Eilen päätin ottaa konmarin kauniiseen käteen ja käydä läpi kaikki meikkini. Olen ostanut uusia ja tiesin että vanhoissa on varaa vähentää. Päätin, että nytpä kokeilen vaihteeksi konmaria ihka aitoon tyyliin juuri niin kuin pitää. Jokainen tuubi ja purnukka käteen ja sitten fiilistelemään.
Totuuden nimissä kaikkia ei tarvinnut edes fiilistellä. Tiesin suoralta kädeltä, mitkä meikit varmasti halusin säilyttää, joten siirsin ne erilleen ilman välivaiheita. Sitten ne loput joutuivat konmari-henkisen tarkastelun alle. Menetelmä ei ole minulle helppo. En millään meinaa voida luottaa vain fiilikseen, vaan väistämättä alan miettiä myös käytännöllisyyttä. Jostain vanhasta kynänpätkästä ei välttämättä nouse mieleen mitään erityisiä ilonpisaroita. Siitä huolimatta mietin, että ehkäpä sille olisi käyttöä kuitenkin. Värihän on suht ok, koostumus tuntuu iästä huolimatta olevan edelleen kunnossa, ja onhan se haaskuuta heittää roskiin käyttökelpoista tavaraa…
Onneksi meikkien suhteen on voi kuitenkin puhua itselleen järkeä. Jos jokin ei tuota iloa, ei sitä ainakaan omaan naamaansa hiero. Järkevämpää on vain päästää irti. Helpotin urakkaa siten, että kokeilin kaikkia niitä meikkejä kasvoille, joiden kohtalosta olin epävarma. Vaikka se limenvihreä luomiväri edelleen vaikutti napissaan jotenkin ihan käyttökelpoiselta, omalla silmäluomella se näytti onneksi juuri niin omituiselta kuin aina ennenkin. Tarvitsin tuon muistutuksen voidakseni luopua siitä tietäen, että ratkaisu on oikea. Vihreän kaveriksi lähti kaksi kimmeltävää pinkkiä, jotka rehellisesti tarkasteltuna toivat liiankin elävästi mieleen 90-luvun. Mikä ei ole ihme, sillä sieltähän ne olivat peräisinkin. Kyllä, olen säästellyt meikkejä pian 20 vuotta.
Kun tiedostin yllättäen, millaisia ysärifiiliksiä nuo luomivärit väreilivät, jokin henkinen este katosi. Tajusin yhtäkkiä, että taitaa olla aika sanoa hyvästit huulikiilloille. Kokeilin niitä kaikkia, ja lopulta jätin itselleni yhden. Neljä muuta sai mennä. Ymmärsin nimittäin, että en ole enää huulikiiltoiässä. Pastelliset tahmat kuuluivat aivan eri elämänvaiheeseen. Kiiltoja hypistellessäni tulin samalla ajatelleeksi, etten ole oikeastaan koskaan tykännyt huulikiilloista, vaikka olenkin niitä käyttänyt. Inhoan sitä tunnetta, kun hius takertuu ensin huulikiiltoon ja sitten uudestaan klähmäisenä poskeen kiinni. Voi olla että se viimeinenkin poistuu kokoelmista, vaikka olikin kyllä väriltään sopiva ja pukeva.
Tämän joukon jatkoksi nakkasin vielä yhden ikivanhan puuterin sekä huulipunan sekä peitevoiteen, joiden värit olivat vääriä. Molemmat tulleet kylkiäisinä muiden meikkien mukana. Olivat houkutelleet kauniissa pakkauksessa, mutta osoittautuneet käytännössä käyttökelvottomiksi. Jälleen kerran nähdään, että ilmainen tuote on TURHA! Jos väriä ei pääse valitsemaan itse, on hyvin pieni todennäköisyys, että se on itselle sopiva.
Konmari alkaa toimia sitten, kun siihen fiilistelyyn pääsee kunnolla kiinni. Luopumisesta tulee helpompaa, kun rationaalinen puoli aivoista uskaltaa hellittää vähän. Itselleni fiilikseen luottaminen järkiperusteiden yli on aina aika vaikeaa, mutta konmari voi auttaa itse asiassa näkemään myös uusia järkiperusteita, kun antaa ensin tunnetilalle mahdollisuuden. Jos huomaa, ettei oikeasti pidä jostakin, on helppo perustella itselleen, ettei sitä tule koskaan käyttämään.
Milloin viimeksi raivasitte meikkipussit ja kosmetiikat? Löytyikö aarteita vuosikymmenten takaa, vai olenko ainoa joka hautoo muistoja teinivuosilta?
