Avainsana-arkisto: päätöksenteko

Rutiinit – ja kuinka sellaisia luodaan

Julkaistu , kirjoittanut
3

Rutiinit ovat minusta kiehtovia. Näin vuoden alussa niitä tulee pohdittua ehkä tavallista enemmänkin, ajankohta nimittäin on otollinen sille, että lisäisi elämäänsä uusia rutiineja. Tiedän että sana jakaa mielipiteitä, mutta minulle rutiinit tuovat etupäässä vain positiivisia mielikuvia. Olen kirjaimellisesti puhunut aiheesta aiemminkin; keskustelimme Katrin kanssa  rutiineista Irti turhasta -podcastissa jo pari vuotta sitten. (En muuten ole kuunnellut tuota jaksoa pitkiin aikoihin, joten jos kirjoitan nyt eri asioita kuin puhun, se johtuu siitä, että mielipiteet ovat parin vuoden aikana kehittyneet.)

Ydin on kuitenkin pysynyt varmasti samana: rutiinit ovat mahtavia, koska ne vapauttavat hirveän määrän energiaa mielenkiintoistempien asioiden miettimiseen. Jos jonkin asian tekee hyvällä rutiinilla, se hoituu kuin itsestään, nopeasti ja tehokkaasti. Ilman rutiinia kaikki on työläämpää. Pitää miettiä milloin ja miten joku juttu kannattaa tehdä, pitää ylipäätään muistaa tehdä se, ja suorituksen aikana pitää keskittyä siihen mitä on tekemässä.

Joulu vähän sotki kuvioita, mutta nyt kun ihana arki on taas alkanut, vanhat rutiinit alkavat jälleen kukoistaa. Tiskikonerutiini rullaa jouhevasti. Pyykkirutiini on palannut entiselleen. Tänä vuonna olen lisännyt uuden rutiinin muovipussikiellon myötä, eli olen ruvennut huolehtimaan siitä, että aina kun lähden kotoa, mukana on oma kassi ostoksia varten. Tämä on ihan pikkuinen muutos entiseen, mutta kokemukseni mukaan se onkin juuri oikea tapa opetella uusia tapoja.

Olen huomannut, että uusia tapoja opetellessaan ihmisillä on hyvin kunnianhimoisia suunnitelmia, ja samasta ongelmasta kärsin itsekin aika ajoin. Ajatellaan, että nyt muuttuu koko elämä (hei, uusi vuosi ja kaikkea!), ja tästä päivästä eteenpäin tehdään asiat ihan eri tavalla kuin ennen. Kokemukseni mukaan tällaista elämänmuutosta jaksaa toteuttaa ehkä viikon. Sen jälkeen elämä luisuu huomaamatta enemmän tai vähemmän vanhoille urilleen.

Syy on uskoakseni siinä, että on tosi rankkaa tehdä isoja muutoksia. Rutiini ei synny siten, että vain päättää tehdä asiat eri tavalla kuin ennen. Rutiini syntyy siitä, että systemaattisesti rupeaa toimimaan joka päivä eri tavalla kuin on aiemmin toiminut. Eri tavalla tekeminen vaatii aluksi aivokapasiteettia, ja päätösten tekeminen ja huomion kiinnittäminen on tunnetusti raskasta. Jos muutoksia on paljon yhtä aikaa, se on uuvuttavaa, eikä päätös pysy.

Niinpä uudet rutiinit kannattaa ottaa haltuun yksi kerrallaan. Jos aiot tehdä elämänmuutoksia, valitse yksi asia, ja rupea toimimaan sen mukaisesti. Kun uudesta tavasta on tullut niin automaattinen osa arkea, ettei sitä enää mieti lainkaan, on menestyksekkäästi luonut itselleen uuden rutiinin. Vasta siinä vaiheessa kannattaa tehdä seuraava muutos. Tuo muovikassimuutos on esimerkki pienestä, yksinkertaisesta asiasta, jonka kuitenkin haluan opetella. Toivoisin onnistuvani myös isommissa elämäntapamuutoksissa, jotka liittyvät omaan hyvinvointiin (mihinkäs muuhun… eikö tässä vaiheessa vuotta kaikki rupea syömään enemmän kasviksia ja käymään lenkillä?). Niitä varten täytyy kyllä vähän miettiä, miten projektit toteuttaisi. Muuten käy niin kuin aina ennenkin, eli helmikuussa muutokset on jo unohdettu.

Onko teillä tavoitteena uusia rutiineja tälle vuodelle?

 

Shoppailua Arkijärjen tapaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meidän makuuhuone on pitkään kaivannut lisää valoa. Kattoon asennettiin jo muuttovaiheessa (siis useampi vuosi sitten) toisellekin lampulle paikka, mutta sopivia valaisimia ei ole löytynyt. Huoneessa on tähän asti roikkunut yksi kattovalaisin, todellinen perintökaunotar, jonka isovanhempani olivat hankkineet uuteen kotiinsa 50-luvulla. Lampun valo on kaunis ja pehmeä, mutta valitettavasti uusituista sähköistä huolimatta sen toimintakyky alkaa lähestyä loppuaan. Viidestä valosta yksi ei pala enää ollenkaan sen jälkeen, kun se poksahti pari viikkoa sitten. Koska makuuhuoneessa myös pukeudutaan ja meikataan, halusin sinne yhden lampun sijaan kaksi kunnon valoa.

Uusia lamppuja on etsitty hissukseen jo pari vuotta. Aina välillä on katseltu eri vaihtoehtoja huonekaluliikkeissä, ja selailtu netin valikoimaa. Silloin tällöin jokin kiva lamppu on tullut vastaan, mutta tähän saakka ne ovat aina olleet käytännössä eri näköisiä kuin kuvissa. Vuosi sitten olin jo niin pitkällä, että peräti ostin uuden lampun. Mutta sen kiinnittäminen kattoon osoittautui käytännössä mahdottomaksi, ja niinpä valaisin oli pakko palauttaa kauppaan.

