Olen ostolakon myötä pohdiskellut paljon sitä, mikä on tarpeellista. Tämä ajatus on varmasti tuttu monille, jotka ovat omaa kulutustaan ylipäätään miettineen. Mitkä hankinnat ovat aidosti tarpeellisia? Tämä on hankala kysymys, sillä oikeastaan minkä tahansa hankinnan voi perustella tarpeella. Esimerkiksi: kumisaappaani vuotavat vettä, joten on hyvin selkeää todeta, että tarvitsen uudet. Mutta entä tämä: kaikki villapaitani ovat mustia, joten tarvitsen kevääksi jotain vähän värikkäämpää. Mutta tarvitsenko kumpaakaan? Voihan kumisaappaatkin (ehkä) paikata, ja mustia paitoja voisi pitää myös keväällä.
Etenkin kun puhutaan vaatteista, todellista tarvetta voi olla vaikea määritellä. Ongelma on tässä: aina voi kyseenalaistaa sen, tarvitaanko jotain todella. Voidaan sanoa, että Suomessa tarvitsee useammat kengät, koska meillä on neljä vuodenaikaa. Mutta eihän se viime kädessä ole totta. Ei tarvitse mennä kuin pari sataa vuotta taaksepäin historiassa, kun tulee vastaan ihmisiä, jotka tuskin omistivat yksiäkään kenkiä koko elämänsä aikana. Joten millä perusteella nykyihminen muka tarvitsee sekä kumpparit että talvikengät että sandaalit että lenkkarit, puhumattakaan korkokengistä? Jos 1600-luvulla pärjättiin ilman, miksei nyt?
Tarpeita on erilaisia
Tässä kohdassa on hyvä vähän laajentaa ajattelua. On nimittäin muitakin tarpeita, kuin se aivan välttämätön henkiinjäämisen tarve. Amerikkalainen psykologi Abraham Maslow esitteli kuuluisan tarvehierarkiansa jo 1940-luvulla. Sen ytimessä on ajatus siitä, että ihmisellä on erilaisia tarpeita, jotka ovat tietyllä tavalla suhteessa toisiinsa. Usein näitä tarpeita kuvataan kolmiona, jossa alempi kerros on saavutettava, jotta ihmisellä riittäisi energiaa ja kiinnostusta toteuttaa seuraavan tason tarpeita. Maslowin mukaan ensimmäisenä on fysiologiset tarpeet, kuten nälkä ja jano, siis toisin sanoen juuri ne perimmäiset henkiinjäämisen kannalta olennaiset asiat. Sen jälkeen tulee turvallisuuteen liittyvät tarpeet, siis että tuntee olonsa turvatuksi esimerkiksi taloudellisesti tai emotionaalisesti. Kolmantena on sosiaaliset tarpeet, kuten perhe ja ystävät, neljäntenä tarve tuntea itsensä arvostetuksi ja viimeisenä esteettiset tarpeet ja itseilmaisun tarve. Menemättä Maslowin teoriaan sen syvemmälle, hänen ajatuksensa kuitenkin havainnollistaa hyvin sen, että tarve voi olla aito ja perusteltu, vaikka se ei olisikaan välttämätön henkiinjäämisen kannalta.
No, mitä tämä sitten tarkoittaa siinä tilanteessa, kun pähkäilemme vaatekaupassa ja mietimme, tarvitsemmeko uutta paitaa vai emme? Jos lähdetään siitä, että kotoa löytyy jo muutama vaatekappale, paita ei ole tarpeellinen. Mutta sen sijaan sosiaalisten tarpeiden näkökulmasta uusi paita voi oikeasti olla välttämätön. On esimerkiksi runsaasti työpaikkoja, joissa ihmisten odotetaan olevan tietyllä tavalla pukeutuneita. Ilman asianmukaista vaatetusta työn voi pahimmillaan menettää kokonaan, mutta vaikkei niin kävisikään, ryhmästä kovasti poikkeava pukeutuminen voi saada työkaverit karttelemaan sitä yhtä oudosti pukeutuvaa tyyppiä. Uusi paita voi siis olla täysin perusteltu taloudellisen turvallisuuden ja sosiaalisen hyväksynnän takia.
