Kun raivaaminen törmää elämän realiteetteihin

Tekstiilien kierrätys. Tuo jokaisen raivaajan murheenkryyni.

Olen seurannut keskustelua H&M:n vaatekeräyksestä. Viimeisin kannanotto tuli Rinnalta, joka latasi suoraa tekstiä aiheesta:

”Kuluttaja, joka hädissään tekstiilijätenyssykkänsä kanssa ihmettelee mitä nyt pitäisi tehdä, miettiköön sitä, mistä syystä hänellä kierrätettävää tekstiiliä on. Jos kyseessä ovat muutamat käyttökelpoiset vaatteet, jotka joko koon tai elämäntavan muuttumisen takia eivät enää ole tarpeellisia, ne voi lahjoittaa kotimaisille kierrätystahoille. Jos taas kaappeihin on keräytynyt kassikaupalla vaatetta, joka nyt ei vaan inspaa tai on silleen nuhraantunut ettei enää huvita ja tekisi mieli ostaa uutta mutta ei mahdu, niin mene nyt ihminen itseesi ja käsitä että suurin vikapää megalomaaniseen tekstiilijäteongelmaan ja mätäneviin paitavuoriin kaatopaikalla olet sinä itse. Lakkaa yletön shoppaaminen niin ongelma katoaa. Ei pidä mankua että ”jonkun” pitää järjestää tekstiilikierrätys, vain saadakseen liian tekstiilin haittatekijän kätevästi häviämään omasta elämästään.”

Voi kuulkaa, tämä aiheutti ajatuksia! (Ja niin muuten monissa muissakin, jos tuon postauksen kommenttiosiota katsoo.) Ensinnäkin, Rinnahan on ihan oikeassa. Jos vaatteita ostettaisiin vähemmän, niitä riittäisi kaatopaikallekin vähemmän. Minulla tämä aihe tuli lähelle, sillä olen urakalla perannut vaatevarastojani. Sen seurauksena työhuoneessa on muovikassikaupalla vaatteita, jotka odottavat sopivaa loppusijoitusta. Osa menee myyntiin, osa suoraan Fidalle, mutta osa on harmaalla alueella. Ne aiheuttavat eniten päänvaivaa.

Mutta nyt pitää nostaa esiin muutama seikka. Ensinnäkin noissa poistuvissa vaatteissa ei ole yhtään uutta vaatetta. En shoppaile huvikseni, en tee hätäpäisiä ”sinne päin” ostoksia, joita sitten katuisin myöhemmin, enkä harhaudu vaatekauppoihin piristämään itseäni. En osta halpaketjuista juuri mitään. (Ostan siis lapselle paketin alushousuja kerran vuodessa, koska Frozen. Pöksyt säästyvät seuraavalle lapselle jäätyään pieneksi. Tätä ei voi mielestäni pitää vastuuttomana kulutuksena millään mittarilla, vaikka ostopaikka olisikin H&M.) Ihan oikeasti teen parhaani, jotta ostaisin vain tarpeeseen ja laadukasta. Olen valmis käyttämään t-paitaan 20-40 euroa, jos sillä rahalla saan sellaisen, joka kestää monta vuotta.

Siitä huolimatta meillä syntyy vaatejätettä, tai ehkei jätettä mutta sellaisia joille ei ole enää käyttöä. Kun kävin nyt kaappini läpi, löysin sieltä paljon vaatteita, joihin en enää ikimaailmassa tule mahtumaan, koska lähempänä 40 vuotta ihminen vain kerta kaikkiaan näyttää erilaiselta kuin 18-vuotiaana. Saati sitten että kuunaan ilkeäisin liikkua ihmisten ilmoilla niissä vetimissä, joissa ihan pokkana bailasin silloin nuorena. Olen kuitenkin säilytellyt noita vaatteita vuosikausia, joitakin varmaan 20 vuotta. Onko siinä mitään järkeä? Minusta ei. Noista vaatteista suurin osa on onneksi täysin käyttökelpoista, joten niille löytyy hyvällä tuurilla uusi omistaja.

Entä sitten ne rikkinäiset vaatteet? Tässä tulee tunnollisella ihmisellä ongelma vastaan. Mikä on niin rikki ettei enää kannata korjata? Milloin joku vaate on loppuun käytetty? Voisiko joku kertoa missä se raja menee?! Kun aina voi periaatteessa tehdä vielä jotain. Rinna sanoo, että jos jokin on täysin loppuun käytetty, sen voi sitten viedä vaikka sinne H&M:n kyseenalaiseen keräykseen. Nyt pitäisi enää tietää, milloin se piste on saavutettu. (Rinna, tämä ei ole kuittailua. Tämä on sitä että ihminen ei oikeasti tiedä!) Hyvälaatuista vaatetta on välillä vaikea tunnistaa. Sitten kun jokin muuttuu niin nyppyiseksi, ettei sitä enää halua laittaa päälleen, onko kyseisen vaatteen paikka kyseenalaisessa tekstiilikeräyksessä, energiajätteessä, vai pitäisikö testata, josko löytyisi joku jonka nypynsietokyky on korkeampi kuin minulla?

