Aihearkisto: Säilytys

Käyttöohjeiden säilytyksestä

Julkaistu , kirjoittanut
21

Minullla on ollut viime vuodet tapana säilyttää kaikkia mahdollisia käyttöohjeita ja takuupapereita yhdessä lehtikotelossa. Olen tyrkännyt sinne aina kaikki uudet sitä mukaa kun niitä on tullut, ilman sen suurempaa järjestelyä. Tänään otin muiden paperitöiden lisäksi käsittelyyn tämän kotelon sisällön. Kävin kaikki vihkoset läpi, ja poistin kaikkien sellaisten laitteiden ohjeet, joita ei enää ole olemassa. Koska en tee mitään karsintaa siinä vaiheessa kun laite tulee meille, heitin pois myös muutaman vieraskielisen ohjeen sekä pari varoituslappusta. Tiedän lukemattakin, että pikkulapsia ei saa jättää yksin ammeeseen kylpemään… Edellisen kerran olen putsannut sisällön kolmisen vuotta sitten, ja tämä muutaman vuoden välein tehtävä karsinta riittää tahdiksi hyvin.

Marie Kondo sanoo, että mitään käyttöohjeita on turha säilyttää. Hänen mukaansa kaikkia laitteita osaa käyttää muutenkin, ja jos ei jotain osaa niin ainakin netistä löytyy ohjeet. Joten miksi säilyttää ohjeita turhanpäiten. Tässä kohtaa olen Marien kanssa täysin eri mieltä. Minä kuulun siihen joukkoon, joka lukee ohjeet ensin, ja alkaa käyttää laitetta vasta sitten. On mielestäni ajan hukkaa taistella jonkun toiminnon kanssa, kun asian voisi selvittää helposti ohjekirjaa vilkaisemalla.

Tästä syystä säästän kaikki käyttöohjeet. Totuuden nimissä on todettava, että harvoin niitä on tullut tarkasteltua. Mutta toisaalta, kuinka paljon yksi lehtikotelo vie tilaa? Tuon verran voi ihan hyvin uhrata, vaikka ei tietoa koskaan tarvitsisikaan. On kuitenkin hyvä säännöllisesti karsia tarpeettomat pois, niin yksi kotelo pysyy riittävänä säilytystilana.

Hoidin tuon muuten tänään maanantaina samalla kun tein ns. paperihommat. Se kerran viikossa tyhjennettävä laatikko on osoittautunut todella toimivaksi ja hyväksi systeemiksi. Välillä ei oikein huvittanut, ja jokunen kerta jäi pois välistä. Mutta pelkästään se, että kaikki kertyvät paperit oli varmuudella koottu yhteen paikkaan, tekee paluun rutiiniin paljon helpommaksi kuin ennen. On mahtavaa, kun tietää ettei yksikään lasku ole hävinnyt minnekään vaan kaikki löytyvät yhdestä laarista. Sama muuten koskee noita käyttöohjeitakin. On oikein mukavaa, kun tietää että jos sellainen on olemassa, se löytyy yhdestä tietystä paikasta.

Millaisia ratkaisuja teillä on käyttöohjeiden säilytykseen?

Viikon vinkit: arkistoinnin ihmeitä ja kestäviä ruusuja

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tässä linkissä yksi versio papereiden arkistoimisesta ja karsimisesta. En jotenkin saa tästä jutusta otetta, ovatko nämä nyt hyvät vai huonot ohjeet? Heti aluksi neuvotaan säilyttämään papereita ”joita saattaa joskus tarvita”. Tämä on mielestäni varma tie kohti holtitonta kaaosta. Mutta toisaalta ihan viisaasti ohjeistetaan, ettei arkistoija tekisi turhan pikkutarkkoja lajitteluja. (Meidän Perhe)

Vähän toisenlainen näkökulma arkistointiin löytyy täältä. Kolmen laatikon systeemi on yksinkertainen, mutta epäilen ettei se kyllä käytännössä toimi. (MTV)

Äitienpäivään liittyen keräsin eri tahoilta vinkkejä siihen, kuinka leikkoruusut saadaan kestämään pisimpään. Samat ohjeet pätevät toki muutaman viikon päästä, kun juhlitaan uusia ylioppilaita sekä muita vastavalmistuneita.

Huiskulan sivulla on selkeät ohjeet. Samaa asiaa voi lukea myös Kotilieden sivuilta. Siellä kerrotaan mielenkiintoinen yksityiskohta, että vastaleikattu imupinta kuivuu puolessa minuutissa, joten kukat pitää saada nopeasti veteen. Runebergin Kukka on sellainen hienommanpuoleinen kukkakauppa Helsingissä. Heidän nettisivuiltaan kopioin tällaisen ohjeen, mikäli ruusut alkavat nuokkua:

  • Kääri ruusu veteen saakka ulottuvaan sanomalehtipaperiin niin tiukasti, että kukka tukeutuu pystyyn. Vaihda uusi maljakkovesi ja leikkaa varren tyveen uusi imupinta. Anna ruusun toipua lehtitötterön sisällä muutamia tunteja. Voit kietoa samaan lehtitötteröön useampiakin ruusuja.
  • Mikäli nuokkuvia ruusuja on monta, ne voi hoitaa kuntoon kylvettämällä. Laske ammeeseen, lavuaariin tai riittävän suureen astiaan reilusti vettä, leikkaa uusi imupinta ja laita ne kellumaan runsaaseen veteen. Anna niiden olla vedessä useita tunteja. Kun ruusut ovat taas napakoita ja kukinnot pystyssä, voit sijoittaa ne takaisin maljakkoon. Toista hoito tarvittaessa. Itse lisäisin tähän viimeiseen, että tämähän kannattaa tehdä yön aikana, ja nostaa kukat aamulla takaisin maljakkoon.

Kevyttä kevätsiivousta keittiössä

Julkaistu , kirjoittanut
17

Olen havainnut tekeväni pientä kevätsiivousta, vaikka oikeastaan en sitä mitenkään suunnitellut. Projekti alkoi jääkaapista, jossa alkoi mielestäni näyttää turhan ankealta. En ruvennut sulattamaan tai pesemään perusteellisesti, mutta pyyhin hyllyt ja seinät puhtaiksi tahroista, ja pesin vihanneslaatikon. Sitten noukin sieltä pilaantuneet ruoat pois ja järjestin loput oikeille paikoilleen. Oli helpottavaa, että pilaantunutta ruokaa oli tällä kertaa aika vähän. Pari porkkanaa ja yksi sipuli olivat menneet huonoiksi. Jotain pientä kehitystä on siis tapahtunut, kun puolta kaapin sisällöstä ei enää tarvinnut heivata roskiin.

Jääkaapin jälkeen kuivakaapin hyllyt alkoivat näyttää sekaisilta, joten otin pari hyllyä päivässä käsittelyyn. Tyhjensin, imuroin muruset ja pyyhin tahrat. Sitten taas vanhentuneet pois ja loput järjestyksessä takaisin. Toistaiseksi olen joutunut heittämään pois vain vanhaksi menneet yrttiteepussit. Tiedän että kyllä niitä ehkä olisi vielä voinut juoda, vaikka parasta ennen olikin jo vuosia sitten. Mutta jos ei ole tullut juoduksi tähän mennessä, niin ei tule jatkossakaan, joten roskiin vain.

Kehitin siinä sivussa tällaisen systeemin:

IMG_0240IMG_0241IMG_0242Otetaan tarpeeton paperipussi, leikataan siitä reunaa sopivasti pois, täytetään syntynyt laatikko halutuilla asioilla. Tätä menetelmää olen käyttänyt ruokakaapissa jo pitkään pitämään tomaattipyreet ojennuksessa, mutta nyt askartelin näitä lisää. Tässä on teevarasto, joka ei toivonmukaan enää leviä pitkin hyllyä. Sitten tuosta ylimmän kuvan mustasta kassista leikkasin säilytyslaatikon sukilleni. Hyödynsin myös erään hassunmuotoisen laatikon, jossa oli joskus tullut joku lahja meille. Puolipyöreä ei ole kovin kätevä muoto, mutta sinnepä mahtuikin kaikki vitamiinit ym. pienet purkit. Nyt nekään eivät enää seilaa hyllyllä ympäriinsä, eikä laatikko vie tilaa komerossa. Win-Win!

Tämä on hauska juttu sikäli, että olin jo lähdössä Ikeaan ostamaan säilytyslaatikoita vaatteille ja muulle pikkutavaralle. Kunnes kekkasin, että paperipussit ovat tähän tarkoitukseen yhtä hyviä. Kaikista parhaimpia ovat itse asiassa sellaiset muoviset tai muovitetut kassit, joita saa mukaansa monista kaupoista. Siis ne sellaiset kassit, joissa on vieläpä tukevat naru- tai muovikahvat, ja joista aina miettii, kelpaavatko ne edes pahvin kierrätykseen. Tästä eteenpäin en kuitenkaan stressaa kierrätyksestä, vaan leikkelen ne kaikki uuteen käyttöön. Enkä tuhlaa rahojani Ikeaan. Tällaisen sisälaatikon askarteluun menee pari minuuttia, eikä siihen tarvitse muuta kuin kassin ja sakset. Onnistuu taatusti tumpelommaltakin tyypiltä.

Keittiössä on siis käynnissä kevyt kevätsiivous. Kevyeksi sen tekee etenkin se, että en ole viitsinyt ruveta jynssäämään tai puunaamaan kauhean tarkasti. Sellaista yleistä siistimistä vain, mikä kuitenkin parantaa viihtyvyyttä ja ruokien löydettävyyttä merkittävästi. Sekä tietenkin niiden pilaantuneiden poistamista. Muutama hylly on vielä jäljellä, siivoilen niitä vähitellen aina sopivissa väleissä. Tämäkin on yksi tapa siivota – kaikkea ei ole pakko tehdä kerralla.

Mitä mieltä olette kevätsiivouksesta? Onko se tarpeellinen ja tehdäänkö teillä?

