Miten käy, kun ei stressaa

Teimme pienen kotimaanmatkan viikonloppuna. Ensin oli ohjelmassa sukulaislapsen ristiäiset, ja samaan reissuun yhdistettiin pari yötä hotellissa Tampereella, sekä päivä Särkänniemessä lasten ja serkkujen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti lähdin matkaan ilman pienintäkään pakkaustressiä. Käytin pakkaamiseen kirjaimellisesti viisi minuuttia, jonka aikana heittelin laukkuun vähän vaihtovaatteita ja hammasharjat. Ihmettelin itsekin, miten oikein onnistuin tuollaiseen suoritukseen, yleensähän olen lähdön hetkellä kireä kuin viulunkieli, koska stressaan kaikesta niin kovasti.

Toisaalta lopputulos olikin sitten kaukana täydellisestä. Olin unohtanut kaikki päähineet kotiin, vaikka sääennuste lupasi 28 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Kenelläkään ei ollut yöpukuja mukana, eikä myöskään hiusharjaa. Lapsille oli riittävästi vaatteita, mutta itselleni olin pakannut todella niukasti. Siis esimerkiksi vain yhden paidan kolmen päivän reissulle. Olin ottanut silmämeikinpoistoaineen, mutta en lainkaan pumpulia sen käyttämiseen. Minkäänlaisia hiustenlaittoon tarvittavia tuotteita en ollut nähnyt tarpeelliseksi pakata itseäni varten. En siis pessyt hiuksia koko matkan aikana (vaikka aihetta olisi ollut), koska en halunnut suihkun jälkeistä lättätukkaa.

Laadukas käsilaukku

Eniten harmitti lippisten puute, ja sellaiset olikin hellepäivänä lapsille ostettava. Ei mikään maailmanloppu, tosin nyt meillä jälleen pari lippistä lisää jo ennestäänkin aika kattavassa valikoimassa. Puolisolla oli pieni kampa mukana, jolla sitten selviteltiin myös pitkät tukat. Vanhemmat saivat palautetta kampauksen kohteilta. Olisi kuulemma kannattanut ottaa kunnon hiusharja mukaan, niin ei olisi repinyt päänahkaa. Itse poistin meikkejä vessapaperin avulla.

Mielestäni tämä reissu todisti kaksi asiaa: Ensinnäkin lähtöstressi syntyy ihan aiheesta, sillä tässä tuli todistettua, että jos en keskity, unohdan ihan olennaisia juttuja. Itse olisin esimerkiksi arvostanut puhdasta puseroa hikisen huvipuistopäivän jälkeen. Toisaalta kaikista unohduksista huolimatta ilmankin selvittiin. Tosin piti ostaa ne lippikset ja nyt on taas lisää tavaraa kotona, mutta eihän se maailmaa kaada. Totesimme kuitenkin yhdessä puolison kanssa, että tästä eteenpäin hän on pakkaamisen päävastaava. Lopputulos on järjestään parempi, ja stressikerroin on nolla.

Perfektionismi pilaa lähdöt

Luulen, että useimmilla on elämässä joku sellainen osa-alue, jossa tuntee jatkuvasti vähän epäonnistuvansa, ja jota haluaisi parantaa tai kehittää. Joku ehkä haaveillee täydellisestä kapselipuvustosta, vaikka päälle eksyy jatkuvasti ne kulahtaneet pierulegginssit. Joku toinen toivoo, että perhe istuisi joka ilta itse tehdyn aterian ääreen, mutta käytännössä suurin osa arkea mennään pinaattiletuilla ja nakeilla.