Viimeisenä on vielä ne menneisyyden synnit. Tämä vaateasia ei ole ollut yleisesti pinnalla kovin kauan. Veikkaan, että on paljon ihmisiä, jotka ovat vielä muutama vuosi sitten ostelleet kepeästi kaikenmoista, kun eivät ole tiedostaneet asiaa. Minäkin heräsin vaatekierrätyksen ongelmiin alle viisi vuotta sitten. Nuorempana minulla oli myös taipumusta ostella vaatteita jollekin mielikuvitusolennolle, sen sijaan että olisin ostanut järkeviä vaatteita itselleni. Ja kuten edempänä jo sanoin, niitä on sitten hartaasti säilytelty vuosikausia käyttämättömänä. Tunnustan myös, että ennen tätä tekstiiliherätystä en aina ostanut parasta mahdollista laatua, joten kaikki ei ole enää priimakunnossa.

Moni lienee kanssani aika samanlaisessa tilanteessa. Jos nyt haluaa alkaa keventää elämäänsä, raivata rojujaan ja ylipäätään järkevöittää omaisuutensa määrää, syntyy poisheitettävää tavaraa. Se pitää laittaa jonnekin, silläkin uhalla että muutama vaate menee ns. väärään paikkaan. En kannata sitä, että järjestää kaatopaikan kotiinsa vain siksi, ettei tuottaisi jätettä. Sitten tietenkin on tarkoitus, että Suuren Raivauksen jälkeen alkaa elää ja kuluttaa fiksummin. Mutta saadakseen puhtaan pöydän, jotain on ensin tehtävä.

Luulen, Rinnankin blogissa muutama älähti juuri näistä syistä. Huono omatunto on jo valmiiksi, ja ainakin minä olen jo moneen otteeseen miettinyt, miksi ihmeessä olenkaan hankkinut sitä sun tätä – silloin joskus vuosia vuosia sitten. Voihan tietenkin myös olla, että olen vain keski-ikää lähestyvä, tiedostava ja järkevä ihminen, ja elän sen mukaisessa kuplassa. Ajatus siitä, että joku roudaa vanhaa tavaraa H&M:lle saadakseen alekupongin jolla ostaa lisää ja siinä samassa kuvittelee olevansa hyvinkin ekologinen tuntuu todella vieraalta, mutta mistäs minä tiedän. Varmaankin näin tapahtuu, ei kai tuota kamppista muuten edes olisi.

Miten tämän nyt tiivistäisi. Raivaaminen ja tilan tekeminen on mielestäni fiksua ja kannatettavaa. Se on samalla prosessi, jossa väistämättä syntyy roskaa, tai muuten poistettavia tavaroita. Tähän liittyy kuitenkin vahvasti se ajatus, että kun tilaa on tehty, sitä ei hetimiten täytetä jollain uudella tavaralla. Raivaaminen ei ole ihan yksinkertaista, koska siinä vaiheessa kun on onnistunut tekemään päätöksen luopua jostakin, työstä on vasta puolet tehty. Vastuullinen raivaaminen on aika työlästä, ja välillä tuntuu että niin on vastuullinen kuluttaminenkin. Aina kannattaa kuitenkin yrittää. Huonokin kierrätys on parempi kuin ei ollenkaan.

Muovihaasteen tulokset

Viikko sitten aloitin muovijätteen lajittelun omassa kodissani ja haastoin samalla teidät kaikki mukaan. Nyt on viikko mennyt ja seuraavassa havaintoni kokeilusta.

Ensinnäkin olin todella yllättynyt siitä, että viikon aikana täyttyi vain yksi kassillinen muovia. Tämä johtui varmaan ensisijaisesti siitä, että keskityin laittamaan pakkaukset fiksusti sinne kassiin. Kaikki viilipurkit sisäkkäin, lihapakkaukset sisäkkäin ja kannet pystyy reunaa vasten. Tällä systeemillä roskiksen täyttymiseen meni normaalia enemmän aikaa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että roskien vieminen ei tule olemaan niin työlästä kuin ennakoin. Viikon aikana on todellakin mahdollista tehdä yksi roskisreissu hieman normaalia pidemmälle.

Harventuneesta tahdista johtuen pakkausten peseminen nousi yllättäen tärkeäksi. Tähän saakka roskat on viety ehkä joka toinen päivä, eikä siinä ajassa mikään ehdi ruveta haisemaan. Viidessä päivässä tilanne on eri. Luulin, että muovit pitää pestä jatkokäsittelyn takia, mutta näköjään ne kannattaa pestä ihan oman mukavuuden vuoksi. Tämä ärsyttää minua, en haluaisi käyttää aikaani pakkausten huuhteluun, enkä myöskään haluaisi täyttää niillä tiskikonettani, joka tulee täyteen ilman muoviakin. Kenties joku kompromissi olisi ratkaisu.

