Oletteko huomanneet, että siitä huolimatta, että tietoisesti rajoittaa uusien tavaroiden vaellusta ovesta sisään, raivattavaa riittää tasaiseen tahtiin? Jossain vaiheessa tämä ihmetytti, mietin miten on mahdollista että aina vaan voi heittää tavaroita pois, vaikka en päästä kotiin mitään kevytmielisesti. Kuitenkin aina riittää raivattavaa.
Se johtuu siitä, että tavarat muuttuvat. Ne vanhenevat, pilaantuvat, menevät rikki, muuttuvat tylsiksi, tarpeettomiksi, kummallisiksi. Esine, joka vielä viime vuonna on ollut hyvä ja tarpeellinen, saattaa vuoden päästä olla pois heitettävässä kunnossa. Maku muuttuu myös samoin muoti, eikä sille oikein voi mitään. Tiedättehän, miten asunnon myynti-ilmoituksen kuvista voi suoraan päätellä, minä vuonna keittiö- tai kylpyhuoneremontti on tehty. Sellaiset vaaleanruskeat kaakelit olivat muutama vuosikymmen sitten tyylikkyyden huippu – nyt ne näyttävät usein tunkkaisilta. Sama koskee vaatteita ja asusteita laukkuja, kenkiä ja monia muitakin tavaroita. Vaikka ne olisivat periaatteessa ihan kunnossa, ne vain alkavat näyttää hassuilta.
Kaikenlaista kuluu ja menee rikki. Äskettäin siivoilin sellaista laatikkoa, jossa säilytän vaatteiden korjaustarpeita, varanappeja ynnä muuta. Poistin sieltä neljä matkakokoista tahranpoistoainetta, jotka olivat kuivuneet tai menneet loppuun muuten. Työhuoneen kierrätyspisteessä odottaa monta kassillista vaatetta, joka on väärän kokoista tai liian kulunutta.
Sellainen raivaava elämäntyyli on kätevä. Kun koko ajan pitää vähän paikkoja silmällä, ei roinaa pääse kertymään. Minulla on tapana raivata laatikko sieltä, hylly täältä aina kun sopiva tilanne sattuu tulemaan. Kun huomaa siirtelevänsä jotain tavaraa usein pois tieltä, on hyvä aika tarkastella ko. tavaraa tuorein silmin: onko tällä itse asiassa mitään käyttöä? Miksi se on täällä? Kun vastaan tulee roskia, kuten vaikka tyhjentyneitä pakkauksia tai rikkinäisiä tavaroita joita ei pysty korjaamaan, ne on parempi heittää roskiin HETI, eikä siirtää vain sivuun odottamaan jotain parempaa hetkeä. Samalla kun olen siirtänyt talvivaatteita säilytykseen, olen raivannut vaatekaappeja muutenkin. Raivattujen vaatteiden ohella, olen heittänyt roskiin rikkinäisiä pukupusseja, poistanut kymmeniä tarpeettomia vaatepuita ja heivannut menemään erinäistä silppua, jota kaappien pohjille kertyy.
Havaintojeni mukaan ihmisillä on syystä tai toisesta taipumus säilytellä roskia. Sukkalaatikossa seilaa rikkinäisiä sukkia, keittiössä korvattomia mukeja, kylppärissä puteleita joiden pohjalla on senttilitra hoitoainetta tai sampoota. Ne viihtyvät siellä viikosta toiseen, mutta onneksi ratkaisu on helppo: silmät auki, roskapussi käteen ja toimeksi. Tämä on yksi syy, miksi Konmari ei mielestäni ole mikään elämän kestävä ratkaisu. Jättiraivaus ei poista sitä seikkaa, että tavarat hajoavat ja kuluvat. Sen sijaan jatkuva valppaus pitää roinan loitolla.