Pelottavat paperit

Julkaistu , kirjoittanut
14

Tänään klo 9.30 puhelin alkoi vilkuttaa hälytystä. Paperityöt odottivat. Lykkäsin aloittamista vain 15 minuuttia, mutta aloin sitten kiltisti käydä läpi uuden inboxini sisältöä. Sain viime viikolla raivattua tyhjäksi lokerikon, jolle olikin jo kasautunut papereita. Maksoin ja mapitin kaksi laskua, avasin yhden kuoren, joka osoittautui ilmoitukseksi vastikemaksusta sekä arkistoin yhden takuupaperin. Sen jälkeen lokero oli tyhjä. Paperityöt on tältä viikolta hoidettu! Ensimmäisen kerran perusteella menetelmä on toimiva. Tuntui ihan helpolta.

Vaikeampien päätösten edessä olen ollut viime viikolla ja viikonloppuna. Tavoitteena oli karsia vanhoja turhia papereita pois niin paljon kuin mahdollista. Kokonainen kassillinen niitä kertyikin, ja työtä voisi jatkaa (ja jatkankin) edelleen. Tajusin kuitenkin samalla, mikä hommaa hidastaa. Papereiden pois heittäminen on välillä pelottavaa.

Papereilla itselläänhän ei ole mitään arvoa, mutta niiden sisältämällä informaatiolla on. Tuon informaation hukkaaminen on se juttu, joka estää ja hidastaa karsimista. Olisipa todella mukavaa, kun vieressä istuisi joku hallintoasioiden asiantuntija, joka osaisi suoraan sanoa, tarvitaanko jotain tietoa vielä vai ei! Yksin tuntuu siltä, että vähän väliä on sormi suussa.

Olen esimerkiksi aiemmin säästellyt kaikenlaisia verotukseen liittyviä papereita vain siksi, että olen pelännyt joutuvani vaikeuksiin, jos joskus niistä pitäisikin tarkistaa jotain. Tämä siitä huolimatta, että en ole KOSKAAN joutunut veroasioissa tarkistamaan mitään jälkeenpäin. Siitä huolimatta on tuntunut turvallisemmalta ja helpommalta vain mapittaa kaikki, kuin ottaa riski että jotain sittenkin tarvitsisi. Nyt sain sentään itseni uskomaan, että niiden ohjevihkojen sisältö löytyy taatusti netistä, samoin kaikki lomakkeet voi printata uudestaan vaikka sata kertaa. Kuitit tietysti säilytän, mutta entä veroehdotukset? Olen tehnyt korjaukset sähköisesti. Tarvitsenko sitä kotiin lähetettyä paperia mihinkään?

Koska moni päätös oli vaikea, keskityin karsimaan kaikkea helpoimmasta päästä. Säästin taloyhtiön kuntotutkimusraportin, mutta heitin pois muutaman vuoden takaiset yhtiökokouspaperit. Tiedän, että ne löytyvät isännöitsijältä, jos jostain kumman syystä niitä tarvitsisi. Heitin myös pois vanhoja maksettuja laskuja – sanokaa, miksi niidenkin säilyttäminen tuntuu aina sillä hetkellä tärkeältä, vaikka tiliotteesta näkee joka tapauksessa, onko jotain maksettu vai ei? Lisäksi roskiin meni runsaasti sekalaista paperisilppua, jolla ei ollut enää merkitystä.

Mutta sitten on niitä vaikeita päätöksiä. Löysin esimerkiksi vanhan rekisteriotteen ja ostodokumentteja autosta, jonka itse olen myynyt jo aikaa sitten. Jostain syystä en uskaltanut heittää niitä pois. Mitä jos uusi ostaja tarvitsee jotain tietoa siitä, pitääkö minulla olla velvollisuus säilyttää vanhoja autoon liittyviä papereita? Myyminen sujui kaiken taiteen sääntöjen mukaan, ja oletan että jos joku dokumentti olisi puuttunut, sitä olisi minulta jo tiedusteltu. Järjellä ajatellen voisin siis heittää vastaavat paperit menemään, mutta en uskalla. Koska pelkään että joudun vaikeuksiin jos niin teen. Ei kovin rationaalista, mutta tuskinpa olen tämänkään ongelman kanssa yksin.

Papereiden pelko on hankalaa, koska se jähmettää koko raivausurakan. Kun ei uskalla heittää mitään pois, pinot eivät ohene eikä tulosta synny. En tiedä miten tätä ongelmaa voisi ratkoa ja mistä näitä asioita voisi selvittää. Koska siitä on viime kädessä kyse, en tiedä. Jos olisin varma siitä, mitä tietoa voi joskus tarvita ja mitä ei, tätä ongelmaa ei olisi. Kärsiikö kukaan muu vastaavasta ongelmasta?

