Olen unohtanut kirjoittaa ostolakkoraporttia vuoden ensimmäiseltä kuukaudelta. Se saattaa johtua siitä, että impulssiostoksista kieltäytyminen on muuttunut niin automaattiseksi, etten enää edes ajattele koko asiaa. Kuten otsikko kertoo, tammikuussa en ostanut mitään uusia vaatteita. Laitoin roskiin parit rikkinäiset sukkahousut, kierrätykseen en siirtänyt mitään.
Vaikka en ostanut mitään, olen kyllä haaveillut uusista vaatteista. Olen onnistunut kuluttamaan puhki liki kaikki paksut sukkahousuni, ja niitä pitää pikapuoliin ostaa uusia. En tosin ole jaksanut enkä ehtinyt lähteä kaupoille, joten ne ovat edelleen ostamatta. Tämä on kuitenkin sellainen aito puute, joka täytyy jossain vaiheessa paikata. Hameiden kanssa tarvitsee sukkahousuja, ja talvella niiden pitää olla tarpeeksi paksuja.
Olen myös alkanut unelmoida pitkävartisista, matalapohjaisista talvisaappaista. Sellaisista, joissa olisi lämmin vuori, paksu kumipohja ja tarpeeksi pitkä varsi lämmittämään sääriä. Olen nähnyt näitä kaupoissa, ne ovat kalliita mutta todella hienoja. Periaatteessa pärjään ilmankin, mutta juuri hameiden kanssa kylmällä ilmalla tällaiset olisivat mahtavat jalassa. Ostin pari vuotta sitten perinteiset Timberlandin nilkkurit, joihin olen ollut supertyytyväinen. Niitä olenkin käyttänyt tänä talvena melkein joka päivä. Samanlaiset mutta pitkävartiset olisivat nyt siis ostoslistalla. Tosin epäilen, että hankintaan saattaa mennä vielä vuosi tai pari.
Muuta en ole huomannut tarvitsevani. Tämä shoppailudieetti on tehnyt hyvää monella tasolla. Kun ei osta mitä sattuu, vaatevarasto muodostuu vähitellen erittäin toimivaksi. Nämä nykyiset haaveilut ovat varsin käytännöllisiä. Tietysti ne saappaat olisivat myös hienon näköiset, mutta varsinaisesti ajatus lähti siitä, kun jalat palelivat tammikuun kylmillä pakkasilla.
Helmikuu lähestyy puolta väliä, mutta epäilen ettei vaateostoja tällekään kuukaudelle tule. Tosin jos satun sopivasti kaupungille, käyn ostamassa niitä sukkahousuja. Muuten ennakoin nollakuukautta. Seuraako siellä kukaan muu vaateostoksiaan vielä? Vai joko tämä alkaa olla mennen talven lumia?
Tässä jutussa listataan runsaasti keinoja, joilla muovin kulutusta voi vähentää. Osa on ihan hyviä, siis sellaisia helposti toteutettavia, mutta osa on vähän ristiriitaisia. Esimerkiksi neuvotaan käyttämään muovisten jääpalamuottien sijasta metallisia. Mutta jos omistaa muovisen muotin, olisi hölmöä olla käyttämättä sitä, jos siinä ei ole mitään vikaa. Kertakäyttöiset jääpalapussit voi korvata kestomuoteilla, mutta jos on toimiva muovituote, on minusta ekologisempaa käyttää sitä, kuin heittää roskiin ja hankkia uusi. (Anna.fi)
Tästä ideasta pidän: kauppias jakaa ilmaiseksi hävikkiruuan asiakkaille. Jos ruoka olisi muutenkin menossa roskiin, niin miksei sitä voisi jakaa ilmaiseksi jollekin käyttöön. Ihmiset rakastavat ilmaista, ja jos sillä lailla estetään hävikkiä, niin aina parempi. (IS)
Tässä podcastissa pohdin nollahukkaelämän hyviä ja huonoja puolia. Tämä on kiinnostava aihe, sillä se herättää minussa ristiriitaisia mielipiteitä.