Meneeköhän nyt hiusten halkomiseksi, mutta eihän nyt toki shampoopulloja, joissa on vielä pohjalla vähän, pois heitetä. Vettä vähän sekaan ja sillä pesee vielä kerran tai kaksi. Meillä on pojan kanssa tästä jatkuvaa vääntöä. Poika on kyllä hyvä pitämään järjestystä: heti, kun jostakin putelista ei enää ”tule mitään”, niin hän huuhtelee kaiken viemäriin ja laittaa pois. Minä, vaikka en varsinaisessa puutteessa ole koskaan elänytkään, käytän aina kaiken viimeiseen pisaraan. Ketsuppi- ja salaatinkastikepullot huuhdellaan kastikkeen sekaan, hammastahnasta tulee vähän vaivaa näkemällä vielä viikon sen jälkeen, kun se on ”tyhjä”. Keittiörätit alennetaan aina esim. kylppärin altaan pyyhkimiseen ja viimeinen palvelus ennen roskiin menoa on vessanpöntön putsaus. Lattianpesuvedet kaadetaan muutenkin wc-pönttöön, samoilla pesuainevesillä sen pöntön myös pesee.
Ja sitä rataa. Taisi vähän lipsahtaa sivuraiteelle, mutta kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan… Pohjanmaalla kirkastui hieno päivä, terveisiä sinne eteläänkin!
Ehkä tämä on Pohjanmaalla tapa: Minäkin huuhtelen aina viimeiset käyttöön joka purkista. Hammastahnatuubin voi leikata auki ja pestä vielä viikon kaapimalla pohjasta loput tahnat, samoin ihovoiteet jotka ovat pehmeässä tuubissa.
Hahaa, ollaanko me siis samaa heimoa?:D Meillä ei kyllä tule tuubeista kaapimalla enää mitään. Käytän sellaista pussinsulkijaa (mallia IKEA – kuulemma, itsellä on Eskimon sama versio), jolla ensin ”lykkään” kaiken tuubin kärkeä kohden ja sitten joko katkaisen heti ja suljen tai käärin rullalle ja suljen. Tosin olen kyllä joskus senkin jälkeen laittanut tyhjään tuubiin vielä vettä ja pessyt lavuaarin harjalla sillä litkulla, jossa on enää pyhä henki jäljellä. Tarkennuksena vielä, että en ole kuitenkaan Laihialainen… 😀 😀 😀
Totta kai käytetään loppuun. Mutta tiesitkö, että on runsaasti ihmisiä, jotka aloittavat uuden siinä vaiheessa kun vanha on melkein loppu, eivätkä kuitenkaan tyhjennä sitä vanhaa kokonaan… Tämä hämmästyttää minua suuresti, mutta pakko se on uskoa kun omin silmin on nähnyt. Tai sitten se tyhjä purnukka seilaa kaapissa, eikä koskaan löydä tietään roskikseen asti.
Heh 🙂 Mun teini-ikäiset tyttäret on juuri tällaisia ihmisiä, ainakin vielä. Tämä tarkka mamma sitten käyttää suihkugeeli ja shampooputelit loppuun 🙂 Ja kyllä, asiasta on ollut puhetta, mutta vielä ei ole mennyt perille…
Jep, olen huomannut saman ja olen samaa mieltä, että mikään raivausratkaisu ei todennäköisesti kestä koko elämää. Etenkin vaatteissa ja kengissä muodin muuttumisen huomaa helposti ja monet niistä muuttuvat jo muutamassa vuodessa hassun näköisiksi. Tähän voisi toki sanoa, että onhan sellaisia vaatteita, jotka ovat klassikoita ja säilyvät muodissa vuodesta toiseen. No joo, onhan niitä ja hyvä, että on, mutta en ole niin minimalisti, että haluaisin pukeutua vuodesta toiseen samoihin vaatteisiin, ihan sama miten tyylikästä se olisi. Kaipaan pientä vaihtelua ja makukin muuttuu, tarpeet samoin 🙂
Mutta tosiaan, valppaus on hyvä pitää mielessä, aina reippaasti samoin tein turhat ja roskat pois niin ongelmat eivät pääse koskaan kasautumaan! Sitten kun vielä pystyisi elämään niin kuin opettaa 😀
Tämä on just se KOnmarin ongelma. On ihan harhaa, että yksi kertarysäys ratkaisisi kaikki ongelmat loppuelämäksi. Sehän tarkoittaisi sitä, että koko elämä pitäisi jäädyttää juuri siihen pisteeseen missä se oli silloin kun raivaus tapahtui. Ei realistista.
Mutta eihän KonMarin idea olekaan se, etteikö ”maritus” -projektin jälkeen tarvitsisi tehdä mitään. Itse näen asian niin, että varsinainen maritus tehdään vain kerran ja sen jälkeen nimenomaan harrastetaan sitä ylläpitävää järjestelyä ja karsimista.