Koko koti kuntoon: vaatteet, osa 1

Koska pääsin eteisen kanssa niin hyvään vauhtiin, päätin että jatketaan vaatteiden parissa. Koska keskiverto vaatekaappi sisältää helposti satoja vaatekappaleita ja lukuisia eri vaateryhmiä, jaan tämän kahteen tai kolmeen osaan. Ainakaan minulla ei aika eikä hermot kestäisi sitä, että ihan koko vaatekaappi käytäisiin läpi kerralla.

Aloitan loogisesi pohjalta: tämän viikon teemana on alusvaatteet ja sukat, ja heitetään mukaan vielä yöpuvutkin. Jostain syystä nämä vaateryhmät pitävät usein sisällään varsinaisia rääsyjä. Varmaankin johtuen siitä, että kun nämä vaatteet jäävät kirjaimellisesti muiden vaatteiden alle, niiden ulkonäköön ei kiinnitä niin paljon huomiota. Nyt onkin oikea aika ottaa jälleen Marie Kondon opit käyttöön ja harkita, onko siitä reikäsukasta todella iloa vai ei.

Voin kertoa että otin viime viikolla jo pienen varaslähdön nakkaamalla yhdet kulahtaneet alushousut roskiin. Alusvaatteita ja sukkia ei varmaan kukaan kuvittele kierrättävänsä tai säästävänsä askartelutarpeiksi, joten roskis on näille se oikea osoite. Useimmilla meistä lienee niin paljon alushousuja, että rikkinäisistä voi ihan hyvin luopua. Sama koskee sukkia ja sukkiksia. Minä säästelin aiemmin sukkahousuja, jotka olivat vain ”vähän” rikki, mutta jokunen vuosi sitten päätin, että olen ehjien sukkisten arvoinen. Vaikka se silmäpako ei saappaan alta mihinkään näkyisikään, siitä tuli itselle homssuinen olo. Sitäpaitsi Suomessa ei ikinä tiedä, milloin päätyy sisätiloihin, joissa kuuluu ottaa kengät pois.

Kuka lähtee mukaan?

19 thoughts on “Koko koti kuntoon: vaatteet, osa 1

  1. Mä tuossa pari vuotta sitten kävin läpi alusvaatteet ja laskin, että mulla on 88 alushousut… Noista on aktiivisessa käytössä ehkä kolmannes, loput ovat jotenkin epäsopivia, väärän värisiä tai liian juhlavia. Tietenkään en voinut heittää mitään pois, jos vaikka pesukone hajoaa, niin on hyvä olla muutamat… eh, viitisenkymmentä… ylimääräistä.

    Sukkahousujen kanssa olen sentään viime vuosina tajunnut, että pieni reikä tai silmäpako tarkoittaa lähes automaattisesti sitä, ettei sukkiksia tule enää käytettyä. Yleensä sitä laittaa mieluummin ehjät sukkikset jalkaan, koska ei voi tietää, jos silmäpako leviääkin tai tosiaan, jos joutuu riisumaan kengät.

    Alusvaatelaatikot olisi kyllä hyvä käydä säännöllisesti läpi, joten olen mukana, tosin en tiedä yhtään, milloin ehdin tämän toteuttaa. Mutta seuraan ainakin nyt projektia mielenkiinnolla!

    • Oho, aika monet alkkarit. Periaatteessa noillahan pärjäisi teoriassa melkein kolme kuukautta pesemättä pyykkiä. Mutta tiedän kyllä, kuten varmaan suurin osa naisista ylipäätään, sen miten kaapissa on aina niitä ”vara-alkkareita”. JOita ei ole käyttänyt vuosiin.

  2. Minulla on tilanne, että pitäisi hankkia ehkä parit alushousut lisää. Omani pystyy laskemaan yhden käden sormilla..

    Olen kehittänyt itselleni raivon naisten alusvaatteita kohtaan. Pitsit ja tekokuidut hiostavat, mallit ovat joko liian matalia tai korkeammissa on liian kireä vyötärö. Ja mikä se keskitakasauma on, mikä suurimmassa osassa on? Ei sellaisia paljon miesten boksereissa näy. Jopa lapsilla on samoja ongelmia, tyttöjen pikkarit tuntuvat olevan huomattavasti epämukavempia kuin poikien. Olenkin päätymässä siihen lopputulokseen, että tästä lähin vierailen näissä asioissa vain miesten osastolla.

    • Mä olen tehnyt sukkien ja alushousujen kanssa niin, että kun on löytynyt mieluisat, ostan kerralla useammat. Molemmat ovat käyttötavaraa, jota joutuu tasaisesti uusimaan.

    • Olen huomannut tuon keskitakasauman. Luulen, että se on puhtaasti tuotannollinen syy: housut saa ommeltua pienemmistä palasista kuin jos koko takaosa on yhtä kangasta. Kangasta menee vähemmän hukkaan eli tuotantokustannukset vähenevät.
      Sama syy on tämän päivän lähes ”läpinäkyvillä” t-paidoilla. Puuvilla on ohutta ja huonoa, kulut pienemmät, voitto kasvaa.

  3. Olen mukana. Sain vaatehuoneesta alkukesästä siivottua muita kamppeita osittain, mutta se hylly, jossa alusvaatteet, sukat ja yövaatteet ovat, on vielä siivoamatta. Tämä tuli siksi oikein hyvään ajankohtaan! Tiedän, että ainakin rintaliivejä pitää katsella, mitä sieltä pistäisi pois, koska olen varmasti jemmannut jotain, joka ei enää istu päälle. Käytän puuvillaisia alkkareita, joten niistä ne vanhat menevät aina hetkeksi aikaa luutuksi ja sitten roskiin. Käytän niitä luutuja yleensä johonkin suttuiseen hommaan kertaalleen.

