Johan tämä joutaa mennä

vanhat meikit
Hyvästi!

Minulla on tapana säästää vanhoja meikkejä aivan liian pitkään. Viikonloppuna tuli vastaan yksi sellainen: puuteri, joka on ostettu vuonna 2008. Muistan vuoden, koska ostin tuotteen amerikkalaisesta tavaratalosta, ja kokemus oli pelottava. Kosmetiikkaosastojen täydelliset leidit ovat Suomessakin vähän vaikeasti lähestyttäviä mielestäni, saati sitten vieraassa maassa. Kenties ostotapahtuman vaikeudesta johtuen puuteri tainnut koskaan päästä kovin ahkeraan käyttöön.

En ollut käyttänyt sitä moneen vuoteen. Eilen keksin, että nyt otan puuterin taas käyttöön, miksi muuten sitä säilyttäisin vuodesta toiseen? Tupsuttelin naamalle ja kaduin välittömästi. Värisävy oli täysin väärä, liian tumma ja keltainen. Joko naamani on kalvennut kymmenessä vuodessa merkittävästi, tai sitten sävy on alunperinkin ollut väärä. Sillä hetkellä kuitenkin päätin, että nyt tämä joutaa mennä. Kymmenen vuotta vanha puuteri, joka on vielä väärän värinenkin? Nyt oikeasti!

Otin kuvan ja heitin roskiin. Jälleen ihmettelen, miksi tuotakin tavaraa olin niin kauan säästänyt. Olen hyvä näkemään potentiaalia vanhoissa tavaroissani, joita en sitten raatsi heittää ajallaan pois. Vähän kyllä kirpaisee, etten ehtinyt käyttää puuterista kuin puolet. Tuntuu jotenkin pahalta heittää ”käyttökelpoista” roskiin, vaikka siis käyttökelpoisuus onkin tässä hyvin kaukaa haettu termi. Tästä syystä meikkipussista löytyy vieläkin vanhempia tuotteita. Huh huh! Minusta ne ovat kuitenkin käyttökelpoisia edelleen, joten siksi ne on säästetty. Pitäisi varmaan käydä taas vaihteeksi ajatuksen kanssa kaikki kosmetiikat läpi, ja katsoa löytyykö sieltä lisää tällaisia kummituksia.

Miten teillä? Löytyykö käytättekö vanhoja meikkejä ja löytyykö kosmetiikkajemmoja?

4 thoughts on “Johan tämä joutaa mennä

  1. Mä heitin just viikonloppuna läjän vanhaa kosmetiikkaa menee. Kajaleita ja huulipunia yms, en halua tietää mitä kaikkia eläimiä niissä asuu. Aikamoisia bakteeripesiä meikit kuitenkin.

    • Mulla on kyllä sellaisia antiikkituotteita meikkien seassa, etten kehtaa edes sanoa. Ai että, täytyy kyllä ryhdistäytyä ja heittää ne pois!

  2. En voi heittää vanhoja meikkejä pois. Kun niistä on maksettu. Jos vaikka kaduttaa, kun ei käyttänyt. Joten otan pahvia, ja teen niistä taideteoksia. Kun meikit on kulutettu, otan kuvan taideteoksesta ja kiikutan sen roskikseen. Varmaan olisi helpompaa vain heittää ne meikit roskikseen, mutta tämä on sitten varmaan minulle helpompi keino päästä eroon ei-käytetyistä meikeistä.

    • Monen asian suhteen minulla on tuo sama. Kun siitä on kerran maksettu, niin eihän sitä voi heittää. Toinen ongelma minulla on se, että en jaksaisi lähteä ostamaan uutta, kun vanhakin toimii… vaikka se onkin 10 vuotta vanha.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.