Avainsana-arkisto: päätöksenteko

Isommasta pienempään, mutta miten?

Julkaistu , kirjoittanut
25

Kuvitelkaa äkillinen elämänmuutos, jonka takia joutuisitte muuttamaan pois kotoa. Muutos voi olla mitkä vaan, mutta enemmän kuitenkin ikävä kuin mukava. Ero, sairaus, onnettomuus, taloudellinen ahdinko – mikä tahansa asia, joka aiheuttaa sen, ettei enää olekaan mahdollista asua omassa tutussa kodissa. Uusi asunto on pienempi kuin vanha, eikä kaikkia tuttuja tavaroita ja huonekaluja voi mitenkään ottaa mukaan. Vanhassa kodissa on asuttu jo kauan, ja sinne on kertynyt muistoja ehkä jo monilta vuosikymmeniltä. Mitä te tekisitte?

Uskoisin, että useimmilla meistä on vähintään tuttavapiirissään joku, joka on joutunut tämän tilanteen eteen. Kyse voi olla vanhemmasta ihmisestä, joka joutuu muuttamaan esimerkiksi palvelutaloon tai vaikkapa maalta kaupunkiin lähemmäs sukua ja palveluita. Mutta samanlaisia mullistuksia sattuu nuoremmillekin, joten tilanne voi koskettaa melkein ketä tahansa. Jos teidän pitäisi auttaa tällaiseen tilanteeseen joutunutta ihmistä, kuinka toimisitte?

Jälkiviisaana on tietysti helppo sanoa, että ei pitäisi hamstrata tavaraa. Pitäisi karsia omaisuuttaan systemaattisesti silloin kun siihen vielä jaksaa ja kykenee, jottei ympäröisi itseään turhalla roinalla. Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin jos sattuu olemaan niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti eläneet niukkojen aikojen läpi. Eivätkä useimmat meistä muutenkaan jatkuvasti varaudu siihen, että joku katastrofi tapahtuisi. Siksi tällainen nuhtelu ei mielestäni ole rakentavaa eikä tarpeen, vaan olennaista olisi keksiä, miten edessä olevasta karsimisesta voisi suoriutua edes jotenkin tolkullisesti.

Ongelma ei ole se, että olisi vaikeaa valita ne rakkaimmat esineet. Ongelma on siinä, että niistä muista luopuminen on hirveän vaikeaa. Mitä kauemmin jossain on asunut, sitä merkityksellisempiä kerroksia kotoa löytyy. On lahjoja, matkamuistoja, kesken jääneitä projekteja, pitkään palvelleita luottotavaroita ja sellaisia esineitä, joilla on pitkä ja tärkeä tarina. Karsiminen vaatii aina päätöksiä, ja niiden tekeminen on tunnetusti hyvin raskasta työtä. Jos siihen liittyy vielä pakko, urakka muuttuu helposti peräti mahdottomaksi. Vaikka teoriassa kyse on vain tavaroista, tavaroihin liittyvät tunteet ja muistot tuntuvat ihan todelta, vaikka ne eivät muille näykään. Voiko tällaisesta massiivisesta karsimisesta selvitä niin, ettei  sen jälkeen tuntuisi siltä kuin lähes koko elämä olisi heitetty roskiin?

Tämä on asia, jota olen viime päivinä miettinyt. Miten tällainen operaatio tehdään? Millaisia kompromisseja kannattaa tehdä? Millainen lähestymistapa olisi paras? Jos joku on vastaavaan tilanteeseen joutunut, olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia. Tämä on kysymys joka ei tällä hetkellä kosketa suoraan minua, mutta tuttavapiiriä kyllä. Aihe kuitenkin kiinnostaa myös yleisellä tasolla, sillä ilmiö on taatusti aika yleinen. Toistaiseksi olen vähän ymmälläni, onko tällaisesta edes mahdollista suoriutua ilman henkistä tuskaa.

Mitä kannattaa ostaa

Julkaistu , kirjoittanut
14

Aloin edelliseen tulleiden kommenttien johdosta pohtia, mitkä ovat sellaisia tavaroita, joiden shoppailu alepäiviltä kannattaa. Tässä oma listani:

  • Todelliset Löydöt. Tarkoittaa kauan etsittyä tavaraa, joka tulee täydellisenä vastaan puolella hinnalla. Kannattaa ostaa. Kyseessä voi olla mikä asia tahansa vaatteesta huonekaluun. Löytö voi olla vaikka malliparikengät, joiden kausi on vasta puolen vuoden päästä. Tyypillistä on, että nämä ovat niitä esineitä, joita ei välttämättä tulekaan uudelleen tarjolle.
  • Käyttötavarat, joita kuluu jatkuvasti ja joita siksi kannattaa ostaa varastoon halvemmalla. Esimerkkinä saippuat, pesuaineet ja vastaavat. Kuitenkin vain sen verran, että ylimääräiset mahtuvat siististi jonnekin niille varattuun säilytyspaikkaan. Tähän kategoriaan voi laskea myös esim. jotkut lastenvaatteet, joille tietää tulevan tarvetta lähikuukausien aikana ja alennus on reilu (esim. talvihaalarit), tai ruokatarjoukset.
  • Täydelliset lahjat. Osuvien lahjojen hankkiminen on aika vaikeaa minusta, joten jos joskus sattuu tulemaan jokin sellainen juttu vastaan, jonka tietää sopivan lahjaksi kuin nakutettu, se kannattaa minusta ostaa vaikka jouluun olisi vielä kuukausia aikaa.
  • Harkitut hankinnat. Vähän sama asia kuin täydelliset löydöt. Eli nämä ovat sellaisia tavaroita, joiden ostamista on suunnitellut pitkään ja joiden omistamisen uskoo lisäävän onnellisuutta tai helpottavan elämää merkittävästi. Yleensä näiden suhteen on varsin hintatietoinen, jos hankintaa on ehtinyt suunnitella pidempään. Joten jos alepäivillä tulee oikea esine vastaan, kyllä se on silloin ihan järkevää hankkia sieltä.

Niin hienoa kuin olisikin olla ikinä ostamatta mitään, se ei ole mielestäni mahdollista eikä edes tarpeen. Sen sijaan kyseenalaistan noiden alepäivien lietsoman ostohysterian, jolloin alkaa hamstrata tavaraa siinä harhaluulossa, että hammastahna loppuu maailmasta ellei sitä osta JUURI NYT. Tähän liittyy se, että mielestäni ei kannata ostaa varastoon tavaraa, jota varmuudella saa jatkossakin kun vanha loppuu, ellei alennus ole todella merkittävä. Eniten kritisoin kuitenkin sellaista shoppailua, joka tapahtuu puolihuolimattomasti siksi, ettei parempaakaan tekemistä ole. Täti täällä taas paasaa, mutta tätä mieltä nyt kuitenkin olen.

Uusi takki, ja… toinen uusi takki

Julkaistu , kirjoittanut
18

Olen tässä viikon verran hautonut pientä raporttia äskettäisestä ostosreissusta, koska epäilin että täällä tulee ns. rakentavaa palautetta kommenttiosastolla. Mutta nyt tilanne on taas tasapainossa, joten voin kertoa koko jutun.

Mainitsin jo joskus aiemmin, että haluaisin sellaisen kevytuntuvatakin. Olen ihastellut niitä muilla, ja ajattelin että se olisi täydellinen ratkaisu syksyn ulkoiluvaatepulmiin. Olen siis seuraillut mainoksia sivusilmällä odottaen että sopiva tulee vastaan. Tämän kuun Stockan kantistarjouksessa olikin muutama vaihtoehto. Niistä yksi näytti kohtuulliselta. Mutta sitten Hesarin välistä tipahti mainos toisesta keskustan liikkeestä, jossa oli yhden viikonlopun ajan lukuisia eri merkkisiä takkeja alennuksessa. Mukana tulleella ale-kupongilla sai peräti 30% alennuksen tietyistä merkeistä. Päätin käydä katsomassa molempien kauppojen tarjonnan kerralla, ja ostaa jos sopiva takki tulisi vastaan.

Kantistakki oli periaatteessa ok, mutta ei erityisen halpa ja väriltään musta. En nykyisin osta mustia vaatteita ollenkaan, ellei ole erityinen tarve juuri mustalle. Eniten takissa häiritsi kuitenkin se, ettei se herättänyt oikein mitään elämystä. Mietin olisinko valmis maksamaan 119€ tylsyydestä. Ehkä en. Sitten menin sinne toiseen kauppaan. Etsin mainoksessa näkemäni takin, joka oli juuri täydellinen. Sopivan pitkä helma, isot taskut, kiva luumuun taittava ruskea väri, sopiva myös kropalleni. Siisti kaupunkioloihin mutta käytännöllinen myös leikkipuistoon. Ostopäätöstä ei tarvinnut kauan miettiä, etenkin kun hinnasta sai vielä hyvän alennuksen ja kyseessä oli suomalainen merkki. Ei Suomessa valmistettu, mutta kotimaista suunnittelua ainakin. Tilanne siis oikein hyvä.

Sitten silmiin iski kirkkaan turkoosi untsikka, vähän lyhyempi malli. Päätin vetäistä sen päälleni ihan vaan huvikseni, nähdäkseni miltä väri näyttäisi. Ja mitäs luulette. Päätin kutakuinkin siltä istumalta ostaa MYÖS SEN. Koska: ihana, ihana väri, joka sai hymyilemään heti kun näin itseni peilistä. Ja vielä se, että seuralaiseni lahjoitti oman alekuponkinsa minulle, jolloin tämänkin takin hinnasta lähti iso siivu pois. Tarvitsinko kahta samanpaksuista takkia? En. Olisiko jompi kumpi riittänyt? Kyllä. Mutta ostin silti.  Hinta oli yksi merkittävä tekijä ostopäätöksessä. Maksoin yhteensä 132€, eli 13€ enemmän kuin Stockan aletakki olisi maksanut, ja sain sillä rahalla kaksi erilaista ja mielestäni tosi kivaa takkia.

