Aihearkisto: Tavaroiden raivaaminen

Kun raivaa, tulee sotkua

Julkaistu , kirjoittanut
13

Olen ottanut työhuoneen eli asuntomme sekatavaravaraston työn alle. Tavoitteena on muuntaa se jälleen viihtyisäksi huoneeksi. Koska työhuoneella on niin monta eri käyttötarkotusta, siellä on myös paljon erilaisia tavaroita. Koska huone on selvästi syrjemmässä muista huoneista (sen ohi ei esimerkiksi koskaan kuljeta, koska ovi on käytävän päässä), sinne tulee heiteltyä ”väliaikaissäilytykseen” kaikenmoista tavaraa. Niitä raivaten saakin useamman päivän kulumaan helposti.

Itse asiassa minun oli tarkoitus ruveta (jälleen kerran) raivaamaan papereitani, mutta koko huone oli niin masentavassa kunnossa, että päädyin lähtemään liikkeelle ovensuusta ja etenen siitä kohti takaseinää ja papereita. Aloitin silti paperitavarasta, nimittäin lasten piirustuksista ja postikorteista. Säästin ja arkistoin osan niistä, mutta osan laitoin suoraan paperikeräykseen. Sinne meni myös kaikki viime vuonna saamamme joulukortit (ja nyt minulla on huono omatunto sen vuoksi, jos tätä lukee joku joka meille lähetti hienon kortin. Niitä ihailtiin ja pidettiin esillä monta viikkoa, mutta nyt oli pakko laittaa ne pois. Anteeksi!)

Sen jälkeen kävin läpi kaikki säästämäni pahvilaatikot (kyllä, minulla on erikokoisia siistejä laatikoita ja muita purkkeja hyllyllä, koska välillä niitä aina tarvitaan), karsin huonoimmat pois ja järjestin säästettävät siististi takaisin. Sen jälkeen kun kirppistä odottavista vaatteista oli karsittu talvikauden kamppeet vinttiin, huone näyttikin ihan erilaiselta kuin ennen. Lattian pystyi imuroimaan kunnolla ja se seinusta, jonka parissa olin työskennellyt, näytti tosi hyvältä. Tätä kesti yhden illan.

Seuraavana päivänä nimittäin kävin papereiden kimppuun, ja seesteys oli mennyttä. Kun kunnolla rupeaa raivaamaan, tulee väistämättä sotkua. Koska papereita on taas kertynyt vaikka kuinka, ne oli kätevintä setviä lattialla. Laskin, että lajittelun jälkeen oli 12 pinoa plus roskat. Lisäksi löytyi vino pino valokuvia (jotka lajittelin karkeasti kolmeen laatikkoon), sekä muutamia tavaroita, joiden lopullista säilytyspaikkaa en ole vielä päättänyt. En tietenkään saanut hommaa kerralla valmiiksi. Hain vintiltä tyhjiä kansioita ja valokuva-albumeita, ja vaikka samalla reissulla vein sinne joulupapereita, kirppisvaatteita ja tyhjiä säilytyslaatikoita, edellisen päivän siisti nurkka oli mennyttä. Nyt työhuone näyttää melkein samalta kuin aloittaessa, vaikka tietysti on lohdullinen ajatus, että niiden tavaroiden alla ei tällä kertaa ole paksua pölykerrosta. Silti on vähän masentavaa, kun tuntuu että ottaa askeleen eteen ja kaksi taakse.

Ilmeisesti käy niin, että kun ensin raivaa yhden kohdan tyhjäksi, se täyttyy hetkessä uudestaan roinasta, jota rupeaa käymään läpi siitä vierestä. Tyhjään tilaan on niin kätevä laskea käsistään kaikkea ylimääräistä. Loogisesti ajatellen sotkun pitäisi lopulta helpottaa, kun koko huone on raivattu. Mutta ennen kuin ollaan siinä pisteessä… En ikinä saa tämän kokoisia juttuja kerralla valmiiksi. Olen nyt siivonnut työhuoneessa kaksi päivää, eikä loppua vielä näy. Kun käytössä on tunti silloin, toinen tällöin, työ etenee hitaasti ja pätkittäin. Lisäksi ne raivatut tavarat pitää nopeasti toimittaa oikeaan paikkaan, tai muuten alkuperäinen sotku vain siirtyy huoneesta toiseen. Lyhyesti sanottuna kaaos ei katoa, ellei tavaraa poistu ovesta ulos.

Terveisiä siis sotkun ja raivaamisen välimaastosta! Kunhan saan taa paperit ojennukseen, kirjoitan projektista lisää.

