Viikon vinkit: muovikassien vähennys, kodin lämmitystä ja kynttilöitä

Kirja etenee ja deadline lähestyy hurjaa vauhtia. Enää muutama päivä aikaa hioa tekstin sisältöä, sen jälkeen on jäljellä enää oikoluku. Kiirettä siis pitää, mutta valmista tulee vääjäämättä.

Tässä kuitenkin lukuvinkkejä tälle viikolle, vaikka en juurikaan ole ehtinyt blogia päivittää.

Monet isot kauppaketjut, kuten SOK ja Tokmanni ovat ottaneet tavoitteeksi saada ihmiset vähentämään muovikassien käyttöä. Yksi seuraus on, että muovikassit muuttuvat maksullisiksi myös sellaisissa kaupoissa, joista ne on aiemmin saanut ilmaiseksi. Tämä on luultavasti hyvä strategia, sillä ihmisillä on taipumus ottaa ilomielin vastaan mitä vain, mikä on ilmaista. Ehdottaisin myös, että ruokakaupoissa kassin hintaa nostettaisiin reilusti. Jos kassi maksaisi 2€, se motivoisi kummasti ottamaan oman kassin mukaan. Epäilen että näin radikaaleihin toimiin ei vielä ruveta, mutta jään mielenkiinnolla odottamaan, miten vähennystaivoite alkaa näkyä kaupoissa. (YLE)

Muutamia vinkkejä siitä, miten matot ja huonekalut vaikuttavat kodin lämmitykseen. Ajankohtaista nyt, kun talvi tuntuu tulleen. Tosin minä en vaihda talviverhoja. Se voisi olla viisasta mutta tämä on taas niitä ohjeita, että ei sovi minulle. (IS)

Vuodenaikaan liittyy myös kynttilät. Tässä kivassa listassa on eritelty kaikki kynttilämateriaalit hyvine ja huonoine puolineen. Kiinnostavaa lukemista kynttiläihmisille. (Etelä-Suomen Sanomat)

Sotkua vai likaa?

”Sotkuista voi olla, mutta likaa en siedä!”

Olin nipin napin parikymppinen ja asuin ensimmäistä kertaa yksin. Lausahdin tuolla tavalla aika usein. Tarkoitin sillä sitä, että vaikka tavarat olivat hujan hajan eikä asuntoa kovin usein voinut sanoa kovin siistiksi, olin silti oikein hyvä ihminen. Että elän kuin possu mutta ei täällä sentään likaista ole. Jostain syystä ”lika” oli mielestäni paljon pahempi juttu kuin sekasotku. Olin myös ihan tosissani. Ei minua sekamelska häirinnyt. Lika – mitä se sitten olikaan – häiritsi paljon enemmän, mutta todellisuudessa tuossa oli kyllä aimo annos itsepetosta mukana. Nimittäin sekasotkun seassa on tosi vaikea siivota kunnolla. Veikkaan että tuossa lausahduksessa oli hieman kaunisteltua totuutta mukana.

Näin parikymmentä vuotta myöhemmin tuo lausunto on kääntynyt melkein päälaelleen. Epäjärjestyksen sietokykyni on ohentunut murto-osaan opiskeluaikojen huolettomuudesta. Sen sijaan liansietokykyni on kasvanut merkittävästi. Lattian peittävät lelut, likaiset astiat pöydillä ja siellä täällä seilaava sälä hermostuttaa minua pidemmän päälle tosi paljon. Sen sijaan tahrainen keittiönlattia tai jonkun tahmatassun kuraama lavuaari näyttävät sieltä sormien väleistä katsottuna melkein normaaleilta. Jos minulla on kymmenen minuuttia ylimääräistä aikaa siivoamiselle, en ala kuuraamaan puurotahroja pöydän alta, vaan käytän sen palauttaen kaiken mahdollisen omalle paikalleen. Saan isomman mielenrauhan tyhjästä pöytätasosta kuin kiiltävästä lattiasta.

