Muodonmuutoksen loppusuora

Olen päässyt vaatekaapin muodonmuutoksessa siihen pisteeseen, että jäljellä on enää shoppailua. (Mikäli koko prosessi kiinnostaa ja olet uusi blogissa, projekti löytyy tagilla muodonmuutos.) Olen raivannut, kirjoittanut, inventoinut, suunnitellut ja valokuvannut asujani, ja tämän kaiken lopputuloksena minulla on nyt kasassa vaatevarasto, joka koostuu vain hyvistä vaatteista. Siis sellaisista, joita haluan omistaa ja käyttää, ja jotka palvelevat oikein hyvin nykyisessä elämäntilanteessa.

Sallyn viitoittamalla tiellä viimeinen etappi on shoppailu. Kun on muodostunut kattava kokonaiskuva nykytilanteesta ja siitä tyylistä, joka tuntuu itselle sopivan parhaiten, on lopuksi aika luoda katsaus vaatekaapin puutteisiin. Sally kehottaa tekemään listan puuttuvista vaatteista, ja hankkimaan ne vähitellen ja harkintaa käyttäen.

Tulin prosessin aikana siihen tulokseen, että päällisin puolin ei puutu juuri mitään. On kenkiä, asusteita, neuleita, hameita, mekkoja ja housuja yllin kyllin. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuikin yllättäen alusvaatteet: kaikki ne vaatteet, joita kerrostetaan noiden edellä mainittujen alle. Tarvitsen kipeästi lisää sukkahousuja, alushameita, toppeja ja ohuita paitoja, joita voi pukea neuleiden ja mekkojen alle. Kriittisin kohta listalla on sukkikset. Ei voi pukeutua mekkoihin tai hameisiin, jos ei ole asiallisia sukkahousuja. Älkääkä ehdottako mitään legginssejä, niihin ei aio edelleenkään pukeutua.

Lyhyesti sanottuna tarvitsen vaatteita, jotka saavat muut vaatteni näyttämään hyviltä. Vaikka inhoan shoppailua, näissä on se hyvä puoli että esimerkiksi sukkiksia on aika helppo ostaa. Ei tarvitse sovitella, sen kun menee kauppaan ja valitsee sopivan paksuja sopivissa väreissä ja oikeassa koossa. Sama juttu muidenkin kanssa. Hinnasta ei kuitenkaan auta tinkiä. Kokemukseni mukaan mitä halvemmat, sitä epämukavammat päällä, joten kunnon investointi on perusteltu. Lopuksi täytyy todeta, että tämäkin vaihe tuntuu jälleen kerran aika työläältä toteuttaa, mutta kuitenkin helpommalta kuin moni aiempi. Sitä paitsi on pakko, joten eipä auta kitistä.

Epäonnistunut haaste

Pari viikkoa sitten haastoin itseni kokoamaan asuja sellaisten vaatteiden ympärille, jotka ovat olleet kaapissani liian vähällä käytöllä. Aikaa oli syyskuun loppuun asti. Tässä kohtaa täytyy todeta, että haaste epäonnistui lähes täysin. Neljästä vaatekappaleesta pidin ylläni vain kahta, ja nekin samaan aikaan.

Suurin syy epäonnistumiseen oli yllättäen kylmennyt syyssää. Hameet olisivat muuten olleet ihan käyttökelpoisia, mutta ongelmaksi osoittautui asiallisten sukkahousujen puute. Koska haasteeseen kuului olla ostamatta uutta, oli lopputulos niukka. Huivia olisin voinut käyttää enemmänkin, jos olisin asiaan paneutunut. Huomaan, että vanhoista tavoista on vaikea päästä irti. En ole tottunut miettimään asusteita, joten meinaan unohtaa ne edelleenkin. Helppous oli muutenkin vahvoilla. Uudenlaisten asuyhdistelmien miettiminen vaatii aikaa ja keskittymistä, ja aamukiireessä käännyin useimmiten tuttujen ja turvallisten vaateyhdistelmien puoleen. Tosin niissä on nykyisin enemmän potkua kuin ennen, eli sikäli on olen kyllä tilanteeseen tyytyväinen.

