Kamalasta kaaoksesta kuntoon

Onko teillä keittiössä tai jossain muualla sellainen laatikko, joka on aina kauheassa sotkussa? Se on se paikka, minne tungetaan kaikki sellainen tavara jolle ei muutakaan paikka keksi. Lopputulos on yleensä massiivinen ja masentava kaaos. Minulla on/oli keittiössä tällainen. Kyseessä on iso vetolaatikko, siis 80cm leveä ja hyvin syvä. Siis toisin sanoen erinomainen paikka säilöä kaikkea hankalaa, mikä ei muualle mahdu. Sekä kaikkea sellaista, mille ei jaksa miettiä parempaakaan paikkaa. Koska laatikko on niin suuri, se vetää hämmästyttävän määrän tavaraa. Ja arvatkaa vaan, missä kunnossa tuo loota oli? No tällaisessa:

Keittiön sotku
Tämä on lavastamaton, autenttinen lähtötilanne. Kauhistelkaa vapaasti 🙂

Tässä siis klassinen ennen-kuva. Kuten näkyy, laatikossa on kaikkea mahdollista keittiöön liittyvää tavaraa. Onneksi en ollut yrittänyt säilöä tänne mitään muuta, eli siinä mielessä sisältö oli looginen, joskin hirveässä sotkussa. Ennen joulua päätin että NYT tämä otetaan haltuun, joten ei muuta kuin raivaamaan.

En käyttänyt konmaria, vaan omaa Tavarataitojen filosofiaa. Kaikkea kamaa ei siis tosiaankaan tyhjennetty lattialle, vaan kamaa alettiin kuoria kerros kerrokselta. Ensimmäiseksi noukin erilleen kaikki selvästi roskiin menevät jutut. Voisi kuvitella, ettei kukaan säilö kaapeissaan roskia. Mutta on vähän epäselvää, milloin tarpeellinen tavara muuttuu roskaksi. En ole tietoisesti säilönyt tuonne roskaa, vaan mielestäni tarpeellista tavaraa. Mutta usein ilman kovin perusteellista harkintaa. Toisin sanoen olen säästänyt, koska se on ollut helpompaa kuin miettiä, tarvitsenko jotain todella.

leipävuoka
Hyvä esimerkki roskasta, jonka joskus ajattelin tarpeelliseksi.

Esimerkiksi tuo kaupan leivän mukana tullut leipävuoka oli säästetty, koska ajattelin että siihen voi myöhemmin leipoa itsekin leivän. Mutta monta vuotta myöhemmin leipä on edelleen leipomatta, eikä tätä vuokaa voi käyttää mihinkään muuhun, eikä kukaan muukaan halunnut sitä. Joten tarpeellisesta tavarasta olikin tullut roska.

Roskien lisäksi poistin laatikosta kaiken sellaisen, jolle meillä ei enää ollut mitään käyttöä, kuten vaikkapa ruokalapun. Samoin otin laatikosta pois sellaiset tavarat, joille oli looginen paikka olemassa jossain muuallakin. Esimerkiksi säilytyslaatikoiden paikka ei ole tässä laatikossa, vaikka olin sellaisenkin tänne jossain tilanteessa heittänyt.

Turhaa vai roskaa?
Kaikki tämä päätyi jonnekin muualle. Osa roskiin, osa uuteen paikkaan.

Tällainen läjä poistui, ja lisäksi vielä muutama muu tavara, joka ei tullut kuvaan mukaan. Kuvassa on paljon silkkaa roskaa, kuten vaikka tuo vuoka tai oikeassa laidassa näkyvä metallitanko. Se kuului jääkaappiin, jota meillä ei enää edes ole. Olin ajatellut käyttäväni muovipusseja uudestaan, kenties pestyäni ne ensin. Totesin tämän ajatuksen epärealistiseksi, ja siirsin pussit roskiskaappiin. Mehupullot menivät vinttiin, jääpalamuotti siirtyi muiden muottien kanssa samaan paikkaan, lasipurkit lasinkeräykseen.

Tämän vaiheen jälkeen oli tilanne niin selkeä, että jäljelle jääneet tavarat saattoi järjestellä fiksusti uudestaan.

Hyvä järjestys
Samanlaiset yhdessä ja kaikki järjestyksessä

Nyt laatikko toimii käyttötarkoituksessaan hyvin. Tiedän mitä siellä on ja löydän kaiken helposti, koska varsinaisen sisällön päällä ei ole epämääräistä kerrosta kaikenlaista sekalaista roinaa. Kun turhat tavarat otettiin pois, sain laatikkoon mahtumaan siististi myös sellaisia tavaroita, joille se on hyvä säilytyspaikka. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että juomapulloille syntyi fiksu säilytyspaikka tuonne vasempaan yläkulmaan. Ne pysyvät siellä pystyssä ja yhdessä. Samoin kaikkien laitteiden osat ovat yhdessä, termokset siistissä rivissä ja silti noita lasipurkkejakin mahtuu laatikkoon aika monta. Niitä on kyllä kenties liikaa, en muista, että kaikki olisivat olleet yhtä aikaa käytössä.

Tällainenkin kaaos järjestyy yllättävän nopeasti tavarataidoilla. Kaikkineen tähän meni puolisen tuntia. Melkeinpä luulen, että konmarilla työ olisi kestänyt pidempään ja mennyt turhan monimutkaiseksi. Suosittelen lämpimästi etenemistä helposta vaikeimpaan, olipa raivauskohde mikä tahansa. Roskat on yleensä helppo tunnistaa tarpeellisen seasta, ja jo pelkästään niiden poistaminen olisi tehnyt laatikosta käyttökelpoisemman, vaikka en olisi järjestänyt mitään uudelleen. Toisaalta kun turhat on karsittu pois, järjestämiseen ei kulu kovinkaan paljon aikaa.