Olenkohan nyt jotenkin huonompi ihminen, kun meillä on usein aika siistiä, mutta erityisen puhdasta on vain silloin, kun siivoja on juuri käynyt? Mielestäni meillä on tavallinen koti,  pidän muutamaa tahraa lattialla ihan normaalina perheessä, johon kuuluu alle kouluikäisiä lapsia. Mutta en voi enää kehuskella sillä, että vaikka on vähän epäjärjestystä niin likaa ei löydy.

Tuo lian ja sotkun suhde on muutenkin mielenkiintoinen. En tiedä, miksi alunperin ajattelin, että lika on se kaikista pahin juttu. Nykyään ajattelen nimittäin vähän niin, että jos kaikkialla on hirveä sotku, silloin täytyy tavaroiden hallinnassa olla jotain vikaa. Todennäköisesti niitä on ainakin aivan liikaa. Enkä sitä paitsi ole koskaan nähnyt täydellisessä järjestyksessä olevaa kotia, joka vain olisi tosi likainen. En myöskään ole nähnyt kotia, jossa olisi hirveä kaaos mutta kaikki ovenkahvat kiiltäisivät. Sen sijaan olen nähnyt täydellisessä järjestyksessä olevia asuntoja, jotka ovat myös erittäin puhtaita, aivan päinvastaisia tapauksia sekä ihan tavallisia koteja, joissa on välillä sekä sotkua että likaa.

Miten teidän laitanne on? Kestättekö paremmin likaa vai sotkua?

Viikon vinkit: Konmaria kritiikillä ja ilman, sekä 15m2 yksiö

Konmari herättää edelleen tunteita. Näköjään nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että kritiikitön ylistely on vaihtunut karvaampiin sävyihin. Tämän hyvin naistenlehtimäisen jutun kirjoittaja ei selvästikään ole hurahtanut metodiin, ja niinpä hän kirjoittaakin ”Komarin uhreista”. (MeNaiset)

Ilta-Sanomien kolumnissa kerrotaan mielenkiintoinen yksityiskohta: oikea käännös japanista olisikin ”saako tämä elämän kukoistamaan?” Siinä on selvästi sävyero ilahduttamiseen. Molemmat ovat positiivisia, mutta ilahduttaminen on mielestäni pinnallisempaa kuin kukoistaminen. Tosin kukoistamisen vaatimus on kyllä vielä kovempi kuin pelkkä ilahduttaminen.

En ole juurikaan perehtynyt minikoteihin, mutta YLEn esittelemä suomalainen mallikoti näyttää ainakin kuvissa viihtyisältä. Olen itse asunut alle 20 neliön yksiössä, eikä se tuntunut erityisen pieneltä yhdelle ihmiselle. Voisin siis kuvitella että 15,5 neliötä ei ole sen hullumpi, etenkin jos kaikki on suunniteltu toimivaksi. Itselleni tällaisessa olennaista olisi varmaan se, mitä ikkunasta näkyisi. Vastapäisen talon seinä tuntuisi ahdistavalta, mutta avarat näkymät tekisivät asunnostakin avaramman tuntuisen.

Valivali

Minulta on hetkellisesti kirjoitusinspiraatio kateissa, joten listaan tähän niitä asioita, jotka pitäisi tehdä, joita en ole tehnyt, ja jotka rasittavat.

  • Turkoosin kevytuntsikan hihassa on likaa. Se pitäisi putsata pois, mutta se on öljyä ja epäilen ettei se kuitenkaan lähde. Sievät syysnilkkurit ovat osoittautuneet liian pieniksi. Niillä voi kävellä tunnin, sitten alkaa varpaita kivistää.
  • En saa laitetuksi kamojani kirppikselle. Keksin hetkessä kymmenen mielenkiintoisempaa asiaa, kuin tarpeettomien tavaroiden kuvaaminen  nettiin tai kuljettaminen johonkin.
  • En osaa päättää, heitänkö kulahtaneita vaatteita pois vai en. Toisaalta se yksikin musta paita on aika kauhea, mutta toisaalta on hetkiä jolloin haluaa pukea päälleen väljää ja mustaa. Mitä väliä vaikka se onkin ihan nyppyinen. Mutta toisaalta on se silti aika kauhea.
  • Ruokalista on taas melkein viikon jäljessä. Miksi tämänkin tekeminen on niin työlästä. Tällä viikolla on syöty fiksusti, mutta helpompaa olisi edelleen, jos miettisin ruuat etukäteen.
  • Stockan nettikauppa oli keskiviikkona kumossa. En päässyt maksamaan edes illalla. Jätin turhautunutta palautetta, johon joku raukka joutui vastaamaan. Tuntuu tylsältä jättää palautetta, kun epäilen ettei viestini kulje koskaan perille asti. Ei se asiakaspalvelija voi nettikauppaa korjata.
  • Parveke odottaa syyskuntoon laittamista. Arvatkaa huvittaako tämä yhtään enempää, kuin se kirppisprojekti.

