Ovatko legginsit housut?

Julkaistu , kirjoittanut
29

Ennen tätä kevättä en ole koskaan omistanut legginsejä. En ole jotenkin osannut pitää niitä kunnon vaatteina, eivätkä ne oikein ole vaikuttaneet oman tyylisiltä. Kotikaranteenissa kuitenkin alkoi tulla mieleen, että ehkäpä ne sittenkin olisivat hyvä lisä vaatekaappiin. Olen nähnyt kaupungilla naisia, joilla on hame, sen alla legginsit ja ehkä ballerinat jalassa, ja lopputulos on näyttänyt kivalta. En oikein tykkää sukkahousuista juuri sen sukkaosan takia, joten ajattelin että kenties legginssit sittenkin olisivat ratkaisu asiaan. Voisin pitää niitä hameiden ja mekkojen alla kotona, ja olla paljain jaloin.

Tuumasta toimeen: tilasin yhdet Tam-Silkistä lukijan suosituksesta, mutta kuten jo aiemmin totesin, ne eivät toimineet tässä tarkoituksessa. Tam-Silkin legginssit ovat aivan ihanaa materiaalia, ja päällä erittäin miellyttävät, mutta ne eivät ole legginssit vaan kalsarit. Tavoitteena oli kuitenkin muodostaa asuja, joissa voisin liikkua myös kaupungilla (jos sinne pääsisi), enkä ole niin vapautunut, että lähtisin kalsareissa ihmisten ilmoille. Tam-Silkin pöksyt siirtyivät siis odottamaan syksyä, jolloin niistä tulee ihana kerrasto kuorihousujen alle.

Tästä kokemuksesta viisastuneena päätin, että nyt ei pihtailla. Menin Stockalle, ja päätin ostaa suoralta kädeltä Wolfordin legginsit. Järkeilin, että parempia ei voi saada, ovathan saman merkin sukkahousut parhaat, mitä tiedän. Niiden lisäksi nappasin vertailun vuoksi suomalaiset Voguen legginssit myös, jotka olivat jokseenkin samanlaiset kuin kalliimmat merkkilegginssit. Ajattelin että testaan nyt vähän erilaisia samalla kertaa, jos vaikka löytyisi hyvä, vähän halvempi korvike.

Olen nyt käyttänyt molempia pareja yhden kerran, ja todennut, että visioni oli aivan väärä, legginssit eivät toimi normaalien asujen osana, ainakaan ilman kenkiä. En tiedä missä on vika. Miksi muut näyttävät legginsseissä ihan fiksuilta, mutta minä en? En kuuna päivänä yrittäisi käyttää niitä ilman hametta tai mekkoa, mutta edes helman kera ei onnistu. Näytän laadukkaissa, istuvissa, napakoissa ja hyvissä legginsseissä edellen siltä, että hameen alla on kalsarit. Olen siis luovuttanut. Legginssit eivät ole housut, eivätkä näköjään päällysvaate muutenkaan.

Jostain syystä en osaa kulkea näin. Näyttää omaan silmään liian vieraalta.

Aivan turhiksi uudet ostokset eivät silti jää. Sitten kun ilmat viilenevät niin kylmäksi, että hameen alle tarvitaan paksumpaa alle ja jalkaan saappaat, legginssit toimivat mainiosti. Kun jalkineessa on varsi, kukaan ei näe onko alla legginsit vai sukkahousut. Mutta muissa tilanteissa täytyy palata sukkahousuihin, vaikka ne eivät olekaan lempivaatteeni. Tosin tajusin tässä sivussa, että sukkahousutkin ovat miellyttävämmät, kun ostaa tarkoituksella todella isot. Ostan yleensä aina yhden koon isommat kuin mitä kokotaulukko sanoo, mutta näköjään kaksi kokoa on vielä parempi. Ehkä sitten se sukkaosa ei ahdistaisi lainkaan.

Nämä ovat sellaisia makuasioita, että jos joku tuntee olonsa mukavaksi legginsseissä, olet varmasti aivan oikeassa. Nyt vain kävi niin, ettei oma mielikuvani vastannut todellisuutta. En tunne oloani mukavaksi tässä yhdistelmässä, vaikka olisin tosiaan halunnut, että asukokonaisuus toimii. Tulipahan kuitenkin testattua!

Millaisia kokemuksia teillä on legginseistä? Onko ne housut vai alusvaate?

Ostin Mujin diffuuserin

Julkaistu , kirjoittanut
12

Minulla on kaksijakoinen suhtautuminen tuoksuihin, etenkin kodin tuoksuihin. En pidä ollenkaan synteettisistä tuoksuista, joita tapaa esim. pesuaineissa, tuoksukynttilöissä ja usein kosmetiikassa. Sen sijaan pidän paljonkin luonnollisista tuoksuista, kuten kukista ja eteerisistä öljyistä. Toisaalta haluan esimerkiksi pyykin olevan mahdollisimman tuoksutonta, toisaalta pidän laventelipussia liinavaatekaapissa.

Olen nyt jonkin aikaa nauttinut Mujin tuoksudiffuuserista, jonka ostin pitkällisen harkinnan tuloksena. Kyseessä on muovinen pönttö, jonka sisälle laitetaan vettä ja halutessa myös muutama tippa eteeristä öljyä. Sähköllä toimiva laite käyttää ultraääntä muodostamaan vedestä viileää vesihöyryä, jonka mukana myös tuoksu tulee ilmaan. Ostin kaikista isoimman laitteen, johon mahtuu noin 3dl vettä. Siitä riittää höyryä useammaksi tunniksi. Laitteesta voi valita, haluaako höyryä 30, 60, 120 vai 180 minuuttia kerrallaan. Samoin voi valita, haluaako laitteen valaisevan vai ei. Vaihtoehdot ovat kirkas, himmeä tai ei ollenkaan valoa. Näitä diffuusereita on toki muitakin merkkejä saatavilla. En tällä kertaa jaksanut ruveta tutkailemaan aihetta hirveän syvällisesti, vaan luotin siihen, että koska laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista, se on varmaan ihan hyvä.

Tällainen puhiseva pönttö se on.

