Syyskuun vaateraportti: nollakuu mutta paljon jätettä

Kuun ensimmäinen päivä on käsillä, joten on jälleen aika raportoida tekstiilitilanne myös tänne blogiin. Ostojen suhteen raportti on lyhyt: en ostanut syyskuussa yhtään vaatetta. En myöskään saanut yhtään vaatetta, joten saldo näyttää sen suhteen pyöreää nollaa. Syyskuussa remontti ja monet muut jutut työllistivät niin paljon, että ei minulla oikeastaan ollut aikaakaan kulkea kaupungilla. Kuten toissaviikolla podcastissa kerroin, kävin kenkäkaupan loppuunmyynnissä, mutta en löytänyt sieltä mitään sopivaa. Syyskuusta tuli tämän vuoden neljäs nollakuukausi. Ostoja sisältäneitä kuukausia on tähän saakka viisi, eli toistaiseksi ollaan suurinpiirtein 50/50 tilanteessa.

Sen sijaan tekstiilijätettä tuli viime kuussa poikkeuksellisen paljon. Kokonaismäärä oli vähän yli 1,2 kiloa. Viime kuussa määrä jäi alle sadan gramman, joten nousua on. Syynä oli ensisijaisesti vanha kylpyhuoneen matto, joka painoi yksinään jo melkein kilon. Matto oli vanha, muistelen että se olisi ostettu vuonna 2010. Käytin sitä kylppärissä niin kauan, kunnes reunat alkoivat rispaantua pahasti. Sitten siirsin sen vielä parvekkeelle kesäksi, mutta meidän avoimella parvekkeella kaikki on täysin ilmojen armoilla. Niinpä totesin tänä syksynä, että nyt on matto tullut tiensä päähän. Hassua on, että kirjanpitoni kertoo sen olleen jo toinen kylpyhuoneenmatto, jonka tänä vuonna heitän roskiin.

Esimerkki tämän kuun tekstiilijätteestä. Lasten housut siis molemmista polvista puhki, ja takasauma on ratkeamaisillaan (ei näy kuvassa). Omat sukat näytti yhtenä iltana tältä, kun otin ne pois jalasta.

Muutenkin vaatteita kului käyttökelvottomiksi. Roskiin meni vuotavia kurarukkasia, rikkinäisiä sukkia, legginssejä ja sormikkaita. Määrään taitaa vaikuttaa se, että kausivaatevaihto on käynnissä myös lasten vaatekaapeissa, ja olen sieltä perannut pois kaikkea rikkinäistä ja korjauskelvotonta. (Tekstiilijätteeseen lasketaan siis kaikki omat, lasten ja perheen yhteiset poistot, kuten matot jne. Puolison tekstiilijäte ei ole mukana näissä laskuissa.) Huomasin muuten juuri, että ensi kuun jälkeen olen pitänyt tekstiilijäteseurantaa yhteensä 12 kuukauden ajan! Se tarkoittaa sitä, että sitten on suuren loppuraportin aika.

Olen siis käynyt vaatekaappeja läpi, ja löytänyt paljon myös sellaista poistettavaa, mikä ei kuulu roskiin. Päätin luopua yhdestä kenkäparista, huivista ja takista. Nämä kaikki ovat olleet käyttämättä jo monta vuotta. Kuten viimeksi kirjoitin, välillä on pakko tarkastella omia vaatteitaan kriittisesti, ja uskaltaa vain luopua, vaikka teorissa käyttöä ehkä vielä voisi löytyä. Lasten pieneksi jääneitä vaatteita löytyi kokonainen ikeakassillinen, jonka olen luvannut toimittaa eteenpäin sukulaislapselle. Aion myös varata kirppisjakson kaikille niille vaatteille, joita en onnistu jakamaan eteenpäin suoraan jollekin kaverille tai sukulaiselle. Kaappeihin on tullut tilaa, osittain juuri siitä syystä, ettei uutta ole tullut tilalle.

Miten teillä syyskuu on sujunut?