Pari viikkoa sitten puoliso kyllästyi tilanteeseen ja ilmoitti, että nyt tehdään päätös ja hankita. Hän selasi netistä esiin kymmenkunta itseään miellyttävää vaihtoehtoa, ja esitteli ne minulle. Niistä muutama oli minusta hyviä, joten seuraavaksi piti mennä kauppan katsomaan niitä käytännössä. Pari vaihtoehtoa karsiutui pois heti alussa, koska havaitsin lamput sellaisiksi, että ne keräisivät pölyä valtavat määrät. Eräästä kuitenkin tykkäsin, ja kun se sopi myös puolisolle päätös oli tehty.

Koska ostan aina alennuksella jos mahdollista, piti liikkeeseen oleva alekuponki tietysti hyödyntää. Kuponki kourassa menimme vihdoin tekemään tilausta, kun puoliso päätti vielä viime hetkellä varmistaa myyjältä, miten lamppu kiinnitetään kattoon. Kävi ilmi, että hyvin hankalasti. Edellisestä huonosta kokemuksesta johtuen valinnan houkuttelevuus romahti välittömästi. Tämä johti siihen, että katse kohdistui tarjolla oleviin muihin lamppuihin. Ja kuin ihmeen kaupalla parin metrin päästä löytyi toinen varteenotettava ehdokas. Uudistuotantoon otettu klassikkovalaisin 40-luvulta. Lähempi tarkastelu osoitti, että se kiinnitettiin kattoon yksinkertaisesti ripustamalla se koukkuun. Ei poraamista, ei proppaamista eikä mitään kikkailua. Päätös vaihtui lennossa.

Moderni tyyli vaihtui siis vielä kymmenen vuotta varhaisempaan muotoiluun, kuin makuuhuoneen nykyinen valo. Alkuperäinen ajatus epäsymmetrisestä möllykästä muuttui täydelliseksi symmetriaksi, mutta myös uusi vaihtoehto on valkoista pyöreämuotoista lasia ilman turhia kommervenkkejä. Tykkään tuon ajan muotoilusta kovasti, joten klassikkovalaisin tuntui heti hyvältä idealta. Hinta pysyi käytännössä samana, toimitusaika jopa hieman nopeutui. Sen sijaan sillä on ratkaiseva merkitys, että tiedän kiinnittämisen olevan niin yksinkertaista, että selviän siitä ilman työkaluja. Alekupongilla saimme 15% edullisemman hinnan, ja uuden lampun tyyli miellytti meitä molempia kovasti, vaikka en enää muista, oliko tämä lopullinen valinta niiden kymmenen lampun joukossa, joista valintaa ruvettiin alunperin tekemään.

Halusin kuvata tämän prosessin, sillä se on täydellinen esimerkki siitä, miten meillä yleensä hankitaan uusia huonekaluja tai muita isompia ostoksia. Ensin asiaa harkitaan kaikessa rauhassa muutama vuosi, tutustutaan valikoimaan eikä hötkyillä yhtään. Sitten kun aika on kypsä, tehdään nopeasti ja tehokkaasti päätöksiä. Päätöksenteossa helppous ja käytännöllisyys ajavat muotoilun ohi, mutta tyylistä tinkimättä. Jos saa alennusta, niin aina vaan paranee. Oletukseni on, että hankinta kestää elämän loppuun asti. Mielestäni tämä on ihan realistinen odotus, ottaen huomioon että edellinen lamppu on palvellut nyt noin 60 vuotta.

Tarinoita kerrostumien takana

Julkaistu , kirjoittanut
7

Nämä vaatepohdinnat ovat kiinnostavia. Olen lukenut kommenttejanne suurella mielenkiinnolla, ja pohtinut lisää näitä kerrostumia ja vaatteista eroon pääsemisen vaikeutta. Sain ensimmäisen erän vaatteita ulos talosta eilen. Vein second hand -liikkeeseen omia vanhoja vaatteitani, joista myyntiin hyväksyttiin kaikki muut paitsi yhdet kengät ja kahdet housut. Housut ovat hankalia, niitä on vaikeampi sovittaa ja istuvuus on tuurista kiinni. Siksi ne liikkuvat kuulemma huonosti. Mietin jaksaisinko yrittää itse myydä noita jossain, vai laittaisinko suoraan kierrätyskeskukseen.

Tässä on hyvä esimerkki siitä, että vaikka kuinka ostaa laadukasta ja hyvää, silti voi olla että ikuiseksi tarkoitettu vaate päätyy kierrätykseen. Nämä housut ovat suomalaista merkkiä, malliltaan suorat, toiset ovat mustat ja toiset ruskeat. Kummatkin ovat painavaa, upeasti laskeutuvaa kangasta, siis sellaiset niinsanotut toimistohousut, jotka sopivat minkä tahansa neuleen tai jakun kanssa. Laadukasta kangasta, hyvää työtä ja virheettömässä kunnossa. Miksi eivät ole enää käytössä? Koska ovat jääneet pieniksi. Nämä ovat ajalta ennen lapsia, ja on vain realismia todeta, että vyötärönympärys ei koskaan tule palaamaan noihin mittoihin. Olin tuolloin kokoa yleensä S/36, joistakin merkeistä meni jopa koko 34. Ei muuten mene enää. Sitä paitsi vaikka ne vielä mahtuisivatkin, ei minulla olisi niille nykyisin käyttöä, kun en vietä aikaani toimistossa tai tee asiakastyötä, joka vaatisi jakkupukua. Niinpä nyt on parit hyvät housut ilman omistajaa. Toivottavasti joku laiheliini löytäisi ne itselleen.

Sitten on hyvä kysymys, miksi nuo ovat edelleen roikkuneet kaapissa, vaikka käyttöä ei ole ollut moneen vuoteen? Tämä onkin monimutkaisempi juttu. Ihan aluksi säästin housut, koska esikoista odottaessa ei ollut mitään käsitystä, miten vartalo muuttuu tai ei muutu. Samaan aikaan suunnittelin vielä palaavani vanhaan työhön aika pian takaisin. Mutta elämä ei mene aina alkuperäisten suunnitelmien mukaan, joten housuille ei heti tullutkaan käyttöä. Jos olisin ollut aivan skarppina, niin tässä kohdassa olisi epäilemättä ollut oikea hetki luopua. Horjahdin kuitenkin vanhaan ansaan: Tämähän on hyvä tavara! Saatan vielä tarvita. Tuntui epäloogiselta laittaa pois noita vaatteita, koska tilanteethan saattaisi pian taas muuttua. Näiden kerrostumien taustalla on siis selvästi sitä, etten ole tunnistanut sitä oikeaa hetkeä, jolloin vaatteista kannattaisi luopua.

