Onko lastenvaatteista järkevää maksaa paljon vai vähän? Tämä kysymys herättää tällä hetkellä keskustelua muutamissa äiti/lapsi/perhe-blogeissa, ja minusta kysymyksenasettelu on mitä mielenkiintoisin. Molemmilla koulukunnilla on kannattajansa:
- Halpojen vaatteiden ostajat perustelevat kantaansa sillä, että lastenvaatteet ovat käyttötavaraa, joka kuitenkin likaantuu ja nuhjaantuu käytössä, joten niihin on turha satsata.
- Kalliita vaatteita ostavat taas haluavat satsata laatuun, ulkonäköön ja siihen, että vaatteiden jälleenmyyntiarvo säilyy paremmin.
Näiden peruslähtökohtien lisäksi keskustelussa on tullut esiin myös seuraavia argumentteja:
- Kalliistakaan vaatteesta ei voi olla varma, että se on tehty eettisesti. Ja vaikka olisi tehtykin, kuka vastaa siitä, miten kankaat on valmistettu? Eli kun ei kallistakaan voi olla varma, voi samantien ostaa halpaa. Ainakin näin olen muutamia puheenvuoroja tulkinnut.
- Jos ostaa käytettynä kirpputorilta, saa ainakin halpaa, ja lisäksi toimii ekologisesti.
Lyhyesti sanottuna: aivan mahtavaa problematiikkaa! Tässä joutuu kuluttaja miettimään asioita monelta kantilta (jos ylipäänsä aikoo aihetta ajatella) ja sitten valitsemaan omalta kannaltaan pienintä pahaa. Jotain on pakko ostaa joka tapauksessa, vähintään kankaita vaikka ompelisi kaiken itse.
Huomaan soveltavani lapsen vaatetuksessa jokseenkin samaa logiikka kuin omassanikin. Pyrin ostamaan vain tarpeellista, ettei vaatekaapissa ole ylimääräistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tällä hetkellä muksulla on tasan kolmet kengät: kumisaappaat, välikauden gore-texit ja Kuomat odottamassa pakkaskelejä. Muita ulkokenkiä ei ole, keväämmällä hankin sitten kävelykengät ja kesäksi sandaalit. Ostan aina reilua kokoa, jotta vaate pysyisi käytössä mahdollisimman pitkään. Ennen kaikkea pyrin ostamaan vaatteita, joiden laatu kestää kovaa käyttöä ja pesua. Tämä johtaa siihen, että ensinnäkin ostan vaatteita aika harvoin. Useimmiten ostan alesta, mutta ensisijaisesti ostan vain tarpeeseen.
Toiseksi en yleensä juurikaan katso hintaa. Ostan käyttötarkoitukseen sopivimman vaatteen, maksoi se mitä tahansa. Käytännössä oma kokemukseni kuitenkin kertoo, että monissa tapauksissa (ei 100% mutta hyvin usein) lisähinta korreloi laadun kanssa. Sillä saa parempaa kangasta, suorina pysyviä saumoja ja kauniimpia vaatteita. Etenkin ulkovaatteissa hinta tuntuu lisäävän vedenpitoa ja fiksuja yksityiskohtia suunnittelussa. Kun joskus olen kokeillut halpaketjujen vaatteita, huomaan että ne muuttavat muotoaan pesussa, kankaat nyppyyntyvät ja lisäksi löydän harvoin mitään, missä ei olisi muoviprinttiä keskellä – ja periaatteesta vältän kaikkia muovipainatuksia luettuani Kuluttaja-lehden tutkimuksen, jonka mukaan printeistä löytyy usein ikäviä kemikaaleja ftalaateista lähtien. Mutta kuten sanottu, en osta vaatetta hinnan perusteella, vaan käytännöllisyyden. Moni kaunis ja kallis vaate on jäänyt kauppaan siksi, että ne olisivat mielestäni käytössä älyttömiä. Lapsi ei tarvitse vaatteita, joissa ei voi leikkiä. Yletän tämän fiksaationi koskemaan jopa juhlavaatteita…
Tämä johtaa siihen, että lapsen vaatevarastossa on sekä itsetehtyjä, kirpputorilta parilla eurolla ostettuja vaatteita, hyvin kallis talvihaalari, ja kaikkea näiden väliltä. Huomaan myös, että vaatteiden ulkonäkö on minulle hyvin tärkeä ominaisuus. Vaatteiden on miellytettävä silmää, en suostu pukemaan lapsen päälle vaatteita, jotka mielestäni eivät ole nättejä.
Huomaan siis, että en kuulu oikeastaan mihinkään leiriin, koska ostan sekä kallista että halpaa, uutta ja kierrätettyä. Noudatan tiettyjä periaatteita siinä mielessä, että vältän halpaketjujen vaatteita, sillä en yksinkertaisesti usko, että sillä hinnalla olisi mahdollista ottaa eettisiä näkökulmia huomioon, ja haluan kuitenkin kuluttaa vastuullisesti. Toisaalta en osta itsellenikään niistä juuri mitään, joten miksi ostaisin lapselleni? Taidan siis edustaa tässäkin asiassa sellaista harkittua järkiperäistä keskitietä.