Arkijärki-podcast 40: Miten etenee 18/2018 -projekti?

Julkaistu , kirjoittanut
2

HUOM! Podcastin julkaisuaika siirtyy perjantaille! Jatkossa siis podcast ilmestyy siis aina perjantaisin torstain sijasta. Tämä antaa minulle paremmin ajoittaa tekstejä blogiin, ja toisaalta teillä on viikonloppuna aikaa kuunnella.

Tässä podcastissa kerron, miten 18 asiaa vuodelle 2018 on sujunut. Edellinen päivitys oli huhtikuulta

, joten nyt kun vuotta on vielä viimeinen neljännes jäljellä, tuntui sopivalta katsastaa miten projekti edistyy. Osa on jo saatu päätökseen, osa tehty jopa moneen kertaan ja muutama tehtävä on vielä kokonaan aloittamatta. Koska taloyhtiön sähköremontti on edelleen käynnissä, podcastissa kuuluu taustalla hieman rakentamisen ääniä. Podcastin kesto on reilut 17 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä. Olen päivittänyt tuon podcast-sivuston, joten kaikki podcastit ykkösestä lähtien löytyvät linkkeineen sieltä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Tarina ikuisesta puserosta

Julkaistu , kirjoittanut
25

Moni on toivonut tarinoita omasta vaatekaapistani, ja ensimmäinen postaus herätti vilkasta keskustelua. Tässä tulee seuraava osa: tarina puserosta, joka on luultavasti ikuinen.

Sen jälkeen kun esikoinen oli syntynyt, jouduin akuuttiin vaatekriisiin. Mitkään vanhat vaatteet eivät nimittäin mahtuneet sillä hetkellä päälle. Tilanne saattaa olla tuttu myös sellaisille, jotka eivät ole äskettäin synnyttäneet. Yhtäkkiä vain huomaa, että vaatekaapissa ei ole juuri mitään, mitä voisi laittaa ylleen. Tilanne oli sellainen, että minun oli kirjaimellisesti pakko ostaa uusia vaatteita. Päädyin ratkaisemaan tilanteen niin, että varasin ajan Stockmannin pukeutumisneuvojalle. Annoin varsin väljät ohjeet. Tarkoitus oli hankkia monenlaisia vaatteita, joilla pärjäisin ainakin puoli vuotta kaikissa tilanteissa. Ainoa kriteeri mekkojen ja yläosien suhteen oli se, että niissä piti pystyä imettämään vauvaa.

Näin sivumennen sanoen tämä oli yksi parhaista päätöksistä ikinä, sillä ostin tuon tapaamisen seurauksena läjän vaatteita, jotka oikeastaan muodostivat kapselipuvuston, jota käytin ainakin seuraavat puoli vuotta. Tuolloin en ollut kapselipuvustosta kuullutkaan, mutta käytännössä se oli kuitenkin lopputulos: neljät housut, muutama pusero, kaksi mekkoa, kolme alustoppia. Yhteensä vaatteita oli kymmenkunta, ja yksi niistä on edelleen jäljellä. Se on tämä:

Pusero on kokoa 44, mutta koska se on malliltaan pussimainen ja väljä, se menisi varmaankin sujuvasti kenelle tahansa välillä 36–46. Kangas on hyvin läpikuultava, olen aina pitänyt toppia tämän alla. Pääntie ja helma ovat joustavat ja hihat ylettyvät kyynärpäihin saakka. Kaula-aukko on laaja, sen voi vetää olkapäiden alle jos haluaa. Yhdistin tämän yleensä leveälahkeisiin housuihin jotka myös ostin samalla kertaa, jolloin kokonaisuus sopi mukavasti kaikenlaisiin vähän siistimpää vaatetusta vaativiin tilaisuuksiin. Pidin tätä vauvavuonna runsaasti, mutta sitten pusero jäi kaappiin.

Syynä on se, että keltainen ei sovi minulle erityisen hyvin. Sen huomaa vaikkapa tästä kuvasta, jossa pusero on päälläni. Olen luonnostani varsinainen kalpeanaama, eikä keltainen paranna asiaa. Printit eivät varsinaisesti ole minun juttuni, joten tämä kuosi on aina tuntunut vähän liian kukkaiselta ja kirjavalta. Lisäksi selässä on kolme pientä nappia, ja vaikka niitä ei yleensä näe eikä niihin tarvitse koskea, en tykkää niistä yhtään. (En ylipäätään tykkää napeista missään muodossa, mutta se on toinen tarina.)

Aika kirjava.

Olin laittamassa tätä puseroa kierrätyskassiin jo vuosi sitten, mutta sitten ajattelin, että tämä on juuri sitä kertakäyttökulttuuria, josta haluan irtisanoutua. Päätin haastaa itseni ja poistamisen sijasta yrittää ottaa pusero aktiiviseen käyttöön uudelleen. Onnistuinkin siinä kohtuullisesti, ja löysin useampia tapoja yhdistellä tätä erilaisiin hameisiin ja housuihin. Olen pitänyt tätä ainakin tummien pillifarkkujen, valkoisten pellavahousujen ja pinkin A-linjaisen hameen kanssa.