Pyramidin huipulla
Elämme niin kehittyneessä yhteiskunnassa, ettei meidän tarvitse miettiä, palellunko ilman tätä puseroa kuoliaaksi vai en. Sen sijaan vaatteen tarpeellisuus sosiaalisesta näkökulmasta on täysin relevantti pohdinta. Mielestäni on täysin perusteltua omistaa myös hienompia vaatteita, joissa voi esimerkiksi osallistua juhliin tai mennä vaikka konserttiin. On hyvinvoinnin kannalta välttämätöntä, että voi tuntea yhteenkuuluvuutta muiden kanssa, ja jos ei omista sosiaalisiin tilaisuuksiin sopivia vaatteita, tästä voi tulla oikea ongelma. Olen myös seurannut blogeja, joissa pukeutuminen on selvästi ihmiselle tärkeä itseilmaisun muoto. Jos asia on näin, eikö silloin voi hyvin todeta tarvitsevansa tiettyä vaatetta vain sen ulkonäön takia? Eikö elämässä saisi olla kauneutta ihan vain kauneuden vuoksi?
Tarve-keskustelun takana on yritys erotella todelliset tarpeet mielihaluista. Jos on tarkoitus ostaa ainoastaan tarpeellista, ei voi ostaa uutta vain siksi, että tekee jotain mieli. Tässä kohdassa ajatus helposti harhautuu sivuraiteelle, sillä emmehän me henkiinjäämisen kannalta todella tarvitse juuri mitään uutta. Mutta kuten tuossa ylempänä tuli perusteltua, tarpeita on muitakin kuin niitä aivan välttämättömiä. Tämä tekee mielihalujen ja tarpeiden erottelusta hankalampaa. Luulenkin, että olemme siirtyneet siihen tilanteeseen, että on hyödyllisempää miettiä, kuinka monta vastaavaan tarkoitukseen soveltuvaa vaatetta kotoa löytyy jo ennestään. Tuo lukumäärä kertoo paremmin, onko kyseessä tarve vai mielihalu. Esimerkiksi jos työkäyttöön on jo olemassa viidet siistit housut, voi miettiä, tarvitseeko niitä kuudensia oikeasti.
Vain mieliteko – ostanko?
Tarve on kuitenkin sekin vain yksi näkökulma. Koska en ole minimalisti, minusta on ihan ok ostaa muistakin syistä – tietyt reunaehdot huomioiden. Joku voi varmasti pärjätä kaksilla sukkahousuilla, mutta jos tekee mieli ostaa niitä kaikissa sateenkaaren väreissä, en näe sitä ongelmana, jos ostoksiin on varaa ja jos niille on kotona paikka minne ne mahtuvat. Olennaista on tietenkin myös se, tuleeko vaate tai tavara todella käyttöön. Pelkästä mielihalusta ostaminen muuttuu ongelmaksi, jos kaapit täyttyvät vaatteilla, joita on käytetty kerran, kunnes niihin on kyllästytty. Yksi tapa miettiä tarpeellisuutta onkin arvioida, miten ahkeraan käyttöön tavara tai vaate tulisi.
Kun siis puntaroi kaupassa, ostaisiko jotain vai ei, on turha ahdistua siitä, ettei oikeasti tarvitse mitään. Tarpeellisuus on laajempi käsite, kuin mitä ensivilkaisulla voisi ajatella, eikä senkään tarvitse olla ainoa kriteeri. Tämän ei kuitenkaan tarvitse johtaa siihen, että rupeaa ostelemaan holtittomasti kaikenlaista sillä perusteella, että jokaiselle ostokselle voi kyllä keksiä jonkun ”tarpeen”. Oikeastaan näkökulman laajentaminen tarpeellisuuden suhteen tekee ostamisesta entistä tietoisempaa. Jos en tarvitse tätä jäädäkseni henkiin, miksi sitten? Muitakin hyviä syitä on. Ja jos lopulta ainoa syy on se, että tämä vain näyttää kauniilta tai ilmentäisi persoonallisuuttani, voi kysyä itseltään, haluaako siitä huolimatta ostaa. Minä olen ostanut edellä mainituista syistä, eikä kaduta. Esimerkiksi taide menee tähän kategoriaan automaattisesti. Vaatteetkin voivat mennä, mutta niiden kohdalla ainakin oma seulani on tiheämpi. Jokin mekko voi olla ihana, mutta päätän silti etten tarvitse sitä, sillä ihania mekkoja on jo ennestäänkin. Joskus tunsin huonoa omaatuntoa ostoksista, joita en näennäisesti ”tarvinnut”, sillä olihan minulla jo kaikkea, mitä henkiinjäämiseen tarvittiin. Mutta sitten onneksi älysin, että asiaa voi katsoa vähän laajemminkin.