Sitten kun se otollinen hetki on mennyt ohi, vaate unohtuu ja jää jonnekin takariviin tai laatikkoon. Lisäksi huomaan että alan yllättävän helposti miettiä, että kun kerran olen säästänyt housut jo x vuotta, ei niitä enää kannata laittaa pois, koska sitten monen vuoden säilyttely olisi mennyt hukkaan. Tiedättekö tätä tunnetta? Sitä on vähän vaikea selittää, mutta kyse on samasta asiasta, kun jotain tuhoon tuomittua projektia jatkaa kaikesta huolimatta, koska siihen on jo investoinut niin paljon, eikä halua tehdä tappiota.

Tässä on purettuna se kuvio, joka omassa kaapissa on toistunut monta kertaa. On aika vaikeaa tunnistaa se hetki, jolloin vaatteista olisi aika luopua. Ainakin minusta tuntuu, että vuosi on liian lyhyt aika nähdä, onko jollekin vaatteelle vielä käyttöä vai ei. Toisaalta välillä vaatteisiin kyllästyy, mutta sitten niistä innostuu uudelleen, kun pitää vähän taukoa välissä. Paitsi että aina niin ei käy, ja siinä sitten jää taas joku vaate kaappiin pyörimään. Pitäisi ehkä ottaa tavaksi kerran vuodessa käydä ihan kaikki vaatteet läpi, sovittaa ne päälle ja miettiä onko realistista, että käyttöä vielä tulisi. Eli soveltaa vähän samaa ideaa kuin papereiden suhteen siinä sunnuntailaatikossa.

Aleshoppailun kaksi sudenkuoppaa

Julkaistu , kirjoittanut
10

Tunnistan omassa aleshoppailussa kaksi sudenkuoppaa. Aiemmin tipahtelin niihin tiheämmin, nykyisin osaan onneksi kiertää kauempaa.

  1. Kuvitteelliselle minälle shoppailu. Tähän syyllistyin enemmän nuorempana. Alessa tulee vastaan jotain ihanaa, joskin erikoista. Mutta ei se mitään, koska oikeastihan olen sisimmiltäni kimalteleva yöperhonen/ aktiiviurheilija/ jotain muuta yhtä utopistista. Kyse on vain siitä, etten normaalielämässä pääse ilmaisemaan näitä piileviä ominaisuuksiani kunnolla. On myös ihanaa kuvitella itsensä paljon jännittävämpään elämään kuin mitä oikeasti viettää. Sitten ostaa jotain pöhköä, ja puolen vuoden päästä havahtuu siihen, että käyttökerrat ovat jääneet todella vähäisiksi. Seuraa herätys todellisuuteen, ja tunnustan lopulta itselleni, että pieleen meni, en muuttunutkaan glitteriä varisevaksi kilpajuoksijaksi.
  2. Merkkituote, ja noin halpa! Tämä on sellainen sudenkuoppa, jota minun täytyy vielä nykyisinkin tarkkana varoa. Se tarkoittaa sitä, että törmään alessa merkkituotteisiin, josta olen kiinnostunut. Kyse on yleensä kosmetiikasta tai vaatteista. Ongelmana vain on, että väri, malli tai materiaali on outo. Mutta iso aleprosentti yhdistettynä houkuttelevaan merkkiin sokaisee, ja ostan tuotteen vain koska saan halvalla sellaista, mitä en normaalihinnalla ostaisi. Tämän takia olen ostanut mm. limenvihreää luomiväriä ja niin pienen topin etten koskaan kehdannut pitää sitä julkisesti.

Usein nämä kaksi jotenkin sotkeentuvat toisiinsa myös. Ensimmäinen houkutin on hinta, sen jälkeen merkki, ja sen jälkeen olenkin jo uskottelemassa itselleni, että limenvihreä luomiväri on ihan käyttökelpoinen. ”Kyllä minä olen luomiväri-ihminen ja -60% niin hyvä ale että vaikka tuo väri on jokseenkin outo en silti ikinä saisi tätä näin halvalla joten parempi ostaa kuitenkin!” Oikeasti tällaisten houkutusten kohdalla pitäisi malttaa pysähtyä ja rauhoittua. Kuulostella, onko houkutuksena aidosti mahtava tuote, vai joku noista yllämainituista harhoista. Usein sen nimittäin kyllä huomaa, ellei itse yritä kovaäänisesti kailottaa oman intuitionsa päälle.

Kun mietin alessa tapahtuneita virheostoksia, kaikki menevät jompaan kumpaan kategoriaan. En esimerkiksi ostele aina vain samoja vaatteita uudelleen tai hamstraa kymmenettä kappaletta jotain, mistä yksi tai kaksikin riittäisi. Onneksi olen oppinut tiedostamaan nämä omat heikkouteni ja osaan olla tarkkana.

Minkälaisia sudenkuoppia teillä tulee alessa vastaan?

Tarpeeksi kulunut? Arvioi itse.

Julkaistu , kirjoittanut
18

Tämä on aihe, jota olen pidempään pohdiskellut. Milloin vaate muuttuu käyttökelpoisesta lumpuksi? Rinna kommetoi, että on tutkittu että jos vierekkäin on kaksi pönttöä, toinen lumpuille ja toinen uudelleen myyntiin tarkoitetuille, niiden sisällöt ovat kuitenkin lähes samanlaiset. Ihmisten standardit ovat siis hyvin erilaiset, ilmeisesti vaate, joka toisen mielestä on täysin pitokelpoinen, on toisen mielestä hirveä riepu.