Tässä topissa on vain yksi ongelma: se on ikuinen. Materiaali on 100% polyesteriä, mikä tarkoittaa, että tämä kestää varmaankin kaikkea muuta paitsi polttamista. Se ei rypisty, nyppyynny, haalistu, kutistu eikä kulahda. Tämän voi tunkea kassin pohjalle, ja se ilmestyy sieltä aivan samanlaisena kuin ennenkin. Sen voi pestä koneessa eikä sitä tarvitse ikinä silittää. Tätä on mahdotonta pitää niin paljon, että vaate kuluisi loppuun.

En tietenkään enää ostaisi  tällaista. Mutta silloin kun tämän ostin, en ollut läheskään näin tietoinen vaatteiden ominaisuuksista. Minulla ei ollut ostotilanteessa halua eikä mahdollisuuksia lähteä etsimään täydellistä vaatetta, ja pusero täytti tarkoituksensa riittävän hyvin. Nyt olen kuitenkin jälleen kahden vaiheilla, luopuako vai ei. Luopumisen puolesta puhuu se, että väri ja kuosi eivät hirveästi miellytä, ja paita saa minut vähän sairaan näköiseksi. Samoin se, että pusero on priimakunnossa, sen voisi lahjoittaa hyvällä mielellä eteenpäin. Mutta säilyttämisen puolesta puhuu taas se, että malli sopii minulle hyvin, vaatteelle on tilaa kaapissa, ja jos haluan, voin käyttää sitä väriongelmasta huolimatta. En rakasta tätä vaatetta, mutta en varsinaisesti vihaakaan. Mutta ei tämä mikään lempivaate ole. Jos nyt törmäisin tähän kaupassa, en ostaisi, en edes harkitsisi ostavani.  Käyttökertoja tälle on tullut vuosien aikana 20–30. En tiedä olisiko 30 kertaa vielä aivan täynnä, mutta on tätä pidetty.

Olen pian pakkaamassa kesävaatteita säilytykseen. Pitäisikö tämä pakata mukaan, vai siirtää kierrätyskassiin? Mitä te tekisitte?

Kaikki palaa – vai palaako?

Julkaistu , kirjoittanut
9

Olen koko viikonlopun pohtinut omia roskiani. Olen varsin ahkera lajittelija: meillä on nykyisin omat astiat muoville, biojätteelle, lasille, metallille, pahville, paperille ja sekajätteille. Lisäksi pantilliset pullot palautetaan kauppaan ja elektroniikkaromu sekä ongelmajätteet palautetaan asianmukaisiin keräyksiin kerran tai pari vuodessa. Käyttökelpoista tavaraa en laita roskiin vaan pyrin kierrättämään kirppisten tai hyväntekeväisyyden kautta. Tekstiilijäte on ainoa, jota en ole erikseen kuskannut minnekään, ensisijaisesti siksi, että en ole uskonut sen vaihtoehdon olevan yhtään polttamista parempi.

Mutta viikonloppuna luin tämän artikkelin, (jonka linkkasin myös eilen Viikon vinkeissä) jossa kerrotaan, että vaikka jätteenpolttolaitokset ovat vähentäneet kaatopaikkojen tarvetta merkittävästi, on syntynyt uusi ongelma. Polttaminen tuottaa hirmuisen määrän tuhkaa ja kuonaa, jolle pitäisi nyt keksiä jokin sijoituspaikka. Tuhkaa syntyy tietenkin kaikesta polttamisesta, mutta kuona on kaikkea sitä, mikä ei pala. Toisin sanoen materiaalia, jonka pitäisi olla jossain muualla kuin sekajätteen joukossa, kuten esimerkiksi metallia. Kovin moni heittää edelleen peltipurkit sekajätteeseen, vaikka oikea paikka olisi metallinkeräyksessä.

Sekajätteeseen heitetään myös paljon sellaista materiaalia, mikä kyllä palaa, mutta mille olisi omakin keräyksessä, kuten muovia, paperia ja pahvia. Uutisessa todetaan, että esimerkiksi jätteenpolttolaitoksessa, jossa 1,5 miljoonan eteläsuomalaisen jätteet, syntyy tuhkaa ja kuonaa 8 tonnia tunnissa. Jos lajittelisimme oikein, määrä voisi pudota puoleen. Tämän faktan ääreen on aiheellista pysähtyä hetkeksi.

Mitä minä voin tehdä?

