Olen purnukkapelastaja

Olen useampaan otteeseen maininnut, että minulla on vähän liikaa kosmetiikkaa, eivätkä varastot ihan äkkiseltään lopu. Osittain syy on liiassa ostelussa, olen aiemmin shoppaillut kosmetiikkaa, koska se on helppoa, halpaa ja tuntuu tarjoavan kaikenlaisia ratkaisuja ikäkriiseistä tylsistymiseen. Tämä on kuitenkin vain osatotuus, ja etenkin viime syksystä lähtien olen ollut kuukausia ostamatta edes hammastahnaa (sitäkin on ollut varastossa). Toinen iso syy sille, miksi kosmetiikkavarastot eivät tunnu pienenevän, on tässä: minä olen purnukkapelastaja.

Purnukkapelastaja on sellainen tyyppi, joka ei voi sietää sitä, että tavaraa heitetään hukkaan. Käyttökelpoisen tavaran tyrkkääminen roskiin tuntuu kauhealta, vaikka järjen tasolla ymmärränkin, että välillä se on parempi vaihtoehto kuin säilyttää kaikki. Tästä seuraa se, että en siis voi ohittaa ilmaisia näytteitä lehtien välissä, olipa niiden sisältö itselleni tarpeellista tai ei. Ajattelen vain kaikkia niitä resursseja, joita näytteen valmistamiseen on käytetty, ja hieman ärsyyntyneenä otan pussukat talteen. Miksi minulle tyrkätään tällainen vastuu, miksi minulle työnnetään tällaisia näytteitä, vaikka ne eivät edes sovi minulle? Mutta siitä huolimatta revin ne pussukat irti ja pistän talteen.

Täyttä on.

Ilmaisnäytteiden lisäksi pelastan muiden ihmisten tavaroita, myös kosmetiikkaa. Vastikään pelastin ison pullon sampoota ja hoitoainetta, jotka olivat osoittautuneet isoäidilleni sopimattomiksi. Minun tukalleni ne käyvät, joten otin ne talteen, siitä huolimatta että sampoota ja hoitoainetta on kotona ennestäänkin useampi pullo. Mutta kun tuotteen voi kerran käyttää, niin eihän sitä kannata laittaa roskiin. Samalla tavalla minulle on päätynyt monenlaisia muitakin lähipiiristä pelastettuja purnukoita. Tietenkään en ota vastaan sellaisia tuotteita, joissa olisi hygieniariski, mutta esim. vartalovoiteet, kynsilakat ja hiustuotteet voi hyvin lahjoittaa eteenpäin. Tai siis minun tapauksessani ottaa vastaan.

Kolmas varastoja kasvattava ryhmä on matkoilla hotelleista pelastetut purnukat. Viimeisin ulkomaanmatkamme suuntautui Pariisiin, jossa hotellin sampoot ja saippuat olivat ranskalaisia Sothysin tuotteita, siis varsin laadukkaita ja hyväntuoksuisia. Käytin hotellissa sampoota, suihkugeeliä, saippuaa ja vartalovoidetta. Pakkaukset olivat niin isoja, että muutaman päivän oleskelun aikana ei tuotteita kulunut kuin pikku tippa. Olisi tuntunut hirveältä tuhlaukselta jättää avatut tuotteet hotelliin, missä ne olisi laitettu roskiin. Pakkasin mukaan kaiken, mikä mahtui. Vartalovoiteesta en hirveästi pitänyt joten sen jätin, sillä se ei mahtunut niihin puolen litran läpinäkyviin pusseihin, joita lentokoneessa vaaditaan. Kaiken muun toin kotiin.

