Avainsana-arkisto: roskat

Poistokirjanpito käyntiin

Julkaistu , kirjoittanut
10

Olen lisännyt tuohon ylälaitaan uuden sivun, jonne pyrin kirjaamaan kaikki tänä vuonna poistetut tavarat. Mitään tavoitetta ei ole, pidän tuota listaa vain omasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta. Minua kiinnostaa vuoden lopussa tarkastella, millaisista tavaroista olen luopunut, mitä on mennyt rikki ja mihin kaikki poistunut tavara joutuu. Näidenkään suhteen ei ole ainakaan vielä mitään tavoitteita, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, alkaa pelkästään tuon listan pitäminen ohjata käyttäytymistä. Mihin suuntaan, jää vielä nähtäväksi.

Yritän listata tuonne vain sellaisia tavaroita, joita ei automaattisesti korvata uudella edellisen loppuessa. Olen rajannut ulkopuolelle kaikki ruuat sekä kosmetiikan. Samoin henkilökohtaiseen hygieniaan liittyvät käyttötavarat (kuten esim. wc-paperi, partaterät jne.). Sen sijaan vaatteet listaan tuonne, vaikka ne olisivatkin sellaisia, jotka jossain vaiheessa uusitaan. Eli jos heitän sukat roskikseen, merkitsen ne listaan, sillä uusin sukkia noin kerran vuodessa. Uusi pari ei siis ole odottamassa valmiina, kun edellinen menee rikki. Tämä on se nyrkkisääntö muidenkin tavaroiden kohdalla. Mukaan lasketaan kuitenkin vain sellaiset tavarat, jotka todella poistuvat asunnosta. Roskat voi kirjata silloin, kun tavara on laitettu roskikseen, mutta kierrätystavara vasta sitten kun se on ovesta ulkona. Jos jotain viedään vintille tai kellariin, sitä ei merkitä listaan.

Täydellisen vedenpitävää ei listauksesta saa, mutta se ei ole niin tärkeää. On vain mielenkiintoista nähdä millainen on meiltä ulospäin suuntautuva tavaravirta. Yritän tämän avulla saada myös uutta tsemppiä siihen, että roinaa todellakin poistuu nurkista. Seuraavaksi päivitän listaa hieman, sillä muistin juuri yhden vaatteen, joka lähti asunnosta pari päivää sitten. Jos tällainen yhden ihmisen raivausprojekti numeroina kiinnostaa, käykäähän kurkkaamassa.

Erään patjan tarina

Julkaistu , kirjoittanut
8

Lastenhuoneessa on sänky, jossa oli vanha joustinpatja. Vanha on tässä tapauksessa oikea sana, sillä sänky on peräisin lapsuudenkodistani samoin kuin patjakin. Tarkemmin sanottuna patja ostettiin sänkyyn joskus 80-luvun puolivälissä. Siitä lähtien se olikin palvellut uskollisesti vuosikymmenestä toiseen. Sekä sänky että patja ovat kulkeneet läpi lukuisten muuttojen ja sijoituspaikkojen päätyen lopulta muutama vuosi sitten meille.

Viime vuonna päätin, että nukkumistarkoituksessa patja oli lopulta tullut tiensä päähän, ja sänkyyn ostettiin uusi, ergonomisempi patja. Vanhaan settiin kuuluva petauspatja oli heitetty roskiin jo pari vuotta sitten. Mutta kuinka hävittää joustinpatja? Ei mahtunut roskikseen, ei mahtunut autoon (kaatopaikalle kuljetusta varten), kenellekään ei voi kierrättää ja en jaksanut ruveta selvittämään olisiko joku taho mahdollisesti voinut maksua vastaan hakea tavaraa kotoa kaatopaikalle. Enkä tosiaan lähde sille linjalle, että dumppaan roskakatokseen liian isoja tavaroita ja annan muiden maksaa kuljetuksesta.

Oikeastaan tästä hävittämisen hankaluudesta johtuen patja jäi meille, ja ennen pitkää sille keksittiinkin erinomaista käyttöä. Siitä tuli lasten Virallinen Pomppupatja. Säännöllisin väliajoin tuo patjanrotisko raahataan keskelle olohuoneen lattiaa, ja alle kouluikäiset pomppivat itsensä läkähdyksiin. Vaikuttaa siltä, että patjasta riittää riemua vielä moneksi vuodeksi. Lisäksi se on palvellut satunnaisesti vieraspatjana, vaikka kovin selkäystävällinen se ei kyllä enää vuosikausiin ole ollut.

