Avainsana-arkisto: Konmari

Maritetut meikit

Julkaistu , kirjoittanut
15

Eilen päätin ottaa konmarin kauniiseen käteen ja käydä läpi kaikki meikkini. Olen ostanut  uusia ja tiesin että vanhoissa on varaa vähentää. Päätin, että nytpä kokeilen vaihteeksi konmaria ihka aitoon tyyliin juuri niin kuin pitää. Jokainen tuubi ja purnukka käteen ja sitten fiilistelemään.

Totuuden nimissä kaikkia ei tarvinnut edes fiilistellä. Tiesin suoralta kädeltä, mitkä meikit varmasti halusin säilyttää, joten siirsin ne erilleen ilman välivaiheita. Sitten ne loput joutuivat konmari-henkisen tarkastelun alle. Menetelmä ei ole minulle helppo. En millään meinaa voida luottaa vain fiilikseen, vaan väistämättä alan miettiä myös käytännöllisyyttä. Jostain vanhasta kynänpätkästä ei välttämättä nouse mieleen mitään erityisiä ilonpisaroita. Siitä huolimatta mietin, että ehkäpä sille olisi käyttöä kuitenkin. Värihän on suht ok, koostumus tuntuu iästä huolimatta olevan edelleen kunnossa, ja onhan se haaskuuta heittää roskiin käyttökelpoista tavaraa…

Onneksi meikkien suhteen on voi kuitenkin puhua itselleen järkeä. Jos jokin ei tuota iloa, ei sitä ainakaan omaan naamaansa hiero. Järkevämpää on vain päästää irti. Helpotin urakkaa siten, että kokeilin kaikkia niitä meikkejä kasvoille, joiden kohtalosta olin epävarma. Vaikka se limenvihreä luomiväri edelleen vaikutti napissaan jotenkin ihan käyttökelpoiselta, omalla silmäluomella se näytti onneksi juuri niin omituiselta kuin aina ennenkin. Tarvitsin tuon muistutuksen voidakseni luopua siitä tietäen, että ratkaisu on oikea. Vihreän kaveriksi lähti kaksi kimmeltävää pinkkiä, jotka rehellisesti tarkasteltuna toivat liiankin elävästi mieleen 90-luvun. Mikä ei ole ihme, sillä sieltähän ne olivat peräisinkin. Kyllä, olen säästellyt meikkejä pian 20 vuotta.

Kun tiedostin yllättäen, millaisia ysärifiiliksiä nuo luomivärit väreilivät, jokin henkinen este katosi. Tajusin yhtäkkiä, että taitaa olla aika sanoa hyvästit huulikiilloille. Kokeilin niitä kaikkia, ja lopulta jätin itselleni yhden. Neljä muuta sai mennä. Ymmärsin nimittäin, että en ole enää huulikiiltoiässä. Pastelliset tahmat kuuluivat aivan eri elämänvaiheeseen. Kiiltoja hypistellessäni tulin samalla ajatelleeksi, etten ole oikeastaan koskaan tykännyt huulikiilloista, vaikka olenkin niitä käyttänyt. Inhoan sitä tunnetta, kun hius takertuu ensin huulikiiltoon ja sitten uudestaan klähmäisenä poskeen kiinni. Voi olla että se viimeinenkin poistuu kokoelmista, vaikka olikin kyllä väriltään sopiva ja pukeva.

Tämän joukon jatkoksi nakkasin vielä yhden ikivanhan puuterin sekä huulipunan sekä peitevoiteen, joiden värit olivat vääriä. Molemmat tulleet kylkiäisinä muiden meikkien mukana. Olivat houkutelleet kauniissa pakkauksessa, mutta osoittautuneet käytännössä käyttökelvottomiksi. Jälleen kerran nähdään, että ilmainen tuote on TURHA! Jos väriä ei pääse valitsemaan itse, on hyvin pieni todennäköisyys, että se on itselle sopiva.