Minulla tuo heikko kohta on matkalle lähtö. Ei ole hirveästi väliä, miten kauas ollaan menossa, mutta jos matka kestää kauemmin kuin yhden yön, saan hirveän stressin. Se puolestaan purkautuu päättömänä säntäilynä, muille lähtijöille tiuskimisena, paniikkipakkaamisena ja koko ajan tuntuu siltä, että pää räjähtää kaikista muistettavista asioista. Haluaisin olla sellainen tyyni ja järjestelmällinen lähtijä, joka käden käänteessä pakkaa laukut ja lapset autoon ja huristelee hymyillen kohti auringonlaskua. Todellisuus on tästä hyvin kaukana, ja siitä seuraa se, että olen entistä kiukkuisempi itselleni ja stressi lisääntyy. Miksi en pysty siihen, mikä minussa on vikana?

Sain eilen illalla oivalluksen. Kaiken takana on pahanlaatuinen perfektionismi, joka pilaa lähtötunnelman takuuvarmasti. En mielestäni kärsi perfektionismista kovin pahasti muilla elämän osa-alueilla, mutta jostain syystä lähdöt provosoivat sen huippuunsa. Haluaisin että lähdöt olisivat täydellisen hallittuja ja rauhallisia, että kaikilla olisi hyvä fiilis ja voitaisiin vain iloita siitä, että kohta mennään! Mutta jostain syystä kokonaisuus lipeää aina sormista, ja lähtöstressi alkaa yleensä helpottaa vasta sitten, kun ollaan perillä.

Pakkaaminen: kuinka muistaa kaikki?

Yleisesti ottaen vihaan pakkaamista, mutta olen onnistunut vähentämään siihen liittyvää stressiä kattavilla pakkauslistoilla. Niistä on ollut paljon hyötyä. Mutta olen ennenkin puhunut siitä, että mieluiten varaudun kaikkeen ennalta. Jos matkustusmuoto asettaa rajoituksia mukaan otettavan tavaran määrälle, joudun ongelmiin. Kuinka optimoida pieni tila ja pakattava tavara? Tässä vaikuttaa myös jokin sisäinen ideaali. En haluaisi olla sellainen möhkölaukkuja raahaava hysteerinen täti, vaan pikemminkin minimalistinen mutta kaikkeen varautunut kosmopoliitti. Lasten kanssa jälkimmäinen on vaikea toteuttaa. Yksin pärjään tarvittaessa tilavalla käsilaukulla, mutta jälkikasvu tarvitsee vaihtovaatetta, viihdykettä, eväitä, varakenkiä ja uninalleja. En myöskään koskaan lähde minnekään ilman laturia, särkylääkettä, muistikirjaa, ja muuta tuiki tarpeellista. Näitä sitten yritän haalia kasaan kiireessä ja paineen alla. Jostain syystä pakkaamisen kanssa tulee aina kiire. Mistä sekin johtuu?

En halua palata sotkun keskelle

Jos pakkaaminen olisi ainoa asia, niin stressi olisi listoilla ratkaistu, mutta perfektionismi liittyy vahvasti myös kotiin. Haluan palata siistiin kotiin. Sotkuinen koti lässäytää paluutunnelman nollaan samantien. Arki alkaa jotenkin liian nopeasti, jos joutuu palaamaan kotiin, jossa astiat ovat pesemättä , sänky petaamatta ja lelut levällään. Minä olen niitä, joiden keskittymistä sotku häiritsee, ja sotkuiseen kotiin palaaminen aiheuttaa jonkinlaisen epäonnistumisen tunteen. Kuvittelen päässäni, että kunnon ihmiset kyllä siivoavat ennen lähtöä. (Jos sinä et siivoa, niin älä huoli, arvostelen vain itseäni. Ilana Aaltoa lainatakseni: jos sotku ei haittaa niin se ei haittaa. Ongelma tässä on se, että minua haittaa.)

