Muistan, kuinka löysin facebook-kirppikset. Se oli oikeastaan syy, miksi ylipäätään liityin koko yhteisöön – minun piti myydä yhdet kaapit, ja olin kuullut että facebookin kirppisryhmissä kauppa käy. Aloin seurata kaupunginosani kirppisryhmää innokkaasti. Se tuntui ihmeelliseltä aarreaitalta. Hyvää tavaraa pilkkahinnalla! Tein ostoksia, mutta hairahduin monesti ostamaan sellaista, jolle ei lopulta ollut käyttöä. Tein aika paljon virheostoksia, mutta halpa hinta houkutteli hankkimaan kaikkea sellaista, mitä en täydellä hinnalla olisi ostanut. Ikävä kyllä ostoksista paljastui aina välillä puutteita, jotka eivät ostoilmoituksessa käyneet ilmi. Pitää muistaa, että tämä kaikki tapahtui muutama vuosi sitten, jolloin en vielä seurannut kulutustani kovin tarkasti. Niinpä annoin hinnan ohjata, enkä läheskään aina harkinnut kauhean tarkasti, mitä oikein hankin. Toki tein myös muutamia hienoja löytöjä, jotka ovat käytössä edelleen, mutta enemmän sattui huteja.
Kirppisten alkuhuuma meni ohi, ja viime aikoina olen pysytellyt niistä kaukana. Yksi syy oli juuri tuo alussa mainittu alttius virheostoksiin. Tajusin, että esimerkiksi vaatteiden ostaminen on sovittamatta aivan hullua, ja että monia tavaroita kyllä saa muualtakin. Kyseessä on harvoin aivan ainutlaatuinen tapaus. Toinen syy on kuitenkin se, että Facebookin kirppisryhmät käyvät nykyisin hermoille siinä määrin, että en halua enää myydäkään, saati sitten ostaa. Ensinnäkin omien tavaroiden myyminen on vaivalloista, sillä ostajat ovat arvaamattomia. Noudosta sopiminen tuntuu olevan monille aivan ylivoimaista. Tullaan, ei tulla, tullaan sittenkin, tullaan myöhässä, ei vastata puhelimeen, tehdään oharit ja ties mitä. Tavaroista ei meinaa päästä eroon, kun ostajat eivät suvaitse saapua paikalle hakemaan tavaroitaan. Tai sitten vänkätään myyjää kuskaamaan tavaroita ympäri kaupunkia. Joskus siihen on valmis, jotta vain pääsisi kaikesta eroon, mutta useimmiten tuntuu siltä, että saatu korvaus ei kata nähtyä vaivaa.
Tämä on yksi onnistuneimmista ostoksista. Sen sisällä on piilossa modeemi.
Olen kuitenkin seuraillut muutamia ryhmiä harvakseltaan, ja viime aikoina olen huomannut erikoisen ilmiön. Tyypillinen ilmoitus on sellainen, että siinä luetellaan tavaran virheet, mikä onkin ihan oikein. Mutta minua ottaa päähän se, että ilmoituksen perusteella vaikuttaa usein siltä, että myyjä vain haluaa rikkinäisestä tavarasta eroon. Siis näin:
- ”myydän lasten pöytä/tuoli/sänky/lelulaatikko/tms, pintaan on liimattu tarroja ja sotkettu tussilla, lähtee varmaankin pyyhkimällä pois”
- ”vaatteessa on tahra, en ole yrittänyt poistaa. Lähtenee pesussa”
- ”Sukissa/villapaidassa/haalarissa on reikä/silmäpako/napit irti, en ole yrittänyt korjata, mutta on varmasti ihan helppo laittaa itse kuntoon”
En tiedä miksi juuri nämä ilmoitukset ärsyttävät niin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirppistavaroissa on käytön jälkiä. Mutta eniten noissa jotenkin korpeaa se, ettei myyjä ole edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Myydäänkö tavara vain siksi, ettei siitä ole joko alunperinkään huolehdittu kunnolla, vai siksi, että omistaja ei viitsi yrittää korjata tai puhdistaa tavaraa itse? Sitten siinä ärsyttää sekin, että ylipäätään yritetään myydä viallista tavaraa. Olen tottunut ajattelemaan niin, että jos vaatteessa tai tavarassa on selkeä virhe, se laskee hinnan aivan olemattomiin. Ilmaiseksi voisi tarjota, mutta kuka ostaisi reikäisen vaatteen? Ja ehkä oman ärsytyksensä soppaan tuo nuo epämääräisen positiiviset ilmaisut lähtenee pesussa, mutta en ole kokeillut. Jos ei ole kokeillut, ei voi tietää. Tietenkin vastuu jää ostajalle, niin kuin kirppiksillä yleensäkin, mutta jotenkin tämä tapa ilmaista asia saa niskakarvat pystyyn. Jos se kerran lähtisi pesussa, niin miksei myyjä ole sitten pessyt vaatetta? Tai jos tussipiirrokset lähtevät pyyhkimällä pöydän päältä, miksei niitä sitten ole pyyhitty?