Tätä asiaa olen siis pohtinut koko viikonlopun. Millä tavalla minä voisin tuota kasaa pienentää? Ensimmäiseksi päätin, että lakkaan fuskaamasta lajittelun suhteen. Nimittäin vaikka varmaan noin 90% roskista meneekin oikeisiin laareihin, tulee sekajätteen joukkoon silti heitettyä välillä sellaista, minkä oikeastaan voisi myös lajitella. Ihan vain laiskuuttani. Esimerkiksi likaiset jugurttitölkit – en läheskään aina jaksa niitä huuhdella, vaan survon ne sekajätteisiin. Tai katsokaa tätä alla olevaa kuvaa, siinä on hammasharjan pakkaus. Ennen tätä artikkelia olisin heittänyt tämän sekajäteroskikseen. Nyt irrotin kuitenkin muovin ja pahvin toisistaan, ja lajittelin molemmat oikein.

Ei ollut iso homma repiä pahvia muovista irti. Siitä huolimatta olisin aiemmin jättänyt sen tekemättä.

Olen myös ruvennut miettimään muovia ja lasia pakkausmateriaalina. Helsingissä lasinkeräykseen ei saa laittaa esimerkiksi lasisia kosmetiikkapakkauksia. HSY:n mukaan ne kuuluu laittaa sekajätteisiin, mutta sitten kun ne laittaa sinne, nehän eivät pala, joten niistä tulee tuota ylimääräistä kuonaa. Sen sijaan esimerkiksi muovisen dödöputelin voi lajitella muovinkeräykseen, jolloin siitä tehdään uutta muovia. Alan kallistua sille kannalle, että tässä tapauksessa muovi olisi ehkä kuitenkin parempi, jos sen pystyy lajittelemaan. Vai onko? Mistähän tämänkin saisi selville?

Näitä pohtiessa olen myös miettinyt paljon zero waste- eli nollahukkaelämäntapaa. Tähän tehokkaaseen lajitteluun nojaten olen pitänyt asiaa vähän liioitteluna, ainakin Suomessa, jossa lajittelu ja kierrätys toimivat hyvin. Mutta nyt katson asiaa vähän toiselta kantilta. Nimenomaan sekajätteen minimoimisessa on tämän artikkelin valossa kovasti järkeä. Keinoja olisi varmasti monia, mutta se aihe ansaitsee oman kirjoituksensa myöhemmin.

Tunnustaako kukaan muu joskus fuskaavansa lajittelussa? Miten te suhtaudutte lajitteluun ja jätteen polttamiseen? Entä onko täällä lukijoissa yhtään zero waste -elämää viettävää lukijaa?

Viikon vinkit: Jätteenpolton iso ongelma, mikromuovit kosmetiikassa ja loppukevennys

Julkaistu , kirjoittanut
2

Tämä ensimmäinen linkki on todella kiinnostava. Siitä käy ensinnäkin ilmi, että moni suomalainen ei edelleenkään viitsi lajitella. Kaatopaikat ovat lähes kadonneet mutta poltettavan jätteen mukana on tullut uusi ongelma: rekkalasteittain tuhkaa ja kuonaa, joka sekin pitää laittaa jonnekin. Myönnän, etten ole tätä puolta tullut ajatelleeksi. Kuvittelin jotenkin naivisti, että jätteet todella haihtuvat suunnilleen olemattomiin. Mutta ei, mitä enemmän roskien mukana on materiaalia, jonka voisi lajitella muutenkin, sitä enemmän syntyy tarpeetonta jätettä palamisen sivutuotteena. Puhumattakaan siitä, että osa ihmisistä ei tunnu ymmärtävän, että esimerkiksi metalli ei pala. Tämä aihe pohdituttaa niin paljon, että tiedossa on kokonainen postaus roskista, kunhan saan ajatukseni ojennukseen.

Kirjoitin täällä jokunen viikko sitten mikromuovikieltoon kosmetiikassa pyrkivästä kansalaisaloitteesta. Nyt törmäsin Kemikaalicocktail-blogissa ajatuksia herättävään puheenvuoroon, jossa todettiin ettei kielto välttämättä ole hyvä asia. Olen eniten samaa mieltä siitä, että muovin kieltäminen kosmetiikassa on kärpäsen kakkaa verrattuna vaikkapa liikenteen tuottamaan mikromuovisaasteeseen. Mutta olen erimieltä siitä, etteikö lainsäädäntö olisi lähtökohtaisesti hyvä asia. Kuluttaja voi tietysti aina valita itsekin oikein, mutta jos valinta on tehty lainsäädännöllä helpoksi, aina parempi. Tämä oli mielenkiintoinen juttu, suosittelen.

Loppukevennys: saako suihkuun mennä, kun pesukone on päällä? Iltalehti kertoo totuuden.

Arkijärki-podcast 39: Milloin lopettaa tavaroiden raivaaminen?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tässä on aihe, joka ei olisi tullut mieleen vuonna 2012, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Mutta silloin ei raivaaminen, minimalismi ja tavaroiden vähentäminen ollut vielä muotia. Konmarista ei oltu silloin kuultukaan. Nyt kirjastossa on pitkä rivi tavaroiden vähentämiseen liittyvää kirjallisuutta, järjestämisoppaita ja erilaisia filosofioita, joiden mukaan kodin tavarapaljoudesta saa yliotteen. On myös noussut esiin pohdintoja siitä, milloin tavaran vähentäminen on mennyt liiallisuuksiin, tai että mihin asti minimalismi voi tuoda elämään merkitystä.