Viikon vinkit: tekstiilikierrätystä, paniikkisiivouksia ja muovinkeräystä

Teksiilijätteen keräys pitää Suomessa järjestää vuoteen 2025 mennessä. Tällä hetkellä tekstiilien jatkohyödyntäminen on vaikeaa, sillä Suomesta puuttuu laitos, joka jalostaisi tekstiilit johonkin jatkokäyttöön. Tässä jutussa kerrotaan pilottihankkeesta, jossa poistotekstiileistä tehdään akustiikkalevyjä. Minusta tämä oli kiinnostava kohde, mutta tässäkin on matkan varrella haasteita. Vaatteista pitää esimerkiksi poistaa kaikki vetoketjut, napit, niitit jne. jotta niitä voidaan hyödyntää. On kuitenkin aina kiinnostavaa lukea tällaisista hankkeista. (YLE)

Tässä linkissä sisustussuunnittelja antaa videolla vinkkejä siitä, miten tehdään pikasiivous, jos kotiin on tulossa yllätysvieraita. Aika monessa kohdassa neuvona on, että laita ylimääräiset tavarat piiloon! Vähän toista näkökulmaa tuo ammattijärjestäjä, joka kehottaa luopumaan paniikkisiivouksista, ja kutsumaan ystäviä sotkuista huolimatta. Tämä vieraita varten siivoaminen on muuten sellainen aihe, josta aion vielä kirjoittaa, kunhan ajatukset ojentuvat. Olen sekä puolesta että vastaan. (IL; Paikka kaikelle)

Säännöllisesti törmään keskusteluihin siitä, pitääkö muovipakkaukset pestä puhtaiksi ennen kuin ne lajittelee muovinkeräykseen. Tässä tulee asiantuntijan vastaus: ei tarvitse. Jos purkki on puolillaan, sitä ei saa keräykseen laittaa, koska ruuantähteet pilaantuvat säilytyksessä, alkavat haista ja homehtua. Mutta tyhjäksi kaavittu purkki on ihan jees. Jos tahtoo hifistellä, niin jämät voi huuhtaista reunoilta kylmällä vedellä tai pyyhkäistä paperilla. Mutta tiskaaminen on turhaa, samoin stressaaminen. Jos pakkaus on kovin likainen, sen voi laittaa sekajätteeseen, eikä sekään ole ongelma. (Kodin Kuvalehti)

Arkijärki-podcast 42: Kesäaika vai talviaika?

Pitäisikö Suomen siirtyä pysyvästi talviaikaan vai kesäaikaan? Tässä podcastissa selvittelen, millaisia argumentteja on esitetty kummankin vaihtoehdon puolesta ja vastaan, ja pohdin omaa kantaani asiaan. Liikenne- ja viestintäministeriö tiedustelee parhaillaan suomalaisten näkemystä asiasta, ja jokainen voi kertoa mielipiteensä osoitteessa https://kellojensiirto.otakantaa.fi/fi/osallistuminen/568/kysely/ . Tätä kyselyä käytetään päätöksenteossa apuna. Se ei siis ole mikään virallinen kansanäänestys, jonka tulos olisi määräävä. Mainitsen podcastissa pari lähdettä, joista talviaikaa puolustava Timo Partosen (THL) kirjoitus löytyy täältä, ja Liikenneturvan selvitys kesäajan eduista puolestaan täältä. Podcast kestää tasan 15 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä. Siellä uusin on aina ylimpänä, ensimmäinen jakso taas sivun alimpana.

Kaikki elämäni huivit

Olin taannoin kapselipukeutumisen kurssilla. Koostin työkapselia, ja eteen nousi kysymys, voiko kapseliin sisällyttää 10 erilaista huivia. Tämä kertonee kaiken olennaisen suhteestani huiveihin. Niitä on paljon, ja niitä näyttää tulevan jatkuvasti lisää, 1-2 huivin vuositahdilla. Mutta se ei haittaa, koska huivit ovat pukeutumiseni kulmakivi.

Olen aina tykännyt kaikenlaisista huiveista – ohuista, paksuista, isoista, pienistä, värikkäistä ja yksivärisistä. Käytännöllinen syy on se, että inhoan sitä, että kaula jää viileällä ilmalla paljaaksi. Siksi pidän aina takin kanssa huivia. Siitä on samalla se hyöty, että huivi suojaa takin kaulusta likaantumasta. Mutta huivit ovat loputtoman monikäyttöisiä muutenkin. Liian avonainen pusero? Laitetaan huivi kaulaan. Yksivärinen asu näyttää tylsältä? Lisätään kirkasvärinen huivi. Paljaat olkapäät? Huivi lämmittää. Kesällä käytän huiveja suojaamaan päätä. Kun matkustan, minulla on aina pashmina mukana, se toimii tarvittaessa myös peittona.