Tästä seuraa, että lähtöpäivänä on pakkaamisen lisäksi huolehdittava tiskit, pyykit, ja roskat; raivattava lattiat tyhjiksi ja mieluiten myös imuroitava, jos ollaan pois pidempi aika. Mieluusti vaihtaisin myös lakanat valmiiksi, sillä mikä on ihanampaa kuin palata puhtaisiin lakanoihin pitkän matkan jälkeen… mutta tästä tingin ensimmäisenä, jos tilanne on paha, niin kuin se yleensä on. Mitä pitempi poissaolo, sitä siistimmäksi kodin pitää jäädä. Mitä kauemmin ollaan pois, sitä tyhjemmäksi pyykkikori pitäisi saada, jotta se ei heti palattua vyöry yli äyräiden. Puhtaat vaatteet pitää saada kaappiin, koska on ärsyttävää alkaa tyhjentää pyykkinarua samaan aikaan, kun pitäisi tyhjentää myös matkalaukkuja.

Home vaanii jääkaapissa

Kolmas, ja ehkä isoin stressin aihe on kuitenkin ruokahävikki. Minulle tulee nykyisin hirveitä paineita siitä, että osaanko ennakoida perheen syömiset niin, ettei jääkaappiin jää mitään homehtumaan. Kaikki mahdollinen pitää joko syödä pois, tai huolehtia pakastimeen. Eihän vain jää leipää, hedelmiä tai jotain muuta pilaantumaan? Jos yhtä aikaa tämän kanssa on huolehdittava vielä siitä, että matkalle tulee eväät mukaan, minulla alkaa ns. kovalevy kuumentua. Tai sitten jos ollaan lähdössä mökille, sinne pitää muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittavat ruoat, miettiä mitä siellä syödään ja se, pitääkö matkalla vielä käydä kaupassa.  Jos sitten kotiin palattuani löydän jääkaapista pilaantunutta ruokaa, tunnen epäonnistuneeni vastuullisena ihmisenä. Sitä paitsi harva kotityö on yhtä inhottava, kuin pilaantuneen ruuan kaapinen biojätteisiin ja sen astian tiskaaminen.

Näiden kaikkien päälle tulee vielä se vihonviimeinen tarkistuslista, missä käydään koti läpi turvallisuuden kannalta. Sähkölaitteiden sulkeminen ja johtojen irrotus, ikkunat ja ovet lukkoon, vesihanat kiinni ja nykyisin pitää vielä muistaa tarkistaa, että pikku Pumpulilla on ruokaa, vettä ja virikkeitä. Minä olen juuri niitä ihmisiä, jotka sitten lentokoneessa pohtivat lievästi ahdistuneena, tulivatko keittolevyt varmasti kiinni ja ovi takalukkoon.

Osaisinpa ottaa iisimmin

Jos osaisin suhtautua asioihin kepeämmin, siis ilman perfektionismia, lähdöt olisivat helpompia. Haluaisin kovasti muutosta tilanteeseen, sillä tällaisenaan mikä tahansa lähteminen ajaa sekä minut että muut lähtijät epäedulliseen mielentilaan. En tiedä onko tämä yhtälö edes mahdollinen: siisti koti, ajoissa pakatut pakaasit ilman unohduksia, tyhjä jääkaappi ja rauhallinen perhe siirtymässä hallitusti ja hyväntuulisena autoon tai junaan? Pystyykö joku tähän? Miten se tapahtuu?

Ikuisena ongelmanratkaisijana aion kuitenkin yrittää. Jos joku teistä tunnistaa saman ongelman, tai jotain saman suuntaista, niin kertokaa nyt kaikki mahdolliset keinot ja kikkakolmoset, joilla lähtöstressiä on saatu vähennettyä! Tosin ei kannata ehdottaa, että älä siivoa tai anna ruokien homehtua, koska ne eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Arvelen, että tässäkin taitaa olla avainasemassa ennakointi ja suunnittelu. Luotan järkähtämättä siihen, että kaikki ongelmat vähintään helpottuvat, jos vain osaa ennakoida tarpeeksi hyvin.

