Aihearkisto: Vaatteet ja kengät

Mitä voit tehdä: kansalaisaktivismia parempien vaatteiden puolesta

Julkaistu , kirjoittanut
4

YLEn MOT-ohjelmassa kerrottiin suomalaisten yritysten valmistavan vaatteitaan mm. Bangladeshissa, jossa olot tehtailla ovat usein surkeat. Ohjelma vetoaa tunteisiin, mutta tärkeää faktaa löytyy MOT:n nettisivuilta: tällä sivulla kerrotaan kaikkien kyselyyn osallistuneiden suomalaisten yritysten nimet ja täällä puolestaan MOT:n toimittaja listaa, mitä tavallinen kuluttaja voi asian hyväksi tehdä.

Ensimmäisen linkin takaa löytyy hämmentävää tietoa: vahvasti suomalaiseksi profiloitunut Reima tuottaa kaikki vaatteensa ns riskimaissa. Kaikki! Siis ei lainkaan tuotantoa Euroopassa, saati sitten Suomessa. Mielestäni tämä on kyllä ristiriidassa yrityksen imagon kanssa. Toivottavasti asiaan tulee parannus. Myös S-ryhmä ja Kesko valmistavat myös omia vaatteitaan Bangladeshissa, mutta eivät ole allekirjoittaneet Accord-sopimusta, jonka tavoitteena on parantaa palo- ja työturvallisuutta tehtaissa. Sopimuksen osapuolina ovat myös paikalliset AY-liikkeet, joten mukana on taho joka pitää työntekijöiden puolia. On käsittämätöntä, että mainittujen ketjujen johto ei ole katsonut sopimusta tärkeäksi. Sen kustannukset vaatetta kohden eivät voi olla muutamaa senttiä suuremmat.

Ällistyttävin taho on silti kentien Texmoda, jonka oma vaatemerkki on nimeltään Moda. Texmodan toimitusjohtaja myöntää suoraan, ettei yritys valvo tuottajiaan mitenkään. Haastattelusta saa sellaisen kuvan, että firma on yllätetty ns. housut kintuissa, ja nyt on joku ”projekti” aloitettu kuluttajien toiveesta. Hoh hoh sanon minä.

Mitä kuluttaja voi tehdä? Tämän kaiken perusteella olen vakuuttunut siitä, että tehokkainta on painostaa yrityksiä kantamaan vastuunsa. Sen voi tehdä lähettämällä yritykseen sähköpostia, ja kysyä esim. miksi Accord-sopimusta ei ole allekirjoitettu, millä tavalla yritys valvoo työntekijöiden turvallisuutta, tai millaisia konkreettisia toimenpiteitä yritys on tehnyt/tekee työturvallisuuden ja työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Ohjelmassa AY-aktivisti totesi, että töitä tarvitaan Bangladeshissa, mutta työn tilaajilla on valta vaikuttaa siihen, millaisissa oloissa ja millä palkalla työt tehdään. Meillä kuluttajina on valta vaikuttaa työn tilaajiin, jotta he toimisivat eettisesti. Jos siis käytät vaatteita, jotka ovat jonkun em. yrityksen valmistamia, ota heihin yhteyttä. Osoita, että kuluttajaa kiinnostaa.

Itse aion seuraavaksi lähestyä Benettonia. MOT ei antanut hyvää kuvaa tuonkaan yrityksen toiminnasta, joten haluan katsoa, millaisen vastauksen heiltä saa. Jos ei vastausta kuulu, yrityksen tuotteet jäävät todennäköisesti jatkossa ostamatta. Täytyy sanoa, että vaikka valmistusmaahan liittyvää boikottia ei kukaan suosittelekaan, ostan mieluummin Euroopassa kuin kaukoidässä valmistetun vaatteen. Jos siis vaihtoehto on tarjolla. Paras neuvo lienee silti olla ostamatta turhaa. Suunnitelmallisesti ja tarpeeseen ostettu vaate on parempi kuin hinnalla houkutteleva heräteostos, joka jää käyttämättä.