Kuinka aion ratkaista paperiongelmani

Julkaistu , kirjoittanut
20

Olen lukenut teiltä saamiani hyviä vinkkejä. Olen kuunnellut, mitä ammattijärjestäjillä on aiheesta sanottavana. Olen miettinyt asiaa. Lopputuloksena on systeemi, joka toivottavasti ratkaisee arkistoinnin ongelmat ikuisiksi ajoiksi. Suurin ongelmani on ollut ylläpito, joten olen yrittänyt keskittyä ratkaisemaan erityisesti siihen liittyviä ongelmia. Tässä tulos:

(1) Ihan ensimmäiseksi on jälleen tehtävä Suuri Raivausurakka, jossa poistetaan turhat paperit ja lajitellaan jäljelle jääneet. Tämän olen aika pitkälle jo viime viikolla tehnyt, mutta hoidan homman loppuun tällä viikolla. Keskityn erityisesti siihen, mitä kaikkea voi heittää roskiin. Poistan pinoista kaiken mahdollisen.

(2) Teen itselleni kommenteissakin ehdotetun inboxin. Tällainen paperilokerikko on jo olemassakin, se pitää vain tyhjentää tarpeettomasta ja ottaa hyötykäyttöön. Siinä on kaksi tasoa, minulle yksi ja puolisolle toinen. Puoliso saa tehdä omallaan mitä haluaa, minulla on tälle määritelty tehtävä. Lokero sijoitetaan näillä näkymin työhuoneen pöydälle. Tai ehkä keittiöön tai eteiseen, täytyy katsoa mikä olisi helpoin paikka.

(3) Koska suurin ongelma on ollut, etten tee mitään avattuani jonkun kuoren, lokerikko on ratkaisu tähän ongelmaan. Eli jatkossa, kun kädessäni on paperi, jolle pitäisi tehdä jotain, laitan sen lokerikkoon. Tällä tavalla kaikki tärkeät, käsittelyä vaativat paperit ovat yhdessä paikassa. Tähän lokeroon saa laittaa vain sellaisia papereita, jotka sisältävät jotain virallista tietoa tai liittyvät johonkin tärkeään hallinnolliseen asiaan. Esimerkiksi kaikki veroihin ja vakuutuksiin liittyvät paperit, edellä mainittuja varten säilytettävät kuitit, KELAn ja vastaavien tahojen lähettämä posti, lääkärikäynteihin liittyvät dokumentit, taloyhtiöön, autoon jne. liittyvät paperit. Lokeroon ei missään olosuhteissa laiteta esimerkiksi onnittelukortteja, piirustuksia, mainoksia, lehtileikkeitä, tyhjiä kirjekuoria ynnä muuta silppua. En osaa esittää asiaa tämän kiteytetymmin, mutta tiedän kyllä itse kuuluuko paperi lokeroon vai ei.

(4) Sitten tulee tärkeä kohta: olen jo tehny puhelimen kalenteriin merkinnän, joka hälyttää joka viikko maanantaisin, alkaen ensi maanantaista. Silloin näytöllä lukee Paperityöt. Päätin, että alan hoitaa kaikki paperityöt kerran viikossa samaan aikaan. Toisin sanoen luon itselleni rutiinin. Joka maanantai käyn lokerikon paperit läpi, teen tarvittavat toimenpiteet ja sijoitan paperit oikeaan paikkaan, kunnes jäljellä ei ole enää ainuttakaan. Käytännössä siis joko arkistoin tai heitän roskiin kaikki viikon aikana kertyneet paperit. Loppuviikon ajan voin taas täyttää lokeroa kaikessa rauhassa.

Tunnistin nimittäin ratkaisuksi moneen ongelmaan sen, että paperia ei saisi laskea kädestään ennen kuin on tehnyt mitä se vaatii. Mutta itseni ja arkeni tuntien tiedän, etten pysty joka kerran toimimaan näin. Aina tulee jotain akuutimpaa tielle, ja sitten homma jää hoitamatta. Mutta päättelin, että vaikka olisi miten kiire, pystyn viemään paperin lokeroon odotamaan parempaa hetkeä, vaikka olisi millainen hässäkkä päällä. Se ei ole sen vaativampaa, kuin että ruoat laitetaan kaupasta tullessa heti jääkaappiin, tai että märät ulkovaatteet viedään kylppäriin kuivumaan. Jos pystyn suorittamaan em. toimenpiteet 96% todennäköisyydellä aina, pystyn samalla todennäköisyydellä viemään tärkeät paperit tiettyyn paikkaan aina, kun sellainen käteen sattuu.

Merkittävä ero aiempaan on tuo muistutus puhelimessa. Sen on tarkoitus varmistaa, ettei hoidettavien paperiasioiden pino kasva yhtä viikkoa isommaksi. Kerran viikossa toistettava rutiini sementoituu hitaammin kuin kerran päivässä (vrt. tiskirutiini), mutta jos teen sen silkan itsekurin voimin vaikkapa kuukauden ajan, alkaa rutiini varmasti jo muodostua.