Luulin aluksi, että keittiössä ei tarvitsisi sekajäteastiaa, sillä suurin osa roskista on muovipakkauksia. Viikon jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että sekajätekin tarvitaan. Sitä tulee varsin vähän, mutta on hankalaa jos roskaa ei saa käsistään oikeaan paikkaan juuri sillä hetkellä kun se syntyy. Tarvitaan siis uudelleenjärjestelyjä roskiskaapissa. Joudun joko hankkimaan kaksi pienempää astiaa yhden ison tilalle, tai kehittämään jonkun muun systeemin. Palaan asiaan kun ratkaisu on valmis.

Minä tulin todistaneeksi itselleni, että muovin lajittelu on paljon helpompaa kuin etukäteen kuvittelin. Etenkin jos HSY tuo muoviastian roskiskatokseen jossain vaiheessa vuotta, muovin keräys muuttuu samanlaiseksi automaatioksi kuin kaikki muukin lajittelu tällä hetkellä.

Kertokaa miten teillä meni? Onnistuiko lajttelu? Millaisia ogelmia tuli vastaan? Ja ennen kaikkea, kuinka moni kokeilu muuttunee pysyväksi? Olisi tosi kiinnostavaa kuulla teistä kaikista, jotka ilmoittautuivat haasteeseen mukaan viikko sitten!

Raivaaminen elämäntyylinä

Oletteko huomanneet, että siitä huolimatta, että tietoisesti rajoittaa uusien tavaroiden vaellusta ovesta sisään, raivattavaa riittää tasaiseen tahtiin? Jossain vaiheessa tämä ihmetytti, mietin miten on mahdollista että aina vaan voi heittää tavaroita pois, vaikka en päästä kotiin mitään kevytmielisesti. Kuitenkin aina riittää raivattavaa.

Se johtuu siitä, että tavarat muuttuvat. Ne vanhenevat, pilaantuvat, menevät rikki, muuttuvat tylsiksi, tarpeettomiksi, kummallisiksi. Esine, joka vielä viime vuonna on ollut hyvä ja tarpeellinen, saattaa vuoden päästä olla pois heitettävässä kunnossa. Maku muuttuu myös samoin muoti, eikä sille oikein voi mitään. Tiedättehän, miten asunnon myynti-ilmoituksen kuvista voi suoraan päätellä, minä vuonna keittiö- tai kylpyhuoneremontti on tehty. Sellaiset vaaleanruskeat kaakelit olivat muutama vuosikymmen sitten tyylikkyyden huippu – nyt ne näyttävät usein tunkkaisilta. Sama koskee vaatteita ja asusteita laukkuja, kenkiä ja monia muitakin tavaroita. Vaikka ne olisivat periaatteessa ihan kunnossa, ne vain alkavat näyttää hassuilta.

Kaikenlaista kuluu ja menee rikki. Äskettäin siivoilin sellaista laatikkoa, jossa säilytän vaatteiden korjaustarpeita, varanappeja ynnä muuta. Poistin sieltä neljä matkakokoista tahranpoistoainetta, jotka olivat kuivuneet tai menneet loppuun muuten. Työhuoneen kierrätyspisteessä odottaa monta kassillista vaatetta, joka on väärän kokoista tai liian kulunutta.

Sellainen raivaava elämäntyyli on kätevä. Kun koko ajan pitää vähän paikkoja silmällä, ei roinaa pääse kertymään. Minulla on tapana raivata laatikko sieltä, hylly täältä aina kun sopiva tilanne sattuu tulemaan. Kun huomaa siirtelevänsä jotain tavaraa usein pois tieltä, on hyvä aika tarkastella ko. tavaraa tuorein silmin: onko tällä itse asiassa mitään käyttöä? Miksi se on täällä? Kun vastaan tulee roskia, kuten vaikka tyhjentyneitä pakkauksia tai rikkinäisiä tavaroita joita ei pysty korjaamaan, ne on parempi heittää roskiin HETI, eikä siirtää vain sivuun odottamaan jotain parempaa hetkeä. Samalla kun olen siirtänyt talvivaatteita säilytykseen, olen raivannut vaatekaappeja muutenkin. Raivattujen vaatteiden ohella, olen heittänyt roskiin rikkinäisiä pukupusseja, poistanut kymmeniä tarpeettomia vaatepuita ja heivannut menemään erinäistä silppua, jota kaappien pohjille kertyy.

Havaintojeni mukaan ihmisillä on syystä tai toisesta taipumus säilytellä roskia. Sukkalaatikossa seilaa rikkinäisiä sukkia, keittiössä korvattomia mukeja, kylppärissä puteleita joiden pohjalla on senttilitra hoitoainetta tai sampoota. Ne viihtyvät siellä viikosta toiseen, mutta onneksi ratkaisu on helppo: silmät auki, roskapussi käteen ja toimeksi. Tämä on yksi syy, miksi Konmari ei mielestäni ole mikään elämän kestävä ratkaisu. Jättiraivaus ei poista sitä seikkaa, että tavarat hajoavat ja kuluvat. Sen sijaan jatkuva valppaus pitää roinan loitolla.