Olen tässä muodonmuutoksen loppuvaiheessa tullut siihen tulokseen, etten juurikaan tarvitse lisää vaatteita. Tarkoitan tällä päällimäisen kerroksen vaatteita, kuten housuja, paitoja, hameita, mekkoja ynnä muita. Sen sijaan olen tunnistanut isoja puutteita alemmissa kerroksissa. Tarvitsen sukkahousuja, alushameita, toppeja, alusvaatteita ja sellaisia. Luulen, että minun ei tarvitse noudattaa Sallyn ohjeita tämän tarkemmin, vaan olen jo todennut, että vaatteita on, ja ne ovat kivoja. Seuraavana on siis ostoslistan suunnittelu.

Muodonmuutos käytännössä (sisältää kuvia)

Nyt alkaa muodonmuutosprojektissa sellainen vaihe, että uutta tyyliä pitäisi ruveta todenteolla toteuttamaan. Sally neuvoo suunnittelemaan 2-3 viikon asut kenkiä ja asusteita myöten käyttäen vain niitä vaatteita, joita kaapissa jo on. Shoppailu on kielletty. Kehotus on kuvata kaikki asut, ja vielä kirjoittaa päivän päätteeksi fiilikset siitä, miten asukokonaisuus toimi. Tämä kaikki kuulostaa jälleen hiukan raskaalta toteuttaa, joten olen päättänyt noudattaa ohjeita mutta vähän muokattuina

Testijakso alkaa huomenna ja päättyy 30.9. Sen säännöt ovat:

  1. En osta tuona aikana yhtään uutta vaatetta.
  2. Valitsen kolme sellaista vaatetta, joita en ole juurikaan käyttänyt. Keksin ainakin kolme eri tapaa käyttää kutakin vaatetta. Pidän noista yhdeksästä kokonaisuudesta ainakin viittä testijakson aikana.
  3. Suunnittelen noiden lisäksi muutaman muun asukokonaisuuden, jotka saavat koostua ns. lemppareista.
  4. Otan joka päivä valokuvan, mutta en lupaa kirjoittaa mitään.
  5. Hiekkalaatikolle saa edelleen vaihtaa farkut, jos on hamepäivä.

Oletan, että teitä kiinnostaa mitkä ovat ne kolme vaatetta, joille aion keksiä uutta käyttöä?

WP_000967

Ensimmäinen on ohut, läpikuultava puuvillainen yläosa. Se on tuollainen liehuva, väljä toppi, jossa on minulle aika radikaali väriyhdistelmä. Värit toistuvat kuvassa jokseenkin aitoina. Leikkaus on sellainen, että toppi on identtinen etu- ja takapuolelta. Tätä olen pitänyt lähinnä kesäisin, mutta haluan haastaa itseni miettimään, miten tätä voisi pitää myös viileämmällä säällä. Kuvassa se on vähän ryppyinen.  Helma jää aika ylös, noin navan korkeudelle.

WP_000965-1

Toinen on tummansininen paksua, jäykkää puuvillaa oleva hame. Siinä on leveät laskokset ja päälle puettuna tässä on vahva 50-luvun fiilis. Sivuissa on taskut ja hame on vuoritettu. Tässä kuvassa hame vaikuttaa hiukan muodottamalta, mutta todellisuudessa se on hyvin ryhdikäs. Hame asettuu melko korkealle, ja helma ulottuu nipin napin polveen. Olen käyttänyt hametta läpi vuoden, mutta kankaan ja vuorin yhdistelmä tekee siitä niin paksun, ettei tätä helteillä tule laitettua päälle.

WP_000962

 

Viimeisenä on A-linjainen huopakangashame. Tämäkin on vuoritettu, mutta ilman taskuja. Hame asettuu vyötäröllä matalammalle kuin edellinen, ja helma ulottuu juuri polven alapuolelle. Kangas on aika paksua, minusta tämä on selvästi syys- ja talvihame, en voi kuvitella pitäväni huopaa kesällä. Pidän hameesta kovasti, mutta jostain syystä se on jäänyt todella vähälle käytölle. Viime talvena taisin käyttää sitä kerran, jos muistan oikein.