Konmari alkaa toimia sitten, kun siihen fiilistelyyn pääsee kunnolla kiinni. Luopumisesta tulee helpompaa, kun rationaalinen puoli aivoista uskaltaa hellittää vähän. Itselleni fiilikseen luottaminen järkiperusteiden yli on aina aika vaikeaa, mutta konmari voi auttaa itse asiassa näkemään myös uusia järkiperusteita, kun antaa ensin tunnetilalle mahdollisuuden. Jos huomaa, ettei oikeasti pidä jostakin, on helppo perustella itselleen, ettei sitä tule koskaan käyttämään.

Milloin viimeksi raivasitte meikkipussit ja kosmetiikat? Löytyikö aarteita vuosikymmenten takaa, vai olenko ainoa joka hautoo muistoja teinivuosilta?

Hyvästit ysärikimallukselle

Hyvästit ysärikimallukselle

Kauneus vastaan käytännöllisyys

Julkaistu , kirjoittanut
15

Lukiessani uusinta Kondoa törmään jatkuvasti siihen, että hän laittaa paljon painoarvoa kauneudelle. Niin sisustuksen kauneudelle, kuin säilytysksen kauneudellekin. Tässä on varmasti taas kulttuurilla osansa: se vähä mitä tiedän japanilaisesta kulttuurista, toisiinsa sopivien sävyjen, vuodenaikaan sopivan kattauksen ynnä muiden vastaavien yksityiskohtien arvostus on paljon suurempaa kuin vaikka meillä Suomessa. Otetaan vaikkapa kattaus: juhlissa ja erityistilaisuuksissa toki mietin, miten lautasliinat ja pöytäliina sopivat toisiinsa, mutta meillä syödään läpi vuoden samoilta valkoisilta lautasilta ja juodaan läpinäkyvistä laseista. Marie kertoo vaihtavansa sopivia syömäpuikkojen telineitä vuodenajan mukaan.

Monet säilytysvinkit perustuvat myös siihen, miltä laatikko tai kaappi näyttää, kun se avataan. Tämä on mielestäni mielenkiintoista. Minustakin on mukavaa, kun kaikki on järjestyksessä ja helposti löydettävissä. Mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sukkalaatikon sekaan voisi sijoitella pieniä onnenamuletteja tai koriste-esineitä, joille ei ole löytynyt muuta paikkaa. Se saattaa tosin johtua myös siitä, että sukkalaatikkoni ei todellakaan ole niin väljästi pakattu, että siellä olisi tilaa millekään ylimääräiselle. Idea on tuore ja hauska, ja voisin sitä kokeillakin, jos vain tilaa olisi. En ole minimalisti, joten todennäköisesti näin ei tule koskaan käymään, mutta ehkä joku teistä on?

Vaatteet asetellaan Konmari-tekniikalla oikeaoppisesti tarkkaan järjestykseen. Roikkuvat vaatteet eivät saa olla sikin sokin, vaan ne kuuluu laittaa pituusjärjestykseen oikealta vasemmalle. Laatikkoon viikattujen vaatteiden oikea järjestys määräytyy värin mukaan: vaalein edessä, tummin takana, ja muut värijärjestykseen siihen keskelle. Uskon, että tällainen järjestys on todella hienon näköinen.

Mutta sitten tulee vastaan käytännön kysymyksiä. Esimerkiksi värijärjestystä on hankala ylläpitää, koska käytännössä jokainen vaate täytyy sujauttaa erikseen omalle paikalleen. Ainakaan minä en pidä t-paitoja päällä samassa järjestyksessä kuin ne olisivat hyllyssä, joten pyykistä tulee milloin mitäkin. Minusta on yksinkertaisempaa laittaa kaikki puhtaan yhdessä nipussa vaikkapa vasempaan laitaan, olipa värit miten tahansa. Samalla näen, mitä vaatetta olen viimeksi pessyt, ja minkä pitämisestä on pisin aika. (Marie ei muuten myöskään ota mitään kantaa puolipitoisten ongelmaan!)

