Tulevaisuuden minä tietää, kannattaako siivota

Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi tehdä jotain tärkeää mutta vähän työlästä? Sitä lykkää ja lykkää, ja usein samaan aikaan keksi muita, helpompia projekteja, jotka alkavat äkkiä tuntua sekä erittäin houkuttelevilta, että lähes välttämättömiltä. Siis että alkaa tiskata, imuroida, pestä pyykkiä tai järjestää jotain sälälaatikkoa, vaikka oikeastaan pitäisi täyttää veroilmoitusta, kirjoittaa raporttia tai hakea työ- tai opiskelupaikkaa. Jos koti on päällisin puolin siisti, eikä erityistä tiskattavaa tai imuroitavaa ole, alkaa varastot, komerot ja muut piilossa olevat säilytystilat vetää kummasti puoleensa. Niiden organisoiminen tuntuu erittäin tarpeelliselta.

Silityspino kasvaa

Olen parhaillaan tuossa pisteessä. Blogin ulkopuolisessa elämässä olisi pari sellaista asiaa, joihin todella haluaisin paneutua. Mutta ne ovat juuri tuollaisia vähän hankalia, isoja kokonaisuuksia, joista ei oikein tiedä mistä päästä aloittaisi, ja siksi aloittaminen on vaikeaa.    Niinpä aloittamista tekee mieli vältellä, ja sen sijaan huomio kiinnittyy erinäisiin kodinparannuskohteisiin, joiden kanssa työskentely on kyllä vähän työlästä, mutta ei yhtään samalla tavalla vaikeaa. Etenkin kun remonttimme on nyt saatu siihen pisteeseen, että pahin vaihe on takana päin, silmiin pistää monta enemmän tai vähemmän akuuttia järjestelyprojektia.

Esimerkiksi keittiössä on yksi iso vetolaatikko aivan mullinmallin. Se pitäisi ehdottomasti tyhjentää, inventoida, karsia ylimääräiset ja järjestää loput takaisin jotenkin järkevästi. Työhuone on kokenut (jälleen kerran) muodonmuutoksen, kun uusi pakastin muutti sinne asumaan. Sitä varten piti irrottaa hylly seinältä, joka pitäisi nyt laittaa takaisin, jotta lattialla olevat tavarat saataisin takaisin hyllyyn. Mutta pitäisikö toista hyllyä siirtää samalla, jotta tilaa tulisi lisää? Ja mihin pitäisi laittaa vanha vieraspatja, joka ei enää mahdu vanhalle paikalleen pakastimen takia? Sitten on meidän komero, jonka raivaan säännöllisesti noin kerran vuodessa. Nyt sille raivaukselle olisi tosiaankin tarvetta, esimerkiksi siivoustarvikkeet ovat levinneet miten sattuu, käyttöohjeet pursuilevat ympäriinsä ja sisältöä pitäisi varmasti muutenkin taas karsia.

Tämä on se pahennusta herättävä laatikko. Raivaus ei olisi pahitteeksi.

Mutta jos alan tehdä kaikkea tuota edellä mainittua, saan kyllä uskomattoman hienossa järjestyksessä olevan kodin, mutta en tavoita niitä asioita, joita oikeastaan haluaisin. Olen siis päättänyt, että saan arkisin askarrella näiden järjestysprojektien parissa korkeintaan yhtenä päivänä viikossa. Rationaalisesti tajuan oikein hyvin, että siisti komero kenties parantaisi elämänlaatua vähäsen ja hallinnan tunnetta paljonkin, mutta auttaako se minua oikeasti eteenpäin elämässä? Eipä juuri. Kärsiikö joku kovasti siitä, että komero on sekaisin? Ainoastaan minä itse, silloin kun haikailen tuota edellä mainittua hallinnan tunnetta. Keittiön laatikossa on tavaroita, joita tarvitaan vain harvoin. On siis ihan sama, raivaanko sen nyt vai jätänkö raivaamatta.

Kodin järjestäminen, konmarittaminen ja kaikenlainen raivaaminen on usein kivaa ja palkitsevaa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että näiden kanssa pitää olla varovainen. Muuten voi käydä niin, että täyttää elämänsä järjestämisellä, eikä jollain oikeasti tärkeällä. Tietysti siistillä kodilla on oma arvonsa, mutta rajansa kaikella. Jos kyse on elämää haittaavasta kaaoksesta, siivoaminen ja järjestäminen on tarpeellista ja tärkeää. Mutta sitten kun tilanne on sellainen kuin vaikka minulla on, eli että kodissa on perussiisteys ja raivaaminen kohdistuu noihin piilossa oleviin tavaroihin, tilanne on eri. Silloin on aiheellista kysyä itseltään, onko tämä todella tärkeää vai ei. Vai olisiko sittenkin jotain muuta, tähdellisempää, johon saman ajan voisi käyttää? Jos ei ole varma, mikä tässä nyt olisi olennaisinta, kannattaa kysyä sitä tulevaisuuden minältään. Mitä 5 tai 10 vuotta vanhempi minäsi neuvoisi tekemään? Suosittelisiko hän kaapin siivousta vai sittenkin työhakemuksen tai veroilmoituksen tekemistä?

Tunnistatteko tämän ilmiön, että siivous alkaa houkutella väärällä hetkellä? Mitä te silloin raivaatte?

Lokakuun (alennusmyynti)ostokset

Kuukausi on taas lopuillaan, joten on aika tehdä vaateostoksista tiliä. Nythän kävi aivan klassisesti, eli alennusmyynneissä on taas pyöritty. Mutta tämä on vain yksi puoli asiasta. Toinen puoli on se, että suurin osa ostoksista korvaa vastaavan, loppuun kuluneen vaatteen. Ostokseni ovat tässä:

  • uimapuku
  • rintaliivit
  • pipo
  • pitkähihainen urheilupaita
  • t-paita
  • 2 alushousut
  • 3 sukkahousut

Yhteensä 10 vaatetta.

Sitten selitykset. Heitin kesän jälkeen uimapukuni roskiin, koska se oli täysin virahtanut sekä haalistunut. Uusi uimapuku on mahdollisimman perusmallia, yksivärinen ja ilman kaaritukia tai muita härpäkkeitä, niin että sen voi heittää pesukoneeseen käytön jälkeen ilman sen kummempaa ajattelua. Ostin sen Patrician alennusmyynnistä puoleen hintaan. Tunnustan olevani erittäin tyytyväinen tähän hankintaan. Ostin samasta alesta myös rintaliivit, jotka korvasivat vastaavat kotona. Heitin ne vanhat ja kulahtaneet roskiin.

