Kun kirjoitan tätä, meidän perhe on ollut kuusi viikkoa kotona. Kotona olemisesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä on tullut uusi normaali, ja rutiinit ovat muuttuneet sen mukana. Se, että lähes kaikki aika vietetään neljän seinän sisällä satunnaista ulkoilua lukuunottamatta, tekee arjesta todella erilaista, kuin olisi voinut odottaa. Meillä ei ole käynyt vieraita, me emme ole käyneet missään. Lapset leikkivät ulkona parin tietyn kaverin kanssa, aikuiset pitävät yhteyttä ystäviinsä ensisijaisesti digitaalisesti. Juhlat on peruttu, koulu, työt, harrastukset ja päivähoito on kotona. Uudenmaan sulku ei ole vaikuttanut meihin, sillä ei meillä olisi muutenkaan ollut tarvetta matkustaa rajojen ulkopuolelle, mutta onhan se jo pelkästään ajatuksen tasolla todella erikoista, ettei saisi omassa maassaan liikkua vapaasti minne tahtoo.
Hassua kyllä, jatkuva kotona oleminen näkyy eniten siinä, että meillä tulee nykyisin hirveä määrä roskaa. Kaikenlaista roskaa: biojätettä, muovia, pahvia, metallia. Tämä johtuu siitä, että syömme koko ajan kotona, ja ruokapakkauksia kuluu ainakin tuplamäärä normaaliin verrattuna. Eniten tulee pahvia. Normaalisti pahvinkeräyskassin täyttymiseen menee pari viikkoa. Nyt tuntuu että se täyttyy pari kertaa viikossa. Eniten on ruokapakkauksia, mutta myös muita pahvilaatikoita. Tilaamme kaiken mahdollisen verkkokaupasta, mikä tarkoittaa, että paketit on pakattu pahviin. Lisäksi on ruokakaupan kuljetukset, jotka myös tuodaan pahvilaatikoissa. Normaalisti laatikot voisi palauttaa kauppaan lähetin mukana, mutta tällä hetkellä ei. Lapset riemuitsevat ja rakentavat laatikoista linnoja ja bunkkereita. Äidillä saattaa hieman mennä hermot. Olen miettinyt, joutuvatko taloyhtiöt tihentämään roskien tyhjennysväliä, sillä kaikilla taitaa olla sama tilanne.
Hämmästyttävää kyllä, pyykkiä ei tunnu tulevan sen enempää kuin ennenkään. Paitsi käsi- ja keittiöpyyhkeet laitan pesuun normaalia tiheämmin, joten niitä tulee, mutta vaatepyykkiä ei. En tiedä, eikö kotona sotketa vaatteita samaa tahtia kuin töissä ja koulussa, vai mistä on kyse. Emme nimittäin tarkoituksella ole alkaneet pitää sen likaisempia vaatteita kuin aiemminkaan.
Tiskikonerutiini, jota olen hehkuttanut täällä vuosikausia, on sen sijaan mennyt jokseenkin raiteiltaan. Aiemmin päivän aikana tuli tiskiä yhden koneellisen verran, nyt sitä tulee keskimäärin kaksi. Uusi rutiini menee niin, että aamulla kone tyhjennetään, sitten sinne lapataan kaikki ne astiat, jotka eivät illalla mahtuneet. Näin saadaan päivän alkuun tiskipöytä puhtaaksi. Suunnilleen lounaan jälkeen kone alkaa olla täynnä, jolloin käynnistän sen ensimmäisen kerran. Kun alan laittaa iltaruokaa, tyhjennän koneen samalla, sillä se täyttyy iltaruuan astioista vielä uudestaan. Sitten se laitetaan käyntiin vielä iltapalan jälkeen. Tällä systeemillä keittiö pysyy siedettävänä. Näin koronaeristyksen näkökulmasta tiskikone on kenties eniten viihtyvyyttä lisäävä kodinkone kotona!
Aikaa ei ole yhtään enempää kuin ennenkään. Tämä vähän yllätti. Ajattelin ennalta, että nythän tässä on aikaa ruveta käymään kaappeja läpi, vaihtaa kukkamultia ja tehdä kaikenlaista sellaista. Vaan eipä olekaan. Arjen pyörittäminen vie ihan eri tavalla aikaa, kun lapset ovat jatkuvasti kotona. Pelkästään ruuan laittamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään menee todella paljon aikaa. Sitten siihen päälle etäkoulu- ja kotipäivähoito, ja kaikki muut työt. Oma opiskelu on lähes täydellisesti jäissä, sillä rauhallista, keskeytyksetöntä hetkeä ei hevin löydy.