Ihmettelen myös sitä, eikö konmarin kannattajat ikinä ole kiireessä? Vaatekaapin järjestyksen pitäminen samanlaisena kuin kirjan kuvissa vaatii jonkinlaista zen-henkistä keskittymistä. Täytyy sanoa, että minulla on välillä tilanteita, joissa vaihdan vaatteita hirveässä kiireessä, jolloin heittelen vaatteita kaappiin ihan miten sattuu. Keskittymiseni ei riitä siinä kohdassa siihen, että yrittäisin etsiä tangolta juuri oikeaa kohtaa hameelle, jota en sittenkään halunnut laittaa päälle. Laitan sen ensimmäiseen tyhjään kohtaan, eli käytännössä toiseen reunaan. Jälleen kerran minimalismilla pääsisi pitkälle. Jos noudattaa vaikka sitä 333-systeemiä, niin vaaterekillä on niin paljon tilaa, että oikea paikka löytyy helposti. Jos taas noudattaa runsaampaa systeemiä kuten minä, tilaa ei todellakaan ole.

Kun itse organisoin joko itselleni tai muille, ensimmäinen kriteeri on aina helppous. Mikä on kätevää, yksinkertaista ja vaivatonta? Mistä tavarat saa helpoimmin käsiinsä, mihin ne on helpointa palauttaa? Tavoitteena on tietenkin se, että kaikki löytyisi, mitään ei joutuisi hukkaan, ja tilat tulisivat optimaalisesti käytettyä. Kondo lähestyy asiaa vähän eri näkökulmasta. Hän ei oikeastaan lainkaan käsittele sitä, millä korkeudella tavaraa kannattaisi säilyttää, tai pohdi muutakaan helppousaspektia. Sen sijaan hän käyttää paljon aikaa sen havainnollistamiseen, miten tavarat säilytetään kauniisti ja harmonisesti.

Vaikka tässä on koulukuntaero, luulisin etteivät nämä ole täysin toisiaan poissulkevia tekijöitä. Aloin itsekin miettiä, voisiko Marien ohjeita soveltaa omissa kaapeissa. Epäilen tosin, että vaikka järjestäisin tangot ja laatikot hänen ohjeidensa mukaan, lopputulos säilyisi vain vähän aikaan. Silti, saattaahan olla että nauttisin siitä vähästäkin ajasta tosi paljon. Olenhan jo kuukausikaupalla myös viikannut nilkkasukkani – en konmaritekniikalla, vaan sillä korealaisella. Tosin siinäkin suurin hyöty on käytännöllisyys, sillä viikatut sukat vievät todella vähän tilaa rullattuihin verrattuna. Mutta jos aiemmin pidin sukkien viikkaamista täysin ajan hukkana, ehkä kauneuden tavoitteluun saattaisi oppia myös.

Organisoitteko te tavaranne kauneus etusijalla? Vai voittaako käytännöllisyys?

Viikon vinkit: miksi raivaaminen on muotia, perinteisiä raivausvinkkejä, pakasteiden säilyvyys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jos olet kiinnostunut siitä, miksi komarit ja muut raivausideologiat ovat juuri nyt niin pinnalla, tämä Trendin artikkeli yrittää antaa siihen vastauksia. Juttu on pitkä ja polveileva, ja ajautuu välillä vähän harhateille, mutta joukossa on kiinnostavia tiedonmurusia.

Tässä kepeässä jutussa suomalainen ammattijärjestäjä Sandy Talarmo antaa vinkkejä kodin raivaamiseen. Jo otsikon väite ”kaikkea ei tarvitse järjestää kerralla” kertoo, että nyt ollaan kaukana Konmarista.