Minimalismi.net -blogista bongasin tänään tekstin, jossa sanotaan näin: ”Kun ei ole enää puuhasteltavaa, joutuu lopulta pysähtymään ja kohtaamaan itsensä.” Totta joka sana! Aloin miettiä asiaa, ja huomasin että samaa voi soveltaa myös pienemmässä mittakaavassa. Kukapa ei olisi tarttunut tiskiharjaan tai imuriin juuri silloin, kun oikeastaan pitäisi lukea tenttiin, täyttää tylsiä lomakkeita tai tehdä jotain muuta epäinspiroivaa? Ja ehkä joskus kodin vimmainen järjestäminen voi olla keino välttää omien arvojen syvällisempää pohdintaa. Niinpä tässä podcastissa puhunkin siitä, missä se raja menee – milloin raivaaminen riittää? Ja mikä tämän kaiken tavaran vähentämisen ja järjestämisen tarkoitus lopulta on. Aihe oli sen verran inspiroiva, että kestoa podcastilla on tällä kertaa lähes 18 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Mikä on tarpeellista?

Julkaistu , kirjoittanut
11

Olen ostolakon myötä pohdiskellut paljon sitä, mikä on tarpeellista. Tämä ajatus on varmasti tuttu monille, jotka ovat omaa kulutustaan ylipäätään miettineen. Mitkä hankinnat ovat aidosti tarpeellisia? Tämä on hankala kysymys, sillä oikeastaan minkä tahansa hankinnan voi perustella tarpeella. Esimerkiksi: kumisaappaani vuotavat vettä, joten on hyvin selkeää todeta, että tarvitsen uudet. Mutta entä tämä: kaikki villapaitani ovat mustia, joten tarvitsen kevääksi jotain vähän värikkäämpää. Mutta tarvitsenko kumpaakaan? Voihan kumisaappaatkin (ehkä) paikata, ja mustia paitoja voisi pitää myös keväällä.

Etenkin kun puhutaan vaatteista, todellista tarvetta voi olla vaikea määritellä. Ongelma on tässä: aina voi kyseenalaistaa sen, tarvitaanko jotain todella. Voidaan sanoa, että Suomessa tarvitsee useammat kengät, koska meillä on neljä vuodenaikaa. Mutta eihän se viime kädessä ole totta. Ei tarvitse mennä kuin pari sataa vuotta taaksepäin historiassa, kun tulee vastaan ihmisiä, jotka tuskin omistivat yksiäkään kenkiä koko elämänsä aikana. Joten millä perusteella nykyihminen muka tarvitsee sekä kumpparit että talvikengät että sandaalit että lenkkarit, puhumattakaan korkokengistä? Jos 1600-luvulla pärjättiin ilman, miksei nyt?

Tarpeita on erilaisia

Tässä kohdassa on hyvä vähän laajentaa ajattelua. On nimittäin muitakin tarpeita, kuin se aivan välttämätön henkiinjäämisen tarve. Amerikkalainen psykologi Abraham Maslow esitteli kuuluisan tarvehierarkiansa jo 1940-luvulla. Sen ytimessä on ajatus siitä, että ihmisellä on erilaisia tarpeita, jotka ovat tietyllä tavalla suhteessa toisiinsa. Usein näitä tarpeita kuvataan kolmiona, jossa alempi kerros on saavutettava, jotta ihmisellä riittäisi energiaa ja kiinnostusta toteuttaa seuraavan tason tarpeita. Maslowin mukaan ensimmäisenä on fysiologiset tarpeet, kuten nälkä ja jano, siis toisin sanoen juuri ne perimmäiset henkiinjäämisen kannalta olennaiset asiat. Sen jälkeen tulee turvallisuuteen liittyvät tarpeet, siis että tuntee olonsa turvatuksi esimerkiksi taloudellisesti tai emotionaalisesti. Kolmantena on sosiaaliset tarpeet, kuten perhe ja ystävät, neljäntenä tarve tuntea itsensä arvostetuksi ja viimeisenä esteettiset tarpeet ja itseilmaisun tarve. Menemättä Maslowin teoriaan sen syvemmälle, hänen ajatuksensa kuitenkin havainnollistaa hyvin sen, että tarve voi olla aito ja perusteltu, vaikka se ei olisikaan välttämätön henkiinjäämisen kannalta.