Tykkään tästä uudesta vekottimestani älyttömästi. Muistan, että hankin ensimmäisen tuoksulyhdyn jo joskus alle parikymppisenä. Ne vain olivat aika hankalia; sisälle piti laittaa tuikkukynttilä, vesisäiliöön ei mahtunut kuin tilkka, ja sitten kun se haihtui loppuun, öljyllä oli taipumus palaa kiinni astian pohjaan. Omistin niitä parikin vuosien varrella, mutta epäkäytännöllisyydestä johtuen niiden käyttö hiipui, vaikka ajatuksena tykkäsin kyllä. Sen sijaan tämä uusi laite on kätevä. Se sammuu itsestään kun vettä ei enää ole, tai sitten kun ajastimen aika on lopussa. Vesihöyry on viileää, eikä kynttilöiden kanssa tarvitse pelata. Laite tohottaa höyryä ilmaan kuin pieni ilmankostutin. Tuoksun määrää voi säädellä sen mukaan, montako tippaa öljyä sisälle laittaa.

Tämä vanha systeemi oli kyllä epäkätevä. Uusi on parempi!

On hassua, että tuoksukynttilöistä saan lähinnä päänsäryn, mutta pari tippaa eteeristä greippiöljyä vesihöyryn mukana saa vain hyvälle tuulelle. Illat ovat jo niin valoisia, että valaisinominaisuutta en ole vielä käyttänyt, mutta laitteesta tulee oikein miellyttävä, pehmeä valo. Sille lienee käyttöä enemmän sitten, kun illat jälleen pimenevät. Ääntä laite ei juurikaan pidä. Siitä kuuluu vähän liplatusta, kun vesi liikkuu säiliössä sekä pientä puhinaa. Ulkomuodoltaan se on Mujin tavaroiden tapaan pelkistetty ja neutraali. Ulkonäkö oli yksi syy, miksi en lähtenyt etsimään sen enempää, sillä tämä laite miellytti silmää. Siinä on vain kaksi nappulaa, ei vilkkuvia merkkivaloja eikä mitään ylimääräistä muutenkaan.  Säilytän diffuuseria ikkunalaudalla silloin, kun se ei ole käytössä, mutta laite on sen verran pieni, että sen voisi myös laittaa kaappiin, jos sen haluaa pois silmistä.

Muji on aika ovela kauppa. Siellä myydään paljon sellaista, mitä ensin en usko tarvitsevani ollenkaan, mutta sitten jossain vaiheessa huomaan kuitenkin haluavani. Näin kävi diffuuserillekin, en ensin tajunnut sen hauskuutta ollenkaan, ja nyt tykkään kovasti. Tykkään myös näistä tuoksuista, joissa ei ole teollista vivahdetta ollenkaan, vaan sitruuna tuoksuu samalta kuin tuore sitruuna, ja eucalyptus eucalyptukselta. Haaveilen ruusuöljystä, joka tosin on kauhean kallista.

Onko siellä muita tuoksujen ystäviä? Tai onko joku muukin kokeillut diffuuseria?

Huhtikuun vaateostokset

Julkaistu , kirjoittanut
4

Meinasin unohtaa tämän raportin kokokaan. Huhtikuussa ostin yhteensä viisi vaatetta:

  • sukkahousut
  • Tam-Silkin t-paidan
  • Tam-Silkin legginssit
  • Rintaliivit
  • Neulemekon

Näiden lisäksi ostin vielä yhdet legginssit, mutta palautin ne saman tien, koska koko oli väärä.

Sitten analyysiä ostoksista. Oikeastaan näistä kaikki muut ovat alusvaatteita, paitsi tuo mekko, josta kohta enemmän. Sukkikset ovat käyttötavaraa, ja ostin yhden parin alesta varastoon. Olen kantapään kautta oppinut, että kaapissa on aina aiheellista olla yksi avaamaton pari ohuita ihonvärisiä sukkahousuja. Yleensä virheettömiä sukkahousuja ei nimittäin löydy silloin, kuin niitä eniten tarvitsisi. Mutta jos on aina yksi iskemätön paketti odottamassa, ei ikinä tule sukkahousukriisiä ennen juhlia.

Mietin kuukausi sitten, että ehkäpä sittenkin mustat siistit legginsit voisivat olla hyvä lisä vaatevarastooni. Sain vinkin Tam-Silkin bambukuituisista vaatteista, ja tilasin suoraa päätä itselleni sekä legginssit että yhden t-paidan. Bambu on mielestäni ihanista ihanin materiaali, ja tuntui tosi kivalta tukea yritystä, jonka tuotanto on kotimaassa. Molemmat tuotteet ovatkin tosi hyviä, materiaali pehmoista ja työn jälki laadukasta. Mutta valitettavasti ostamani legginssit ovat pikemminkin kalsarit. Kokeilin pitää niitä mekon alla yhden päivän, mutta totesin, että vaikutelma ei ollut se, mikä minulla oli ollut mielessä. Ostamani vaatteet sopivat erinomaisesti välikerrokseksi ulkoiluvaatteiden alle, mutta eivät päiväkäyttöön. Ostos oli siis hyvä, mutta ei vastanut sitä mitä toivoin. Tilasin myös hullulta päiviltä  legginssit, mutta palautin ne sopimattomina. On vaikea ostaa housuja sovittamatta, tämä tuli taas todetuksi. Legginssien metsästys jatkuu, luulen että seuraavaksi tutustun Piruetin valikoimmaan. Olen nyt oppinut, että haluan saumattomat, napakat legginssit, joissa ei ole mitään urheiluun viittaavia tekstejä tai somisteita.

Huhtikuun hairahdus

Mekko oli ainoa karanteenihairahdus, oikein klassinen alennusmyyntiostos, jossa eniten houkuttelee hinta ja se, että tekee mieli ostaa uutta. Se on kyllä hyvä mekko, miellyttävää ohutta viskoosineuletta, ja oikein hyvä minulle arkikäyttöön. Eikä maksanut paljon. Eri asia on, tarvitsenko sitä välttämättä? No en tietenkään. Ei se mikään välttämätön ostos ollut, vaan juuri sellainen tunnepohjaisesti tehty shoppailupäätös, jossa itse ostaminen on se juttu, eikä niinkään se, että jotain oikeaa tarvetta olisi. Onneksi sentään ostin tällaisen oikeasti käyttökelpoisen vaatteen, enkä jotain ystävämyyntihairahdusta, joka myöhemmin päätyisi kirppikselle. Tämä on jo tullut käyttöön, ja tulee jatkossakin.