Mutta päätetään positiiviseen: saamme tänään uuden suihkukaapin ja -altaan kylppäriin. Tämä asia on ollut listalla siitä lähtien kun muutimme noin viisi vuotta sitten. Nyt se sitten hoidetaan. Ensin mietittiin, millainen ratkaisu suihkuun olisi paras. Sitten etsittiin sopivaa suihkukaappia, eikä sellaista meinannut löytyä millään. Nyt, pari vuotta myöhemmin niitä yllättäen olikin taas tarjolla. Sitten piti enää hankkiutua rautakauppaan koko perheen voimin, valita, ostaa ja tulla kotiin odottamaan asennusta. Ongelman havaitsemisesta uuden hankkimiseen meni viisi vuotta. Ostohetkestä asentamiseen näköjään viisi päivää.

Ehkä tämä iso parannus kodin mukavuudessa inspiroisi minua hoitamaan nuo loputkin roikkuvat asiat kuntoon.

Maanantai on siivouspäivä

On rutiineja, jotka ovat muodostuneet päättämällä, että tiettynä päivänä tehdään joku juttu tiettyyn aikaan, koska se on kätevää tai järkevää. Sitten on rutiineja, jotka ovat muodostuneet olosuhteiden pakosta. Meillä siivotaan maanantaina juuri niistä olosuhteista johtuen.

Olen pitkään miettinyt, miksi maanantaisin meillä näyttää niin kauhealta. Siivoan kevyesti ja järjestelen kodin yleensä torstaisin tai perjantaisin, koska on kiva että viikonlopuksi on kohtuullisen siistiä. Mutta kun maanantai koittaa, siitä ei ole mitään jäljellä. Eteisen lattia on täynnä hiekkaa, kaikki lattiat ovat lelujen peitossa, pöydät täynnä lehtiä ja muuta paperia, tiskipöytä on lastattu ties millä.

Niinpä maanantaisin ei jää paljon vaihtoehtoja. Maanantain rutiini on hyvin selkeä. Pyykkikone lähtee pyörimään heti aamusta. Tiskikone tyhjennetään ja täytetään ja kaikkialla muualla on harrastettava pontevaa noukkimista ja paikoilleen palauttamista. Pyyhkäisen vessan ja kylppärin, tuuletan, imuroin ja ylipäätään yritän palauttaa sen normaalin perussiisteyden. Erikoista vain on, että miten tähän tilanteeseen päädytään joka maanantai. Mielestäni viikonloppuna ei eletä sen kummemmin kuin arkenakaan. Toki ruokaa laitetaan ehkä enemmän ja koko perhe oleilee kotona. Ilmeisesti tämä riittää sotkemaan asunnon siinä määrin, että maanantaina ei toivo yllätysvieraita.

Voi olla, että viikolla järjestelen huomaamattani jatkuvasti siinä määrin, ettei mitään hirveää kaaosta pääse syntymään. Viikonloppuisin ilmeisesti rentoudun enkä välitä epäjärjestyksestä, mikä johtaa maanantaiseen siivouspäivään. Tämä rytmi sattuu juuri nyt toimimaan meillä, kun olen olosuhteiden pakosta kotona ja vapaa siivoilemaan maanantaisin. Ei siihen tosin mene kuin tunti suunnilleen, mutta on ihan mukavaa, kun tajusin että maanantai on meidän siivouspäivä, eli rutiini, eli maailmassa on järjestys.