Mitä mieltä te olette? Mikä on tarpeellista?
Ainakin tarpeellisia hankintoja ovat ne tuotteet, joita hankkiessa jo tiedetään niiden tulevan käyttöön. Se mitä en ole etukäteen päättänyt ostaa, ei ole tarpeellista.
Menen hyvin harvoin muille kuin ruokaostoksille ja silloinkin ostoslistan kanssa. Tämä on ehkä jäänne ajoilta kun lapset oli aivan pieniä. Karkeasti : toimi tehokkaasti ostaen suunniteltu tuote nopeasti ja mene kotiin jatkamaan arkea!
Minun kotona ei-välttämättömiä esineitä ovat kaikenlainen vanha tavara menneiltä vuosikymmeniltä, joita jossain keräilläänkin. Itse olen pyrkinyt, että tavaroiden suunta on enemmän kotoa ulospäin. Olen vähän laiska siivoamaan, meillä on lemmikkejäkin ja nautin siitä kun ajatus juoksee selkeässä ympäristössä. Ei saa olla liikaa tavaraa ympärillä, enkä ole valmis maksamaan asumisessa tavaroiden säilytyshuoneista.
Olen keskivertoa tallaajaa huonompi shoppailija, eikä työnikään vaadi hienoja vaatteita. Mielenkiintoista seurata ihmisten eri tapoja ja tarpeita tässäkin asiassa!
Ohimennen bloggaajan täydellisyydestä.. toivottavasti jaksat kirjoittaa jatkossakin. Vaikken ole aina kaikesta itsekään juuri samaa mieltä, luen silti postauksesi ahkerasti. Kiitos teksteistä, joista saan lisäinspiraatiota arkeeni!
Pienten lasten kanssa shoppailu on kieltämättä todella rasittavaa. Pystyn täysin eläytymään tuohon tehokkaasti kauppaan sisälle ja tavaran kanssa ulos -menetelmään!
Ja kiitos palautteesta! Jatkan kirjoittamista kyllä, vaikka välillä ikävää palautetta tuleekin. Se taitaa olla välttämätön paha, ja vähällähän olen selvinnytkin. Joskus vain alkaa ärsyttää sellainen tahallaan väärinymmärtäminen, tai ainakin tulee sellainen olo, että kommentoija ei ole joko lukenut tai ymmärtänyt yhtään, mitä kirjoitan. Tuntuu kivalta kuulla, että teksteistä on tullut iloa arkeen!
Olen jo ikäihminen ja vaatekannan uusiminen ei kovin tähdellistä esim. sosiaalisista syistä. Omissa vaattessa viihtyminen on tärkeintä, välillä joskus hankin uutta ihan ilahduttaakseni itseäni ja ehkä perhettänikin. Vaatteet eivät ongelma-alue. Keittiötarvikkeet eivät ongelma. Tavaroita ja kirjoja on pikemminkin liikaa kuin liian vähän. Pitäisi jaksaa karsia. Omien lasten tavaroista on ollut iloa vielä seuraavalle polvelle. Ovat vielä mahtuneet kaappeihin nekin. Askartelu- ja piirustustarvikkeita on vielä runsaasti, ja lasten ja nuorten kirjojakin. Itselle tärkeitä ovat jotkut harrastus- ja taidekirjat, niitä tulee hankittua joitain edelleenkin. Dekkarit, kaunokirjallisuus ja viihde löytyvät kirjastosta.