Kerron, mikä nollahukka-ajattelussa minua tökkii
Puhun myös siitä, miksi aihe siitä huolimatta kiinnostaa ja miksi pidän sitä tärkeänä
Pohdin erilaisia käytännön keinoja, miten voisi jätteen määrää vähentää
Arvelen, että kaltaisiani on paljon: periaatteessa kiinnostaa, mutta toisaalta asia tuntuu myös vaikealta toteuttaa. Miten teillä? Onko lukijoissa todellisia nollahukkaajia? Vai oletko kaltaiseni empijä/pohtija?
Podcastin kesto on 21 minuuttia.
Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen.
Minulla on tapana säästää vanhoja meikkejä aivan liian pitkään. Viikonloppuna tuli vastaan yksi sellainen: puuteri, joka on ostettu vuonna 2008. Muistan vuoden, koska ostin tuotteen amerikkalaisesta tavaratalosta, ja kokemus oli pelottava. Kosmetiikkaosastojen täydelliset leidit ovat Suomessakin vähän vaikeasti lähestyttäviä mielestäni, saati sitten vieraassa maassa. Kenties ostotapahtuman vaikeudesta johtuen puuteri tainnut koskaan päästä kovin ahkeraan käyttöön.
En ollut käyttänyt sitä moneen vuoteen. Eilen keksin, että nyt otan puuterin taas käyttöön, miksi muuten sitä säilyttäisin vuodesta toiseen? Tupsuttelin naamalle ja kaduin välittömästi. Värisävy oli täysin väärä, liian tumma ja keltainen. Joko naamani on kalvennut kymmenessä vuodessa merkittävästi, tai sitten sävy on alunperinkin ollut väärä. Sillä hetkellä kuitenkin päätin, että nyt tämä joutaa mennä. Kymmenen vuotta vanha puuteri, joka on vielä väärän värinenkin? Nyt oikeasti!
Otin kuvan ja heitin roskiin. Jälleen ihmettelen, miksi tuotakin tavaraa olin niin kauan säästänyt. Olen hyvä näkemään potentiaalia vanhoissa tavaroissani, joita en sitten raatsi heittää ajallaan pois. Vähän kyllä kirpaisee, etten ehtinyt käyttää puuterista kuin puolet. Tuntuu jotenkin pahalta heittää ”käyttökelpoista” roskiin, vaikka siis käyttökelpoisuus onkin tässä hyvin kaukaa haettu termi. Tästä syystä meikkipussista löytyy vieläkin vanhempia tuotteita. Huh huh! Minusta ne ovat kuitenkin käyttökelpoisia edelleen, joten siksi ne on säästetty. Pitäisi varmaan käydä taas vaihteeksi ajatuksen kanssa kaikki kosmetiikat läpi, ja katsoa löytyykö sieltä lisää tällaisia kummituksia.
Miten teillä? Löytyykö käytättekö vanhoja meikkejä ja löytyykö kosmetiikkajemmoja?
Miten treenivaatteet saa raikkaiksi? Hien haju tarttuu helposti keinokuituisiin urheiluvaatteisiin. Tässä linkissä on paljon vinkkejä vaatteiden puhdistamiseksi. Omasta kokemuksesta sanoisin, että treenivaatteita voi aivan hyvin pestä myös 60°C pesussa, en ole huomannut että niille tapahtuisi mitään. Samoin olen laittanut etikkaa suoraan pesukoneen huuhteluainelokeroon, ja tämä kikka toimii myös. (anna.fi)
Tuntuuko kasvisten lisääminen ruokavalioon vaikealta? Tiedän miltä se tuntuu, koska vuosikausia minulla oli juuri se fiilis. Ennen kuin aloitin elämäni kasvissuosijana viime lokakuun alussa, olisin voinut allekirjoittaa jokaisen näistä tämän artikkelin väitteistä. Kasvisten lisääminen tuntui työläältä, vaikealta ja monimutkaiselta. Tämä Ylen juttu on kuitenkin hyvä, tässä arjen asiantuntijat kertovat, miten näistä haasteista pääsee yli. Minäkin ajattelin ennen, että kasvisruoan tekeminen on vaikeaa, mutta olen oivaltanut, että pastan sekaan voi heittää ihan hyvin kasviksia kanan tilalle, tai että jauhelihan voi aina korvata soijarouheella. (YLE)
MeNaiset tuntuu kirjoittavan konmarista vähän väliä, se minunkin haastattelu oli otsikoitu marittamiseksi. Tässä yhden ihmisen kokemuksia konmarista ja millaisia oivalluksia raivausprosessi herätti. En tiedä, onko konmari lopulta kovin erilainen kokemus muusta systemaattisesta tavaran vähentämisestä, luulen että samat oivallukset tulisivat vastaan millä tahansa menetelmällä.
