sillä ilmiö on taatusti aika yleinen. Toistaiseksi olen vähän ymmälläni, onko tällaisesta edes mahdollista suoriutua ilman henkistä tuskaa.

Tunnetko rajasi?

Julkaistu , kirjoittanut
8

Eri ihmiset hallitsevat eri määrän tavaraa. Yleispäteviä sääntöjä tavaroiden määrälle tai karsimiselle ei voi tehdä, koska ihmiset ovat erilaisia. Nämä oivallukset sain kuunnellessani A Slob Comes Clean -blogin podcasteja. (Kyseisestä blogista, amerikkalaisesta elämänmenosta ja podcasteista on paljon muutakin sanottavaa, mutta aloitan nyt tästä.)

Se, mikä määrä tavaraa on sopivasti tai liikaa, on oikeastaan helppo määrittää. Se on se määrä, jolle asunnossa on tilaa. Tavallaan tämä on aivan itsestäänselvää, mutta luulenpa etteivät ihmiset läheskään aina ajattele asiaa tästä näkökulmasta. Eri kokoiset asunnot vetävät sisäänsä eri määrän tavaraa. Kyse ei ole vain siitä, mahtuuko yksiöön sohva tai kaksioon flyygeli, vaan myös samat fyysiset rajat koskevat myös kaikkea muutakin tavaraa. Keittiöön sopiva määrä tavaraa on se, mikä mahtuu kaappeihin. Sopiva määrä vaatteita on se, mikä mahtuu vaatteille tarkoitettuun tilaan ja niin edelleen.

Neliöiden lisäksi asiaan vaikuttaa käytettävissä olevat säilytystilat, eli hyllyt, kaapit, laatikostot, varastot ja muut paikat, jonne tavaroita laitetaan. Saman kokoisissa asunnoissa voi olla hyvin eri määrät säilytystilaa, mutta niihin on mahdollista itse vaikuttaa. Voi ensinnäkin hankkia lisää säilytystilaa vaikka kiinnittämällä hyllyn seinään. Toisaalta kyse on myös tavaroiden organisoimisesta eli siitä, millä tavalla ne tavarat on konkreettisesti sinne hyllylle aseteltu. Kolmanneksi asiaan vaikuttaa myös se, miten hyvin käytettävissä oleva tila on hyödynnetty. Mitä enemmän haluaa saada tavaraa fiksusti mahtumaan, sitä luovempia ratkaisuja on keksittävä säilytystä varten. Hyllyjä voi kiinnittää esimerkiksi katon rajaan. Toisaalta tälläkin on rajansa – uudet säilytyslaatikot eivät ratkaise ongelmaa, jos tavaraa on yksinkertaisesti liian paljon.

Säilytystilat osoittavat siis fyysisillä rajoillaan, onko tavaraa liikaa vai ei. Jos laatikko menee tunkematta kiinni, siellä ei ole liikaa tavaraa. Jos taas kirjat eivät mahdu kirjahyllyyn, on joko kirjoja liikaa tai hyllyjä liian vähän. Jos asuntoon ei mahdu enempää hyllyjä, kirjojen määrää täytyy vähentää. Tai jos kengät eivät mahdu siististi eteiseen, se kertoo siitä, että kyseiseen asuntoon nähden kenkiä on liikaa. (Arvaisitteko, että painiskelen taas vaihteeksi liiallisten kenkien kanssa?)

Fyysisten rajojen lisäksi on vielä henkilökohtaisesti vaihtelevat henkiset rajat. Toiset meistä hallitsevat isompia määriä tavaraa kuin toiset. Jos olet luonnostaan jämpti, säntillinen ja hyvin organisoitunut tyyppi, tulet luultavasti toimeen isomman tavaramäärän kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että koti ei ole jatkuvasti räjähdyskunnossa, vaikka omistaisitkin paljon yksittäisiä esineitä. Jos taas kuulut huithapelien joukkoon, olet hyvin kiireinen tai vaikka lyhytjännitteinen, veikkaisin että elämä helpottuu jos omistaa vähemmän tavaraa. Ainakin koti pysyy taatusti siistimpänä, sillä mitä vähemmän roinaa, sitä pienemmän sotkun niillä saa aikaiseksi.