Edessä ohuet, takana paksut.

Käytännöllisin huivimalli on mielestäni pitkä, leveä ja laskeutuva. Sellainen, joka ylettää tarvittaessa pari kertaa kaulan ympäri, tai jota voi käyttää hartiahuivina. Toiseksi paras on iso neliönmuotoinen ohut huivi. En ole materiaalin suhteen kranttu. Silkki on kaikista ihanin, mutta kaikkiin tilanteisiin se ei sovi. Esimerkiksi kesällä ostin huivin, joka oli puuvillaa ja polyesteriä, mikä oli erittäin tarkoituksenmukaista, kun pidin huivia päässä meressä ja uima-altaalla. Se kuivui nopeasti, ei päästänyt väriä eikä sitä tarvinnut varoa mitenkään.

Koska huiveja on kertynyt runsaasti, niiden säilyttäminen on muodostunut vähän hankalaksi. Olen kokeillut kaikenlaista, korikossa pinossa ja hyllyllä pystyviikattuna. Mutta pinossa ne menevät helposti sotkuun ja alimmaiset jäävät piiloon. Ohuet kankaat eivät taas pysy pystyssä kunnolla. Nyt ongelmaan on kuitenkin ratkaisu. Ostin Ikeasta huivitelineen, joka toimii mainiosti! Tämä on tosi hyvä. Kaikki ovat näkyvillä, mikään ei mene ryppyyn ja seinälle ripustettuna ne eivät vie tilaa kaapista.

Tällainen se on tyhjänä.

Okei, tämä kuva ei nyt ehkä tee ihan täyttä oikeutta tämän telineen hienoudelle. Mutta koska tämä ei ole sisustusblogi, en nyt jaksanut ruveta asettelemaan jokaista kangasta sievästi ojennukseen, enkä myöskään nyt malttanut odottaa sellaista päivää, että luonnonvaloa olisi enemmän. Mutta idea tästä käy hyvin ilmi. Olen järjestänyt huivit summittaiseen värijärjestykseen, niin että vasemmalla on vaaleat ja tummat (jotka eivät näy kuvassa), keskellä punaiset ja oikealla siniset ja violetit. Tässä kuvassa näkyy telineestä noin puolet. Yhteensä siinä on 18 rinkulaa, johon huiveja voi ripustaa. Yhteen rinkulaan mahtuu kaksikin huivia, jos ne ovat pieniä.

Kuvanlaatu ei ole paras, mutta ainakin tilanne on autenttinen.

Tässä roikkuu siis kaikki kevyet huivit. Sitten on vielä yksi laatikollinen paksuja villaisia talvihuiveja ja pashminoita (ylimmässä kuvassa yläreunassa), jotka taas pysyvät ongelmitta myös pystyssä, jolloin konmari-henkinen viikkaus toimii erinomaisesti. Paras puoli molemmissa on se, että kaikki huivit ovat näkyvillä. Mikään ei jää unholaan, ja näen yhdellä silmäyksellä kaikki vaihtoehdot.

Muita huivien rakastajia? Onko kellään muulla tätä telinettä käytössä?

Aika luopua

Kiitos kaikille, jotka kommentoitte taannoin sen ikuisen puseron kohtaloa. Yksimielisyys oli vavahduttava: näytän puserossa kamalalta. Tämä vakuutti minut siitä, että kyseinen vaate on aika laittaa kiertoon. Ei roskiin, vaan joko kirppikselle myyntiin tai sitten lahjoitan sen Fidalle. Saitte minut vakuuttuneeksi siitä, että voin luopua paidasta, vaikka periaatteessa voisin myös pitää sitä. Mutta joku muu on siinä enemmän edukseen kuin minä.