Voisiko nämä ostokset olla enää tylsempiä?

Pipolle oli myös tarvetta. Hukkasin viime syksynä piponi, ja olen siitä asti kaivannut uutta. Hullujen päivien tarjouksesta löytyi täsmälleen kadonnutta vastaava päähine kohtuullisella hinnalla. Kaikki loputkin ostokset olivat Hulluilta päiviltä. T-paita oli tummansininen peruspaita Filippa K -merkiltä. Ne ovat normaalisti melko kalliita, mutta olen käytössä todennut tuon merkin t-paidat todella napakoiksi. Ne pitävät värin ja muodon pesusta toiseen. Olen ostanut edelliset t-paidat toukokuussa 2017 Uniqlolta, eikä niiden laatu kyllä vastaa Filippa K:ta. T-paidat ovat vaatevarastoni peruskiviä, joten tälle oli tarve.

Sitten listalta löytyy vielä alushousuja, joille oli tarve, sekä sukkahousuja, joiden tarve ei ehkä ollut ihan ilmiselvä. Säät ovat muuttuneet sellaisiksi, että hameiden alle tarvitsee paksut sukkikset, joten niitä on hyvä olla varastossa, mutta aivan välttämättömiä hankintoja nuo eivät olleet. Ennakoin, että seuraavien kuukausien aikana vanhoja menee rikki, joten varauduin jo valmiiksi. Ostin yhdet tiilenpunaiset ja kahdet mustat. Täytyy sanoa, että näissä motiivi ostaa liittyi myös vahvasti siihen, että sukkiksia oli siinä runsaasti tarjolla. Niitä on viheliäistä lähteä hankkimaan juuri silloin kuin tarvitsisi, ja kun vielä oli alennusmyynti, annoin markkinoinnin vaikuttaa päätöksentekooni.

Lopuksi ostin pitkähihaisen urheilupaidan, joka oli tämän kuun ostoksista se kyseenalaisin. Periaatteessa vaate on hyvin perusteltu. Nyt on olen jo puoli vuotta harrastanut juoksemista säännöllisesti ja tavoitteellisesti, on ihan järkevää, että siihen on myös asianmukaiset varusteet. Omistin tätä ennen vain yhden pitkähihaisen urheilupaidan, ja on vähän hankalaa olla pesemässä sitä jokaisen käytön jälkeen, siis pahimmillaan monta kertaa viikossa. Toisaalta juuri tämä paita valikoitui ostoskoriin siksi, että se sattui tulemaan vastaan, olin ostamisfiiliksissä ja siinä oli ale. Eli paita oli samanlainen ”ostetaan nyt kun tässä kerran alessa on” hankinta kuin sukkiksetkin.

Oikeastaan mikään näistä ostoksista ei ole ongelma. Se, mikä minua näissä ärsyttää on se, että edelleen joku sisäinen laihialainen juhlii, kun ostan jotain alennusmyynnistä. On tietenkin järkevää ostaa halvemmalla kuin kalliimmalla, mutta annan edelleen tarjousten ohjata liikaa päätöksentekoani. En tarkoita sitä, ettei ikinä pitäisi ostaa alesta mitään, mutta nyt kun tiedän miten ihmisen mieli noiden alennusten suhteen toimii, minua ärsyttää, että  lankean kerta toisensa jälkeen samaan ansaan. En verrannut urheilupaidan tai sukkahousujen hintaa yhtään mihinkään. En miettinyt mitä en maksaisivat muualla, tai mitä muuta sillä rahalla olisin saanut. Sen sijaan olin mahdottoman tyytyväinen itseeni, kun tein niin hyvän hankinnan alesta. Pakkohan sen oli olla hyvä ostos, kun se kerran oli tarjouksessa. Tämä, arvoisat lukijat, on itsepetosta.

Olisi parempi olla itselleen rehellinen, ja todeta että ostan tämän paidan siksi, että se on tässä nyt sopivasti nenän edessä, ja sellaiselle on tarve. Hinta vaikuttaa mielestäni järkevältä, joten ostan tämän nyt, jottei myöhemmin tarvitse harmitella että kaapista puuttuu paita. Tämä olisi älyllistä rehellisyyttä. Jatkan siis edelleen harjoittelua.

Miten teillä meni?

PS. Tekstiilijäteraportti seuraa parin päivän päästä! Kuun vaihteessa tulee kokonainen vuosi punnittuja roskia, joten teen siitä aiheesta ihan oman postauksensa.

Tästä syystä haluamme tulla huijatuiksi

Olen viime aikoina pohtinut raha-asioita. Tarkemmin ajateltuna sitä, miksi minun on vaikea vastustaa etenkin alennusprosentteja, vaikka tuote ei olisikaan superihana. Mutta nyt olen löytänyt siihen ainakin yhden selityksen. Kun Nina Nordlund haastatteli minua Rahamania-videoonsa, juttelimme runsaasti nimenomaan arkisesta kuluttamisesta. Kerroin hänelle, miten erityisesti alennusmyynnit ovat heikko kohtani, ja juttelimme esimerkiksi siitä, miten halpakin vaate voi lopulta tulla kalliiksi, jos sitä ei tule pitäneeksi. Mutta vaikka tämä on tiedossa, alennus houkuttelee silti. Miksi ihmeessä? Vastaus löytyi kirjasta Small Change, jonka on kirjoittanut Dan Ariely ja Jeff Kreisler.

Tutkijat kertovat tositapauksesta muutaman vuoden takaa. Amerikkalainen JCPenney -kauppaketju päätti äkisti luopua kaikista alennuksista, kupongeista ja muista tuotteiden hintaa laskevista mekanismeista, ja siirtyi ”rehellisen hinnoittelun” systeemiin. Siinä hintoja ei enää manipuloitu nostamalla normaalihintoja ensin hurjan korkeíksi, jotta ne voitaisiin sitten laskea isolla alennuksella. Sen sijaan tuotteet hinnoiteltiin suunnilleen sille tasolle, mikä oli niiden hinta aiemmin alennusten kanssa, ja kerrottiin asiakkaille, että emme enää huijaa teitä hintakikkailulla. Kuulostaa harvinaisen reilulta, vai mitä?