Arkijärki-podcast 10: pakkaamisesta ja muistilistoista

Matkalle pakkaaminen on aina ollut minulle iso stressinaihe, mutta sain joululomalla oivalluksen, jonka epäilen helpottavan tilannetta huomattavasti. Kyseessä on uudenlainen tapa tehdä muistilistoja pakkaamista varten, sillä en suoriudu lähtemisestä ilman listoja. Huomaan, että olen miettinyt pakkaamista turhan kapea-alaisesti, siis etupäässä siitä näkökulmasta, mitä vaatteita pitää pakata mukaan. Ja sitten kaikki muut tavarat ovatkin helposti jääneet matkasta. Tästä taas on seurannut stressiä reissun päällä, koska en ole hirveän hyvä käsittelemään omia unohduksiani…

Podcastin kesto on noin 15 minuuttia.

Puhelimestani ei akku lopu

Vahvimmillaan ennakoimistaipumukseni on silloin, kun koko perhe lähtee matkalle. Mökkireissu aiheuttaa jo keskisuuret paineet, ulkomaille lähtiessä kierrokset nousevat uusille lukemille. Inhoan epämiellyttäviä yllätyksiä ja yritän varautua kaikenlaisiin odottamattomiin vaikeuksiin. Osittain tämä perustuu varovaisuuteen mutta minusta tuntuu, että jos yritän oikaista jostain kohdasta, juuri silloin joku riski muuttuu todellisuudeksi. Viimeksi, kun lähdin viikonlopuksi mökille, ajattelin poikkeuksellisesti, että ei niitä kuumelääkkeitä nyt varmaan tällä parin päivän retkellä tarvita. Siinä vaiheessa kun auto saatiin pihalle parkkiin, toinen lapsista olikin jo kuumeessa.  Arvatkaa olenko jättänyt lääkkeitä sen jälkeen kertaakaan kotiin.

Tämä ennakoiminen liittyy ensisijaisesti lapsiin, mutta minulla on taipumusta varautua kaikenlaiseen myös ollessani yksin liikkeellä. Kun lähden kotiovesta, minulla on seurasta riippuen kaikenlaista mukana. Käsilaukussa kulkee pieni pussukka, jossa on kaikkea mahdollista, mitä voi tarvita pienten haaverien ja erikoistilanteiden varalta: laastareita, käsidesiä, pumpulia, hiuslenkkejä, käsirasvaa, korvatulpat, huulipuna, tamponeja, rakkolaastari, särkylääkettä, nenäliinoja jne. Lasten jälkeen mukana on kauppareissuillakin hyvin usein mukana myös vaihtovaatteita ja jotain syötävää. Käsilaukussani kulkee siis jatkuvasti mukana pieni urbaani selviytymispakkaus, joka on mukana aina kun poistun kotiovesta.

Ehkä tästä ennakoimisesta johtuen pidemmälle matkalle lähteminen on minulle stressaavaa. Kun yrittää yhtä aikaa pakata mukaan kaiken tarpeellisen muttei mitään turhaa, alkaa aivot sauhuta. Yritän optimoida varautumisen kaikkiin tilanteisiin ja kuitenkin minimoida matkavarustuksen, ja nämä asiat ovat toisilleen vastakkaisia. Autolla matkustamisesta tykkään siksi, että mukaan voi tunkea niin paljon kuin kulkuvälineeseen mahtuu. Lentäessä joutuu väkisinkin karsimaan, koska matkalaukkujen määrä on rajallinen. Koska kaikkea ei voi ottaa mukaan, täytyy yrittää miettiä mm. vaatteiden monikäyttöisyyttä. En väitä olevani tässä ainakaan vielä mikään huippu, siitä se stressikin syntyy.