Palautus 20 vuoden taakse

Julkaistu , kirjoittanut
8

Joskus tavaroita ei voi myydä, kierrättää saati heittää roskiin, vaan ne pitää palauttaa takaisin menneisyyteen. Joskus teini-ikäisenä seurustelin pojan kanssa, jonka äiti antoi minulle paljon lahjoja. Yksi niistä oli villapaita, jonka hän oli itse saanut alle parikymppisenä omalta äidiltään tai mummoltaan – en enää pysty muistamaan keneltä. Neule oli paksua villaa, siinä oli monimutkainen kirjoneulekuvio ja se oli mielestäni silloin kauan sitten hyvin hieno. Arvostin myös sitä, että sain lahjan jolla oli antajalleen paljon tunnearvoa.

Teinisuhteet eivät tunnetusti ole kovin pitkäikäisiä, ja kun erottiin neule jäi minulle. Olisi pitänyt palauttaa se jo silloin, mutta en varmaan muistanut tuolloin koko asiaa. Niinpä tuo hieno villapaita on uskollisesti kulkenut mukanani vuosikaudet, muutosta ja asunnosta toiseen. Kertaakaan sitä ei ole pidetty, mutta en ole voinut heittää sitä poiskaan. Lähinnä siksi, että en kokenut olevani villapaidan ”oikea” omistaja, ja koska tiesin sen tunnearvon, joka sillä alkuperäiselle omistajalleen oli ollut. Yhteydet exään ja hänen perheeseensä katosivat nopeasti täysin, enkä myöhemmin tiennyt mihin paidan olisi edes voinut palauttaa.

Siitä lähtien, kun tavaroiden karsiminen muuttui tietoiseksi projektiksi, paita on kummitellut mielessäni. Lopulta vähän yllättäen sain selville tuon taannoisen anoppikokelaan osoitteen. Nyt sain vihdoin postitettua villapaidan takaisin oikealle omistajalleen. Pistin mukaan lyhyen kirjeen, jossa selitin miksi lähetän paidan takaisin. Toivon, ettei paketin saaja pahastu tai loukkaannu, vaan ymmärtää miksi näin teen. Mielestäni tuollaiset perintöaarteet eivät kuulu vieraille. Ehkä lahjan antajalla on jo lapsenlapsia tai muita läheisiä, joille paita kuuluu paljon enemmän kuin minulle.

Tuntuu vähän hassulta lähettää postia vuosikymmenten taakse, mutta mitäpä sitä ei tekisi päästäkseen turhasta eroon. Ainakaan paita ei enää vie tilaa omassa kaapissani, eikä minun tarvitse säilyttää sitä enää velvollisuudentunnosta. Tämä oli samalla yksi laiskuusviikon tehtävä, yksi asia pois päiväjärjestyksestä.

Ekoraportti ja lisää jämiä

Julkaistu , kirjoittanut
2

Ekoviikko meni lähes huomaamatta. Lopetin asunnon lämmittämisen, kierrätin kaiken minkä pystyin, sammuttelin valoja ja tsemppasin muovikassien kanssa (ja onnistuin!). Söimme lähinnä jämiä jääkaapista, ja itselleni tein kasvisruokia. Pyykinpesussa en lähtenyt 40 asteen linjalle, vaan pesin lakanat kuudessakympissä, kuluttipa sähköä tai ei. Lauantaina vietettyy Earth Hour -tapahtumaan tuli osallistuttua vahingossa, sillä emme olleet kotona silloin, kun valot piti sammuttaa. Meillä oli siis ikkunat pimeänä oikeaan aikaan. Ekoviikosta jäi päällimmäisenä käteen ennakoinnin merkitys. Isoin vaikutus on sillä, että suunnittelee toimintaansa etukäteen ekonäkökulmasta.

Olen jälleen raivannut kotia samaan tasaiseen vaikkakin rauhalliseen tahtiin. Huomasin, että jämäpurkkejahan on muuallakin kuin vain kylppärin kaapissa. Tajusin nimittäin, että omistan KOLME purkkia kasvilannoitetta, joista kaksi avattua, sekä lisäksi ravinnepuikkoja (myös avattu paketti). Viime viikolla kevätauringon paistaessa olen päättäväisesti lannoittanut huonekasvejamme sillä ravinteella, jota oli vähiten jäljellä, ja pääsin lopulta yhdestä pöntöstä eroon. Noilla ravinnemäärillä hoitaisi siis viikon pientä kasvihuonetta, joten mitään puutetta ei pääse lähiaikoinakaan syntymään.

