Aloin edelliseen tulleiden kommenttien johdosta pohtia, mitkä ovat sellaisia tavaroita, joiden shoppailu alepäiviltä kannattaa. Tässä oma listani:
- Todelliset Löydöt. Tarkoittaa kauan etsittyä tavaraa, joka tulee täydellisenä vastaan puolella hinnalla. Kannattaa ostaa. Kyseessä voi olla mikä asia tahansa vaatteesta huonekaluun. Löytö voi olla vaikka malliparikengät, joiden kausi on vasta puolen vuoden päästä. Tyypillistä on, että nämä ovat niitä esineitä, joita ei välttämättä tulekaan uudelleen tarjolle.
- Käyttötavarat, joita kuluu jatkuvasti ja joita siksi kannattaa ostaa varastoon halvemmalla. Esimerkkinä saippuat, pesuaineet ja vastaavat. Kuitenkin vain sen verran, että ylimääräiset mahtuvat siististi jonnekin niille varattuun säilytyspaikkaan. Tähän kategoriaan voi laskea myös esim. jotkut lastenvaatteet, joille tietää tulevan tarvetta lähikuukausien aikana ja alennus on reilu (esim. talvihaalarit), tai ruokatarjoukset.
- Täydelliset lahjat. Osuvien lahjojen hankkiminen on aika vaikeaa minusta, joten jos joskus sattuu tulemaan jokin sellainen juttu vastaan, jonka tietää sopivan lahjaksi kuin nakutettu, se kannattaa minusta ostaa vaikka jouluun olisi vielä kuukausia aikaa.
- Harkitut hankinnat. Vähän sama asia kuin täydelliset löydöt. Eli nämä ovat sellaisia tavaroita, joiden ostamista on suunnitellut pitkään ja joiden omistamisen uskoo lisäävän onnellisuutta tai helpottavan elämää merkittävästi. Yleensä näiden suhteen on varsin hintatietoinen, jos hankintaa on ehtinyt suunnitella pidempään. Joten jos alepäivillä tulee oikea esine vastaan, kyllä se on silloin ihan järkevää hankkia sieltä.
Niin hienoa kuin olisikin olla ikinä ostamatta mitään, se ei ole mielestäni mahdollista eikä edes tarpeen. Sen sijaan kyseenalaistan noiden alepäivien lietsoman ostohysterian, jolloin alkaa hamstrata tavaraa siinä harhaluulossa, että hammastahna loppuu maailmasta ellei sitä osta JUURI NYT. Tähän liittyy se, että mielestäni ei kannata ostaa varastoon tavaraa, jota varmuudella saa jatkossakin kun vanha loppuu, ellei alennus ole todella merkittävä. Eniten kritisoin kuitenkin sellaista shoppailua, joka tapahtuu puolihuolimattomasti siksi, ettei parempaakaan tekemistä ole. Täti täällä taas paasaa, mutta tätä mieltä nyt kuitenkin olen.
Halvalla kannattaa ostaa, muttei hamstrata.
Ostin keväällä talvitakin, koska alennusprosentti oli 80 ja takille todellakin on käyttöä jo siinä viidessä pakkasasteessa.
Ostan myös säännöllisesti hammastahnaa alennuksesta, mutta kuitenkin niin ettei niitä kolmen pakkauksia ole kuin yksi kerrallaan odottamassa käyttö.
Lähipiiriini kuuluu henkilö, joka mielestäni on jo jonkinsortin hamstraaja. Ostaa kengät kun saa halvalla (kaapissa noin viidet samanlaiset ennestään), tai ostaa punaisen kauluspaidan, vaikka kaapissa on jo kymmenen samanlaista, tai uuden lyhdyn, kun edellisiä on noin kymmenen.
Tämän henkilön kanssa en halua käydä ostoksilla, koska ei millään usko etten a) tarvitse mitään, b) tarvitse mitään vaikka se olisi todella hyvässä alennuksessa c) en halua käyttää rahaa asiaan, vaikka se olisi hänen mielestään nätti.
Ostan alennuksesta vaikka mitä, silloin kun se kuuluu noihin tekstissä mainitsemiisi kohtiin. Ja ostan joskus vaikka se ei ei olisikaan oikeasti tarpeellinen, mutta en osta vain ja ainoastaan hinnan vuoksi mitään.
Tietysti sitä välillä ostaa tavaroita, joita ilmankin pärjäisi. Tässä lienee juuri se ero minimalistin ja minun välillä. Mutta sellaisetkin ostokset ovat minusta ok, jos ne ovat harkittuja ja tulevat käyttöön. Sellaista kaapin täytteeksi shoppailua en oikein tajua.
Ei, minä en ole minimalistia nähnytkään 🙂 en siis lukeudu sellaiseksi. Mutta tottakai siltikin harkitsen ostoksiani, ehkä ns. normaalia ihmistä enemmän. Alennusmyynneissä käy usein vaan huonosti jos ei harkitse ostamistaan.
Alennusmyynneissä jos missä on tarpeen sellainen tietoinen läsnäolo. Muuten humahtaa äkkiä siihen ostospsykoosiin mukaan.