Nyt kylppärin hylly on taas täysi, eikä se ihan äkkiä tyhjene. Minulla on lyhyt tukka, joten sampoota ja hoitoainetta kuluu niukasti. Olen aina ihmetellyt, kuinka jotkut kuluttavat suihkugeeliäkin niin paljon, että uutta on sen takia ostettava joka kuukausi. Olen sittemmin ymmärtänyt, että annostelussa on eroja. Mittasin huvikseni, kuinka paljon suihkusaippuaa kerralla käytän, ja määrä on keskimäärin hieman vajaa 1 millilitra. Vaahdotettuna se riittää erinomaisesti, sillä en koe tarpeelliseksi levitellä saippuaa yltä päältä. Ei siis ihme, jos 75ml kokoinen hotellipakkaus riittää moneksi kuukaudeksi. Pariisista tuotu suihkugeeli on ollut aktiivikäytössä, mutta sitä on edelleen jäljellä. Kun olen muidenkin tuotteiden annostelussa maltillinen, ei ihme, etteivät varastot kovin nopeasti hupene.

Tunnistaako joku myös itsensä purnukkapelastajaksi?

13 thoughts on “Olen purnukkapelastaja

  1. Kannattaa vain katsoa ne vanhenemisajat niistä purnukoista, kun niitä avattuja purnukoita pelastaa…

    Joku hotelliketju muistaakseni lahjoittaa avattuja hygieniatuotteita asunnottomille, en muista pullotetaanko niitä uudelleen vai miten se menee…

    Kun lähtee omilla täyttöpulloilla, ei tarvitse hotellin pikkupulloja käyttää, ja ne voi jättää koskemattomiksi.(En tiedä, menevätkö ne silti roskiin.)

    • Sama täällä, omat pullot mukana niin en yleensä avaa kuin käsisaippuan käsien pesua varten. Olen uskotellut itselleni, että avaamattomia pulloja ei vaihdeta loppusiivouksen yhteydessä, mutta toisaalta harvoissa pulloissa on sinettejä tai muuta joten en tiedä?

      Noista hotellien (ja lentokoneen bisnesluokan) pikkutuotteista olen muuten huomannut, että monet ”parempienkin” merkkien minituotteet on tehty Kiinassa vaikka tuote muuten on ainakin omassa mielikuvissani esim. eurooppalainen, joten en usko että ne ovat aina yhtä laadukkaita kuin ”oikeat” tuotteet.

      • Tämä Kiina/Eurooppa valmistusmaana on uusi ajatus. Mutta miksi kiinalainen olisi huonompi, jos kyse on tunnetusta brändistä? En usko, että tekisi millekään merkille hyvää, jos saman nimisissä tuotteissa olisi välillä eri ainetta sisällä. Itse en ole eroa huomannut näissä minituotteissa verrattuna normaaleihin. Finnairilla taitaa olla käytössä Lumene, se lienee samaa kamaa kuin kaupoissakin?

    • Nyt täytyy tunnustaa, että harvoin noudatan noita vanhenemisaikoja kosmetiikassa. Jos tuote ei haise pahalta, näyttää normaalilta ja toimii kuten pitää, olen käyttänyt huoletta. Aurinkovoiteita olen heittänyt roskiin, mutta sampoot ja hoitoaineet säilyvät kyllä vuosikausia kokemukseni mukaan. Tietysti heitän tuotteen pois, jos se tuntuu selvästi pilaantuneelta.

  2. Tunnistan kyllä itseni! Purnukoiden sieltä täältä pelastamisesta olen opettanut itseni pois, mutta jo pelastettuja säilytän kyllä sitkeästi kaapissani, koska käyttökelpoista ei voi heittää roskiin. Iho-ongelmien vuoksi tuotteita tulee myös osteltua ja testailtua, ja harva lopulta soveltuu minulle päivittäiseen käyttöön. Osan kerran kokeilluista tuotteista olen onneksi saanut eteenpäin esimerkiksi paikallisen Facebook-kirpparin kautta. (Toivon, että ne ovat menneet oikeasti käyttöön eivätkä vain seuraavalle pelastajalle…)

    ”Pelastaja” on muuten tosi paljon kivempi sana kuin ”hamstraaja”… 😀

    • Joo, en minä hamstraa, minä pelastan! Koska ilman minua tuote menisi hukkaan 🙂 Hamstraaja hamstraa omistamisen ilosta, mutta tämä pelastaminen on ihan eri juttu!

