Aihearkisto: Vaatteet ja kengät

Koko koti kuntoon: Vaatteet, osa 2

Julkaistu , kirjoittanut
8

Ensimmäinen osa vaateraivausta osoittautui tehokkaammaksi kuin olisin etukäteen kuvitellut. Tulin järkiini, ja poistin kaapista vielä ne parit itsepetokset, ja nyt pitäisi vain päättää, yritänkö tarjota niitä esim. Diakonissalaitokselle, vai laitanko suoraan UFFille tai Konttiin. Samoilla tehoilla jatketaan loppujen vaatteiden parissa. Tämän viikon täsmällinen tehtävä on käydä läpi muut vaatteet ja samalla suorittaa kausivaatteiden vaihto.

Koska näillä leveyspiireillä lämpötilat vaihtelevat niin paljon vuoden aikana, laitan selkeät kesävaatteet joka syksy laatikkoon odottamaan talven yli. Hellemekot, pellavahousut, ohuet hameet ja kesätopit pakataan pois. Tällä lailla kaappiin tulee väljyyttä. Samalla systeemillä laitan usein kesän ajaksi talteen paksuimmat villapaidat ja ulkoiluvaatteet, joita ei helteillä tarvita. Koska todellinen syksy alkoi ilmeisesti eilen, on ajankohta tälle vaihto-operaatiolle mitä otollisin.

Aloitin projektia jo eilen. Tällä kertaa mukana on lisähaastetta, sillä epäilen vahvasti, että olen ensi kesänä vielä vähän eri kokoinen kuin nyt. Päätin siis, että nyt tänä syksynä pakkaan laatikoihin vielä kerran takaisin sellaisiakin vaatteita, joita en ole tänä kesänä pitänyt. Jos ne ovat vielä ensi kesän alussa liian pieniä, velvoitan itseni luopumaan niistä lopullisesti. Katsokaa, miten ovelasti ostin itselleni melkein vuoden lisäaikaa päätöksenteolle!

Kausivaatteiden lisäksi nyt on siis tarkoitus käydä läpi kaikki vaatteet ja poistaa joukosta tarpeettomat. Otan tähänkin sellaisen kondo-henkisen asenteen, mutta en lupaa toteuttaa sitä aivan pilkuntarkasti. Voi olla, että käytännöllinen puoleni saa välillä vallan. Tavoitteena kuitenkin poistaa ne kaikista mahdottomimmat pukineet tilaa viemästä. Raportoin loppuviikosta tarkemmin, miten sujui.

Yli 20 vaatetta vähemmän

Julkaistu , kirjoittanut
21

Tämän viikon raivausurakka on suoritettu, ja vaatekaapissa on runsaasti uutta tyhjää tilaa. Jotenkin ajattelin (niin kuin sitä aina ajattelee), että ei tuolla nyt kuitenkaan niin hirveästi ole karsittavaa. Mutta kun ottaa kondoilun käyttöön, pois heitettävää alkaa yllättäen kertyä. Sanoisin että se on tuon menetelmän hyvä sekä huono puoli.

Etenkin sukkalaatikosta ajattelin että siellä ei ole ylimääräistä, sillä olin käynyt sen läpi joskus keväällä, ja kaikki oli aika hyvässä järjestyksessä. Marien ohjetta noudattaen kippasin kuitenkin kaiken lattialle ja aloin käsitellä vaatteita yksi kerrallan. Ensimmäiset sukkahousut, jotka otin käteeni, aiheutti spontaaneja inhonväristyksiä. Tässä kiteytyy ero normaalin raivaamisen ja kondoilun välillä. Kyseiset sukkahousut olivat ehjät ja kohtuullisen siistit, siis aivan käyttökelpoiset. Mutta niiden tuntu sai niskakarvani pystyyn. En tiedä tunnistatteko ilmiötä, mutta jotkut keinokuidut tuntuvat mielestäni niin epämiellyttäviltä, että ne saavat ihon lähes kananlihalle. Esimerkiksi neopreeni (soft shell) on sellainen ja siis jotkut sukkahousut myös. Tällä kertaa en näiden sukkisten kohdalla kiinnittänyt käyttömahdollisuuksiin mitään huomiota, vaan nakkasin ne roskiskasaan suorinta reittiä. Jos en kärsi ottaa niitä käsiini, en todellakaan laita niitä jalkaanikaan.