HSY osallistuu muovikeskusteluun

Minusta on aina ilahduttavaa, kun jokin julkinen toimija osallistuu keskusteluun asiakkaiden kanssa, ja vielä tekee sen hyvin. Tänä aamuna HSY oli lisännyt oman kommenttinsa muovinkeräyksestä käytyyn keskusteluun. Näin he kirjoittivat:

”Terveiset HSY:stä, bongasimme tämän keskustelun ja jos sopii, kommentoimme sitä omasta puolestamme pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen näkökulmasta.

Muovipakkausten keräyksestä kierrätyspisteissä vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Se on määritellyt muovipakkauspisteiden lukumäärän. HSY:n kierrätyspisteet liitettiin osaksi Ringin verkostoa vuoden 2016 alussa. Näin siksi, että uuden pakkausasetuksen myötä vastuu kuluttajapakkausten keräämisestä siirtyi tuottajille (=teollisuudelle ja pakkaajille).

Muovinkeräyksen alkaminen taloyhtiöissä hämmentää ilmeisen monia. Aloitamme siis toukokuussa muovipakkausten keräyskokeilun niillä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kiinteistöillä, jotka ovat tähän asti olleet energiajätekeräyksemme asiakkaita. Keräys ei ole kuitenkaan pakollista, joten kannattaa tarkistaa omalta isännöitsijältä, onko oma taloyhtiö mukana keräyksessä. Korvaamme kevään ja kesän aikana taloyhtiöiden energiajäteastiat muovipakkausten keräysastioilla. Lisäinfoa löytyy nettisivuiltamme, http://www.hsy.fi/muovipakkaukset. (Täytyypä muuten ottaa meidän nettisivut syyniin, josko muovinkeräysasia saataisiin paremmin näkyviin. Kiitos palautteesta!)

Käynnistimme energiajätteen keräyksen kymmenisen vuotta sitten tilapäiseksi palveluksi. Tuolloin pääkaupunkiseudulla ei ollut laitosta, jossa jätettä olisi voinut hyödyntää energiaksi. Energiajäte kuljetettiin Lahteen kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Nyt kuljetamme energiajätteen samaan paikkaan kuin sekajätteen eli Vantaan Energian jätevoimalaan. Muovipakkaukset kerätään sen sijaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

Toivottavasti nämä selostukset avaavat asiaa vähän. Kannattaa muuten seurata meitä Twitterissä ja Facebookissa, jos kierrätys- ja ympäristöasiat kiinnostavat! Ja palautetta ja kysymyksiä otamme tietysti aina mielellämme vastaan.”

Täytyy sanoa, että minulta on mennyt tuo taloyhtiöiden muovinkeräys aivan ohi. Meillä oli aikanaan energiajäte, joten ilmeisesti nyt sitten ilmestyy jossain vaiheessa muovinkeräys. Se on kyllä sitten niin, ettei muovin lajittelua voi siinä vaiheessa enää mitenkään välttää. Olen hyvin ilonen että näin on. Toisaalta harmittaa, että tämä on tällaista tempoilua. Voisin kuvitella, että jos ei ole asiaa aktiivisesti seurannut, saattaa lajitella vähän miten sattuu, kun systeemit muuttuvat näin nopsaan. Mutta viime kädessä tärkeintä on, että mahdollisimman iso osa jätteestä menee uudelleen käytettäväksi.

Ajatuksia roskista

Olen yhden päivän lajitellut muovit erikseen sekajätteestä, ja siinä ajassa herkistynyt ihan uudella tavalla kaikelle sillä, mitä päivän aikana heitetään roskikseen. Päivän aikana syntyy aika runsaasti roskaa, kun siihen alkaa kiinnittää huomiota: talouspaperiarkkeja, pumpulipuikkoja, pumpulilappuja, lääkepakkauksia, vaippoja, lasinen kosmetiikkapullo, sanomalehtiä, maitotölkkejä, biojätteitä, pahvipakkauksia, muovipusseja (jotka säästän jatkokäyttöä varten), viilipurkkeja, viiipurkin kansia… Tavallisia, arkisia asioita.

Hyvä uutinen on se, että näistä valtaosa kerätäään ja käytetään uutena materiaalina tai energiana. Puhtaasi kaatopaikalle menevää jätettä tuosta edellisestä määrästä taitaa olla vain tuo lasinen pullo, jota ei voinut laittaa lasinkeräykseen. Sitten minulla on vielä kassillinen tekstiiliä, jonka olen päättänyt toimittaa jonnekin, en ole vielä ihan varma minne.

Kun alkaa kiinnittää omiin roskiinsa huomiota, niiden määrä tuntuu kasvavan. Sitten saattaa seurata ahdistus, että täytän tämän maailman roskilla ja apua maailma tuhoutuu. Etenkin kun tulee vastaan sellaista, mitä ei voi suoralta kädeltä kierrättää, lajitella tai käyttää uudelleen. Silloin on hyvä muistaa, että halvaantuminen ei auta asiaa. Kuuntelin eilen erästä minimalismi-podastia, jossa muistutettiin tästä asiasta. Kun on halu tuottaa minimaalinen määrä jätettä, tuollainen halvaantuminen saattaa iskeä. Sitten säästää kotonaan tavaroita, joita ei tarvitse eikä halua, koska pelkää että ne päätyvät vain suoraan kaatopaikalle jos ne heittää roskiin. Silloin kannattaa muistaa, että jos tavarasta ei luovu, sitä vain järjestää kaatopaikan omaan kotiinsa.