Tästä vain seurasi se dilemma, että takkivarastoni oli jälleen kasvanut (argh!). En ollut vielä saanut niitä vanhoja myytyä eteenpäin. Olen odotellut että ilmat kylmenevät sen verran, että kysyntä hieman paranisi. Mutta eilen oli hyvä päivä: myin kahdet housut sekä vein vielä kierrätykseen muutamia vaatteita. Sen jälkeen tuntui siltä, että voin jakaa tämän tarinan täälläkin.

Tässä bloggaamisessa on mielenkiintoista, että se vaikuttaa konkreettisesti omaan elämääni. Täällä kun paasaan organisoimisesta ja karsimisesta, tällainen epärationaalinen shoppailu saa aikaan sen, että harkitsee joko jättävänsä koko tapauksen kertomatta, tai sitten pitää aktiivisesti karsia jotain muuta ennen kuin uskaltaa ottaa asian esille. Olisin voinut tietysti olla ihan hiljaa vaan, mutta toisaalta tämä on hyvä esimerkki siitä, että välillä itse kukin toimii epäloogisesti ja vastoin parempaa tietoaan. Arvelin myös, että lukijoista on kiinnostavampaa seurata tarinoita tosielämästä, kuin tarkasti valikoitua kiiltokuvaa. Totta kai olisin pärjännyt yhdellä takilla – tai vaikka kokonaan ilmankin. Mutta joskus sitä antaa mieliteolle periksi. Eikä se maailma siihen kaadu! Kokonaisuus ratkaisee.

Mitä heittää pois

Julkaistu , kirjoittanut
9

Olen viime aikoina kirjoittanut paljon siitä, kuinka raivaamisellakin on rajansa. Kaikkea ei ole pakko heittää pois vain siksi, ettei jotain ole käyttänyt tai tarvinnut vähään aikaan. Tällä kertaa vuorossa on raivausfilosofiaa: mistä (minusta) kannattaa luopua? Yksiselitteisten listojen sijaan lähetyisin asiaa parista muusta näkökulmasta.

Tuleeko varastoissa vastaan keskeneräisiä projekteja? Pientä laittoa vaativia juttuja, joita ei vain koskaan tule tehneeksi valmiiksi? Tavaroita jotka ovat ihan hyviä, kunhan ne ensin maalaa/verhoilee/korjaa/puhdistaa/kiillottaa/tuunaa? Mitä pidempään joku tällainen ”projekti” on roikkunut odottamassa, sen epätodennäköisempää on, että se koskaan tulisi valmiiksi. Kannattaa kysyä itseltään rehellisesti, riittääkö motivaatio homman hoitamiseen vai ei. Jos ei, niin raivaa hyvällä omalla tunnolla. Etenkin tämä pätee silloin, kun kyseessä on jokin sellainen tavara, jota ei ole itse hankkinut, vaan pikemminkin pelastanut joutumasta roskikseen aiemmin. ”Tuostakin tuolista saisi ihan hyvän, kun vain hioisi vanhat maalit pois ja maalaisi uudestaan, älä heitä sitä roskiin, minä entisöin”. Aika usein tällaiset jutut jäävät ajattelun asteelle. Elämäntilanne on tietysti otettava huomioon myös. Jos on käsitöiden harrastaja, on todennäköistä että kiireen helpottaessa keskeneräisetkin työt tulee tehtyä loppuun. Jos taas kyse on hetken innostuksesta, voi helpommin käydä niin, ettei työhön tule koskaan oikeasti ryhdyttyä ensimmäisen inspiraation hälvetessä.

Säilytätkö jotain vain siksi, että kuvittelet olevasi joku muu kuin oikeasti olet? Minulla oli nuorempana tapana ostella vaatteita jollekin mielikuvitustyypille. Kaikenmaailman paljettitopit vetivät kaupassa puoleensa, ilmeisesti ajattelin käyttäväni niitä kaupungin kuumimmissa yökerhoissa. Ikävä kyllä kävin niissä äärimmäisen harvoin jos koskaan, ja topit jäivät käyttämättöminä kaappiin. Vähän vanhempana tulin onneksi järkiini ja lakkasin ostamasta vaatteita, joille oli käyttöä vain mielikuvituksessa.

Tiedän ihmisiä, jotka säilyttävät mm. soittimia joita he eivät osaa soittaa vain siksi, että kuvittelevat vielä jonain päivänä opettelevansa soittamaan. Suhtautuisin tällaisiin projekteihin samalla skeptisyydellä kuin niin ikuisesti tuunausta odottaviin huonekaluihin ynnä muihin.

Sitten on kaksoiskappaleet. Jos omistaa samaan tarkoitukseen monta esinettä, joista kuitenkin käyttää lähinnä sitä yhtä ja parasta, kannattaa harkita onko niille muille todellista käyttöä. Käyttötavarat ovat asia erikseen, en nyt tarkoita sitä, että jos omistaa jo yhdet kengät voi lopuista luopua. Sen sijaan jos omistaa esimerkiksi kolmet tai useammat lenkkarit, niitä kaikkia ei ehdi millään käyttää. Väitän että näitä tuplia kertyy siksi, että vanhan vähän kulahtaneen tai hieman rikkinäisen tilalle ostetaan uusi, mutta vanhasta ei malteta luopua vaan se jää ”varalle”. Jos tilat käyvät ahtaaksi, näiden varakappaleiden säilyttelyn voi kyseenalaistaa.