Olen nauttinut siitä, että syksy tuntuu vihdoin saapuneen. Viime kesän helteiden jälkeen tuntuu aika mukavalta ottaa esille kaikki neuleet ja muut lämpimämmät vaatteet, joita olen viimeksi pitänyt puoli vuotta sitten. Samalla olen kerännyt kesäisimmät vaatteet kaapista, ja aion laittaa ne laatikoihin odottamaan ensi kevättä. Tällä hetkellä tuo vaatepino tosin majailee olohuoneen tuolin päällä, sillä en ehtinyt viime viikolla tehdä asialle enempää. Mutta ensimmäinen askel kohti kausivaatevaihtoa on otettu. Samalla olen huomannut, että kaikki vaatteet eivät suinkaan ole pidossa yhtä paljon.

Tuon keltaisen puseron myötä olen rohkaistunut tarkastelemaan vaatteitani tarkemmin. Tajusin, että kesävaatteiden joukossa, tai oikeastaan sen kesävaatekapselin ulkopuolella, on sellaisia vaatteita, joita en ole pitänyt aikapäiviin. Siis esimerkiksi kahteen tai kolmeen vuoteen. Tai ehkä neljään. Otetaan vaikka kuvassa näkyvä turkoosi neule. Se on silkkisekoitetta, lempimerkkiäni, ja siinä on väriä. Olen ostanut sen alennusmyynnistä kenties viitisen vuotta sitten. En ole pitänyt sitä moneen vuoteen. Ensinnäkin siksi, että olen odottanut sitä hetkeä, jolloin hoikennun niin paljon, että pusero muuttuu vähän liian sopivasta väljemmäksi, ja toiseksi siksi, että väri on vähän samanlainen kuin siinä aiemmin mainitussa puserossa. Hankin tämän silloin, kun olin kyllästynyt vaatevarastoni ruskeaan yleissävyyn, mutta tämä väri ei toimi. Näytän tässäkin sairaalta. En tiedä, miksi olen tätä vuodesta toiseen kaapissa säilyttänyt. Nyt tuon keltaisen saaman tuomion myötä päätin, että siirrän myös tämän turkoosin samaan kirppiskassiin odottamaan myymistä. Jos omastakin mielestäni näytän siinä vähän kalpealta, voin nyt olla varma, että suuri yleisö on samaa mieltä.

Näille pitäisi tehdä …jotain. Kun vain tietäisi mitä.

Sitten on vielä pellavainen housupuku – en enää elä elämää, jossa tarvitsisin sellaista. On myös tuo ruskea hame, jota en myöskään ole pitänyt vuosikausiin. Mutta jotenkin en ole raatsinut siitäkään luopua. Pakkaan sen kesä toisensa jälkeen takaisin laatikkoon odottamaan, josko ensi kesänä haluaisin pitää sitä. Ei siinäkään ole paljoa järkeä, mutta luopumispäätös tuntuu vaikealta. Ja onhan siellä kaapissa paljon muutakin, mistä olisi varmasti aika jo päästää irti. Minulla on laatikollinen t-paitoja, mutta aktiivisessa käytössä niistä on noin 20%. Tämäkin asia on jollain tasolla tiedossa, mutta en ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin tilannetta parantaakseni. Nyt saattaisi olla aika?

Vedän tästä omasta kirjoituksestani nyt sen johtopäätöksen, että karsittavaa löytyisi! Mutta vanhoista vaatteista luopuminen tuntuu yllättävän vaikealta. Siitä voisi kirjoittaa ihan oman postauksensa, mutta lyhyesti sanottuna minulla on kyse siitä, että tykkään omista vaatteistani. Niistäkin, joita en aktiivisesti pidä. Näen niissä potentiaalia, ihan kuin siinä keltaisessa puserossakin. Sekään ei ollut kovin hyvä päälläni, mutta kuitenkin keksin sille käyttöä. Toisaalta ymmärrän hyvin, että on hölmöä, jos kaapissa vie tilaa jokin sellainen vaate, jota ei koskaan pidetä. Nyt kun alan tuota kesävaatekasaa tuosta tuolin päältä selvitellä, päätin olla tarkkana, ja siirtää talvisäilytykseen vain ne, mitä todella aion ensi kesänä pitää. Muut lähtevät suoraan odottamaan kierrätystä.