En harrasta matkailua tai ravintoloita yai kummempia sosiaalisia rientoja, joten niissä olen säästänyt. – Mutta tärkein viihdyttäjäni on kyllä tietokone iMac, joka on palvellut jo 9,5 vuotta ja alkaa nyt olla tiensä päässä, kun nykyohjelmistot, kuvien siirto ja käsittely eivät enää toimi kunnolla iäkkäässä ja hyvin toimineessa koneessa. Tuntuu ihan hullulta hankkia uutta tehokasta ja toimivaa vastaavaa konetta, kun vanhakin vielä toimii. Jonain päivänä kyllä mittani tulee kuitenkin täyteen näiden sietämättömien yhteensopimattomuusongelmien takia, ja hankin nykytehokkaan tietsikan. Siis sitten kun ärsyyntymisen mittani on täysi. Tämä tuleva hankinta kuuluu varmaan tuonne kolmion latvaan.
Teknologian kehitys on välillä arkea hankaloittavaa. Esimerkiksi uudet puhelimet, jotka voivat olla aivan hyvin toimivia muuten, mutta tiettyjen ohjelmien päivitykset eivät enää tue kyseistä mallia. Sitten voi olla pakko hankkia uusi luuri, vaikka puhelin toimisi muuten hyvin. Tietokoneiden kanssa sama juttu. Minua jää aina kaivelemaan se, että mihin se vanha sitten menee. Toimiva laite, joten ei ole roska, mutta kuka sitä käyttäisi? Minulla on 10 vuodessa ollut kolme läppäriä. Ensimmäinen hajosi tapaturmaisesti, mutta toisen kanssa tuli tila- ja tallennusongelma vastaan. Kunpa tämä kolmas kestäisi nyt monta vuotta.
Tosi mielenkiintoinen postaus! Itse olen koittanut viime aikoina oppia tunnistamaan todellisen tarpeen esim. mainonnan aikaansaamasta tarpeen tunteesta. Ei aina helppoa, mutta usein ostokselle annettava harkinta-aika auttaa suhteuttamaan todellista tarvetta ja ohimenevää halua.
Olen harjoitellut tuota samaa, että mieliteko ei johtaisi hankintaan vaan harkintaan. Usein tosiaan käy niin, että vähän aikaa odoteltua se äkkiä keksitty ”tarve” eli oikeastaan mieliteko meneekin ohi. En osaa arvioida, kuinka paljon mainonta nykyisin vaikuttaa ostohaluihini. Mitenhän sitä voisi mitata? Se olisikin mielenkiintoinen koe.
”Luulenkin, että olemme siirtyneet siihen tilanteeseen, että on hyödyllisempää miettiä, kuinka monta vastaavaan tarkoitukseen soveltuvaa vaatetta kotoa löytyy jo ennestään. Tuo lukumäärä kertoo paremmin, onko kyseessä tarve vai mielihalu”
Tämä on niin totta. On helppo perustella itselleen, ”tätä vaatetta tulee käytettyä useita kertoja ja se sopii vaikka minkä jo kaapista löytyvän kanssa…” Mutta jos uuden vaatteen hankinta tarkoittaa sitä, että toinen jo kaapista löytyvä käyttökelpoinen vaate jää uuden vuoksi käyttämättä, onko ostos silloin todella kannattava? Näitä tilanteita pyrin välttämään. Paras apu on se, että tietää todella mitä omasta vaatekaapista jo löytyy ja ostoslista. Ostoslista on minulle itsestäänselvyys ruoka-ostoksia tehdessä ja siinä pysytään, mutta mitenköhän saisin tämän tavan toimimaan myös vaateostosten kohdalla?