Lopuksi on tietysti kaikki sellainen, mistä tulee huono olo. Ikäviä muistoja, syyllisyydentuntoa, mun varmaan pitäisi -fiilistä  – pois vain. Oma koti on aivan väärä paikka säilyttää jotain, mikä ei ole kaunista, käytännöllistä tai ilahduttavaa.

Ei mitään turhaa

Julkaistu , kirjoittanut
14

Eilinen postaus ja siihen tulleet kommentit saivat pohtimaan sisustustamme, ja tajusin juuri mielenkiintoisen seikan. Sisustuksemme perustuu täysin käytännöllisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että kaikki huonekalut on hankittu jotain tarkoitusta varten. Kun istun nyt olohuoneen sohvalla ja katselen ympärilleni, en näe yhtäkään huonekalua, joka olisi hankittu ainoastaan esteettisistä syistä. Poikkeuksen tekevät taulut, taide-esineet ja huonekasvit, olettaen että ne lasketaan huonekaluiksi. Kaikella muulla on joku muukin kuin esteettinen tarkoitus.

Meidän olohuone (samoin kuin kaikki muutkin huoneet) on sisustukseltaan tavallinen. Sohva, sohvapöytä, nojatuoleja, piano, kirjahylly, vitriini, ruokapöytä, valaisimia, mattoja. Ikkunoissa on verhot ja seinillä tauluja. Ikkunalaudalla on kukkia. Mutta oikeastaan kaikkia huonekaluja leimaa se, että ne on hankittu vasta harkinnan jälkeen. Ensin on ilmennyt tarve, sen jälkeen on mietitty minkälainen huonekalu tarpeeseen vastaisi, ja vasta sitten alettu etsiä sopivaa kaupoista. Aina ei ole tarvinnut mennä kauppaan asti, sillä meillä on paljon kierrätyshuonekaluja. Niitä on esimerkiksi peritty ja saatu lahjaksi.

Jos äkkiseltään katsoo, monet huonekaluista ovat klassikoita, kuten vaikka Alvar Aallon tuolit. Mutta koska systeemi on edellä kuvatun kaltainen, kokonaisuus on muodostunut yli kymmenen vuoden aikana vähitellen. Filosofiana on ollut investoida sen näköisiin esineisiin, joita haluaa katsella lopun ikänsä. Huonekalujen ulkonäkö ei siis missään nimessä ole yhdentekevä, päinvastoin. Arvostan muotoilua erittäin paljon, mutta aina ensin on oltava todellinen tarve jollekin tavaralle. En myöskään siedä epäkäytännöllisiä huonekaluja. Esimerkiksi tuolissa pitää olla hyvä istua. Upea design menee täysin hukkaan, jos tavaraa ei voi käyttää. Koska kriteerit ovat tällaiset, välillä menee vuosia, ennen kuin löytyy huonekalu, jossa kohtaavat sekä käytettävyys, ulkonäkö että vielä hintakin.

Näin hidas ja harkittu systeemi on johtanut siihen, että suoraan sanottuna tykkään esimerkiksi tästä olohuoneen sisustuksesta ihan älyttömästi. Näen tällä hetkellä vain yhden esineen, jonka haluan korvata: Ikeasta ostetun jalkalampun, joka ei oikein sovi kokonaisuuteen. Uutta lamppua on katseltu jo pari vuotta, mutta sopivaa ei vielä ole tullut vastaan. Se tulee kun tulee, ja siihen asti ikealainen saa paremman puutteessa kelvata. Viimeiset puoli vuotta on myös harkittu mitä tehdä ruokapöydän tuoleille. Ne alkavat nimittäin hajota. Vaihtoehdot olisi joko korjauttaa tai ostaa uudet, mutta mitään päätöstä ei ole vielä tehty. Nykyiset ovat ulkonäön puolesta ok, mutta istuinten verhoilu alkaa osasta olla jo huonossa kunnossa, ja liimaukset vähitellen pettää niin, että oikeasti pelkään että jonain päivänä joku vielä pyllähtää lattialle tuolin hajotessa alta. Tuolit ovat palvelleet kymmenisen vuotta, ja se on alunperin Hulluilta päiviltä ostetuille kovassa käytössä olleille tuoleille jo ihan hyvä saavutus. Mutta katsotaan nyt, mihin tässä päädytään, vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Monissa blogeissa on viime aikoina havahduttu vaatevaraston uudistamiseen vähän samanlaisesta näkökulmasta. Se on minullakin tavoitteena, mutta oli hauskaa tajuta, että ainakin jollakin elämän osa-alueella noudatan jo nyt tällaista kestävää ja suunnitelmallista toimintatapaa. Koska aion elää suurimman osan huonekaluistani kanssa koko loppuikäni, olen myös varautunut kunnostamaan ja huoltamaan niitä tarpeen tullen. En aio ostaa enää koskaan uutta sohvaa, mutta voi hyvin olla että verhoilutan tämän nykyisen uudestaan jossain vaiheessa. Parhaillaan pohdin, miten kristallikruunun saisi helpoimmin puhdistettua ja kannattaisiko vaalea matto viedä pesulaan vai yrittäisinkö poistaa tahroja itse.