Lisäksi tämä jatkuvan arkistoinnin systeemi luultavasti ratkaisee yhden isomman mittakaavan ongelman. Aina kun olen suorittanut Suuren Raivauksen, olen samalla kehittänyt hyvän ja toimivan arkistointimenetelmän. Ongelmana vain on se, että kun tämä tehdään keskimäärin 12 kuukauden välein, ehdin siinä välissä unohtaa, mikä logiikka siinä menetelmässä taas olikaan. Lopputuloksena on moneen paikkaan säilöttyjä papereita. Jos arkistoin tarvittavat kerran viikossa, oletettavasti en ehdi unohtaa, mihin edellisellä viikolla vastaavia papereita talletin.

(5) Viimeisenä kohtana harkitsen jonkun pienen paperisilppurin hankkimista. Välillä vanhoja papereita jää nimittäin pyörimään, kun tuntuu että niiden sisältämän informaation vuoksi pelkkä paperikeräys tuntuu turhan heppoiselta. Tämä ei kuitenkaan ole kiireinen eikä kriittinen kohta yleisen onnistumisen kannalta.

Näin olen siis suunnitellut. Tällä viikolla tehdään tarvittavat valmistelut ja viikon päästä uusi rutiini pyörähtää virallisesti käyntiin. Mitäs sanotte? Onko tässä mahdollisuus onnistua? Olenko jättänyt jotain huomioimatta?

Miten voi olla niin vaikeaa?

Julkaistu , kirjoittanut
28

Pystyn pitämään varsin hyvin järjestystä yllä melkein kaikkialla. Jos ote joskus lipsuukin, pystyn ainakin palauttamaan järjestyksen kohtuullisen pienellä vaivalla. Suurin osa kaapeista ja hyllyistä on aina niin siistejä, että kehtaisin ihan hyvin esitellä niitä vaikka ventovieraille. Sitten on poikkeus, joka vahvistaa säännön. Papereiden arkistointi. Se on ihan järkyttävässä jamassa. Taas.

Blogin alkuvaiheessa tein ison työn setvimällä kaikki paperit lävitse, jakamalla ne muutamaan kansioon ja heittämällä monta kiloa turhaa paperia pois. Silloin vannoin, etten halua samaan jamaan enää koskaan. Ei varmaan pitäisi sanoa ei koskaan, sillä tilanne on parissa vuodessa lipsahtanut jälleen aika kamalaksi. Voin listata tähän positiiviset asiat:

  • Kaikki paperit ovat tallessa yhdessä huoneessa. Ei siis tarvitse hakea niitä eri puolilta asuntoa. (Koska haluan listata tämän asian, voitte päätellä miten huonosta tilanteesta on kyse.)
  • Ihkaomat, vain minua koskevat paperit ovat yhdessä pystylokerossa jossa lukee Jenni, tai sitten kirjoituspöydällä. Eli mahdollisia paikkoja omia papereitani etsiessä on vain kaksi.

Ja siinä ne sitten ovatkin. Tunnen oloni tämän asian suhteen hyvin epäonnistuneeksi. Etenkin kun luin äsken läpi kaikki aiemmin aiheesta kirjoittamani tekstit. Kävi ilmi, että olen tasan vuosi sitten kirjoittanut tämän tekstin kanssa lähes identtisen postauksen (tosin toiveikkaammassa sävyssä), sitä ennen olen käsitellyt asiaa syksyllä 2013 ja siitä vuosi takaperin 2012. (Mikäli aihe kiinnostaa, klikatkaa tästä, niin saatte eteenne kaikki arkistointiin liittyvät tekstit.)

Seuraa hieman analyysiä kaaoksen syistä: minun on oikeastaan turha ihmetellä, miksi näin on. Suurin syy sekamelskaan on se, että en toimi välittömästi, kun otan jonkun paperin käteeni. Tämä on todella iso asia. Kun postista tipahtaa jotain tärkeää, en yleensä tee asialle mitään. En joko ehdi tai sitten ei juuri sillä hetkellä huvita. Niinpä kuori siirtyy vähitellen eteisestä keittönpöydälle, jossa se lopulta parin päivän päästä avataan. Jälleen olisi oiva hetki toimia – heittää paperi suoraan keräykseen, tehdä sen vaatimat toimenpiteet ja/tai arkistoida se oikeaan osoitteeseen. Vaan usein käy niin, että katson ja totean paperin sisällön, ja lasken sen sitten takaisin pöydälle. Kuoren saatan heittää keräykseen, mutta sekään ei ole fikua, koska jos papereita oli useampi, ne eksyvät toisistaan helposti ilman kuorta. Lopulta, kun pöytä on siivottava, siirrän paperit työhuoneen pöydälle, jossa ne pian sulautuvat osaksi jotakin pinoa.

Voisi perustellusti kysyä, onko tuossa mitään järkeä, ja miksi en vaan heti tekisi mitä vaaditaan. En kykene antamaan tyhjentävää vastausta, mutta suurimmat syyt lienevät se, että oikeasti on jotain tärkeämpää tekemistä käsillä, ja sitten ihan perinteinen vitkastelu. Hiukan lohduttaa kuitenkin, että tiedän etten ole ongelmani kanssa yksin. Ihmiset kaipaavat apua ammattijärjestäjiltä hyvin usein juuri papereiden hallintaan, eikä ilmiö suinkaan rajoitu Suomeen.