Kirja näyttää tältä, mikäli joku kiinnostuu sen lukemisesta.

Yllättävää oli, että ihmiset vihasivat uutta systeemiä, ja vuoden jälkeen toimitusjohtaja sai potkut. Kävi ilmi, että tarjousten metsästäminen oli asiakkaiden mielestä parhautta, eivätkä he ollenkaan halunneet selkeää ja läpinäkyvää hinnoittelua. Tutkijat selittävät, että kun hinnoittelusta otettiin näennäiset alennukset pois, asiakkaat eivät enää hahmottaneet, mitä tavarat maksoivat suhteessa muihin tavaroihin. Emme osaa arvioida hintoja irrallisina, vaan mietimme aina, onko ostos hyvä suhteessa johonkin toiseen tavaraan nähden. Tällaisia vertailukohtia ovat liikkeen muut tavarat, mutta myös hintalapussa oleva alennusprosentti ja alkuperäinen hinta. Jos alkuperäinen hinta on 100 euroa, ja pusero vaikuttaa olevan 60% alennuksessa, ostaja kokee saavansa 60 euroa ”ilmaiseksi”.

Ihminen on luontaisesti vastahakoinen tekemään rasittavaa ajatustyötä. Rationaalisesti ajatellen pitäisi tietenkin ajatella, onko tämä 40 euroa maksava pusero kallis vai halpa verrattuna esimerkiksi muiden kauppojen vastaaviin puseroihin. Pitäisi myös tutkia vaatteen laatua, kuten materiaalikoostumusta, työn huolellisuutta, viimeistelyä ja niin edelleen, ja miettiä sitten, vastaako havaittu laatu varsinaista hintaa. Ei olisi myöskään pahitteeksi muistella omaa budjettia, onko vaate siihen verrattuna kallis vai halpa, tai olisiko rahalle peräti jotain parempaa käyttöä. Tietenkin kannattaisi miettiä kaikkia niitä mahdollisia käyttökertoja, joita vaatteelle voisi kuvitella, ja laskea sitten paljonko yhdelle käyttökerralle tulisi hintaa. Mutta tämä kaikki on työlästä. Niinpä aivomme hyppäävät mieluiten kaiken tällaisen ikävän ajatustyön yli, ja kiinnittävät huomiota vain siihen, että tässä on selvästi hyvä diili – siinähän selvästi säästää monta kymppiä!

Kun kauppaketju poisti alennukset, asiakkaat eivät enää voineet verrata hintaa suoraan mihinkään. He eivät siis automaattisesti pystyneet päättelemään, oliko ostos hyvä diili vai ei. Sen sijaan, että asiakkaat olisivat olleet tyytyväisiä siihen, ettei heitä enää yritetty huijata keinotekoisilla hinnoilla ja alennuksella, he olivatkin tyytymättömiä siihen, etteivät he enää voineet tuntea tekevänsä hyviä löytöjä alesta. Sillä, että kauppaketjun hintataso pysyi käytännössä jatkuvasti samana, ei ollut mitään merkitystä.

Tämä tarina on mielestäni todella kiehtova. En tiedä kumpi osa-alue tässä esimerkissä on mielenkiintoisempi: yritysten hinnoittelustrategiat vai ihmismielen toiminta. Tämä kuitenkin selittää myös omaa käytöstäni. Olen toiminut juuri samoin, eli hypännyt sen rationaalisen ajatustyön yli, ja käyttänyt vertailukohtana vain tavaran alkuperäistä hintaa. Toisaalta nyt, kun tämäkin ajatusvirhe on ruodittu ja selitetty, osaan jatkossa varautua. Seuraavan kerran, kun iso aleprosentti houkuttelee, tiedän että pitää painaa jarrua, ja aloittaa se työläämpi ajatusprosessi, jonka tarkoitus on arvioida tavaran todellista arvoa. Tämä tekee shoppailusta tietenkin entistä hankalampaa, mikä ei ole ollenkaan huono asia.

Mitä mieltä olette? Oletteko huomanneet itse samoja kömmähdyksiä ostoksilla?

Viikon vinkit: Ilmastomuutos ja miten se ratkaistaan

Ilmastomuutos, ja se mitä jokainen voisi sitä hidastaakseen tehdä, on ollut paljon esillä viime viikolla. Tällä viikolla siis näkökulmia tähän aiheeseen.

Riku Rantala, siis yksi niistä lihattoman lokakuun alkuperäisistä lanseeraajista, kirjoittaa siitä, miten nyt on aika myös päättäjien osallistua näihin talkoisiin tosissaan. Saavutetuista eduista luopuminen on todella vaikeaa, jos jokaisen pitäisi tehdä se vain omaa motivaatiotaan käyttäen. Kuka jättää lentämättä, kun se on niin halpaa ja helppoa? Kuka jättää maidon ostamatta, samasta syystä? Mutta näihin asioihin voidaan vaikuttaa poliittisesti, asettamalla esimerkiksi haittaveroja. Olen Rikun kanssa samaa mieltä. On tullut aika, että ilmastoa lämmittävistä valinnoista tehdään minulle merkittävästi vaikeampia. Yritän kyllä itsekin, mutta ei tätä voi yksittäisille kansalaisille jättää. Hei minulla on ehdotus! Voisiko hiilinieluihin sijoittamisesta saada verovähennyksen? Myös yritykset?

Sitten edellisen hengessä tuli sopivasti YLEn artikkeli, jossa todetaan että vegaaninen ruokavalio on tehokkain tapa pienentää ympäristöjalanjälkeä. Alan kallistua sille kannalle, että tämä on se lopullinen tavoite arkielämässä minullakin. Otan pieniä askeleita, mutta hyvä tavoite olisi esimerkiksi se, että ensi kesänä syön jo pääsääntöisesti vegaanisesti. En usko äärimmäisyyksiin, joten jos normaalissa arjessa en söisi juustoja, voisin kyllä muutaman kerran vuodessa herkutella niillä erikoistilanteissa. Ja kalaa aion jatkossakin syödä (ja etanoita, kuten instasta voitte huomata). Olisin siis valtaosan ajasta pescovegaani, kuten eräs lukija totesi. Onko sellaisia olemassa? En tosin 100% ajasta, mutta sanotaan nyt ainakin 85%. Väitän, että sekin olisi jo varsin hyvä suoritus!