Tiedän, että jos tavara on haluttu, niin se käy kaupaksi vähän virheellisenäkin. Totta kai on myös tilanteita, joissa kuluneisuus ei haittaa, ja siksi ostaja saattaa löytyäkin. Mutta nämä myynti-ilmoitukset ovat kuitenkin niin ärsyttäviä, että olen käytännössä lopettanut kaikkien facebook-kirppisten seuraamisen. Menen mieluummin Fidaan, Konttiin, kierrätyskeskukseen tai muuhun second hand -liikkeeseen, jossa näen itse suoraan onko tahra lähtenyt vai ei. Luin kesällä tutkimuksen ihmisten ostokäyttäytymisestä, ja siinä todettiin, että kuluttaja ei inhoa mitään niin paljon kuin tunnetta siitä, että tulee huijatuksi. Ehkä se onkin juuri tässä se ydin. Lähtenee pesussa kuulostaa siltä, että ei se kuitenkaan lähde, mutta kun myyjänä sanon näin, niin minua ei voi syyttää mistään. Ja minä tunnen joutuneeni huijauksen kohteeksi.
Meneekö teillä hermot facebook-kirppisten kanssa?
Minulla on kokemusta vain Tori-palvelusta. Vaatteet eivät siellä tunnu liikkuvan, mutta erityisesti teknisempää tavaraa ja mökkirompetta saa hyvin kaupaksi. Moottorisahasta tuli lähes taistelu! Ainoa kerta, kun yritin myydä siellä hutiostos-talvitakkia, johti vain ostajien ohareihin ja turhiin kyselyihin. Myyn nykyään ylijäämävaatteeni, jos ovat hyväkuntoisia, second hand -liikkeiden kautta ja muut laitan Fidaan tms.
Minä luulen, että vaatteista on maailmassa sellainen ylitarjonta, että kukaan ei enää halua maksaa niistä mitään. Sen sijaan muun tavaran suhteen homma ehkä vielä toimii. Olen kuullut että esim. huonekalut käyvät kaupaksi. Itsekin olen sellaisia myynyt kohtuullisella menestyksellä, mutta ilman säätöä ei niistäkään olla selvitty.
Oon suunnitellut liittyväni uudestaan Facebookiin ihan vain paikallisten kirppisryhmien takia. Myin keväällä kirpputorilla itselle turhaa tavaraa ja tavaraa jäi yli reilusti (entinen himohamstraaja oon!). Hyväkuntoista, ehjää ja puhdasta tavaraa (vaatteita, sisustustavaraa ja ihan kaikenlaista käyttötavaraa) Ajattelin että pääsisi eroon helposti fb kirppiksen avulla. Ei taida ollakaan niin ruusuista saati helppoa kuitenkaan. Ehkä varaankin vaan uuden kirppispöydän…
Ja sitten ylijäämät lahjoituksena esim Fidalle…?
Voihan olla että mulla on vain huonoja kokemuksia. Mutta itse olen kokenut pienten yksittäisten juttujen myymisen hirveän työläänä. Kaikesta on otettava kuvat ja ladattava ne ilmoitukseen, ja sitten alkaa se säätö. Suosin nykyisin sellaisia kirppiksiä, joille minä vien ja liike hoitaa loput. Sitten saan rahat joskus myöhemmin kun myyntiaika loppuu. Siinä menee tietysti provisio myyjälle, mutta vaivannäkö on mahdollisimman pieni.