Näille vaatteille on yhteistä se, että ne kaikki ovat useamman vuoden vanhoja. Pidän niistä kaikista yksittäin, ne ovat sekä väreiltään että malleiltaan minulle sopivia. Siitä huolimatta kaikki ovat jääneet turhan vähälle käytölle. Nyt olen siis antanut itselleni tehtäväksi miettiä, miten näitä voisi hyödyntää arkipukeutumisessa, ja minkä kanssa niitä voisi yhdistellä. En lupaa lopputuloksista valokuvia, mutta jonkinlaista raporttia joka tapauksessa.

Löytyykö teidän kaapeista syrjään jääneitä vaatteita, joissa ei ole mitään vikaa?

Vaatekaappi uudistuu

Täydellinen vaatekaappi on jälleen askeleen lähempänä. Tähän asti on tapahtunut seuraavaa:

  • Hankin Sally McGraw’n kirjoittaman oppaan tyylin ja vaatevaraston uudistamiseksi.
  • Analysoin ja arvioin omaa tyyliäni, mietin mitä siinä haluaisin muuttaa ja mitä säilyttää. vastasin Sallyn ohjeiden mukaan pitkään listaan kysymyksiä, joiden avulla konkretisoin itselleni mistä pidän, mistä en ja miten haluaisin vaatevarastoani kehittää. Kysyin myös muutamilta läheisiltä, miltä tyylini näyttää ulospäin. Kuulin erittäin kiinnostavia kommentteja. 
  • Raivasin kaapista pois kaikki epäsopivat ja rumat vaatteet. Osa niistä on jopa jo kierrätetty edelleen.
  • Tein jäljelle jääneistä vaatteista täyden inventaarion excel-taulukkoon. Listasin siihen kaikki omistamani vaatteet. Mitä hyödyllisin harjoitus, jota voin suositella muillekin.
  • Kokosin muutamia erilaisia asuja, jotka valokuvasin. En tehnyt tätä ihan täsmälleen ohjeiden mukaan, mutta yritin noudattaa omia uusia suuntaviivojani. Annoin puolison valita yhden asukokonaisuuden.
  • Jätin kaikki hautumaan pariksi viikoksi ja palasin asiaan eilen.

Seuraavaksi oli vuorossa palata inventaarion, omien kirjoitusten sekä valokuvien ääreen, ja vastata uusiin kysymyksiin niiden pohjalta. Pohjautuen vastauksiin, mitä haluan tyylissäni korostaa? Millaiset vaatteet muodostavat vaatekaappini rungon? Onko kaapissa vielä jotain poistettavaa? Vastaako valokuvien tyyli sitä, mitä olen visioinut?

Olen prosessin myötä tajunnut, että avainsanat ovat laatu, käytännöllisyys ja persoonallisuus. Arkivaatetuksessa en ole valmis tinkimään laadusta enkä käytännöllisyydestä, mutta haluan vaatteiden silti näyttävän mielenkiintoisilta ja persoonallisilta. Huomasin, että tehokas tylsyyden karkottaja on värikkyys. Musta höystettynä harmaalla on (minun mielestäni) pidemmän päälle puuduttavan näköistä, eikä kovin persoonallista. Valokuvista puolestaan huomasin, että olen nyt oikealla tiellä, mutta paneutumalla asusteiden käyttöön saisin helposti monista asuista vielä parempia.

Sallyn menetelmä ei toden totta ole kevyt toteuttaa, mutta se on jo tähän mennessä antanut todella paljon ideoita ja ymmärrystä. Minulla on nyt selkeä käsitys siitä, mikä vanhassa tyylissä on ollut pielessä, ja miten jatkossa haluan vaatevarastoani muokata. Pukeutumiseni on viime aikoina muuttunut selvästi, koska olen projektin myötä selvittänyt itselleni miltä oikeastaan haluan näyttää. Muutos jatkuu edelleen, seuraavat askeleen seuraavassa postauksessa.

