Puhelimestani ei akku lopu

Vahvimmillaan ennakoimistaipumukseni on silloin, kun koko perhe lähtee matkalle. Mökkireissu aiheuttaa jo keskisuuret paineet, ulkomaille lähtiessä kierrokset nousevat uusille lukemille. Inhoan epämiellyttäviä yllätyksiä ja yritän varautua kaikenlaisiin odottamattomiin vaikeuksiin. Osittain tämä perustuu varovaisuuteen mutta minusta tuntuu, että jos yritän oikaista jostain kohdasta, juuri silloin joku riski muuttuu todellisuudeksi. Viimeksi, kun lähdin viikonlopuksi mökille, ajattelin poikkeuksellisesti, että ei niitä kuumelääkkeitä nyt varmaan tällä parin päivän retkellä tarvita. Siinä vaiheessa kun auto saatiin pihalle parkkiin, toinen lapsista olikin jo kuumeessa.  Arvatkaa olenko jättänyt lääkkeitä sen jälkeen kertaakaan kotiin.

Tämä ennakoiminen liittyy ensisijaisesti lapsiin, mutta minulla on taipumusta varautua kaikenlaiseen myös ollessani yksin liikkeellä. Kun lähden kotiovesta, minulla on seurasta riippuen kaikenlaista mukana. Käsilaukussa kulkee pieni pussukka, jossa on kaikkea mahdollista, mitä voi tarvita pienten haaverien ja erikoistilanteiden varalta: laastareita, käsidesiä, pumpulia, hiuslenkkejä, käsirasvaa, korvatulpat, huulipuna, tamponeja, rakkolaastari, särkylääkettä, nenäliinoja jne. Lasten jälkeen mukana on kauppareissuillakin hyvin usein mukana myös vaihtovaatteita ja jotain syötävää. Käsilaukussani kulkee siis jatkuvasti mukana pieni urbaani selviytymispakkaus, joka on mukana aina kun poistun kotiovesta.

Ehkä tästä ennakoimisesta johtuen pidemmälle matkalle lähteminen on minulle stressaavaa. Kun yrittää yhtä aikaa pakata mukaan kaiken tarpeellisen muttei mitään turhaa, alkaa aivot sauhuta. Yritän optimoida varautumisen kaikkiin tilanteisiin ja kuitenkin minimoida matkavarustuksen, ja nämä asiat ovat toisilleen vastakkaisia. Autolla matkustamisesta tykkään siksi, että mukaan voi tunkea niin paljon kuin kulkuvälineeseen mahtuu. Lentäessä joutuu väkisinkin karsimaan, koska matkalaukkujen määrä on rajallinen. Koska kaikkea ei voi ottaa mukaan, täytyy yrittää miettiä mm. vaatteiden monikäyttöisyyttä. En väitä olevani tässä ainakaan vielä mikään huippu, siitä se stressikin syntyy.

Sitten on tietenkin matkaohjelma. Ennakoin aina, millaisia matkoja tullaan liikkumaan jalan (oikeanlaiset kengät), mikä on tyypillinen säätila (oikeanlaiset vaatteet), mihin ko. paikassa saattaa sairastua (oikeanlaiset lääkkeet), mitä siellä tyypillisesti syödään (kiva tietää muuten vaan), mistä siellä saa apua jos jotain sattuu, mitkä ovat kulttuurin tyypilliset erikoispiirteet. Suunnittelen reittejä, mietin etukäteen missä syödään, mitä nähtävyyksiä olisi kiva käydä katsomassa, mitä paikkoja kannattaa varoa ja mitä kaikki maksaa. En ikimaailmassa lähtisi reissuun ilman vakuutusta. Ajatus siitä, että vain pölähtäisi keskelle kaupunkia ilman mitään ennakkovarautumista tuntuu ihan hullulta. Ei pelkästään siksi, että mitä vain voi tapahtua, vaan ensisijaisesti siksi, että mitä kaikkea menettääkään, jos ei ole yhtään etukäteen selvittänyt asioita.

Ehkä tärkeimmän ennakoimisen voi kuitenkin kiteyttää näin: puhelimestani ei ikinä ole akku loppu. Lataan puhelinta jatkuvasti ja vähääkään pidemmälle reissulle otan laturin mukaan. Siis jos lähden vaikka kyläilemään koko päiväksi, en jätä laturia kotiin. Autossa on myös vakiovarusteena laturi. Jos alkaa näyttää siltä, että reissu venyy, laitan puhelimeen virransäästön päälle riippumatta siitä, paljonko akkua on jäljellä. Kun lähtee keskellä yötä viemään lasta sairaalaan, on itselleen kiitollinen siitä, että puhelimen akku on täynnä. Puhelin on nykyään sellainen välttämättömyys, että en ota sen kanssa pienintäkään riskiä.