Ruokahuolto vie aikaa ja vaivaa enemmän kuin olisin voinut kuvitella. On mietittävä mitä syödään, onko raaka-aineita, mistä niitä saa, tilataanko kaupasta vai uskaltaudutaanko lähikauppaan, mitä kaikkea on vielä kotona ja kuinka pitkäksi aikaa, ja sitten on vielä se varsinainen ruuan valmistaminen. En edelleenkään osaa arvioida menekkiä oikein, kun meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta. Kuvittelin tekeväni tosi ison makaronilaatikon, josta riittäisi ainakin kahdeksi päiväksi. Kun koko perhe oli syönyt siitä illallisen, jäljelle jäi juuri ja juuri lounas lapsille seuraavaksi päiväksi. Koska en ole einesten ystävä, päivittäinen ruokailu vaatii aika paljon suunnittelua. Nyt olisi hienoa, jos olisi ne kuukausien ruokalistat valmiina, mutta kun ei ole niin eipä auta muu kuin yrittää sopeutua.
Miten tämä poikkeustila näkyy teidän arjessa?
Kodin varmuusvarastot on otettu käyttöön askartelu- ja puuhapakkausten muodossa. Karsinnasta huolimatta niitä on riittänyt. Pihapeliosastoa on pitänyt hieman täydentää. Mutta kun mennään metsään, ei tarvita mitään leluja, lapset löytävät kaiken leikkeihinsä luonnosta.
Kirjaston poissaolo näkyy. Mutta meillä olikin vielä aika paljon lukemattomia kirjoja hyllyssä ja runsaasti lastenkirjoja. Nyt ehtii lukemaan myös suosituimmat kirjaston lainat, koska laina-aikaa on pidennetty.
Koululaisen pöytä pyritään siistimään päivittäin, koska seuraavana aamuna on uudet läksyt. Kaksi kotityöläisen työpistettä siivotaan myös, ja makkarin ollessa työhuoneena, käytämme vuosien jälkeen päiväpeittoa! Jonkinlaista ryhtiä rutiineihin on tullut, mutta aamuisin saamme nukkua pitkään.
Keittäjää kaipaan tällä hetkellä eniten… Sekä 5-vuotiaalle seuraa.
Oi oispa keittäjä. Koululainen tosin on äärimmäisen tyytyväinen kotioloihin, sillä saa syödä kotiruokaa eikä koulun ruokaa, jota hän inhoaa. Mutta ruokahuolto kuormittaa päivisin eniten. Itse ruuan laittaminen vielä menee ihan ok, mutta se ajatustyö uuvuttaa minua paljon. Mulla on joku blokki tässä arkiruokailussa, en vaan osaa tehdä niitä listoja valmiiksi ja sitten pysyä niissä! Mutta on hienoa, että löytyy varmuusvarastoja askartelujen osalta! Täytyypä penkoa laatikoita minunkin, jos löytyisi jotain.
Siis itse asun yksin, mutta ahdistaa myös tiskin ja roskien määrä kun nyt olen ollut kuukauden etätöissä. En ole myöskään mikään kokki kolmonen joten ruuan laittaminen alkaa kyllästyttää. Nyt huomaan myös kuinka kahvin ja maidon kulutuksen määrä on kasvanut kun kaikki kahvi tulee juotua kotona. Toisaalta fiilistelen kerran viikossa kaupassa käyntiä, mutta joku ruokalistapohja tulisi kyllä tarpeeseen täälläkin!
Niitä varmaan löytyisi joltain Marttojen sivuilta tms. Mun systeemit ei ole ruoka-asioissa kovin päteviä! Meillä tulee myös niitä kahvikapseleiden kuoria, koska puoliso juo kaikki työpäivän kahvit nyt kotona. Ja kokistölkkejä. Ylipäätään pulloja (eli siis niitä limsatölkkejä) täytyy myös viedä tiheämmin kauppaan kuin ennen. Tämäkin odottamatonta.