Tämä episodi sai miettimään, missähän muualla meillä voisi olla turhia vajaita purnukoita tilaa viemässä. Ensimmäisenä tuli mieleen siivoustarvikkeet. En ole vielä käynyt niitä läpi, mutta aivan varmasti siellä on avattuja tuplakappaleita. Sitten keksin kenkienhoitokorin. Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja samalla kun lankkasin talvikengät säilytykseen, kävin läpi kenkävoidetilanteen. Löytyi yksi kuivunut (roskikseen) ja yksi väritön jämäpurkki, joka kulutetaan jatkossa ensimmäisenä pois. Löytyi myös neljä avattua tuubia mustaa lankkia ja voidetta – mustaa lankkia ei siis ole tarpeen ostaa seuraavaan kymmeneen vuoteen. Laitoin vielä pohjalliset omaan pussiin ja kengännauhat toiseen, joten kori on nyt ensimmäistä kertaa vuosiin erinomaisessa järjestyksessä.

Kosmetiikan osalta jämäpurkit ovat vähentyneet ansiokkaasti. Olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka vähennys onkin pieni. Mutta on mukavaa, ettei kylpyhuoneessa pyöri enää ylimääräisiä tuotteita. Heitin yhden deodorantin roskiin, koska se oli vanhentunut piloille. Sen yhden itselleni sopimattoman sampoon taidan viedä taloyhtiön saunaan ja laittaa mukaan viestin että saa käyttää. Kyse on kuitenkin ihan hyvästä tuotteesta, jota on lähes pullollinen jäljellä. Sitten pitää vain etsiä itselle toimivampi vahtoehto. Kaikki ylimääräiset vartalovoiteet on kulutettu pois, ja hiustuotteista suurin osa. Ideaalitilanne alkaa vähitellen lähestyä.

Ja vielä muistutus helsinkiläisille ja espoolaisille: HSY:n keräysautot lähtevät liikkeelle tänään! Tarkista oman alueesi aikataulut HSY:n sivuilta.

Kuinka ostaa kaappi?

Julkaistu , kirjoittanut
21

Haluan vaihtaa vaatekaapit uusiin. Homma on helpommin sanottu kuin tehty. Meillä on nyt käytössä edellisen asukkaan huoneistoon teettämät kaapit, joita inhoan täydestä sydämestä. Ne ovat tummasävyiset ja rumat, epäkäytännölliset ja valtavan isot. Lattiasta kattoon ja 10cm syvemmät kuin normaalikaappi. Ovissa on peilit, jotka ovat sellaista savulasia – inhoan niitäkin suuresti, sillä kaikki värit vääristyvät oudosti.

Asuntomme kantavat rakenteet ovat palkkeja, jotka kulkevat katon rajassa. Niiden alle jää tilaa 2,25m – paitsi ehkä sentti sinne tai tänne riippuen mittauskohdasta. Monet standardikokoiset kaapit ovat liian korkeita mahtuakseen palkin alle. Tässä on ensimmäinen haaste. Tarvitaan todennäköisesti jonkinlaista mittatilaustyötä.

Haluaisin tilalle vaaleat, kirkkaalla peilillä varustetut kaapit, joihin vaatteet mahtuisivat hyvin ja joista ne olisivat helposti saatavilla. Mutta miten määritellään, kuinka paljon kaappitilaa tarvitaan? Tässä on toinen ongelma. Ostetaanko fiilispohjalta uudet kaapit, ja sitten toivotaan että kaikki mahtuu sisälle? Vai pitäisikö mitata kuinka monta hylly- ja tankometriä nykyisissä on, ja ostaa täsmälleen saman verran lisää?

Jostain syystä haluaisin hankkia kaappitilaa ”sopivasti” – ei liikaa eikä liian vähän. Tekisi mieli lähteä liikkeelle siitä, mikä olisi ideaalimäärä kaappeja huoneen kokoon ja mittasuhteisiin nähden, ja jos kaikki ei mahdu niin sitten vähentää tavaroita niin paljon että mahtuu. Puolison mielestä tämä oli huonoin vaihtoehto, koska hän ei halua luopua mistään vain siksi, että vähempi säilytystila riittäisi. Hänen mielestään kaappitilaa pitää päin vastoin hankkia kerralla niin paljon, ettei se ainakaan lopu kesken.