Saan itseni kiinni sellaisista tarpeista, jotka syntyvät luettuani mainoksen. Esim. kotimainen lasi on heikkouteni. Keksin ensin itselleni perusteluja, mutta ne tavarat ovatkin juuri niitä kaapin täytteitä! Minulla on ollut kokonaisia sarjoja astioita, joita en käyttänyt koskaan. Minun pitää miettiä kahteenkin kertaan ja vähän taistella itseni kanssa, jotta en osta tarpeetonta.
Välillä pidin mainokset pannassa, mutta on myös tarpeellisia tarjouksia ison perheen näkökulmasta. Mutta pointti oli se, että mainos luo tarpeita.
Niinhän usein väitetään, että mainonta luo tarpeita. Mutta onko niin oikeasti? Itse luulen, että tarve on silloin jo olemassa, mainonta voi kyllä vedota siihen, joskus jopa melko röyhkeästi. Mutta en usko itse siihen, että mainonta loisi tarpeen, jota ei jo olisi olemassa. Pintaan se niitä kyllä voi nostaa. Mitä mieltä muut ovat?
No joo, kyse ei kohdallani ole tarpeesta vaan halusta tai kenties mielikuvista!
Sama heikkous meillä, minä sorrun usein vanhaan lasiin ja valkoisiin Arabian kulhoihin (D-kupin kaikki versiot kelpaa). Ja hyvin osaan itselleni perustella miksi muka kannattaa… Toisaalta designlasi voi nostaa arvoaan ja vastaan tulee hyviä löytöjä, jos myyjä ei itse arvosta / tunne tuotetta. Silti aika harvassa ovat kerrat, joissa tarvitsen täyden tusinan astioita. Olenkin siirtynyt ihan tietoisesti eriparikattamiseen, hauskaa ja rentoa sekä näyttää hyvälle. Esim. kirkasta lasia kaikissa eri muotovariaatioissa toimii aina.
Luulisin, että mainoksista saa ideoita. Ei varsinaisia tarpeita ehkä, mutta tarpeeksi naamioituja mielihaluja. Jotka syntyy siitä, että esillä on jotain kivaa, ja vielä halvalla (tai ainakin mielikuva halpuudesta). Itselleen on paljon helpompi selittää ostopäätöstä sillä että tarvitsee jotain, kuin sillä että vain haluaisi jotain.
Mainokset ainakin yrittävät luoda tarpeita. Välillä ne siinä onnistuvatkin. Kyllähän se keltainen kuvastokin on tehty mahdollisimman houkuttelevaksi.
Minä ostan halvennuksista joskus myös jotain kivaa pientä, jota jemmaan viemisiksi. On kätevää, kun komerossa on muutamia juttuja, jotka voi napata viemisiksi tai antaa vaikka joulun aikaan vastalahjaksi, kun itse yllättäen saa jotain. Nämä pyrin pitämään ”häviävinä” eli sellaisina, joista ei jää saajalle pysyvää vaivaa (kiva saippua, kynttilä, jotain syötävää jne.) Tämä siksi, kun ei aina tunne saajan makua enkä halua että saaja joutuu saamaan jotain oman makunsa vastaista pitkäikäistä.
Muuten ostan useimmiten peruskosmetiikkaa tai pesuaineita alennuksista. Ja usein en osta mitään, koska alennukset monesti ovat vain näennäisiä.
Nuo alennukset vaihtelevat. Yhdessä tuotteessa oli hp-hintalappu liimattu suoraan vanhan lapun päälle. Sieltä alta paljastui alkuperäinen hinta. Laskin, että alennusta tuli tasan 31%. Toisessa tilaamassani tuotteessa alennusprosentti oli 36,5. Eli hintatietoisuus kannattaa.
Samantapaista listaa olen hahmotellut itselleni tueksi alennusmyynteihin 🙂 Olen kuitenkin todennut parhaaksi pysyä kokonaan pois alennushärdelleistä, koska paikan päällä houkutuksia tulee kuitenkin.
Sen verran uskaltauduin pistäytymään hulluilla päivillä, että hain sielä vakkaridödön. Ostan sen saman aina ja joka kerta se on tarjouksessa. Jopa tällä täsmäiskulla meinasin haksahtaa nahkahanskoihin, jotka eivät edes olleet ihmeellisen halvat. Onneksi tuli kiire treeneihin, enkä ehtinyt jäädä pyörimään.
Jotenkin se ilmapiiri vain onnistuu lietsomaan tunnetta, että nyt on käsillä ainutkertainen tilaisuus. Vaikka eihän se niin ole, koko ajan jossain on alennuksia.
Siihen ainutkertaisen tilaisuuden fiilikseen ne siellä tähtää kaikin keinoin! Se saa ihmiset ostamaan enemmän. Lisäksi ne tavararöykkiöt luo sellaista yltäkylläisyyden vaikutelmaa. Kun kuljin siellä käytävää pitkin tuli fiilis että pitäiskö ostaa – vaikka ei ollut millekään tarvetta. En ostanut mutta ihmettelin sitä omaa tunnetta siinä mennessä kyllä.