Viikon vinkit: Matkailun hankaluudesta, vaatekaapin karsimisesta sekä pikasiivouksesta

Tämä oli hauska kolumni matkustamisen epämukavuudesta. Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, että kun matkasta kertoo, ihmiset odottavan kaiken olleen mahtavaa, eivätkä odota kuulevansa minkäänlaista valitusta. Itse valitsen lomakohteet yleensä niin, että perillä ei pitäisi tulla suuria pettymyksiä, mutta sen sijaan se itse matkustaminen, siis paikasta toiseen siirtyminen kaikkineen on minusta aina ollut todella rasittavaa. Pakkaaminen, purkaminen, erilaisilla asemilla odottelu, asemalta päämäärään siirtyminen ja kaikki se asettumisen ja löytämisen hässäkkä on hyvin väsyttävää ja hankalaa. Siinä mielessä pystyin sympatiseeraamaan myös tämän kolumnin kirjoittajaa. (MeNaiset)

Tässäpä jälleen yksi menetelmä liian täyden vaatekaapin kanssa painiville. Tämä kuulostaa minusta vähän monimutkaiselta, mutta eri ihmisille sopii erilaiset tyylit, joten varmasti tällekin löytyy kannattajansa. Tässä siis ensin päätetään montako vaatetta tarvitsee (katsomatta kaappiin) ja sitten vasta karsitaan. (Kodin Kuvalehti via MeNaiset)

Iltalehdessä tarjoillaan kolmen minuutin niksi pikasiivoukseen. Ideana on, että kun tasot siivotaan tyhjiksi, kaikki alkaa näyttää siistimmältä. Kyllä tässä varmasti perää onkin. Mutta minun tekisi mieli kehittää tätä eteenpäin, tosin aikaa menee silloin enemmän. Kehittelen tästä omaa postausta tai podcastia lähiaikoina.

Tällä viikolla testasin blogissa, miten etikan ja soodan yhdistelmä toimii tositoimissa viemärin avaajana. Lue tulokset täältä.

Perjantain podcastissa puolestaan juttelin kirppiksistä, käytettyjen vaatteiden ostamisesta sekä siitä, miksi minulla on joskus vähän kynnystä ostaa käytettyä.

Viikon vinkit: muovikasseja, pilaantuvia kananmunia ja pikasiivousta

Tämä mielenkiintoinen uutinen kertoo, että Lidl aikoo luopua muualla Euroopassa muovikasseista. Suomessa ei aiota luopua. Juttu kannattaa lukea jos aihe kiinnostaa. Siitä käy ilmi, ettei asia ole niin yksioikoinen. Nimittäin jos ihmiset eivät osta ostoskasseja, todennäköisesti he alkavat ostaa roskapusseja. Näinhän se onkin, sillä johonkin roskatkin on pakattava. Onko sitten fiksumpaa ostaa kassi ostoksille, ja käyttää se uudelleen roskapussina, vai ostaa suoraan roskikseen meneviä pusseja? (YLE)

Tämä uutinen kertoo sen, mitä olen aina epäillytkin: jääkaapin kananmunateline on turha. Tarkemmin sanottuna se saattaa jopa pilata munat, kun ne hölskyvät ovessa edestakaisin. Pilaantumiseen en osaa ottaa kantaa, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kananmunat pitäisi siirtää erittäin kätevästä ja fiksusta pakkauksesta pois. Jutussa on muutakin hyödyllistä asiaa kananmunien säilytyksestä ym. (YLE)

Nämä hassut ohjeet väittävät neuvovansa pikasiivouksen, mutta oikeasti kyse on vain kokoelmasta erilaisia siivous- ja muita vinkkejä, joilla koti saadaan näyttämään siistiltä.