Onko siellä ketään muuta samoissa hommissa, siirtelemässä vaatteita paikasta toiseen? Tai onko kenelläkään samoja havaintoja, että joskus on vain aika luopua?

Viikon vinkit: sukupolvieroja, pihapoliiseja ja ilmastomuutosta

Tässä YLEn kolumnissa käsitellään hauskasti sitä, millainen sukupolviero suurten ikäluokkien ja heidän lastensa tai lastenlastensa välillä on. Tässä nostetaan mielenkiintoisesti esille se, miten eri tavalla eri ikäpolvet suhtautuvat tavaraan ja palveluihin. Vanhempi polvi ei halua tai raatsi käyttää palveluita, mutta he usein arvostavat tavaraa. Ja suvun nuorimmat ajelevat Überilla, tilailevat ruokaa kotiin ja käyvät tiheästi parturissa, kauneushoidoissa tai palkkaavat henkilökohtaisen valmentajan – mutta harrastavat kodissaan minimalismia. Minusta tässä osutaan asian ytimeen, näin maailma on kehittynyt.

Toinen hauska artikkeli YLEltä: oletko pihapoliisi, aidanrakentaja vai puistovahti? Tätäkin on nimittäin tutkittu. Suomalaisilla on erilaisia tyylejä olla naapuri. Toiset suhtautuvat kanssaeläjiin lempeämmin kuin toiset. Itsensä voi testata täällä. Minä olen tämän mukaan miljööhoitaja, vaikka oikeasti olen kyllä roskispoliisi! Sellaista vaihtoehtoa ei vain tainnut olla tuloksissa mukana.

Tämä viimeinen linkki voi olla HS maksumuurin takana, mutta jaa olennaisen tiedon tässä. Tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista pitää ilmastonmuutosta uhkana, asiaan liittyvä tietämys on hämmästyttävän huonoissa kantimissa. Joka kymmenes pitää esimerkiksi ydinvoimaa suurimpana hiilidioksidipäästöjen lähteenä, vaikka ydinvoima ei tuota hiilidioksidia lainkaan. Se ei tietenkään tarkoita sitä, että ydinvoima olisi ongelmaton energianlähde, mutta sen ongelmat ovat muualla. Uskoisin, että tässä menee ihmisillä helposti puurot ja vellit sekaisin. Tiedostetaan, että jokin on paha juttu, mutta ei oikein tiedetä millä tavalla. Tosin olisin luultavasti itsekin vastannut väärin kivihiilen ja turpeen hiilidioksidipäästöihin liittyen.

Arkijärki-podcast 41: Alennusmyyntien houkutus

Tässä jaksossa ihmettelen sitä, miksi alennusmyynnit aiheuttavat edelleen halun lähteä pyörimään kaupoille, vaikka takana on jo lähes kaksi vuotta erittäin tiedostavaa ostamista. Miksi ihmeessä juuri vaate-alet kiinnostavat niin kovasti? Olo on kuin Pavlovin koiralla. Alennusmyynnit voi tietenkin kiertää kaukaa, mutta siitä huolimatta halu kurkata kaupan ovelta sisälle ei ole hävinnyt minnekään. Podcastin kesto noin 15 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä. Siellä uusin on aina ylimpänä, ensimmäinen jakso taas sivun alimpana.

Miksi en kestä facebook-kirppiksiä

Muistan, kuinka löysin facebook-kirppikset. Se oli oikeastaan syy, miksi ylipäätään liityin koko yhteisöön – minun piti myydä yhdet kaapit, ja olin kuullut että facebookin kirppisryhmissä kauppa käy. Aloin seurata kaupunginosani kirppisryhmää innokkaasti. Se tuntui ihmeelliseltä aarreaitalta. Hyvää tavaraa pilkkahinnalla! Tein ostoksia, mutta hairahduin monesti ostamaan sellaista, jolle ei lopulta ollut käyttöä. Tein aika paljon virheostoksia, mutta halpa hinta houkutteli hankkimaan kaikkea sellaista, mitä en täydellä hinnalla olisi ostanut. Ikävä kyllä ostoksista paljastui aina välillä puutteita, jotka eivät ostoilmoituksessa käyneet ilmi. Pitää muistaa, että tämä kaikki tapahtui muutama vuosi sitten, jolloin en vielä seurannut kulutustani kovin tarkasti. Niinpä annoin hinnan ohjata, enkä läheskään aina harkinnut kauhean tarkasti, mitä oikein hankin. Toki tein myös muutamia hienoja löytöjä, jotka ovat käytössä edelleen, mutta enemmän sattui huteja.