FB-kirppikset ovat uskomattomia. Mietin usein, miten ihmiset kehtaavat toimia omalla nimellä ja kasvoillaan niin kuin toimivat. Jos kaupantekoon ryhtyy, pitää hengitellä rauhallisesti suun ja nenän kautta sataan laskien. Tutustuin näihin halutessani myydä vauva-kampetta. ”AV-YV-epätoivoJONO”, ensimmäinen varaaja ei vastaa, muut odottavat; saisinko sovituskuvan (kyseessä 64-koon potkuhousut, en julkaise vauvani kuvaa FBssa); Tää on lemppari: saisinko lähikuvaa nukkapinnasta? Viiden kilsan vikaluettelot ja sitten lähes uuden tuotteen hinta (iso reikä haalarin saumassa, ei haittaa käytössä mitenkään). Loppuunkulutetut talvikumpparit (kannoista kulunut senttikaupalla, niin että lapsen kävely mahdotonta) myydään hyväkuntoisina, kyllä vaan äiti on äidille susi (myyjät aina äitejä); Puhumattakaan sitten eri ryhmien ylläpitäjistä, jotka tuntuvat täyttävän jotain valtafantasiaansa toimimalla täysin mielivaltaisesti. Esim ostin vauvan housut, jotka olivat homeessa. Muutaman päivän jälkeen huomasin, että MINUT, jota oli huijattu, oli heitetty koko ryhmästä pihalle ilman mitään viestejä tai yhteydenottoja. Samoin homeisten housujen lähettäjä oli estänyt viestini, joten en päässyt selvittämään asiaa. Ylläpitäjien lempipuuhaa on myös valmiiden myynti-ilmoitusten poistaminen, tietenkin niin, että viesteissä on jo useampi ostajakandidaatti, luonnollisestikin niin, että yhteystietoja ei ehditä vaihtaa. Syynä vaikkapa että ilmoitus on väärässä kansiossa tai kommenteissa on liikaa kuvia. Että siitä vaan uutta ilmoitusta rustaamaan. Joo ja tosiaan ”voitko tuoda ostamani tuotteen toiselle puolelle kaupunkia klo 6:25 sunnuntaiaamuna, ai et ”vitsi mikä xcbbhgbnnn -pää olet”. Käsittämättömiä rimanalituksia, jälleen omilla kasvoilla ja nimellä. Eihän toi voi olla todellista. Ihan kuin jostain sketsisarjasta. Paitsi että ei naurata, vaan itkettää, kun on ihka ehtas realityä.
Voi ei, voin uskoa että on käynyt hermoille. En nyt tähän postaukseen laittanut mitään noista säännöistä, mutta välillä ne ovat kyllä tiukkoja. Yhdellä listalla jolla olin, ylläpito tylytti ihan jokaisesta rikkeestä jatkuvasti, siis aivan pienimmistäkin. Ymmärrän että jotain sääntöjä on oltava, mutta mitään joustavuutta ei kyllä näkynyt. Mutta joo, tunnistan kokemuksesi ja juuri siksi minäkään en enää oikein noita jaksa.
Nauroin ennen katketakseni noille kirppareiden kuusisivuisille natsisäännöille mutta nyt pidemmällä kokemuksella pidän niitä ehdottoman hienona juttuna. Parilla kirpulla olen törmännyt ihan mielenvikaiseen pilkunviilaukseen vaikkapa ilmoitusten sanamuodoista, mutta noin yleisesti ottaen homma vain toimii silloin kun kaikki pelaavat samoilla säännöillä.
Minulle lähes tärkein vaatteidenostopaikka on nykyään muutamaan merkkiin keskittynyt fb-kirppis. Siellä on selkeät tiukahkot säännöt, joten av-kysyn-mieheltä-tuotko-kontulaan-yv-mikset-tuo-en-otakaan -pelleily on ihan minimaalista ja homma pelaa sujuvasti. Vaikka vaatteen merkki ei olekaan mitenkään itseisarvo, vain muutamaan merkkiin keskittyneeltä kirpparilta on helppo tehdä hankintoja kun suuri osa vaatteista on nykyaikaista, omaan tyyliin sopivaa ja merkin mitoitus tuttua. Kirpparin hintatasokin on suht kova, mutta tykkään kovasti ajatuksesta että siellä vaatteilla on edelleen arvo vaikka sitä joku olisi hetken käyttänytkin. Myyjänkin motivaatio tarjota lisätietoja 50e vaatteesta on eri luokkaa kuin 50 sentin vaatteesta. Ja toisaalta kalliimpia second hand -vaatteita ei tule hamstrattua ainoastaan hinnan perässä.