Meillä meni työasioissa lähes kaikki sosiaalinen jäihin, etätöitä olen tehnyt paljon ennenkin, mutta se on nyt jotenkin erilaista.Todennäköisesti raja vapaan ja työn välillä on hämärtynyt, ja niin on tainnut käydä muillakin, sillä sain pitkänä perjantaina oto-työpyynnön, johon vastasin jo pääsiäisenä, en suinkaan arkena.Toisaalta välttämättömin tulee tehtyä nopeampaa kuin aikaisemmin. Ainakin täällä verkot ovat ajoittain kuormittuneet, ja se vaikeuttaa vähän töitä. Vaikka kirjalliset työt eivät aina suju, niin onneksi aina voi ajatella päässään.Tämä osaltaaan sekoittaa työn ja vapaan väliä, ja siksi vapaa-aikaa en oikein osaa viettää.
Täällä lähikauppa avaa ovensa jo kello 6 – ja ruokakaupassa käynti on sekä viikon kohokohta että voimia vievä toimi. Kauppa on niin lähellä, että toimituspalveluita ei oikein viitsi käyttää, mikä tarkoittaa sitä,että kauppaan menen repun ja kassien kanssa, ja raahaan, kirjaimellisesti ostokset kotiin, kun tavoite on käydä ostoksilla kerran viikossa, samalla syöden varastoja pois. Välillä kyllä lipsun. Tänään oli kauppapäivä, ja palasin kaupasta herkkujen kanssa, ostoslistasta huolimatta. Enkä varmasti laita tänään oikeaa ruokaa, vaikka kuinka tykkään ruuanlaitosta ja leipomisesta ja olen pyynnöstä jakanut kollegoille nopeat ja helpot ruokaohjeeni ajalta jolloin meillä syötiin lihaa.
Mieltä painaa Ruotsin puolen sukuni – ikäääntyneiden – vointi.
Kaipaan eniten sitä, että voisi kunnolla tuulettaa päätään ulkona. Täällä ulkoilualueet ovat ruuhkautuneet ja muitakin viruksia on liikkeellä, eikä influenssa A tai B tai sairaalaan vievä epäspesifi keuhkokuume tai vastaava sovi kuvioihini myöskään, joten lienee viisasta välttää ruuhkaisia ulkoilualueitakin. Olisi kiva käydä laavulla retkellä tai hommailla omakotitalon tai mökin pihalla, jos sellaisia olisi lähimailla. Meillä on noudatettava koko suvun kesken karanteenimaisia olosohteita niin pitkälle kuin mahdollsta, ja tästä on sovittu. En tiedä, kuinka kauan.
Ei se suju muillakaan mallikkaasti: sukulaiseni ilmoitti siivonneensa muutaman kaapin, siis vähän.
Korona, mene pois!
Onneksi saamme sentään ulkoilla. Kun kuuntelen ulkomailla eläviä ystäviä, kävely puistossa on luksusta jota ei edes ymmärrä, ennen kuin sen mahdollisuuden menettää. Mutta välttelemme myös ruuhka-aikoja. Toisaalta eilen oli käytävä Stokkalla, ja siellä ei kyllä ollut ketään. Turvavälien noudattaminen oli todellakin helppoa. Yritämme silti pysyä etupäässä kotona, emmekä lähde huvikseen kauppoihin tai minnekään, paitsi kävelylle ulos. Tuo arjen ja loman ero hämärtyy näissä olosuhteissa. Vaikka yritän pitää ne selvästi erillään, vähän on sellaista mössöä kuitenkin kaikki päivät.
Ruokahuolto vie aikaa täälläkin, mutta onneksi rima alkaa laskea. Erilaiset puurot ja etenkin uunipuurot toimivat lounaana. Samoin muut pikaruuat, kuten munakas. Toisaalta lapset hyväksyvät nyt paremmin uusia ruokia, kun tutut ruuat on jo keitelty aika monesti. Ehdoton pelastus on google. Kaapin ruoka-aikeet hakukenttään ja uutta kokeilemaan. Tuo mielenkiintoa muuten melko tasaiseen arkeen. Tsemppiä arkeen!
Google on voittava konsepti näissä oloissa tosiaan! Olen myös alkanut selata uudelleen keittokirjoja ja ruokalehtiä, saadakseni inspiraatiota. Muutamia hyviä ideoita on tullutkin. Olin suorastaan ylpeä itsestäni, kun tein perunasosetta, missä oli bataattia joukossa. Bataatti meinasi muuten mennä huonoksi. Tsemppiä myös sinne. Kyllä tämä joskus loppuu, ja sitten ollaan kaikki tosi hyviä tässä eristäytymisessä, jos joskus pitäisi mennä uudelleen karanteeniin!