Osaan erotella virheettömät muiden joukosta. Ei käytön jälkiä tarkoittaa juuri sitä, ei nyppyjä, värin haalistumista, venynyttä kangasta, kulumaa, mitään. Uuden veroinen on vaate, jota ei erottaisi kaupan rekissä  muista. Vein tässä kunnossa olevia vaatteita juuri second hand -liikkeeseen, jossa asiaa helpotti myös se, että myyjä katsoi kaikkia vaatteitani ”vieraalla silmällä”, siis nähden sellaiset virheet, joille itse olin jo sokeutunut.

Mutta miten erottaa käytetyt mutta edelleen käyttökelpoiset sellaisista, jotka eivät enää kelpaa kenellekään? Tässä minulla tulee se suurin ongelma. Asian havainnollistamiseksi otin kuvia muutamista esimerkeistä.

IMG_3671

1. Neulemekko. Pinta on nyppyyntynyt, koska tässä on akryyliä. Ostettu ennen kuin ymmärsin ettei akryyliä pidä ostaa. Pintaa lukuunottamatta muodossaan, ehjä ja tahraton.

Mekko on merkiltään Calvin Klein, ja se on tilattu Nordstromin nettikaupasta vuonna 2011 tai 2012. Voisin itse vielä käyttää sitä kotimekkona, mutta minun standardeillani se on liian kulunut edustamaan enää missään työtilanteessa tai vastaavassa. Olen myös vähän kyllästynyt mekkoon, joten haluan siitä eroon myös siksi. Tuo nyppyisyys ei suinkaan näy koko mekossa noin selkeästi, tämä kuva on otettu hyvin läheltä. Edellä mainituista syistä johtuen arvelen, että mekolle löytyy vielä uusi omistaja, joten olen päättänyt lahjoittaa sen Fidalle.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

2. Farkkujen lahkeet, jotka ovat täysin hajalla. Näissä farkuissa on kyllä polvikin puhki.

Nämä farkut on ostettu vuonna 2008 ja niitä on pidetty runsaasti, pois lukien ne ajat kun olin raskaana eikä maha mahtunut niihin. Käyttökertoja tulee satoja. Näiden tasaiseen tahtiin pahenevien risojen lahkeiden kanssa elelin pari vuotta, mutta sitten kun polvetkin menivät puhki, päätin luopua niistä. Tarkoitus on tarjota niitä uudelleen käytettäväksi materiaaliksi jonnekin, ja jos se ei onnistu, niin sitten laitan ne johonkin näistä ajoittain parjatuista tekstiilikeräyksistä.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

3. Vauvan bodyn hiha, jossa on tahroja jotka eivät ole lähteneet sappisaippualla tai normaalissa pesussa. Body on muuten ehjä ja käyttökelpoinen.

En tiedä mitä ainetta tuo tahra on. Body on ollut kahdella lapsella käytössä, ja se on ehjä. Tahrojen lisäksi tuosta pinnasta näkee, ettei vaate ole ihan uusi. Pesukertoja on varmasti kymmeniä. Ajattelin yrittää poistaa tahroja vielä kerran valkaisuaineella. Jos se tehoaa, silitän bodyn ja lahjoitan sen hyväntekeväisyyteen. Jos tahrat eivät lähde, mitä tälle pitäisi tehdä? Onko kyseessä lumppu, vai kehtaako jonnekin Hope ry:lle antaa tällaista vaatetta, jossa on pieniä mutta selkeitä vikoja?

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

4. Lapsen ulkotakin tasku on mennyt rikki. Muuten ehjä takki, joskin jo vuosia vanha ja ainakin kahdella lapsella ollut. Tämän voisi korjata, jos olisi ompelukone.

Tämä takki menee omassa käytössä vielä tämän kevään loppuun, kunnes ilmat muuttuvat sille liian lämpimiksi. Sitten seuraa dilemma: pitäisikö tätä yrittää itse korjata tai korjauttaa? Minulla ei ole kotona ompelukonetta, joten minkään korjaaminen ei tuosta vain onnistu. Mutta jos tämän korjaisi, olisiko sen jälkeen fiksumpaa säästää takki odottamaan kuopuksen kasvamista? Tästä tulisi sitten ns. pihatakki. Vai olisiko fiksumpaa laittaa kierrätykseen? Ja mikä tämän paikka olisi, korjattuna tai korjaamattomana? Kierrätyskeskuksen ilmaislaari? Fida? Lastenvaatekirppis?

Minua kiinnostaa valtavasti, mitä te näille tekisitte! Mitä te säästäisitte, minne kierrättäisitte, mikä menisi roskiin? Tässä on muuten hyvä tilaisuus vertailla, miten eri tavoin asiat nähdään. Oletteko te kaikista samaa mieltä, vai tekisittekö jotain aivan toisin?

Raivaaminen elämäntyylinä

Julkaistu , kirjoittanut
8

Oletteko huomanneet, että siitä huolimatta, että tietoisesti rajoittaa uusien tavaroiden vaellusta ovesta sisään, raivattavaa riittää tasaiseen tahtiin? Jossain vaiheessa tämä ihmetytti, mietin miten on mahdollista että aina vaan voi heittää tavaroita pois, vaikka en päästä kotiin mitään kevytmielisesti. Kuitenkin aina riittää raivattavaa.

Se johtuu siitä, että tavarat muuttuvat. Ne vanhenevat, pilaantuvat, menevät rikki, muuttuvat tylsiksi, tarpeettomiksi, kummallisiksi. Esine, joka vielä viime vuonna on ollut hyvä ja tarpeellinen, saattaa vuoden päästä olla pois heitettävässä kunnossa. Maku muuttuu myös samoin muoti, eikä sille oikein voi mitään. Tiedättehän, miten asunnon myynti-ilmoituksen kuvista voi suoraan päätellä, minä vuonna keittiö- tai kylpyhuoneremontti on tehty. Sellaiset vaaleanruskeat kaakelit olivat muutama vuosikymmen sitten tyylikkyyden huippu – nyt ne näyttävät usein tunkkaisilta. Sama koskee vaatteita ja asusteita laukkuja, kenkiä ja monia muitakin tavaroita. Vaikka ne olisivat periaatteessa ihan kunnossa, ne vain alkavat näyttää hassuilta.