Mieltymykset tilan suhteen ovat myös erilaisia. Mitä enemmän arvostat vapaata lattiatilaa, väljyyttä kaapeissa ja sitä että kaikki on helposti saatavilla, sitä vähemmän tavaraa on sopivasti. Jos taas et tarvitse niin paljon liikkumatilaa etkä hermostu siitä että jotain saadakseen täytyy siirrellä muita esineitä syrjään, pärjäät isommankin tavaramäärän kanssa.

Jos tavarat eivät mahdu asuntoon tai ne ahdistavat, mielestäni ensimmäinen ratkaisu ei ole muuttaa isompaan asuntoon tai vuokrata kodin ulkopuolista säilytystilaa. Sen sijaan  hyvä idea on tarkastella yhtä aikaa omaisuuden määrää sekä miettiä, onko säilytystilat järjestetty optimaalisella tavalla. Eli toisin sanoen tulla molemmista päistä vastaan – sekä vähentää määrää että mahdollisuuksien mukaan lisätä säilytystilaa.

Tajusin tätä aihetta pohtiessani, että oikeastaan juuri tätä olen yrittänyt sanoa, kun olen viime aikoina kirjoittanut tavaroiden karsimisesta. Me olemme erilaisia, elämäntilanteet ovat erilaisia ja asunnot ovat erilaisia. Siksi raivausoppaat voivat mielestäni antaa toki hyviä vinkkejä kaikille, mutta sellaisenaan niiden ohjeet on harvoin sovellettavissa. Olennaista on hahmottaa, missä ne omat rajat tavaroille kulkevat – sekä fyysisesti että henkisesti.

Viikon saldoja ja siivousta

Julkaistu , kirjoittanut
4

Arvatkaa mitä, osallistuin taas siivouspäivään. Myin kokonaista kolme asiaa ja annoin pois yhdet kengät. Toisaalta ostin itse pari juttua, joten lähes tulkoon plus miinus nolla -tilanne. Tein päätöksen että nyt noille ylijäämätavaroille on oikeasti tehtävä jotain konkreettista. Koska kaikki on nyt pesty ja silitetty, päätin että otan kaikista kuvat yhdellä kertaa. Sitten pistän ne netissä myyntiin. Se mitä jää myymättä, pakataan yhteen pahvilaatikkoon ja myydään keväällä Hietsun kirpparilla.

Huomasin, että siivouspäivä toimi näköjään hyvin Helsingin keskustassa ja Kalliossa. Mutta yhtään reunemmalle ei riittänyt ihmisiä enää. Olen edelleen sitä mieltä, että Siivouspäivä on liian usein. Myyjiä on enemmän kuin ostajia, homma ei vaan oikein toimi. Toisaalta en lakkaa hämmästelemästä, mitä kaikkea ihmiset myyvät ja ostavat. Bongasin yhden myyjän, jolta ostin keväällä pari mekkoa. Sama myyjä myi nyt samoja vaatteita, joita hänellä oli rekissä viimeksikin. Toisaalta esimerkiksi lastenvaatteissa kaupaksi menee todella käytetyn näköiset ja nuhjaantuneet vaattet (etenkin ulkovaatteet), mutta aikuisten vaatteissa aivan priima merkkivaatekaan ei käy kaupaksi. Osaako joku selittää tätä logiikkaa minulle?

Ruokapuolella kulutus on jäänyt selvästi pienemmäksi kuin viime viikolla. En ole laskenut kaikkea yhteen, mutta monta kymppiä pienempi ruokalasku tuli tällä viikolla. Veikkaan, että yksi syy oli se ettei tänä viikonloppuna käynyt vieraita. Olen ruvennut harkitsemaan perinteisten, huokeiden ruhon osien ostamista lihakaupasta. Niskaa, kieltä, jne… En osaa vielä valmistaa niitä, mutta yrittää voisin. Tein myös leipää toistamiseen, tällä kertaa ryyditin taikinaa spelttijauholla. Hyvää tuli nytkin! Vaikuttaa siltä, että leivän leipominen on tullut jäädäkseen. Kukapa olisi uskonut.