Ilta-Sanomat listaa tällä videolla, miten erilaiset arjen toimet vaikuttavat ilmastokuormaamme. (Ääntä ei tarvitse, taustalla on pelkkää musiikkia.) Samassa lehdessä Anna Perhon satiiri osuu aika hyvin ytimeen siinä asiassa, miksi kukaan ei tee asialle mitään. Se on aina ikävää, kun itse pitäisi ruveta.

Arkijärki-podcast 42: Kesäaika vai talviaika?

Pitäisikö Suomen siirtyä pysyvästi talviaikaan vai kesäaikaan? Tässä podcastissa selvittelen, millaisia argumentteja on esitetty kummankin vaihtoehdon puolesta ja vastaan, ja pohdin omaa kantaani asiaan. Liikenne- ja viestintäministeriö tiedustelee parhaillaan suomalaisten näkemystä asiasta, ja jokainen voi kertoa mielipiteensä osoitteessa https://kellojensiirto.otakantaa.fi/fi/osallistuminen/568/kysely/ . Tätä kyselyä käytetään päätöksenteossa apuna. Se ei siis ole mikään virallinen kansanäänestys, jonka tulos olisi määräävä. Mainitsen podcastissa pari lähdettä, joista talviaikaa puolustava Timo Partosen (THL) kirjoitus löytyy täältä, ja Liikenneturvan selvitys kesäajan eduista puolestaan täältä. Podcast kestää tasan 15 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä. Siellä uusin on aina ylimpänä, ensimmäinen jakso taas sivun alimpana.

Tarina ikuisesta puserosta

Moni on toivonut tarinoita omasta vaatekaapistani, ja ensimmäinen postaus herätti vilkasta keskustelua. Tässä tulee seuraava osa: tarina puserosta, joka on luultavasti ikuinen.

Sen jälkeen kun esikoinen oli syntynyt, jouduin akuuttiin vaatekriisiin. Mitkään vanhat vaatteet eivät nimittäin mahtuneet sillä hetkellä päälle. Tilanne saattaa olla tuttu myös sellaisille, jotka eivät ole äskettäin synnyttäneet. Yhtäkkiä vain huomaa, että vaatekaapissa ei ole juuri mitään, mitä voisi laittaa ylleen. Tilanne oli sellainen, että minun oli kirjaimellisesti pakko ostaa uusia vaatteita. Päädyin ratkaisemaan tilanteen niin, että varasin ajan Stockmannin pukeutumisneuvojalle. Annoin varsin väljät ohjeet. Tarkoitus oli hankkia monenlaisia vaatteita, joilla pärjäisin ainakin puoli vuotta kaikissa tilanteissa. Ainoa kriteeri mekkojen ja yläosien suhteen oli se, että niissä piti pystyä imettämään vauvaa.

Näin sivumennen sanoen tämä oli yksi parhaista päätöksistä ikinä, sillä ostin tuon tapaamisen seurauksena läjän vaatteita, jotka oikeastaan muodostivat kapselipuvuston, jota käytin ainakin seuraavat puoli vuotta. Tuolloin en ollut kapselipuvustosta kuullutkaan, mutta käytännössä se oli kuitenkin lopputulos: neljät housut, muutama pusero, kaksi mekkoa, kolme alustoppia. Yhteensä vaatteita oli kymmenkunta, ja yksi niistä on edelleen jäljellä. Se on tämä:

Pusero on kokoa 44, mutta koska se on malliltaan pussimainen ja väljä, se menisi varmaankin sujuvasti kenelle tahansa välillä 36–46. Kangas on hyvin läpikuultava, olen aina pitänyt toppia tämän alla. Pääntie ja helma ovat joustavat ja hihat ylettyvät kyynärpäihin saakka. Kaula-aukko on laaja, sen voi vetää olkapäiden alle jos haluaa. Yhdistin tämän yleensä leveälahkeisiin housuihin jotka myös ostin samalla kertaa, jolloin kokonaisuus sopi mukavasti kaikenlaisiin vähän siistimpää vaatetusta vaativiin tilaisuuksiin. Pidin tätä vauvavuonna runsaasti, mutta sitten pusero jäi kaappiin.

Syynä on se, että keltainen ei sovi minulle erityisen hyvin. Sen huomaa vaikkapa tästä kuvasta, jossa pusero on päälläni. Olen luonnostani varsinainen kalpeanaama, eikä keltainen paranna asiaa. Printit eivät varsinaisesti ole minun juttuni, joten tämä kuosi on aina tuntunut vähän liian kukkaiselta ja kirjavalta. Lisäksi selässä on kolme pientä nappia, ja vaikka niitä ei yleensä näe eikä niihin tarvitse koskea, en tykkää niistä yhtään. (En ylipäätään tykkää napeista missään muodossa, mutta se on toinen tarina.)

Aika kirjava.

Olin laittamassa tätä puseroa kierrätyskassiin jo vuosi sitten, mutta sitten ajattelin, että tämä on juuri sitä kertakäyttökulttuuria, josta haluan irtisanoutua. Päätin haastaa itseni ja poistamisen sijasta yrittää ottaa pusero aktiiviseen käyttöön uudelleen. Onnistuinkin siinä kohtuullisesti, ja löysin useampia tapoja yhdistellä tätä erilaisiin hameisiin ja housuihin. Olen pitänyt tätä ainakin tummien pillifarkkujen, valkoisten pellavahousujen ja pinkin A-linjaisen hameen kanssa.

Tässä topissa on vain yksi ongelma: se on ikuinen. Materiaali on 100% polyesteriä, mikä tarkoittaa, että tämä kestää varmaankin kaikkea muuta paitsi polttamista. Se ei rypisty, nyppyynny, haalistu, kutistu eikä kulahda. Tämän voi tunkea kassin pohjalle, ja se ilmestyy sieltä aivan samanlaisena kuin ennenkin. Sen voi pestä koneessa eikä sitä tarvitse ikinä silittää. Tätä on mahdotonta pitää niin paljon, että vaate kuluisi loppuun.