Mutta tässä on ristiriita ajatusmaailmani kanssa. Minulla on jo nyt omasta mielestäni pöyristyttävä määrä vaatteita, ja kokemuksesta tiedän, että kaikki säilytystila kyllä täyttyy ajan myötä. Jos kaappitilaa olisi hiukan liian niukasti, se pakottaisi jatkuvasti olemaan valppaana, ja pitämään tavaramäärät kohtuullisina. Keittiössä homma toimii jo, koska sinne ei voi kaappeja lisätä. Niinpä kaiken tarpeellisen on mahduttava olemassa oleviin tiloihin, ja jos ei mahdu, jostain pitää luopua.

Toisaalta erillinen liinavaatekaappi olisi kyllä ihana… samoin toimiva säilytystila kausivaatteille. Ja sitten pitää tietysti löytää se taho, joka pystyy tämän kaiken toteuttamaan. Tiedättekö hyviä vinkkejä säilytysratkaisujen räätälöintipalveluista? Onko joku teettänyt kaappia? Kantavien palkkien takia mm. Ikea on kokonaan poissa laskuista. Jos tiedätte hyviä vaihtoehtoja pääkaupunkiseudulla, vinkatkaa kommenttiosastolla!

Vuosi alkaa karsimisella

Julkaistu , kirjoittanut
7

Huusholli kaipaa taas karsimista. Olen havahtunut siihen, että ylimääräistä tavaraa on taas kasautunut eri puolille asuntoa. Koska muiden tavaroista on helpompi luopua kuin omista, aloitin lastenhuoneesta.

Leluosastolla oli paljon pieneksi jääneitä leluja ja ihan silkkaa roskaa. Lapsella on taipumus hamstrata käyttöönsä kaiken maailman sälää, joka unohtuu parissa viikossa. Nauhanpätkiä, paperilappuja, rikki menneitä lelujen osia ja sen semmoista. Näitä aarteita karsin suruttomasti. Se ei ole mikään ongelma, kun vain tekee sen salaa. Aarteiden omistaja ei nimittäin muista niiden olemassa oloa, ellei erikseen muistuteta. Lisäksi otin talteen niitä oikeita leluja, jotka eivät enää tunnu kiinnostavan. Nyt on parempi tilanne, vaikka jonkinlainen pelihylly tai -laatikko täytynee jatkossa hankkia. Roskiin meni siis muutama kourallinen outoa sälää, ja vinttiin talteen yksi kassillinen leluja.

Omissa vaatteissa on myös jälleen karsittavaa. Se on suorastaan ihmeellistä, sillä vastahan kesällä kävin kaikki läpi. Siitä huolimatta olen taas tunnistanut joukon sellaisia vaatteita, joita rehellisyyden nimissä en varmaan enää koskaan tule käyttämään. Esimerkiksi on sellaisia käyttöikänsä päähän tulleita vaatteita, joita en vain ole saanut heitetyksi roskiin. Ne eivät ole enää kierrätettäviä vaan loppuun käytettyjä. Paremmista vaatteista olen saanut  osan lahjoitettua eteenpäin, mutta osa menee kierrätykseen. Sitten on vielä pari vaatetta, esim. vähän käytettyjä talvitakkeja, jotka ajattelin myydä. Tästä puheenollen nurkissa pyörii muutama täysi kierrätyskassi, jotka pitäisi vain raahata oikeaan osoitteeseen. Niistä eroon hankkiutuminen voisi olla hyvä tavoite tammikuulle.

Sitten on yksi keittiön laatikko, leveä ja syvä. Se on täynnä sekalaista keittiötavaraa, joista suurimman osan epäilen oikeastaan olevan tarpeettomia. Laatikon sisältöön pitäisi perehtyä huolellisesti, sillä sieltä varmasti vapautuisi lisää tilaa jollekin tarpeellisemmalle. Yksi karsinta on siis tehty, kaksi vielä jäljellä. On se kyllä kummallista, miten jatkuvasti omaisuuttaan pitää karsia, jos ei halua säilytellä turhaa ja tarpeetonta.

Kauanko se kestää?

Julkaistu , kirjoittanut
22

Miten kauan tavaran kuuluisi kestää tavallista käyttöä? Olin hämmästynyt, kun taannoin erästä julkaisua tutkiessani huomasin, että monien vaatteiden käyttöiäksi oli laskettu 3-5 vuotta. Se on minusta varsin vähän. Tarkoitan tässä sellaista käyttöikää, minkä vaate kestää ennen kuin se hajoaa tai kuluu muuten käyttökelvottomaksi.