Tästä tuli pitkä teksti, vaikka tuntuu etten ehtinyt kuin raapaista pintaa, mutta ennakoiminen ei olekaan mikään pikkujuttu. Mitä paremmin ennakoin, sitä vähemmän stressaan ja sen mukavampaa on – sekä minulla että muilla.  Lasten kanssa ennakoiminen on tärkeää, koska kun elämän monet epämukavuudet (väsymys, nälkä, jano, kuumuus, kylmyys jne.) on etukäteen eliminoitu, pysyy rauha maassa ja hyvä fiilis, ja jälleen kaikilla on kivempaa. Haluan helppoa elämää, en improvisointia erikoistilanteissa.

Löytyykö lukijoista samanlaisia kaikkeen varautujia? Vai oletko ennemminkin iloinen improvisoija? Vai jotain siltä väliltä?

 

Matkustamisesta ja minimalismista

Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen käynyt tässä välissä lomalla. Siinä sivussa on tullut havaintoja pakkaamisesta ja matkatavaroista. Olen huomannut, että minulla on taipumus pakata systemaattisesti enemmän kuin mitä matkalla käytän. Näin käy silloin, kun pakkaamiseen on runsaasti aikaa, mutta myös silloin kun heittelen kamoja kassiin hirveässä kiireessä. Jos haluan keventää matkatavaroitani, on ilmeisesti tarpeen lakata ylivarautumasta.

Jouluna vietimme viikon sukulaisten luona Lapissa. Käytin itseäni varten pakkaamistani tavaroista ehkä puolia. Olen havainnut ilmiön ennenkin. Jos vietän aikaa tutuissa, kodinomaisissa oloissa, en viitsi ottaa mitään paineita ulkonäöstä. Siksi en vaihda vaatteita, ennen kuin ne likaantuvat. Saatan siis pärjätä yksillä ja samoilla farkuilla viisi päivää, vaikka mukana olisi lisäksi kahdet muutkin housut. Sama koskee neuleita. Vain alusvaatteet ja sukat kuluvat normaalia tahtia yhdet per päivä.

Toisaalta minulla on taipumus yliarvioida kaikki mahdollisuudet, mitä lomalla voi tehdä. Siksi varaudun kaikenlaisiin aktiviteetteihin. Koska JOS menemme uimaan, harmittaa jos uimapuku ei ole mukana. Tai JOS haluan hengailla hotellilla kaikessa rauhassa, niin verkkarit tarvitaan. Tai JOS mennäänkin hienoon ravintolaan, pitää olla siistimpää mukana, ja ehkä jopa eri kengät. Tällä tavalla tavaraa saa kertymään tosi nopeasti. Tiedän kyllä, että kannattaisi pakata mahdollisimman monikäyttöisiä asuja, ja toki sitä yritänkin, mutta ei se näköjään auta.

Sitten on tietysti vielä kaikenlaiseen odottamattomaan varautuminen. Mitä jos joku oksentaa päälleni tai liukastun kuralammikkoon? Jos lämmitys ei toimi, tai toimii ihan liikaa? Jos matkalaukku häviää lentokoneessa? Tai mitä tahansa muuta. Kaikkeen pitää varautua, ja se vie tilaa. Usein käy niin, ettei mitään katastrofia tapahdu, ja kannan kotiin vaatteita, joita ei ole käytetty kertaakaan. Mutta en uskalla jättää niitä kotiinkaan, koska mitä jos niitä olisi kuitenkin tarvittu.

Pystyn näillä sukulaisreissuilla vähentämään, sillä kun ollaan kotimaassa ja tuttujen luona, kaikki katastrofit on hoidettavissa. Tämän huomasin jouluna, jolloin päätin että jatkossa vähäisempi määrä riittää, myös lapsilla, sillä pesukonetta saa lainata ja kaupasta saa helposti uutta jos tarvitsee. Mutta ulkomaan matkailussa minimalismiin on vielä matkaa, vaikka se jonkinlainen ihanne olisikin. Kun en voi olla täysin varma siitä että homma hoituu haluamallani tavalla, täytyy olla omavarainen. Siitä saa sitten kärsiä painavien laukkujen muodossa, mutta toisaalta ei tarvitse hätkähtää mistään.

Loppukanetiksi kysymys – puratteko laukun lomakohteessa hotellin kaappeihin ja laatikkoihin? Joku järjestelyguru, olisiko ollut Peter Walsh tai Marie Kondo, kehotti tyhjentämään laukun heti saavuttua, jotta voisi ruveta nopeasti elämään ”normaalia elämää”. Aivan käsittämätön ajatus minulle! Tavarat pysyvät laukussa koko matkan eivätkä poistu sieltä kuin päälle. Korkeintaan ulkotakit ripustan naulakkoon. Muutenhan on riski että jotain jää. Ja muutenkin minusta on paljon kätevämpää elää suoraan matkalaukusta. Mitä mieltä olette? Tai onko lukijoissa minimalistisia matkailijoita?