En tietenkään enää ostaisi  tällaista. Mutta silloin kun tämän ostin, en ollut läheskään näin tietoinen vaatteiden ominaisuuksista. Minulla ei ollut ostotilanteessa halua eikä mahdollisuuksia lähteä etsimään täydellistä vaatetta, ja pusero täytti tarkoituksensa riittävän hyvin. Nyt olen kuitenkin jälleen kahden vaiheilla, luopuako vai ei. Luopumisen puolesta puhuu se, että väri ja kuosi eivät hirveästi miellytä, ja paita saa minut vähän sairaan näköiseksi. Samoin se, että pusero on priimakunnossa, sen voisi lahjoittaa hyvällä mielellä eteenpäin. Mutta säilyttämisen puolesta puhuu taas se, että malli sopii minulle hyvin, vaatteelle on tilaa kaapissa, ja jos haluan, voin käyttää sitä väriongelmasta huolimatta. En rakasta tätä vaatetta, mutta en varsinaisesti vihaakaan. Mutta ei tämä mikään lempivaate ole. Jos nyt törmäisin tähän kaupassa, en ostaisi, en edes harkitsisi ostavani.  Käyttökertoja tälle on tullut vuosien aikana 20–30. En tiedä olisiko 30 kertaa vielä aivan täynnä, mutta on tätä pidetty.

Olen pian pakkaamassa kesävaatteita säilytykseen. Pitäisikö tämä pakata mukaan, vai siirtää kierrätyskassiin? Mitä te tekisitte?

Arkijärki-podcast 39: Milloin lopettaa tavaroiden raivaaminen?

Tässä on aihe, joka ei olisi tullut mieleen vuonna 2012, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Mutta silloin ei raivaaminen, minimalismi ja tavaroiden vähentäminen ollut vielä muotia. Konmarista ei oltu silloin kuultukaan. Nyt kirjastossa on pitkä rivi tavaroiden vähentämiseen liittyvää kirjallisuutta, järjestämisoppaita ja erilaisia filosofioita, joiden mukaan kodin tavarapaljoudesta saa yliotteen. On myös noussut esiin pohdintoja siitä, milloin tavaran vähentäminen on mennyt liiallisuuksiin, tai että mihin asti minimalismi voi tuoda elämään merkitystä.

Minimalismi.net -blogista bongasin tänään tekstin, jossa sanotaan näin: ”Kun ei ole enää puuhasteltavaa, joutuu lopulta pysähtymään ja kohtaamaan itsensä.” Totta joka sana! Aloin miettiä asiaa, ja huomasin että samaa voi soveltaa myös pienemmässä mittakaavassa. Kukapa ei olisi tarttunut tiskiharjaan tai imuriin juuri silloin, kun oikeastaan pitäisi lukea tenttiin, täyttää tylsiä lomakkeita tai tehdä jotain muuta epäinspiroivaa? Ja ehkä joskus kodin vimmainen järjestäminen voi olla keino välttää omien arvojen syvällisempää pohdintaa. Niinpä tässä podcastissa puhunkin siitä, missä se raja menee – milloin raivaaminen riittää? Ja mikä tämän kaiken tavaran vähentämisen ja järjestämisen tarkoitus lopulta on. Aihe oli sen verran inspiroiva, että kestoa podcastilla on tällä kertaa lähes 18 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät täältä.

Päätöksenteko uuvuttaa

Olen juuri tajunnut, miksi monesti on hyvä idea hyödyntää ammattiapua näissä remonttiasioissa. (Sen lisäksi tietenkin, että he osaavat hommat noin sata kertaa paremmin, kuin mitä itse tekisi.) Kyse on valinnoista. Ammattilainen osaa tehdä parempia valintoja. Hän tietää kokemuksesta, mitkä materiaalit toimivat erilaisissa ympäristöissä. Hänellä on kokemusta siitä, millainen laatu eri merkkisillä tuotteilla on. Hän tietää, miten pinnat vanhenevat ja miltä jokin asia näyttää muutaman vuoden päästä.

Pyysin eteisen suunnitteluun apua ammattilaiselta. Minulla oli selkeä näkemys siitä, mitä toiminnallisuuksia sinne pitäisi saada, mikä määrä tavaraa kaappeihin oli tulossa ja mitkä jutut toimivat jo nykyisellään. Mutta minä en tiedä, mistä saisi ostaa tyylikkäitä valaisimia, senkkejä tai laattoja. En tiedä, millaisia vaihtoehtoja olisi edes olemassa, tai että millaisia kannattaisi etsiä. Sen sijaan suunnittelun ammattilainen tietää. Otetaan vaikkapa nuo lattialaatat. Niitä löytyy maailmasta tuhansittain erilaisia. Nykyisin, kun mitä vain voi tilata mistä päin maailmaa tahansa, ei tarvitse tyytyä siihen, mitä lähimmässä rautakaupassa on tarjolla. Voi miten helppo maailma olikaan silloin, kun vaihtoehtoja ei ollut kuin kymmenkunta!

Mutta tässä kohdassa ammattilaisesta on paljon hyötyä. Kerroin hänelle, millaista fiilistä ja yleisilmettä havittelimme, ja hän puolestaan etsi ne kymmenkunta vaihtoehtoa, jotka sopivat kuvaukseen. Ilman tätä apua olisin joko uuvahtanut ja turhautunut puolessa tunnissa netin loputtomiin valikoimiin, ja sitten ajanut sinne rautakauppaan ja valinnut siedettävimmän vaihtoehdon sieltä. Mutta ei tässä kaikki. Ammattilainen osaa myös ennakoida, miten sisustusmuoti kehittyy. Kaunis ja räväkkä laatta näyttää luultavasti seitsemän vuoden päästä ”niin kymmenlukuiselta”. Neutraali kestää aikaa paremmin.

Tällaiset eteiseen tulee, kunhan ehtii. Pinta on mukavan eläväinen ja tykkään tuosta 6-kulmaisesta muodosta, vaikka väri onkin neutraaleista neutraalein.

Mutta laattojen lisäksi myös saumauksella on väliä. Opin, että saumausaineissakin on eroa. Ei vain värin vaan myös materiaalin perusteella. En pysty maallikkona arvioimaan, mikä olisi paras, joten soitin tutulle remontoinnin ammattilaiselle, ja kysyin häneltä. Nyt tiedän, että epoksi on eteisessä parempi. Hintaeroa on kuulemma tavalliseen saumaan verrattuna, mutta toisaalta laatoitettava alue on pieni. Joten valitsen mieluummin vähän kalliimman mutta paremman.