Tämä aihe tuli mieleen, kun uskollinen kylpytakkini hajosi pesukoneessa. Takki oli ostettu yli kymmenen vuotta sitten. Kyse on niin vanhasta vaatteesta etten enää muista tarkkaa ostoaikaa. Mutta muistan missä asunnoissa se on minulla ollut, ja siitä voin päätellä, että todennäköisesti vaate kesti päivittäistä käyttöä noin 12 vuotta. Sitä on pesty lukemattomia kertoja, ja sitä on säilytetty kylpyhuoneen naulassa roikkumassa. Lopulta kangas oli hapertunut niskasta niin ohueksi, että viimeinen pesukerta  sai sen repeämään niin, että huppu lähti miltei irti.

Minusta 10 vuotta on ihan hyvä käyttöikä vaatteelle, ja suunnilleen sen verran olettaisin vaatteiden kestävänkin. Etenkin, kun harvat vaatteet ovat todella niin päivittäisessä käytössä kuin kylpytakki, jolle ei ole vaihtokappaletta. Kunnon kenkien olettaisin kestävän paljon pidempäänkin, jos niitä hoidetaan asianmukaisesti. Iltapuvut ovat käytännössä ikuisia, ellei puku juhlien tiimellyksessä hajoa… Viisi vuotta tuntuu järkevältä oletusajalta sellaiselle vaatteelle, joka joutuu pesuun tämän tästä, ja kovalle käytölle muutenkin. Esimerkiksi jotkut alusvaatteet, t-paidat jne. voisivat olla sellaisia. Sitten on tietysti sellaisia vaatteita kuten sukkahousut, jotka harvemmin kestävät vuotta pidempään kunnollisina, mutta tuolloin kyse on materiaalin välttämättömistä ominaisuuksista – ohut neulos on niin altis reikiytymään, että enempää ei kai voi odottaa.

Periaatteessa kuitenkin odotan, että sukkiksia lukuunottamatta vaatteeni kestävät ainakin sen viisi vuotta. Minusta olisi hirveää tuhlausta, jos vaate hajoaisi käyttökelvottomaksi sitä ennen. Tähän tietysti liittyy, että pukimia huolletaan oikein ja säännöllisesti ja pestään asianmukaisesti. Koska en piittaa muodista tuon taivaallista, joudun harvoin hylkäämään vaatteita siksi, että ne näyttäisivät niin vanhanaikaisilta, ettei niitä kehtaisi käyttää.

Mitä tuohon kylpytakkiin tulee, se palvelee edelleen. Huppu repsottaa, mikä ei tietysti ole eleganttia, mutta toisaalta kotona asialla ei ole mitään merkitystä. Aion kyllä hankkia uuden jossain vaiheessa, kun sopiva tulee vastaan. En vain jaksa lähteä erikseen kylpytakkiostoksille, kun se vanhakin toimii edelleen. Hajoaminen ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että vaatteesta pitäisi luopua 🙂

LISÄYS 9.1.2014

Tämän päivän Hesarissa on torstai-liitteessä aukeaman juttu siitä, kuinka tunnistaa laadukas materiaali ja hyvälaatuinen vaate muutenkin. Hyvä artikkeli, suosittelen!

 

Vuoden paras kirja: Hyvän mielen vaatekaappi

Julkaistu , kirjoittanut
8

Jos olet kiinnostunut vaatteista, etkä ehdi lukea kuin yhden kirjan vuodessa, lue Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi. Se on lyhyesti sanottuna loistava kirja.

Kirja jakautuu kahteen osaan: pahan ja hyvän mielen vaatekaappeihin. Ensimmäisessä osassa kerrotaan seikkaperäisesti mutta kansantajuisesti mistä vaatteet tulevat, mitkä ovat vaatebisneksen pahimmat ongelmat ja mistä asioista kuluttajan olisi hyvä olla tietoinen tehdessään vaateostoksia. Toisessa osassa käsitellään oman tyylin löytämistä, toimivan vaatevaraston rakentamista sekä paneudutaan mm. siihen, mistä tunnistaa laadun.

Voisin hehkuttaa kirjaa loputtomasti, sillä se on täynnä asiaa olematta hiukkaakaan tylsä. Ihastus johtuu osittain siitä, että Saramäen näkemykset ovat hyvin lähellä omiani – älä osta turhaa, älä osta huonoa, mieti mitä tarvitset, korjaa, huolla ja hoida. Mutta sen lisäksi opin kirjasta valtavan määrän uutta tietoa. Esimerkiksi kuitujen ominaisuudet ja laadukkaan kankaan tunnistaminen ovat avartaneet tietämystäni merkittävästi. Jos haluat ostaa hyvän ja kestävän vaatteen, tässäpä oiva opas sellaisen tunnistamiseen.