Tuntumaan ja visuaaliseen kulahtaneisuuteen perustuen heitin roskiin neljät tai viidet sukkahousut. Niitä yhdisti kuitenkin se, että ne olivat kaikki ehjiä. Ehjien sukkisten heittäminen on minulle ennenkuulumatonta. Jostain syystä päähäni on pinttynyt, että jos sukassa ei ole reikää, sitä voi pitää. Tällä logiikalla nuokin oli säästetty monessa karsintakierroksessa, sillä en ollut koskaan miettinyt ilahduttivatko ne minua. Olin miettinyt ainoastaan, voiko näitä vielä pitää. Mutta tässä jälkimmäisessä on ajatusvirhe, sillä lause on passiivissa. Olisi pitänyt kysyä, pidänkö minä näitä? Siinä nimittäin vastataan ihan eri kysymykseen.

Kondoilu ei ole minulle helppoa. Tuo teoreettinen käyttöarvo on niin syvälle juurtunut systeemiini, että päätösten tekeminen on välillä todella vaikeaa. Yksiä sukkiksia siirtelin pinosta toiseen useamman kerran. Ne eivät oikeastaan ilahduta minua, minkä puolesta puhuu myös se, etten ole pitänyt niitä vuosikausiin. Mutta ne ovat ehjät! Ja Wolfordit! (Miehille tiedoksi, että Wolfordin sukkahousut ovat järjettömän kalliita, sekä todella laadukkaita.) Enkä osannut päättää. Lopulta päädyin täydelliseen itsepetokseen ja laitoin ne kirppiskasaan. Ei kukaan osta käytettyjä sukkahousuja, mutta minun tuntuu olevan mahdotonta laittaa niitä roskiin. Toivottavasti tulen pian järkiini.

Yöpukuosasto koki ehkä suurimman karsinnan. Kulahtaneita, värjääntyneitä riepuja poistui iso pino. Säästin ne siivoustarkoitukseen, koska ”käytetään loppuun” -ajattelu on myös todella tiukassa. Yöpukuina on helppo pitää ties mitä vihonviimeisiä trikooriekaleita. Päätin kuitenkin, että kohteliaisuudesta puolisoa ja itseäni kohtaan uudistan yöpukuvarastoni miellyttäväksi. Eipä sinne paljoa jäänyt, mutta onneksi Hullut päivät on tulossa.

Alusvaatteista roskiin lensi muutamat aikansa eläneet alushousut ja rintaliivit. Poistin myös muutamat epäsopivat rintsikat, joiden kierrättämisestä haaveilen edelleen, niissä kun ei ole muuta vikaa kuin itselleni väärä koko. Kenties UFFin laatikko? Sitten harhauduin fuskaamaan, sillä en saanut poistetuksia paria sellaisia liivejä, jotka eivät enää näytä kivoilta. Toisaalta tässäkin asiassa Stockmann tulee ystävällisesti avuksi, sillä tarjousvihosta päätellen voin täydentää alusvaatevaraston ajan tasalle tarjouksia hyödyntäen. Siinä vaiheessa kun olen saanut uudet ostetuksi, pystyn kai lopulta luopumaan niistäkin, mitä en vielä saanut laitetuksi pois.

Kaikkiaan poistin kaapista yli 20 vaatekappaletta. Kaikki niistä olivat sellaisia, jotka eivät enää ilahduttaneet minua. Kondo-menetelmä on hyvä ja tehokas, mutta tavallaan vaikea. Raivasin vain kolme hyllyä kaapista, mutta jouduin tekemään hirveän määrän päätöksiä, enkä edes kyennyt päättämään lopullisesti jokaisen vaatteen kohdalla. En voi kuvitella, että samaa syssyyn olisin jatkanut koko kaapin loppuun. Vähemmästäkin ihminen uuvahtaa.

Mutta miten teillä? Tunnustaako kukaan muu harrastaneensa itsepetosta ja fuskua kondoillessaan?

Koko koti kuntoon: vaatteet, osa 1

Julkaistu , kirjoittanut
19

Koska pääsin eteisen kanssa niin hyvään vauhtiin, päätin että jatketaan vaatteiden parissa. Koska keskiverto vaatekaappi sisältää helposti satoja vaatekappaleita ja lukuisia eri vaateryhmiä, jaan tämän kahteen tai kolmeen osaan. Ainakaan minulla ei aika eikä hermot kestäisi sitä, että ihan koko vaatekaappi käytäisiin läpi kerralla.

Aloitan loogisesi pohjalta: tämän viikon teemana on alusvaatteet ja sukat, ja heitetään mukaan vielä yöpuvutkin. Jostain syystä nämä vaateryhmät pitävät usein sisällään varsinaisia rääsyjä. Varmaankin johtuen siitä, että kun nämä vaatteet jäävät kirjaimellisesti muiden vaatteiden alle, niiden ulkonäköön ei kiinnitä niin paljon huomiota. Nyt onkin oikea aika ottaa jälleen Marie Kondon opit käyttöön ja harkita, onko siitä reikäsukasta todella iloa vai ei.