Perjantain podcastissa puolestaan kerron kirjoistani, joita riittää jokaisen pöydän päälle pinoksi ja lisäksi usempaan kirjahyllyyn. Kerron myös siitä, miksi tämä ei ole ongelma, ja miksi rakkaista harrastustavaroista ei muutenkaan pitäisi ottaa liikaa stressiä.
Tässä podcastissa puhun siitä, miksi kaikkia tavaroita ei tarvitse raivata samalla innolla. Minulla tämä konkretisoituu kirjoihin, jakso sisältää pieniä paljastuksia siitä, miten ”tavara-ammattilaiseltakin” saattaa silloin tällöin ote hieman lipsua…
Miksi rakastan kirjoja, enkä halua juurikaan luopua niistä
Miksi omat harrastustavarat ovat erityisasemassa, kun kodin tavaroita raivataan
Kerron myös, miksi meillä on niin paljon kirjoja (no siksi että hankin niitä jatkuvasti lisää mitä moninaisimmilla tavoilla)
Miten rakkaaseen harrastukseen liittyviä tavaroita kannattaa karsia
Miksi kuitenkin uuden säilytystilan hankkiminen ei lopulta ole paras ratkaisu
Podcastin kesto on 18 minuuttia.
Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin muutkin kuulijat löytävät sen.
Onko teillä keittiössä tai jossain muualla sellainen laatikko, joka on aina kauheassa sotkussa? Se on se paikka, minne tungetaan kaikki sellainen tavara jolle ei muutakaan paikka keksi. Lopputulos on yleensä massiivinen ja masentava kaaos. Minulla on/oli keittiössä tällainen. Kyseessä on iso vetolaatikko, siis 80cm leveä ja hyvin syvä. Siis toisin sanoen erinomainen paikka säilöä kaikkea hankalaa, mikä ei muualle mahdu. Sekä kaikkea sellaista, mille ei jaksa miettiä parempaakaan paikkaa. Koska laatikko on niin suuri, se vetää hämmästyttävän määrän tavaraa. Ja arvatkaa vaan, missä kunnossa tuo loota oli? No tällaisessa:
Tämä on lavastamaton, autenttinen lähtötilanne. Kauhistelkaa vapaasti 🙂
Tässä siis klassinen ennen-kuva. Kuten näkyy, laatikossa on kaikkea mahdollista keittiöön liittyvää tavaraa. Onneksi en ollut yrittänyt säilöä tänne mitään muuta, eli siinä mielessä sisältö oli looginen, joskin hirveässä sotkussa. Ennen joulua päätin että NYT tämä otetaan haltuun, joten ei muuta kuin raivaamaan.
En käyttänyt konmaria, vaan omaa Tavarataitojen filosofiaa. Kaikkea kamaa ei siis tosiaankaan tyhjennetty lattialle, vaan kamaa alettiin kuoria kerros kerrokselta. Ensimmäiseksi noukin erilleen kaikki selvästi roskiin menevät jutut. Voisi kuvitella, ettei kukaan säilö kaapeissaan roskia. Mutta on vähän epäselvää, milloin tarpeellinen tavara muuttuu roskaksi. En ole tietoisesti säilönyt tuonne roskaa, vaan mielestäni tarpeellista tavaraa. Mutta usein ilman kovin perusteellista harkintaa. Toisin sanoen olen säästänyt, koska se on ollut helpompaa kuin miettiä, tarvitsenko jotain todella.
Hyvä esimerkki roskasta, jonka joskus ajattelin tarpeelliseksi.