Eteisen lattia on hyvä esimerkki siitä, miten ketjureaktion lisäksi remontti väsyttää, sillä päätöksiä on niin paljon. Olin ajatellut hyödyntää eteisestä irrotetut hyllyt keittiössä. Mutta kun puoliso huomautti, että kannattaisiko samalla vaivalla laittaa seinälle jotain vähän kauniimpaa, kun kerran tekemässä ollaan, olen palannut nollapisteeseen. Pitäisi valita hyllyt, ja vieläpä kauniit hyllyt. Sellaiset kivat avohyllyt, joita jaksaa katsella vuodesta toiseen. Tässä ollaan nyt sen ääressä, mikä ei ollenkaan kuulu vahvuuksini, nimittäin sisustamisen. Minun päässäni sisustaminen on juuri tätä, että mietitään millainen hylly juuri tässä kohdassa seinää yhdistäisi parhaiten kauneuden ja käytännöllisyyden. Oma ratkaisuni olisi ollut erittäin taloudellinen, helppo toteuttaa sekä käytännöllinen, mutta kauneudesta ei sen yhteydessä varsinaisesti olisi voinut puhua. En missään nimessä vastusta kauneutta, ja koska puoliso sitä kaipaa, niin sitten hankitaan kaunis. Ollapa vaan nyt ne muutamat kauniit vaihtoehdot, joista valita!

Välillä tuskastuttaa, kun tämä remontti etenee niin verkkaisesti. Mutta toisaalta siitä on se hyöty, että kaikkia näitä yksityiskohtia ehtii miettiä rauhassa. Nyt lähden kuitenkin tyhjentämään keittiön kaappeja, sillä huomenna edistystä alkaa tapahtua heti klo 8 aamulla. Siinä samalla taidan tehdä vähän karsintaa sisällön suhteen. Vaikka se tarkoittaakin lisää päätöksiä.

Kuka tarvitsee uusia vaatteita? 3 keinoa pikamuotia vastaan

Eilen YLE julkaisi jutun, jossa oli raflaava otsikko: Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään. Minä ainakin nielaisin tuossa kohdassa tyhjää, sillä eikö juuri lentämisen pitänyt olla se pahin ympäristösynti? Mutta jutussa mainitaan, että kaksi kolmasosaa valmistetuista vaatteista päätyy kierrättämisen sijaan kaatopaikalle. Oletan, että tässä on siis kyse uusista, täysin käyttökelpoisista vaatteista. Artikkelissa avataan, että syitä on kolme: mallistojen vaihtuessa vaatteita jää yli, myytyjä vaatteita käytetään vain lyhyen aikaa, ja kolmanneksi materiaalien kierrätys ei ole toistaiseksi ollut taloudellisesti kannattavaa. Lopputulos on, että muotiteollisuuden hiilijalanjälki on suurempi kuin laiva- ja lentoliikenteen. Tämä on pysäyttävä tieto.

Syyllisiä ovat ns. halpaketjut, kuten H&M, Gina Tricot, Vero Moda jne., mutta kalliit merkit eivät toimi sen esimerkillisemmin. Vastikään kävi ilmi, että mm. Burberry polttaa myymättömiä tuotteitaan vuosittain runsain määrin, jotteivät ne päätyisi alennusmyynteihin. Viime kädessä ongelman takana on se, että vaateteollisuus on opettanut kuluttajat siihen, että koko ajan pitäisi olla uusia ja uudennäköisiä vaatteita. Tämä tehdään joko niin, että vaate on niin heikkolaatuinen, että se muuttuu nopeasti niin nuhjuiseksi, että tilalle tarvitsee uuden. Tai sitten tehdään niin muodikas vaate, että se alkaa nopeasti näyttää vanhanaikaiselta. Siitä seuraa se, että nämä molemmat vaatteet maritetaan pian ostamisen jälkeen pois kaapeista, kipataan jonnekin ja mennään ostamaan korvaava tuote, koska sille on ilmiselvä ”tarve”. Ja näin olemme osa maailmanlaajuista ongelmaa.

Tähän on kuitenkin olemassa ratkaisuja. Kerrankin kuluttaja voi omalla toiminnallaan vaikuttaa. Näkisin niin, että tehokkainta on pyllistää vaateteollisuuden yrityksille manipuloida meitä kuluttajia, ja ruveta tekemään tietoisesti juuri päinvastoin, kuin yritykset haluaisivat. Jos tarpeeksi monta ihmistä alkaa toimia, viesti menee ehkä perille myös teollisuudelle.

YKSI: Shoppailulakko.

Tämä on juuri sitä sellaista, mitä tässäkin blogissa on jo pari vuotta harrastettu. Jätetään yksinkertaisesti ostamatta. Kuten hyvin tiedätte, en ole sitä mieltä, että pitäisi kulkea yhdessä mekossa viikosta toiseen. Mutta ei ole myöskään pakko mennä kauppaan, vaikka siellä olisi alennusmyynti (tätä olen itse opetellut nyt jo toista vuotta). Ei ole pakko ostaa uusia vaatteita vain siksi, että sattuu mielihalu iskemään. Jokaista ostostaan voi punnita tarkkaan, ja tehdä toivottavasti mahdollisimman järkiperäisiä hankintoja. Voi ostaa uusia vaatteita käytettyinä, jolloin osallistuu vaatteiden kierrättämiseen konkreettisesti. Jos vaate on jo tehty, olisi hyvä, että sille löytyisi käyttäjä. Siksi kirppisten suosiminen on hyvä asia. Tätä vielä harjoittelen, mutta olen ainakin oikealla tiellä. Lopulta vaatteen voi myös vuokrata tai lainata, kaikkea ei ole pakko ostaa omaksi. Tästä minulla ei vielä ole kokemuksia, mutta asia kiinnostaa kovasti.

KAKSI: Käytä vaatteet loppuun asti.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että ei kierrätä kaapistaan vaatteita pois vain siksi, että on kyllästynyt niihin. Sillä juuri tätähän vaateteollisuus haluaa meidän tekevän: ostavan uutta, ja sitten kyllästyvän siihen, jotta voisimme ostaa lisää uutta. Vaatteiden huonoa laatua on helppo syyttää tästä; kun akryylineule alkaa nyppyyntyä, niin eihän sitä sitten ole enää kiva laittaa päälle. Mutta edes halpisketjujen vaatteet eivät välttämättä ole aina niin huonolaatuisia, että ne virttyisivät käyttökelvottomiksi ensimmäisessä pesussa. Sen sijaan muistakaa, että näiden liikkeiden tarkoitus on myydä nimenomaan pikaista muotia. Siksi myynnissä on runsaasti vaatteita, jotka ovat tyyliltään sellaisia, että ne vanhentuvat nopeasti. Tänä kesänä olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikilla on puseroita, joissa on olkapäiden kohdalla aukot. Epäilen, että parin vuoden päästä nuo kesäpaidat näyttävät armottoman epämuodikkailta ja vanhanaikaisilta. Silloin ei auta, vaikka pusero olisi miten laadukas, jos se on tyyliltään sellainen, ettei sitä tee mieli laittaa enää päälle.