Minkälaista sisustusfilosofiaa te noudatatte?

Paaston päätös

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Seitsemän viikon paastorupeama on nyt päättynyt, ja on aika tehdä yhteenvetoa siitä, miten eri teemat onnistuivat. Jokaisella viikolla oli oma teema: tavaroiden raivaaminen, säästäväisyys, roskapaasto, ekoviikko, kasvisruoka, laiskuusviikko ja nettipaasto. Osa onnistui paremmin, osa huonommin.

Parhaiten meni kasvisruokaviikko, se onnistui suorastaan yli odotusten. En lipsunut kertaakaan, ruoka oli hyvää, ja opin tekemään uusia arkiruokia. Myös roskapaasto ja tavaroiden karsiminen onnistuivat ihan hyvin. Kumpikaan ei varsinaisen teemaviikon aikana mennyt ihan putkeen, mutta koska jatkoin kumpaakin kokeilua myös seuraavien viikkojen ajan, sain aikaan oikeita muutoksia. Kodissa alettiin kerätä metallijätettä systemaattisesti ja lopulta onnistuin välttämään muovikassejakin. Tavaroita raivastin kymmenittäin, julkaisen täyden listan omassa postauksessaan.

Muut viikot eivät olleet samanlaisia menestyksiä. Säästäväisyysviikolla kiinnitin huomiota rahankäyttöön, mutta mitään erityisiä tilaisuuksia säästämiseen ei tullut. Ekoviikon suurin oivallus oli, että taloyhtiön hallituksessa vaikutan paljon enemmän kun sammuttelemalla valoja kotoa, vaikka ainahan sitäkin voi tehdä. Laiskuusviikolla sain aika paljon lopulta aikaiseksi, vaikka sairausloma hankaloittikin alkuperäisiä suunnitelmita.

Nettipaasto ei lopulta onnistunut kovin hyvin. Olen näköjään todella kiinni netissä, ja etenkin tietyissä uutissivuissa ja blogeissa. Alunperin haaveilin siitä, että todella olisin rajoittanut päivittäisen nettiajan noin puoleen tuntiin, mutta eipä siitä tullut juuri mitään. Jälleen kävi niin, että harhauduin surffailemaan kun en kiinnittänyt asiaan huomiota, ja sitten kun tajusin mitä olen tekemässä, oli vaikea lopettaa. Parhaiten pidin kiinni siitä, etten selannut nettiä enää nukkumaanmentyä, ja pidin tauon iltapäivälehtien sivuista. Kiinnitin myös huomiota erityisesti siihen, etten räplännyt puhelinta silloin kun muita ihmisiä oli läsnä. Se oli oikeastaan tarkoituskin, sillä itseänikin ärsyttää, jos keskustelukumppani ei ole läsnä vaan netissä. Voi olla, että viimeisellä viikolla puhtikin vähän hiipui, enkä jaksanut enää oikein tsempata.

Yhteenvetona paasto oli kuitenkin hyödyllinen harjoitus. Viikkojen aikana tuli tosi monta havaintoa siitä, että tietoisuus omasta tekemisestä ja olemisesta on aivan olennaista, jos haluaa ruveta tekemään asioita toisin. Suurin osa elämästä tuntuu menevän täysin automaattiohjauksella ilman ajatuksen häivääkään, mutta läsnäolo hetkessä auttaa tekemään fiksumpia valintoja. Läsnäolo vain ei ole aina helppoa, sillä se vaatii keskittymistä. Viikko on liian lyhyt aika omaksua uutta, mutta kolmessa viikossa alkaa jo tapahtua. Parhaiten onnistuikin ne kokeilut, joita oli helppo jatkaa teemaviikon päätyttyä. Paasto ei siis missään nimessä mennyt hukkaan!

Tavaroiden karsiminen jatkuu kuten ennenkin. Muovipusseista pyrin jatkossakin eroon entistä tietoisemmin. Arkiruoka muuttui kasvisviikon seurauksena kasvispainotteisemmaksi, kun uudet ruokalajit jäivät listalle itsestään. Netistä en pysty luopumaan, mutta haluan edelleen haastaa itseäni sen käytön suhteen järkevämmäksi.

Mitä voit tehdä: kansalaisaktivismia parempien vaatteiden puolesta

Julkaistu , kirjoittanut
4

YLEn MOT-ohjelmassa kerrottiin suomalaisten yritysten valmistavan vaatteitaan mm. Bangladeshissa, jossa olot tehtailla ovat usein surkeat. Ohjelma vetoaa tunteisiin, mutta tärkeää faktaa löytyy MOT:n nettisivuilta: tällä sivulla kerrotaan kaikkien kyselyyn osallistuneiden suomalaisten yritysten nimet ja täällä puolestaan MOT:n toimittaja listaa, mitä tavallinen kuluttaja voi asian hyväksi tehdä.