Lopuksi viikon poistot. Heitin tänään kaksi tavaraa roskikseen: puhkikulutetut kengät sekä rikkinäisen sateenvarjon. Varjo ei enää pysynyt auki, joten sitä oli mahdoton käyttää. Annoin toisen sateenvarjon ystävälle, joka lähti ulos kaatosateeseen käytyään meillä kylässä. Lisäksi annoin aika paljon vauvanvaatteita pois. On muuten kumma, miten vaikea niistäkin on luopua, vaikkei käyttöä enää kerta kaikkiaan ole. Ne pienet bodyt sitovat vain itseensä niin paljon tunnetta, että saan todella taistella itseni kanssa, etten säästäisi jokaikistä pikkusukkaa, joka joskus jonkun lapseni jalassa on ollut.

Ensi viikolla on luvassa enemmän postauksia. Olen kuunnellut hirveän inspiroivaa podcastia viime ajat, ja haluan jakaa niitä oivalluksia teidänkin kanssa. Tällä viikolla tullut yllättävä työkeikka vain ajoi bloggaamisen edelle. Kun unimäärä on varsin rajoitettu, täytyy välillä vähän priorisoida.

Raportointia

Julkaistu , kirjoittanut
6

No niin, nyt on yksi viikko ruokaseurantaa takana. Viikon aikana kävi ilmi monta asiaa

  • kävin kaupassa monta kertaa
  • ruokasuunnittelu helpotti kaupassa käymistä kovasti
  • joka päivälle ei tarvitse suunnitella eri ruokaa, vaan 3-4 riittää koko viikoksi
  • rahaa meni yli 100€, täsmällinen summa jäi hämärän peittoon
  • tämä on ehdottomasti jatkamisen arvoinen kokeilu

Rahanmeno jäi hiukan epämääräiseksi, sillä puoliso suoritti viimeisen kauppareissun eikä muistanut ottaa kuittia talteen. Se oli kuitenkin myös viikon kallein reissu, hänellä on nimittäin tapana ostaa kaikenlaista ”varmuuden vuoksi”. Ehkä toisaalta voi ajatella niin, että se hieman kompensoi tätä omaa valppauttani. Nimittäin minusta on kertaheitolla tullut hintatietoinen: tänään hallissa ostin kampelaa, sillä sillä oli halvin kilohinta. Eipä silti, kampela on mielestäni oikein hyvää, joten kyse ei ollut varsinaisesta kompromissista. Mutta hinnalla oli merkittävä rooli päätöksenteossa. Jatkan seurantaa ja raportoimista myöhemmin.

Heitin viime viikolla roskikseen yhden rikkinäisen lelun. Se oli ollut ”jäähtymässä” ylähyllyllä jo pitkän aikaa. Koska lapsi ei ollut kyseistä tavaraa kertaakaan kaipaillut, vein sen suurta tyydytystä tuntien roskikseen. Jälleen yksi rikkinäinen muovilelu vähemmän tässä talossa! Jee. Harkitsen myös poistavani jäljellä olevista leluista noin kolmasosan. Tarkoitus ei ole heittää niitä roskiin, vaan panna jonnekin vähän piiloon. Veikkaan, että puolen vuoden jälkeen ne olisivat esille otettaessa kuin uusia jälleen.

Lienee mainitsemisen arvoinen asia, että ostin tänään uuden takin. Totta tosisaan, lukuisien takkieni joukosta puuttui sadetakki. Löysin sellaisen Etolasta. Merkki on Rukka, väri punainen ja hinta 69,50. Olen ostokseen erittäin tyytyväinen, laitoin sen heti kaupassa päälleni, sillä ulkona satoi. Olen manaillut takkieni määrää mutta tämä oli todella tarpeellinen ostos. Lasken pitäväni sitä aktiivisesti syys- ja kevätkausilla ainakin viisi vuotta, mahdollisesti monta vuotta pidempäänkin, ellei vaate jotenkin vaurioidu. Säätiedotuksen perusteella tulen tarvitsemaan takkia ainakin neljänä päivänä pelkästään tällä viikolla, joten tätä menoa hinta per käyttökerta tulee putoamaan nopeasti. Lisäksi takissa oli runsaasti ominaisuuksia, joita edellytin: kirkas väri, riittävän pitkä helma ja hihat, kunnon taskut, huppu, miellyttävä ohut materiaali ja leikkaus joka näyttää tavalliselta takilta. Kaiken kaikkiaan hyvä ostos, etenkin kun näin itseni peilistä vasta kotona. Etola ei ole mikään muoti-boutique…