Onko pakastimessasi vielä viime vuotisia ruokia? Tai sitäkin vanhempia? Tässä Kotivinkin jutussa kerrotaan, miten erilaiset ruuat säilyvät pakastimessa.

KonMari ja kuluneen vasaran tapaus

Julkaistu , kirjoittanut
21

Luen parhaillaan Marie Kondon uutta kirjaa, joka on jatkoa ”Siivouksen elämänmullistava taika” -kirjalle, joka aloitti koko konmari-hössötyksen. Tämä uusi kirja tuntuu olevan paremmin jäsennelty ja käytännönläheisempi kuin ensimmäinen osa. En ole vielä päässyt kovin pitkälle, joten japanilaisen vaatteiden taittelun syvimmät salat ovat vielä avautumatta. Sen sijaan olen jo ehtinyt pyöritellä silmiäni Kondon omintakeisen metodin suhteen.

Kondo sanoo heti alkupuolella hyvin selkeästi, että tavaraa ei saa säilyttää vain sillä perusteella, että sitä saattaa vielä tarvita. Sitten hän kertoo kaksi esimerkkiä omasta elämästään. Ensimmäisellä kerralla hän heitti menemään maljakon, jonka reunassa oli särö. Seuraavana päivänä sitä olisi tarvittu, mutta onneksi löytyi muovipullo, johon kukat saattoi tyrkätä. Pullon hän somisti kauniimmaksi päällystämällä sen kankaalla. Toisella kerralla hän heitti menemään vasaran, ja sen jälkeen käytti paistinpannua naulaamiseen.

Tähän kohtaan sopisi kulunut mutta kuvaava kommentti: Ei hyvää päivää!

Tuon maljakon voin vielä ymmärtää, tosin mielestäni yksi maljakko vaikka hiukan säröinenkin, on parempi kuin ei maljakkoa ollenkaan, etenkin jos tykkää kukista. Mutta tuo vasara? Esitän kysymyksen näin päin: mitä haittaa on siitä, että omistaa vasaran, jota ei rakasta? Kondo sanoo, että sen kahva oli hyvin kulunut. En ihan ymmärrä, miten vasaran kahvan saan kulutettua niin loppuun, että se muuttuisi käyttökelvottomaksi. Esteettinen haitta saattaa kenties olla – mutta se on kuitenkin vain vasara. Jos käyttöä on todella ollut niin paljon, että kuluminen on tosiasia, järkevä ihminen ostaa uuden vasaran, eikä ala pahoinpidellä paistinpannujaan.

Tässä on yksi KonMarin heikkouksista. Jos lähtee siitä, että kaikkien tavaroiden pitää tuottaa iloa, tapahtuu helposti tuollaisia ylilyöntejä, jotka pidemmän päälle vain vaikeuttavat elämää. Tietyissä kategorioissa, kuten vaikka vaatteissa, tuo periaate on hyvä. Mutta aivan kaiken arvioiminen pelkästään sillä kriteerillä, miten suuri ilo sielussa pirskahtelee kun esinettä kädessään pitää, on ihan höpöhöpöä. Monta kertaa riittää, että esine toimii ja tekee sen mitä pitää. Joskus on täysin perusteltua säästää arkinen ja tylsä tavara, jota kuitenkin luultavasti saattaa vielä tarvita. Etenkin jos kyse on niinkin pienestä esineestä kuin vasara, jonka säilyttäminen tuskin on ylivoimaisen hankalaa.

Luen kirjaa mielenkiinnolla eteenpäin. Se on suoraa jatkoa edelliselle osalle myös siinä mielessä, että se herättää minussa hyvin vastakkaisia tunteita. Välillä en voi uskoa silmiäni, niin hirveää hömppää Kondo kirjoittaa, ja sitten toisaalla taas nyökyttelen ja ajattelen juuri samoin kuin hänkin. Kiehtova lukukokemus. Kirjoitan kyllä lisää kunhan pääsen loppuun saakka.

Onko joku teistä jo ehtinyt lukea tämän Spark Joy -kirjan?