Patja on aika iso, ja sitä säilytetään seinää vasten nojallaan työhuoneessa. On sanottava, että se on siellä vähän hankala ja erittäin ruma, mutta toisaalta käytännöllisyys ajaa tällä kertaa kirkkaasti estetiikan edelle. Arvelisin, että pomppu- ja muuta käyttöä löytyy vielä noin viisi vuotta, hyvällä tuurilla kymmenkunta. Sen jälkeen patja on palvellut noin 40 vuotta, ja voinen hyvällä omalla tunnolla viedä sen kaatopaikalle täysin palvelleena. Tai ehkä vielä puran sen osiin ja kierrätän materiaalit, kuten Laura omassa kirjoituksessaan pohti. (Kiitos Lauralle inspiraatiosta tähän postaukseen!)

Laiskuudesta on joskus etua. Tarpeettomalle tavaralle saattaa löytyä yllättävää jatkokäyttöä.

Joulupäivän kaaos

Julkaistu , kirjoittanut
1

Joulu on vähän ristiriitaista aikaa siivouksen suhteen. Ensin raivataan ja siivotaan hirveästi, ja juuri kun kaikki on puhdasta ja hienoa, saadaan yhden illan aikana aikaan mahdoton määrä roskaa ja sotkua. On hiukan nurinkurista, että joulu on varsinainen roskajuhla. Pelkästään lahjoista syntyy helposti aikamoinen kasa, vaikka lahjoja olisi maltillisesti. Papereita ja kääreitä, nauhoja ja pakettikortteja sekä usein myös paketeista paljastuvia pakkauksia. Yksi perhe täyttää helposti useamman paperikassin pelkästään näillä.

Sitten on ruokaroskat: karkkipaperit ja tyhjät rasiat, ruokien pakkaukset ja tyhjät pullot. Näistä karkkipaperit ovat niitä ärsyttävimpiä. Ihmiset napostelevat tarjolla olevia herkkuja, ja paperit jäävät sitten jonkun siivottavaksi kaikilta tasoilta. Ei mikään kovin iso homma mutta täysin normaalista poikkeavaa kylläkin. Ruokaa laittaessa syntyy myös biojätettä; on kinkun paistorasvaa ja perunankuoria ynnä muuta.

Niinpä lopputulos on, että joulupäivänä rampataan roskiskatoksella. Tai siis ne ramppaavat, jotka eivät halua, että koko asunto ajautuu parissa päivässä täydellisen kaaoksen valtaan. Totesin, että järkevintä on noudattaa samaa logiikkaa kuin matkatavaroiden purkamisessa: mitä pikemmin hoidettu, sen paremmin homma pysyy hanskassa. Roskatilanne onkin jo aika hyvin hallussa. Sen sijaan uusia tavaroita seilaa vielä pitkin olohuoneen lattiaa, jonne ne ovat aattoillasta jääneet. Päätin juuri, että järjestän kaikki paikalleen huomenna. Lahjoja tuli niin maltillisesti, että kyseessä ei pitäisi olla mikään valtava projekti.

Siltä varalta, että joku tietoa etsii, tässä pikainen kertaus joulun lajitteluohjeista: lahjapaperit ja muut pakkausmateriaalit energiajätteeseen, EI paperikeräykseen. Kinkun paistorasva on biojätettä tai sekajätettä. Se puolestaan EI kuulu viemäriin. Loppuun poltetut tuikut voi laittaa metallikeräykseen. En kannata hamstraamista, mutta esimerkiksi lahjapussit kannattaa säästää, mikäli ne ovat siistejä. Yksi pussi kestää lukuisia käyttökertoja ja silkkinauhaa voi silittää ja solmia lukemattomia kertoja.

Loppuun pidetty

Julkaistu , kirjoittanut
2

Viime tammikuussa ikivanha kylpytakkini hajosi. Pidin sitä rikkinäisenäkin aika pitkään, kunnes sain lahjaksi uuden. Siirryin käyttämään sitä, mutta en heittänyt vanhaa pois. Täällä blogissakin ehdotettiin erilaisia korjaustapoja, joilla takin ikää olisi ehkä voinut vielä pidentää, mutta fakta oli että kangas oli jo niin haperoa, ettei korjaaminen olisi kannattanut. Takki olisi vain vähän ajan päästä hajonnut jostain muusta kohdasta.