Se ei ole yhtään sen parempi ratkaisu. Vaikka roskiin heittämisen pelossa hautoisi kotonaan ties mitä, kyse on viime kädessä vain todella pitkälle lykätystä päätöksenteosta. Nimittäin sitten kun meistä aika jättää, joku muu heittää ne samat rojut roskiin joka tapauksessa. Tämä ei nyt tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi ruveta tämän takia raivopäänä raivaamaan, vaan sitä, että roskan tuottamisen pelossa ei ole järkevää säilytellä kotonaan silkkaa romua.

Olen tullut samaan tulokseen kuin tuossa kuuntelemassani podastissa: olennaista ei ole se, että välillä jotain menee ihan vaan kaatopaikkallekin. Olennaisempaa on se, että suurin osa jätteestä tulee kierrätettyä ja uusiokäyttöön tavalla tai toisella. Tämä muoviasia on saanut aikaan pienimuotoisen jäteherätyksen omassa päässäni, ja aivan taatusti kiinnitän entistä enemmän huomiota jätteen minimoimiseen alunperinkin. Otan askeleen kerrallaan, en yritä kaikkea kerralla. Jos muovin lajittelu rupeaa tässä viikon aikana sujumaan hyvin, voin seuraavaksi paneutua siihen, millä tavoilla saisin helposti vähennettyä jätteen määrää ennen kuin se edes menee roskikseen.

Muovihaaste! Tule mukaan!

Olen aivan ällistynyt, kuinka moni teistä ilmoitti muovipostauksen kommenteissa lajittelevansa muovijätteen erikseen ja vievänsä sen omaan keräykseen. Joukossa oli monia, jotka joutuivat näkemään paljon vaivaa tämän takia. Noita kommentteja oli inspiroivaa lukea. Vaikuttaa siltä, että jos muovinkeräystä kunnallisella tasolla tehostettaisiin, todella moni kierrättäisi muovitkin säntillisesti.

Kun asiaa rupesi selvittelemään, tietoa löytyi. Tässä YLEn artikkelissa on paljon tietoa siitä, mitä kierrätysmuoville tapahtuu. Artikkelin mukaan jokainen suomalainen tuottaa 15 kiloa muovijätettä vuodessa. Ajatelkaa, jos tästä saataisiin edes puolet hyötykäyttöön! Kyllähän se energiaksikin palaa, mutta toisaalta muovin kierrättäminen vie vain 15% siitä energiasta, verrattuna uuden muovin valmistamiseen öljystä. Tässä toisessa YLEn artikkelissa on kattavasti koottu yhteen, miten kierrätys käytännössä toimii, ja mitä kaikkea muovinkeräykseen voi laittaa.

Innostuin tästä aiheesta niin, että haastan kaikki kierrättämään talouden muovijätteet tämän viikon ajan. Kokeillaan porukalla, miten tämä onnistuisi, miten paljon vaivaa se vaatisi ja olisiko ylipäätään mahdollista. Lähimmän muovinkeräyspisteen voit tarkistaa esimerkiksi täältä.

Päätin meillä hoitaa lajittelun siten, että entinen keittiön sekajäteastia muuttui muovinkeräysastiaksi. Mahdolliset sekajätteeseen menevät roskat laitetaan makuuhuoneen tai kylppärin roskiksiin. Kaikelle muulle onkin jo omat astiansa. Pientä tapojen muuttamista tulee siinä, että kun ennen olen heittänyt talouspaperit ja nenäliinat sekajätteeseen, nyt ne menevät biojätepussiin. Päätin huuhtaista selkeästi likaiset muovipakkaukset, mutta en rupea tiskaamaan mitään. Yritän pakata pussin mahdollisimman tiiviisti, pyrin siihen ettei muoviroskia tarvitsisi viedä viikon aikana kovin montaa kertaa. Otin myös sellaisen linjan, että en pyri 100% lajitteluun. Tällä tarkoitan sitä, että jos vastaan tulee niin likaista muovia, ettei se huuhtaisulla tule puhtaaksi, laitan sen sekajätteen joukkoon.

Kuka lähtee haasteeseen mukaan? Kyse on vain yhdestä viikosta – alkaa tänään 18.4. ja loppuu sunnuntaina 24.4. Kerätään viikon päästä kokemukset yhteen. Yhden viikon ajan voi kokeilla mitä vaan! Jos viikon päästä tuntuu siltä että on vaikeaa ja epäkäytännöllistä, lajittelun voi lopettaa siihen ja palata rauhassa entiseen. Jos viikon aikana vie yhden kassin muovia keräykseen, se on sopivasti. Olen itse ajatellut että muovin kierrätys on hankalaa, mutta haluan tässä haastaa myös itseni. Jos meidän naapurissa, maahanmuuttajien kimppakämpässä lajitellaan ja kiikutetaan muovit sinne sadan metrin päähän, ei se voi olla minullekaan mahdotonta. Juuri eilen näin ikkunasta, kuinka eräs toinen naapuri vei illalla muovikassillista keräyslaatikkoon – työssäkäyvä perheenäiti hänkin. Minä pystyn kokeilemaan tätä ainakin viikon.