Himoshoppaaja Hesarissa

Jos saatte käsiinne tämän päivän Hesaria ja Nyt-liitettä, lukekaapa juttu Himoshoppaajan päiväkirja. Se pysäytti. Yritän edelleen ymmärtää, mitä jutun päähenkilö niillä kaikilla vaatteillaan tekee. Mistä kohdasta tarkalleen ottaen se hyvä olo syntyy – ostohetkestä, siitä kun hakee paketin kotiin, laittaa uudet vaatteet päälle vai siitä kun löytää kaapistaan jotain, mitä ei edes muista omistavansa? Tämä nuori nainen vaikutti aivan järkevältä ihmiseltä, hän vain shoppaili (omasta vinkkelistäni) aivan järkyttävän paljon. Luulin, että minulla on paljon vaatteita, mutta tähän artikkeliin verrattuna vaatevarastoni on minimaalinen.

Toisaalta jutussa kävi ilmi, että runsaus ei ratkaise ongelmia. Tämä ihminen oli kerran jättänyt kokonaan menemättä jonnekin, koska ei keksinyt mieleistään päällepantavaa. Täällä täti jälleen ällistelee – jättääkö joku todella bileet väliin sopivien vaatteiden puutteessa? Tai ehkä ne bileet (muistaakseni Emma-gaala) eivät olleet kovin kiinnostavat, jos vaatekriisi on riittävä syy jäädä kotiin. Toisaalta jos on vähemmän valinnanvaraa, päätöksenteko on helpompaa.

Hesarin artikkeli oli minusta hyvin kiinnostava, sillä sain sen kautta hiukan valoa sellaiseen elämäntyyliin, jota en osaa edes kuvitella. Tavoitteita on niin monenlaisia, en vain ole tullut sitä niin tarkasti ajatelleeksi. Toiset tavoittelevat muodinmukaisuutta, minä taas ajattomuutta. Jotkut ostavat heti nähdessään jotain ihanaa, minä mietin aina pärjäisinkö ilmankin. Toiset tavoittelevat loputonta valinnanvaraa, minä tavoittelen toimivuutta. Joku ei pidä samaa vaatetta kahdesti, minusta ostos on sitä onnistuneempi, mitä useammin sitä pitää.

Tämäkin toisaalta vahvisti sitä visiota, mikä muodonmuutosprojekti on saanut aikaan. En pyri minimaalisuuteen, mutta en myöskään halua liikaa vaatteita. Tavoitteena on toimivuus. Haluan vaatevaraston, joka palvelee kaikissa tilanteissa. Haluan että löydän sieltä sopivat vaatteet vaikka tulisi mikä tilaisuus vastaan. Toisaalta haluan myös, että samat vaatekappaleet voivat palvella monipuolisesti. Olen antanut projektin ”muhitella” Sallyn ohjeiden mukaan, ja ensi viikolla on aika päivittää tännekin, missä mennään. Aika pitkällä jo!

Asujen suunnittelua ja kierrätystä

Olen edennyt muodonmuutoksessa siihen pisteeseen, että perustyöt on tehty ja on aika ruveta suunnittelemaan asuja. Sallyn ohjeiden mukaan kootaan viisi erityyppistä asua. Yhden pitää esimerkiksi olla ehdoton suosikki, toisen mahdollisimman tyypillinen asu, kolmas kokeileva jne. Kaikista otetaan kuvat. Tämän jälkeen kuvat, inventaario ja kirjoitetut vastaukset jätetään ”hautumaan” ainakin viikoksi, ennen kuin muodonmuutosta jatketaan.

Vaikka olenkin vasta noin puolessa välissä Sallyn ohjelistaa, alkaa uusi vaatekaappi sekä tyyli jo selvästi muotoutua, sekä mielessä että käytännössäkin. Olen alkanut katsella vanhoja vaatteitani ihan uusin silmin, eikä tilanne vaikuta enää yhtään niin epätoivoiselta kuin vielä kuukausi sitten. Itse asiassa ostin jo hiukan lisääkin vaatteita, kun eräässä outletissa tuli juuri sopivia vastaan. Heitin karsimisvaiheessa ainakin puolet t-paidoistani pois, joten pari uutta ei ollut pahitteeksi.