No, mitä tämä sitten tarkoittaa siinä tilanteessa, kun pähkäilemme vaatekaupassa ja mietimme, tarvitsemmeko uutta paitaa vai emme? Jos lähdetään siitä, että kotoa löytyy jo muutama vaatekappale, paita ei ole tarpeellinen. Mutta sen sijaan sosiaalisten tarpeiden näkökulmasta uusi paita voi oikeasti olla välttämätön. On esimerkiksi runsaasti työpaikkoja, joissa ihmisten odotetaan olevan tietyllä tavalla pukeutuneita. Ilman asianmukaista vaatetusta työn voi pahimmillaan menettää kokonaan, mutta vaikkei niin kävisikään, ryhmästä kovasti poikkeava pukeutuminen voi saada työkaverit karttelemaan sitä yhtä oudosti pukeutuvaa tyyppiä. Uusi paita voi siis olla täysin perusteltu taloudellisen turvallisuuden ja sosiaalisen hyväksynnän takia.

Pyramidin huipulla

Elämme niin kehittyneessä yhteiskunnassa, ettei meidän tarvitse miettiä, palellunko ilman tätä puseroa kuoliaaksi vai en. Sen sijaan vaatteen tarpeellisuus sosiaalisesta näkökulmasta on täysin relevantti pohdinta. Mielestäni on täysin perusteltua omistaa myös hienompia vaatteita, joissa voi esimerkiksi osallistua juhliin tai mennä vaikka konserttiin. On hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, että voi tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa, ja jos ei omista sosiaalisiin tilaisuuksiin sopivia vaatteita, tästä voi tulla oikea ongelma. Olen myös seurannut blogeja, joissa pukeutuminen on selvästi ihmiselle tärkeä itseilmaisun muoto. Jos asia on näin, eikö silloin voi hyvin todeta tarvitsevansa tiettyä vaatetta vain sen ulkonäön takia? Eikö elämässä saisi olla kauneutta ihan vain kauneuden vuoksi?

Tarve-keskustelun takana on yritys erotella todelliset tarpeet mielihaluista. Jos on tarkoitus ostaa ainoastaan tarpeellista, ei voi ostaa uutta vain siksi, että tekee jotain mieli. Tässä kohdassa ajatus helposti harhautuu sivuraiteelle, sillä emmehän me henkiinjäämisen kannalta todella tarvitse juuri mitään uutta. Mutta kuten tuossa ylempänä tuli perusteltua, tarpeita on muitakin kuin niitä aivan välttämättömiä. Tämä tekee mielihalujen ja tarpeiden erottelusta hankalampaa. Luulenkin, että olemme siirtyneet siihen tilanteeseen, että on hyödyllisempää miettiä, kuinka monta vastaavaan tarkoitukseen soveltuvaa vaatetta kotoa löytyy jo ennestään. Tuo lukumäärä kertoo paremmin, onko kyseessä tarve vai mielihalu. Esimerkiksi jos työkäyttöön on jo olemassa viidet siistit housut, voi miettiä, tarvitseeko niitä kuudensia oikeasti.

Vain mieliteko – ostanko?

Tarve on kuitenkin sekin vain yksi näkökulma. Koska en ole minimalisti, minusta on ihan ok ostaa muistakin syistä – tietyt reunaehdot huomioiden. Joku voi varmasti pärjätä kaksilla sukkahousuilla, mutta jos tekee mieli ostaa niitä kaikissa sateenkaaren väreissä, en näe sitä ongelmana, jos ostoksiin on varaa ja jos niille on kotona paikka minne ne mahtuvat. Olennaista on tietenkin myös se, tuleeko vaate tai tavara todella käyttöön. Pelkästä mielihalusta ostaminen muuttuu ongelmaksi, jos kaapit täyttyvät vaatteilla, joita on käytetty kerran, kunnes niihin on kyllästytty. Yksi tapa miettiä tarpeellisuutta onkin arvioida, miten ahkeraan käyttöön tavara tai vaate tulisi.

Kun siis puntaroi kaupassa, ostaisiko jotain vai ei, on turha ahdistua siitä, ettei oikeasti tarvitse mitään. Tarpeellisuus on laajempi käsite, kuin mitä ensivilkaisulla voisi ajatella, eikä senkään tarvitse olla ainoa kriteeri. Tämän ei kuitenkaan tarvitse johtaa siihen, että rupeaa ostelemaan holtittomasti kaikenlaista sillä perusteella, että jokaiselle ostokselle voi kyllä keksiä jonkun ”tarpeen”. Oikeastaan näkökulman laajentaminen tarpeellisuuden suhteen tekee ostamisesta entistä tietoisempaa. Jos en tarvitse tätä jäädäkseni henkiin, miksi sitten? Muitakin hyviä syitä on. Ja jos lopulta ainoa syy on se, että tämä vain näyttää kauniilta tai ilmentäisi persoonallisuuttani, voi kysyä itseltään, haluaako siitä huolimatta ostaa. Minä olen ostanut edellä mainituista syistä, eikä kaduta. Esimerkiksi taide menee tähän kategoriaan automaattisesti. Vaatteetkin voivat mennä, mutta niiden kohdalla ainakin oma seulani on tiheämpi. Jokin mekko voi olla ihana, mutta päätän silti etten tarvitse sitä, sillä ihania mekkoja on jo ennestäänkin. Joskus tunsin huonoa omaatuntoa ostoksista, joita en näennäisesti ”tarvinnut”, sillä olihan minulla jo kaikkea, mitä henkiinjäämiseen tarvittiin. Mutta sitten onneksi älysin, että asiaa voi katsoa vähän laajemminkin.