Pidän myös siitä, miten monet nykyvillitykset saavat kylmää kyytiä: kierrätys ei ole hyvä teko, jos laatikkoon survoo jo valmiiksi huonolaatuista polyesteriä, josta ei ole iloa kellekään. Tuunaaminen voi piristää vaatetta hetkeksi, mutta on yhtä turhaa piperrystä, jos vaatteen käyttöikä ei sillä merkittävästi pitene. Sen sijaan sukkien parsiminen, vaatteiden korjauttaminen sopiviksi tai jopa vaatelainaamon käyttäminen ovat kestäviä ratkaisuja.

Pientä kritiikkiä on silti pakko esittää: tässä, samoin kuin esimerkiksi Kemikaalikimara lapsiperheille -kirjassa taitto pomppii välillä ärsyttävästi. On hauskaa että mukana on omakohtaisia kokemuksia, jotka erottuvat muusta tekstistä, mutta ne on taitettu välillä niin, että lukija joutuu selaamaan kirjaa edestakaisin, ellei halua katkaista yhtä tarinaa ja lukea toista siinä välissä. Lukisin mieluummin kaiken yhtä kyytiä, ilman että tarvitsee palata takaisin päin. Rinnan blogista olen saanut lukea, että kirjailija itse oli hyvin tyytyväinen kirjan ulkoasuun. Pidin kyllä kuvituksesta, mutta kansi on mielestäni harhaanjohtava. Se näyttää hattaran ja romanttisen komedian sekoitukselta, mikä on kummallista koska sisältö on niin rautaista asiaa. Tämä kirja on aivan liian vaaleanpunainen minun makuuni! Mutta älkää antako sen hämätä kirjahyllyllä, sillä sisällössä ei ole moitteen sijaa.

Ehkä suurin vaikutus kirjalla on ollut omaan elämääni sen suhteen, että vihdoinkin joku on onnistunut selittämään, mikä on P333:n todellinen ydin. Siis tämä systeemi, että kolmen kuukauden välein valitaan 33 vaatetta, joilla sitten mennään ko. ajanjakso, kunnes tulee aika tehdä valikoimaan muutoksia. Olen tähän asti ollut vilpittömästi sitä mieltä että P333 on pöhköyttä ja turhaa kikkailua, mutta kirjan luettuani olen vähitellen tullut toisiin aatoksiin. Jopa siinä määrin, että vakavasti harkitsen jonkinlaista vastaavaa kokeilua vuoden 2014 aikana, tosin varaan oikeuden muuttaa sääntöjä oman mieleni mukaiseksi.

Rinnalle siis iso kiitos aivan mahtavan kirjan kirjoittamisesta! Kaikille muille: lukekaa tämä, viisastutte.

Huom! En tunne kirjailijaa henkilökohtaisesti, olen lainannut kirjan kirjastosta luettavakseni, eikä kukaan ole markkinoinut kirjaa minulle millään tavalla. Tosin tämä on niin hyvä, että taidan ostaa se itselleni, koska laina-aika loppuu parin päivän päästä. 

Lastenvaateprobleema

Julkaistu , kirjoittanut
12

Onko lastenvaatteista järkevää maksaa paljon vai vähän? Tämä kysymys herättää tällä hetkellä keskustelua muutamissa äiti/lapsi/perhe-blogeissa, ja minusta kysymyksenasettelu on mitä mielenkiintoisin. Molemmilla koulukunnilla on kannattajansa:

  • Halpojen vaatteiden ostajat perustelevat kantaansa sillä, että lastenvaatteet ovat käyttötavaraa, joka kuitenkin likaantuu ja nuhjaantuu käytössä, joten niihin on turha satsata.
  • Kalliita vaatteita ostavat taas haluavat satsata laatuun, ulkonäköön ja siihen, että vaatteiden jälleenmyyntiarvo säilyy paremmin.

Näiden peruslähtökohtien lisäksi keskustelussa on tullut esiin myös seuraavia argumentteja:

  • Kalliistakaan vaatteesta ei voi olla varma, että se on tehty eettisesti. Ja vaikka olisi tehtykin, kuka vastaa siitä, miten kankaat on valmistettu? Eli kun ei kallistakaan voi olla varma, voi samantien ostaa halpaa. Ainakin näin olen muutamia puheenvuoroja tulkinnut.
  • Jos ostaa käytettynä kirpputorilta, saa ainakin halpaa, ja lisäksi toimii ekologisesti.