Voin kertoa että otin viime viikolla jo pienen varaslähdön nakkaamalla yhdet kulahtaneet alushousut roskiin. Alusvaatteita ja sukkia ei varmaan kukaan kuvittele kierrättävänsä tai säästävänsä askartelutarpeiksi, joten roskis on näille se oikea osoite. Useimmilla meistä lienee niin paljon alushousuja, että rikkinäisistä voi ihan hyvin luopua. Sama koskee sukkia ja sukkiksia. Minä säästelin aiemmin sukkahousuja, jotka olivat vain ”vähän” rikki, mutta jokunen vuosi sitten päätin, että olen ehjien sukkisten arvoinen. Vaikka se silmäpako ei saappaan alta mihinkään näkyisikään, siitä tuli itselle homssuinen olo. Sitäpaitsi Suomessa ei ikinä tiedä, milloin päätyy sisätiloihin, joissa kuuluu ottaa kengät pois.

Kuka lähtee mukaan?

Eteisen raivaus kondoillen

Julkaistu , kirjoittanut
8

Sain kommenteista inspiraation soveltaa eteisen raivaamisessa kondo-menetelmää. Piirongin viidestä laatikosta kaksi on minuna, kaksi puolison ja yksi yhteinen. Omissa laatikoissa säilytän hanskoja, pipoja ja kaulahuiveja. Tein kaiken täysin oikeaoppisesti, ja tyhjensin laatikko kerrallaan kaiken lattialle. Sitten otin asusteen kerrallaan käteen, ja mietin ilahduttaako se minua.

Tämä oli täsmälleen oikea menetelmä tähän työhön. Kolmet ällöttävät akryylikäsineet lensivät suoraan roskiin. Edellisen kirjoituksen voimaannuttamana en jäänyt edes teoriassa miettimään, josko joku muu kuin minä ei pitäisikään niitä ällöttävinä. Nyppyiset, keinokuituiset sormikkaat – vai KÄYTETYT, nyppyiset keinokuituiset sormikkaat…? Juu ei. Näitäkin olin säästellyt muutaman vuoden, vaikka inhosin niiden tuntua käsissä. Karsin joukosta myös kahdet nahkakäsineet, jotka olivat minulle liian pienet, ne kierrätän jollekin pienempikätiselle. Yksi huivi oli myös aikansa elänyt, laitan sen Uffin keräykseen.

Hatuista ei löytynyt ikäviä yllätyksiä. Yksi hattu taas oli sellainen, että muistelen pitäneeni sitä ehkä kymmenen vuotta sitten viimeksi. Mutta sepä ilahduttaa minua edelleen! Sai siis jäädä, ja ehkä pääsee ensi talvena käyttöönkin. Kyllä tässä kondoilussa on oma järkensä. Tuokin hattu olisi monia muita raivaajia seuraten pitänyt heittää pois. Sitten olisin jäänyt sitä kaipaamaan.

Mutta sitten löytyi ilahduttavaa, mutta tällä hetkellä käyttökelvotonta tavaraa. Pipo joka pitää pestä. Ummehtunut pashmina. Kahdet käsineet, joista on peukku puhki. Pipo on helposti hoidettu pesukoneessa, pashmina täytyy varmaan viedä pesulaan tai yrittää pestä varovaisesti käsin. Mutta minulla ei ole sormikkaiden paikkaamiseen tarvittavia tarvikkeita. Pitäisi olla paksua puuvillalankaa ja/tai villalankaa, parsinneula ja se sellainen pyöreäpäinen jutska, jonka päälle sormikkaan voi pingottaa (jos tunnistatte esineen ja tiedätte nimen, niin kertokaa). Näiden hankkimiseen menee hetki aikaa, mutta en haluaisi heittää noita hansikkaita poiskaan, koska todellakin tykkään niistä molemmista.

Organisoinnin osalta päätin siirtää vain kesällä käytössä olevat lippikset talvisäilöön, sekä paksuimmat rukkaset samaan ylähyllyn laatikkoon lasketteluvaatteiden kanssa. Näin tulee väljyyttä laatikkoon, eikä se enää pursuile ylitse. Ongin nimittäin laatikon takaa kaulurin ja kaksi hansikasta, jotka olivat pudonneet sinne takareunan yli. Luulin jo hukanneeni ne lopullisesti. Tässä hyvä vinkki hanskoja hukanneelle: tarkista laatikon takaa.