Esimerkiksi tuo kaupan leivän mukana tullut leipävuoka oli säästetty, koska ajattelin että siihen voi myöhemmin leipoa itsekin leivän. Mutta monta vuotta myöhemmin leipä on edelleen leipomatta, eikä tätä vuokaa voi käyttää mihinkään muuhun, eikä kukaan muukaan halunnut sitä. Joten tarpeellisesta tavarasta olikin tullut roska.
Roskien lisäksi poistin laatikosta kaiken sellaisen, jolle meillä ei enää ollut mitään käyttöä, kuten vaikkapa ruokalapun. Samoin otin laatikosta pois sellaiset tavarat, joille oli looginen paikka olemassa jossain muuallakin. Esimerkiksi säilytyslaatikoiden paikka ei ole tässä laatikossa, vaikka olin sellaisenkin tänne jossain tilanteessa heittänyt.
Kaikki tämä päätyi jonnekin muualle. Osa roskiin, osa uuteen paikkaan.
Tällainen läjä poistui, ja lisäksi vielä muutama muu tavara, joka ei tullut kuvaan mukaan. Kuvassa on paljon silkkaa roskaa, kuten vaikka tuo vuoka tai oikeassa laidassa näkyvä metallitanko. Se kuului jääkaappiin, jota meillä ei enää edes ole. Olin ajatellut käyttäväni muovipusseja uudestaan, kenties pestyäni ne ensin. Totesin tämän ajatuksen epärealistiseksi, ja siirsin pussit roskiskaappiin. Mehupullot menivät vinttiin, jääpalamuotti siirtyi muiden muottien kanssa samaan paikkaan, lasipurkit lasinkeräykseen.
Tämän vaiheen jälkeen oli tilanne niin selkeä, että jäljelle jääneet tavarat saattoi järjestellä fiksusti uudestaan.
Samanlaiset yhdessä ja kaikki järjestyksessä
Nyt laatikko toimii käyttötarkoituksessaan hyvin. Tiedän mitä siellä on ja löydän kaiken helposti, koska varsinaisen sisällön päällä ei ole epämääräistä kerrosta kaikenlaista sekalaista roinaa. Kun turhat tavarat otettiin pois, sain laatikkoon mahtumaan siististi myös sellaisia tavaroita, joille se on hyvä säilytyspaikka. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että juomapulloille syntyi fiksu säilytyspaikka tuonne vasempaan yläkulmaan. Ne pysyvät siellä pystyssä ja yhdessä. Samoin kaikkien laitteiden osat ovat yhdessä, termokset siistissä rivissä ja silti noita lasipurkkejakin mahtuu laatikkoon aika monta. Niitä on kyllä kenties liikaa, en muista, että kaikki olisivat olleet yhtä aikaa käytössä.
Tällainenkin kaaos järjestyy yllättävän nopeasti tavarataidoilla. Kaikkineen tähän meni puolisen tuntia. Melkeinpä luulen, että konmarilla työ olisi kestänyt pidempään ja mennyt turhan monimutkaiseksi. Suosittelen lämpimästi etenemistä helposta vaikeimpaan, olipa raivauskohde mikä tahansa. Roskat on yleensä helppo tunnistaa tarpeellisen seasta, ja jo pelkästään niiden poistaminen olisi tehnyt laatikosta käyttökelpoisemman, vaikka en olisi järjestänyt mitään uudelleen. Toisaalta kun turhat on karsittu pois, järjestämiseen ei kulu kovinkaan paljon aikaa.
Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä oli kiinnostava testi, jossa vertailtiin talouspapereita. Minusta oli hälyttävää, että kolmesta paperista liukeni ruokaan kemikaaleja. Vaikutti siltä, että eniten niitä lähtee kierrätyskuidusta valmistetuista papereista, joita valkaistaa optisilla kirkasteilla. Meillä on aina talouspaperirulla keittiössä, mutta en ole koskaan miettinyt, mihin sitä oikeastaan käytetään. Täytyykin ottaa tarkasteluun tämä aihe! (Linkki vie Ilta-Sanomien sivuille)
YLEllä on pitkä juttu muovin kierrätyksestä. Suurin este kierrättämiselle on se, että keräyslaatikko on liian kaukana. Voin eläytyä tähän täydellisesti. Niin kauan kun muovia piti kantaa noin 200 metrin päähän kotiovelta, kierrätyksestä ei meinannut tulla mitään. Kun muovilaatikot ilmestyivät roskakatokseen, kierrätys ei ole ollut mikään ongelma. Tässä näkee, että ihmiset kyllä kierrättävät, jos se tehdään heille riittävän helpoksi. Ja kuka sen mahdollistaa? No tietenkin kaupungit, kunnat ja viime kädessä valtio. Juttu on kiinnostavaa luettavaa muutenkin, mikäli muovinkierrätys kiinnostaa.
Keskiviikkona pohdin uudenlaista näkökulmaa siihen vaatteiden lahjoittamiseen. Mitä jos lopettaisimme tuskailun sen kanssa, että vaatteiden huolittelemiseen ja korjaamiseen menee niin paljon aikaa ja jopa rahaa, ja sen sijasta alkaisimmekin ajatella asiaa hyväntekeväisyyden näkökulmasta. Vaatteen siistimiseen käytetty aika on lahjoitus hyväntekeväisyyteen, se säästää järjestön resursseja ja vaatteelle voi laittaa korkeamman hinnan. Moni haluaa auttaa, ja tämä on yksi tapa lahjoittaa omaa aikaa.
Tämän viikon podcastissa mietin, pitääkö kaiken aina olla niin helppoa ja nopeaa? Mistä pitää luopua, jos haluaa nopeimman ja helpoimman vaihtoehdon? Podcastin voi kuunnella tästä alta, sen kesto on 15 minuuttia.
Tällä kertaa pohdiskelen, onko helppous ja nopeus aina sen arvoista?
Kerron, miksi valitsin mieluummin hankalammin käytettävän pesuaineen kuin tavallisen markettituotteen
Mikä on helppouden ja nopeuden hinta? Mistä joutuu tinkimään?
Mietin, milloin uusista keksinnöistä on ollut aidosti hyötyä
Pohdin myös sitä, paljon nopeat ratkaisut lopulta helpottavat elämää? Kauanko minulta menee aikaa puulastan pesemiseen käsin, jos sitä ei voi laittaa tiskikoneeseen? Ja mihin sen säästyneen ajan sitten käyttäisi.
Saisiko hitaamman ja hankalamman vaihtoehdon valitseminen meidät vaalimaan ja arvostamaan tavaroitamme enemmän?
Podcastin kesto on noin 15 minuuttia.
Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen klikkaa kohtaa, jossa lukee ”tilaa”, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä. Jos haluat, että muutkin löytävät Arkijärki-podastin, arvostele podcast tökkäämällä sopiva määrä tähtiä! Mitä enemmän, sitä paremmin podcast näkyy myös muille.
Oletko koskaan ajatellut tekeväsi vapaaehtoistyötä? Kiinnostaako huonompiosaisten, vähävaraisten tai heikompien auttaminen? Lahjoitatko kenties rahaa silloin tällöin hyväntekeväisyyteen? Minä voisin vastata noihin kaikkiin kyllä, ja uskon että niin voisi moni muukin.
Vaatteiden lahjoittamiseen liittyvä työ on herättänyt paljon erilaisia vastauksia. Aika moni on sanonut, että lahjoitettavien vaatteiden korjaamiseen ja siistimiseen ei ole aikaa eikä resursseja. Ymmärrän tämän. Mutta aloin miettiä asiaa toisesta näkökulmasta. Mitä jos tuota omaa työpanosta alkaisikin ajatella omana lahjoituksena hyväntekeväisyyteen? Jokainen vaatekappale, joka on pesty, korjattu ja huoliteltu suoraan myyntikuntoon, on suora lahjoitus hyväntekeväisyysjärjestölle. Siitä on tuplahyöty: se säästää järjestön resursseja huomattavasti, ja maksimoi lahjoituksesta saadun hinnan.