Tavaroista eroon pääsemisen hankaluudesta

Julkaistu , kirjoittanut
19

Luin tässä äskettäin uutisen, jossa kerrottiin Tampereen poliisin aloittamasta vaatekeräyksestä. Ideana oli kerätä kunnollista talvikampetta ja jalkineita niille tyypeille, jotka päätyvät putkaan paleltumisvaarassa. Kampanja kuitenkin keskeytettiin päivän tai parin jälkeen, sillä vaatetta kertyi pari pakettiautollista ennätysajassa. Tämä kertoo ihmisten auttamishalusta, mutta väitän että myös tavarapaljoudesta. Meillä alkaa kaikilla olla liikaa tarpeettomia vaatteita. Eikä niistä pääse eroon sitten millään. Kun yhtäkkiä ilmaantuu tällainen keräys, jossa vielä on varmaa että vaatteet todella päätyvät jollekin hädänalaiselle ihmiselle, niin kamppeidensa kanssa tuskaileva ilahtuu suuresti.

Kierrätyskeskusvierailun perusteella myös astioista, kirjoista ja huonekaluista halutaan innokkaasti päästä eroon. Muoti, maku ja mieltymykset vaihtuvat. Tavaroita uusitaan vaikka ei olekaan pakko. Sen seurauksena käytettyjen markkinoilla on runsain määrin tavaraa, jota kukaan ei oikein tunnu haluavan. Vanhasta tavarasta on hankala päästä eroon. Olen itse pyrkinyt välttämään tätä yrittämällä valita sellaisia tavaroita, joita ihan oikeasti haluan käyttää lopun ikäni. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aikoinaan valitsin Arabian 24h-sarjan valkoiset lautaset, ja pidän niiden simppelistä muodosta edelleen. En usko, että astiastoa on mitään syytä vaihtaa tulevaisuudessakaan. Korkeintaan siihen voi hankkia lisää osia jos sattuisi menemään rikki, vaikka toistaiseksi kaikki on pysynyt ehjänä.

Sen sijaan aterimet olen vaihtanut kahteen kertaan. Ensimmäinen setti oli Savoniaa Citymarketin alennusmyynnistä. Kun niistä alkoi tulla liikaa ala-asteen ruokala mieleen, ostimme tilalle toisen sarjan uudempaa designia. Savoniat annoimme sukulaisille, jotka rakensivat mökin ja tarvitsivat sinne astioita. Nämä seuraavat vaihdoin noin 10 vuoden jälkeen. Valitsemani sarja osoittautui käytössä vähän turhan kookkaaksi, ja harjattuun teräkseen jäi vedestä helposti tahroja. Ostin pari vuotta sitten uudet aterimet, mutta ne vanhat ovat edelleen tallessa. En ole saanut aikaiseksi myydä. Ehkä lahjoitan ne lapsille sitten, kun he muuttavat kotoa. Näihin nykyisiin olen lopulta tyytyväinen, enkä aio niitä enää vekslata. Mutta kuten huomaatte, täydellistä valintaa on joskus vaikea tehdä heti kerralla.

Tavaroista eroon pääseminen on työlästä. Olipa kyseessä myyminen tai lahjoittaminen, tavaroita pitää lajitella, pakata ja kuljettaa. Usein myös kuvata, kunnostaa ja sitten on se kaikki neuvotteluun liittyvä työ, kun sopivaa hintaa, noutoaikaa ja -paikkaa sovitaan ostajan kanssa. Vaikka antaisi varsinaisen myymisen tai lahjoittamisen jonkun muun huoleksi, täytyy tavarat kuitenkin etsiä kotoa ja laittaa siihen kuntoon, että ne voi toimittaa eteenpäin.  Kenties jollekin super-organisoituneelle henkilölle tämä ei ole vaiva eikä mikään, mutta vaikka pidän itseäni ihan kohtuullisen järjestyksen ystävänä, on tämä vaihe silti mielestäni melko vaivalloinen.

Varasin juuri myyntijakson lastenvaatteille heinäkuun alussa. Riittää, että vien vaatteet liikkeeseen ja he hoitavat loput. Mutta valmistelut ovat alkaneet jo nyt. Viikonloppuna kävin läpi mökillä olleet varavaatteet, ja otin sieltä kaupunkiin pieneksi jääneet, koska ne menevät myyntiin. Ennen kuin toimitan vaatteet liikkeeseen, täytyy vielä käydä aika monta laatikkoa läpi vintillä ja kotona ja lajitella niistä talvivaatteet erikseen. (Ja sitten niille pitää varata myyntijakso jonnekin syksymmälle, tämäkin pitäisi muistaa.) Myyntiin menevät pitää pestä, silittää, putsata kivet kengänpohjista ja sulkea kaikki nepparit ja napit. Tiedän etukäteen, että tähän vierähtää pari tuntia ihan kevyesti.