Lopulta raivasin vielä kaikki laskutilat. Katuliidut päätyivät ulkolelujen kanssa samaan kassiin. Piirongin päälle jäi lopulta vain kalenteri, kynä, yksi kannellinen purkki pikkusälää ja sen päällä kangaskassit kauppareissuja varten. Koska olin raivannut yhteisten tavaroiden laatikon roskista ynnä muusta, sain sinne piiloon niitä tavaroita, jotka aiemmin majailivat piirongin päällä, kuten sakset, heijastimia jne. Organisoin laatikon vielä niin, että heijastimet ovat yhdessä purkissa ja muu sälä toisessa, jolloin laatikko pysyy paremmin järjestyksessä kun pikkuesineet eivät leviä ympäriinsä.

Tämän viikon haaste on siis menestyksellä saatu hoidettua! Samalla olen päässyt hyvin roskiin heittämisen makuun. Projekti jatkuu huomenna.

Pyykkikoneen täyttämisestä

Julkaistu , kirjoittanut
32

Oikeasti, voiko mielenkiintoisempaa otsikkoa enää keksiä?! Mutta varaan itselleni oikeuden kirjoittaa tässä blogissa vain asioista, jotka mielestäni kuuluvat arkijärjen piiriin ja oletan lukijoiden jo tietävän mitä täällä voi odottaa lukevansa. Pahoitteluni, jos tämä postaus on mielestäsi tylsyyden huipentuma. Mutta olen ainakin varoittanut.

Asiaan siis. Aina välillä kuulee argumentteja isomman tai yhtenäisemmän vaatevaraston puolesta, koska silloin ei joudu pesemään vajaita koneellisia. Olen mietiskellyt että siinä on muuten hatara perustelu. Miten iso ympäristörikos on vajaan koneellisen peseminen? Mitä sillä vajaalla ylipäätään tarkoitetaan? Sitä paitsi käytetäänhän konetta tyhjänäkin silloin, kun se pitää puhdistaa. Em. logiikalla koneen käyttäminen tyhjänä ja vielä kuumalla ohjelmalla on kertakaikkisen vastuutonta.

Meillä homma toimii näin: liinavaatekoneelliset ovat lähes aina täynnä, koska lakanat ja pyyhkeet nyt ylipäätään vievät paljon tilaa. Vaatteet lajittelen tekstiilit neljään ryhmään värin perusteella: valkoiset, mustat, kirjavat ja punaiset. Useimmiten kone tulee täyteen tai lähes täyteen, mutta arvatkaa mitä – pesen myös vajaita. Vajaa tarkoittaa sitä, että rumpu on noin puolillaan. Välillä on tilanteita, jolloin jotkin tietyt vaatteet pitää saada puhtaiksi, vaikkei saman väristä pyykkiä olekaan vielä kertynyt isoa määrää. Joskus taas varaudun siihen, että matkalta tullessa pyykkikori täyttyy äkkiä ääriään myöten, jolloin ennen lähtöä pesen korin mahdollisimman tyhjäksi.

En jostain syystä tunne tästä toiminnasta minkäänlaista huonoa omaatuntoa. Luonnollisesti pyrin aina täyttämään koneen optimaalisesti, kun se vain on mahdollista Enkä tietenkään laita konetta päälle pestäkseni vain yhden tai kaksi vaatetta. Paitsi tietenkin silloin, kun pesen tai huuhtelen ja linkoan esimerkiksi villavaatteita. Niitä on harvoin pesussa paria kolmea enempää. Usein käytän pienten koneellisten kanssa lyhennettyä ohjelmaa. Mutta en todellakaan jätä vaatteita pesemättä sen takia, ettei kone tule ääriään myöten täyteen.

Ilman minkäänlaista faktatietoa asiasta kuvittelen, että vajaa koneellinen silloin tällöin kuluttaa joka tapauksessa vähemmän energiaa ja vettä, kuin kokonaan uuden vaatteen valmistaminen. Siksi isomman vaatemäärän hankkiminen tähän pyykkiargumenttiin nojaten on höpsöä. Kokemukseni mukaan tuo yllämainittu värijaottelu on myös ihan riittävä. Ainoastaan punaiset värjäävät siinä määrin, että niiden pesu erillään tuntuu järkevältä. Vaaleanvihreät, -keltaiset ja -siniset voi hyvin pestä yhdessä. Jos epäilen värjäytymistä, heitän mukaan muutaman värinkerääjän tai pesen ensimmäiset kerrat erillään. Summa summarum – jos pääsääntöisesti pesee suunnilleen täysiä koneellisia, puolitäysi kierros silloin tällöin ei ole maata kaatavaa.

Onko teitä pyykkikapinallisia muitakin?