  3. Oi kyllä! Inhoan hukkaa ja tuotteiden tuhlausta. Ja vielä siinäkin mielessä, että kaikki tuotteet pitää käyttää loppuun. Siis aivan loppuun. Minä saan hammastahnatuubistakin vielä ainakin viikon tahnat siinä vaiheessa kun puolisoni on jo valmis heittämään sen roskiin. Samoin saippuoiden, shampoiden ym. viimeiset tilkat, jotka eivät enää suosiolla purkista ulos tule, saa hyvin käytettyä lisäämällä hiukan vettä. Taas on ainakin puolenkymmentä käyttöä jäljellä! Mullakin on varmasti moneksi vuodeksi erinäisiä puhdistustuotteita kaapissa, ja niitä hiikkarin ilmaisnäytteitä myös. Tai olisi, ellei perheessä kaikki muut olisi sitä ”uuden käyttöönotosta kiksejä” -lajia, ja käytössä on aina ihan liian monta suihkusaippuaa/shampoota/kosteusvoidetta yhtäaikaa. Minä sitten yritän niitä vaihtoehtoja piilottaa ja jemmata, mutta saarnani siitä että avataan uusi vasta kun entinen on lopussa kaikuu kuuroille korville 😀 Mokomat löytää mun jemmat aina!

    • Totta kai, kaikki tuubit kaavitaan viimeistä pisaraa myöten. Leikkaan kaikki pehmeät pakkaukset auki, jotta sieltä pohjalta saa viimeisetkin rippeet. Usein tuotetta on paljon jäljellä, vaikka nokasta ei enää tulisi mitään. Sampoot ja hoitoaineet huuhdellaan vedellä tyhjäksi. Ja niin edelleen…

  4. Minäkin matkustan kosmetiikan kanssa ja jätän hotellin tuotteet käyttämättä. Jos avaan jonkun niin otan sen mukaan. Käytän palasaippuaa, se ei vie tilaa siinä muovipussissa 🙂

    • Tajusin vasta tänä vuonna, että nuo palasaippuat voi ottaa myös mukaan, etenkin laadukkaammat. Käytän palasaippuaa käsienpesussa kotona, joten niitä kuluu. Ennen vanhaan oli matkasaippuoita rasiassa, tämän perinteen voisi palauttaa!

  5. Meillä on käytössä tasan yksi suihkutuote, hajusteeton pesuneste, kahta eri merkkiä vaihdellen ja koko perhe käyttää sitä päästä varpaisiin, myös hiuksiin. Ja perheessä useita pitkähiuksisia. Ei ole ollut tarvetta muulle, joten purkit kuluu loppuun säännöllisesti. En kestäisi monien erilaisten puolikkaiden purkkien säilytystä, enkä ihan ymmärrä sitä iloa, mitä jotkut saa erilaisten tuotteiden kokeilusta. Itse käytän rahat mielummin kirjaan tai leffaan tai hyvään ruokaan, kuin kosmetiikkaan. Harvoin luen sun kosmettiikkapostauksia, mutta tämä oli hauska, ja tosiaan purnukkapelastaja on kerrassaan kuvaava termi.:)

    • Mikä hajusteeton pesuneste toimii myös pitkille hiuksille? Täällä on ollut kaikessa muussa käytössä Lactoline jo vuosia mutta hiuksia se kuivattaa liikaa🤔 (en kyllä pesisi sillä hampaitakaan vaikka kuulemma jotkut varsinkin matkustaessa käyttävät esimerkiksi Dr Bronnerin Baby Mild Liquid Soapia siihenkin).

      • No tuota lactolinea ollaan käytetty ja sitten erisan-pesunestettä. Ei oo tarvittu hoitoainetta, mutta meillä ei kukaan värjää hiuksiaan, joten en tiedä auttaako se asiaa. Varmaan riippuu hiuslaadusta, meidän perheessä enemmän sileä ja kiiltävä, luonnonkiharan kanssa voisi olla vaikeaa. Hampaat kyllä pestään hammastahnalla, niin extremeä ei ole että lactolinea suuhun laittaisin.;)

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.