Kaikenlaista kuluu ja menee rikki. Äskettäin siivoilin sellaista laatikkoa, jossa säilytän vaatteiden korjaustarpeita, varanappeja ynnä muuta. Poistin sieltä neljä matkakokoista tahranpoistoainetta, jotka olivat kuivuneet tai menneet loppuun muuten. Työhuoneen kierrätyspisteessä odottaa monta kassillista vaatetta, joka on väärän kokoista tai liian kulunutta.

Sellainen raivaava elämäntyyli on kätevä. Kun koko ajan pitää vähän paikkoja silmällä, ei roinaa pääse kertymään. Minulla on tapana raivata laatikko sieltä, hylly täältä aina kun sopiva tilanne sattuu tulemaan. Kun huomaa siirtelevänsä jotain tavaraa usein pois tieltä, on hyvä aika tarkastella ko. tavaraa tuorein silmin: onko tällä itse asiassa mitään käyttöä? Miksi se on täällä? Kun vastaan tulee roskia, kuten vaikka tyhjentyneitä pakkauksia tai rikkinäisiä tavaroita joita ei pysty korjaamaan, ne on parempi heittää roskiin HETI, eikä siirtää vain sivuun odottamaan jotain parempaa hetkeä. Samalla kun olen siirtänyt talvivaatteita säilytykseen, olen raivannut vaatekaappeja muutenkin. Raivattujen vaatteiden ohella, olen heittänyt roskiin rikkinäisiä pukupusseja, poistanut kymmeniä tarpeettomia vaatepuita ja heivannut menemään erinäistä silppua, jota kaappien pohjille kertyy.

Havaintojeni mukaan ihmisillä on syystä tai toisesta taipumus säilytellä roskia. Sukkalaatikossa seilaa rikkinäisiä sukkia, keittiössä korvattomia mukeja, kylppärissä puteleita joiden pohjalla on senttilitra hoitoainetta tai sampoota. Ne viihtyvät siellä viikosta toiseen, mutta onneksi ratkaisu on helppo: silmät auki, roskapussi käteen ja toimeksi. Tämä on yksi syy, miksi Konmari ei mielestäni ole mikään elämän kestävä ratkaisu. Jättiraivaus ei poista sitä seikkaa, että tavarat hajoavat ja kuluvat. Sen sijaan jatkuva valppaus pitää roinan loitolla.

Vaatekarsinnan vaikeudesta

Julkaistu , kirjoittanut
9

Hienosti järjestäytynyt komero inspiroi minua raivaamaan myös vaatekaappia. (Aloitin eilen, mutta nyt projekti on hetken tauolla, sillä sairastuin johonkin hirveään mahataudin ja influenssan välimuotoon ja olen muuttunut reporangaksi.) Tavoitteena oli raakata käyttövaatteiden joukosta pois kaikki turhat vaatteet. Siis ne, mitä ei ikinä laita päälleen, vaan joita hautoo siellä muiden joukossa vuodessa toiseen erilaisista epärationaalisista syistä.

Nämä epärationaaliset syyt tekevät karsimisesta ajoittain aika hankalaa. Otetaan esimerkiksi mekko, joka on ostettu 8 vuotta sitten, ja jota olen pitänyt kerran. Olen pitkään miettinyt sen myymistä, koska ei ole todennäköistä että se yllättäen muuttuisikin minulle sopivaksi. Otin sen ulos kaapista, ja sitten alkoi epärationaalinen pähkäily. Mitä jos sittenkin vielä jotenkin saisin sen toimivaksi? Ihana mekko, en millään raatsi laittaa pois, ei se mitään vaikka en ikinä pidä sitä kuitenkaan. Hirveä luopumisen tuska. Sama koski montaa muutakin vaatetta, joita yhdisti se, että olen joskus kauan sitten käyttänyt niitä kerran tai pari, mutta en enää moneen vuoteen.

Noiden vaatteiden poistamista vaikeutti selvästi se, että ne olivat virheettömiä, uuden veroisia. Vähän nukkaantuneet tai muuten väsähtäneen näköiset vaatteet oli helpompi poistaa. NIiden kohdalla taas aloin jälleen pohtia lopullista sijoituspaikkaa. Luin juuri YLEn nettisivuilta jutun, jossa hyväntekeväisyysoarganisaation työntekijä kertoi, että ilmaiseksi lahjoitetaan entistä huonompikuntoista vaatetta. Että hyvät myydään, ja huonot heitetään hyväntekeväisyyteen. Tästä seurasi tietenkin se, että aloin syynätä vaatteitani sillä silmällä. Ovatko ne liian nyppyisiä? Ovatko lahkeet liian kuluneet? Kehtaako näitä antaa? Pitäisikö nämä sittenkin vain käyttää itse loppuun jossain mökillä? Mutta miten paljon mökilläkään tarvitsee vaihtovaatteita?

Reipas ja ronski pakkaisi kaikki kaapista poistetut vaatteet sekä kengät yhteen kassiin ja kuskaisi Fidalle tai kierrätyskeskukseen ja keskittyisi sen jälkeen vaatekaapissa vallitsevaan ihanaan väljyyteen. Ylianalysointiin taipuva tyyppi alkaa kelailla näitä yllämainittuja ongelmia, kokee tilanteen liian vaikeaksi ja jättää koko homman kesken. Lopputulos on se, että kaapista poistetut vaatteet vain vaihtavat paikkaa ja tukkivat tiloja jatkossa jossain muualla.

Tuo jälkimmäinen skenaario olisi täydellinen epäonnistuminen. Nyt täytyy olla tiukkana itseni kanssa, etten syyllisty tuollaiseen kiertelyyn ja itsepetokseen. Olen vaatekirjanpitoni mukaan ostanut tai saanut tänä vuonna jo kymmenkunta uutta vaatetta (sukat ja alusvaatteet poislukien), joten saman verran olisi kyllä aiheellista poistaa vanhojen joukosta.  Aika hyvän saldon sainkin: mekkoja, puseroita, ainakin yhdet housut ja useat rikkinäiset farkut, kahdet kengät ja yksi takki, joka saa siirtyä palvelemaan mökkikäytössä. Kun vain saan päätetyksi mihin ne loput menevät. Päätin että annan itselleni nyt viikon aikaa ratkaista tämä ongelma. Ei se VOI olla niin vaikeaa.