Vaate- ja väripohdintoja loman jälkeen

Julkaistu , kirjoittanut
13

Vaatevarastoni pääsi pitkästä aikaa kunnon koetukselle heinäkuun aikana. Normiarjessa nimittäin pärjää farkuilla ja säästä riippuen t-paidalla tai neuleella erinomaisesti, eikä niiden farkkujenkaan tarvitse olla niin siistit. Mutta lomalla oli kaikenlaisia tilaisuuksia, joissa kaivattiin päälle muutakin kuin tuo arkinen perusvarustus. Onnistuin yleensä löytämään jotain kelvollista, mutta välillä nykyvalikoima aiheutti päänvaivaa.

Paikkailin puutteita parhaani mukaan alennusmyynneissä. Kerroinkin jo niistä iloisen kirkkaista paidoista. Sitten harhailin Marimekon aleen, ja löysin sieltä tosi kivan mekon. Pellavakangasta, ei liian räikeä printti, ja malli istui minulle tosin hyvin. Harkitsin pitkään persoonallisen oranssin ja perinteisen mustan välillä, kunnes puolison kannustuksesta ostin molemmat. Tempaisin hyllystä vielä huivinkin mukaan, ja olin tyytyväinen. Mekkoja on kovasti kehuttu päälläni, joten päätös oli oikea.

Huomaan kuitenkin, että ennakkoluulottomalla väripolitiikalla on kääntöpuolensa. Ostellessani oranssia, keltaista ja pinkkiä olen unohtanut, että mustaa ja neutraaliakin tarvitaan. Havahduin siihen tosiasiaan, että hyllystä ei löydy yhtään kunnollista mustaa yläosaa. Siis sellaista yksinkertaista mustaa perustoppia, joka menisi ihan minkä vaatteen kanssa tahansa tehden kokonaisuudesta ajattoman tyylikkään. Ne mustat joita kaapista löytyy, ovat jo kulahtaneet enemmän harmaan puolelle tai ovat kooltaan epäsopivia. Eikä muuten löydy kunnollisia siistejä farkkujakaan. (Tai löytyy muttei vielä mahdu. Niitä ei nyt tähän hätään lasketa.)

Yhdet tummansiniset kesähousut ostin, ja hyvä oli että ostinkin. Edelliset vastaavat ovat hankittu vuonna 2008, ja ne eivät enää ole ihan priimassa kunnossa. Mikä ei tosin estä minua pitämästä niitä edelleen, mutta eivät ne enää edustuskunnossa ole. Nämä uudet olivat ikäänkuin vastaavat, mutta niissä oli ongelma, joka hämmästyttää uusissa housuissa usein: lahkeet olivat älyttömän pitkät. Joko minä olen poikkeuksellisen lyhytkoipinen tai sitten housuihin tehdään tarkoituksella ylipitkiä lahkeita. Nyt nämä housut ovat kuitenkin ompelijalla lyhennettävänä. Kokeilen ensimmäistä kertaa elämässäni ompelijan palveluita. Tähän saakka apu on löytynyt kotijoukoista, mutta tällä kertaa halusin testata, miten kaupallinen taho tehtävästä suoriutuu. Vein housut eilen ja saan ne tänään, toivottavasti tulee hyvät.

Tästä seuraa siis se, että heti kun vastaan tulee, aion hankkia muutaman selkeän perusvaatteen. Mustana. Niin ihania kuin värit ovatkin, tarvitsen näköjään kuitenkin myös sitä mustaa. Nautin noista hehkuvista, iloisista väreistä hurjasti ja ne pukevat minua hyvin, mutta välillä tulee tilanteita, joissa muistuttaa mieluummin Audrey Hepburnia kuin trooppista papukaijaa. Ruskeaan en kuitenkaan aio hetkeen sortua. Joku raja sentään.

Jälleen vaatteista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Onnistuin eilen ostamaan itselleni uusia vaatteita. Ostin sitruunankeltaisen hupparin sekä kolme t-paitaa: korallinpunaisen, kirkkaan pinkin sekä haalean vaaleanpunaisen. Ne olivat 30-50% alennuksessa. Meinasin ostaa vielä mustan neuleen, mutta kun kassalla tajusin, että hinnaksi olisi vielä alennuksenkin jälkeen jäänyt yli 100€, vaate jäi kauppaan. Vaikka neule oli kiva, ei se sentään niin kiva ollut.