Tuon väliviikon voisin hyvin käyttää siihen, että yrittäisin päästä eroon niistä karsituista vaatteista. Olen ollut onnekas, sillä muutama ihminen lähipiiristä on halunnut kierrätykseen lähteviä vaatteita itselleen. Kiertoon lähti mm. toppeja ja bleiseri, jotka olivat minulle pieniä, mutta kaverilleni aivan sopivia. Lähes kaikki noista vaatteista oli alunperinkin ostettu hiukan nafteina, mutta edullisella hinnalla esim. jostain outletista. Sitten olin vain ilmeisesti toivonut, että hartiat kapenisivat ja tai että paidan helma jotenkin mystisesti pitenisi. Kyse on siis ollut lähinnä itsepetoksesta, jolle tuli vihdoinkin loppu.  Joukossa oli myös jokunen (pesulapun noudattamisesta huolimatta) pesussa kutistunut. Eräs sukulainen puolestaan kelpuutti pari sellaista vaatetta, jotka eivät enää edustaneet haluamaani tyyliä, mutta jotka muuten olivat virheettömiä.

Näiden lisäksi kuskasin äsken yhden kassillisen t-paitoja ynnä muita kierrätyslaatikkoon. Sitten on vielä yksi kassillinen sellaisia ”parempia” vaatteita, joista toivoisin saavani hieman rahaa, lähinnä hyväkuntoisia merkkivaatteita. Esteenä on vain laiskuus. Ajatus huutonetistä uuvuttaa, joten ehkä tarjoan niitä läheiseen second hand -kauppaan myytäviksi. Ellei joku tätä lukeva tuttava vielä sattuisi haluamaan niitä. Joka tapauksessa on tuntunut mukavalta päästä eroon vanhoista vaatteista. Olen toiveikas sen suhteen, että loputkin vielä häviävät tästä asunnosta. Jos ei muu auta, niin kippaan sitten loputkin kierrätyslaatikkoon. Ja se vasta on hieno päivä, kun kaikki kierrätetyt vaatteet ovat poissa! Ah!

Inventaario

Vaatekaapin muodonmuutos etenee edelleen. Tein äsken inventaarion kaikista vaatteistani. Jätin pois iltapuvut, kengät, ulkovaatteet, urheiluvaatteet ja alusvaatteet. Avasin tyhjän excelin ja aloin kirjoittaa ulkomuistista vaatteita. Loin seuraavat kategoriat:

  • neuleet
  • neuletakit
  • mekot
  • topit ja tunikat
  • paidat
  • hameet
  • housut
  • huivit
  • farkut
  • jakut
  • t-paidat
  • vyöt

Sallyn ohjeiden mukaan invetaarioon olisi pitänyt sisällyttää kengät ja korut, mutta koen että molemmista on niin selkeä käsitys, ettei niitä tarvinnut lisätä. Sitä paitsi olen reilu vuosi sitten käynyt kaikki kengät läpi ja todennut niiden riittävän vielä vuosiksi sekä määrässä että laadussa.

Kuten etukäteen arvelinkin, vaatteita on paljon. Minulla on esimerkiksi viisi neuletakkia, joista neljä mustaa. Ne ovat tosin kaikki malleiltaan ja materiaaleiltaan erilaisia keskenään, mutta listaa tehdessä tajusin, että yksi niistä joutaa silti pois. Mekkoja on parikymmentä, mikä kuulostaa paljolta. Mutta kun osa on kesämekkoja, osa villamekkoja, osa selvästi juhlaan ja osa arkeen, ei kaksoiskappaleita ja samaan aikaan vuodesta pidettäviä ole lopulta kovin montaa. Tilanne oli sama muidenkin kategorioiden kanssa.

Tein inventaarion ulkomuistista, toisin sanoen kirjoitin ensin kaikki vaatteet jotka muistin, ja vasta sitten katsoin kaappeihin ja täydensin puuttuvat. Muistin ulkoa noin 90% vaatteistani, mikä on minusta hyvä suoritus. Tietysti olen viime aikoina niitä käynyt tavallista ahkerammin läpi karsiessani huonoja, mutta siitä huolimatta olin tyytyväinen. Tämä nimittäin kertoo siitä, että lähestyn tavoitettani tiedostaa jokainen esine ja asia jonka omistan. Myönnän että pari kuukautta sitten en olisi muistanut esim. kaikki huiveja, mutta nyt inventoituani nekin (ja pestyä samassa yhteydessä kaikki tunkkaiset) muistin sellaisetkin, joita en ole käyttänyt pitkiin aikoihin.