En kuitenkaan heittänyt sitä pois senkään jälkeen, kun uusi oli jo saatu. Siis olihan se edelleen ihan hyvä takki, paitsi että kangas oli aika pahasti repeytynyt… En pysty selittämään tuota säilyttelyä millään järkisyyllä, en vain kerta kaikkiaan saanut aikaiseksi. Eli koska nyt eletään joulukuuta, voidaan laskea että rikkinäinen takki roikkui kylppärin naulassa noin vuoden tarpeettomana. (Joskus muuten blogeja lukiessa saa sen kuvan, että kirjoittaja on supertehokas ja toteuttaa aina kaikki suunnitelmansa välittömästi ynnä muuta. Olkoon tämä esimerkkinä jälleen siitä, että näin ei ole omalla kohdallani.)

Vähän aikaa sitten aloin kuitenkin käyttää sitä lattialla pehmikkeenä ja suojana, jolla kuopus pötkötteli  kylppärissä sillä aikaa kun kävin suihkussa tai pesin hampaita. Tämä uusi käyttötapa sai jotenkin ajatukset taas raiteilleen, ja tajusin vihdoin mitä takin jäänteille pitäisi tehdä. Niinpä heitin sen viimeisen kerran koneeseen, ja kuivumisen jälkeen revin koko homman räteiksi. Kangas oli jo niin heikkoa, että paksun froteen repiminen oli ihan helppoa. Kangas on silti edelleen erittäin imukykyistä, ja sain tuosta vanhasta vaatteesta noin kymmenkunta erikokoista riepua. Niitä on hyvä käyttää kaikenlaiseen kuivaamiseen ja siivoamiseen. Nuo ovat sellaisia kangaskappaleita, ettei niitä tarvitse varoa ja ne voi heittää roskikseen käytön jälkeen. Eli täydellisiä esimerkiksi parvekkeen, auton tai vastaavien putsauksessa.

Tässä tuli myös äärettömän hyvä mieli, sillä mitään käyttökelpoista ei tarvinnut heittää roskiin! Elämän pieniä iloja, mutta tuntuu oikeasti hyvältä että pystyy käyttämään jonkun tavaran niin loppuun, ettei siitä jää enää mitään käyttökelpoista jäljelle.

Länsimaisen ihmisen tuska

Julkaistu , kirjoittanut
18

Roskiin heittämisen taito ei kommenteista päätelle ole helppoa kaikille muillekaan. Eihän meistä kukaan varta vasten halua tuottaa lisää jätettä maapallolle. Maapallon uhkakuvia tulee joka tuutista – ilmasto lämpenee, meret täyttyvät muovista ja tuntuu että suorastaan hukumme roskiin. Silloin on helpottavaa ajatella, että kaikki meidän vanhat tavarat kierrätetään, eivätkä ne suinkaan päädy kaatopaikalle.

Valitettavasti tämä ei ole totta. Kuten samaisessa postauksessa todettiin, kaikkea ei voi kierrättää. Se tarkoittaa toisin sanoen sitä, että jokainen meistä tuottaa jätettä. Päivittäin. Vuodessa sitä kertyy kilotolkulla. Jos tämän asian tiedostaa tarpeeksi syvällisesti, alkaa ahdistaa. Niinpä sitä alkaa miettiä, miten jätettä voisi vähentää. Tässä kohdassa mukaan tulee yleensä se kierrätys.

Minulla on lievä taipumus henkilökohtaiseen viherpesuun. Kuvittelen mieluusti olevani vähän ekompi kuin oikeasti olenkaan. Siihen on pitkälti syynä juuri nämä maailman uhkakuvat. En haluaisi olla omalta osaltani tuottamassa yhtään enempää jätettä. Jätteen määrää voi myös oikeasti vähentää, sillä vaihtoehtoja on. Voi ostaa käytettyä, vähentää pakkausjätettä, valita täyttöpakkauksia ja korjata vanhaa sen sijaan että ostaisi uutta.

Tässä vain on se ongelma, että aina voi tehdä vähän paremmin ja enemmän. Ei olisi pakko käyttää talouspaperia, kun voisi käyttää rättejä. Ei olisi pakko ostaa pesuaineita, kun nekin voisi tehdä itse soodasta ja ties mistä. On todistettavasti olemassa ihmisiä, jotka kykenevät elämään tuottamatta ollenkaan roskia. Se on periaatteessa mahdollista. Mutta mitä enemmän asiaa pohtii, sitä enemmän alkaa ahdistaa, sillä aina  löytyy jokin asia, jossa omaa suoritusta voisi vielä parantaa. Ja jos rehellisiä ollaan, ei minusta ole omien pesuaineiden keittelijäksi.