Tällä viikolla on muuten tarkoitus laittaa parvekkeelle talvikukkia, käydä mankeloimassa ja setviä pari sekaista kaappia. Toimintaa haittaa lähinnä ankea flunssa joka kruunautui silmätulehduksella viikonloppuna. No, kyllähän tuo kaikki sujuu köhienkin.

Onko teillä siivouspäivä käytössä?

Minikodit

Olenkohan bongannut jonkun tulevaisuuden trendin, kun tuntuu että asunnon koon pienentäminen tuntuu tulevan vastaan tasaisin väliajoin? Olen törmännyt aiheeseen suomalaisissa blogeissa, joissa pohdiskellaan mahdollisuutta vaihtaa nykyinen asunto pienempään tai on juuri tehty niin. Nyt Talouselämä kirjoitti aiheen ääripäästä, minikodeista, jotka ovat itseasiassa asuntovaunuja, joista ihmiset ovat muokanneet pysyväisen kodin itselleen. Esimerkit näyttivät olevan peräisin USAsta. (Ja ei, kyse ei ole trailer park -tyyppisestä ratkaisusta.)

Syyt vaihtaa pienempään tai jopa miniasuntoon ovat moninaiset. Amerikassa suuri syy on asumiseen tarvittava raha, minikoti minimoi myös asumiskustannukset. Luulisin että samaa syytä on myös Suomessa, mutta olen myös törmännyt ekologisiin perusteluihin. Pienempi koti vaatii luonnollisesti vähemmän lämmitysenergiaa ynnä muuta, mikä tekee pienistä neliöistä tietysti ekologisemman valinnan. Sitten tunnen pari ihmistä, jotka myös aidosti viihtyvät vähän pienemmissä neliöissä, eivätkä he ole kiinnostuneita maksimoimaan asuintilojaan.

Minulla on kokemusta pienistä asunnoista. Opiskeluaikoina reilun 30 neliön kaksioon mahtui helposti majailemaan kolme ihmistä pitempiäkin aikoja, eikä ollut mikään ongelma järjestää kymmenen hengen illanistujaisia samassa tilassa. Ensimmäisessä ”omassa” yksiössäni oli alle 20 m2 lattiapinta-alaa, ja kyseinen asunto oli mielestäni lähes täydellinen.   Toisaalta aina kun olen muuttanut, olen vaihtanut isompaan asuntoon.

Nuo kuvien minikodit näyttävät hauskoilta ja toimivilta. Mitä pienemmät neliöt, sen toimivampia täytyy kaikkien sisustusratkaisujen olla. Näissä asunnoissa on todella jouduttu miettimään, mikä palvelee asujaa parhaiten. Jos käy vaikkapa asuntomessuilla katselemassa, samaa ei aina voi sanoa isommista taloista. Enemmän neliöitä ei automaattisesti takaa fiksumpaa pohjaa tai käteviä ratkaisuja. Jos ei ole ahtaanpaikankammoa, minikoti saattaa hyvinkin olla jollekin oikea ratkaisu.

Kaikesta huolimatta minun on pakko todeta, että tykkään asua mahdollisimman väljästi. Ei siksi, että saisin enemmän tavaraa säilytetyksi (vaikka kieltämättä on kiva että säilytystilaakin on tarpeeksi), vaan siksi että saisin tarpeeksi ihmisiä mahtumaan saman katon alle. Nautin siitä, että voin kutsua koko joukon sukulaisia tai ystäviä syömään tai järjestää välillä isoja juhlia. Esimerkiksi viime jouluna illallispöydässä istui yhdeksän ihmistä. Kovin pienessä kodissa se ei olisi mahdollista.

Minikodit on kiinnostava aihe, johon pitäisi perehtyä enemmänkin. Tässä kuitenkin ensimmäiset aatokset. Oletteko te törmänneet tähän ilmiöön? Kuinka paljon tilaa te tarvitsette?