Oma tuskastumispisteeni on nyt kuitenkin jälleen kerran saavutettu, ja seuraava projekti onkin tämän ongelman ratkaiseminen. Siinä olennaisinta on muuttaa omia toimintatapojani. Pystyn kyllä luomaan fiksuja ja kätsyjä arkistointi- ja säilytyssysteemeitä papereille. Ydin on kuitenkin siinä, että myös ylläpidän niitä – eli toisin sanoen laitan paperit omille paikoilleen enkä lado niitä vain päällekäin pöydälle.

Nyt kuitenkin lopetan valituksen ja lupaan seuraavassa postauksessa keskittyä ratkaisuihin. Eihän tästä tule mitään, että kerran vuodessa märisen täällä arkistoinnin ankeudesta, ja sitten elelen taas pellossa 12 kuukautta, kunnes on aika jälleen kirjoittaa rutiininomainen valitusvirsi.

Mikäli arkistointi on sinunkin ahdistuksen aiheesi, kommenttiosastolla voi ilmoittautua. Lupaan jakaa vertaistukea. Jos taas olet onnistunut tekemään parannuksen, ja muuttunut toivottomasta tapauksesta arkistoinnin ammattilaiseksi, olen enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan miten se oikein kävi. Sanokaa nyt, etten ole ainoa, joka tämän asian kanssa taistelee!

KonMari käytännössä

Julkaistu , kirjoittanut
28

Kaikenlaista kannattaa kokeilla. Päätin, että testaan KonMari-menetelmää ja järjestän ja viikkaan vaatteeni uudella tavalla. Nyt kokeilua on takana pari viikkoa ja voin jakaa tuloksia.

Viikkauksen periaatteena on se, että vaatteista ei tehdä pinoja, vaan rivejä tai jonoja. Vaatteet asetellaan siis pystyyn ja vierekkäin, ei päällekäin. Tämä luonnollisesti toimii ainoastaan laatikoissa, sillä vaatejonot tarvitsevat hieman tukea, vaikka periaatteena onkin että viikattu vaate pysyy itsekseen pystyssä. Avohyllyllä se on kuitenkin pidemmän päälle mahdotonta. Tässä siis ensimmäinen huono puoli. Jos laatikoita ei ole, tämä ei toimi. Toisaalta jos laatikoita on, systeemi on erittäin hyvä.

Vaatteet viikataan näin: Ensin vaate taitellaan niin, että syntyy suorakaide. Esimerkiksi housut taitetaan lahkeet päällekäin pituusssuunnassa. Paidoista tehdään suorakaide kääntämällä hihat piiloon tavalla tai toisella. Kun on saatu suorakaide, sitä aletaan ”kääriä kokoon”, eli taitellaan lyhyitä reunoja keskelle päin, kunnes saadaan sopivan kokoinen siisti paketti. Kun paketti laitetaan pöydälle sileä puoli ylöspäin, sen pitäisi pysyä itsekseen pystyssä (suurin piirtein, en ne kaikki pysy vaikka olisikin oikeaoppisesti taiteltu). Hämmästyttävän usein tämä kuitenkin onnistuu.

IMG_0153

T-paidat rivissä. Suorakaidetta taitellaan pienemmäksi, kunnes korkeus vastaa laatikon korkeutta.

 

Menetelmän edut: On totta, että vaatteet vievät vähemmän tilaa tällä tavalla. Laatikkoon tulee yllättäen uutta tilaa, vaikka vaatemäärä pysyy samana. On myös todella kätevää, kun näkee kaiken kerralla. Yhdellä silmäyksellä on selvää, onko vaate laatikossa vai ei. Järjestystä on hyvin helppo ylläpitää, kun mitään ei tarvitse nostaa pois tieltä ja laittaa takaisin. Etenkin lastenvaatteet kannattaa taitella näin. Systeemi on kuin tehty pienille lapsille, jotka haluavat itse valita vaatteensa.

IMG_0152

Tässä ei siis ole kaksi pinoa, vaan laatikko on kuvattu ylhäältä päin joten kuvassa on kaksi jonoa.

Tiettyjä ongelmia syntyy siitä, että kaikki vaatteet eivät tietenkään sovellu viikattaviksi näin. Liukkaat kankaat eivät pysy kasassa, sama vika myös hyvin ohuissa vaatteissa. Parhaiten menetelmä toimii puuvillan ja trikoiden kanssa. Myös alustopit, sukat ym. pienet vaatekappaleet voi taitella näin materiaalista huolimatta. Marie Kondo listaa itsekin vaatteita, jotka kannattaa mieluummin ripustaa. En muista mikä kaikkea siihen kuului, mutta käytännössä asia selviää ihan maalaisjärjellä.

IMG_0155

Vaatekaapin ylemmille hyllyille suosittelen edelleen pinoja näkyvyyssyistä. 