Jääkaappi järjestäytyy uudelleen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Kuten tiedätte, olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jääkaapissa pitää olla järjestys. Erityisen tärkeää se on silloin, kun kaappi on täynnä. Mitä enemmän tavaraa, sitä huonompi näkyvyys. Jos siihen lisää sen, että eri ruoka-aineita voi olla millä hyllyllä tahansa, ainakin meillä riski ruoan pilaantumiseen kasvaa merkittävästi. Jos taas voin olla varma siitä, että kaikki jugurtit ovat vierekkäin, kaikki jämäruuat yhdellä hyllyllä ja niin edelleen, näen myös kerralla mitä meillä on ja mitä puuttuu.

Välillä järjestystä on ollut hieman hankala pitää. Etenkin juusto- ja leikkelepaketit ovat seilanneet hyllyllä miten sattuu. Onneksi tähänkin ongelmaan joku minua fiksumpi oli jo keksinyt ratkaisun. Olen taas käynyt hakemassa inspiraatiota Paikka kaikelle -blogista, jossa sattui sama aihe tulemaan esiin muutama viikko sitten. Ilanan tekstissä puhuttiin ensisijaisesti ruokahävikin minimoimisesta, mutta kiinnitin huomioni ihan muuhun. Sain järisyttävän ahaa-elämyksen, joskin samaan aikaan voin vain ihmetellä, miten kaavoihin kangistunut sitä voikaan olla. Jääkaapissakin voi olla koreja. Niin yksinkertaista se on. Kuten Ilanallekin sanoin, MIKSI en ole tajunnut tätä aiemmin?

Meidän jääkaappi ei tietenkään pääse ammattijärjestäjän kaapin tasolle, mutta otin heti tuon nerokkaan idean käyttöön.

IMG_3793

Tässä lopputulos. Minulla on tapana säästää noita hedelmien mukana joskus tulevia muovilaatikoita, koska ne ovat hyviä monenlaisten pikkutavaroiden säilyttämiseen. Niissä voi myös säilyttää juustoja jääkaapissa. Huomatkaa myös konmari-tekniikka, jossa kaikki on sijoitettu pystyyn. Kuka sanoo ettei jääkaappiaan voi kondoilla? Uskoisin, että tästä tekniikasta on hyötyä yhtä paljon pienten kuin isojenkin kaappien kohdalla. Pienessä tila tulee tehokkaammin käytetyksi, isossa taas pienet ruokapakkaukset eivät pääse hukkumaan muiden ruokien sekaan.

Tässäpä tekniikka, josta en enää luovu. Jossain vaiheessa kun sopiva rasia tulee vastaan, vaihdan tuon pyöreämuotoisen purkin kulmikkaaseen, koska se on tilankäytön suhteen järkevämpi valinta. Että voi pienet asiat tehdä ihmisen tyytyväiseksi! Jääkaapin juustokaaos on ikuisesti takanapäin. Kiitos Ilanalle tästä vinkistä! Jos jollakulla on kotona sama ongelma kuin minulla aiemmin, eli helposti sotkuun pyrkivä jääkaappi, kokeilkaa tätä. Ei taatusti ainakaan pahenna tilannetta.

Viikon vinkit: Konmaria kritiikillä ja ilman, sekä 15m2 yksiö

Julkaistu , kirjoittanut
4

Konmari herättää edelleen tunteita. Näköjään nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että kritiikitön ylistely on vaihtunut karvaampiin sävyihin. Tämän hyvin naistenlehtimäisen jutun kirjoittaja ei selvästikään ole hurahtanut metodiin, ja niinpä hän kirjoittaakin ”Komarin uhreista”. (MeNaiset)

Ilta-Sanomien kolumnissa kerrotaan mielenkiintoinen yksityiskohta: oikea käännös japanista olisikin ”saako tämä elämän kukoistamaan?” Siinä on selvästi sävyero ilahduttamiseen. Molemmat ovat positiivisia, mutta ilahduttaminen on mielestäni pinnallisempaa kuin kukoistaminen. Tosin kukoistamisen vaatimus on kyllä vielä kovempi kuin pelkkä ilahduttaminen.