Kirppisten alkuhuuma meni ohi, ja viime aikoina olen pysytellyt niistä kaukana. Yksi syy oli juuri tuo alussa mainittu alttius virheostoksiin. Tajusin, että esimerkiksi vaatteiden ostaminen on sovittamatta aivan hullua, ja että monia tavaroita kyllä saa muualtakin. Kyseessä on harvoin aivan ainutlaatuinen tapaus. Toinen syy on kuitenkin se, että Facebookin kirppisryhmät käyvät nykyisin hermoille siinä määrin, että en halua enää myydäkään, saati sitten ostaa. Ensinnäkin omien tavaroiden myyminen on vaivalloista, sillä ostajat ovat arvaamattomia. Noudosta sopiminen tuntuu olevan monille aivan ylivoimaista. Tullaan, ei tulla, tullaan sittenkin, tullaan myöhässä, ei vastata puhelimeen, tehdään oharit ja ties mitä. Tavaroista ei meinaa päästä eroon, kun ostajat eivät suvaitse saapua paikalle hakemaan tavaroitaan. Tai sitten vänkätään myyjää kuskaamaan tavaroita ympäri kaupunkia. Joskus siihen on valmis, jotta vain pääsisi kaikesta eroon, mutta useimmiten tuntuu siltä, että saatu korvaus ei kata nähtyä vaivaa.

Tämä on yksi onnistuneimmista ostoksista. Sen sisällä on piilossa modeemi.

 

Olen kuitenkin seuraillut muutamia ryhmiä harvakseltaan, ja viime aikoina olen huomannut erikoisen ilmiön. Tyypillinen ilmoitus on sellainen, että siinä luetellaan tavaran virheet, mikä onkin ihan oikein. Mutta minua ottaa päähän se, että ilmoituksen perusteella vaikuttaa usein siltä, että myyjä vain haluaa rikkinäisestä tavarasta eroon. Siis näin:

  • ”myydän lasten pöytä/tuoli/sänky/lelulaatikko/tms, pintaan on liimattu tarroja ja sotkettu tussilla, lähtee varmaankin pyyhkimällä pois”
  • ”vaatteessa on tahra, en ole yrittänyt poistaa. Lähtenee pesussa”
  • ”Sukissa/villapaidassa/haalarissa on reikä/silmäpako/napit irti, en ole yrittänyt korjata, mutta on varmasti ihan helppo laittaa itse kuntoon”

En tiedä miksi juuri nämä ilmoitukset ärsyttävät niin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirppistavaroissa on käytön jälkiä. Mutta eniten noissa jotenkin korpeaa se, ettei myyjä ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Myydäänkö tavara vain siksi, ettei siitä ole joko alunperinkään huolehdittu kunnolla, vai siksi, että omistaja ei viitsi yrittää korjata tai puhdistaa tavaraa itse? Sitten siinä ärsyttää sekin, että ylipäätään yritetään myydä viallista tavaraa. Olen tottunut ajattelemaan niin, että jos vaatteessa tai tavarassa on selkeä virhe, se laskee hinnan aivan olemattomiin. Ilmaiseksi voisi tarjota, mutta kuka ostaisi reikäisen vaatteen? Ja ehkä oman ärsytyksensä soppaan tuo nuo epämääräisen positiiviset ilmaisut lähtenee pesussa, mutta en ole kokeillut. Jos ei ole kokeillut, ei voi tietää. Tietenkin vastuu jää ostajalle, niin kuin kirppiksillä yleensäkin, mutta jotenkin tämä tapa ilmaista asia saa niskakarvat pystyyn. Jos se kerran lähtisi pesussa, niin miksei myyjä ole sitten pessyt vaatetta? Tai jos tussipiirrokset lähtevät pyyhkimällä pöydän päältä, miksei niitä sitten ole pyyhitty?