Niinpä jäljelle jää tämä: minä tuotan jätettä. Tämä on fakta, jonka voi vain hyväksyä. Sillä kuten olen sanonut ennenkin, minulle linkolalainen korven keskellä omavaraistaloudessa asustelu ei ole vaihtoehto. Eikä se ole kovin monelle muullekaan. Siksi meidän on vain hyväksyttävä oma osuutemme jätteiden tuottajina, ja keksittävä miten sen tuskan kanssa voi elää.

Olen tätä pohtinut viime aikoina paljon. Ja tähän tulokseen olen tullut: yksi ihminen ei voi pelastaa koko maapalloa. Vaikka minä ja perheeni alkaisimme elää niin, ettemme tuottaisi lainkaan jätettä, isommassa mittakaavassa sillä ei olisi mitään merkitystä. Yksi ihminen voi tehdä äärimmäisiä valintoja, mutta globaalista näkökulmasta ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Sen sijaan massoilla on merkitystä. Jos esimerkiksi kaikki suomalaiset lakkaisivat käyttämästä pieniä hedelmäpusseja, sillä olisi enemmän merkitystä kuin sillä, että minä alkaisin kompostoida kaikki biojätteeni parvekkeella. Niin idealistiselta kuin se kuulostaakin, maailmaa muuttaa valtioiden tasolla tehdyt päätökset ja lait, jotka saavat (tai siis pakottavat) massat tekemään parempia valintoja ja ohjaavat teollisuuden toimimaan ekologisemmin.

Niinpä filosofiani on tämä: hyväksyn sen, että tuotan jätettä. Se ahdistaa aina välillä, mutta hyväksyn sen osana elämääni, sillä en ole valmis tekemään valintoja jotka johtaisivat täydelliseen jätteettömyyteen. Tämän faktan tuottama tuska on se hinta, jonka valinnoistani maksan. Mutta se ei tarkoita sitä, että voisin elellä kuin pellossa. Koen että velvollisuuteni on vähentää roskien määrää ja tehdä niin ekologisia valintoja kuin mahdollista – mutta umpisolmuun asti tästä ei ole syytä ahdistua. Teen sen, mikä mielestäni on oikein ja kohtuullista, ja odotan että muutkin tekevät osansa. Siinä samalla pyrin vaikuttamaan myös isommassa mittakaavassa, jotta maailma menisi parempaan suuntaan. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lähettelen palautetta ja kyselyitä yrityksille ja äänestän sellaisia ihmisiä, joiden arvomaailma vastaa omaani. Yritän myös välttää niitä muovipusseja. Tällä tavalla pystyn elämään niin, etten muserru syyllisyyden alle ajatellessani sitä jätemäärää, jonka väistämättä elinaikanani tuotan.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä te muut tästä ajattelette.

Roskiin heittämisen taito

Julkaistu , kirjoittanut
30

Kaikkea ei voi kierrättää. Tämä on epämiellyttävä fakta, jonka kanssa olen viime ajat opetellut elämään. Nykyisin on mahdollista kierrättää esimerkiksi melkein kaikkien ruokien pakkaukset. On myös mahdollista lahjoittaa ja myydä kaikenlaista käytettyä tavaraa. Tästä on seurannut se, että tuntuu siltä että aivan kaikki pitää kierrättää. Jos ei kierrätä, on huono ihminen. Tai tuhoaa maapallon. Tai jotain.

Tiettyyn rajaan asti tämä pitääkin paikkansa. Mutta sitten on se rajanveto – milloin jokin tavara tai vaate on niin rikki tai loppuun pidetty, ettei sitä ole enää järkevää laittaa kierrätykseen? En nimittäin halua syyllistyä dumppaamiseen, eli siihen että työnnetään kierrätyslaatikkoon kamaa, joka ei ole enää kelvollista käytettäväksi. En halua hankkia mitään viherpisteitä sellaisella näennäiskierrätyksellä.