En ole juurikaan perehtynyt minikoteihin, mutta YLEn esittelemä suomalainen mallikoti näyttää ainakin kuvissa viihtyisältä. Olen itse asunut alle 20 neliön yksiössä, eikä se tuntunut erityisen pieneltä yhdelle ihmiselle. Voisin siis kuvitella että 15,5 neliötä ei ole sen hullumpi, etenkin jos kaikki on suunniteltu toimivaksi. Itselleni tällaisessa olennaista olisi varmaan se, mitä ikkunasta näkyisi. Vastapäisen talon seinä tuntuisi ahdistavalta, mutta avarat näkymät tekisivät asunnostakin avaramman tuntuisen.

Viikon vinkit: Kondolle kritiikkiä, kuukuppien menestystarina sekä kulttuurivinkki

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kaikkia Konmari ei hurmaa. Psykologian emeritusprofessorin mielestä Kondolla on vähän turhat kovat väitteet kirjassaan. Hänen mukaansa ihminen ei yhdellä siivouksella muutu, ja sotkuinen huone ei välttämättä kerro mitään siitä, miten hyvin ihmisen ajatukset ovat järjestyksessä. Itse sanoisin, että asiat linkittyvät toisiinsa, mutta olen samoilla linjoilla proffan kanssa, että ”elämänmullistava” on aika paljon luvattu. (Keskisuomalainen)

Tulin tästä uutisesta tosi hyvälle mielelle: suomalainen nainen perusti firman, joka tekee kestokuukautissuojia, ja nyt bisnes kukoistaa perustajan ollessa edelleen alle 40-vuotias. Lisäksi voin aidosti suositella noita Lunette-merkkisiä kuukuppeja. Ne ovat lajissaan todella hyviä. (YLE)

Onkohan tämä Arkijärki-blogin ensimmäinen kulttuurivinkki? Kiasmassa on syyskuun puoliväliin asti Choi Jeong Hwan näyttely, jonka teokset on tehty muovista. Teokset ovat jotenkin hiljentäviä. Valtavan kokoisia muovimassoja, joissa krääsä järjestäytyy kauniiksi kuvioiksi. Yhtä aikaa ihmeellisen kauniita, mutta lähempää katsottuna jotenkin hirveitä. Osaan teoksista saa koskea ja kävijät saavat rakentaa muovista omia rakennelmiaan. Mustan huoneen keskellä valtava läjä värikkäitä palikoita on todella houkutteleva sekä lapsille että sillä lailla orientoituneille aikuisille, mutta tunnin askartelu muovin hajun keskellä saa miettimään, minkä määrän kemikaaleja on siinä ajassa ehtinyt hengittää. Suosittelen näyttelyä silti. (YLE, Kiasma)

IMG_3657

Tällaisen minä tein. Veistoksen kolmiulotteisuus ei käy kuvasta täysin ilmi. Tässä on liikkuvia osia, sisällä on ontto tila ja teos on symmetrinen kaikilta puolilta.

Raivaaminen elämäntyylinä

Julkaistu , kirjoittanut
8

Oletteko huomanneet, että siitä huolimatta, että tietoisesti rajoittaa uusien tavaroiden vaellusta ovesta sisään, raivattavaa riittää tasaiseen tahtiin? Jossain vaiheessa tämä ihmetytti, mietin miten on mahdollista että aina vaan voi heittää tavaroita pois, vaikka en päästä kotiin mitään kevytmielisesti. Kuitenkin aina riittää raivattavaa.