Ensimmäisen linkin takaa löytyy hämmentävää tietoa: vahvasti suomalaiseksi profiloitunut Reima tuottaa kaikki vaatteensa ns riskimaissa. Kaikki! Siis ei lainkaan tuotantoa Euroopassa, saati sitten Suomessa. Mielestäni tämä on kyllä ristiriidassa yrityksen imagon kanssa. Toivottavasti asiaan tulee parannus. Myös S-ryhmä ja Kesko valmistavat myös omia vaatteitaan Bangladeshissa, mutta eivät ole allekirjoittaneet Accord-sopimusta, jonka tavoitteena on parantaa palo- ja työturvallisuutta tehtaissa. Sopimuksen osapuolina ovat myös paikalliset AY-liikkeet, joten mukana on taho joka pitää työntekijöiden puolia. On käsittämätöntä, että mainittujen ketjujen johto ei ole katsonut sopimusta tärkeäksi. Sen kustannukset vaatetta kohden eivät voi olla muutamaa senttiä suuremmat.

Ällistyttävin taho on silti kentien Texmoda, jonka oma vaatemerkki on nimeltään Moda. Texmodan toimitusjohtaja myöntää suoraan, ettei yritys valvo tuottajiaan mitenkään. Haastattelusta saa sellaisen kuvan, että firma on yllätetty ns. housut kintuissa, ja nyt on joku ”projekti” aloitettu kuluttajien toiveesta. Hoh hoh sanon minä.

Mitä kuluttaja voi tehdä? Tämän kaiken perusteella olen vakuuttunut siitä, että tehokkainta on painostaa yrityksiä kantamaan vastuunsa. Sen voi tehdä lähettämällä yritykseen sähköpostia, ja kysyä esim. miksi Accord-sopimusta ei ole allekirjoitettu, millä tavalla yritys valvoo työntekijöiden turvallisuutta, tai millaisia konkreettisia toimenpiteitä yritys on tehnyt/tekee työturvallisuuden ja työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Ohjelmassa AY-aktivisti totesi, että töitä tarvitaan Bangladeshissa, mutta työn tilaajilla on valta vaikuttaa siihen, millaisissa oloissa ja millä palkalla työt tehdään. Meillä kuluttajina on valta vaikuttaa työn tilaajiin, jotta he toimisivat eettisesti. Jos siis käytät vaatteita, jotka ovat jonkun em. yrityksen valmistamia, ota heihin yhteyttä. Osoita, että kuluttajaa kiinnostaa.

Itse aion seuraavaksi lähestyä Benettonia. MOT ei antanut hyvää kuvaa tuonkaan yrityksen toiminnasta, joten haluan katsoa, millaisen vastauksen heiltä saa. Jos ei vastausta kuulu, yrityksen tuotteet jäävät todennäköisesti jatkossa ostamatta. Täytyy sanoa, että vaikka valmistusmaahan liittyvää boikottia ei kukaan suosittelekaan, ostan mieluummin Euroopassa kuin kaukoidässä valmistetun vaatteen. Jos siis vaihtoehto on tarjolla. Paras neuvo lienee silti olla ostamatta turhaa. Suunnitelmallisesti ja tarpeeseen ostettu vaate on parempi kuin hinnalla houkutteleva heräteostos, joka jää käyttämättä.

Laiskuusviikon tulokset ja nettipaasto

Julkaistu , kirjoittanut
2

Sairauslomasta huolimatta olen yrittänyt hoitaa rästihommia pois, niissä rajoissa kuin fyysinen kunto on antanut periksi. Saldo näyttää tältä:

  • Nippu laskuja maksettu
  • Päivitin puhelinliittymäni halvemmaksi. Tämä olisi pitänyt tehdä jo kuukausia sitten, olen turhaan maksanut epäoptimaalisesta liittymätyypistä.
  • Hoidin vakuutuksiin liittyviä asioita.
  • Kirjoitin tiedotteen taloyhtiön asioihin liittyen.
  • Siivosin kirjoituspöydän laatikot. Työ joka on odottanut tekijäänsä jo pitkään… Mutta nyt on siistiä ja ihanaa. Heitin aika paljon sälää roskiin samalla.
  • Järjestin kaksi piironginlaatikkoa, inventoin samalla mahdollisesti kirppikselle meneviä tavaroita.
  • Järjestin yhden vaatelaatikon.
  • Villapaitaprojekti. Rehellisyyden nimissä paita on pakattuna osoitteineen päivineen eteisen hyllyllä odottamassa ensi viikkoa, jolloin olen menossa postiin muutenkin.
  • Pakkasin jouluvalot ym. tavarat vintille.
  • Kävin läpi DVD-kokoelmani, tämäkin oli ollut listalla iät ja ajat. Neljä elokuvaa kierrätykseen.
  • Setvin kierrätysvaatteista myytävät ja kierrätettävät erikseen. Vien myytävät ensi viikolla liikkeeseen.
  • Siivosin tietokoneelta suosikit-kansion. Poistin toimimattomat linkit ja turhat sivut, ja järjestin vähän uusiksi. Ihan kaikkea en ehtinyt, mutta aika paljon kuitenkin.
  • Tilasin sen uuden kaapin. Nyt pitäisi enää päästä vanhoista eroon.