Sitten on tietenkin matkaohjelma. Ennakoin aina, millaisia matkoja tullaan liikkumaan jalan (oikeanlaiset kengät), mikä on tyypillinen säätila (oikeanlaiset vaatteet), mihin ko. paikassa saattaa sairastua (oikeanlaiset lääkkeet), mitä siellä tyypillisesti syödään (kiva tietää muuten vaan), mistä siellä saa apua jos jotain sattuu, mitkä ovat kulttuurin tyypilliset erikoispiirteet. Suunnittelen reittejä, mietin etukäteen missä syödään, mitä nähtävyyksiä olisi kiva käydä katsomassa, mitä paikkoja kannattaa varoa ja mitä kaikki maksaa. En ikimaailmassa lähtisi reissuun ilman vakuutusta. Ajatus siitä, että vain pölähtäisi keskelle kaupunkia ilman mitään ennakkovarautumista tuntuu ihan hullulta. Ei pelkästään siksi, että mitä vain voi tapahtua, vaan ensisijaisesti siksi, että mitä kaikkea menettääkään, jos ei ole yhtään etukäteen selvittänyt asioita.

Ehkä tärkeimmän ennakoimisen voi kuitenkin kiteyttää näin: puhelimestani ei ikinä ole akku loppu. Lataan puhelinta jatkuvasti ja vähääkään pidemmälle reissulle otan laturin mukaan. Siis jos lähden vaikka kyläilemään koko päiväksi, en jätä laturia kotiin. Autossa on myös vakiovarusteena laturi. Jos alkaa näyttää siltä, että reissu venyy, laitan puhelimeen virransäästön päälle riippumatta siitä, paljonko akkua on jäljellä. Kun lähtee keskellä yötä viemään lasta sairaalaan, on itselleen kiitollinen siitä, että puhelimen akku on täynnä. Puhelin on nykyään sellainen välttämättömyys, että en ota sen kanssa pienintäkään riskiä.

Tästä tuli pitkä teksti, vaikka tuntuu etten ehtinyt kuin raapaista pintaa, mutta ennakoiminen ei olekaan mikään pikkujuttu. Mitä paremmin ennakoin, sitä vähemmän stressaan ja sen mukavampaa on – sekä minulla että muilla.  Lasten kanssa ennakoiminen on tärkeää, koska kun elämän monet epämukavuudet (väsymys, nälkä, jano, kuumuus, kylmyys jne.) on etukäteen eliminoitu, pysyy rauha maassa ja hyvä fiilis, ja jälleen kaikilla on kivempaa. Haluan helppoa elämää, en improvisointia erikoistilanteissa.

Löytyykö lukijoista samanlaisia kaikkeen varautujia? Vai oletko ennemminkin iloinen improvisoija? Vai jotain siltä väliltä?

 

Matkustamisesta ja minimalismista

Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen käynyt tässä välissä lomalla. Siinä sivussa on tullut havaintoja pakkaamisesta ja matkatavaroista. Olen huomannut, että minulla on taipumus pakata systemaattisesti enemmän kuin mitä matkalla käytän. Näin käy silloin, kun pakkaamiseen on runsaasti aikaa, mutta myös silloin kun heittelen kamoja kassiin hirveässä kiireessä. Jos haluan keventää matkatavaroitani, on ilmeisesti tarpeen lakata ylivarautumasta.

Jouluna vietimme viikon sukulaisten luona Lapissa. Käytin itseäni varten pakkaamistani tavaroista ehkä puolia. Olen havainnut ilmiön ennenkin. Jos vietän aikaa tutuissa, kodinomaisissa oloissa, en viitsi ottaa mitään paineita ulkonäöstä. Siksi en vaihda vaatteita, ennen kuin ne likaantuvat. Saatan siis pärjätä yksillä ja samoilla farkuilla viisi päivää, vaikka mukana olisi lisäksi kahdet muutkin housut. Sama koskee neuleita. Vain alusvaatteet ja sukat kuluvat normaalia tahtia yhdet per päivä.

Toisaalta minulla on taipumus yliarvioida kaikki mahdollisuudet, mitä lomalla voi tehdä. Siksi varaudun kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Koska JOS menemme uimaan, harmittaa jos uimapuku ei ole mukana. Tai JOS haluan hengailla hotellilla kaikessa rauhassa, niin verkkarit tarvitaan. Tai JOS mennäänkin hienoon ravintolaan, pitää olla siistimpää mukana, ja ehkä jopa eri kengät. Tällä tavalla tavaraa saa kertymään tosi nopeasti. Tiedän kyllä, että kannattaisi pakata mahdollisimman monikäyttöisiä asuja, ja toki sitä yritänkin, mutta ei se näköjään auta.