Mitä mieltä te olette? Mikä on tarpeellista?

Viikon vinkit: kylpyhuoneen riskit tavaroille, muovikassin hiilijalanjälki sekä kirppisten hyviä ja huonoja puolia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ilta-Sanomat kierrättää amerikkalaista ohjelistaa kosmetiikkatuotteista ja tavaroista, joita ei pitäisi säilyttää kylpyhuoneen kaapissa. Kosteus ja lämpö eivät tietenkään paranna monia tuotteita, mutta sitä en ihan ymmärrä, miten kynsilakat voivat pilaantua kylppärissä. Nehän ovat tiiviissä lasipullossa. Lämpövaihtelun pitää olla aika iso, että kynsilakka pilaantuisi. Tai näin ainakin arvelen? (IS)

Muovipussien kulutus on edelleen laskussa. Tässä YLEn artikkelissa kauppaketjut avaavat muovipussien ostolukuja, ja pohtivat syitä niihin. Toisaalta jutusta käy hyvin ilmi, että kokonaisuuden kannalta kauppakassilla ei ole niin suurta merkitystä kuin kassin sisällöllä. Muovikassi ei ole suuri synti, jos valitsee kierrätysmateriaalista tehdyn kassin, ja sitten käyttää sitä monta kertaa, ja lajittelee lopulta muovinkeräykseen takaisin.

Kierrätys- ja raivausbuumi jatkuu edelleen päätellen siitä, että vastikään on julkaistu kirja kirpputorilla myymisestä. Kirjan on kirjoittanut Elisa Tikkanen, ja sen nimi on Kirppareiden kuningatar. Tämä lieneekin hyvä opas kaikille, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita. Kodin Kuvalehti käy Elisan johdolla läpi erilaisia kirppismuotoja, ja listaa niiden hyvät ja huonot puolet.

Arkijärki-podcast 38: Pitääkö bloggaajan olla täydellinen?

Julkaistu , kirjoittanut
18

Olen huomannut sellaisen ilmiön, että kun pidempään kirjoittaa jostain aiheesta, kohtaa välillä aika kovia odotuksia. Esimerkiksi vanhemmuudesta kirjoittava saa herkästi kipakkaa palautetta, mikäli tunnustaa välillä lepsuilevansa, ja minä taas saan palautetta aina, kun kerron heittäväni jotakin roskiin. Jostain syystä roskat herättävät järjestelypiireissä intohimoja! Tässä podcastissa pohdin, mistä erilaiset odotukset kirjoittajia kohtaan kumpuavat, ja toisaalta kerron, miltä palautteen saaminen tuntuu.

Luulen, että yhteistä kaikille pitkään jostain aiheesta kirjoittaneille on kuitenkin se, että omaa aihepiiriä on tullut pohdittua syvällisesti monelta eri kantilta. Jos monen vuoden ajan kirjoittaa jostakin aiheesta joka viikko, ehtii käydä läpi moninaiset aiheet, miettiä oma suhtautuminen niihin sekä pohdiskella omia toimintatapojaan monelta suunnalta. Näin on tapahtunut myös minulle. Uskallan väittää, että olen ajatellut ekoasioita, kierrätystä, lajittelua ja omia valintojani näiden asioiden suhteen enemmän, kuin joku muu koko elämänsä aikana. Tästä on seurannut se, että fiilispohjaisia päätöksiä ei tällä saralla juurikaan tapahdu.

Tärkeintä on kuitenkin se, että täydellisen suorituksen odottaminen niin itseltä kuin keneltä muultakaan on raskasta. Se voi jopa lamauttaa, ja sitten ei ainakaan tapahdu mitään hyvää. Siksi myötätunto sekä itseään kuin muitakin kohtaan on parempi lähtökohta. Kukin toimii omista resursseistaan lähtien, ja suoritustaso vaihtelee. Pääasia on, että jotain yritystä löytyy. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö bloggaajan olla täydellinen?

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin kesto on 17 minuuttia.

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesintai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

Podcast: Play in new window | Download

Subscribe: RSS

Elokuun vaateraportti

Julkaistu , kirjoittanut
16

Elokuu loppuu parin päivän päästä, ja koska en usko, että näiden kahden päivän aikana tulen ostamaan mitään vaatteita, raportoin kuukaudesta näin hieman etukäteen. Tällä kertaa on ilosia uutisia: elokuusta tuli kuin tulikin nollakuukausi, eli en ostanyt yhtään vaatetta itselleni tämän kuun aikana! Vaatelisäyksiä tuli yksi, sillä sain yhden second hand -aluspaidan. Tai oikeastaan pelastin sen itselleni käyttöön sen sijaan, että paita olisi päätynyt hyväntekeväisyyslahjoituksena eteenpäin. Kyseessä on lyhythihainen, ihonvärinen ja liukas aluspaita, joka sopii loistavasti paksujen villapaitojen alle. Ennakoin jo talvea, toivottavasti niille villapaidoille tulee käyttöä.