Hyvä saldo kaikesta huolimatta! Mutta viimeisen viikon haaste on paha: nettipaasto. Olen tätä lykännyt ja lykännyt, koska tiedän sen olevan vaikeaa. En aio luopua netistä kokonaan, sillä esim. töiden tekeminen olisi ilman nettiä mahdotonta. Haluan kuitenkin vähentää sitä aivotonta surffaamista, mitä päivän aikana tulee harrastettua ihan liikaa. Seuraavat säännöt pätevät:

  1. Ei netin käyttöä enää nukkumaanmenon jälkeen.
  2. Ei netin tai sähköpostin selaamista silloin kun ollaan ulkona, joko matkalla johonkin tai muuten vaan.
  3. Puhelimesta saa katsoa meilit kun niitä tulee, mutta muuten puhelimen nettiä saa käyttää vain akuuttiin tiedonhakuun.
  4. Blogia saa kirjoittaa, samoin töiden tekemiseen tarvittava netti on ok. Lisäksi nettiä saa käyttää esim. pankkiasioiden hoitamiseen, sekä välttämättömään tiedonhakuun (esim. verohallinto, aikataulut, jne.)
  5. Jätän viikoksi iltapäivälehtien sivut ja muut turhat viihdesivustot rauhaan.
  6. Paasto kestää maanantaista lauantai-iltaan.

Kuten huomaatte, mistään superdieetistä ei ole kyse. En näe järkeä lopettaa netin käyttöä kokonaan vain lopettamisen vuoksi, koska tuntuisi esimerkiksi tyhmältä lykätä laskujen maksua vain siksi, ettei saa käyttää nettiä. Tavoitteena on hakea kohtuullisuutta, sillä tunnen sen ajoittain kadonneen. Kyse on nimenomaan surffailusta, josta ei ole mitään hyötyä ja josta ei ole hirveästi hupiakaan – kyse on ennemminkin refleksistä, läsnäolon puutteesta ja tylsyyden välttelystä. Mutta oikeasti kyse on illusiosta, sillä ennen kuin netti tuli puhelimeen, kaikki pärjäsivät mainiosti ilmankin. Päämäärättömästä surffailusta on tullut paha tapa, joka vie fokuksen pois siitä mitä on tekemässä ja kenen kanssa on.

Odotan viikkoa mielenkiinnolla ja epäilen ettei tule olemaan ihan helppoa. Netti koukuttaa pahasti, ja etenkin kun joudun olemaan levossa, se on ollut hyvä tapa kuluttaa aikaa. Mutta en tarvitse uutispäivitystä puolen tunnin välein. Jos maailmassa yllättäen tapahtuisi jokin valtava katastrofi, kuulen siitä kyllä, annan siinä tapauksessa itselleni luvan luopua paastosta saman tien.

Luovuin utopiasta ja tilasin kaapit

Julkaistu , kirjoittanut
3

Halusin uudet kaapit, ja nyt sellaiset on tilattu. Itse tilaaminen oli paljon helpompi juttu, kuin se ajatusprosessi, mikä piti käydä läpi ennen kuin tiesi mitä tilaa.

Ensimmäisenä oli otettava kantaa omiin mielikuviin. Kuten aiemmin kirjoitin, näin itseni jotenkin minimalistisempana kuin olinkaan ja haaveilin jopa kaappitilan vähentämisestä. Samaan aikaan mielessä siinsi kuvia makuuhuoneen sisutuksesta joskus tulevaisuudessa. Mielessä oli tarkentumattomia ideoita viihtyisästä lukusopesta, ehkä nojatuolista ja pikkupiirongista. Siinä olisi ihana lueskella hyviä kirjoja ja napostella pikkuleipiä kauniilta tarjottimelta tunnelmallisessa ympäristössä.

Onneksi jossain vaiheessa palasin todellisuuteen. Idea kuvatun kaltaisesta lukuhetkestä on silkkaa utopiaa, enkä muutenkaan koskaan vietä aikaa makuuhuoneessa vain oleskellakseni. Meillä on sitä varten viihtyisä olohuone! Jossa sitä paitsi on jo niitä nojatuoleja ja paikkoja pikkuleipätarjottimille, sikäli kun sellaiselle koskaan tarjoutuisi tilaisuutta. Päinvastoin – on sittenkin loogisinta ja järkevää sijoittaa kaapit sinne, missä niitä tarvitaan ja niille on tilaa. Eli makuuhuoneeseen, jossa vaatteita puetaan ja jossa ei tarvita tilaa muuhun.