Paluu pakaasien äärelle

Viime talvena lähdimme viikoksi koko perheen voimin pohjoiseen. Pakkaaminen ja lähtö ei sujunut kovin stressittömästi ja tuolloin vannoin, että jonain päivänä tämäkin vielä onnistuu. Taannoisista virheistä oppineena ja pari kertaa sen jälkeen harjoiteltua luulen hallitsevani homman jo vähän paremmin.

Ensinnäkin tarvitsen aina listan. En pysty pakkaamaan järkevästi ilman muistilistaa, ellei kyseessä ole todella lyhyt reissu. Hyvä muistilista taas syntyy vain siten, että saan hetken keskittyä siihen sataprosenttisesti. Vaikka olen aika pätevä hoitamaan useita asioita yhtä aikaa (kukapa pienten lasten äiti ei olisi?), pakkauslistan tekeminen vaatii täydellistä rauhaa. Vain sillä tavalla saan ajatukseni koottua siinä määrin, etten unohda mitään olennaista. Kommenteissa ehdotettiin taannoin, että pitäisi olla sellainen lista, joka toimisi ihan kaikissa tilanteissa. Mutta en ymmärrä mitä hyötyä on listata lähes kaikki omistamani vaatteet, kun pakkaamisessa on kyse nimenomaan valinnoista?

Systeemini on tämä: ensin tarkistetaan säätiedoitus. Se toimii suunnitelman pohjana. Sen jälkeen otetaan huomioon, millainen matka on kyseessä, ja aloitetaan olennaisista. Jos tarkoitus on ulkoilla, kaikki tarvitsevat siihen sopivat kengät ja vaatteet. Jos ollaan menossa juhliin, olennaisinta on miettiä, missä vaatteissa juhlitaan. Sitten kirjataan ylös kaikki perustarvikkeet, kuten yöpuku ja alushousut. Jos en kirjoita näitä muistiin, lähden todennäköisesti matkaan ilman.

Kuunneltuani muutaman podcastin aiheesta, sain uuden ahaa-elämyksen. Nimittäin että pakatessa kannattaa miettiä asukokonaisuuksia (englanniksi ”outfit”). Eli yksinkertaisesti sitä, mitä aion pitää päälläni tiistaina, keskiviikkona ja torstaina. Tai jos ei jaksa miettiä niin tarkasti, niin miettii sitten siltä kannalta, montako asua tarvitaan neljän päivän reissulla, jossa ohjelmassa on sekä rentoa oleilua että ravintolaillallinen. Sitten pakataan tarvittavat asut mukaan alusvaatteita myöten.

Kenties tämä on teille lukijoille ihan perusjuttua, mutta oma ajatteluni on ollut pakkaamisen suhteen sen verran alkeellista, että asia tuli ihan uutena. Uskokaa tai älkää, mutta olen yleensä aloittanut pakkaamisen ”pohjalta”, eli niistä alushousuista. Laskenut monetko tarvitaan, ja sitten edennyt siitä vaateryhmä kerrallaan kohti päällysvaatteita. Voin kertoa, että ko. menetelmä on aika työläs. Naistenvaatteissa nimittäin on olennaista, millaiset alusvaatteet tulevat muiden vaatteiden alle (esim. valkoisen t-paidan alle ainakaan minä en laita mustia rintaliivejä). Olen siis tähän asti tehnyt kaiken nurinkurisesti päättämällä ensin mitkä alusvaatteet otan mukaan. Sitten olen valinnut muut vaatteet siltä pohjalta miten ne soveltuvat valittujen alusvaatteiden päälle. Mutta olisi huomattavasti järkevämpää miettiä päällepäin näkyvä asukokonaisuus ensin, ja sitten valita soveliaat alusvaatteet kuhunkin asuun. Muutama vuosikymmen meni tämänkin asian tajuamiseen, mutta onneksi oppia ikä kaikki.

Sitten kun listalle on saatu oikeanlaiset vaatteet, täytyy miettiä vielä muut jutut. Tarvittava kosmetiikka on yksi kategoria. (Tässäkin on ongelmia, pakkaan aina joko liikaa tai liian vähän.) Sitten on lisäksi muut tavarat, joita juuri tällä nimenomaisella matkalla tarvitaan. Esim. mökille mennessä sinne on usein muutakin vietävää, vieraille on usein tuliaisia ja sitten on tietysti kaikki elektroniikka, jota ilman elämä käy hankalaksi. Voisin kuvitella tekeväni sellaisen peruslistan, jossa on ne ehdottomat tavarat, joita ilman elämä kävisi tosi hankalaksi. Eli vanha kunnon ”pass, biljett och pengar” toimii hyvin edelleen, lisättynä varmaan puhelimella, laturilla ja hammasharjalla. Mutta muuten matkalistat ovat aina erilaisia.