Lopuksi ostin loppukuusta rintaliivit, jotka kuitenkin olivat järkiperäinen tarvehankinta. Lueskelin äskettännettikeskustelua, jossa pohdittiin, mikä olisi sopiva määrä rintsikoita. Epäilen, että keskusteluun osallistui runsaasti minimalisteja, koska suuri osa vastasi että kolmet riittää; siis yhdet pesussa, yhdet pidossa ja yhdet kaapissa odottamassa. Täytyy sanoa, että  kolmet olisivat minulle äärimmäinen minimi, jolla varmaan tulisin toimeen jos olisi aivan pakko mutta jos ei ole pakko, omistan mieluummin moninkertaisen määrän. Ja siitä päästäänkin siihen, että olen oikein ajatuksen kanssa menossa ostamaan uusia alusvaatteita peräti tänään! Aion ostaa useammat, oikein tarkoituksella. Istuvat, kauniit alusvaatteet ovat modernin hyvinvoinnin kulmakivi, jota en aio ostolakolla murentaa.

Olen purnukkapelastaja

Julkaistu , kirjoittanut
13

Olen useampaan otteeseen maininnut, että minulla on vähän liikaa kosmetiikkaa, eivätkä varastot ihan äkkiseltään lopu. Osittain syy on liiassa ostelussa, olen aiemmin shoppaillut kosmetiikkaa, koska se on helppoa, halpaa ja tuntuu tarjoavan kaikenlaisia ratkaisuja ikäkriiseistä tylsistymiseen. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, ja etenkin viime syksystä lähtien olen ollut kuukausia ostamatta edes hammastahnaa (sitäkin on ollut varastossa). Toinen iso syy sille, miksi kosmetiikkavarastot eivät tunnu pienenevän, on tässä: minä olen purnukkapelastaja.

Purnukkapelastaja on sellainen tyyppi, joka ei voi sietää sitä, että tavaraa heitetään hukkaan. Käyttökelpoisen tavaran tyrkkääminen roskiin tuntuu kauhealta, vaikka järjen tasolla ymmärränkin, että välillä se on parempi vaihtoehto kuin säilyttää kaikki. Tästä seuraa se, että en siis voi ohittaa ilmaisia näytteitä lehtien välissä, olipa niiden sisältö itselleni tarpeellista tai ei. Ajattelen vain kaikkia niitä resursseja, joita näytteen valmistamiseen on käytetty, ja hieman ärsyyntyneenä otan pussukat talteen. Miksi minulle tyrkätään tällainen vastuu, miksi minulle työnnetään tällaisia näytteitä, vaikka ne eivät edes sovi minulle? Mutta siitä huolimatta revin ne pussukat irti ja pistän talteen.

Täyttä on.

Ilmaisnäytteiden lisäksi pelastan muiden ihmisten tavaroita, myös kosmetiikkaa. Vastikään pelastin ison pullon sampoota ja hoitoainetta, jotka olivat osoittautuneet isoäidilleni sopimattomiksi. Minun tukalleni ne käyvät, joten otin ne talteen, siitä huolimatta että sampoota ja hoitoainetta on kotona ennestäänkin useampi pullo. Mutta kun tuotteen voi kerran käyttää, niin eihän sitä kannata laittaa roskiin. Samalla tavalla minulle on päätynyt monenlaisia muitakin lähipiiristä pelastettuja purnukoita. Tietenkään en ota vastaan sellaisia tuotteita, joissa olisi hygieniariski, mutta esim. vartalovoiteet, kynsilakat ja hiustuotteet voi hyvin lahjoittaa eteenpäin. Tai siis minun tapauksessani ottaa vastaan.

Kolmas varastoja kasvattava ryhmä on matkoilla hotelleista pelastetut purnukat. Viimeisin ulkomaanmatkamme suuntautui Pariisiin, jossa hotellin sampoot ja saippuat olivat ranskalaisia Sothysin tuotteita, siis varsin laadukkaita ja hyväntuoksuisia. Käytin hotellissa sampoota, suihkugeeliä, saippuaa ja vartalovoidetta. Pakkaukset olivat niin isoja, että muutaman päivän oleskelun aikana ei tuotteita kulunut kuin pikku tippa. Olisi tuntunut hirveältä tuhlaukselta jättää avatut tuotteet hotelliin, missä ne olisi laitettu roskiin. Pakkasin mukaan kaiken, mikä mahtui. Vartalovoiteesta en hirveästi pitänyt joten sen jätin, sillä se ei mahtunut niihin puolen litran läpinäkyviin pusseihin, joita lentokoneessa vaaditaan. Kaiken muun toin kotiin.

Nyt kylppärin hylly on taas täysi, eikä se ihan äkkiä tyhjene. Minulla on lyhyt tukka, joten sampoota ja hoitoainetta kuluu niukasti. Olen aina ihmetellyt, kuinka jotkut kuluttavat suihkugeeliäkin niin paljon, että uutta on sen takia ostettava joka kuukausi. Olen sittemmin ymmärtänyt, että annostelussa on eroja. Mittasin huvikseni, kuinka paljon suihkusaippuaa kerralla käytän, ja määrä on keskimäärin hieman vajaa 1 millilitra. Vaahdotettuna se riittää erinomaisesti, sillä en koe tarpeelliseksi levitellä saippuaa yltä päältä. Ei siis ihme, jos 75ml kokoinen hotellipakkaus riittää moneksi kuukaudeksi. Pariisista tuotu suihkugeeli on ollut aktiivikäytössä, mutta sitä on edelleen jäljellä. Kun olen muidenkin tuotteiden annostelussa maltillinen, ei ihme, etteivät varastot kovin nopeasti hupene.

Tunnistaako joku myös itsensä purnukkapelastajaksi?