Etenkin vaatteiden kohdalla on ollut pakko opetella tunnistamaan se raja, jonka jälkeen vaate ei enää kelpaa kierrätykseen. Sukat ovat tässä suhteessa kiitollisia. Kun nilkkasukan kantapää menee puhki, pesen sen vielä kerran. Sitten sillä kiillotetaan kengät tai puhdistetaan jotain erittäin likaista, ja sen jälkeen sukka pannaan energiajätteen sekaan. Siinä vaiheessa voi hyvällä omalla tunnolla todeta, että sukka on täysin palvellut. Ei tule yhtään huono omatunto.

Mutta entäpä sitten ne rajatapaukset? Hetki sitten minulla oli käsissä pieneksi jäämässä oleva lasten välikausihaalari, joka oli palvellut jo kahdella lapsella. Sen jalkalenksut olivat hukassa, samoin huppu. Polvet hyvin kuluneet ja siellä täällä maalitahroja. Vedenpitävyys olematon. Mitä sellaiselle pitäisi tehdä? Teoriassahan joku voisi sitä vielä pitää (jos ei välitä puuttuvista osista ja pysyvistä tahroista.) Mietin miten toimia ja päädyin lopulta laittamaan haalarin roskikseen. Se tuntui tavallaan pahalta, mutta samaan aikaan tiedostin, että ratkaisu oli oikea. Olisin voinut kaupitella sitä kirppiksellä euron hintaan, mutta euron korvaus ei mielestäni vastaa sitä vaivaa, mikä haalarin säilyttelystä myymisen vaivasta olisi syntynyt. Toisaalta en jaksa uskoa, että kukaan ilahtuisi tahraisesta, kulahtaneesta vaatteesta, vaikka ilmaiseksi saisikin. Kun parempiakin on tarjolla varsin edulliseen hintaan.

En vieläkään ole oikein sinut roskikseen heittämisen kanssa, vaikka ymmärränkin sen välillä olevan ainoa oikea tapa hankkiutua vanhoista vaatteista eroon. Danan juttuja kuunnellessa olen oppinut, että Amerikassa monet kierräytspaikat ottavat myös likaisia ja rikkinäisiä vaatteita vastaan, sillä ne myydään sitten paaleina eteenpäin räsyjen ja mattojen tekijöille. En tiedä onko tällaista toimintaa Suomessa edes olemassa? Jos olisi, se ratkaisisi ainakin omalta osaltani yhden isoimmista kierrätykseen liittyvistä ongelmista.

Joudun siis saman dilemman eteen jokaisen riittävästi kuluneen vaatteen kohdalla. Joka kerran on erikseen mietittävä, onko vaate riittävän kulunut roskikseen, vai olisiko mahdollisesti jossain joku, joka sitä vielä haluaisi käyttää. Yritän kuitenkin olla realisti. Jos en itse ostaisi sitä käytettynä, yritän muistaa että tuskin silloin kukaan muukaan ostaisi. Yritän myös eläytyä keräysvaatteiden saajien tilanteeseen. Hyödyttääkö vaate jotakuta, vai onko se oikeasti muuttunut tarpeettomaksi.

Olisi kiva kuulla, kärsiikö joku muukin tästä roskiin heittämisen tuskasta.

Parhaat päätökset

Julkaistu , kirjoittanut
8

Olen blogia kirjoittaessa kokeillut erilaisia projekteja ja muuttanut omia toimintatapojani fiksummiksi. Aina yritykset eivät onnistu, mutta välillä syntyy uusia rutiineja, jotka ilahduttavat itseäni. Ajattelin jakaa niistä muutaman.

Muovipussien vähentäminen. Viime keväänä yritin yhden viikon kieltäytyä kaikista muovipusseista. Muistelen että viikko ei ihan mennyt putkeen, mutta se valpastutti ja seurauksena on, että meille kertyy muovipusseja huomattavasti vähemmän kuin ennen. Nykyisin minulla on lähes aina kestokassi mukana ruokakaupassa. Kieltäydyn kaikista pikkupusseista, ja hedelmäpussienkin kanssa on pientä edistystä tapahtunut. Olen nimittäin ruvennut mättämään hedelmiä ja vihanneksia samaan pussiin ja liimailen vain useamman lapun siihen päälle. Kaiken kaikkiaan olen tosi iloinen siitä, että olen tässä pienessä asiassa onnistunut muuttamaan rutiinejani.