Olen lukenut monesti sellaisen ohjeen, että kannattaa panostaa niihin vaatekaapin kulmakiviin, ja sitten ostaa halpisketjuista näitä muotiasusteita, joilla peruspuvustoa voi piristää. Mutta tämän YLEn jutun valossa tuollainen on täysin menneiden aikojen ajattelua. Jos ei halua olla mukana tässä pikamuotiteollisuuden tuottamassa ympäristöongelmassa, ei voi käyttää pikamuotia. Sen sijaan voi miettiä, onko vaate sellainen, että sen on valmis pitämään riekaleiksi. Samalla pitää tietenkin kiinnittää huomiota myös laatuun, jotta osaa ostaa kestäviä vaatteita.

KOLME: Älä anna muiden päättää, mikä näyttää hyvältä

Vaateteollisuus yrittää sanella meille, miltä meidän pitäisi kulloinkin näyttää. Kun kävin New Yorkissa keväällä, kauppojen valikoima näytti siltä, että siellä kaikilla olisi pitänyt olla housujen sivusaumassa raita, ja paidassa röyhelö ja ne olkapääreijät. Eihän siinä tietenkään ole mitään pahaa, jos haluaa sellaisia vaatteita pitää. Mutta jos niihin joko kyllästyy muutaman kuukauden päästä, tai jos ensi kesänä tuntuu siltä, että nuo kamppeet pitää raivata kaapista pois koska ne eivät ole enää muodissa, olemme omaksuneet teollisuuden meille tarjoileman ideologian.

Olen itse hylännyt muodin aika päiviä sitten. En halua, että joku muu päättää puolestani, mikä näyttää hyvältä, saati sitten että joku saisi sanella, millaisissa vaatteissa nyt olisi hienoa kulkea. Itse asiassa ajatus siitä, että minun pitäisi jotenkin seurata muotia kuulostaa melkein ahdistavalta. Ajatus siitä, että joku muu kuin minä itse sanelisi vaatevalintani on suorastaan sietämätön. Niinpä minulla on edelleen käytössä 10 vuotta sitten ostettuja vaatteita, joita pidän tyytyväisenä huolimatta siitä, ovatko ne nyt erityisen muodikkaita vai eivät. Enkä silti mielestäni näytä kummajaiselta (joku muodin asiantuntija voisi tietysti olla eri mieltä, mutta viis siitä.)

Tässä auttaa, jos on varma omasta tyylistään. Olen taipuvainen ajattelemaan niin, että jos johonkin vaatteeseen kyllästyy vuoden sisällä ostohetkestä, oma tyyli ei ehkä ole vielä aivan selvillä. Tai sitten on alkanut uskoa, että tullakseen hyväksytyksi, täytyy pitää tietynlaisia vaatteita. Tämä on ehkä se vaikein haaste? Mutta jos arveluttaa, on hyvä muistaa että oikeasti muotia ei sanele coolit tyypit, vaan pidämme niitä vaatteita, joita kaupoissa myydään. Mutta tästä voi sanoutua irti, ja lähestyä pukeutumistaan ainoastaan oman maun näkökulmasta.

Taannoin lanseerattu haaste siitä, että vaatteita tulisi käyttää ainakin 30 kertaa, pyrkii juuri tähän päämäärään, siis irti pikamuodista. En osaa sanoa, kuinka pitkä aika olisi tarpeeksi pitkä sille, että vaate siirtyisi pikamuodin puolelta kestomuodin puolelle, mutta tuosta 30 käyttökerrasta on ainakin hyvä lähteä liikkeelle. Jos pystyy kuvittelemaan pitävänsä vaatetta ainakin 30 kertaa, sen ostaminen on ainakin siltä osin perusteltua.

Millaisia ajatuksia pikamuoti herättää? Entä taistelu sitä vastaan?

Heinäkuun (runsas) tekstiiliraportti

Heinäkuu vaihtuu elokuuksi, ja on jälleen aika päivittää tekstiilijätteen ja uusien vaatteiden kirjanpito. Heitin heinäkuussa roskiin 319 gramman edestä vaatteita. Painavin oli uimapukuni (200g), joka kerta kaikkiaan kulahti sellaiseksi, ettei sitä enää kehdannut laittaa päälle. Sen lisäksi että väri oli haalistunut, alkoi kangas venähti todella pahasti. Tajusin sen kun katsoin valokuvaa, missä näytin siltä, että koko maha roikkuu. Olin kyllä kiinnittänyt uimapukua pukiessa huomiota siihen, että kangas tuntuu jotenkin löysemmältä kuin aiemmin. Ilmeisesti uimapukukankaan elastaani vain tuli tiensä päähän, eikä joustoa enää löytynyt. Lisäksi roskiin meni rikkinäiset sukat, lapsen alushousut, jotka joutuivat vauhdikkaan aineenvaihdunnan uhriksi puistossa, rätti, sekä yhdet rintaliivit.

Ostoja tuli runsaasti, tässä koko lista:

  • Huivi
  • UV-paita
  • 2 juoksucaprit
  • 2 urheilupaitaa
  • 4 paria urheilusukkia
  • 4 rintaliivit
  • 5 alushousut
  • Mekko (ilmainen, sain käytettynä kälyltäni, tulee syyskäyttöön)

Minulla oli epämääräinen ajatus pyrkiä nollakuukauteen myös heinäkuussa, mutta nyt kävikin aivan toisin. Tämä kuukausi on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että välillä ostoksia on tarkasteltava pitemmällä perspektiivillä, että koko totuus paljastuu. Selitän tätä kohta lisää.

Lomaostokset

Ostin paidan ja huivin hotellin kaupasta. Huivi on puoliksi jotain tekokuitua, joten se kuivui nopeasti, vaikka kastuikin uidessa monta kertaa päivässä.