Lyhyesti sanottuna: aivan mahtavaa problematiikkaa! Tässä joutuu kuluttaja miettimään asioita monelta kantilta (jos ylipäänsä aikoo aihetta ajatella) ja sitten valitsemaan omalta kannaltaan pienintä pahaa.  Jotain on pakko ostaa joka tapauksessa, vähintään kankaita vaikka ompelisi kaiken itse.

Huomaan soveltavani lapsen vaatetuksessa jokseenkin samaa logiikka kuin omassanikin. Pyrin ostamaan vain tarpeellista, ettei vaatekaapissa ole ylimääräistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tällä hetkellä muksulla on tasan kolmet kengät: kumisaappaat, välikauden gore-texit ja Kuomat odottamassa pakkaskelejä. Muita ulkokenkiä ei ole, keväämmällä hankin sitten kävelykengät ja kesäksi sandaalit. Ostan aina reilua kokoa, jotta vaate pysyisi käytössä mahdollisimman pitkään. Ennen kaikkea pyrin ostamaan vaatteita, joiden laatu kestää kovaa käyttöä ja pesua. Tämä johtaa siihen, että ensinnäkin ostan vaatteita aika harvoin. Useimmiten ostan alesta, mutta ensisijaisesti ostan vain tarpeeseen.

Toiseksi en yleensä juurikaan katso hintaa. Ostan käyttötarkoitukseen sopivimman vaatteen, maksoi se mitä tahansa. Käytännössä oma kokemukseni kuitenkin kertoo, että monissa tapauksissa (ei 100% mutta hyvin usein) lisähinta korreloi laadun kanssa. Sillä saa parempaa kangasta, suorina pysyviä saumoja ja kauniimpia vaatteita. Etenkin ulkovaatteissa hinta tuntuu lisäävän vedenpitoa ja fiksuja yksityiskohtia suunnittelussa. Kun joskus olen kokeillut halpaketjujen vaatteita, huomaan että ne muuttavat muotoaan pesussa, kankaat nyppyyntyvät ja lisäksi löydän harvoin mitään, missä ei olisi muoviprinttiä keskellä – ja periaatteesta vältän kaikkia muovipainatuksia luettuani Kuluttaja-lehden tutkimuksen, jonka mukaan printeistä löytyy usein ikäviä kemikaaleja ftalaateista lähtien. Mutta kuten sanottu, en osta vaatetta hinnan perusteella, vaan käytännöllisyyden. Moni kaunis ja kallis vaate on jäänyt kauppaan siksi, että ne olisivat mielestäni käytössä älyttömiä. Lapsi ei tarvitse vaatteita, joissa ei voi leikkiä. Yletän tämän fiksaationi koskemaan jopa juhlavaatteita…

Tämä johtaa siihen, että lapsen vaatevarastossa on sekä itsetehtyjä, kirpputorilta parilla eurolla ostettuja vaatteita, hyvin kallis talvihaalari, ja kaikkea näiden väliltä. Huomaan myös, että vaatteiden ulkonäkö on minulle hyvin tärkeä ominaisuus. Vaatteiden on miellytettävä silmää, en suostu pukemaan lapsen päälle vaatteita, jotka mielestäni eivät ole nättejä.

Huomaan siis, että en kuulu oikeastaan mihinkään leiriin, koska ostan sekä kallista että halpaa, uutta ja kierrätettyä. Noudatan tiettyjä periaatteita siinä mielessä, että vältän halpaketjujen vaatteita, sillä en yksinkertaisesti usko, että sillä hinnalla olisi mahdollista ottaa eettisiä näkökulmia huomioon, ja haluan kuitenkin kuluttaa vastuullisesti. Toisaalta en osta itsellenikään niistä juuri mitään, joten miksi ostaisin lapselleni? Taidan siis edustaa tässäkin asiassa sellaista harkittua järkiperäistä keskitietä.