Yksi kyseenalainen seikka on vaatteiden rypistyminen. Marien mukaan moninkertaiset taitokset eivät haittaa, jos vaatteita ei tunge liian tiukkaan, eli mikäli ne eivät pääse litistymään. En ole ihan vielä päättänyt miten asia on. Ainakaan lastenvaatteissa en ole huomannut eroa, omien kohdalla tarkkailen vielä tilannetta. Kuten aiemmin totesin, avohyllyt eivät ole tähän tarkoitukseen soveltuvia, mutta jos hyllylle laittaa erillisen laatikon, sitten tämä taas toimii. Viikkasin neuleet yhteen Ikean erilliseen säilytyslaatikkoon, jonka laitoin hyllylle. Näyttää siistiltä ja toistaseksi toimii ihan ok.

Yhteenvetona totean, että kyllä tässä tietty taika on. Lastenvaatteiden säilytykseen menetelmä on tullut jäädäkseen. Omien vaatteiden osalta t-paidoille ja muille trikoille tämä toimii hyvin. Samoin rypistymättömille urheiluvaatteille. Sukkiani en jaksa ruveta taittelemaan sen kummemmin, mutta sukkahousut pysyvät siistissä järjestyksessä tällä lailla käärittyinä.

Onko joku muukin innostunut KonMari-menetelmästä?

Omppulaatikko

Julkaistu , kirjoittanut
9

Olen ennenkin maininnut, että minulla on vaikeuksia luopua hyvistä pahvilaatikoista. Niitä kun voi aina tarvita. Nyt Marie Kondoa (anteeksi, taas ollaan tässä aiheessa) lukiessa törmäsin hänellä sellaiseen ajatukseen, että kätevin säilytystarvike on kenkälaatikko. Niihin voi kuulemma säilöä mitä vaan siistisi. Ehkäpä niinkin, vaikka kenkälaatikot eivät mielestäni yleisesti ottaen ole niin kauniita, että haluaisin niitä säästellä muuhun kuin kenkien säilyttämiseen. Mutta toisena hyvänä ideana Marie mainitsee Applen pahvilaatikot, ja siinä hän on kyllä oikeassa. Katsokaa nyt tätä:

imageJouduin ostamaan uuden johdon tietokoneeseen, ja johto kaikkine tilpehööreineen oli pakattu tällaiseen pahvilaatikkoon. Se on kooltaan noin 20 x 20 cm. Eihän tällaista voi heittää pois! En vielä tiedä mitä tänne laittaisin, mutta jotain ihan varmasti. Laatikko on suorastaan kaunis. Olisi tuhlausta panna se roskiin. Ehkäpä laitan sen pöydänkulmalle, jonne kertyy erinäisiä latausjohtoja, ja alan pitää niitä tässä laatikossa. Vanha totuus nimittäin on, että kaikki näyttää paremmalta kun sen asettaa tarjottimelle. Varmasti kaikki näyttää paremmalta myös kauniissa valkoisessa pahvilaatikossa.

Patterit purkkiin

Julkaistu , kirjoittanut
18

Viime sunnuntain haasteeseen ei kukaan tainnut lähteä mukaan. Mutta se on sivuseikka, sillä minä sain kuitenkin taas yhden pikkujutun hoidettua kuntoon. Todistusaineistoa:

kuva-2

Siinä ovat kaikki käytetyt patterit, päät teipattuina siististi lasipurkissa. Näitä tulee aika vähän vuoden aikana, joten vien tuon purkillisen keväällä kierrätysautolle, kun ne lähtevät liikkeelle. En tiennyt aiemmin, että vanhat patterit saattavat sopivasti toisiinsa osuessaan lyödä kipinää. Siksi tuo maalarinteippi on paikallaan, samoin lasipurkki joka ei ainakaan kuumene tai syty vahingossa. Lisäksi täytyy myöntää, että onhan tuo lasipurkki paremman turvallisuuden lisäksi paljon siistimpi systeemi, kuin se epämääräinen muovipussi joka oli käytössä aiemmin.

Tähän asiaan meni yhteensä noin kolme minuuttia. Lasipurkki löytyi kaapista valmiina. Tässä muuten näkee, että jos täydellisen minimalismin hengessä heittää aina kaiken pois, tällaisten juttujen järkkäämiseen menee enemmän aikaa. Kyllä huusholliin aina pari tyhjää lasipurkkia mahtuu.

Määrä ei kasvata muistoja

Julkaistu , kirjoittanut
18

Pienten lasten vanhemmilla on dilemma: tietyssä iässä jälkikasvu alkaa suoltaa piirustuksia, askarteluja ja ties mitä omin käsin väsättyjä aarteita kuin liukuhihnalta. Jos lapselta kysytään, ne ovat kaikki parhaita eikä niitä saa missään nimessä hävittää. Useimmat vanhemmat haluavat myös säästää jotain, mutta mitä, paljonko ja miten? Tätä pohditaan eri puolilla internetiä tasaisin väliajoin, viimeisin lukemani tuskittelu löytyi Y Tu Mama Tambien -blogista.