Lähdöstä ja paluusta

Kun reilu viikko sitten istuin lopulta täyteen pakatussa autosa perheeni kera matkalla kohti Pasilan autojuna-asemaa, lohdutin itseäni sillä että jonain päivänä – jonain päivänä – tämän perheen lähdöt ovat elegantteja ja hallittuja. Takana oli varsin stressaava päivä, jonka aikana oli purettu joulukuusi, laitettu koti paluukuntoon, haalittu kasaan neljän ihmisen vaatteet ja pakattu autoon ne plus aikamoinen kasa kaikkea muutakin tavaraa. Minimalistinen matkailu ei kuulu reprtuaariini.

Sinänsä mitään katastrofia ei päässyt tapahtumaan. Kuusi toimitettiin ulos hyvässä järjestyksessä ja pahimmat neulaset imuroitiin. Jääkaappi saatiin kutakuinkin tyhjennettyä pilaantuvista, ja loput otettiin mukaan. Siivosin sen verran, ettei vastassa olisi kaatopaikkaa kun tulisimme kotiin, sain tiskit tiskattua ennen lähtöä ja pyykkikorin tyhjäksi. Pakkaaminen onnistui melko hyvin, muutamia tavaroita unohtui, mutta toisaalta kaikissa Suomen kaupungeissa on Citymarket ja Prisma, joten mistään olennaisesta ei jääty paitsi. Autoonkin muistettiin pakata kaikki yhtä reppua lukuunottamatta, eikä kukaan myöhästynyt junasta. Ihan ok suoritus siis.

Silti haaveilen siitä, että lähtö tapahtuisi kokonaan ilman stressiä. Kaikki valmistelut olisi tehty ajoissa, pakkaaminen sujuisi etukäteen mietityn listan mukaan jolloin kaikki tulisi varmasti mukaan, eikä kenelläkään olisi kiire eikä ahdistus siitä, hoituuko kaikki varmasti. Tiedän myös miten tämä olisi saavutettavissa (luulen tietäväni): tarpeeksi varhaisella suunnittelulla ja valmistautumisella. Vaatelistan voisi miettiä jo kuukautta etukäteen. Samoin jääkaapin tyhjennyksen, kodin siivouksen ja muut asiat. Lähtöpäivänä siirrettäisiin vaatteet hallitusti kaapista laukkuun joka nostettaisiin yhtä hallitusti autoon ja sitten vain mentäisiin. Ja näin tämä siis tulee vielä jonain päivänä tapahtumaankin, kunhan harjoittelen tarpeeksi.

Mutta jos olenkin keskinkertainen lähtijä, olen taatusti erinomainen palaaja. Tunti sen jälkeen, kun tämä revohka oli purettu takaisin kotiin, oli kaikki laukut purettu, pakattu takaisin omille paikoille kaappeihin, pyykit lajiteltu ja ensimmäinen koneellinen jo peseytymässä. Paluut ovat hyvin järjestelmällisiä ja hallittuja. Niistä on se etu, että arki pääsee alkamaan heti, eikä matkan jälkiä jää jalkoihin pyörimään.

Yksi vinkki tähän on se, että vaihdan kassien ja matkalaukkujen järjestystä kotiin palatessa. Mennessä jokaisella on oma kassinsa, mutta tullessa vähintään yksi laukku on kokonaan täynnä likapyykkiä. Sen voi lajitella suoraan purkuvaiheessa, eikä likaisia vaatteita tarvitse erikseen etsiä jokaisen laukun pohjalta. Toinen vinkki on, että kun laukku on tyhjä, se pannaan heti takaisin omalle paikalleen. Ihan heti. Sillä lailla varmistetaan, ettei tyhjät laukut jää puolitiehen. Kolmanneksi pikkuesineet puretaan viimeisenä. Esimerkiksi meikkipussin siirsin kampauspöydän laatikkoon sinällään, ja puran sen sieltä tarkemmin kun seuraavan kerran meikkaan. Tärkeintä kokemukseni mukaan on kuitenkin se, että purkamiseen ryhtyy välittömästi, kun vaan saa kengät pois jalasta. Jos sitä lykkää, ainakin meillä sillä on sitten taipumusta lykkääntyä päiväkausia. En kestä sitä epäjärjestystä ja välitilaa, joten tämä on ainoa toimiva vaihtoehto.

Nyt siis jälleen kotona ja arki on alkanut (lapsi kipeänä ja töitäkin pitäisi tehdä). Palaan noihin vaatepostauksen kommentteihin ensi tilassa. Niitä on ollut hyvin mielenkiintoista lukea!