Törmäsin pari päivää sitten tällaiseen tilanteeseen: Eräällä ihmisellä oli takki, joka oli muuten priima mutta vetoketju oli rikki. Omistaja olisi halunnut lahjoittaa sen, mutta rikkinäiselle takille ei ilmaantunut ottajia. Tällaista takkia ei myöskään voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, sillä roskiin se menisi sieltäkin. Takin omistaja mietti, miten takista voisi päästä eroon ilman että sitä joutuisi laittamaan roskiin.
Aloin miettiä asiaa. Pikagooglauksen perusteella pääkaupunkiseudulla takin vetoketjun vaihto maksaa 40-50 euroa. (Pienemmät korjaukset maksavat tietysti vähemmän, pitkän vetoketjun vaihtaminen on melko iso työ.) Mitä jos sen sijaan että harmittelisi korjaamiseen menevää rahaa, ajattelisi sen lahjoituksena hyväntekeväisyyteen? Tietysti ymmärrän, että kaikilla ei ole ylimääräistä, mutta suurimmalla osalla työssäkäyvistä ihmisistä liikenisi muutama kymppi vuodessa hyväntekeväisyyteen. Tietysti hinnan päälle tulee myös oma vaivannäkö, siis se että vie vaatteen ompelijalle, hakee sen sieltä ja lopuksi toimittaa haluamaansa keräykseen. Mutta entä jos tämänkin laskisi vapaaehtoistyöksi?
Näillä pärjää jo pitkälle.
Vaatteiden lahjoittajilla on varmasti monenlaisia syitä. Joku kenties haluaa vain vanhoista eroon mahdollisimman helposti. Joku välttää roskiin laittamista, ja lahjoittaa siksi, jotta vaate vielä päätyisi käyttöön. Mutta uskon, että monilla on ainakin osittain syynä se, että haluaa lahjoituksellaan auttaa. Joko niin, että vaate päätyisi jonkun todella tarvitsevan ylle, tai välillisesti niin että siitä saatava raha menee myöhemmin hyväntekeväisyyteen. Miltä kuulostaisi, että sen sijaan että tuskailisi sitä, miten paljon vaivaa pitää nähdä, ennen kuin vaatteet voi lahjoittaa, suhtautuisikin asiaan niin, että tämä on minun panokseni heikompien auttamiseksi?
Pari vuotta sitten sain edellisen oivalluksen hyväntekeväisyyteen liittyen. Tajusin, että ei ole kauhean loogista lahjoittaa vain huonoimpia vaatteita hyväntekeväisyyteen ja sitten yrittää itse myydä niitä parhaimpia, ja sitten kuitenkin toisaalla lahjoittaa rahaa jollekin järjestölle. Paljon loogisempaa olisi lahjoittaa ne hyvät vaatteet suoraan, jolloin itse pääsee todella paljon helpommalla, ja järjestö saa niistä oikeasti jotain tuloa. Kannattaa lukea tämä kirjoitukseni, jossa havahduin tähän epäloogisuuteen.
Tiedän omasta kokemuksesta, että etenkin ruuhkavuosina aika ja jaksaminen voi olla kortilla. Mutta yleensä itselleen tärkeille asioille löytyy resursseja. Jos muiden auttaminen, turhan jätteen vähentäminen tai molemmat ovat omassa asteikossa korkealla, voisi ajatella, että niiden vaatteiden huoltamiselle tai jopa korjauttamiselle löytyy aikaa. Etenkin, kun tällaista auttamistyötä voi tehdä juuri silloin kuin itselle parhaiten sopii, ja juuri sen verran kuin kerralla ehtii ja jaksaa. Helpoin vaihtoehto tämä ei tietenkään ole, mutta toisaalta ei tässä ole mistään kohtuuttomista vaatimuksista kyse. Sen sijaan olennaista on asenteen muutos. Kyse ei olisikaan siitä että on pakko, ja hyi miten ikävää ja hankalaa kaikki vaivannäkö onkaan. Vaan siitä, että tällä omalla panoksellani voin auttaa muita. Jälkimmäinen kuulostaa ainakin minusta paljon houkuttelevammalta. Mitä mieltä te olette?