Asunnon ostaminen, osa muut asiat

Jos on ostamassa ensimmäistä asuntoaan, paras vaihtoehto on käydä katsomassa mahdollisimman montaa asuntoa ennen kuin tekee päätöksensä. Silloin saa hyvän kuvan kokonaistarjonnasta, mutta alkaa myös paremmin hahmottaa, mitkä asiat ovat itselle oikeasti tärkeitä, mistä pitää ja mistä ei. Myöhemmin sama kannattaa edelleen, mutta siinä vaiheessa todennäköisesti tietää jo valmiiksi, millaiset ratkaisut toimivat omalla kohdalla.

Perustan tämän ohjeen omiin kokemuksiini. Vuosia sitten, kun olimme ostamassa ensiasuntoa, kävin katsomassa reilut parikymmentä erilaista asuntoa, ennen kuin sopiva tuli vastaan. Ostimme lopulta varsin huonokuntoisen asunnon yhtiöstä, jossa oli kuitenkin isot remontit tehty. Jos olisin nähnyt kyseisen asunnon ensimmäisten joukossa, en luultavasti olisi osannut nähdä siihen liittyviä mahdollisuuksia, vaan olisin vain tuijottanut asukkaan rojukasoja ja kellastuneita muovimattoja lattialla. Kattavan otoksen perusteella ymmärsin kuitenkin, että pohjaratkaisu oli juuri sitä mitä halusin, samoin monet muutkin asiat niiden outojen tavarakerrosten alla.

Itselleni tärkeää on sijainti. Ensinnäkin siinä mielessä, että asunto sijaitsee sopivalla alueella oikeassa kaupungissa. Mutta tärkeintä on ns. mikrosijainti, eli käytännössä se, millaisella kadulla tai missä korttelissa asunto on. Esimerkiksi missä on lähin bussipysäkki? Onko lähikauppa kävelymatkan päässä? Entä muut palvelut? Mikä ikkunoista näkyy? Onko alueella läpikulkua?  Nämä ovat itselleni tärkeitä seikkoja, joku toinen arvostaa eri asioita.

Toinen olennainen juttu on pohjaratkaisu. Ihmisten tarpeet ovat niin erilaisia, että ainoa neuvo on ostaa sellainen, joka palvelee juuri kyseisen ostajan tarpeita. Joku tarvitsee työhuoneen, toinen monta makuuhuonetta ja joku taas haluaa mahdollisimman vähän väliseiniä. Ikkunoiden ilmansuunnat kannattaa tarkistaa, se kertoo mihin aikaan päivästä aurinko paistaa huoneistoon ja miten valoisa se on. Minä tykkään asunnoista, joissa on ikkunoita ainakin kahteen eri suuntaan.

Sitten on niitä ”ihan kivoja” juttuja, joista kuitenkin voi tinkiä. Olen aina haaveillut asunnosta jossa olisi oma sauna, mutta toistaiseksi en ole vielä koskaan sellaiseen päätynyt asumaan.  Sauna ei nimittäin ole niin korkealla toivelistalla, että sen vuoksi olisi ollut valmis tinkimään vaikkapa sijainnista. Toisaalta juuri sijainti ja pohja ovat sellaisia, joista en ole valmis kovin paljon tinkimään.

Sitten on vielä asunnon kunto. Tavallinen käsistään kätevä ihminen selviää kohtuullisella vaivalla esimerkiksi tapetoinnista, maalauksesta ja olenpa joskus asentanut omin käsin parkettiakin. Sen sijaan kaakeloinnit, keittiöremontit ja sähkötyöt jättäisin suosiolla ammattilaiselle, ellei itsellä ole alan koulutusta. Jos osaa ja ehtii tehdä itse, tai jos rahat riittävät ulkopuoliseen remonttiapuun, hyvin huonokuntoinen asunto voi olla hyvä ostos. Hinnasta saa mahdollisesti tingittyä, ja remontin yhteydessä saa juuri sellaisen kuin haluaa. Kannattaa kuitenkin olla realisti sekä ajan että budjetin suhteen. Muuten käy niin, että jalkalistat asennetaan viime töikseen juuri ennen kuin itse on myymässä asuntoa pois…