Perfektionismi pilaa lähdöt

Julkaistu , kirjoittanut
29

Luulen, että useimmilla on elämässä joku sellainen osa-alue, jossa tuntee jatkuvasti vähän epäonnistuvansa, ja jota haluaisi parantaa tai kehittää. Joku ehkä haaveillee täydellisestä kapselipuvustosta, vaikka päälle eksyy jatkuvasti ne kulahtaneet pierulegginssit. Joku toinen toivoo, että perhe istuisi joka ilta itse tehdyn aterian ääreen, mutta käytännössä suurin osa arkea mennään pinaattiletuilla ja nakeilla.

Minulla tuo heikko kohta on matkalle lähtö. Ei ole hirveästi väliä, miten kauas ollaan menossa, mutta jos matka kestää kauemmin kuin yhden yön, saan hirveän stressin. Se puolestaan purkautuu päättömänä säntäilynä, muille lähtijöille tiuskimisena, paniikkipakkaamisena ja koko ajan tuntuu siltä, että pää räjähtää kaikista muistettavista asioista. Haluaisin olla sellainen tyyni ja järjestelmällinen lähtijä, joka käden käänteessä pakkaa laukut ja lapset autoon ja huristelee hymyillen kohti auringonlaskua. Todellisuus on tästä hyvin kaukana, ja siitä seuraa se, että olen entistä kiukkuisempi itselleni ja stressi lisääntyy. Miksi en pysty siihen, mikä minussa on vikana?

Sain eilen illalla oivalluksen. Kaiken takana on pahanlaatuinen perfektionismi, joka pilaa lähtötunnelman takuuvarmasti. En mielestäni kärsi perfektionismista kovin pahasti muilla elämän osa-alueilla, mutta jostain syystä lähdöt provosoivat sen huippuunsa. Haluaisin että lähdöt olisivat täydellisen hallittuja ja rauhallisia, että kaikilla olisi hyvä fiilis ja voitaisiin vain iloita siitä, että kohta mennään! Mutta jostain syystä kokonaisuus lipeää aina sormista, ja lähtöstressi alkaa yleensä helpottaa vasta sitten, kun ollaan perillä.

Pakkaaminen: kuinka muistaa kaikki?

Yleisesti ottaen vihaan pakkaamista, mutta olen onnistunut vähentämään siihen liittyvää stressiä kattavilla pakkauslistoilla. Niistä on ollut paljon hyötyä. Mutta olen ennenkin puhunut siitä, että mieluiten varaudun kaikkeen ennalta. Jos matkustusmuoto asettaa rajoituksia mukaan otettavan tavaran määrälle, joudun ongelmiin. Kuinka optimoida pieni tila ja pakattava tavara? Tässä vaikuttaa myös jokin sisäinen ideaali. En haluaisi olla sellainen möhkölaukkuja raahaava hysteerinen täti, vaan pikemminkin minimalistinen mutta kaikkeen varautunut kosmopoliitti. Lasten kanssa jälkimmäinen on vaikea toteuttaa. Yksin pärjään tarvittaessa tilavalla käsilaukulla, mutta jälkikasvu tarvitsee vaihtovaatetta, viihdykettä, eväitä, varakenkiä ja uninalleja. En myöskään koskaan lähde minnekään ilman laturia, särkylääkettä, muistikirjaa, ja muuta tuiki tarpeellista. Näitä sitten yritän haalia kasaan kiireessä ja paineen alla. Jostain syystä pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mistä sekin johtuu?

En halua palata sotkun keskelle

Jos pakkaaminen olisi ainoa asia, niin stressi olisi listoilla ratkaistu, mutta perfektionismi liittyy vahvasti myös kotiin. Haluan palata siistiin kotiin. Sotkuinen koti lässäytää paluutunnelman nollaan samantien. Arki alkaa jotenkin liian nopeasti, jos joutuu palaamaan kotiin, jossa astiat ovat pesemättä , sänky petaamatta ja lelut levällään. Minä olen niitä, joiden keskittymistä sotku häiritsee, ja sotkuiseen kotiin palaaminen aiheuttaa jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen. Kuvittelen päässäni, että kunnon ihmiset kyllä siivoavat ennen lähtöä. (Jos sinä et siivoa, niin älä huoli, arvostelen vain itseäni. Ilana Aaltoa lainatakseni: jos sotku ei haittaa niin se ei haittaa. Ongelma tässä on se, että minua haittaa.)

Tästä seuraa, että lähtöpäivänä on pakkaamisen lisäksi huolehdittava tiskit, pyykit, ja roskat; raivattava lattiat tyhjiksi ja mieluiten myös imuroitava, jos ollaan pois pidempi aika. Mieluusti vaihtaisin myös lakanat valmiiksi, sillä mikä on ihanampaa kuin palata puhtaisiin lakanoihin pitkän matkan jälkeen… mutta tästä tingin ensimmäisenä, jos tilanne on paha, niin kuin se yleensä on. Mitä pitempi poissaolo, sitä siistimmäksi kodin pitää jäädä. Mitä kauemmin ollaan pois, sitä tyhjemmäksi pyykkikori pitäisi saada, jotta se ei heti palattua vyöry yli äyräiden. Puhtaat vaatteet pitää saada kaappiin, koska on ärsyttävää alkaa tyhjentää pyykkinarua samaan aikaan, kun pitäisi tyhjentää myös matkalaukkuja.

Home vaanii jääkaapissa

Kolmas, ja ehkä isoin stressin aihe on kuitenkin ruokahävikki. Minulle tulee nykyisin hirveitä paineita siitä, että osaanko ennakoida perheen syömiset niin, ettei jääkaappiin jää mitään homehtumaan. Kaikki mahdollinen pitää joko syödä pois, tai huolehtia pakastimeen. Eihän vain jää leipää, hedelmiä tai jotain muuta pilaantumaan? Jos yhtä aikaa tämän kanssa on huolehdittava vielä siitä, että matkalle tulee eväät mukaan, minulla alkaa ns. kovalevy kuumentua. Tai sitten jos ollaan lähdössä mökille, sinne pitää muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittavat ruoat, miettiä mitä siellä syödään ja se, pitääkö matkalla vielä käydä kaupassa.  Jos sitten kotiin palattuani löydän jääkaapista pilaantunutta ruokaa, tunnen epäonnistuneeni vastuullisena ihmisenä. Sitä paitsi harva kotityö on yhtä inhottava, kuin pilaantuneen ruuan kaapinen biojätteisiin ja sen astian tiskaaminen.