Se johtuu siitä, että tavarat muuttuvat. Ne vanhenevat, pilaantuvat, menevät rikki, muuttuvat tylsiksi, tarpeettomiksi, kummallisiksi. Esine, joka vielä viime vuonna on ollut hyvä ja tarpeellinen, saattaa vuoden päästä olla pois heitettävässä kunnossa. Maku muuttuu myös samoin muoti, eikä sille oikein voi mitään. Tiedättehän, miten asunnon myynti-ilmoituksen kuvista voi suoraan päätellä, minä vuonna keittiö- tai kylpyhuoneremontti on tehty. Sellaiset vaaleanruskeat kaakelit olivat muutama vuosikymmen sitten tyylikkyyden huippu – nyt ne näyttävät usein tunkkaisilta. Sama koskee vaatteita ja asusteita laukkuja, kenkiä ja monia muitakin tavaroita. Vaikka ne olisivat periaatteessa ihan kunnossa, ne vain alkavat näyttää hassuilta.

Kaikenlaista kuluu ja menee rikki. Äskettäin siivoilin sellaista laatikkoa, jossa säilytän vaatteiden korjaustarpeita, varanappeja ynnä muuta. Poistin sieltä neljä matkakokoista tahranpoistoainetta, jotka olivat kuivuneet tai menneet loppuun muuten. Työhuoneen kierrätyspisteessä odottaa monta kassillista vaatetta, joka on väärän kokoista tai liian kulunutta.

Sellainen raivaava elämäntyyli on kätevä. Kun koko ajan pitää vähän paikkoja silmällä, ei roinaa pääse kertymään. Minulla on tapana raivata laatikko sieltä, hylly täältä aina kun sopiva tilanne sattuu tulemaan. Kun huomaa siirtelevänsä jotain tavaraa usein pois tieltä, on hyvä aika tarkastella ko. tavaraa tuorein silmin: onko tällä itse asiassa mitään käyttöä? Miksi se on täällä? Kun vastaan tulee roskia, kuten vaikka tyhjentyneitä pakkauksia tai rikkinäisiä tavaroita joita ei pysty korjaamaan, ne on parempi heittää roskiin HETI, eikä siirtää vain sivuun odottamaan jotain parempaa hetkeä. Samalla kun olen siirtänyt talvivaatteita säilytykseen, olen raivannut vaatekaappeja muutenkin. Raivattujen vaatteiden ohella, olen heittänyt roskiin rikkinäisiä pukupusseja, poistanut kymmeniä tarpeettomia vaatepuita ja heivannut menemään erinäistä silppua, jota kaappien pohjille kertyy.

Havaintojeni mukaan ihmisillä on syystä tai toisesta taipumus säilytellä roskia. Sukkalaatikossa seilaa rikkinäisiä sukkia, keittiössä korvattomia mukeja, kylppärissä puteleita joiden pohjalla on senttilitra hoitoainetta tai sampoota. Ne viihtyvät siellä viikosta toiseen, mutta onneksi ratkaisu on helppo: silmät auki, roskapussi käteen ja toimeksi. Tämä on yksi syy, miksi Konmari ei mielestäni ole mikään elämän kestävä ratkaisu. Jättiraivaus ei poista sitä seikkaa, että tavarat hajoavat ja kuluvat. Sen sijaan jatkuva valppaus pitää roinan loitolla.

Viikon vinkit (ja kysymys): vastaisku Kondolle, rikkoutuvat kodinkoneet sekä järkeä siivoukseen

Julkaistu , kirjoittanut
9

Ensin tärkeä kysymys: mitkä olivatkaan niitä paikkoja, joihin voi Helsingissä viedä farkkuja uusiokäyttömateriaaliksi? Tiedän, että joku teistä lukijoista on jo kertaalleen vinkannut tästä mahdollisuudesta täällä, mutta en millään löydä oikeaa kommenttia. Jos tiedät vastauksen, kerro kommenteissa! Lähdössä olisi peräti neljät farkut, jotka ovat niin reikäiset ettei niitä kannata ruveta korjaamaan. Haluaisin ne hyötykäyttöön mieluummin kuin poltettaviksi. Mutta jos en keksi mitään fiksua niin sitten ne menevät roskiin.