Tiedän, että jos tavara on haluttu, niin se käy kaupaksi vähän virheellisenäkin. Totta kai on myös tilanteita, joissa kuluneisuus ei haittaa, ja siksi ostaja saattaa löytyäkin. Mutta nämä myynti-ilmoitukset ovat kuitenkin niin ärsyttäviä, että olen käytännössä lopettanut kaikkien facebook-kirppisten seuraamisen. Menen mieluummin Fidaan, Konttiin, kierrätyskeskukseen tai muuhun second hand -liikkeeseen, jossa näen itse suoraan onko tahra lähtenyt vai ei. Luin kesällä tutkimuksen ihmisten ostokäyttäytymisestä, ja siinä todettiin, että kuluttaja ei inhoa mitään niin paljon kuin tunnetta siitä, että tulee huijatuksi. Ehkä se onkin juuri tässä se ydin. Lähtenee pesussa kuulostaa siltä, että ei se kuitenkaan lähde, mutta kun myyjänä sanon näin, niin minua ei voi syyttää mistään. Ja minä tunnen joutuneeni huijauksen kohteeksi.

Meneekö teillä hermot facebook-kirppisten kanssa?

Kun ihmisellä ei ole eteistä

Olen tässä nyt kuukauden elellyt ilman eteistä. Tai siis eteiseksi kutsuttu tila on tietenkin paikallaan edelleen, mutta kaikki tavarat on siirretty pois sieltä. Hyllyt ja naulakot on ruuvattu irti, lampusta on poistettu kupu ja lattiat on peitetty suojapahvilla. Eteinen on edelleen aika karu ilmestys mutta ulkonäkö on pientä verrattuna siihen, miten hankalaa on elää ilman normaalikäytössä olevaa eteistä.

Naulakko on olohuoneessa. Naulakon alle on pinottu kaikki ne kenkälaatikot, jotka olivat ennen ylähyllyillä, joita ei siis enää ole. Kenkäteline puolestaan on makuuhuoneessa, samoin kuin sateenvarjot ja hatut. Lasten ulkolelut on siirretty lastenhuoneen lattialle, ja kaikki muut tavarat on siroteltu mikä minnekin. Meillä on jokaisessa huoneessa jotain, mikä aiemmin oli eteisessä. Ehkä voitte arvata, että tämä tuo uudenlaisia haasteita toimivaan arkeen sekä kodin siisteyteen. Vaikka miten siivoaisi ja järjestäisi, näyttää sotkuiselta.

Olen tässä remontin kuluessa miettinyt, miten tärkeä osa asuntoa eteinen on. Mutta tuleeko sitä oikeasti miettineeksi siinä vaiheessa, kun asuntoon on muuttamassa? Tai suunnitellaanko eteisiä huolellisesti esimerkiksi uusia taloja rakennettaessa? En tiedä, mutta epäilen että ei välttämättä. Voin suoraan sanoa, että ainakaan minä en ole tätä remonttia ennen ajatellut eteistä kovin tarkasti. Siellä on pitänyt olla paikka takeille, kengille, urheilukamppeille ja monille muille jutuille, mutta se, miltä kokonaisuus on lopulta näyttänyt, on ollut aika pitkälti sattumaa. Näin on ollut kaikissa eteisissäni tähän mennessä. Olen pitänyt eteistä jonkinlaisena välitilana, jossa on niin monta liikkuvaa osaa, ettei mistään esteettisestä ratkaisusta ole kannattanut edes haaveilla. Eteiseen on aina laitettu se lamppu, jolle ei ole löytynyt paikkaa muualta; se piironki, joka ei ole sopinut makuuhuoneeseen ja niin edelleen.

Nyt tavoitteena on kuitenkin sekä toimiva että kaunis sisääntulo asuntoon. Havaintoni mukaan eteisessä säilytetään niin paljon niin erilaisia tavaroita, että jos ne ovat näkyvillä, vaikutelmasta tulee hyvin helposti levoton. Toisaalta niitä samoja tavaroita puetaan ja riisutaan jatkuvasti, ja jos kaikki on ovien takana piilossa, se hankaloittaa elämää myös. Riskinä on, että sileän oven takaa paljastuu kauhea kaaos. Samaan aikaan jonkinlainen säilytysjärjestelmä on tarpeen, koska muuten hanskat, pipot, sukat ja huivit ovat ihan sekamelskassa eikä kukaan löydä omiaan. Olen suunnitellut ratkaisuksi vetolaatikoita, joiden sisään laitetaan vielä jonkinlaiset tilanjakajat, jotta kaikki löytävät omansa.