Näiden kaikkien päälle tulee vielä se vihonviimeinen tarkistuslista, missä käydään koti läpi turvallisuuden kannalta. Sähkölaitteiden sulkeminen ja johtojen irrotus, ikkunat ja ovet lukkoon, vesihanat kiinni ja nykyisin pitää vielä muistaa tarkistaa, että pikku Pumpulilla on ruokaa, vettä ja virikkeitä. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka sitten lentokoneessa pohtivat lievästi ahdistuneena, tulivatko keittolevyt varmasti kiinni ja ovi takalukkoon.

Osaisinpa ottaa iisimmin

Jos osaisin suhtautua asioihin kepeämmin, siis ilman perfektionismia, lähdöt olisivat helpompia. Haluaisin kovasti muutosta tilanteeseen, sillä tällaisenaan mikä tahansa lähteminen ajaa sekä minut että muut lähtijät epäedulliseen mielentilaan. En tiedä onko tämä yhtälö edes mahdollinen: siisti koti, ajoissa pakatut pakaasit ilman unohduksia, tyhjä jääkaappi ja rauhallinen perhe siirtymässä hallitusti ja hyväntuulisena autoon tai junaan? Pystyykö joku tähän? Miten se tapahtuu?

Ikuisena ongelmanratkaisijana aion kuitenkin yrittää. Jos joku teistä tunnistaa saman ongelman, tai jotain saman suuntaista, niin kertokaa nyt kaikki mahdolliset keinot ja kikkakolmoset, joilla lähtöstressiä on saatu vähennettyä! Tosin ei kannata ehdottaa, että älä siivoa tai anna ruokien homehtua, koska ne eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Arvelen, että tässäkin taitaa olla avainasemassa ennakointi ja suunnittelu. Luotan järkähtämättä siihen, että kaikki ongelmat vähintään helpottuvat, jos vain osaa ennakoida tarpeeksi hyvin.

Pienen tilan hyötykäyttö

Julkaistu , kirjoittanut
3

Kaikissa asunnoissa on hyvät ja huonot puolensa. Meillä huonompiin puoliin kuuluu ahdas eteinen, mikä ei liene tavatonta uudemmissakaan asunnoissa. Tämä meidän talo on rakennettu 50-luvulla, silloin ei selvästikään oltu varauduttu siihen, että ihmiset omistaisivat monta takkia tai lukuisia kenkäpareja, pyöräilykypäristä ja muista tarvikkeista puhumattakaan.

Eteinen uudistettiin sähköremontin yhteydessä toissavuonna. Viimeinen silaus oli kuitenkin minimaalisen tuulikaapin hyödyntäminen säilytystilana. Minimaalinen tarkoittaa todellakin pientä. Tuulikaappi on oven levyinen, plus viisi senttiä, ja leveydeltään noin 25cm. Sitä rajaa ulko-ovi ja eteisen väliovi. Kuitenkin tuo ylimääräinen viiden sentin kolo, joka tuulikaappiin jää, osoittautui täydelliseksi paikaksi säilyttää sateenvarjoja.

 

Näin kätevä systeemi.

Kiinnitin seinään neljä koukkua päällekäin, ja voilà! Kaikki sateenvarjot saatiin sujuvasti roikkumaan niihin. Kun varjot ovat kiinni, ne vievät niin vähän tilaa, että mahtuvat mainiosti tähän pieneen välikköön. Säilytyspaikka on muutenkin oivallinen, sillä eteisessä sateenvarjoja aina kaipaa, ja tästä ne saa aina helposti mukaan. Sopivat koukut löytyivät Helsingissä sijaitsevasta Designapteekista. Olin aiemmin ostanut toisennäköiset koukut kirppikseltä, mutta ne osoittautuivat muodoltaan vääränlaisiksi. Koukun piti olla tarpeeksi syvä, jotta isonkin sateenvarjon kahva mahtuu siihen roikkumaan. Koukut on porattu ja propattu seinään, eli siinä oli toinen haasteellisempi osuus. Ei kuitenkaan sellaista, etteikö ihan normaalilla porakoneella sitä olisi saanut aikaan. Itse siis toteutettiin tämä reilun kympin maksanut remontti, joka toi mukavasti lisää tilaa ja helpotusta arkeen.

Olen lopputulokseen erinomaisen tyytyväinen. Mitä sanotte?

Shoppailusta ja mielenrauhasta

Julkaistu , kirjoittanut
14

Jokin aikaa sitten juhlin, kuinka ostolakko kävi nyt ihmeen helpoksi kotikaranteenin myötä. Kun ei käy missään, ei tarvitse mitään, ainakaan uusia vaatteita. Joku vastasi kommenteissa, että varmaan sitten kun rajoitukset hellittävät, syntyy valtava vastaliike, ja ihmiset ostavat kuin viimeistä päivää. Olin kauhistunut ajatuksesta. Kun tässä nyt kökötetään kotona seitsemättä viikkoa, alan ymmärtää tuota kommenttia. Ostaminen on psykologisesti mielenkiintoista. Tavarat rauhoittavat, mistä kummasta se sitten johtuukaan.

Olen tässä huhtikuun aikana yrittänyt ostaa legginssejä itselleni, toistaiseksi en kovin hyvällä menestyksellä. Olen myös alkanut haaveilla tavaroista, joita aiemmin en mitenkään kuvitellut tarvitsevani. Esimerkiksi Mujin diffuuseri on ruvennut houkuttelemaan. Se on siis sellainen ihan tyylikäs valkoinen pänikkä, jonka sisälle laitetaan tuoksuvaa eteeristä öljyä, jota laite sitten puhaltaa vesihöyryn mukana huoneilmaan. Tietääkseni tämä laite on yksi Mujin myydyimmistä tuotteista maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa diffuuserit eivät ole kiinnostaneet yhtä paljon, täällä varmaan arvostetaan hajusteettomuutta niin paljon. Olen kuitenkin alkanut pohdiskella, olisiko nyt otollinen hetki hankkia tuollainen turhake, jos se kuitenkin ilahduttaisi arkea.