Minä olen kohtuudella saanut listan toimimaan myös vaateostoksilla. Siinä on auttanut se, että yrittää ostaa mahdollisimman vähän. Eli pyrkii niihin nollakuukausiin, koska sitä kautta vähitellen selviää, mitä _tarpeita_ kaapissa todellisuudessa on. Sitten painaa ne mieleen, ja kun seuraavan kerran menee vaatekauppaan, ei katsele kaikkea mahdollista, vaan suuntaa suoraan sille osastolle, jossa myydään niitä tarvittavia vaatteita. Esimerkiksi kun talvella tarvitsin siistit nilkkurit, en kenkäkaupassa katsonut saappaita ja avokkaita ollenkaan. Varmaan olisi löytynyt ihania ostoksia myös niiden puolesta, mutta en halunnut ylimääräisiä kiusauksia.
Kun tekee lapsille tarvittavista vaatteista listaa pari kertaa vuodessa niin siinä samalla voi tarkastella omiakin tarpeita. Jos talvitakki/takit on vielä hyvä niin sitten niitä ei kannata kaupassa katsella. Jos tilanne on että ei ole ihan priima enää niin sitten voi pohtia millaisen haluaa ja tarvitsee. Kun tarve on selvillä niin sitten aloitetaan etsiminen, uuden vaatteen kriteerìt helpottavat ostamista kun voi keskustella perustellusti myyjän kanssa esim. ”Haluan puolireiteen ylettyvän, vettäpitävän takin” ja, jos liikkeessä on vain pusakoita ja villakangastakkeja niin en haaskaa aikaa (omaa ja myyjän) 😀
Tämä ei ekä toimi kaikilla mutta ostaminen on taito jossa voi kehittyä. Ja kaltaisilleni ”aliostajille” elämä helpottaa kun voi heti kysyä myyjältä on mitään sen kaltaosta mitä haluaa.
Minusta on välillä mukava mennä vaatekauppaaan katselemaan kaikenlaisia ihanuuksia, joita todellakaan EN tarvitse. Saatan jopa koettaakin vaatteita ja katsella peilistä ja kuvitella missä tilanteessa sellaista käyttäisin. Äärimmäisen harvoin kuitenkaan sorrun ostamaan, koska kotona on jo se vastaava tarpeellinen. Ilmeisesti kuitenkaan minusta tuo vaatteiden kokeilemisen ilo ei ole täysin sammunut. Alusvaatteet yleensä ostan nettikaupoista kun tunnen jo sopivat mallit. Kyllä minullakin on sekä kirjoitettuna että mielessä ne välttämättömyydet, joita oikeasti tarvitsen.
On minulla vielä karsintaa edeltävältä ajalta sopivia ja mukavia käyttövaatteita, joita vaan en ole raskinut heittää pois. Niitä ylimääräisiä (ja myös eri vuodenajan) vaatteita on siirretty syrjään varastokaapin laatikkoon pois aktiivivaatekaapista, ettei siellä olisi liikaa tungosta. Jos joku käyttövaate sitten hajoaa, katson, löytyisikä varastokaapista jotain tilalle. Ja monesti olen tervehtinytkin kivaa vanhaa tuttua ja ottanut sen uudelleen käyttöön. (Vähän ”värivikaiset” ne aina jäävät viimeiseksi ja joutaisivat kai suoraan kirpparille, tosiaan).
Samaa vuorottelua kyllä suosittelen myös esim. lastenhuoneen lelupaljouden hallintaan. Liikoja leluja muutamaksi kuukaudeksi jäähylle vaikka vinttiin ja sitten taas uusi erä vaihtoon. Jäähyltä palaavat voivat saada iloisen vastaanoton.
Olen miettinyt paljon tuota lastenhuoneen lelupaljoutta ja tätä lelujen sisäistä kierrätystä. Sellainen on tulossa, heti kun saadaan tämä remontti alta pois. Tällä hetkellä toteutus on mahdoton, koska kaikki tavarat ovat pois paikoiltaan niin kauan, että saadaan seinät taas rapattua ja sähköjohdot piiloon. Mutta tulossa on!
Minä leikin tuota samaa leikkiä mainoskuvastojen kanssa, mutta en koskaan kaupoissa. Paitsi kerran nuorina mentiin kaverin kanssa sovittelemaan hääpukuja, vaikka kumpikaan ei ollut missään aikeissa mennä naimisiin 🙂 🙂 🙂 Valittiin hurjimmat kermakakut ja naurettiin kippurassa.