    • Sattuipa sopivasti. Mulla on tässä raskauksien ja imetysten jälkeen tilanne, että kaapissa on paljon eri kokoisia alusvaatteita, toiset sopivampia kuin toiset. Joten täytyy käydä läpi, ja katsoa mitä oikein tulee käytettyä.

  4. Hah, kerrankin olin ajoissa. Tein juuri nuo hommat viikko sitten. Vanhoja sukkahousuja ei tod kannata säästää, ne nuppuuntuu niin helposti enkä menisi koskaan juhlaan muissa kuin juuri pakasta otetuissa. Nykyään jo keväällä pistän paksut sukkikset roskiin, ne on tosi ankeita maattuaan kesän kaapissa, surullinen näky. Samalla pesin kaikki villasukat odottamaan kylmää kautta. Yökkäreitä mulla oli peräti 32, joista kaikki voi päätellä, että sellaista määrää ei tarvitse kukaan. Osa kirpparille, osa rodeen. Alkkareissa sama, huonot ja/tai rumat rodeen. En niille keksi muuta soveliasta osoitetta. Huononmallisia rintsikoita oli kertynyt monet ja kävi ilmi, että edelleen puuttuu hyvät valkoiset.

    Moisen pinon selättämisen jälkeen lisäsin kaappiin kaksi vetolaatikkoa ja yhden hyllyn. Ja tulin niin onnelliseksi =)

    • Vau, täältä löytyy näköjään myös yöpukuhamstereita! Tämä on muuten kategoria, jossa ihmisillä on myös jemmailla aika kauheita vaatteita, kuulun itse tähän joukkoon. Siksi pitää ottaa KOndo käyttöön, muuten en osaa niistä luopua.

  5. Ennen kuin heitän kulahtaneet (tekokuitu)alkkarit tai sukkikset rodeen, pyyhin niillä pölyt joltain käden ulottuvilla olevalta tasolta. Sellaista mikrokuitukankaan tapaistahan ne enimmäkseen ovat. (Tämä kannattaa tehdä aamulla puhtaita pikkareita etsiskellessä, ei ehkä niillä päivän käytetyillä.)

    • Minä taas käytän yhden päivän ja heitän likaisena illalla roskiin.

  6. Kulahtaneet t-paidat ja kalsarit voi heittää roskiin myös matkalla. Päivän käytön jälkeen tietenkin, siis. Näin matkalaukkuun tulee tilaa matkamuistoille 😉
    Taidan lähteä mukaan ja ratsata kalsongit, sukat, sukkikset, legginssit ja muut pitkät kalsarit.

    • Matkavinkki on tavallaan hyvä. Mutta minä pakkaan matkalle aina parhaat jutut mukaan, jotta matkasta voisi nauttia täysin siemauksin. Siihen nähden kulahtaneet kalsarit eivät oikein toimi 🙂

  7. Mä inhoan myös hiostavia alushousuja. Täytyy kai joskus ihan suosiolla törsätä joihinkin teknisiin sporttialkkareihin. Tai miesten silkkiboksereihin. 😃

    Olen viime aikoina heittänyt koko joukon vanhoja sukkia menemään. Yleensä ne ovat vielä sikäli ehjiä, että laitan ne siivouskomeroon rättikoriin. Sittenpä niillä voi pyyhkiä vaikka mitä öljylauttoja ja heittää sitten roskiin. Sukkahousuista olen leikellyt teräosat pussukoiksi pesupähkinöille.

    Korppuuntuvat ja kiristävät sukat ällöttää mua, joten olen pikkuhiljaa ruvennut nirsoilemaan ja ostamaan villasekoitesukkia. Mun lähellä on sukkakauppa, josta löytyy huokeaan hintaan kotimaisia sukkia. Ostin elämäni ensimmäiset villasukkahousut ja olen vallan ihastunut.

    • Minä löysin sukkalaatikosta yhden parittoman sukan, jonka laitoin kenkienhoitolaatikkoon. Kiillotan sillä jotkut kengät, kun seuraavan kerran lankkailen. Oma suosikkini on bambukuitu, en juurikaan pidä enää muista, ja ostan kerralla aina noin 10 paria, jotka riittävät pitkäksi aikaa.

  8. Piti vielä lisätä, että vanhat virttyneet alushousut laitan pieneen pussiin salikassiin ja/tai käsveskan sisätaskuun varapöksyiksi, jos joskus tulee tenkkapoo. Tai matkalaukkuun odottamaan seuraavaa matkaa.

    • Joo tämä on hyvä vinkki! Tai sitten voi taktikoida ja laittaa ne valmiiksi jalkaan, ja kun vaihtaa uudet, laittaa likaiset suoraan roskiin.

  9. Reikäisillä sukkahousuilla ei pidä mennä mihinkään, jo tieto rikkoutuneista sukkahousuista lannistaa vaikka ne eivät julkisuuteen joutuisikaan. Mutta hyviä (puuvilla)sukkahousuja voi parsia – jos on aikaa. Minusta sukkahousujen parsiminen on jotenkin rentouttavaa.

    • Word.
      Minä korjailen paksuja bambusukkiksia. Tarvitsisin vain kunnolliset parsimisvälineet. Nykyinen systeemi ei ehkä kestäisi käsityöasiantuntijan katsetta…

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.