Kärsiikö kukaan muu tällaisesta ylianalysoimisesta? Vai lähtevätkö vaatteet vips vips kiertoon vain ilman sen kummempaa murehtimista?

Komero kuntoon, on kevät!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meillä on perinteinen komero: Siinä on noin neliömetrin kokoinen pohja, tanko katonrajassa, syvät hyllyt toisella sivulla. Koska asumme vanhassa talossa, pohjaratkaisu ei ole täydellisen suoraviivainen, vaan tässäkin komerossa on sellainen ”salamutka”, eli hyllyt jatkuvat erikoisella tavalla seinän väliin. Säilytystilaa on siis enemmän kuin miltä näyttää, mutta kääntöpuolena on se, että tuonne mutkan taakse ei näe, ja sinne sekä mahtuu että unohtuu vaikka mitä. Komero toimii lisäksi siivouskaappina, sen lattialla säilytetään pölynimuria ja hyllyillä kaikkia muita siivousvälineitä.

Rakastan tuota komeroa, koska pystyn siellä säilyttämään runsaasti tarpeellista mutta sekalaista tavaraa, joka vie paljon tilaa mutta jonka haluaa olevan helposti käsillä. Esimerkiksi lahjapakkausmateriaaleja, kausikoristeita, matkalaukkuja, jatkojohtoja, työkaluja, varalamppuja, kynttilöitä, kukkaruukkuja ynnä muuta. Komeron kirous on siinä, että sinne on äärimmäisen helppo heittää mitä tahansa, jonka haluaa käsistään pois. Myös sellaisia tavaroita, joilla ei oikeastaan ole omaa paikkaa. Yleensä sitä paikkaa ei myöskään siinä pysähdy miettimään, ja esineen laskee siihen mihin se nyt sattuu sopimaan, eli jonkun hyllyn reunalle. Lopputulos on nopeasti karmea kaaos.

Koska itsekurini ei näköjään riitä siihen, että keskittyisin aina kun jotain komeroon vien, joudun raivaamaan sen perusteellisesti noin kerran vuodessa. Siinä vaiheessa kaaos on yleensä päässyt niin sietämättömäksi, että mitään ei löydä mutta kamaa putoaa päähän jos jotain yrittää etsiä. Oikeita töitä vältellessäni tartuin tähän toimeen viime viikolla. Klassinen ”hylly kerrallaan tyhjäksi, inventaario, ja takaisin järkevään järjestykseen” -menetelmä ei petä. On myös hyödyllistä kyseenalaistaa omat vanhat järjestykset. Nimittäin se olemassaoleva ratkaisu ei välttämättä ole optimaalisin. Uudelleen järjestelyllä ja silkan roinan poistamisella sain komeroon mahtumaan paljon uutta, ja silti kaikki on siististi ja kaikkeen pääsee käsiksi.

Suosittelen, että jos komerossa on avohyllyt, samanlaiset tavarat vangitaan hyllyillä omiin koreihin tai laatikoihin. Irtonaisen tavaran määrä kannattaa pitää mahdollisimman pienenä. Tämä helpottaa sekä löytämistä, järjestyksen säilymistä että säilytystilan maksimointia. Minulla on käytössä sekä muovikoreja että -laatikoita, mutta lisäksi myös vanhoja kenkälaatikoita. Jos laatikosta ei näe läpi, kirjoita kylkeen kissan kokoisilla kirjaimilla mitä siellä on. Muovilaatikot kannattaa ehdottomasti hankkia läpinäkyvinä.

Roskiin meni:

  1. Vanha kylpyharja. Olin säilyttänyt tätä nyt noin 10 vuotta turhaan.
  2. Epämääräisiä muovipakkauksia, joita olin säästellyt varmuuden vuoksi.
  3. Tyhjiä elektroniikkalaitteiden laatikoita. Nämä veivät ylettömästi tilaa, ja säilyttivät kirjaimellisesti tyhjää. Suoraan pahvinkeräykseen.
  4. Vaatepuun pehmustimia, jotka eivät toimi.
  5. Kankaan riekaleita, jäljellä rievuiksi revitystä tyynynliinasta, loppuunkäytetty taikasienen jämä, vanhoja hammasharjoja.
  6. Lattialle unohtunut pari vuotta sitten talvisäilöön pantu amarylliksen sipuli, mennyt pilalle.
  7. Askartelumateriaalien silppuja, muuta epämääräistä roskaa
  8. Tarpeettomia käyttöohjeita.

Lisäksi nakkasin auton takakonttiin kesäajan lasinpesunestettä, jota oli pieni liru pussin pohjalla. Kun tyhjennän sen auton säiliöön, pääsen pussistakin eroon. Löysin yhden parittoman ruokapöydän tabletin, joka on jonkinlaisista puutikuista punottu. Siirsin sen parvekkeelle, sen päälle voi kesällä laittaa kukkaruukkuja.

Koska hyllyille tuli tyhjää, pystyin nostamaan lattialta tavaroita pois. Sain myös imuroitua komeron lattian, edellisestä kerrasta olikin …hmmm, ehkä pari vuotta. Eipä tuo imuroimaton lattia nyt mikään valtava hygieniariski ole, mutta kiva kuitenkin tietää, että nyt se on siisti. Lisäksi siirsin komeroon uusia tavaroita muualta asunnosta, koska nyt niille on siellä tilaa.

Tietenkin vastaan tuli myös kaikenlaista, minkä olemassaoloa en enää edes muistanut: kauniita rasioita, kynäteline, kynttilänjalka. Se on sen kummallisen hyllymutkan ominaisuus. Olen säilyttänyt noita tällä hetkellä täysin tarpeettomia esineitä sillä ajatuksella, että niille kenties myöhemmin löytyy käyttöä. Periaatteessa olisin voinut heittää roskiin tai kierrättää jotenkin muuten, mutta rehellisesti sanottuna siitä on liikaa vaivaa. Koska noille tavaroille on meillä tilaa, voin samantien säästääkin ne. Sitten kun jossain vaiheessa joku prinsessa tarvitsee aarrelaatikkoa, voin taikoa komerosta esiin sellaisen. Aivan kaikkea ei ole tarpeen karsia, jos tilaa on. Mutta roskasta ja tyhjän säilömisestä kannattaa luopua.