Viikon vinkit: muovikasseja, tavaravuoria ja mielenkiintoinen uusi blogi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hesarissa uutisoitiin, että EU haluaa eroon muovikasseista. On jopa mahdollista, että jatkossa muovikassit kiellettäisiin kokonaan. Tämä pieni uutinen herätti miettimään asiaa, jonka periaatteessa olen tiennyt jo pitkään – muovikassit ovat enimmäkseen turhia, ja niistä kieltäytyminen on mahdollista, mutta se vaatii keskittymistä. Jäin miettimään, voisinko yrittää elää loppuvuoden ilman uusia muovikasseja?

Iltalehti listaa ohjeita, joilla ”tavaravuoret saa kätevästi piiloon”. Näissä vinkeissä on monta oikein toimivaa ratkaisua, joista varmasti on apua etenkin pienten tilojen säilytykseen. Mutta – mielestäni tässä keskitytään väärään asiaan. Jos huushollissa on ”tavaravuoria”, niin silloin olisi järkevämpää karsia omaisuuttaan kuin keksiä kaikelle turhalle käteviä säilytyspaikkoja.

En kovin usein linkitä viikon vinekissä muihin blogeihin, mutta nyt törmäsin niin kiinnostavaan että haluan jakaa sen teidänkin kanssa. Vaatetaivas-blogissa nuori nainen pakkasi kaikki vaatteensa, kenkänsä ja meikkinsä muovikasseihin, ja aloitti uuden elämän yksi vaatekappale kerrallaan. Säännöt ovat suunnilleen samat kuin Tavarataivas-elokuvassa, joka päivä saa valita yhden uuden vaatteen. Kokeilua on nyt kuukausi takana, ja on ollut mielenkiintoista lukea esimerkiksi sukkien ihanuudesta… Toivon että blogin pitäjä jaksaa pysyä päätöksessään sekä blogata siitä, sillä hänen pohdintojaan on ollut hyvin mielenkiintoista lukea.

Muodonmuutoksen loppusuora

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olen päässyt vaatekaapin muodonmuutoksessa siihen pisteeseen, että jäljellä on enää shoppailua. (Mikäli koko prosessi kiinnostaa ja olet uusi blogissa, projekti löytyy tagilla muodonmuutos.) Olen raivannut, kirjoittanut, inventoinut, suunnitellut ja valokuvannut asujani, ja tämän kaiken lopputuloksena minulla on nyt kasassa vaatevarasto, joka koostuu vain hyvistä vaatteista. Siis sellaisista, joita haluan omistaa ja käyttää, ja jotka palvelevat oikein hyvin nykyisessä elämäntilanteessa.

Sallyn viitoittamalla tiellä viimeinen etappi on shoppailu. Kun on muodostunut kattava kokonaiskuva nykytilanteesta ja siitä tyylistä, joka tuntuu itselle sopivan parhaiten, on lopuksi aika luoda katsaus vaatekaapin puutteisiin. Sally kehottaa tekemään listan puuttuvista vaatteista, ja hankkimaan ne vähitellen ja harkintaa käyttäen.

Tulin prosessin aikana siihen tulokseen, että päällisin puolin ei puutu juuri mitään. On kenkiä, asusteita, neuleita, hameita, mekkoja ja housuja yllin kyllin. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin yllättäen alusvaatteet: kaikki ne vaatteet, joita kerrostetaan noiden edellä mainittujen alle. Tarvitsen kipeästi lisää sukkahousuja, alushameita, toppeja ja ohuita paitoja, joita voi pukea neuleiden ja mekkojen alle. Kriittisin kohta listalla on sukkikset. Ei voi pukeutua mekkoihin tai hameisiin, jos ei ole asiallisia sukkahousuja. Älkääkä ehdottako mitään legginssejä, niihin ei aio edelleenkään pukeutua.

Lyhyesti sanottuna tarvitsen vaatteita, jotka saavat muut vaatteni näyttämään hyviltä. Vaikka inhoan shoppailua, näissä on se hyvä puoli että esimerkiksi sukkiksia on aika helppo ostaa. Ei tarvitse sovitella, sen kun menee kauppaan ja valitsee sopivan paksuja sopivissa väreissä ja oikeassa koossa. Sama juttu muidenkin kanssa. Hinnasta ei kuitenkaan auta tinkiä. Kokemukseni mukaan mitä halvemmat, sitä epämukavammat päällä, joten kunnon investointi on perusteltu. Lopuksi täytyy todeta, että tämäkin vaihe tuntuu jälleen kerran aika työläältä toteuttaa, mutta kuitenkin helpommalta kuin moni aiempi. Sitä paitsi on pakko, joten eipä auta kitistä.