Mujin eteeriset öljyt ovat ihania.

Huomaan, että nettikauppojen alet houkuttelevat myös. Siellä Mujin sivuilla klikkaillessani laitoin jo yhden mekon ostoskoriin. Perustelin sitä itselleni näillä tavallisilla selityksillä – se on alessa, se olisi mukava kotona, se on puuvillaa, se on tyylikäs – ja sitten poistin sen ostoksista. En tarvitse enempää kotimekkoja, niitä riittää jo ennestään. Piti oikein muistuttaa itselleni, että olen edelleen tietääkseni ostolakossa, eikä uusi kotimekko kuulu tarpeellisten listalle. Jatkoin sitten kodinsisustustarvikkeiden tutkailua. Parille tavaralle on oikeasti tarve (tarvitsemme mm. äänettömän kellon ja Mujista kuulemma saa sellaisen), mutta samalla mietin, että kiinnostaisivatko nämäkään kipot ja kupit niin paljon, ellen joutuisi olemaan jatkuvasti kotona.

Noita öljyjä tiputetaan näille huokoisille ”kiville” (en tiedä mitä ne oikeasti ovat) ja sitten niistä tuoksu leviää. Mujista nämäkin.

Sosiaalisesta eristäytymisestä, huolesta ja epävarmuudesta huolimatta voin henkisesti edelleen ihan hyvin. Seinät eivät tunnu kaatuvan päälle, kaikki läheiset ovat terveinä eikä ole esim. työttömyyden uhkaa. Minulla myös sattuu myös olemaan luonnostaan hyvin tasainen temperamentti optimistinen luonne. Vaikka kaikki on siis ihan hyvin, shoppailu houkuttaisi silti. Ostaminen tuntuu etenkin nyt olevan ihanaa vaihtelua siihen, että päivät toistuvat samanlaisina viikosta toiseen. Uudet tavarat houkuttelevat, nyt jos koskaan tuntuisi kaipaavan sitä kuuluisaa pientä piristystä kotiin ja arkeen. Vaikka en ole ahdistunut, nettikaupoissa klikkailu tuntuu silti rauhoittavalta ja tyynnyttävältä, se vie ajatukset tehokkaasti pois tästä hetkestä. Luonnonkosmetiikan selailu on tervetullutta vaihtelua jatkuvaan koronauutisointiin, jota kaikkialta muualta tulvii.

Toistaiseksi shoppailuhimoni ovat pysyneet kohtuullisen hyvin hallinnassa. Olen ostanut yhden mekon sekä muutaman kosmetiikkatuotteen, joita en välttämättä olisi tarvinnut, mutta joita kyllä käytän. Ostin uuden pyykkikorin rikkimenneen tilalle. Samoin hankin polkupyörään lukon ja keittiönpöydälle vahakankaan. Lastenhuoneeseen pitäisi ostaa uusi kirjoituspöytä, mutta se on sen tyyppinen isompi hankinta, joka ei jostain syystä ole yhtä hauska, kuin sellainen helposti ostettava pikkutavara. Pahin houkutus lienee juuri tuo Muji, mutta sinnekin haluaisin oikeastaan mennä itse käymään. Itse asiassa varmasti myös menen, jossain kohdassa kun sopiva hetki tulee.

Sanon siis, että jos joku on sattunut koronaeristyksessään shoppailemaan yllättäviä tavaroita, joita ei niin tarvitsisi, niin ymmärrän. En suosittele, mutta ymmärrän. Toivoisin, että joku osaisi selittää, miksi mielen tyynnyttämiseen tuntuu toimivan parhaiten sellaiset asiat, jotka eivät ole pidemmällä tähtäimellä kovin fiksuja, kuten shoppailu, syöminen tai ylenpalttinen netissä haahuilu. Haluaisin olla ihminen, joka ihan luonnostaan kääntyisi rauhattomalla hetkellä mietiskelytyynynsä eikä läppärinsä puoleen, mutta siihen on valitettavasti vielä matkaa.

Oletteko harrastaneet koronashoppailua?

Koti-ilmiöitä koronan aikaan

Julkaistu , kirjoittanut
11

Kun kirjoitan tätä, meidän perhe on ollut kuusi viikkoa kotona. Kotona olemisesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä on tullut uusi normaali, ja rutiinit ovat muuttuneet sen mukana. Se, että lähes kaikki aika vietetään neljän seinän sisällä satunnaista ulkoilua lukuunottamatta, tekee arjesta todella erilaista, kuin olisi voinut odottaa. Meillä ei ole käynyt vieraita, me emme ole käyneet missään. Lapset leikkivät ulkona parin tietyn kaverin kanssa, aikuiset pitävät yhteyttä ystäviinsä ensisijaisesti digitaalisesti. Juhlat on peruttu, koulu, työt, harrastukset ja päivähoito on kotona. Uudenmaan sulku ei ole vaikuttanut meihin, sillä ei meillä olisi muutenkaan ollut tarvetta matkustaa rajojen ulkopuolelle, mutta onhan se jo pelkästään ajatuksen tasolla todella erikoista, ettei saisi omassa maassaan liikkua vapaasti minne tahtoo.

Hassua kyllä, jatkuva kotona oleminen näkyy eniten siinä, että meillä tulee nykyisin hirveä määrä roskaa. Kaikenlaista roskaa: biojätettä, muovia, pahvia, metallia. Tämä johtuu siitä, että syömme koko ajan kotona, ja ruokapakkauksia kuluu ainakin tuplamäärä normaaliin verrattuna. Eniten tulee pahvia. Normaalisti pahvinkeräyskassin täyttymiseen menee pari viikkoa. Nyt tuntuu että se täyttyy pari kertaa viikossa. Eniten on ruokapakkauksia, mutta myös muita pahvilaatikoita. Tilaamme kaiken mahdollisen verkkokaupasta, mikä tarkoittaa, että paketit on pakattu pahviin. Lisäksi on ruokakaupan kuljetukset, jotka myös tuodaan pahvilaatikoissa. Normaalisti laatikot voisi palauttaa kauppaan lähetin mukana, mutta tällä hetkellä ei. Lapset riemuitsevat ja rakentavat laatikoista linnoja ja bunkkereita. Äidillä saattaa hieman mennä hermot. Olen miettinyt, joutuvatko taloyhtiöt tihentämään roskien tyhjennysväliä, sillä kaikilla taitaa olla sama tilanne.