Paastopäivitystä ja lihaton viikko

Tällä viikolla teemana on tehdä vain kala- ja kasvisruokia. Tähän on pitänyt valmistautua huolellisemmin kuin aikaisempiin, sillä ruoanlaitto ei ole minulle se helpoin kotityö. Viikon ruokalista näyttää nyt tältä:

  • Maanantai: soijarouhekastiketta ja pastaa
  • Tiistai: Kalaa uunissa ja perunamuussia
  • Keskiviikko: Munakas, sekä edellisten jämiä (jos on)
  • Torstai: paistetut nuudelit parsakaalin ja kukkakaalin kanssa
  • Perjantai: punaista linssikeittoa
  • Lauantai: tattirisottoa
  • Sunnuntai: avokadopastaa

Olen valmistautunut siinä määrin, että treenasin linssikeittoa jo tällä viikolla. Oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun tein linssejä! Niitä taisi joku täällä blogissakin mainostaa, ja ainakin tämä keitto oli mielettömän hyvää. Sitä ei jäänyt edes pakkaseen, mutta teen tällä kertaa teen niin ison annoksen, että varmasti jää. Arkiruoat ovat helppoja ja arkisia, ja viikonloppuna haluan herkutella. Tuo soijarouhe on muuten myös uusi tuttavuus, joten tässä tulee treenattua uusia lajeja samalla.

Roskaviikko ei loppujen lopuksi onnistunut kovin hyvin. Ensimmäisen lipsahduksen jälkeen olin tarkempi, mutta kassien välttely vaatii jatkuvaa valppaana oloa. Jatkan siis harjoituksia edelleen. Sain lanseerattua metallijätteen aktiivikeräyksen myös puolisolle, joten toivottavasti uusi systeemi ottaa tuulta alleen. Olen tarkkaillut kotitalousjätettä tällä viikolla, ja todennut, että ei-kierrätettävää jätettä tulee todella vähän. Itse asiassa viikon aikana ei ole tainnut tulla yhtään sekajätettä! Hämmästyttävää.

Myös raivaaminen on jatkunut pienin askelin. Heitin roskiin parvekkeelle paleltuneen kasvin. Annoin kummitytölle muutamia kirjoja. Siivosin puolet kuivakaapista, jonka seurauksena roskiin joutui laatikon pohjalle unohtuneita koviksi kuivettuneita rusinoita. Ruokajäte harmittaa aina, mutta toisaalta olen iloinen, että kaapit on nyt siistitty ja järjestyksessä. Myös jämäpurkkiprojekti on edistynyt hyvin. Sain vihdoinkin käytettyä loppuun sen inhoamani Laveran puhdistusmaidon, sekä kaksi ylimääräistä hoitoainetta. Ylimääräisten putelien määrä on vähentynyt selvästi. Jee!

Ja loppuun vielä kaappipäivitys: taisin unohtaa mainita, että niitä kaameita kaappeja on eteisessä vielä kolmas, joka on tosin huomattavasti pienempi kuin kaksi muuta, mutta yhtä epäsopiva meille kuin ne isommatkin. Eilen kävi onnenpotku, sillä kyläilemässä ollut vieras ilmoitti mielihyvin ottavansa sen itselleen! Ihanaa! Tarkistusmittaus uudessa kodissa vielä tarvitaan, mutta erittäin todennäköisesi kaappi pääsee uuteen kotiin ja minä pääsen siitä helposti eroon. On myös mahdollista, että se isompi kaappikin mahtuisi samaan huusholliin, mutta se on epävarmempaa. Tosin sitten voi olla, että hyllyt ja laatikot voidaan kierrättää muualle, ja liukuovet saisin ehkä kaupaksi jossain netin kauppapaikalla, ja kaatikselle menisi lopulta vain ulkoseinät. Tässä on siis vielä toivoa.