Edistystä tässä varsin pitkässä prosessissa on kuitenkin tapahtunut. Täältä voi käydä kurkkaamassa ennen-kuvat. Sitten purettiin seinää, jonka jälkeen näkymä oli tämänlainen:

Seinä lähti helposti, mutta yllättäen sen sisältä paljastui sähköjohtoja.

Seinä näyttää nyt tältä. Siinä on eroa, kun katsoo missä pisteessä oltiin pari viikkoa sitten. Edistystä on tapahtunut merkittävästi. Huoneen keskellä roikkuvat sähköjohdot on saatu kauniisti takaisin piiloon. Puretun seinän kohta on siistitty. Puretussa seinässä ollut valokatkaisija on siirretty vastakkaiselle seinälle.

Tämä vaatii vielä hiomista, viimeistelyä ja maalia.

Lisäksi lattialaatat ovat saapuneet liikkeeseen, uudet valaisimet on tilattu, ja uudet yläkaapit on tilaamista vaille valmiit. Toisin sanoen niistä on tarjous, mutta päätin lykätä tilauksen tekemistä siihen asti, kunnes uusi lattia on paikoillaan ja nähdään, mahtuuko ajateltu kaapisto todella paikoilleen vai ei. Seinän viimeistely pitäisi tulla tällä viikolla valmiiksi. Mutta menee vielä viikkoja, ennen kuin ollaan lopulta siinä pisteessä, että kaikki tavarat saisi lopultakin kantaa paikoilleen. Siihen saakka kärvistellään sekamelskan keskellä, ja haaveillaan paremmista ajoista.

Mikä teidän mielestänne tekee eteisestä toimivan?

Viikon vinkit: vaaralliset ostokset, six-pack ilman muovia ja miten jauheliha säilyy

Viime viikolla uutisoitiin laajasti, kuinka Tukes oli testannut erilaisista halvoista verkkokaupoista tilattuja tuotteita. Ei erityisen yllättävästi monet tuotteista olivat ihan muuta mitä luvattiin, ja osa suorastaan hengenvaarallisia. Se, mitä en oikein ymmärrä, on tämä mitä tässä uutisessa sanotaan: ”Moni suomalaisostaja ymmärtää, että kovin kummoista laatua ei lähes ilmaisia tuotteita tilaamalla saa. Silti niitä tilataan.” On ymmärtääkseni päivänselvää, että jos laturi maksaa euron, se ei voi olla turvallinen, testattu, tai mitään standardeja täyttävä. Sama koskee ihan mitä tahansa muutakin tuotetta. Kukaan ei valvo näitä tuotteita, ja nämä Tukesin testit ovat pistokokeita. Se ettei halpatuotetta tässä raportissa mainita, ei tarkoita sitä että se olisi turvallinen. Sitä vain ei tällä kertaa otettu mukaan testiin. Jos siis näistä tilaa, niin kannattaa muistaa, että eurolla saa euron arvoisen tuotteen. Ja jos on pakko tilata, niin ei ainakaan lapsille, sillä monissa lastentuotteissa havaittiin konkreettinen hengenvaara. (YLE ja Iltalehti)

Hauska pikku-uutinen: oluen six-pack syntyy Carlsbergilla jatkossa liimaamalla tölkit toisiinsa. Syynä yrityksen pyrkimys vähentää merkittävästi muovin käyttöä. Oletan että liimassakin on omat ongelmansa, mutta muovijätteen määrää tämä kyllä vähentää. (Tekniikka&Talous)

Askarruttaako jauhelihan säilyvyys? Entä saako raakaa jauhelihaa maistaa? Ilta-Sanomat tarjoilee varsin kattava tietopaketin jauhelihan säilyvyydestä ja muuten turvallisesta käytöstä.