Selvästi tässä on jonkinlaista kevätsiivouksen tuntua ilmassa. Se on varmaan huhtikuun armoton valo, joka saa talvenkotoisan kodin näyttämään täysin laiminlyödyltä. Oletteko huomanneet samaa? Iskeekö muille komeronsiivousvimma näihin aikoihin?

Tarttuuko lika?

Julkaistu , kirjoittanut
28

Olen kirjoittanut ainakin kerran aiemminkin aiheesta puolipitoiset vaatteet. Siis sellaiset vaatteet, joita on jo pidetty päällä, mutta jotka eivät ole vielä niin likaisia, että ne pitäisi panna pyykkiin. Tähän saakka olen keskittynyt lähinnä siihen, missä näitä vaatteita järkevimmin säilyttäisi. Viime viikolla törmäsin samaan aiheeseen kahdesti. Ensin kuuntelin Gretchen Rubinin Happier-podcastia, jossa keskusteltiin samasta asiasta. Sitten huomasin, että myös Paikka kaikelle -blogissa oli pohdittu asiaa monelta kantilta. Näiden innoittamana  minäkin kannan oman korteni kekoon.

Puolipitoisten ongelma syntyy siitä, että vaatteet nähdään kolmessa kategoriassa: puhtaat, likaiset ja jotain siltä väliltä. Tämä ei vielä itsessään ole ongelma, mutta jostain syystä meillä tuntuu olevan sisäinen tarve pitää nämä kategoriat erillään toisistaan. Siihen taas keksin kaksi syytä:

  1. Likaiset ja puhtaat on hyvä pitää erillään, jottei vahingossa pukisi päälleen likaisia vaatteita.
  2. Lika voi tarttua likasesta puhtaaseen vaatteeseen.

Jos syy olisi vain tuo ensimmäinen, kaksi kategoriaa riittäisi. Silloin likaiset säilyttettäisiin likapyykkikorissa ja puhtaat jossain muualla. Mutta miksi myös hieman likaiset pitää säilyttää erillään puhtaista? Voivatko puolipitoiset todella liata niitä pitämättömiä?

Aiemmin en halunnut laittaa käytettyä vaatetta puhtaiden joukkoon, vaikkei siinä näkyvää likaa olisikaan. Olen kuitenkin alkanut kyseenalaistaa tätä ajattelua, ja siirtyä yhä lähemmäksi likaiset – puhtaat -jaottelua, ilman sitä kolmatta kategoriaa. Epäilen, että likaisen ja puhtaan erottelussa on vallinnut pikemminkin vaistomainen kuin rationaalinen ajattelu. Sellaiset vaatteet, joita ei mielestäni enää voi laittaa päälle, laitan suoraan pyykkiin. Sellainen vaate, joka taas on vielä käyttökelpoinen, menee yhä useammin takaisin kaappiin. Esimerkiksi neuleet ja villapaidat ovat tällaisia. Jos vaate on tahraton ja raikas, miksi se pitäisi pitää erillään muista?

Olen myös ruvennut laittamaan kotona käyttämäni verkkarit takaisin laatikkoon muiden verkkarien joukkoon. Otan ne sieltä käyttöön niin monta kertaa, kunnes haluan pestä ne. Sitten otan uudet. Oikein miettimällä mietin, miten lika saattaisi siirtyä housuista toisiin. En pystynyt kuvittelemaan, että yön pimeydessä jokin pieni ruokatahra ujuttautuisi vaatteesta toiseen. Välillä lika siirtyy. Kukaan ei varmaan laittaisi ulkokenkiä puhtaan paidan kanssa samaan kassiin, koska terve järkikin sanoo, että kengän pohjista tarttuu helposti hiekkaa ja pölyä tai pahempaakin puhtaaseen vaatteeseen. Mutta sisävaatteet? Ei tunnu loogiselta.

Jos vaate on hikinen, se kuuluu pyykkiin. Jos siinä on tahroja tai muuta näkyvää likaa, se pitää (mielestäni) pestä. Jos siihen on tarttunut ruuankäryä tai muuta hajua, se on joko pestävä tai tuuletettava. Tällaisia vaatteita en laita puhtaiden joukkoon. Mutta esimerkiksi mekko, joka on ollut päivän yllä, voi hyvin mennä takaisin kaappiin odottamaan seuraavaa käyttöä. Sellaisen poikkeuksen keksin, että joskus vaatteet muotoutuvat käytössä niin, että ne eivät enää näytä uudenrapeilta, vaikka eivät vielä pyykkiä olisikaan. Esimerkiksi farkut venyvät käytössä, ja jos on lähdössä vaikka juhliin tms. saattaa haluta päälleen jotain ”täysin tuoretta”. Silloin voi olla kiva etteivät käytetyt ja käyttämättömät ole sekaisin.

Paikka kaikelle -blogissa pohdittiin sitä, että jos vaatteita ei tarvitse ulkonäön vuoksi vaihtaa joka päivä, myös puolipitoisia kertyy vähemmän. Mutta jos luottaa siihen, että lika ei liiku, on vaihtelukin helpompaa. Pesu ei suinkaan tee kaikille vaatteille edes hyvää, joten siinäkin on yksi syy vain tuulettaa, harjata ja laittaa takaisin kaappiin. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että pitääkin ottaa vaateharja ahkerampaan käyttöön. Sillä saa tomun ja muun irtoavan lian helposti pois, jolloin vaatteesta tuleekin jälleen aika puhdas.

Kuika monta kategoriaa teillä on käytössä? Voiko puolipitoiset laittaa takaisin kaappiin?