Pystytkö sinä? Huikkaa kommenteissa jos olet mukana!

Miten saisin muovinkeräyksen toimimaan?

Meidän lähistöllä on HSY:n muovinkeräyslaatikko. Siinä taisi aiemmin olla tekstiilikeräys, mutta kun vaatteita leviteltiin pitkin puistoa ja niitä käytiin laatikoista jatkuvasti dyykkaamassa, keräys lopetettiin. Tai siis oletan, että syy oli tämä. Mutta nyt sinne voisi viedä kotitalouksissa syntyvän muovijätteen.

Pohdin pitkään, mikä järki on muovin keräämisessä. Sekajäte viedään taloyhtiön roskiksesta suureen polttolaitokseen, jossa siitä tulee energiaa. Mietiskelin, että mikä järki on erotella muovit sekajätteestä, jos ne kuitenkin päätyvät samaan osoitteeseen. Enpä olisi voinut olla pahemmin metsässä, sillä selvitin asiaa ja muovia ei suinkaan polteta. Se käytetään uudelleen ja siitä tehdään uutta muovia. Nyt iski dilemma. Tämä on juuri se, miten haluaisin yhteiskunnan toimivan. Haluan, että materiaalit käytetään uudelleen jos suinkin mahdollista. Haluaisin itse osallistua tähän aktiivisesti. Mutta kun jäteastia ei ole omalla takapihalla, osallistumisen kynnys nousee huomattavasti.

Luulen että muovin lajittelu omaan roskikseensa ei olisi iso ongelma. Meillä erotellaan jo metalli, lasi, palautuspullot, paperi, pahvi, ongelmajäte ja biojäte. Muu menee sekajätteeseen, mutta käytännössä jotain muuta kuin muovia edustaa vaipat, jotka taas käytännön syistä erottuvat muovijätteestä lähes itsestään. Vaipparoskikset ovat nimittäin siellä missä vaippoja vaihdetaan, ja kaikkien muiden roskien roskis on keittiössä. Vaippojen lisäksi varsinaista sekajätettä edustavat satunnaisesti tyhjenevät lasiset kosmetiikkapakkaukset, käärepaperit ja muu pakkausmateriaali. Sitä paitsi vaippojen käyttö jatkuu perheessämme enää vähän aikaa, joten sen jälkeen sekajätteen määrä putoaisi alle puoleen.

Mikä tässä sitten on ongelma? No se kuljetusmatka. Reilu sata metriä ei vaikuta ylitsepääsemättömältä, mutta käytännössä se hankaloittaisi arkea aika paljon. En yleensä koskaan lähde ulko-ovesta yksin, puhumattakaan että olisin tyhjin käsin. Mukana on aina yksi tai kaksi lasta, rattaat, polkupyörä, käsilaukku, muita roskapusseja. Tämän kombon kanssa ylimääräinen kierros jäteastialle, joka on vielä ihan eri suunnnassa kuin mihin olemme yleensä menossa, tuntuu hankalalta. Jos asuisin yksin, ei tätä pohdintaa edes tarvitsisi käydä, vaan lajittelisin muovia intoa puhkuen.

Haluaisin kuitenkin kokeilla, voisiko tätä saada toimimaan käytännössä ilman suhteetonta vaivanlisäystä arjessa. Voisin miettiä ainakin seuraavia ratkaisuja:

  • Muoviroskien pakkaaminen tiiviimmin roskapussiin, jolloin keittiön jäteastiaan mahtuisi enemmän ja pussia tarvitsisi viedä harvemmin. Tämä saattaa itse asiassa olla avainasemassa. Ajatus jokapäiväisestä kierroksesta tuntuu työläältä ja aikaa vievältä, mutta jos tarvetta olisi vain parille kerralle, voisin jo harkita.
  • Ehkä voisin yrittää miettiä, voisiko pakkausmateriaalia vähentää jo kaupassa, ja suosia irtomyyntiä entistä enemmän. Tosin tässä tulee taas yksi hankaluus vastaan, sillä lähikauppa ei ole mikään irtomyynnin edelläkävijä, ja torille ja halliin on erikseen lähdettävä = eli tulee taas sitä lisävaivaa.
  • Kehittää roskisrutiini, eli jokin samanlainen systeemi kuin pyykin ja tiskin kanssa, jolloin tietyt hommat hoidetaan automaattisesti tietyllä tavalla joka päivä. Rutiinin tarkoitus olisi saada homma rullaamaan kaiken muun arjen ohessa niin, ettei se tuntuisi vaivalta.
  • BONUS: Kirjoitan HSY:lle, ja pyydän mitä kauneimmin heitä tuomaan muovikeräyksen meidän takapihalle. Jos kerran ennen oli mahdollista kerätä erikseen energiajätettä ja sekajätettä, eikö onnistuisi myös muovijätteen ja sekajätteen erottelu jo roskakatoksessa?