Mitä heittää pois

Julkaistu , kirjoittanut
9

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon siitä, kuinka raivaamisellakin on rajansa. Kaikkea ei ole pakko heittää pois vain siksi, ettei jotain ole käyttänyt tai tarvinnut vähään aikaan. Tällä kertaa vuorossa on raivausfilosofiaa: mistä (minusta) kannattaa luopua? Yksiselitteisten listojen sijaan lähetyisin asiaa parista muusta näkökulmasta.

Tuleeko varastoissa vastaan keskeneräisiä projekteja? Pientä laittoa vaativia juttuja, joita ei vain koskaan tule tehneeksi valmiiksi? Tavaroita jotka ovat ihan hyviä, kunhan ne ensin maalaa/verhoilee/korjaa/puhdistaa/kiillottaa/tuunaa? Mitä pidempään joku tällainen ”projekti” on roikkunut odottamassa, sen epätodennäköisempää on, että se koskaan tulisi valmiiksi. Kannattaa kysyä itseltään rehellisesti, riittääkö motivaatio homman hoitamiseen vai ei. Jos ei, niin raivaa hyvällä omalla tunnolla. Etenkin tämä pätee silloin, kun kyseessä on jokin sellainen tavara, jota ei ole itse hankkinut, vaan pikemminkin pelastanut joutumasta roskikseen aiemmin. ”Tuostakin tuolista saisi ihan hyvän, kun vain hioisi vanhat maalit pois ja maalaisi uudestaan, älä heitä sitä roskiin, minä entisöin”. Aika usein tällaiset jutut jäävät ajattelun asteelle. Elämäntilanne on tietysti otettava huomioon myös. Jos on käsitöiden harrastaja, on todennäköistä että kiireen helpottaessa keskeneräisetkin työt tulee tehtyä loppuun. Jos taas kyse on hetken innostuksesta, voi helpommin käydä niin, ettei työhön tule koskaan oikeasti ryhdyttyä ensimmäisen inspiraation hälvetessä.

Säilytätkö jotain vain siksi, että kuvittelet olevasi joku muu kuin oikeasti olet? Minulla oli nuorempana tapana ostella vaatteita jollekin mielikuvitustyypille. Kaikenmaailman paljettitopit vetivät kaupassa puoleensa, ilmeisesti ajattelin käyttäväni niitä kaupungin kuumimmissa yökerhoissa. Ikävä kyllä kävin niissä äärimmäisen harvoin jos koskaan, ja topit jäivät käyttämättöminä kaappiin. Vähän vanhempana tulin onneksi järkiini ja lakkasin ostamasta vaatteita, joille oli käyttöä vain mielikuvituksessa.

Tiedän ihmisiä, jotka säilyttävät mm. soittimia joita he eivät osaa soittaa vain siksi, että kuvittelevat vielä jonain päivänä opettelevansa soittamaan. Suhtautuisin tällaisiin projekteihin samalla skeptisyydellä kuin niin ikuisesti tuunausta odottaviin huonekaluihin ynnä muihin.

Sitten on kaksoiskappaleet. Jos omistaa samaan tarkoitukseen monta esinettä, joista kuitenkin käyttää lähinnä sitä yhtä ja parasta, kannattaa harkita onko niille muille todellista käyttöä. Käyttötavarat ovat asia erikseen, en nyt tarkoita sitä, että jos omistaa jo yhdet kengät voi lopuista luopua. Sen sijaan jos omistaa esimerkiksi kolmet tai useammat lenkkarit, niitä kaikkia ei ehdi millään käyttää. Väitän että näitä tuplia kertyy siksi, että vanhan vähän kulahtaneen tai hieman rikkinäisen tilalle ostetaan uusi, mutta vanhasta ei malteta luopua vaan se jää ”varalle”. Jos tilat käyvät ahtaaksi, näiden varakappaleiden säilyttelyn voi kyseenalaistaa.

Lopuksi on tietysti kaikki sellainen, mistä tulee huono olo. Ikäviä muistoja, syyllisyydentuntoa, mun varmaan pitäisi -fiilistä  – pois vain. Oma koti on aivan väärä paikka säilyttää jotain, mikä ei ole kaunista, käytännöllistä tai ilahduttavaa.