Hyvästit ysärikimallukselle
Kääk! Eikö meikeissäkin ole joku parasta ennen-päiväys… ehkei kovin järkevää niitä vuosikymmeniä säästellä? 😉
Mun meikkipussi on aina ollut hyvin vähäsisältöinen, en ole oikein koskaan intoutunut meikkauksen ihmeelliseen maailmaan.. (eli en osaa mitään..) Siellä on meikkivoide, irtopuuteri+suti (se sellanen lyhyt ja paksu, en nyt muista nimeä…) ja ripsiväri – nämä on käytössä yleisimmin. (Mutta voin myös olla meikittä töissä ja kauppareissulla jne… ja kotipäivinä olen kyllä aina ilman meikkiä.) Jos oikein villiinnyn (eli on juhlat tai bileilta), lisään kajalia ja luomiväriä, molemmat ruskeita… Öö, siinä se sitten taisikin olla. Totta puhuakseni en edes tiedä, onko sanat kajal ja meikkivoide edes oikeita sanoja kuvaamaan kyseisiä tuotteita.. en tiedä, onko eyeliner sama kuin kajal, ja onko meikkivoide sama kuin värivoide jne…
Mä oon kaiken kaikkiaan sellanen karsija, että mulla on kaikkea aika vähän. Meikkipussi on ehkä ihan jo bravuuri siitä, miten vähän voikaan olla. Aika ajoin mietin, että ehkä olis aihetta osata jotain muutakin kuin vetää meikkivoide, puuteri ja ripsiväri paikalleen, mutta no… en sit jaksa vaivautua kuitenkaan. valokynä esimerkiksi vois olla ihan aiheellinen ottaa repertuaariin, mutta ei vaan ole tullu hankittua. Kynsilakkoja ja sellasia mulla ei ole lainkaan, eikä erikseen mitään glitteriä tai muutenkaan juhlavampaa juttua. Eikä ees huulipunaa/kiiltoa… (minusta se maistuu aivan kauhealle..)
Niin ja olen 43v. Ehkä jo vähän niin kuin pulkasta pudonnut ton meikkimaailman suhteen… =D Kun ei ole tähän ikään oppinut ”tavoille” niin oppisko enää.. ja viittiskö ees opetella. En osaa myöskään laitella hiuksia mitenkään ja mulla on kuitenkin melko pitkä tukka. Jotenkin noloa, jos on jotkut juhlat, ja meitsillä on tukka ponnarinutturalla… En vaan kerta kaikkiaan ole koskaan osannu laittautua mitenkään. Tai viitsinyt…
Juu, on niissä joku päiväys. Henkilökohtaisesti en ole koskaan niitä noudattanut, vaan olen luottanut omiin aisteihini. Jos joku haiskahtaa oudolle, tai alkaa näyttää omituiselta, heitän pois. NIin kauan kuin tuote vaikuttaa olevan kunnossa ja toimii kuten pitää, olen huoletta käyttänyt. En kuitenkaan kehota ketään tekemään niin, vaan noudattamaan omaa arvostelukykyään.
Mutta sanoisin että jos juhlat tulee, niin suosittelen kampaajaa! Anna ammattilaisten hoitaa. Todennäköisyys sille, että tulos on parempi kuin itsellä on melko suuri. Ainakin jos on osaava kampaaja.
Joo, kyllä minäkin pitkälti luotan siihen, että jos tuote, mikä vaan, siis vaikka ruokakin, vielä vaikuttaa ok:lta niin se on ok. Kuitenkin tuntuu, että vaikkapa huulikiilosta tulee sellasta venyvää äklötystä pidempään säilytellessä. En tiiä, kun en oo kokeillu. =)
Ja kyllä, olen laitattanut tukan ja meikin, jos on ollut sellanen tilaisuus missä se vähän niin kuin on oltava hyvin. Onneksi sellasia on hyvin hyvin harvoin. En ole ollenkaan mikään juhla-ihminen, siis sellasia juhlia tarkoitan, missä pitää olla tosi hienosti pukeutunut ja laittautunut.
Minä meikkaan joka päivä, mut mulla on niin vähän meikkejä, että niistä jokainen on melkolailla joka päivä käytössä. (Punaista huulipunaa tai vaaleaa huulikiiltoa en joka päivä käytä, mutta aika usein kuitenkin.) Minullakin on menossa marittaminen (jostain syystä tämä sana on minusta äärimmäisen ärsyttävä, käytän sit nyt kuitenkin..), mutta meikeistä en saanut mitän poistettavaa. Ihan mielenkiintoista kokeilla tällaistakin kodin järjestelymetodia.
Minulla ainakin vaatteissa toimii tuo sama kuin sinulla, eli täytyy kokeilla ensin, ja saada siten varmuus, että tämän voi laittaa pois. Paljon helpompaa luopua näin.