Viikon vinkit: Asunnon ostamisesta

Kuluneella viikolla törmäsin kahteen mielenkiintoiseen juttuun asunnon ostamisesta. Ensin YLE listasi 10 tyypillistä mokaa, joihin asunnon ostaja syyllistyy. Myös Taloussanomat listasi 10 parasta vinkkiä sekä myyjälle että ostajalle. Molemmissa artikkeleissa oli mielestäni erittäin hyvää ja punnittua asiaa, ja voisin kyllä suositella niihin perehtymistä, mikäli satut olemaan myymässä ja/tai ostamassa asuntoa.

En ole ole aiemmin käsitellyt näin laajaa aihetta blogissa, mutta koska asunnon ostaminen liittyy olennaisesti sekä arkijärkeen että rahaan, ajattelin kirjoittaa hiukan omia ajatuksiani aiheesta. Huomasin kuitenkin nopeasti, että tämähän on aihe josta minulla olisi enemmänkin sanottavaa. Postaus meinasi venähtää ylipitkäksi, joten päätin tehdä asunnon ostamisesta ihan oman kirjoituksensa. Noita YLEn ja Taloussanomien juttuja mukaillen tässä kuitenkin alkuun oma, tiivistetty vinkkilistani.

  1. Realistinen budjetti on kaiken a ja o. Siihen pitää laskea mukaan asuinkustannukset, verot ja remonttikulut, sekä varautua muutenkin kaikkeen mahdolliseen.
  2. Mitä enemmän asioihin perehtyy, sitä fiksumpia ratkaisuja osaa tehdä. Taustatyöhön käytetty aika säästää rahaa ja hermoja myöhemmin.
  3. Mieti mikä on olennaista juuri sinulle. Mikä olisi ihan kiva, ja mitä ilman ei voi olla.
  4. Sijaintia kannattaa tarkastella kahdesta vinkkelistä: ihan läheltä ja vähän kauempaa.
  5. Jos asunto olisi järkevä ratkaisu mutta siitä ei tule hyvä fiilis, älä osta.

Näistä ja varmaan muistakin asuntoasioista myöhemmin lisää.

Joko olet hallituksessa?

Moni suomalainen on sijoittanut suurimman osan varallisuudestaan asuntoonsa. Monesti se tarkoittaa asunto-osaketta taloyhtiössä. Taloyhtiön isoimmista asioista päättää yhtiökokous, mutta todelliset valinnat ja kaiken valmistelutyön tekee taloyhtiön hallitus. Kokemukseni mukaan hallituksiin ei kuitenkaan ole tungosta.

Tämä on mielestäni aivan nurinkurista. Yhtiökokouksiin osallistuminen ja hallituksessa istuminen ovat nimittäin ainoat tavat vaikuttaa siihen, miten taloyhtiötä hoidetaan. Tämä taas puolestaan vaikuttaa aivan suoraan asunnon arvoon, eli siis oman omaisuuden arvoon. Minusta on varsin kummallista, että mahdollisuutta vaikuttaa vältellään kaikin keinoin. Yleensä ihmiset eivät nimittäin missään nimessä halua talohallitukseen mukaan.

Moni varmaan pelkää, että siellä on kaikenlaisia hulluja ja rasittavia tyyppejä, joiden kanssa on mahdotonta toimia. Se on ihan mahdollista, itsellänikin on sellaisesta kokemusta. Mutta ottakaa huomioon – jos ette itse ole hallituksessa, niin ne hullut saavat päättää teidän asioistanne aivan vapaasti. Ehkä tämä on persoonakysymys, mutta henkilökohtaisesti päätän mieluummin itse miten asiat hoidetaan, kuin luovutan päätösvallan jollekin sekopäälle. Mitä enemmän hallituksessa on fiksuja ihmisiä, sitä vähemmän ne kaikki rasittavat saavat tilaa ja sitä helpommaksi päätöksenteko muuttuu.