Tuossa shoppaillessa oli mielenkiintoista tarkastella omaa ostokäyttäytymistä. Ensinnäkään en edes vilkaissut normaalihintaisten hyllyille. Sen sijaan sovitin aikamoisen määrän alevaatteita, joista nuo neljä sitten lopulta seuloituivat. Mitä isompi aleprosentti, sitä paremmat kaupat tuntee tehneensä. Havaitsin myös, että 100€ on näköjään minulle jokin maaginen raja. Jos sitä kalliimman vaatteen saa alle satasella, se tuntuu hyvältä alennukselta. Sen sijaan jos hinta jää 50% alennuksenkin jälkeen vielä yli tuon rajan, alkaa arveluttaa. Huomasin myös, että mitä halvempi vaate, sitä enemmän on valmis tekemään myönnytyksiä laadun tai istuvuuden tai ulkonäön suhteen. Tuossa mainitussa neuleessa kaksi ensimmäistä olivat kunnossa, muta kun ulkonäössä ei ollut mitään poikkeuksellisen hienoa, joten arvioin 100€ olevan ihan liikaa ”ihan ok” -tasoisesta vaatteesta.

Jätin kuitenkin kauppaan myös halvempia juttuja, jotka eivät olleet ihan kohdallaan. Tarvetta olisi ollut pellavahousuille ja kesämekolle, mutta kun ensimmäiset olivat hiukan isot ja jälkimmäinen hiukan pieni, jätin ostamatta. Molemmat olivat sillä lailla ihan hyviä, että jos ne olisivat olleet jo valmiiksi kaapissa, niin varmasti paremman puutteessa ne olisivat pidossa. Mutta uutena haluan, että vaate on just eikä melkein. Oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, miten hinnalla on todellakin merkitystä. En erityisesti yritä säästää rahaa vaateostoksilla, mutta saan selvästi mielihyvää siitä, että onnistun ostamaan puoleen hintaan jotain, jonka olisin luultavasti kelpuuttanut kaappiini täydelläkin hinnalla. Tosin en koskaan käy vaatekaupoissa alesesonkien ulkopuolella, koska inhoan shoppailua. Niinpä tästä säästäväisyydestä tulee hyve ihan itsestään.

Nyt olen tyytyväinen uusien värikkäiden vaatteiden omistaja. Olen ollut lopen kyllästynyt vaatekaappini sisältöön viime aikoina. Todella kivoja sekä sopivia vaatteita on tuntunut olevan hirveän vähän. Toisaalta koen, että kroppa on edelleen muutosvaiheessa, joten en haluaisi investoida hirveästi vaatteisiin, jotka jäävät liian isoiksi pian. Mutta on niiden vähän naftienkin pitäminen aika ankeaa. Taidan kitkutella tämän kesän näillä mitä on, ja tehdä vuoden vaihteessa sitten kunnon suunnitelman, miten vaatevarastoani ensi vuonna täydennän.

Mikä nyt on kallista

Julkaistu , kirjoittanut
26

Paljonko voi maksaa kivasta vaatteesta?

Tätä kysymystä ja muutenkin vaatteiden ostamista pohdittiin Saaran kirjoituksessa äskettäin. Olen huomannut, että blogimaailmassa suhtautuminen siihen, mitä kaikki maksaa, vaihtelee tosi paljon. On muotiblogeja, joissa mikä vaan voi maksaa mitä vaan, eikä vakiolukijat siitä hätkähdä. Sitten on vastakkainen maailma, jossa tavoitellaan minimalismia, ja vaatteet ostetaan mieluiten käytettyinä ja puoli-ilmaiseksi.

Mistähän johtuu, että jos blogissa puhutaan vastuullisesta kuluttamisesta tai karsimisesta, tuntuu siltä, että on myös hyve käyttää mahdollisimman vähän rahaa? Vaatteen hinta ei kerro mitään siitä, miten hyvin se sopii ostajalleen tai miten järkevästä hankinnasta on kyse. Ostosta harkitessa hinnalla on merkitystä vain siinä suhteessa, onko vaatteeseen varaa vai ei. Jos ostoksen pystyy maksamaan käteisellä, eikä kyseinen summa ole pois mistään perustarpeista, kuten asumisesta, ruuasta tai muusta vastaavasta, hinta on sopiva. Sopiva siis siinä merkityksessä, että ostajalla on siihen järkevästi katsottuna varaa.

Tämä on tietenkin eri asia sen kanssa, mitä itse kukin on valmis jostain maksamaan. Jos joku on sitä mieltä periaatteesta, että kengät eivät saa maksaa 60 euroa enempää, on kyse ihan eri asiasta kuin jos tilillä olevat rahat riittävät korkeintaan 60 euron kenkiin. Jonkinlaisia itse asetettuja rajoja lienee meillä kaikilla. En itse näe hirveästi järkeä panostaa tuhansia euroja mihinkään vaatteeseen, vaikka sellaisia maailmasta löytyykin. Mutta en näe myöskään järkeä rajoittaa budjettiani keinotekoisesti, jos siihen ei ole muuta syytä. Laatua ja/tai kotimaista saa aika harvoin kovin halvalla.