Jääkaapin järjestys. Kun äskettäin pesin jääkaapin, järjestin samalla kaikki ruuat takaisin omille paikoilleen, joista ne olivat kesän aikana päässeet lipeämään. Selkeä ja pysyvä järjestys jääkaapissa on vähentänyt ruokahävikkiä melkoisesti. Se helpottaa kauppalista tekemistä, kun yhdellä silmäyksellä näen mitä kaapissa on ja mitä puuttuu. Epäilen, että puolisoni on edelleen autuaan tietämätön siitä, että jääkaapissa on jokin tietty järjestys, mutta sekään ei haittaa. Väärällä hyllyllä oleva tavara on helppo laittaa omalle paikalleen. Sitä paitsi olen kirjoittanut hyllyihin, mitä minnekin kuuluu.

Sekajätteen vähentäminen. Kun lisäsin roskakaappiin yhden pussin metallijätteelle, tulee lähes kaikki keittiöjäte kierrätettyä tavalla tai toisella. Tästäkin pienestä parannuksesta olen tosi ylpeä.

Myrkyttömät siivousaineet. Aloin ensin kokeilemaan luonnonkosmetiikkaa ja siitä innostuneena myös myrkyttömiä siivousaineita. Olen löytänyt toimivia ja hyväntuoksuisia aineita, enkä vaihda niitä enää muihin. Jos joku tietää hajuttoman ja ”luonnollisen” pyykinpesuaineen, vinkatkaa ihmeessä. En halua, että pyykki tuoksuu miltään, ja ymmärtääkseni kaikissa luontaisaineissa on joku tuoksu. Pesupähkinät menevät jo liian hippiosastolle, en jaksa uskoa että ne puhdistaisivat ruokatahroja lastenvaatteista – vai puhdistavatko kuitenkin?

Se on auto, ei roskis

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen aina hiljaa ja yksityisesti ylpeillyt sillä, että meidän auto ei ole mikään pyörillä kulkeva roskis. Olen pitänyt huolta siitä, että roskat pannaan autossakin roskapussiin, eikä siellä säilytellä ylimääräisiä roinia. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Vaihdoimme autoa, ja entinen piti tietenkin tyhjentää kaikista ylimääräisistä tavaroista. Todellisuus paljastui, kun aloin systemaattisesti käydä läpi kaikkia säilytystiloja ja taskuja. Sellaista fiksua ja välttämätöntä tavaraa kertyi yksi kassillinen. Siellä oli pysäköintikiekko, lumiharjoja, tuulilasinpesunestettä ynnä muuta tarpeellista. Toinen kassillinen koostui (pahoinvoivaa) lasta varten hankituista tarvikkeista, kuten talouspaperista, rievuista ja muovipusseista sekä leluista. Mutta tämän kaiken lisäksi autosta löytyi yksi kassillinen silkkaa roskaa. Parkkilippuja, paperitolloja (niin missä onkaan ollut se roskis?) sekä epämääräistä silppua ja sälää. Että se siitä roskattomuudesta.

Nyt on uuteen autoon pakattu jälleen kaikki tarpeellinen ja samalla tehty inventaario, mitä vielä puuttuu. Tarkistin aiemmin tekemääni listaa tarpeellisista varusteista. Meiltä puuttuu heijastinliivit, jotka ovat kyllä niin pieni investointi, että hyvin voisi ne autoon hankkia. Samoin pelastuskortti pitäisi printata. Harkitsen myös jonkun vanhan fleece-peiton pakkaamista mukaan, koska sitä voisi käyttää tarpeen mukaan suojaamiseen tai lämmittelyyn, mikäli tilanne vaatii. Olen kuitenkin jälleen päättänyt, että ylimääräistä ei ruveta kuljettelemaan. Tavoite on selkeä, saa nähdä kuinka käytännössä käy.

Sohva pusikossa pistää vihaksi

Julkaistu , kirjoittanut
10

Tavaroissa on se ikävä puoli, että niistä on hankala päästä eroon. Jos kyse on kaatopaikkatavarasta, se myös maksaa. Tästä seuraa ilmiö, josta YLE uutisoi: metsistä löytyy luvattomia kaatopaikkoja. Pari viikkoa sitten Veli V. kirjoitti VelatOn-blogissaan, kuinka autotallin raivaaminen tuli kalliiksi. Molemmissa jutuissa todetaan sama asia – toisia maksut kirpaisevat niin paljon, että kippaavat roinansa mieluummin pusikkoon kuin maksavat kierrätysmaksuja.