Olen kuitenkin harjoittanut maltillisuutta ja itsehillintää. Kun heitin sen uimapuvun viime kuussa roskiin, tajusin samalla, että täytyy jossain vaiheessa ostaa uusi. Meinasin jo rynnätä viimeisiin alennusmyynteihin sitä hankkimaan, kunnes ymmärsin, että ei ehkä kuitenkaan kannata ostaa, jos tarjolla ei ole mitään sellaista mikä aidosti miellyttäisi. Meinasin haksahtaa siihen vanhaan sudenkuoppaan, että ostetaan nyt kun halvalla saa, ja valitaan se vähiten huono. Mutta onneksi tulin ajatelleeksi tätä ääneen, jolloin puoliso ehti kuvannollisesti napata hihasta kiinni, ennen kuin tein tyhmän ostoksen. Uimapuvun aion kyllä ostaa, mutta ei ole kiire eikä hätä. Ehdin etsiä rauhassa sopivan ja hyvän.

Olen kuitenkin iloinen, että tässä kuussa ei ostoksia tullut. Vaikka nämä vuoden aikana kertyneet vaatteet ovatkin suurimmaksi osaksi hyviä ja perusteltuja hankintoja, niin silti on tuntunut välillä siltä, että tästä on ostolakko kaukana. Niin kuin tietysti kirjaimellisesti katsottuna on ollutkin. Mutta toisaalta olen huomannut sen, että jos hyvin pitkään lykkää jonkin vaatteen hankkimista, vaikka sitä oikeastaan tarvitsisi, joutuu sitten kerralla hankkimaan useamman yhtä aikaa. Kuten nyt vaikka nuo urheiluvaatteet. Kun kitkuttelin vuosikausia ostamatta uusia, ne vanhat ehtivät muuttua käyttökelvottomiksi. Sitten oli pakko ostaa esimerkiksi monta paria sukkia yhdellä kertaa.

Tämä on yksi niistä asioista, joita olen tämän shoppailuseurannan myötä miettinyt paljon. Oletetaan, että tietty vaate, kestää tietyn määrän käyttökertoja. Eli esimerkiksi vaikka sukat kestävät ehjinä 80 käyttökertaa + pesua (tämä on kuvitteellinen esimerkki). Jos omistan yhdet sukat, ne kestävät siis ehjinä 80  päivää, olettaen että ne pestään jokaisen käyttökerran jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että joutuisin ostamaan uudet sukat noin kolmen kuukauden välein. Jos taas omistan neljät sukat, ne riittävät tasaisellä käytöllä koko vuodeksi, mutta sitten on ostettava kerralla yhtä monta uutta paria. Lopputulos on siis joka tapauksessa sama, mutta mitä useamman vaatteen omistaa, sitä kauemmin yksittäinen vaate kestää, sillä se tulee harvemmin käyttöön. Tämä taas heijastuu suoraan siihen, miten usein täytyy ostaa uusia vaatteita.

Tästä näkökulmasta aiemmin kritisoimani käytäntö, että esimerkiksi juuri sukkia tai jotain muuta vaateryhmää ei lasketa mukaan, on perusteltu. Toisaalta jos jonkin vaateryhmän jättää kirjanpidon ulkopuolelle, voi huomaamattaan pitää turhankin suurta varastoa, tai hankkia niitä lisää aina kun sopivasti sattuu kohdalle, riippumatta siitä onko tarvetta vai ei. Jatkan siis kirjanpitoa kaikkien vaateryhmien osalta, mutta lakkaan stressaamasta sukista ja alushousuista. Niitä on ostettava sitä mukaa kuin vanhat menevät rikki. Keskityn siis jatkossakin enemmän siihen, etten ostele sellaisia turhia vaatteita, joita ei käyttämällä saa pidettyä puhki.

Lopuksi totean, että tekstiilijätettä syntyi tässä kuussa vähän, vain 63 grammaa. Se koostui kokonaisuudessaan erilaisista parittomista sukista, joita käytin ensin kenkien lankkaamiseen. Kaiken kaikkiaan tämä kuukausi on ollut erittäin hiljainen tekstiilien liikehdinnän suhteen. Ensi kuusta ennakoin, että saatan ostaa sen uimapuvun. Muille vaatteille ei tietääkseni ole tarvetta, mutta katsotaan miten käy.

Miten teidän kuukausi on sujunut?