Oma kulutukseni on vaatteiden osalta harkittua. Ostan harvoin ja vähän, ja pidän vaatteitani vuosikausia. Tästä johtuen en ole katsonut tarpeelliseksi asettaa itselleni vaatebudjettia. En käytä luottokortteja tai osamaksuja, joten ostan vain sellaista, johon rahani riittävät. Palasin äsken viime tammikuun pohdintoihin, joissa harkitsin vaateostojen seuraamista. En ole sitä tehnyt, enkä tehnyt suunnitelmaa siitä, mitä tänä vuonna pitäisi ostaa. Olisi ehkä kannattanut, käytössäni olisi silloin dataa arvailujen sijasta. En siis osaa sanoa paljonko rahaa on mennyt enkä muista montako vaatekappaletta olen ostanut. Mutta kaappiin ei ole tullut tungosta eikä tilille miinusta.

Palaan siis alkuperäiseen mietteeseeni, miksi tiedostavan kuluttajan pitäisi olla säästäväinen ja pärjätä mahdollisimman pienillä summilla. Ei tarvitse. Näkisin asian melkein päinvastoin – jos kalliilla saa jotain, mikä kestää käytössä vuosikausia, hinta muuttuu peräti järkeväksi. Mieluummin kerralla hyvä kuin monet halvalla sinne päin, on minun mottoni. Liekö taustalla jokin sitkeään juurtunut protestanttinen etiikka vai perisuomalainen vaatimattomuus, mutta tunnistan tästä huolimatta Saarankin mainitseman epämääräisen nolouden tunteen, jos julkisesti (eli blogissa) pitäisi tunnustaa käyttäneensä johonkin vaatteeseen kolminumeroisen summan. Jostain syystä kalliit vaatteet ovat epäilyttäviä, olipa ostos muuten miten järkevä tahansa. Osaako joku selittää, mistä tämäkin voisi johtua? Onko se sitä, että kyseessä on vaatteet – että kehtaa panostaa omaan ulkonäköönsä niin paljon? Että onhan se aika turhamaista. Vai onko se pelkoa siitä, että jos kertoo ostaneensa jotain kalliimpaa, pidetään heti rikkaana leuhkana? Vai jotain muuta?

No juu. Kaiken tämän perimmäinen ajatus oli kuitenkin se, että ostakaa ihmiset juuri sellaisia ja sen hintaisia vaatteita, kuin teille sopii. Vaateostoksissa hinta on vain yksi osa kokonaisuudesta.

Kesäistä tahranpoistoa

Julkaistu , kirjoittanut
8

Olen viime aikoina enemmän ja vähemmän menestyksellä putsaillut erinäisiä tahroja erinäisistä tekstiileistä. Ensin villakankaalla päällystettyyn nojatuoliin kaatui tölkillinen alkoholitonta olutta. Verhoiluun tuli isoja tahroja. Tilanne pelastettiin pyyhkimällä äkkiä isoon kylpypyyhkeeseen kaikki se mikä ei ollut vielä imeytynyt kankaaseen. Sen jälkeen otin käyttöön mikrokuituliinan, suihkepullon ja nestemäisen pesuaineen. Suihkuttelin tekstiilin tahrojen ympäriltä tasaisen kosteaksi, jotta kankaaseen ei jäisi selkeitä rajoja. Sitten pyykinpesuainetta suoraan mikrokuituliinaan, ja sillä painellen puhdistin tuolia tahrojen kohdalta. Tämä tekniikka toimi, ja tuoli pelastui täysin.

Tänään puolestaan kaatui kupillinen kahvia eteisen matolle. Kävin sen kimppuun samalla hyväksi havaitulla tekniikalla. Kahvitahra erottui vaaleasta matosta selvästi, mutta tällä kertaa kyseessä oli onneksi tekokuitu. Niinpä uskalsin hangata tahroja irti mikrokuituliinalla ja pesuaineella aika rivakasti, eikä tarvinnut pelätä että pinta nyppyyntyy. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tahra vaatii vielä uusintakäsittelyn, mutta en epäile etteikö se puhdistuisi kokonaan. Maton materiaali osoittautui siis oikein toimivaksi. Olen poistanut siitä samalla tekniikalla kengistä tullutta likaa, ja toistaiseksi kaikki on lähtenyt. Olen siis edelleenkin erittäin tyytyväinen tuohon hankintaan. Eteisen matto, jota ei tarvitse yhtään varoa, on mahtava juttu.

Eilen sain aurinkorasvaa valkoiseen hameeseen. Edellisestä kerrasta opin, että klorite ei ole oikea ratkaisu. Testaan siis tällä kertaa netistä löytämääni ohjetta, ja käytän tiskiainetta ja kuumaa vettä. Katsotaan miten käy.