Kokeileminen on minusta viisasta. Tosin joistakin tietää ihan suoraan että vaatetta ei enää halua, mutta joskus ei esimerkiksi tiedä, mahtuuko tai istuuko joku vanha vaate vielä. Vaikka miten ilahduttaisi, mutta jos ei mahdu, niin ei kannata säästää. Meikeissä on vähän samaa. Esimerkiksi kokeilin ne kaikki huulikiillot ja totesin että ei ole enää mun juttu. Oli muuten yllättävän työlästä pyyhkiä aina vanha pois ja kokeilla uutta!
Mä en pidä poisheittelyistuntoja, mutta aina välillä jokin selvästi käyttöä vaille jäänyt lentää roskiin. Just nyt on aika pelkistetty tilanne – vain yksi luomiväri odottaa tuomiota.
Meikkien vanhentumisesta en minäkään ole välittänyt. Jos rakenne ja haju on kunnossa, meikkiä voi käyttää. Nyt jos äkkiä mietin, ei meikkilaatikossa lie kuitenkaan mitään yli viisi vuotta vanhaa.
Totta kai minäkin olen ajoittain heittänyt pois tarpeettomia juttuja. Mutta nuo mitä siellä oli maritettavana olivat jostain syystä jääneet.
Hihii – minulla oli sama urakka menossa kesäkuussa ja paljon löytyi kaikenlaista turhaa. Itseäni vaivaa sama ajattelu: tuntuu pahalta heittää roskiin käyttökelpoista, ”jos joskus tarvitsisin sitä…” http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/meikkipussin_suursiivous_voi_paljastaa_lapsuutesi_traumat
Niin, tai jos joskus sittenkin tuntuisi siltä että ysärikimallus olisi tosi hyvä idea. Luulen kyllä, että voin turvallisesti sanoa että sitä aikaa ei enää tule.
Minä olen niin kaavoihin kangistunt, että meikkipussin sisältö on ollut samankaltainen vuosikymmenen. Kaikki käytössä, eikä ylimääräisiä.Tosn nyt, kun teen myös etätyötä, tulee meikattua vähemmän.
Ei ole oikein tarvitta konmarille, eikä noin muutenkaan kyllä.
Minullakaan ei välttämättä ole hirveästi kondoiltavaa mutta meikkejä en ollut käynyt läpi perusteellisesti pitkiin aikoihin. Oli hyvä aika tehdä se.
Minä raivasin meikit joskus muutama vuosi sitten. Meikkasin teininä (80-luvulla) ja nuorena aikuisena ja sitten jonkin verran tuossa reilut viisitoista vuotta sitten, mutta se on ollut sellaista hommaa, etten ole oikein ikinä jaksanut sitä. Ei niitä paljoa ollutkaan, ja heitin kaikki pois. 🙂 Mutta samoin toimin aikoinani kuin mitä Jenni kirjoitit, että aisteihin luotin meikkien kelpoisuuden suhteen. Sama juttu ruoassa, rasvoissa ja muussa, missä pilaantumisen mahdollisuus on.
Minulla on kummallinen kaksijakoinen suhtautuminen meikkaamiseen. Suurin osa päivistä menee ilman, mutta kun innostun ja sopiva tilaisuus tulee, tykkään siitä kyllä. SItä varten tykkään ostella meikkejä myös, että on valikoimaa jos inspiraatio iskee.
Minulla on vähän sellainen absoluuttinen sävysilmä – eli tulen oikeasti hiukan pahoinvoivaksi, jos värit eivät soinnu yhteen. Siksi värillisten kasvovoiteiden löytäminen on aina ollut haastavaa, koska kasvojen iho on eriväristä kuin käden iho enkä sitten koskaan ole kuitenkaan kehdannut mennä naamaani värivoiteita kaupassa kokeilemaan. Hutiostoksia tulee aina välillä… Ja aina kun lopulta löysin sopivan rasvaisen ja sopivan värisen tuotteen, sen tekeminen lopetettiin 🙁
Kymmenisen vuotta sitten keksin ruveta sekoittamaan värillisiä voiteita sopivan sävyn saadakseni. En seuraa mitään meikkipalstoja tai -blogeja, mutta jostain olen hahmottanut, että taitaa muillakin olla tapana nykyisin? Ja nyt jostain minulle aivan mullistavan hyvän vinkin: Dr Hauskan Translucent Bronzing Tintin, jonka avulla voi sävyttää perusvoiteen tai väärän sävyisen värillisen voiteen juuri sopivan aurinkoiseksi. Hutiostokset pääsevät käyttöön!!
Luultavasti tosin lopettavat sen valmistuksen nyt, kun olen sen löytänyt…
Looginen vastaus on tietenkin, että nyt sitä oikeaa tuotetta pitää hamstrata, jotta riittää kun se lopetetaan 😀 😀 😀