Etukäteen tuskailin tämän(kin) vaiheen kanssa, ja mietiskelin, mitä ihmettä varten kaikki vaatteet pitäisi listata paperille. Nyt kun se on tehty, toimenpide tuntuu ihan järkevältä. On valaisevaa tarkastella vaatevarastoaan siten, että näkee kaiken yhtä aikaa. Siitä näkee esimerkiksi kuinka monta kappaletta jotain on, missä on vajausta ja missä on liikaa. Olen värikoodannut sinne ne, jotka ovat harkinta-ajalla tai jotka kuntonsa puolesta pitäisi oikeastaan uusia. Listaa voi konsultoida kun tekee mieli ostaa jotain uutta, ja tarkistaa siitä helposti onko kaapissa jo jotain vastaavaa. Luulisin, että tämä helpottaa myös asujen suunnittelua ja pakkaamista pidemmille matkoille.

Aikaa inventaarion tekemiseen ei mennyt puolta tuntia kauempaa. Parasta on, että kun se on nyt tehty, sitä on helppo päivittää sitä mukaa kun vaatteita tulee ja menee. Koska rakastan listoja ylipäätään, taidan lisätä sinne vielä takit, hatut ja kengätkin, ja ehkä osan sukkiksista. Olen täysin yllättynyt, miten hyödylliseksi inventaario osoittautui. Etukäteen nimittäin harkitsin tämän kohdan ohittamista kokonaan Sallyn ohjeissa. Mutta nyt kun se on tehty, voin suositella sitä kaikille, jotka eivät ole ihan varmoja mitä vaatekaapista löytyy.

Tyylipohdintoja

Suurin syy halulle aloittaa vaatekaapin muodonmuutos oli se, että olin perin juurin kyllästynyt arkisiin vaatteisiini. Vaatteet edustivat kahta ääripäätä: kivoja, kauniita ja mielenkiintoisia juhla- ja menovaatteita, ja toisaalta äärimmäisen käytännöllisiä ja useimmiten kuluneita arkivaatteita. Tai siltä minusta ainakin tuntui. Kun elämästäni 99% koostuu siitä tavallisesta arjesta, ei kivoille juhlavaatteille tule kovin usein käyttöä.

Sally käski kuvailemaan nykyistä tyyliä muutamalla sanalla. Pyysin myös paria läheistä ihmistä tekemään saman, jotta saisin käsitystä siitä, miten lähellä totuutta oma arvio oli. Kävi ilmi, että muut käyttivät ihan samoja sanoja kuin minäkin: käytännöllinen, rento, arkinen, tavallinen, tylsä. Tässä vaiheessa tilanteen vakavuus valkeni lopullisesti. Jos muutkin ovat sitä mieltä, ettei arkityylissä ole juuri säihkettä, on aika tehdä jotain.

Eilen luin Pitsikirjan Rinnan kesävaatevalikoimasta, jossa on 33 vaatetta. Listaa lukiessani tajusin, että normaali arkivarustukseni on reilusti pienempi. Tänä keväänä ja kesänä ennen kuin helteet alkoivat minulla on ollut vakituisessa käytössä seuraavat vaatteet:

  • 4-5 T-paitaa, joista kaksi keskenään identtisiä, eli voinee laskea yhdeksi
  • 3 farkut (helteellä näiden tilalla 3 hametta)
  • 2 hupparia
  • 1 sandaalit (käytössä vähintään 95% ajasta)
  • 1 tennarit
  • 1 mokkasiinit
  • 1 takki
  • 2-3 neuletta (järkeilin, että on minun ollut pakko käyttää ainakin kolmea, vaikka en kyllä muista pitäneeni kuin kahta)
  • 1 mekko (varmaankin joskus viikonloppuna ollut päällä)