Teen itse muutenkin paljon etätöitä, joten siihen korona ei ole juurikaan vaikuttanut. Mutta nyt meillä on lisäksi mies ja lukiolainen etänä, joten kolmelle pitää löytyä työskentelypaikka. Onneksi meillä on iso talo niin ei ole ongelma.
Aluksi lukiolaisella meinasi mennä totaalisesti hermo kun ei päässyt mihinkään, nyt on kai jo tottunut kun menee paremmin. Lukiolainen innostui pääsiäisenä rymsteeraamaan huonettaan, jonka seurauksena meillä on nyt hänen huoneensa maaliremontissa. Tosin hän hoiti maalauksen melkein itsenäisesti eli ei siitä paljon vaivaa ollut.
Ruokaa menee hiukan normaalia enemmän, mutta lounaat on saatu edellisten päivien jämistä. Suunnittelu mättää minullakin, vaikka joskus olen ollut tosi säntillinen siinäkin.
Henkistä huolta aiheuttaa ehkä eniten kaksi vanhempaa tytärtä…Vanhin on Etelä-Koreassa opiskelijavaihdossa, tosin siellä tilanne nyt hyvä, mutta mietityttää se, miten hän pääsee takaisin Suomeen kesäkuussa ja miten mahtaa hänelle jo luvattujen kesätöiden käydä…
Keskimmäinen tytär on intissä, sinänsä siellä on turvallista, mutta hiukan huolettaa hänenkin henkinen tilansa. Nyt kun ei ole normaaleja vkl vapaita niin homman psyykkinen rasittavuus on ihan uudella tasolla.
Että näin, hiukan erilainen tilanne meillä, mutta symppaan kyllä kaikkia pienempien lasten vanhempia. Todettiin miehen kanssa et mitäs tässä meillä aika helppoa ja ihan sama vaikka tämä jatkuisi vielä…
Sama havainto, pakkausjätettä syntyy, kun kaikki ruoka tuodan kaupasta kotiin, ei voi eää syödä lounaspaikoissa päivällä. Myös pyykkiä tulee vähemmän, kun toinen meistä on kotona etätöissä. Kotona voi olla vaikka niissä pieruverkkareissa, mutta ihmisten ilmoille mennessään täytyy vähän yrittää pukeutua. Vakiomätöt on valmistettu viikonloppuisin ja niitä syöty tuonne keskiviikkoon-torstaihin asti. Onneksi monet laatikkoruoat ja keitot vaan paranee lämmitettäessä.
Koronalle kiitos tilanteesta, jossa nyt olen. Paino laski tammikuusta vain 10 kilogrammaa, koska rupesin liikkumaan ja dieetin sijasta aloin syömään toisella tavalla. Tämä toi palkinnon luo: mahdun pienempään vaatteeseen. Toki tässä yhteydessä oli tilaisuus uusia koko vaatekaappi ja minimalistinen elämäni vain korostui – mitä oikeasti haluan? Vaatevalikoima väheni entisestään ja panostanut laatuun sen sijaan.
Toinen asia, minkä corona minulle antoi, olen matkailulakossa. En kaipaa enää ulkomaille, vaan kotimaa kiinnostaa. On käyty Jyväskylässä, Kangasalalla, Valkeakoskella, Tampereella, Ylöjärvellä. Bussilla, pyörällä tai kummallakin! Mahtavia matkoja, jotka todellakin saivat miettimään, kannattaako tuhlata suurimman osan matkoista matkalla lentokentälle ja kentillä? Voisiko tuon rahan säästää?
Kotona korona on näyttäytynyt etätyönä, joka sopii tietenkin minulle, koska ei tarvitse työpaikalle lähteä kuin vasta pakosta. Silloin käyn myös syömässä siellä. Siitä puheen ollen olen alkanut rakastaa tavallista kotiruokaa ja ravintoloihin ei tee mieli. Enemmän aikaa kotona, enemmän aikaa tehdä hyvää ruokaa. Enemmän hyvinvointia. Olen todellakin kiitollinen koronavirukselle, että juuri tämän takia voin paremmin.
Kotimaa on vastaukseni, kun harkitsen uusia matkoja. Koti on määränpääni, kun rentoudun. Metsä on edessäni, kun haluan uusia vivahteita elämääni.
Mitä muuta voisin tarvita? Tuskin mitään, joka olisi näitä parempi.