Sitten on tietysti vielä kaikenlaiseen odottamattomaan varautuminen. Mitä jos joku oksentaa päälleni tai liukastun kuralammikkoon? Jos lämmitys ei toimi, tai toimii ihan liikaa? Jos matkalaukku häviää lentokoneessa? Tai mitä tahansa muuta. Kaikkeen pitää varautua, ja se vie tilaa. Usein käy niin, ettei mitään katastrofia tapahdu, ja kannan kotiin vaatteita, joita ei ole käytetty kertaakaan. Mutta en uskalla jättää niitä kotiinkaan, koska mitä jos niitä olisi kuitenkin tarvittu.

Pystyn näillä sukulaisreissuilla vähentämään, sillä kun ollaan kotimaassa ja tuttujen luona, kaikki katastrofit on hoidettavissa. Tämän huomasin jouluna, jolloin päätin että jatkossa vähäisempi määrä riittää, myös lapsilla, sillä pesukonetta saa lainata ja kaupasta saa helposti uutta jos tarvitsee. Mutta ulkomaan matkailussa minimalismiin on vielä matkaa, vaikka se jonkinlainen ihanne olisikin. Kun en voi olla täysin varma siitä että homma hoituu haluamallani tavalla, täytyy olla omavarainen. Siitä saa sitten kärsiä painavien laukkujen muodossa, mutta toisaalta ei tarvitse hätkähtää mistään.

Loppukanetiksi kysymys – puratteko laukun lomakohteessa hotellin kaappeihin ja laatikkoihin? Joku järjestelyguru, olisiko ollut Peter Walsh tai Marie Kondo, kehotti tyhjentämään laukun heti saavuttua, jotta voisi ruveta nopeasti elämään ”normaalia elämää”. Aivan käsittämätön ajatus minulle! Tavarat pysyvät laukussa koko matkan eivätkä poistu sieltä kuin päälle. Korkeintaan ulkotakit ripustan naulakkoon. Muutenhan on riski että jotain jää. Ja muutenkin minusta on paljon kätevämpää elää suoraan matkalaukusta. Mitä mieltä olette? Tai onko lukijoissa minimalistisia matkailijoita?

Paluu pakaasien äärelle

Viime talvena lähdimme viikoksi koko perheen voimin pohjoiseen. Pakkaaminen ja lähtö ei sujunut kovin stressittömästi ja tuolloin vannoin, että jonain päivänä tämäkin vielä onnistuu. Taannoisista virheistä oppineena ja pari kertaa sen jälkeen harjoiteltua luulen hallitsevani homman jo vähän paremmin.

Ensinnäkin tarvitsen aina listan. En pysty pakkaamaan järkevästi ilman muistilistaa, ellei kyseessä ole todella lyhyt reissu. Hyvä muistilista taas syntyy vain siten, että saan hetken keskittyä siihen sataprosenttisesti. Vaikka olen aika pätevä hoitamaan useita asioita yhtä aikaa (kukapa pienten lasten äiti ei olisi?), pakkauslistan tekeminen vaatii täydellistä rauhaa. Vain sillä tavalla saan ajatukseni koottua siinä määrin, etten unohda mitään olennaista. Kommenteissa ehdotettiin taannoin, että pitäisi olla sellainen lista, joka toimisi ihan kaikissa tilanteissa. Mutta en ymmärrä mitä hyötyä on listata lähes kaikki omistamani vaatteet, kun pakkaamisessa on kyse nimenomaan valinnoista?