YLEn juttu alkoi suututtaa. Miten joku voi olla niin piittaamaton, että heittää tavaransa minne sattuu? Kun katsoi kuvia roinaläjistä, suututti vielä enemmän, sillä joukossa oli useampi telkkari, jonka olisi saanut viedä kierrätykseen ihan ilmaiseksi. Ilmeiseti silkkaa laiskuutta tai tietämättömyyttä kaikki on kuitenkin heitetty jonnekin ryteikköön. Ilmeisesti ihmisille ei tule mieleen, että JOKU siivoaa ja maksaa rojun toimittamisesta oikeaan paikkaan joka tapauksessa. Elleivät he itse, niin sitten joku muu. Jos jotain inhoan, niin tuollaista vapaamatkustelua muiden kustannuksella.

Samantapaista typeröintiä näin vastikään, oman talomme piirissä. Taloyhtiössä on käynnissä remontti, jonka takia kadulla on siirtolava. Joka on täynnä kiviainesta. Sinne tiilenpalojen päälle joku idiootti oli kipannut nojatuolin ja pari vanhaa patjaa. Ilmeisesti tyyppi kuvitteli, että lava kuin lava, sinne voi laittaa mitä vaan roinaa, vaikka arvelen että oikeasti tyyppi tiesi tasan tarkkaan mitä teki, tavarat olivat ilmestyneet sinne yön aikana. No arvatkaa kuskataanko kiviaines ja kaatopaikkajäte samaan paikkaan? Nyt nuo rojut lojuvat meidän roskakatoksessa, ja taloyhtiö maksaa niiden kuljetuksen jossain vaiheessa. Että kiitos vaan, sinä tuntematon lahjoittaja. Emme arvosta toimintaasi millään tasolla.

Näen asian niin, että on ihan oikein joutua vähän maksamaan siitä, että hankkiutuu tavarasta eroon. Oikeastaan mitä tahansa ostaessa pitäisi miettiä, millä hinnalla siitä pääsee sitten eroon, kun sen aika tulee. En tietysti itsekään muista tätä ajatella kovinkaan usein, mutta molemmat linkkaamaani jutut saivat kyllä pohtimaan asiaa. On jokseenkin mahdotonta olla tuottamatta mitään jätettä, mutta jos ihmiset tiedostaisivat paremmin, miten hankalaa ostoksesta on aikanaan hankkiutua eroon, saattaisi se vaikuttaa myös ostopäätöksiin. Ehkä ihmisille kertyisi vähemmän roinaa ja raivattavaa.

Toisaalta pohdin, että jos yhteiskunta haluaa meidän kuluttavan ja ostavan nimenomaan uusia tavaroita, pitäisikö sen tulla myös vastaan siinä, että vanhoista olisi helpompaa ja halvempaa päästä eroon? Vai pitäisikö sittenkin ohjata kulutusta kohti palveluja? Veli V. ehdotti, että vastuullisesti asiansa hoitavien kansalaisten pitäisi saada jonkinlaista alennusta. En tiedä miten tämä olisi käytännössä toteutettavissa, mutta periaatteessa ajatus on kiinnostava. Voisiko ihmiselle kertyä jonkinlainen kierrätyshistoria, vähän kuin luottotiedot? Sitten jos jäisi kiinni dumppaamisesta tai muusta epäasiallisesta toiminnasta, tulisi sanktiota. Jos taas voisi osoittaa toimineensa vastuullisesti, siitä palkittaisiin jotenkin. Ei ehkä täysin käyttökelpoinen idea vielä, mutta saahan sitä ainakin visioida.

Selvyys lasinkeräykseen

Julkaistu , kirjoittanut
13

HSY:llä on kuulkaa hyvä asiakaspalvelu. Soitin sinne eilen, kun juomalasien kierrätys jäi vaivaamaan mieltä. Asiakaspalvelu lupasi selvittää vastauksia kysymyksiini tarkemmin ja palata asiaan. Tänään minulle soitettiin ja sain perusteellisen selvityksen lasinkeräyksestä pääkaupunkiseudulla.

HSY:n keräämä lasi toimitetaan eteenpäin Forssaan yritykselle nimeltä Uusioaines. Uusioaines käsittelee kerätyn materiaalin niin, että se kelpaa raaka-aineeksi esim. lasivillan ja uusien pakkausten valmistamiseen. HSY:n ohjeet kierrätyksestä tulevat suoraan Uusioainekselta, ja ne perustuvat siihen miten lasi jatkokäsitellään.