Tätä tavarafilosofista kysymystä voisi lähestyä moneltakin kannalta. Olennaista tässä on mielestäni perspektiivi: mitä ja ketä varten piirustuksia säästetään. Itse säästän niitä siksi, että arvelen että  joskus hamassa tulevaisuudessa on hauskaa palata siihen aikaan kun lapset olivat pieniä ja fiilistellä niitä aikoja. Piirustukset havainnollistavat oivallisesti pienen lapsen kehitystä. Ensin se piirtää pelkkää sotkua, mutta vähän ajan päästä selviä ihmishahmoja. Ajattelen näitä muistoja säilytellessäni ensisijaisesti itseäni, mutta voi olla että lapsestakin on aikuisena hauskaa nähdä, millainen hän oli lapsena.

Kun tavoitteena on säilöä muistoja, laatu ratkaiseen. Tämä on fakta, joka todella kannattaa sisäistää siinä vaiheessa, kun lapsen tekeleitä alkaa arkistoida. Muutama piirustus havainnolistaa asiaa aivan yhtä tehokkaasti kuin 70 erillistä paperia. Yksittäisten muistoesineiden määrä ei lisää muistojen intensiivisyyttä tai laatua. Tämä on hyvä pitää mielessä jatkuvasti. Juuri tässä hetkessä voi tuntua siltä, että ei mitenkään pysty päättämään mistä kaikista luopuisi, joten parempi säästää kaikki. Mutta silloin on epäselkeän ajattelun vallassa, mikä onneksi menee ajan myötä ohi. Muutaman vuoden päästä on yhdentekevää, onko säilytettyjä piirroksia kymmenen vai kaksikymmentä.

Mielestäni aikuisen kannattaa myös käyttää omaa harkintaansa sen suhteen, mitä valitaan säilytettäväksi. Lapsen mielestä tarroja täyteen liimattu A4-arkki voi olla suurin aarre maailmassa, mutta itse mietin asiaa siltä kannalta, kertooko piirustus jotain lapsen kehityksestä tai ajattelusta. 30 vuoden päästä se tarra-arkki ei kerro mitään (paitsi että tarroja oli ja niitä liimailtiin), mutta omin käsin piirretty perhepotretti kuvaa sekä sitä, millaiset taidot sen ikäisellä oli, että sitä miten lapsi on maailmaa ympärillään hahmottanut.

Tältä pohjalta käytännön toteutus menee jotenkin näin: Ensin päätetään, mikä on se määrä tilaa, jonka on valmis käyttämään lapsuusmuistojen säilyttämiseen. Se voi olla laatikko, mappi, kansio tai joku muu sopiva tila. Minä olen ostanut pahvisen ”riipparin”, siis sellaisen laatikon jossa ikään kuin roikkuu yksittäisiä taskuja. Joka taskussa on vuosiluku, ja kyseisen vuoden piirrokset laitetaan siihen taskuun. Tämä on mielestäni erittäin siisti ja helppo tapa, ja yhteen laatikkoon mahtuu monen vuoden tuotokset. (Jotkut ehdottavat valokuvaamista ja kaiken heittämistä pois, mutta minusta se olisi hirveän hankalaa. Ensin pitää kuvata, sitten siirtää kuvat jonnekin, sitten nimetä ja arkistoida, sitten ottaa varmuuskopioita. Ei ei. Helpompaa on vain säästää ne parhaat työt sellaisinaan. )

Kun säilytystila on rajattu, ruvetaan karsimaan. Harva lapsi antaa heittää taidettaan roskiin, joten salaisuus on ajoituksessa. Itse teen niin, että annan piirustusten kerääntyä pinoksi lastenhuoneen pöydälle, ja sitten vähin äänin poistan sieltä papereita säännöllisin väliajoin, yleensä muutaman kerrallaan. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että muksu olisi äkkiä alkanut kaivata jotain vanhaa työtään, sillä innostuksen kohteita tulee jatkuvasti uusia. Kun jokin oikein hieno teos syntyy, se yleensä pannaan näytille jääkaapin oveen. Siellä ei kuitenkaan ole kuin kaksi tai kolme kerrallaan, joten näyttely vaihtuu aika ajoin. Hienoimmat siirretään säilytyslaatikkoon. Niitä vähemmän keskittyneesti huitaistuja syheröitä laitan paperikeräykseen tasaiseen tahtiin. Toistaiseksi tämä systeemi on toiminut erittäin hyvin. Isompien lasten kanssa voi varmasti myös jo neuvotella järkevästi, ja he voivat itsekin osallistua päätöksentekoon.

Säästettävien teosten taakse kirjaan vähintään vuosiluvun, mutta yritän laittaa myös pienen kuvauksen mistä on kyse. Niitä ei nimittäin muista puolen vuoden päästä millään. Jos tarkoitus on säästää muistoja, selventävät tekstit parantavat kokemusta varmasti.

Tällä menetelmällä kotimme taidekysymys on toistaiseksi pysynyt hallinnassa. Tiedän, että monet pohtivat tätä samaa, joten olisi kiva kuulla millaisia muita systeemeitä olette kehittäneet.