Tämä olikin uusi näkökulma. Voi olla, että olen toiminut väärillä foorumeilla! TÄytyykin katsoa, löytyykö oman lempimerkin facebook-kirppistä, ja miten siellä kauppa kävisi. Ei ehkä niinkään myynnin puolesta, mutta ostamisen. Olen samaa mieltä siitä, että säännöt tarvitaan, ja moni yp tekee aika ison työn noiden ryhmien kanssa ihan harrastuksena.
Mulla on ollut aivan sama ärsytys. Esim. juuri näitä kenkiä myydään, välillä kovaankin hintaan, vaikka ovat siinä kunnossa, että ei voisi edes antaa. Nämä tahraiset ja reikäiset vaatteet ovat myös uskomattomia. Erityisesti mua ärsyttää maininta ” jalkalenksut puuttuvat”. Kuminauhaa, kun voi edullisesti ostaa metritavarana ja laittaa ne kuntoon ennen myyntiä. Jos myy oikeasti hyväkuntoisen vaatteen tai tavaran edullisesti, niin menee kaupaksi ja molemmat ovat tyytyväisiä. Juuri tuskailin, kun lapsi tarvitsi muutamaa kertaa varten sisälenkkarit ja ne olivat tosi kalliita. Laitoin kyselyn lähikirpparille ja sain uudenveroiset lenkkarit vitosella. Nykyään jos itse myyn jotain , niin en suostu kuljettamaan minnekään. Olen muutaman kerran seisonut jossain ostajaa odottamassa. Kerrankin kun vaivauduin pidemmälle, niin ostajaa ei näkynyt ja myöhemmin kertoi menneensä uimahalliin, huoh!
Inhottavinta minusta on tuo ihmisten piittaamattomuus. En tiedä mikä siinä on takana. Jotenkin ihan vain yleistä käytöstapojen puutetta tehdä ohareita, ja niistä on minullakin kokemusta. Siksi näitä nykyisin vältänkin.
Pikkuvikaisten fiksaamiseen saa kulumaan aikaa ja vaivaa. Minusta on ihan kohtuullista että jos myyjä näkee vaivan itse, hän voi pyytää tuotteesta kohtuullisen markkinahinnan. Jos vaivannäkö jää ostajalle pitäisi sen hiejastua hinnassa, koska rahan lisäksi hänen on sijoitettava tuotteeseen vielä työpanostaan.
Tarvitaan jo ideologiaa jos alkaa fiksailemaan juttuja ja silti antaa ne (puoli)ilmaiseksi pois – eikä kaikilla ole sellaista ideologiaa, saati aikaa tai voimavaroja kaiken täydellistämiseen ennen kiertoon laittoa.
Minä ompelen ihan mielelläni ratkenneen sauman jos sillä saan hankittua mieleiseni vaatteen pikkurahalla.
Lasten merkkivaatteet on ehkä hupaisin esimerkki tästä, miten pikkuvikaista tai suorastaan aikansa elänyttä kampetta yritetään edelleen kaupitella eteenpäin. Tiettyjä merkkejä ja niiden haluttuja kuoseja/värejä voidaan reteäsi kaupitella eteenpäin sanoilla ”pesunukkaa, haalistumaa saumoissa, polvessa reikä, edessä joku pieni tahra, mutta edelleen aivan ihana. Tarjoa!” Ja mammat tarjoavat. Tosin minkä tahansa vokalistin perässä voi olla myös myyjän huomautus ”tarjoa, myyn jos hinta miellyttää”.
Tämä on aivan uskomaton show, sillä ihmisillä tuntuu olevan sitkeä käsitys että kulahtanut merkkivaate on edelleen ennen kaikkea MERKKIvaate,ei suinkaan ennen kaikkea kulahtanut. Ensin moinen ilmiö ärsytti, nykyään toisaalta huvittaa ja toisaalta vähän surettaa.
Jos ajattelee oikein positiivisesti, niin tuossa kaikki voittaa; myyjä, ostaja ja lisäksi vaate tosiaan pidetään aivan loppuun. Mutta olen samaa mieltä, että merkki ei pelasta jos vaate on käytetty täysin nukkavieruksi. Nämäkin kirppikset ovat minulle vieraita, koska ostan lastenvaatteissa ensisijaisesti toimivuutta, enkä tiettyä merkkiä. Mutta varmasti oma maailmansa nämä merkkikirppikset!