Heti kuun alussa tein lomamatkalla kaksi ostosta, jotka olivat ennalta suunnittelemattomia, mutta käytännössä välttämättömiä. Kreikan aurinko osoittautui todella polttavaksi, enkä ollut tajunnut kotona, että myös uidessa tarvitsee jotain päänsuojaksi. Ostin siis heti loman alussa huivin, jonka kiedoin turbaaniksi aina kun lähdimme altaalle tai rannalle, siis noin kaksi kertaa päivässä. Huiville tulee varmasti käyttöä myös ympäri vuoden, sillä huivit ovat pukeutumiseni kulmakivi. Ostin myös uimapaidan, siis sellaisen uimapukukankaasta tehdyn t-paidan, joka suojaa UV-säteilyltä. Minulla on todella herkästi palava iho, ja kun tajusin että aikuisillekin on samanlaisia suojavaatteita kuin lapsille, päätin tehdä hankinnan. Tuolle paidalle ei tietysti tule hirveästi käyttöä kesäkausien ulkopuolella, mutta toisaalta on todella mukavaa, kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä palavansa. (Ihoni kärventymisindeksiä havainnollistaa, että SPF 50 on ehdoton minimi. Mieluiten käytän SPF 70 tai enemmän, jos sellaista vain on saatavilla.)

Ensimmäiset urheilusukat yli 10 vuoteen

Sitten loma jatkui, ja minulla oli aikaa hankkia itselleni urheiluvaatteita. Olen toukukuussa aloittanut vakavahenkisen liikuntaharrastuksen, ja samalla havainnut, että urheiluvaatteet olivat heikoissa kantimissa. Minulla ei esimerkiksi ollut enää yksiäkään ehjiä urheilusukkia. Edellisen kerran olen ostanut urheilusukkia 10 vuotta sitten. Omistin myös vain yhdet (vähän liian pienet) sortsit sekä sellaiset paksut pitkälahkeiset juoksuhousut, joita ei näillä helteillä voi pitää, muuten uhkaisi lämpöhalvaus. En myöskään halua masentaa itseäni haikailemalla, miksi yli 10 vuotta vanhat paidat eivät enää mahdu yhtä hyvin päälle kuin ennen, joten nekin tulivat tarpeeseen. Juu, tästä voi päätellä, että edellisen kerran olen aktiivisemmin harrastanut urheilua aika kauan sitten. Mutta nyt ei voi syyttää motivaation puutteesta ainakaan sitä, ettei olisi kamppeet kunnossa. Poistin liian naftit vaatteet kaapista ja korvasin ne näillä uusilla ja mukavilla.

Näissä kelpaa urheilla.

Alusvaatteista en tingi

Mutta ei tämä vielä tähän pääty. Alusvaatteet, etenkin liivit, ovat poikkeus tyytymisen filosofiassani. Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että niiden suhteen en kitkuttele. Voin käyttää kulahtanutta t-paitaa villapaidan alla tyytyväisenä, mutta kulahtaneet alusvaatteet saavat koko olon jotenkin nuhjuiseksi. Lisäksi hyvin istuvat ja napakat rintaliivit ovat monille välttämättömyys, jota ilman olo on fyysisesti epämukava, eivätkä muutkaan vaatteet istu kunnolla, jos alusvaatteet ovat mitä sattuu. Kunnon urheiluliivien tärkeydestä puhumattakaan.

Olen heittänyt tekstiiliseurannan aikana jo viidet alkkarit roskiin, ja kaapissa on edelleen elinkaarensa loppupäässä olevia pöksyjä runsaasti. Kevään aikana olen tiedostanut, että tarvitsen tämän vuoden aikana myös uusia rintaliivejä. Kun siis sopiva tilaisuus tuli vastaan vapaan aamupäivän muodossa, suuntasin alusvaateliikkeisiin. Ostin neljät rintaliivit ja viidet alushousut. Sitten tulin kotiin, ja poistin kaapista suoraa päätä kolmet liivit. Nettovaikutus oli siis yhdet lisää.

Alusvaatteet jos mitkä ovat käyttötavaraa. Koska ne ovat suoraan ihoa vasten, niitä on pestävä tiheästi. Niissä on runsaasti joustavia osia ja materiaaleja, jotka ajan myötä venyvät ja kuluvat. Ostin viime vuonna neljät alushousut ja yhdet urheiluliivit (ja niitä ei tarvitsekaan ostaa tänä vuonna uusia). Tänä vuonna en ole alkuvuoden aikana ostanut kumpiakaan. Edelliset liiviostokset ovat siis vuodelta 2016. Kahden vuoden tiheän käytön jälkeen vähemmän huippulaatuiset liivit ovat entiset.

Tämä havainnollistaa sitä, miksi ostolakossa tai tietoisen ostamisen projektissa pitkäjänteinen lähestymistapa on paras. Voin todistetusti olla pari vuotta ostamatta uusia rintsikoita, mutta sen jälkeen monet vanhat ovat kuluneet loppuun, ja uusia on hankittava. Joten vaikka kerralla ostaisi monet, kaapin sisältö ei juuri muutu, kun sieltä poistuu sama määrä vastaavia vaatteita.

Tai ajatelkaa noita urheiluvaatteita. Tarkistin kirjanpitoni, enkä ole niitä yksiä urheiluliivejä lukuunottamatta ostanut lainkaan urheiluun soveltuvia vaatteita ainakaan kolmeen vuoteen. Sitä ennen ostin kaksi paitaa ja yhdet housut, kenties vuonna 2015. Ja sitä edellinen kerta oli vuonna 2008. Olen oikeasti ollut siis ensin seitsemän vuotta ja sitten kolme vuotta urheiluvaatteiden ”ostolakossa”, vaikka se ei olekaan ollut tietoinen päätös. Jos siis nyt ostan kerralla sukat mukaanlukien vajaat kymmenkunta vaatetta, ei voi puhua erityisen holtittomasta shoppailusta. Mutta jos tuijottaa vain tämän vuoden taulukkoa, niin heinäkuu näyttää vaatteiden lukumäärässä mitattuna aivan pöyristyttävältä. Se vain ei kerro koko totuutta asiasta.

Ostoksia tuli siis lukumääräisesti paljon, mutta en silti sanoisi shoppailleeni. Toki ilman uimapaitaa olisin pärjännyt, vaikka se helpottikin elämää kummasti. Kaikki muu tulee ympärivuotiseen aktiivikäyttöön. Miten teillä meni heinäkuu? Kutsuivatko alennusmyynnit?