Päätöksenteko uuvuttaa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olen juuri tajunnut, miksi monesti on hyvä idea hyödyntää ammattiapua näissä remonttiasioissa. (Sen lisäksi tietenkin, että he osaavat hommat noin sata kertaa paremmin, kuin mitä itse tekisi.) Kyse on valinnoista. Ammattilainen osaa tehdä parempia valintoja. Hän tietää kokemuksesta, mitkä materiaalit toimivat erilaisissa ympäristöissä. Hänellä on kokemusta siitä, millainen laatu eri merkkisillä tuotteilla on. Hän tietää, miten pinnat vanhenevat ja miltä jokin asia näyttää muutaman vuoden päästä.

Pyysin eteisen suunnitteluun apua ammattilaiselta. Minulla oli selkeä näkemys siitä, mitä toiminnallisuuksia sinne pitäisi saada, mikä määrä tavaraa kaappeihin oli tulossa ja mitkä jutut toimivat jo nykyisellään. Mutta minä en tiedä, mistä saisi ostaa tyylikkäitä valaisimia, senkkejä tai laattoja. En tiedä, millaisia vaihtoehtoja olisi edes olemassa, tai että millaisia kannattaisi etsiä. Sen sijaan suunnittelun ammattilainen tietää. Otetaan vaikkapa nuo lattialaatat. Niitä löytyy maailmasta tuhansittain erilaisia. Nykyisin, kun mitä vain voi tilata mistä päin maailmaa tahansa, ei tarvitse tyytyä siihen, mitä lähimmässä rautakaupassa on tarjolla. Voi miten helppo maailma olikaan silloin, kun vaihtoehtoja ei ollut kuin kymmenkunta!

Mutta tässä kohdassa ammattilaisesta on paljon hyötyä. Kerroin hänelle, millaista fiilistä ja yleisilmettä havittelimme, ja hän puolestaan etsi ne kymmenkunta vaihtoehtoa, jotka sopivat kuvaukseen. Ilman tätä apua olisin joko uuvahtanut ja turhautunut puolessa tunnissa netin loputtomiin valikoimiin, ja sitten ajanut sinne rautakauppaan ja valinnut siedettävimmän vaihtoehdon sieltä. Mutta ei tässä kaikki. Ammattilainen osaa myös ennakoida, miten sisustusmuoti kehittyy. Kaunis ja räväkkä laatta näyttää luultavasti seitsemän vuoden päästä ”niin kymmenlukuiselta”. Neutraali kestää aikaa paremmin.

Tällaiset eteiseen tulee, kunhan ehtii. Pinta on mukavan eläväinen ja tykkään tuosta 6-kulmaisesta muodosta, vaikka väri onkin neutraaleista neutraalein.

Mutta laattojen lisäksi myös saumauksella on väliä. Opin, että saumausaineissakin on eroa. Ei vain värin vaan myös materiaalin perusteella. En pysty maallikkona arvioimaan, mikä olisi paras, joten soitin tutulle remontoinnin ammattilaiselle, ja kysyin häneltä. Nyt tiedän, että epoksi on eteisessä parempi. Hintaeroa on kuulemma tavalliseen saumaan verrattuna, mutta toisaalta laatoitettava alue on pieni. Joten valitsen mieluummin vähän kalliimman mutta paremman.

Eteisen lattia on hyvä esimerkki siitä, miten ketjureaktion lisäksi remontti väsyttää, sillä päätöksiä on niin paljon. Olin ajatellut hyödyntää eteisestä irrotetut hyllyt keittiössä. Mutta kun puoliso huomautti, että kannattaisiko samalla vaivalla laittaa seinälle jotain vähän kauniimpaa, kun kerran tekemässä ollaan, olen palannut nollapisteeseen. Pitäisi valita hyllyt, ja vieläpä kauniit hyllyt. Sellaiset kivat avohyllyt, joita jaksaa katsella vuodesta toiseen. Tässä ollaan nyt sen ääressä, mikä ei ollenkaan kuulu vahvuuksini, nimittäin sisustamisen. Minun päässäni sisustaminen on juuri tätä, että mietitään millainen hylly juuri tässä kohdassa seinää yhdistäisi parhaiten kauneuden ja käytännöllisyyden. Oma ratkaisuni olisi ollut erittäin taloudellinen, helppo toteuttaa sekä käytännöllinen, mutta kauneudesta ei sen yhteydessä varsinaisesti olisi voinut puhua. En missään nimessä vastusta kauneutta, ja koska puoliso sitä kaipaa, niin sitten hankitaan kaunis. Ollapa vaan nyt ne muutamat kauniit vaihtoehdot, joista valita!

Välillä tuskastuttaa, kun tämä remontti etenee niin verkkaisesti. Mutta toisaalta siitä on se hyöty, että kaikkia näitä yksityiskohtia ehtii miettiä rauhassa. Nyt lähden kuitenkin tyhjentämään keittiön kaappeja, sillä huomenna edistystä alkaa tapahtua heti klo 8 aamulla. Siinä samalla taidan tehdä vähän karsintaa sisällön suhteen. Vaikka se tarkoittaakin lisää päätöksiä.