Systeemini on tämä: ensin tarkistetaan säätiedoitus. Se toimii suunnitelman pohjana. Sen jälkeen otetaan huomioon, millainen matka on kyseessä, ja aloitetaan olennaisista. Jos tarkoitus on ulkoilla, kaikki tarvitsevat siihen sopivat kengät ja vaatteet. Jos ollaan menossa juhliin, olennaisinta on miettiä, missä vaatteissa juhlitaan. Sitten kirjataan ylös kaikki perustarvikkeet, kuten yöpuku ja alushousut. Jos en kirjoita näitä muistiin, lähden todennäköisesti matkaan ilman.

Kuunneltuani muutaman podcastin aiheesta, sain uuden ahaa-elämyksen. Nimittäin että pakatessa kannattaa miettiä asukokonaisuuksia (englanniksi ”outfit”). Eli yksinkertaisesti sitä, mitä aion pitää päälläni tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tai jos ei jaksa miettiä niin tarkasti, niin miettii sitten siltä kannalta, montako asua tarvitaan neljän päivän reissulla, jossa ohjelmassa on sekä rentoa oleilua että ravintolaillallinen. Sitten pakataan tarvittavat asut mukaan alusvaatteita myöten.

Kenties tämä on teille lukijoille ihan perusjuttua, mutta oma ajatteluni on ollut pakkaamisen suhteen sen verran alkeellista, että asia tuli ihan uutena. Uskokaa tai älkää, mutta olen yleensä aloittanut pakkaamisen ”pohjalta”, eli niistä alushousuista. Laskenut monetko tarvitaan, ja sitten edennyt siitä vaateryhmä kerrallaan kohti päällysvaatteita. Voin kertoa, että ko. menetelmä on aika työläs. Naistenvaatteissa nimittäin on olennaista, millaiset alusvaatteet tulevat muiden vaatteiden alle (esim. valkoisen t-paidan alle ainakaan minä en laita mustia rintaliivejä). Olen siis tähän asti tehnyt kaiken nurinkurisesti päättämällä ensin mitkä alusvaatteet otan mukaan. Sitten olen valinnut muut vaatteet siltä pohjalta miten ne soveltuvat valittujen alusvaatteiden päälle. Mutta olisi huomattavasti järkevämpää miettiä päällepäin näkyvä asukokonaisuus ensin, ja sitten valita soveliaat alusvaatteet kuhunkin asuun. Muutama vuosikymmen meni tämänkin asian tajuamiseen, mutta onneksi oppia ikä kaikki.

Sitten kun listalle on saatu oikeanlaiset vaatteet, täytyy miettiä vielä muut jutut. Tarvittava kosmetiikka on yksi kategoria. (Tässäkin on ongelmia, pakkaan aina joko liikaa tai liian vähän.) Sitten on lisäksi muut tavarat, joita juuri tällä nimenomaisella matkalla tarvitaan. Esim. mökille mennessä sinne on usein muutakin vietävää, vieraille on usein tuliaisia ja sitten on tietysti kaikki elektroniikka, jota ilman elämä käy hankalaksi. Voisin kuvitella tekeväni sellaisen peruslistan, jossa on ne ehdottomat tavarat, joita ilman elämä kävisi tosi hankalaksi. Eli vanha kunnon ”pass, biljett och pengar” toimii hyvin edelleen, lisättynä varmaan puhelimella, laturilla ja hammasharjalla. Mutta muuten matkalistat ovat aina erilaisia.

Lähdöstä ja paluusta

Kun reilu viikko sitten istuin lopulta täyteen pakatussa autosa perheeni kera matkalla kohti Pasilan autojuna-asemaa, lohdutin itseäni sillä että jonain päivänä – jonain päivänä – tämän perheen lähdöt ovat elegantteja ja hallittuja. Takana oli varsin stressaava päivä, jonka aikana oli purettu joulukuusi, laitettu koti paluukuntoon, haalittu kasaan neljän ihmisen vaatteet ja pakattu autoon ne plus aikamoinen kasa kaikkea muutakin tavaraa. Minimalistinen matkailu ei kuulu reprtuaariini.