Aika tavaran kaupitsee

Julkaistu , kirjoittanut
7

Tavaroita karsiessa vastaan tulee välillä käyttökelpoista tavaraa, jota ei vain juuri nyt tarvitse. Yksi yleisimmistä syistä säästää jotain sinänsä tarpeetonta lieneekin juuri se, että sitä saattaa tarvita joskus myöhemmin. Olen mietiskellyt tätä viime aikoina, kun tällaisille varmuuden vuoksi säästetyille onkin yllättäen löytynyt järkevää käyttöä.

Esikoisen syntyessä sairaalasta sai mukaan Liberon mainoskassin. Siellä oli sisällä muutama vaippa ja yhtä sun toista muuta. Sisältö tuli käytettyä, mutta kassi jäi jäljelle, eikä ihme. Niin karmean räikeää vihreää harvoin näkee. Kuitenkin kassi oli ehjä, puhdas ja toimiva. Ainoastaan niin järkyttävän ruma ja vielä mainoslogolla lätkäisty, että en vaan mitenkään kehdannut sellaista käyttää julkisilla paikoilla. En silti voinut heittää kassia roskiinkaan sen käyttökelpoisuuden vuoksi, se olisi tuntunut hirveältä tuhlaukselta. Ja kuka haluaisi ruman, kierrätetyn mainoskassin? Tänä vuonna keksin sille kuitenkin yllättäen käyttöä. Vaippafirman suunnittelemaan kassiin nimittäin mahtuu kätevä määrä vaippoja matkalle mukaan. Turhake muuttui tarpeelliseksi.

Vähän samalla tavalla kävi matolle, joka oli siirretty vinttiin likaisena ja väärän värisenä. Nyt se palasi sieltä takaisin käyttöön, pestynä ja eri huoneeseen kuin ennen. Säästän myös minigrip-pusseja, joita tulee joskus muiden tavaroiden pakkauksina. Niitä tarvitsee säännöllisin väliajoin, ja usein hieman käytetty pussi kelpaa yhtä hyvin kuin ihan uusi. Sydämenmuotoinen suklaarasia (metallia) pyöri tarpeettomana kaapissa, kunnes keksin että sinne voi säilöä kertakäyttöiset soija- ja ketsuppipussit odottamaan piknikkejä. Tämä siisti ruokakaappia, kun pussit eivät enää seikkailleet hyllyillä irrallaan. Ja niin edelleen.

Kysymys kuuluukin, mistä tietää milloin joku turha tavara muuttuukin tarpeelliseksi ja milloin ei? Asiaa voi tarkastella esimerkiksi säilytyksen näkökulmasta: onko turhalle mutta myöhemmin ehkä tarpeelliselle tavaralle järkevää säilytystilaa? Jos kaikki tarpeellinen on jo paikoillaan, mutta kaapista löytyy edelleen tyhjää tilaa, en näkisi suurta haittaa siinä, että säästää jotain varmuuden vuoksi. Raja menee siinä, kun komerot on jo valmiiksi tungettu äärimmilleen. Silloin karsiminen on paikallaan, ja ensimmäisenä listalla ovat nämä varmuuden vuoksi säästetyt. Tai jos tilaa on muutenkin vähän, kannattaa säilytellä käyttötavaraa eikä tukkia paikkoja tarpeettomalla.

Rikkinäistäkään ei kannata turhaan säästellä. Tavaraa tuskin tulee otetuksi uudelleen käyttöön, jos se ei toimi ilman korjausta. Pieni ja helppo kunnostus, kuten esimerkiksi puhdistaminen tai jonkin puuttuvat ruuvin kiinnittäminen menettelee, mutta mieti kuinka paljon vaivaa olisit valmis näkemään saadaksesi jonkin vanhan tavaran käyttöön, jos uuden ehjän saisi helposti muualta. Näin lonkalta heittäen arvioisin, että itse viitsisin käyttää jonkin korjaamiseen maksimissaan tunnin. Sitä isompaa kunnostusta tuskin jaksaisin ruveta tekemään, ellei kyseessä olisi jotenkin ainutlaatuinen esine (esim. antiikkia, tunnearvoltaan suuri tai sellainen jota on vaikea saada mistään). Siis tietenkin olisi hienoa, jos kaikki mahdolliset tavarat aina korjattaisiin eikä koskaan tarvitsisi ostaa uutta. Mutta realistina tiedän, että niin ei kuitenkaan tapahdu. Joten jos tavaran korjaamiseen menisi paljon aikaa ja vaivaa, kannattaa miettiä onko sitä järkeä säilyttää lainkaan.