Tuosta tulee 18 vaatetta, ja niistäkin muutama on ollut käytössä hyvin harvakseltaan. Suurin osa näistä on myös hankittu vuonna 2008, joten ihan uudenkarheista vaatteista ei ole kyse. Olen jättänyt listasta pois ne harvat kerrat, kun olen ollut konsertissa tai ulkona syömässä, ja pukeutunut tavallista hienommin ( =ei tylsästi tai arkisesti). Tosin vaikka lisäisin nekin vaatteet listaan, lukumäärä jäisi silti varmaan alle 25:n. Joka tapauksessa diagnoosi on selvä: ei ihme että itseäkin tylsistyttää, kun viikosta toiseen pyörittää noin kymmenen vaatteet valikoimaa. Toinen havainto on, että pystyn näköjään elämään erittäin minimalistisesti asiaan sen kummemmin paneutumatta. Saman asian kääntöpuoli on, että olen näyttänyt ajoittain kassialmalta.

Nyt kun kulahtaneimmat vaatteet on karsittu pois, riski näyttää kassialmalta on huomattavasti pienentynyt. Vastaamalla Sallyn kattavaan kysymyslistaan olen myös tunnistanut asioita, joita erityisesti haluan kaapissani kehittää tai muuttaa. Yksi niistä on tuo hullu kahtiajako ”hienoihin” ja ”arki”vaatteisiin. Olen aivan suotta säästellyt siistimpiä vaatteita  erikoistilaisuuksiin sen sijaan, että olisin nauttinut niistä joka päivä. Toisaalta haluan muistaa jatkossa paremmin, että käytännöllisen ei tarvitse olla yhtä kuin mitäänsanomaton. Kun pengoin kaappejani totesin, että joukossa on myös niitä hauskoja, persoonallisia ja kauniita vaatteita. En vain ole käyttänyt niitä kovin usein.

Projektin aikana olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että en ole paneutunut ollenkaan siihen, miten eri tavoin yhtä vaatetta voisi käyttää. Samoin tajusin, että minulla on kattava kokoelma asusteita – huiveja, koruja ja vöitä – jotka ovat vain käyttöä vailla. Samaa voisi sanoa kengistä, käsilaukuista ja hatuista. Kaikkea on, muttei päälläni.  Olen huomannut, että ongelma ei ole niinkään ollut vaatekaapin sisältö, vaan se, etten ole osannut hyödyntää sitä tehokkaasti. Muutama luutunut asenne ja helppoutta rakastava luonteeni ovat myös vaikuttaneet vahvasti. Asiaan paneutuminen on kuitenkin tuottanut jo tulosta, kun olen näinkin paljon ehtinyt ymmärtää.

Muodonmuutoksen ensimmäinen vaihe valmis

Olen saanut ensimmäisen vaiheen päätökseen. Olen raivannut kaikki kulahtaneet vaatekappaleet pois kaapeistani. (Nyt ne ovat kassissa odottamassa seuraavaa pysäkkiä, mutta edistystä tämäkin.) Paidat, neuleet, mekot, housut, farkut, topit, huivit ja vyöt on koluttu läpi. Ensisijainen poisheittoperuste oli vaatteen kunto. Tärkeintä oli päästä eroon  niistä vaatteista, jotka olivat rikki, menettäneet muotonsa tai kauhtuneet epämääräisiksi. Osa menee vielä kierrätyslaatikkoon, osan heitin suoraan roskikseen.

Toinen poistosyy oli väärä koko. Liian pieniä vaatteita karsin muutaman. Tunnustan etten tästä kategoriasta poistanut läheskään kaikkea. En siis noudattanut sääntöjä, mutta jos olisin poistanut kaikki housut, jotka eivät istu aivan täydellisesti, sinne olisi jäänyt farkkujen lisäksi yhdet ainoat pellavaiset kesähousut…. Arvelin sen olevan liian vähän, sillä en halua shoppailla ennen aikojaan. Sitä paitsi jos joku on kuunnellut Irti turhasta -podcastia, tietää että tarkoituksena on hieman kiinteytyä nykyisestä. Aavistuksen kiristävä housuvarasto kielii siitä, että tarvettakin on 🙂 Annoin siis housuilleni vielä mahdollisuuden, mutta päätin tehdä puolen vuoden päästä uuden arvion. Mikäli siinä vaiheessa kaapista löytyy runsaasti väärän koon takia käyttämättömiä housuja, ne saavat lähteä.