Kaappien koko ratkesi lopulta samanlaisilla järkiperusteilla. Mitattiin kuinka isot kaapit huoneeseen mahtuu ilman, että kulkeminen vaikeutuu tai tila muuttuu ahtaaksi. Sitten tilattiin täsmälleen sen kokoiset kaapit. Kun noista epärealistisista mielikuvista oli vapautunut, tämä päätös oli helppo. Hankitaan säilytystilaa niin paljon kuin huoneeseen järkevästi sopii, mutta ei tungeta tilaa aivan äärimmilleen. Jos jossain vaiheessa tavarat eivät enää mahdukaan, sitten karsitaan. Tämä ratkaisu oli myös puolison mielestä ok. Rupesin myös realistiksi omien vaatemäärieni suhteen. Vaikka tavoitteena onkin luopua kaikesta turhasta, en oikeasti olisi valmis rajaamaan vaatemäärää esimerkiksi puoleen nykyisestä. Tilaa on siis oltava, ja sillä siisti.

Yllättävän paljon päänvaivaa tuotti lopulta kaappien sisusten suunnittelu. Koska kerrankin pääsin alusta asti päättämään, halusin tietysti optimoida hylly-, kori- ja tankoratkaisut. Päädyin siihen, että mittasin paljonko esimerkiksi tankometrejä on nykyisellään ja mietin sitten, miten sama määrä kannattaisi sijoittaa uuteen kaappiin. Sama juttu korien ja hyllyjen suhteen. Metrimääräisesti tilaa pitäisi olla uusissa kaapeissa suunnilleen yhtä paljon kuin ennenkin, mutta hiukan silti jännittää. Joudutaanko kuitenkin jostain päästä vähentämään? Voi olla että joudutaan, tosin se ei ole katastrofi, sillä kuten sanottu vaattetta riittää.

Nyt olisi päästävä vanhoista kaapeista asiallisesti eroon. Kahdelle vanhalle Ikean lipastolle on jo ilmoittautunut ottaja. Toisesta vanhasta kaapista rakennetaan ja tuunataan uusi, pienempi versio. Sille isoimmalle pitäisi jostain löytää ottaja. En edes halua kaapista rahaa, kunhan vain joku tulisi ja veisi pois. Ottaako kierrätyskeskus vastaan esimerkiksi pelkät liukuovet? Näissä olisi isot peilit ja täysin toimivat mekanismit. Siltä varalta, ettei kukaan halua koko kaappia itselleen.

Ekoilu on ennakointia

Julkaistu , kirjoittanut
5

Ekopaastoa ja roskapaastoa pohtiessani olen huomannut, että ekoratkaisujen tekeminen on ennakointikysymys. Isot valinnat ovat tärkeimpiä: millaisen asumismuodon valitsee, miten haluaa liikkua paikasta toiseen, millaisia kodinkoneita omistaa ja niin edelleen. Valoja voi toki sammutella pitkin päivää, ja tuleehan niistäkin vuoden aikana säästöä, mutta enemmän lienee vaikutusta sillä, millaisen lampputyypin on valinnut. Toisaalta en tässäkään asiassa ole niin puristi, että pitäisi ekologisuutta ylivoimaisena ykköskriteerinä kaikkien muiden kustannuksella. En halua käyttää epätoimivaa tuotetta, vaikka se oli miten kierrätysmateriaaleista nollaenergialla tuotettu. Siitä huolimatta ekologisuus vaikuttaa kyllä päätöksentekoon.

Pidän asianmukaista kierrätystä tärkeänä ekovalintana, jonka jokainen voi tehdä. Mutta se ei onnistu, ellei sitä ole suunnitellut. Kodin roska-astiat on mietittävä siten, että lajittelu onnistuu, muuten sitä ei tule tehtyä. Pidemmälle vietäviä kierrätysjätteitä varten on oltava joku järkevä säilytyspaikka. Jos niitä muovikasseja yrittää välttää, on ennakoitava niin että oma kassi on todella mukana – tämän olen huomannut kantapään kautta. Mutta kaikista tehokkainta olisi estää roskien tuleminen kotiin saakka. Siis liimata oveen se ei mainoksia -lappu, välttää moninkertaisia pakkauksia ja kierrättää kaikenlaista käyttötavaraa, kuten vaikka lehtiä. Eli huolehtia siitä, että sitä kierrätettävääkin tulisi mahdollisimman vähän. Mutta se jos mikä on ennakointia, koska sitten kun tavara on hankittu, valintaa ei voi enää tehdä uudelleen.

Ekovalintojen tekeminen vaatii jatkuvaa valppautta, ainakin minulta. Siitä huolimatta, että periaatteessa suhtaudun asiaan hyvin myönteisesti, ja haluan edistää kierrätystä, energiansäästöä ja kestävää kehitystä. Tämä monimutkainen nykymaailma vain johtaa siihen, että usein on punnittava monen eri vaihtoehdon välillä, joista yksikään ei ole itsestäänselvästi paras. Se tekee tästä ekoelämästä ajoittain vähän työlästä. Siis se, ettei päätöksenteko ole aina helppoa, koska priorisoitavaa on niin paljon.