Hämmästyttävää kyllä, pyykkiä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään. Paitsi käsi- ja keittiöpyyhkeet laitan pesuun normaalia tiheämmin, joten niitä tulee, mutta vaatepyykkiä ei. En tiedä, eikö kotona sotketa vaatteita samaa tahtia kuin töissä ja koulussa, vai mistä on kyse. Emme nimittäin tarkoituksella ole alkaneet pitää sen likaisempia vaatteita kuin aiemminkaan.

ruukut

Tiskikonerutiini, jota olen hehkuttanut täällä vuosikausia, on sen sijaan mennyt jokseenkin raiteiltaan. Aiemmin päivän aikana tuli tiskiä yhden koneellisen verran, nyt sitä tulee keskimäärin kaksi. Uusi rutiini menee niin, että aamulla kone tyhjennetään, sitten sinne lapataan kaikki ne astiat, jotka eivät illalla mahtuneet. Näin saadaan päivän alkuun tiskipöytä puhtaaksi. Suunnilleen lounaan jälkeen kone alkaa olla täynnä, jolloin käynnistän sen ensimmäisen kerran. Kun alan laittaa iltaruokaa, tyhjennän koneen samalla, sillä se täyttyy iltaruuan astioista vielä uudestaan. Sitten se laitetaan käyntiin vielä iltapalan jälkeen. Tällä systeemillä keittiö pysyy siedettävänä. Näin koronaeristyksen näkökulmasta tiskikone on kenties eniten viihtyvyyttä lisäävä kodinkone kotona!

Aikaa ei ole yhtään enempää kuin ennenkään. Tämä vähän yllätti. Ajattelin ennalta, että nythän tässä on aikaa ruveta käymään kaappeja läpi, vaihtaa kukkamultia ja tehdä kaikenlaista sellaista. Vaan eipä olekaan. Arjen pyörittäminen vie ihan eri tavalla aikaa, kun lapset ovat jatkuvasti kotona. Pelkästään ruuan laittamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään menee todella paljon aikaa. Sitten siihen päälle etäkoulu- ja kotipäivähoito, ja kaikki muut työt. Oma opiskelu on lähes täydellisesti jäissä, sillä rauhallista, keskeytyksetöntä hetkeä ei hevin löydy.

Ruokahuolto vie aikaa ja vaivaa enemmän kuin olisin voinut kuvitella. On mietittävä mitä syödään, onko raaka-aineita, mistä niitä saa, tilataanko kaupasta vai uskaltaudutaanko lähikauppaan, mitä kaikkea on vielä kotona ja kuinka pitkäksi aikaa, ja sitten on vielä se varsinainen ruuan valmistaminen. En edelleenkään osaa arvioida menekkiä oikein, kun meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Kuvittelin tekeväni tosi ison makaronilaatikon, josta riittäisi ainakin kahdeksi päiväksi. Kun koko perhe oli syönyt siitä illallisen, jäljelle jäi juuri ja juuri lounas lapsille seuraavaksi päiväksi. Koska en ole einesten ystävä, päivittäinen ruokailu vaatii aika paljon suunnittelua. Nyt olisi hienoa, jos olisi ne kuukausien ruokalistat valmiina, mutta kun ei ole niin eipä auta muu kuin yrittää sopeutua.

Miten tämä poikkeustila näkyy teidän arjessa?

Pumpuli, pieni otus

Julkaistu , kirjoittanut
13

Olen aina ollut vakuuttunut siitä, että meille ei tule lemmikkiä. Mutta koronaeristystä ei ehtinyt kulua kuin pari viikkoa, kun meille muutti hamsteri. Mitä oikein tapahtui? Vastaus: maailma muuttui ja minä sen mukana. Olen aina liittänyt päässäni yhteen lemmikit ja kauhean vaivan. Elävä eläin vaatii hoivaa ja sitoutumista. Sille pitää hankkia tarvikkeita ja ruokaa, ja vaikka kyseessä olisi pelkkä hämähäkki, hoitaminen vaatii vaivannäköä. Tästä on juontunut periaate, että eläintä meille ei tule.

Saanko esitellä: Pumpuli, pieni hamsteri.

Oikeasti en ole yhtään eläinvastainen, ja lapsuudessa olisin kovasti halunnut minkä tahansa lemmikin. Kadehdin kaveria, jolla oli kotona peräti kaksi koiraa ja vielä kanikin. Aikuisena harkitsin vähän aikaa vakavasti koiran hankkimista (tämä oli noin 10 vuotta ennen lapsia), mutta lopulta tulin aina siihen tulokseen, että eläimet rajoittavat liikaa elämää. En ole tätä periaatetta sittemmin tarkistanut, olen vain automaattisesti mielessäni vetänyt yhtäläisyysmerkit lemmikin, rajoittuneen elämän ja kauhean vaivannäön välille.

Mutta sitten maailma muuttui, ja vanha periaate alkoi tuntua tunkkaiselta. Kysehän ei ole siitä, etteikö meidän perheeseen olisi aina voinut ottaa eläintä, jopa koiraakin. Meillä on eläimelle tilaa ja vastuullisia hoitajia. Tähän asti en vain ole ollut motivoitunut asiasta millään tavalla, pitkälti vanhoista ennakkoluuloista johtuen ja asiaan lainkaan paneutumatta. Mutta nyt aloin kyseenalaistaa, onko enemmän iloa siitä, ettei mitään vaivaa tarvitse nähdä, vaiko siitä, että meillä sittenkin olisi lemmikki? Päädyin jälkimmäiseen. Puoliso olisi auliisti ottanut vaikka tanskandoggin, mutta rajansa vaivallakin. Hamsteri valikoitui helppohoitoisuutensa, pienen kokonsa, ja lyhytikäisyytensä takia. En halunnut heti ensimmäiseksi sitoutua lemmikkiin, joka voisi elää vaikka 15 vuotta.

Hamsteri on helppohoitoinen ja sympaattinen otus.

