Välillä on vaikeaa olla ekologinen

Tänään sattui silmiin uutinen, jonka mukaan pesuaineiden irtomyynti on Suomessa kiellettyä. Irtomyynti tarkoittaa sitä, että asiakas tulee oman pakkauksen kanssa, jonne mitataan ostettava määrä pesuainetta, esimerkiksi saippuaa tai pyykinpesuainetta. Irtomyynnin hyöty on siinä, että pakkausten tarve vähenee, kun yhtä ja samaa voi käyttää monta kertaa uudelleen. Tietysti voisin kuvitella, että olisi muutenkin miellyttävää ostaa juuri itse haluamansa määrä, mutta kuitenkin suurin syy on ollut juuri pakkausjätteen vähentäminen.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES on kuitenkin kieltänyt tällaisen toiminnan. Kieltoa perustellaan sillä, että tuotteiden pakkausmerkinnät eivät tuolloin välttämättä pidä paikkaansa. Toisin sanoen on vaara, että pakkaus sisältääkin muuta, kuin mitä sen kyljessä lukee. Koska monet pesuaineet – luonnonmukaisuudesta huolimatta – sisältävät ihmiselle vaarallisia kemikaaleja, ajatellaan että on riski jos pakkauksen sisältö ei vastaakaan tekstiä.

Ymmärrän, että tässä ollaan huolissaan siitä, että joku saa vamman tai vaurion väärän pakkausmerkinnän takia. Mutta siitä huolimatta tämä tuntuu hätävarjelun liioittelulta. Eikö jokaisen arkijärki sano, että pesuaineita ei ole tarkoitettu syötäviksi tai silmiin hierottaviksi? Eikö jokainen vastuunsa tunteva ihminen säilytä näitä aineita siten, etteivät ne päädy esimerkiksi lasten käsiin, olipa pakkaus mikä tahansa? Sitä paitsi kuka tahansa saa siirtää pesuaineen kotonaan millaiseen purnukkaan tahansa, josta varmasti puuttuu pakkausmerkinnät. Kuka siinä sitten ottaa vastuun, jos jotain käy? Miten pitkälle yksittäisen ihmisen asioihin on valtion syytä puuttua?

Tämä on minusta aika älytöntä holhoamista. Asian voisi kiertää niin, että pesuainetta myydään vain alkuperäiseen pakkaukseen. Pakkaus voitaisiin valmiiksi suunnitella kestävään käyttöön. Muuten tuo laki on ihan pöljä – samalla logiikalla kaikki irtomyynti pitäisi kieltää. Joku pähkinäallergikkohan saattaa syödä irtomyynnistä ostetusta pussista, saada reaktion ja vedota siihen että pakkausmerkinnät puuttuivat. Aiemmin oli mahdollista täydentää joitakin kosmetiikkapulloja myös, onko sekin nykyisin kiellettyä?

On jokseenkin ärsyttävää, että kun kansalainen yrittää olla ekologinen ja kierrättää, niin valtio tulee väliin ja kieltää. Suomalaiset viranomaiset ovat todella innokkaita noudattamaan jokaikistä pykälää ja unohtamaan samalla tilannekohtaisen järjenkäytön. Pientä toivoa on onneksi ilmassa, sillä Saksassa irtomyynti on sallittua. Joten ehkä tässä päädytään noudattamaan muualla EU:ssa olevia käytäntöjä, ja tähän hommaan tulee taas järkeä.

8 thoughts on “Välillä on vaikeaa olla ekologinen

  1. JOO tästä munkin piti kirjoittaa, mutta unohdin! Ainakin viimeks kun kävin Ekolossa, ne antoivat kyllä ottaa pulloon pesuainetta, mutta vain sitä samaa jota pullossa oli ennenkin ollut. Vttu NAURETTAVAA. Omaan käyttöönhän se menee useimmilla! Kyllä meidät aikuisetkin niin huolella kapaloidaan Suomessa… 🙁

    • Olen samaa mieltä, mun mielestä tuossa vähän perustelut horjuu. Kuka niitä purkkeja vahtii sen jälkeen kun ihmiset vievät ne kotiin? Periaatteessa jos valvontaa halutaan, niin silloin kyllä just toi systeemi että oikeaa ainetta oikeaan purkkiin voisi olla ihan riittävä menetelmä.

  2. Tämä asia on mullakin ollut viimeisin ekologisuuteen liittyyvä juttu, joka on rieponut ihan huolella. Nykyään on sentään Tampereellakin muovinkeräys (energiajätettä ei ole), mutta silti ois niin paljon parempi vähentää jätettä sieltä tuotteen elinkierron toisesta päästä.

    • Kertooko tämä jotain yhteiskunnan arvoista? Tässä olisi mahdollisuus auttaa kansalaisia toimimaan kestävällä tavalla, ja jopa ROHKAISTA ostamaan pesuaineet irtomyynnistä, mutta ei.

  3. Jätteiden synnyn ehkäisy esim. täyttöpulloja käyttämällä ikävästi syö polttoainetta kalliilta jätteiden polttoa varten suunnitelluilta voimalaitoksilta. Eihän se nyt käy, että jätteen määrää tuolla lailla vähennetään, kalliit investoinnit menee ihan hukkaan.

  4. Mä olne saanut vähennettyä jonkin verran tämän pesuainepullo jätteen määrää siten, että ostan esim. Pyykinpesunesteen 5 l päniköissä, josta sitten kaadan pienempään litran pulloon. Parempi, että jätteeseen menee 1kpl 5 l kanisteri kuin 5 kpl 1l pesuainepulloa.

    Viiden hengen perheessä pesuainetta kuluu rutkasti, joten tuota jätettäkin tulee vuodessa melkoinen määrä.

    Olen nyt muuten vuoden verran kokeillut energiajätteen =muovin keräämistä ja viemistä kierrätykseen. Kierrätän myös pahvit,lasin ja metallin. Meillä sekäjätteen määrä pineneni alle puoleen tuolla muovin kierätyksellä. Kun vielä saisin hankittua kompostorin, olisi sekäjätteen määrä todella pieni.

    Vahinko vaan, että yhteiskunta ei arvosta tätä sekajätteen määrän pienentämistä. Omakotitalossa jätteet tyhjennetään kahden viikon välein (lakisääteisesti), on jätettä sitten kertynyt tai ei. Mitään taloudellista etua et siitä saa , että vaivaudut viemään suuren osan jätteistä kierrätykseen. Jos on oma kompostori, jätehaun saa muutettuakerran kuukaudessa tapahtuvaksi, mitään muutakeinoa ei ole.

    • Esimerkkisi kertoo jälleen siitä, että valtiolla ei ole kiinnostusta rohkaista meitä kierrättämään tai tekemään yhtään ekologisempia valintoja. Kukahan ottaisi asiakseen ruveta ajamaan näitä asioita? Voisihan jätteen kuljetuksesta maksaa vaikka painon mukaan.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.