Ja nyt tulee olennainen pointti: juomalaseja ei saa laittaa lasinkeräykseen. Lasinkeräykseen saa HSY:n alueella laittaa vain pakkauksia (pulloja ja purkkeja), jotka on tarkoitettu elintarvikkeiden säilytykseen. Esimerkiksi hillopurkit, mehupullot, soijapullot, pilttipurkit ja lasiset säilykepurkit (esim. oliivit, suolakurkut jne.) voi laittaa lasinkeräykseen. Kaikki muu lasi kuuluu sekajätteeseen!

Syy tähän on se, että lasista ei näe päältäpäin, miten se on valmistettu. Kun lasi sulatetaan uudelleenkäsittelylaitoksella, väärää ainesta olevat sirpaleet eivät sulakaan samassa lämpötilassa, ja prosessi menee sekaisin. Kun keräyslasi vielä rikkoontuu jo matkalla, ei yksittäisestä sirpaleesta voi mitenkään päätellä, onko se keräyskelpoista vai ei.

HSY:stä todettiin, että tässä esimerkkitapauksessa joka koski Iittalan kartiolasia, poikkeuksen ehkä voisi tehdä, koska valmistaja on suomalainen ja asiakaspalvelulla on mahdollisuus varmistaa suoraan tehtaalta, millaisesta lasista on kyse. Mutta juomalaseja on tuhansittain, eikä varmaa mahdollisuutta selvittää asiaa usein ole, joten riskiä ei kannata ottaa.  En laittaisi esim. Ikean laseja kierrätyslasin joukkoon, sen verran epämääräisiä vastauksia Ikealta sain. Se, että esim. ulkomainen valmistaja sanoo lasin olevan kierrätyskelpoista ei vielä tarkoita sitä, että lasin voi kierrättää Suomessa. Lasia voidaan käsitellä eri tavoin, ja eri alueilla vaatimukset voivat olla erilaisia. Tämä koskee myös Suomea. Asia pitää siis todella aina selvittää oman alueen jätehuollosta, jos laseja haluaa lasinkeräykseen laittaa.

Selvisi myös, mitä kuuman kestävä tarkoittaa. Termi ei ole paras mahdollinen, sillä siinä viitataan lasin sulamislämpötilaan. Myös elintarvikelasi kestää kuumaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta kuuman kestävä eli ns. keraaminen lasi vielä paljon enemmän. Tämä käy käytännössä ilmi vasta siellä uudelleenkäsittelylaitoksessa, kotioloissa sitä ei päältäpäin näe. Arkijärjellä voi tosin päätellä, että uuninkestävät astiat ja ne kahvipannut kuuluvat tähän sarjaan, mutta monet juomalasit tosiaan ovat samaa materiaalia myös. Siksi toinenkin nyrkkisääntö on paikallaan: älä laita ruokailu- tai ruoanvalmistusastioita lasinkeräykseen.

Ydinasiat ovat siis tässä:

  • Lasinkeräykseen vain elintarvikekäyttöön tehdyt pullot ja purkit
  • Astiat sekajätteeseen, samoin kaikki muukin lasi.
  • Jos haluat varmistua, voiko yksittäisen juomalasin kierrättää, selvitä todellinen materiaali valmistajalta, ja tarkista oman alueesi jätehuollosta, miten lasi jatkokäsitellään.
  • Jos yhtään epäilyttää, laita lasi sekajätteeseen. Et ainakaan aiheuta mitään ongelmia.
  • Toisaalta kaikki keräykseen kelpaava lasi kannattaa ehdottomasti kierrättää. Lasin laatu ei kierrätettäessä heikkene, vaan sitä voidaan käyttää ja kierrättää uudelleen käytännössä ikuisesti.

Uusioaineksen nettisivuilla on hyvää selkokielistä asiaa tästä aiheesta, mikäli jotakuta kiinnostaa. Uskoisin, että yritys käsittelee myös muualta kuin pääkaupunkiseudulta tulevaa lasia, joten sikäli ohjeet lienevät osuvia myös muilla paikkakunnilla. Kiitos myös HSY:n nopealle ja asiantuntevalle asiakaspalvelulle! HSY:ssä kiinnostuttiin Iittalan vastauksesta siinä määrin, että he rupesivat itse selvittämään, oliko asia tosiaan tarkistettu tehtaalta saakka. Minä taas olen oppinut parin päivän aikana runsaasti uutta, toivottavasti tästä selvityksestä on ollut iloa myös teille lukijoille.