Mutta en jätä tätä tähän. Olen jo oppinut, että teillä lukijoilla on yleensä luovia ja toimivia ratkaisuja kaikkiin elämäni ongelmiin 🙂 Joten kertokaa ihmeessä miten te toimisitte? Onko kukaan samassa tilanteessa? Tai omakotitaloasujat – miten te olette organisoineet lasin ym.  kierrätyksen, oletan että niitä ei haeta kotiportilta kuten sekajätettä? Onko joku onnistunut peräti ilman autoa…?

Viikon vinkit: puhelimen lataus, siivousguruja ja uusi laki

Miten sinä lataat puhelimesi? Nuoremmat sukupolvet eivät ehkä edes muista aikaa, jolloin asiansa osaava ihminen antoi välillä puhelimensa akun kulua aivan loppuun. Nykyiset älypuhelimet toimivat toisin. YLEn jutussa asiantuntuja sanoo, ettei akun tarvitse olla täynnä, vaan vähempikin riittää. Mutta minulla on päähänpinttymä siitä, että akku pitää ladata aina täyteen jos mahdollista. Nimittäin eihän sitä tiedä, milloin seuraava lataus on mahdollinen, joten akun kesto pitää aina maksimoida. Vähän sama asia, kuin että tilillä pitää aina olla tietty summa rahaa, koska eihän sitä tiedä milloin seuraava katastrofi iskee.

Me Naiset listaa siivousgurujen parhaat vinkit, joilla koti saadaan pysymään järjestyksessä. Naistenlehtien raivausjutut ovat yleensä heppoisia, mutta tällä kertaa mukaan on onnistuttu valitsemaan olennaisia juttuja. Olen täysin samaa mieltä siitä, että ahtaus ei välttämättä kerro tilanpuutteesta, vaan siitä että tavaraa on liikaa.

Ensi vuoden alusta lähtien laki muuttuu niin, että kaatopaikoille ei enää saa viedä vaatteita. Ainakin pääkaupunkiseudulla tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö vatteita voisi laittaa roskikseen, koska roskat menevät jätteenpolttolaitokseen eivätkä kaatopaikalle. Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää, mitä tämä tarkoittaa käytännössä niillä paikkakunnilla, joilla vastaavaa systeemiä ei ole? Vaatteiden kierrätystä peräänkuulutetaan tässäkin jutussa, mutta kuten ennenkin on todettu, keinoja ja kanavia ei ole kovin paljon. Mitä kuluttajan siis pitäisi tehdä? (Tekniikka ja talous)

Roskiin heittämisen vaikeus ja ihanuus

Tavarasta ei ole helppoa päästää irti. Minulle yksi iso kynnys roskiin heittämiselle on se, josko tätä kuitenkin joku jossain vielä tarvtsisi. Että voisihan tätä vielä käyttää, ehkä, jossain. Tämän logiikan seurauksena työhuoneeseen alkaa kertyä tavaraa. Sinne nimittäin päätyvät kaikki ne asiat, joille ei enää ole käyttöä eikä tarvetta, mutta joiden lopullista sijoituspaikkaa ei ole vielä päätetty. Kun näin käy tarpeeksi kauan, nurkkaan kasvaa sellainen keko roinaa, että ovesta hädin tuskin mahtuu sisälle.

Tänään päätin tarttua roinakasaan konkreettisesti, ja heitin läjän tavaraa roskiin. Noin vain, taloyhtiön sekajäteastiaan, ja virnuilin vielä tyytyväisenä matkalla. Sen jälkeen mietin, että miksi tuohonkin päätökseen meni niin kauan. Roskiin lensi vanha, möykkyinen ja tahrainen tyyny, käytetyt mutta lopultakin vääränkokoiset sukkahousut, lapsen kolme kesää käytössä olleet sortsit, jotka olivat jo hajalla, sekä kangaslaukku joka värjääntyi pesussa pilalle.

Kaikkien näiden kohdalla olin jahkaillut vaikka kuinka kauan, voisiko niitä sittenkin jotenkin hyötykierrättää. Ehkäpä olisi voinutkin. Joku kadonneiden koirien kennel olisi ehkä voinut ottaa tyynyn. Sortsit olisi ehkä voinut vielä säästää kuopukselle rymyhousuiksi. Olisin itse voinut kitkutella sukkahousujen kanssa niin kauan, kunnes ne kuluisivat puhki. Ja ehkä joku hupsu hipsteri olisi saattanut pitää käsilaukkuani käyttökelpoisena. Mutta sitten palataan realiteettien pariin, ja todetaan että oikeasti minulla ei riitä aika, energia eikä motivaatio siihen, että olisin alkanut etsiä noille jokaiselle tavaralle hyödyllistä loppusijoituspaikkaa. En tiedä ainuttakaan karanneiden koirien kenneliä, en olisi kuitenkaan koskaan pitänyt sukkahousuja jotka olivat kokoajan putoamaisillaan, kuopukselta ei puutu vaatteita, ja todennäköisyys sille, että joku haluaa värjääntyneen joskin ehjän käsilaukun on hyvin pieni.