Sitten viikon vinkkeihin. Vastaisku Konmarille! Tässäpä virkistävä näkökulma: älä heitä pois, vaan laita säilöön ja käytä myöhemmin. Tällä hetkellä äärimmäisen epätrendikäs ajatus. Kierrätyskeskuksen kehitysjohtaja Tuovi Kurttio haastaa reippaasti Kondo-filosofian ja kritisoi muitakin raivausideoita. (Helsingin Uutiset)

Kiinnostava artikkeli kodinkoneiden käyttöiästä: tutkimuksen mukaan kodinkoneet eivät rikkoudu herkemmin kuin aiemmin siksi, että valmistajat tekisivät niistä tahallaan huonompia. Koneita ei yritetä tehdä kestämään ikuisesti, mutta yhtälö on monimutkaisempi, kuin miltä ensivilkaisulta vaikuttaa. Lisäksi ihmiset haluavat uutta uuden vuoksi – miksi siis tehdä laite joka kestäisi 20 vuotta, jos kuluttaja kuitenkin haluaa viiden vuoden päästä uuden mallin vaikka entinen toimii. Miettikää nyt vaikka televisioita tai kännyköitä. Kiinnostavaa asiaa, suosittelen. (YLE)

Tästä olen samaa mieltä: desinfioivia siivousaineita ei tarvita tavallisessa kodissa mihinkään. Päinvastoin, jos kaikki bakteerit katoavat ympäriltä, ympäristö muuttuu epäterveelliseksi. Tässä artikkelissa haastatellaan siivousaineista väitellyttä tohtoria, joka puhuu puhtaiden tiskirättien, höyrypesurien ja arkijärjen puolesta. Virkistävää luettavaa. (YLE)

Viikon vinkit: tolkkua ruokakeskusteluun, sukkavinkki ja Konmaria

Julkaistu , kirjoittanut
6

Aamulehdessä haastatellaan ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaista, joka kertoo mm. sen, onko vuorisuola terveellisempää kuin pöytäsuola, tai että ovatko einekset pahinta terveydelle. Laatikaisella on ilahduttavan järkevää sanottavaa. Olen seurannut hänen asiantuntevaa blogiansa myös pidemmän aikaa, ja suosittelen sitä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ravintoon liittyvästä tutkimustiedosta. Laatikainen kääntää tieteelliset tutkimukset selkokielelle ja edustaa muutenkin kaikenkaikkiaan tervejärkistä tahoa ravintokeskustelussa. Hän myös osoittaa, miten median tavalla käsitellä erilaisia aiheita on vaikutusta siihen, mitä asioista ajattelemme. Oletteko esimerkiksi huomanneet, että usein lehdessä on vastakkain tieteellinen tutkimus tai niihin perustuva näkemys, ja sitten yksilön kokemus vastakkaisesta. Nämä asiat esitetään rinnakkain aivan kuin niillä olisi sama painoarvo. Vaikka itseasiassa kyse on samasta, kuin että ulkona olisi -10 astetta pakkasta, ja toppatakkikansan keskellä kulkee yksi tyyppi t-paidassa ja vakuuttaa että ei täällä mitään pakkasta voi olla, koska minä en palele.

Tunnustan, että kokeilin tätä sukkien viikkausniksiä. (linkin takaa pitää vielä klikata videota) Kyllä niistä kieltämättä tulee hauskoja siistejä paketteja. Eri asia on, jaksaisiko tähän keskittyä joka kerta. (MTV)

Blogin tilastoista näen, että Konmari-artikkelit ovat todella suosittuja. Joten tässäpä jälleen yksi: täällä Ilana Aalto kertoo oman näkemyksensä aiheesta. (Iltasanomat)