Miettisin myös, miten käyttökelpoinen ja kestävä jokin esine on. Onko kyseessä oikeasti käytettäväksi tarkoitettu tavara, vai heikkolaatuista krääsää? Voiko esineellä tehdä jotain järkevää? Esimerkiksi ehjille kodin tekstiileille löytyy luultavasti järkevää käyttöä helpommin, kuin kulahtaneille kangaskukille tai koriste-esineille. Rasioille, purkeille ja vastaaville löytyy aina todennäköisesti käyttöä säilytystarkoituksessa. Kannetonta lastenkirjaa voi ihan hyvin lukea, mutta peli josta puuttuu nappuloita on käyttökelvoton.

Tässä on muuten jälleen yksi esimerkki tilanteesta, jossa raivausoppaat ja arkijärki menevät vähän ristiin. Seuraavaksi voisin varmaan kirjoittaa siitä, mitä tavaroita mielestäni EI kannata säilyttää.

Kesäkaaos

Julkaistu , kirjoittanut
6

Kuumuus aiheuttaa kaaosta. Koska ei vaan jaksa.

Loma lähestyy loppuaan ja minä odotan jo vähän viileämpiä säitä, eikä vähiten siksi että sitten jaksaisi taas tehdäkin jotain. Kodissa vallitsee aika ärsyttävä sekasotku tällä hetkellä: pyykkihuolto vaatii huomiota erinäisten reissujen jäljiltä. Monen päivän lehdet seikkailevat pitkin pöytiä sillä ajatuksella, että kenties ne ehtii lukea vielä lähiaikoina. Huolimattomasti purettujen kassien sisältö on levinnyt ympäriinsä väärille paikoille.

Mielessä oli useampi raivausprojekti kesäloman ajalle, mutta niistä toteutui vain murto-osa. Toisaalta hyvä niin, sillä senkin ajan tuli käyttäneeksi johonkin tärkeämpään. Toisaalta samat keskeneräiset hommelit häiritsevät nyt loman loppuvaiheessa ihan yhtä paljon kuin alussakin, joten pakko ne on jossain välissä hoitaa. Paha vain, että esimerkiksi jo neljä viikkoa sitten järkyttäväksi hässäkäksi diagnosoimani komero on entistä pahemmassa jamassa. Useampi matto kaipaa pesemistä, eräs piironki perusteellista järjestämistä ja olisi aika paljon tavaraa, josta haluaisin eroon tavalla tai toisella. Ai niin, se jääkaappikin on edelleen sulattamatta… Eikä tässä varmaan ole edes kaikki, nämä vain tulivat ensimmäisenä mieleen.

Loma on siis ihanaa, mutta arki se vasta ihanaa onkin. Silloin voi tehdä kaikkea sitä, mitä lomalla ei ehdi. Olen sillä tavalla outo, että tykkään rutiineista. Tiedän monia jotka eivät voi kestää samanlaisina toistuvia päiviä, mutta minulle rutiinit tuovat sekä vapautta että ryhtiä arkeen. Rutiinit vapauttavat aivokapasiteettia, kun koko ajan ei tarvitse miettiä mitä seuraavaksi. Toisaalta päämäärätön haahuilu vähenee, kun tietää mitä on tarkoitus saada päivän aikana valmiiksi.

Taidankin seuraavaksi tehdä vanhan kunnon LISTAN. Kirjoitan sille kaikki mahdolliset raivaamiseen, vähentämiseen ja siivoamiseen liittyvät asiat, jotka haluan hoitaa, sanotaanko nyt vaikka jouluun mennessä. Sitten valitsen siltä listalta joka päivä jonkun asian, jonka hoidan kuntoon. Kyllä tämä taas tästä. Ensi viikolla viimeistään.