Mitä paremmin naapurit tuntevat toisensa, sitä helpompaa on arvioida, kenen arvostelykykyyn voi luottaa ja kenen ei. Yhtiökokous toimii normaalin demokratian mukaan. Jos yksimielistä päätöstä ei synny, asioista äänestetään ja enemmistö voittaa. Niinpä hallituksen kokoonpanoon voi joka vuosi vaikuttaa. Jos naapurit tuntevat toisensa, hallitusvastuuta voi kierrättää, niin että porukka vaihtuu sopuisasti tasaisin väliajoin.

Pelottaako työmäärä? Kokemukseni mukaan kokouksia on muutaman kerran vuodessa, ellei isoja remontteja ole tiedossa. Vuositasolla taloyhtiötyöskentely ei vie kovin montaa työpäivää. Asioihin täytyy toki perehtyä, mutta sehän on koko homman pointti. Minä haluan tietää, mihin yhtiön rahat käytetään, mitä niillä on hankittu ja millä tavalla. Haluan, että vakuutukset ovat kunnossa, huoltoyhtiö on luotettava ja että vastike on oikealla tasolla. Haluan tietää mitä remontteja on tehty, mitä on tulossa ja mitä ne maksavat. Kaikki nämä asiat vaikuttavat nimittäin siihen, miten asuntoni arvo kehittyy.

Päätösvallasta seuraa tietenkin myös vastuuta, se on selvä. Mutta tehtävä ei ole ylivoimainen normaalijärjellä varustetulle ihmiselle. Hallituksen jäsenet joutuvat juridisiin ongelmiin äärimmäisen harvoin, ja silloinkin pitää pystyä osoittamaan, että jokin laiminlyönti tai vastaava on ollut tahallista. Toisin sanoen jos asiat on hoidettu asiallisesti ja vakuutukset ovat kunnossa, riski joutua vaikkapa oikeuteen on käsittääkseni todella pieni. Käytännössä näkisin, että jos taloyhtiön asioita hoitaa niin, että pyrkii säilyttämään ja kasvattamaan oman omaisuutensa arvoa, tulee toimineeksi juuri niin kuin pitääkin. Lisäksi ammattitaitoinen isännöitsijä vastaa suuresta osasta käytännön asioita, hoitaa kilpailutukset ja kontaktoinnit, paperityöt yms. Hallituksen tehtävä on päätöksenteko ja suurten linjojen vetäminen. Toisaalta hallituksessa pääsee vaikuttamaan myös pienempiin yksityiskohtiin, jos sellainen kiinnostaa. Monet pienet kunnostustyöt ja hankinnat päätetään hallituksessa, ja isännöitsijä valtuutetaan toimeenpanemaan asiat. Näitä asioita ei tuoda yhtiökokoukseen, vaan niihin hallituksella on suora päätäntävalta.

Yhtiökokouksessa hallitus saa sitten usein ns. kriittistä palautetta toimistaan. Se voi olla ärsyttävää, mutta oma filosofiani on, että jos urputtaa mutta ei viitsi itse asettua edes ehdolle, saa urputtaa kaikessa rauhassa ihan itsekseen.  Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hallitus tekee silti niin kuin parhaaksi katsoo. Äärimmäisen harvoin nämä urputtajat nimittäin ehdottavat mitään konkreettista muutosta, tai saavat edes enemmistöä taakseen. He ovat sellainen kerran vuodessa siedettävä välttämätön paha. Jos taas hallituksen esittelemä päätös yllättäen tulisikin torjutuksi, hallituksella tuskin on edellytyksiä jatkaa, ja siinä tapauksessa uudet ihmiset saavat ruveta hommiin. Näin ei ole omalla kohdallani koskaan käynyt. Useimmiten yhtiökokouksissa asiat päätetään esityksen mukaan. Rakentava kritiikki on puolestaan asia erikseen ja aina tervetullutta.

Jokainen tekee toki tyylillään, mutta jatkan ihmettelyä sen suhteen, kuinka harva haluaa tietää, miten taloyhtiötä hoidetaan. Vähintä mitä kannattaa tehdä, on tutustua niihin ihmisiin, jotka hallituksessa ovat, jotta pysyy kärryillä meneillään olevista asioista.

Entäpä lukijakunta? Kiinnostaako taloyhtiön asiat vai ei?