Sinänsä mitään katastrofia ei päässyt tapahtumaan. Kuusi toimitettiin ulos hyvässä järjestyksessä ja pahimmat neulaset imuroitiin. Jääkaappi saatiin kutakuinkin tyhjennettyä pilaantuvista, ja loput otettiin mukaan. Siivosin sen verran, ettei vastassa olisi kaatopaikkaa kun tulisimme kotiin, sain tiskit tiskattua ennen lähtöä ja pyykkikorin tyhjäksi. Pakkaaminen onnistui melko hyvin, muutamia tavaroita unohtui, mutta toisaalta kaikissa Suomen kaupungeissa on Citymarket ja Prisma, joten mistään olennaisesta ei jääty paitsi. Autoonkin muistettiin pakata kaikki yhtä reppua lukuunottamatta, eikä kukaan myöhästynyt junasta. Ihan ok suoritus siis.

Silti haaveilen siitä, että lähtö tapahtuisi kokonaan ilman stressiä. Kaikki valmistelut olisi tehty ajoissa, pakkaaminen sujuisi etukäteen mietityn listan mukaan jolloin kaikki tulisi varmasti mukaan, eikä kenelläkään olisi kiire eikä ahdistus siitä, hoituuko kaikki varmasti. Tiedän myös miten tämä olisi saavutettavissa (luulen tietäväni): tarpeeksi varhaisella suunnittelulla ja valmistautumisella. Vaatelistan voisi miettiä jo kuukautta etukäteen. Samoin jääkaapin tyhjennyksen, kodin siivouksen ja muut asiat. Lähtöpäivänä siirrettäisiin vaatteet hallitusti kaapista laukkuun joka nostettaisiin yhtä hallitusti autoon ja sitten vain mentäisiin. Ja näin tämä siis tulee vielä jonain päivänä tapahtumaankin, kunhan harjoittelen tarpeeksi.

Mutta jos olenkin keskinkertainen lähtijä, olen taatusti erinomainen palaaja. Tunti sen jälkeen, kun tämä revohka oli purettu takaisin kotiin, oli kaikki laukut purettu, pakattu takaisin omille paikoille kaappeihin, pyykit lajiteltu ja ensimmäinen koneellinen jo peseytymässä. Paluut ovat hyvin järjestelmällisiä ja hallittuja. Niistä on se etu, että arki pääsee alkamaan heti, eikä matkan jälkiä jää jalkoihin pyörimään.

Yksi vinkki tähän on se, että vaihdan kassien ja matkalaukkujen järjestystä kotiin palatessa. Mennessä jokaisella on oma kassinsa, mutta tullessa vähintään yksi laukku on kokonaan täynnä likapyykkiä. Sen voi lajitella suoraan purkuvaiheessa, eikä likaisia vaatteita tarvitse erikseen etsiä jokaisen laukun pohjalta. Toinen vinkki on, että kun laukku on tyhjä, se pannaan heti takaisin omalle paikalleen. Ihan heti. Sillä lailla varmistetaan, ettei tyhjät laukut jää puolitiehen. Kolmanneksi pikkuesineet puretaan viimeisenä. Esimerkiksi meikkipussin siirsin kampauspöydän laatikkoon sinällään, ja puran sen sieltä tarkemmin kun seuraavan kerran meikkaan. Tärkeintä kokemukseni mukaan on kuitenkin se, että purkamiseen ryhtyy välittömästi, kun vaan saa kengät pois jalasta. Jos sitä lykkää, ainakin meillä sillä on sitten taipumusta lykkääntyä päiväkausia. En kestä sitä epäjärjestystä ja välitilaa, joten tämä on ainoa toimiva vaihtoehto.

Nyt siis jälleen kotona ja arki on alkanut (lapsi kipeänä ja töitäkin pitäisi tehdä). Palaan noihin vaatepostauksen kommentteihin ensi tilassa. Niitä on ollut hyvin mielenkiintoista lukea!