Luin äsken Paikka kaikelle -blogista hyvän kirjoituksen siitä, miten ihmisten into lahjoittaa tavaroitaan pakolaisille, vaikuttaa välillä enemmän siltä, että pakolaiset nähdään loistavana tilaisuutena hankkiutua roinasta eroon. Ihmisten auttamishalu tuntuu kumpuavan välillä varsin itsekkäistä lähtökohdista, eikä niinkään siitä että aidosti haluttaisiin auttaa. Niinpä esimerkiksi vaatelahjoitusten joukossa tulee mukana runsaasti silkkaa lumppua.

Mutta arvatkaa mitä, ymmärrän täysin, mitä noita vajaita hotellisampoita ja karmeita kasarivaatteita ”lahjoittavien” ihmisten päässä liikkuu. Se logiikka on juuri sama, mikä meinaa estää minua heittämästä vanhaa tyynyä roskiin. Jos tavara on kerran teoriassa käyttökelpoinen, sen roskikseen laittaminen on haaskuuta. Viis siitä, ettei sitä käytännössä kukaan halua käyttää. Mutta jos joku pakenee sotaa henkensä kaupalla, sillähän ei ole mukana mitään, joten aivan varmasti sellainen ihminen ilahtuu ihan mistä tahansa, vaikka siitä kämäisestä hotellisampoopullosta, josta on puolet jo käytetty. Mutta eihän se niin ole. Ihmisillä on oikeus arvokkuuteen, etenkin kun sitä parempaakin lahjoitettavaa varmasti löytyisi.

No niin. En siis tietenkään dumppaa roiniani kenenkään niskaan, mutta yritin tuossa edellä havainnollistaa, miten pystyn kyllä helposti ymmärtämään, jos joku niin tekee. Mutta kuulkaa – välillä roskis on täsmälleen oikea paikka! Joskus tavara on vain käyttökelvoton, vaikka se periaatteessa olisikin vielä ehjä. Mutta on myös muita syitä, jotka tekevät tavarasta käyttökelvottoman. Aina ei ole mahdollista kierrättää. Pahinta on, jos ei pysty heittämään tavaroitaan pois, vaan jemmaa niitä kotona vuodesta toiseen ja samalla vielä kokee syyllisyyttä siitä, ettei ole saanut heitettyä niitä pois tai otettua uudelleen hyötykäyttöön. Tämä vain pitäisi muistaa aina itsekin.

Onko teistä vaikeaa heittää tavaraa roskiin?

Mihin roskikseen kirjat kuuluvat?

Vaihteeksi kierrätys- ja lajitteluasiaa. Törmäsin Itä-Uudenmaan jätehuollon tuottamaan infolehteen, jossa oli niin hyvin kiteytetty roskien lajitteluun liittyviä asioita, että referoin sisällön myös tänne.

Kirjojen lajittelu: pokkarit voi panna suoraan paperikeräykseen. Kovakantisista kirjoista irroitetaan kannet, ja sivut menevät paperikeräykseen. Kannet lajitellaan sen mukaan, mitä materiaalia ne ovat. Tavalliset kovat kannet pahvinkeräykseen, nahkakantiset ja muovitetut sekajätteeseen. Jos kansia ei saa irti, koko kirja menee sekajätteen joukkoon. En ole tainnut koskaan laittaa kirjoja roskiin lukuunottamatta vanhoja koulukirjoja. Luulen, että jossain vaiheessa sellainenkin on edessä, jos haluan päästä vanhoista tietosanakirjoista eroon.

Ilmeisesti kaikessa lajittelussa ratkaisee, mitä materiaalia roskassa on eniten. Korkillisen maitotölkin voi panna kartonkikeräykseen, koska muovia on tölkistä vain pieni osa. Lääkepakkauksissa ja sipsipusseissa taas suurin osa on muovia, joten ne laitetaan sekajätteeseen tai energiajätteeseen, koska metallin osuus on pienempi kuin muovin. Mutta lasin kanssa pitää olla tarkkana, sillä kuten aiemmin jo kävi ilmi, lasinkeräys ottaa yleensä vastaan vain pulloja ja purkkeja, ei ikkunalasia tai kuumuuden kestävää lasia.

Tuo isoimman materiaalin sääntö on tavallisen ihmisen kannalta aika mukava, koska ei tarvitse stressata tavaroiden purkamisesta osiin ennen kuin ne voi laittaa jäteastiaan. Minulla on tapana poistaa korkit tölkeistä ennen lajittelua, mutta se ei olisi välttämätöntä. Toisaalta itse ei kannata ruveta varsinaiseen roskien polttamiseen, sillä kotioloissa lämpötilat ovat alhaisia ja esimerkiksi muovista voi irrota epäterveellisiä hiukkasia ja kaasuja. Keskitetty jätekeräys hoitaa asian tehokkaammin.