7 syytä, miksi ihmiset kierrättävät karmeaa tavaraa

Julkaistu , kirjoittanut
19

Olen viime aikoina pohdiskellut, miksi kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen heitetään selkeästi käyttökelvotonta tavaraa. Taannoin Ilana Aalto kirjoitti Paikka kaikelle -blogissaan, miten karmeaa tavaraa hyväntekeväisyyslahjoituksista löytyy. Eilen luin Rinnan blogista kokemuksia siitä, mitä tapahtuu kun penkoo kierrätyskeskuksen vaatelaareja. Molempien kokemus oli, että ihmiset ”lahjoittavat” likaisia, rikkinäisiä ja suorastaan ällöttäviä vaatteita. Siis ei pelkästään sellaisia, että lapsen housunpunteista ei ole ruohotahrat kokonaan pesussa lähteneet, vaan pinttyneitä kalsareita ja liasta koppuraisia vaatteita, joissa voi olla vaikka kuivunutta oksennusta.

Miksi? Mikä saa ihmisen kuskaamaan pilalle menneen vaatteen vielä johonkin kierrätyslaatikkoon, sen sijaan että laittaisi sen roskikseen? En usko että kyse on yksittäistapauksista. Sen sijaan epäilen, että syitä näin älyttömään käytökseen on useita. (Jatkakaa listaa kommenteissa, mikäli tulee lisää mieleen.)

  1. Tiedon puute yhdistettynä laiskuuteen: Ei olla ihan varmoja voiko jotain lahjoittaa, mutta ei jakseta ottaa selvää, joten viedään nyt kuitenkin.
  2. Piittaamattomuus: Ihan sama onko tuote kunnossa, haluan siitä eroon. Tämä on hyvin lähellä ensimmäistä kohtaa.
  3. Sinisilmäisyys, naivius ja itsepetos: Itse en jaksa tätä reikää paikata ja nappia ommella, mutta aivan varmasti jostain löytyy joku reipas ihminen, joka jaksaa sen tehdä! Kyllä jossain on joku maanjäristyksen uhri, joka kyynel silmässä ottaa vastaan nämä kulahtaneet salihousut vuodelta -91, koska sillä raukalla ei ole muutakaan!
  4. Pula-ajan mentaliteetti: Kalsarit ovat keltaiset, mutta ehjät! Eli ei voi laittaa roskiin.
  5. Päätöksenteon välttely: En tiedä mitä tälle pitäisi tehdä, mutta ne ihmiset siellä kierrätyskeskuksessa varmaan tietävät joten he saavat päättää.
  6. Raha: Maksoin tästä paljon ja nyt se on pilalla, mutta en voi laittaa roskiin. Tuntuu vähemmän pahalta laittaa kierrätykseen, en ainakaan heitä rahaa roskikseen.
  7. Jätteen tuottamisen välttely: En laita tätä roskiin, laitan kierrätykseen, silloin joku voi vielä käyttää enkä tuota tähän maailmaan enempää roskaa.

Kun tuota listaa katsoo, suurin osa liittyy joko haluttomuuteen ottaa vastuuta omien vaatteiden loppusijoituksesta, tai sitten helppouden tavoitteluun. Eli lyhyesti sanottuna vaatteista yritetään päästä eroon mahdollisimman vähällä vaivalla ja aivotyöllä. Näitä syitä perustellaan halulla tehdä hyvää ja toimia ekologisesti. Osittain toimintaa voi perustella myös omiin vaatteisiin liittyvillä tunnesiteillä, niiden todellista kuntoa ei joko nähdä realistisesti, tai sitten oman vaatteen heittäminen roskikseen tuntuu liian pahalta, joten se dumpataan kierrätyslaatikkoon.

Olen syyllistynyt moniin em. syihin itsekin, ja kipannut kierrätykseen vaatekappaleita, joista ei varmaan ollut kenellekään iloa. Viime aikoina olen havahtunut siihen, että jos vaate on minulle liian huonokuntoinen, on erittäin suuri todennäköisyys sille, ettei kukaan muukaan halua sitä. Voitaisiinko tehdä yhteinen päätös, ettei enää dumpata vaatteita kierrätykseen? Jos vaate on käyttökelvoton, laitetaan ne ITSE suoraselkäisesti roskikseen. Säästetään vapaaehtoisten ja kierrätyskeskuksissa työskentelevien työtä ja vaivaa, ja säästetään ne turhat logistiikkakulut ja -saasteet, jotka syntyvät kun vaatteita kuljetellaan tarpeettomasti paikasta toiseen.

Tai jos ei kertakaikkiaan kärsi pistää tekstiilejä roskiin, etsitään joku taho, joka repii ne matonkuteiksi tai hyödyntää uudelleen. Viime viikon vinkeissä Outi Pyy peräänkuulutti vanhoja kankaita, jotka voivat ovat haluttua materiaalia. Mutta jos haluaa vaatteensa sellaiseen käyttöön, Fidan laatikko on väärä osoite. Voi olla myös paikallaan varmistaa lahjoituksen saajalta, millaiset vaatteet kelpaavat. Voisin kuvitella, että ehjä ja hyväkuntoinen lasten ulkovaate voisi vielä tulla käyttöön, vaikka pepussa olisi vähän kulumaa. Taikka jos joku aikoo tehdä farkuista käsilaukun, ei haittaa vaikka niissä olisi polvet puhki.

Mutta muuten mietitään ihan oikeasti, ennen kuin ”kierrätetään” yhtään mitään. Onko vaate ehjä? Ehjä tarkoittaa ehjää, ei melkein ehjää. Siis ei reikiä, rikkinäisiä vetoketjuja, purkautuneita saumoja tai helmoja eikä lyttääntyneitä kenkiä, joiden korot ovat vinossa. Onko se puhdas? Kierrätettävät vaatteet pitää pestä ensin. Mutta jos kankaassa on pinttynyttä likaa, joka ei lähde pesukoneessa, se ei ole puhdas. Jos siinä on tahra tai paidan niska on jo keltainen, älä kierrätä. Onko se muuten siisti? Ei nyppyjä, ei kulahtanut, ei virahtanut, ei haalistunut, ei kutistunut. Jos vaate läpäisee nämä kysymykset, sen voi kierrättää ja siitä voi vielä olla iloa jollekin. Jos ei, sen paikka ei ole kierrätyskeskuksessa tai hyväntekeväisyyslaatikossa.