No juu. Joka tapauksessa karsinta on nyt riittävässä määrin suoritettu. Seuraavaksi Sally neuvoo tekemään täydellisen inventaarion niiden vaatteiden osalta, jotka on juuri karsinut. Toisin sanoen alusvaatteita ja sen sellaisia ei tarvitse listata, mutta kaikki muut pitää. Tämän aion tehdä hieman vaikeamman kautta, nimittäin ulkomuistista! Sille on hyvä perustelu. Raivatessani vastaan tuli muutamia vaatteita ja asusteita, joita en muistanut omistavani. Mutta haluan oikeasti tiedostaa kaikki vaatteet jotka omistan, joten nyt on oivallinen tilaisuus tarkistaa, miten hyvin muistan kaikki vaatteeni kaappiin katsomatta. Ensin siis listaan kaiken minkä muistan, ja sitten tarkistan mitä unohdin ja lisään ne listalle. Lopputuloksena pitäisi olla kattava listaus kaikista vaatteista, jotka omistan JA selkeä tietoisuus siitä, mitä kaapista löytyy.

Etukäteen arvelen, että kun inventaario on valmis, lienee melko vaikea perustella itselleni, miksi tarvitsisin lisää vaatteita. Karsinnan jälkeenkin valinnanvaraa riittää. Toisaalta ennen kuin shoppailu tulee Sallyn ohjeiden mukaan ajankohtaiseksi, edessä on vielä monta askelta. Raportoin lisää kun projekti etenee.

Ylläpitoa ja edistystä

Paluu pellosta normaaliin olotilaan tapahtuu pikkuhiljaa. On sanottava, että kodin perusteellinen siivous (jonkun muun kuin itseni toimesta) on toiminut erinomaisena motivaattorina. Kun on niin ihanan siistiä, sitä siisteyttä ja järjestystä yrittää vaalia kaikin keinoin, jotta olotila pysyisi. Olen siis ollut tavallista tarkempi tavaroiden kanssa, ja palautellut sälää paikalle normaalia paremmin motivoituneena. Toistaiseksi tilanne on pysynyt hyvin hanskassa, ja tänään tehty imurointi palautti asunnon lähes samaan kiiltävään tilaan, missä se oli alkuviikosta.

Pyykkivuori on saatu selätettyä, ja tänään vihdoin myös silitettävien vuori. Se olikin paisunut varsin korkeaksi kesäkuukausien aikana, eikä taittunut yhdellä istumalla. Parin päivän uurastuksen jälkeen silitettävien kori on vihdoinkin tyhjä, huh! Muodonmuutos puolestaan on edennyt siten, että olen nyt käynyt kaikki paidat, topit, mekot, hameet ja housut läpi. Ehdin jo iloita saaneeni raivauksen valmiiksi, kunnes luin Sallyn ohjeet uudelleen ja totesin unohtaneeni huivit, laukut, vyöt ja muut asusteet. Arvelisin, ettei niiden läpikäymiseen lopulta kulu hirveästi aikaa. Olen myös saanut kirjallisen analyysini päätökseen, ja kuten ohjeissa ennakoitiin, harjoitus oli varsin hyödyllinen. Tästä aiheesta lisää alkuviikosta.

Seuraavaksi on vielä jääkaapin ja pakastin pesu ja järjestäminen, sekä syksyn ruokasuunnittelun tekeminen. Tässäpä onkin varsinainen urakka, jonka tiedän olevan pelkästään hyödyllinen. Jos nyt jaksan tsempata tässä asiassa, saan kiittää itseäni syksymmällä. Tiedän, että ruokajärjen tuominen takaisin arkeen olisi fiksuinta mitä voi tehdä tässä vaiheessa, kun työkiireet, pimeät illat ja yleinen stressi ei vielä kaadu päälle. Siivoan jääkaapin huomenna. Lupaan!