Löytyykö teiltä tällaisia ”kauhukaappeja”?

9 thoughts on “Kamalasta kaaoksesta kuntoon

  1. Minulla on omassa keittiössä parikin laatikkoa ”selvittämättömälle jämäroinalle” joiden lopullinen tyhjennys tai raivaus on kesken. Täytyypä ottaa lähiaikojen käsittelyyn. Suurimman osan laatikoista olen perustaivannut, mutta kumma kyllä niihinkin ajan mittaan kulkeutuu sinne kuulumattomia esineitä. Pitäisi kai ainakin kerran vuodessa puhdistaa pohjat ja poistaa väärin sijoitetut tai liikaa kertyneet. Ei saisi ylittää laatikon tai rasian rajoja. Esim. Limsapullon korkit 5-10 hyvää riittää, kertyneitä on jo taas varmaan yli 20. Automaattiohjauksella samanlaisia vain panee laatikkoon samanlaisten jatkoksi. Täytyisi koko ajan pakottaitua ajattelemaan mitä kädet tekevät – ja se vasta rasittavaa on (keskittymisvaikeuksis? ajatukset muualla?)

    • Ota siitä kerros kerrallaan käsittelyyn. Minusta tilanne paranee aina jo merkittävästi sillä, että ilmiselvät tapaukset poistetaan. Tunnustan, että en pessyt tuon laatikon pohjaa, koska en ottanut kaikkea pois, mutta imuroin kaikki muruset sieltä tavaroiden väleistä. Minusta se on hyvä kompromissi, jos ei jaksa ruveta kokonaan tyhjentämään. Nyt minua muuten kiinnostaa, että mihin niitä korkkeja käytetään?

      • Minuakin kiinnostavat nuo korkit!

        Tyhjensin viime kesänä koko asunnon, ei ollut vain romulaatikoita, vaan myös romukaappeja, pari varastoa yms. yms. Olipa kunnon opetus, nyt romua ei todellakaan enää ikinä säilötä!

  2. Hmm, ei ole laatikkoa, vaan yksi iso komero… Se ei ole keittiötavaroille, ne ovat järjestyksessä samoin kuin siivouskomero, jossa säilytetään myös erilaisia pientyökaluja ja muuta vastaavaa. Mutta se komero. Minua pelottaa avata ovi, koska jotakin vyöryy ulos sieltä, ja pelottaa ajatella, miten kauan kestää, että uskallan aloittaa sen raivaamisen ja miten kauan siinä raivaamisessa lopulta menee.

    • Avaa ovi, katso mitä putoaa alas ja aloita niistä 🙂 Luulen että melkein kaikilla on joku tuollainen kaappi tai komero. Meillä on yksi komero, joka on kohtuullisen hyvässä järjestyksessä, mutta sielläkin on aina pari hyllyä sekaisin. Olen luovuttanut sen suhteen että saisin ne ikuisesti järjestykseen. Pitää vaan raivata kerran vuodessa, sitten tilanne pysyy kohtuullisesti hallinnassa.

  3. Mullakin olisi monta pientä ja yksi iso kaappi läpi käytävänä. Olen vähentänyt tavaroita paljon tässä tammikuun aikana. En kestä sitä tilannetta, kun siivoaa ja sitten jää vuori tavaroita, joita pitäisi viedä eri paikkoihin. Nyt mulla on kirppispöytä ja osan aioin viedä hyväntekeväisyyteen, kun kaikkea ei vaan saa myydyksi tai annetuksi tutuille ja jossain tulee se raja vastaan, että menee liikaa aikaa. Nyt haluan noi tavarat vaan ulos nopeasti . Alan hermostua siihen, että koko ajan on joku nyssäkkä, kassi, pussi tai laatikko menossa jonnekin.

    • Tuo on muuten raivaamisessa yksi isoimmista jutuista, että pääsee niistä tavaroista lopullisesti eroon. On aika helppoa noukkia erilleen kaikki turhat tavarat, mutta entä sitten niiden jatkosijoitus? Tuossa postauksen laatikossa oli onneksi vain helppoja tavaroita. Ne menivät loogisesti joko roskiin tai sitten omalle paikalleen jonnekin muualle. Eri juttu on esimerkiksi vaatteiden raivaus, koska käyttämättömät pitää viedä jonnekin. Yksi vinkki on, että jos on auto, tavarat vie jo valmiiksi takakonttiin, jotta ne voi sitten kuskata oikeaan osoitteeseen, kun on muutenkin matka sinne päin. Mutta jos ei ole autoa, täytyy erikseen ottaa asiakseen viedä niitä, ja siinä voi mennä pidempikin aika. Tiedän ja tunnistan tuon tuskan!

      • Meillä on mahdollisuuden mukaan niin, että nostan autoon valmiiksi. Mutta kun on Micra, ei sinne paljon pysty varastoimaan, kun takakonttia pitäisi voida muutenkin käyttää :D. Nyt on pyörinyt se yksi laatikko Pelastusarmeijalle tuolla aika kauan auton kyydissä, eikä minulla vain ole vieläkään tullut asiaa kaupungin eteläpuolelle niin kauas kuin missä heidän toimipaikkansa on.

        • Ei tuohon täydellistä ratkaisua varmaan ole. Täytyy vaan ottaa erikseen asiakseen ja hoitaa pois. Minullakin on joskus pyörinyt peräkontissa tavaroita viikkotolkulla odottamassa.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.