Lopuksi kenkäraportti. Taannoin ihmettelin, miten sandaaleista, joiden pohjaan on tarttunut hienhajua, saadaan taas raikkaat. Kokeilin viime kesänä kaikkea: soodaa, tuulettamista, pakastamista, jopa kahvinpuruja. Haju ei lähtenyt. Nyt päätin että ei ole mitään hävittävää, ja pistin kengät vesipesuun. Nahan kasteleminen ei tunnu hyvältä idealta, mutta ajattelin ettei tässä suurta häviötä tapahdu, jos nahka menee pilalle. Laitoin kengät vatiin ja pesin ne Marseille-saippualla. Sitten vain parvekkeelle kuivumaan. Kävi ilmi, että nahka ei ollut käsittelystä moksiskaan. Mutta haju ei lähtenyt mihinkään. Harkitsen vielä, veisinkö sandaalit mökille, josta puuttuu kesäiset ulkokengät, jotka voisi vain potkaista jalkaan ulko-ovella. Mökille dumppaaminen on vastoin omia sääntöjäni, mutta toisaalta kengille olisi siellä tarvetta… Luulen vähän, että tingin säännöistä 🙂

Kyllä on vaikeaa päästää irti

Julkaistu , kirjoittanut
15

Konmari-menetelmä on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Se on huomaamatta muuttanut asennoitumistani raivaamiseen. Kun aiemmin mietin, onko jostain hyötyä, ajattelen nyt entistä useammin ilahduttaako tavara minua. Kun puhutaan vaatteista, yritän usein ajatella näitä kahta asiaa yhtä aikaa, eikä se kovin hyvin onnistu.

Ideaalitilanteessa vaatekaapissa ei tietysti olisi mitään muita kuin ihania vaatteita. Jotka tietenkin olisivat kaikki myös täysin sopivia sekä käytännöllisiä. Mutta samaan aikaan niin ihania, ettei niistä kerta kaikkiaan haluaisi mistään hinnasta luopua. Todellisuus on toisenlainen, sillä tuollaista vaatekaappia ei ole varmaan kellään. (Käsi ylös jos on!) Vaikka suurin osa vaatteista olisikin tosi hyviä, aina siellä on joukossa niitä, jotka asettuvat jonnekin kohtaan välillä ihan kiva – blaah. Konmarin myötä tätä joukkoa on ruvennut katselemaan entistä kriittisemmin, mutta jostain syystä niistä on edelleen vaikea päästää irti.

Otetaan vaikka yhdet ruskeat (hah!) housut. Olen omistanut ne ehkä kymmenen vuotta. Olen pitänyt niitä ensin paljon, viime aikoina vähemmän. En ole kuitenkaan laittanut niitä pois, koska olen perustellut säilyttämistä perinteisillä syillä: ne ovat ihan hyvä ja siistit, ne ovat käytännölliset, ne sopivat yhden takin kanssa hyvin, olen pitänyt niitä muutaman kerran viime vuosina, niitä voi ihan hyvin pitää edelleen jossain ja tietyissä tilanteissa ne ovat ihan käytännölliset. Mielestäni em. perustelut ovat ihan hyviä. Sitten mietin, ilahduttavatko nuo housut minua edelleen. Valitettavasti vastaus on ei. Malli on vähän vanhanaikainen jo, väri ei inspiroi, ja muitakin housuja kaapista löytyy.

Tähän saakka olen säästellyt noita kohtalaisen hyvillä mielin, mutta nyt kun tunnustin itselleni, etten oikeastaan tykkää housuista enää, säästäminen on alkanut tuntua perusteettomalta. Syvällä sisimmässäni tiedän, etten tule niitä enää oikeasti pitämään. Tässä valossa on kummallista, miten vaikeaa on silti päästää irti. Nuo kaikki järkiperustelut soivat päässäni niin kovaa, että tekee hirveästi mieli uskotella itselleni, että kyllähän noille vielä käyttöä löytyy. Toisaalta tätä kirjoittaessani tajuan koko ajan kirkkaammin, että housut vievät vain tilaa kaapissa.

Ainakin minä olen niin tottunut tekemään päätöksiä järkiperusteilla, että fiilistelyyn perustuva Konmari-menetelmä tuottaa välillä vaikeuksia. On hirveän helppo sanoa toiselle, että mitäs siinä vanhassa tavarassa roikut. Mutta itsehän näköjään kärsin ihan samasta syndroomasta. Ajatustapojen muuttaminen vie aikaa. Silti alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että Marie on oikeassa.