Meillä on nyt siis pieni, vaalea kääpiöhamsteri, nimeltään Pumpuli. Se asuu lastenhuoneessa omassa häkissään, jossa se touhottaa menemään illasta aamuun. Ennakointini siitä, että kaikista lemmikeistä on vaivaa, on osoittautunut todeksi. Toisaalta arvioni siitä, että tällainen pieni otus voisi tuoda paljon iloa etenkin lasten elämään, osui myös oikeaan. Jo pelkästään kaikki valmistelut ennen hamsterin hankkimista, olivat hauskoja. Valmisteluista muodostui samalla erinomainen pedagoginen projekti, kun piti selvittää, missä se viihtyy, mitä se syö ja miten sitä hoidetaan. Ja voi sitä onnea, kun Pumpuli vihdoinkin saatiin kotiin!

Vaikka hamsteri on pieni ja yksinkertainen otus, on sen hoitamisesta silti vaivaa. Häkkiä pitää siivota, eläintä totuttaa käsittelemiseen ja sen kaikki tarvikkeet vievät yllättävän paljon tilaa. Iso osa työstä on minun tehtäväni, sillä lapset eivät ainakaan vielä pysty täysin itsenäisesti huolehtimaan Pumpulista. Hamsteri on kuitenkin ennakoidusti aika helppo, sillä se ei tarvitse rokotteita, sitä ei tarvitse kouluttaa sisäsiistiksi eikä kenenkään tarvitse lähteä sen kanssa lenkille. Alkuhankintojen jälkeen hamsteri on myös edullinen ylläpitää. Eniten maksaa puru häkin pohjalle, mutta se syö niin vähän, että ruokakulut ovat lähinnä nimelliset. Varusteista osa ostettiin uutena, osa kirppikseltä.

Olisimmeko ottaneet hamsteria ilman korona-aikaa? Erittäin todennäköisesti ei. Olenko iloinen, että luovuin vanhasta periaatteesta? Olen kyllä. Ennakoin, että vietämme seuraavat pari vuotta huomattavasti tiiviimmin kotona kuin ennen. Tuskinpa matkustamme mökkiä kauemmas, ja sinne Pumpulin voi ottaa mukaan. Sitten kun tämän lemmikin elon kaari päättyy, maailmakin näyttää ehkä erilaiselta. Sitten voimme miettiä, haluammeko ottaa uuden lemmikin vai emme.

Kaikki löytyy jostain

Julkaistu , kirjoittanut
8

Makuuhuoneen vaatekaappien päällä on tyhjää tilaa, ja olen laittanut sinne pahvilaatikoissa tekstiilejä, joita harvemmin käytetään. Osassa on kausivaatteita, mutta osan sisältö on vähitellen jäänyt unholaan. Eräänä päivänä tuli luppohetki, joten innostuin selvittämään yhden laatikon sisältöä. Tiesin, että siellä pitäisi olla talvipäähineitä, mutta en muistanut sen enempää.

Löysin odotetusti talvihatun, mutta myös yllätyksiä. Samassa laatikossa oli sifonkihuivi, joka oli osa rippipukuani varhaisella 90-luvulla. Kokonaisuuteen kuului pitkä, luonnonvalkoinen sifonkihame sekä  samansävyinen raakasilkkineule, mutta ne ovat vuosien varrella joko kierrätetty tai kadonneet. Oli hauskaa löytää tuo huivi, vaikka sille ei juuri käyttöä ole. Säästän sen silti; hauska muisto nuoruudesta eikä vie paljoa tilaa. Laitoin huivin roikkumaan muiden huivieni seuraan.

Kaikki löytöni

Laatikosta paljastui myös toinen 90-luvun aarre, mustat pitsisormikkaat. Muistatteko, kun sellaiset olivat muotia? Tai en tiedä olivatko ne oikeasti muotia. Omasta mielestäni ne olivat joka tapauksessa hienointa ikinä, noin parin vuoden ajan siinä 13–14-vuotiaana. En keksi niillekään enää mitään käyttöä. Mahdollisesti vien ne Fidalle jossain vaiheessa, tai annan lapsille leikkiin.

Hauskin löytö oli kuitenkin nahkanyöri, jota olen etsinyt jo pari vuotta. Äitini tuunasi yli parikymmentä vuotta sitten pienestä Kiplingin pussukasta nyörin avulla pienen olan yli kannettavan käsilaukun. Halusin tuolloin sellaisen laukun, jota ei tarvinnut pitää kädessä, jotta mukana kuljetettava omaisuus ei olisi haitannut discoissa tanssimista. Myöhemmin olkahihna alkoi näyttää mielestäni jotenkin tyhmältä, ja niinpä irrotin sen ja pistin talteen. Nyt olen taas viime vuosina kaivannut välillä mahdollisimman pientä olan yli kannettavaa pussukkaa. Tiesin, että nyöri on tallella, mutta en vain muistanut mihin olin sen laittanut talteen. Ja nyt se löytyi! Mitä tästä opimme: kaikki löytyy aina jostain. Ainakin jos on taipumusta laittaa kaikki säästöön. En tosin ymmärrä, miksi olen joskus laittanut samaan laatikkoon sifonkihuivin, talvipäähineen, pitsisormikkaat ja nyörin. Varmaa on ainoastaan se, että olen pakannut tavarat kauan ennen kuin ymmärsin mitään tavarataidoista!

Siirsin laatikosta vielä sen ainoan talvipäähineen ja pari muuta tavaraa parempiin paikkoihin ja koko laatikko tyhjeni. Pieni voitto tavarankarsijalle, vaikka tällä kertaa en edes poistanut kodista mitään. Kunhan järjestin sekalaista tavaraa uusiin paikkoihin. Laatikkoon pakkasin lasten palapelejä ja vein vinttiin. Oli kiva saada makkarista yksi laatikko pois, mutta vintille kertyy aina vain lisää tavaraa. Sen raivaaminen onkin jossain vaiheessa edessä, mutta juuri nyt en jaksa asiaa ajatella. Arki kuormittaa muutenkin tällä hetkellä ihan riittävästi. Iloitsen kuitenkin pienistäkin voitoista kodinjärjestyksen saralla!