Kun asiaa peilaa näitä omia kokemuksia vasten, en ihmettele hetkeäkään, että poliisin keräys meni tukkoon parissa päivässä. Tavaroista on vaikea päästä eroon. Oma ratkaisuni on venyttää käyttöaikaa niin pitkälle kuin mahdollista, jotta tavaran voisi lopulta hyvällä omalla tunnolla lajitella roskikseen, mutta ainahan tämäkään ei ole mahdollista, hyvänä esimerkkinä juuri nuo lastenvaatteet. Olisi kiva kuulla, miten te olette asian ratkaisseet? Miten tavaroista pääsee helpoiten eroon?

Karsintaa kirjahyllyssä

Julkaistu , kirjoittanut
10

Olen aloittanut tilan tekemisen kirjahyllyyni. Se on enemmän kuin tarpeellista. Minusta tuntuu, että meillä on kaikilla tasaisilla pinnoilla kirjoja. Haluaisin, että suurin osa niistä sijoittuisi kirjahyllyyn. Tätä varten nykyisiä pitää karsia. Olen toistaiseksi koskenut vain omiin kirjoihini, mutta olen löytänyt jo 11 eri genrejä edustavaa teosta, joista aion luopua.

Muutaman olen laittanut myyntiin, lähinnä siksi, että arvelin niille kenties ehkä löytyvän uuden omistajan. Mutta puolet poistettavista menevät roskiin. Tai ainakin luulisin näin. Ei kai kukaan halua vanhoja pääsykoekirjoja jostain 90-luvun lopulta, tai esimerkiksi excel-opasta kymmenen vuoden takaa? Nämä vanhat oppikirjat ovat onneksi pehmeäkantisia, joten ne voi laittaa paperinkeräykseen ilman sen kummempia seremonioita. Noita muutamia romaaneja säästän hetken, ja jos niille ei ottajaa kuulu, ajattelin kysäistä ottaisiko kirjasto tai joku divari niitä valikoimiinsa. Kirjat ovat erittäin siistissä kunnossa.

Ilana Aallon Paikka kaikelle -kirjassa puhutaan kirjahyllyistä. Ilana kirjoittaa:

”Kirjat ovat malliesimerkki siitä, miten esineen omistajan käsitys siitä, kuka hän kokee olevansa ja mikä on hänen arvonsa ihmisenä, on suoraan suhteessa siihen, mitä tavaroita hän pitää esillä kodissaan.”

Tämän voin allekirjoittaa omasta kokemuksesta täydellisesti. Totta kai hyllyssä on paljon kirjoja, joita en luultavasti tule lukemaan uudelleen. Mutta en tosiaan aio luopua niistä. Kirjahyllyni kertoo varsin täsmällisesti kuka olen, mistä pidän ja mitä arvostan, ja juuri sitä haluankin. Sen lisäksi, että ihan oikeasti tykkään kirjoista siinä määrin, että keräilen tiettyyn lajiin kuuluvia kirjoja ihan vain omaksi ilokseni.

Kirjahyllyni aarre: 1000-sivuinen kodinhoito-opas 1900-luvun alusta.

Juuri tästä syystä ajatus siitä, että poistaisin kylmästi kaikki kirjat joita en enää lue, on ihan mahdoton. Kirjat ovat osa identiteettiäni. Omistan kymmeniä äänikirjoja, ja luen e-kirjoina sellaisia kirjoja, joita ei välttämättä saa helposti käsiinsä painettuina. Mutta oikeat kirjat ovat parhaita! Pidän niistä esineinä. Siksi minulla on taipumus ostaa niitä tasaiseen tahtiin lisää, saan niitä lahjaksi ja jotenkin niitä kertyy jatkuvasti lisää. Tästä syystä niitä on myös toisesta päästä poistettava, sillä olen kuitenkin valmis antamaan niille vain rajatun alueen kodistani.

Älkää muuten menkö siihen harhaan, että ainahan poistetut kirjat voi hankkia uudestaan, jos ne joskus haluaisi sittenkin lukea. Tämä koskee vain ns. bestsellereitä. Mutta jos kyseessä on vanhempi teos, painoksen loputtua sitä ei välttämättä saa enää mistään, ei edes divareista. Kirjasto on aivan mahtava paikka, ja koska pidän kirjoista, pidän myös kirjastoista. Mutta tässä on tavararyhmä, jonka omistaminen tekee iloiseksi. Minusta on kerta kaikkiaan mahtavaa, että omasta hyllystä löytyy aina hyvää lukemista.

Luulen, että tähän loppuun on tehtävä yksi tunnustus. Tästä kaikesta saa sen kuvan, että olen luen kaiken vapaa-aikani, mutta niin ei ole. Minulla on nykyisin hirveän vähän aikaa lukea. Haluaisin lukea enemmän, mutta en tiedä milloin sen tekisin. Osittain sen vuoksi olen alkanut kuluttaa äänikirjoja niin paljon, koska niiden avulla voi ”lukea” vaikka tekisi samaan aikaan muuta. Joka puolella on osittain luettuja kirjoja, jotka toivon saavani loppuun joskus. Mutta koska elän siinä toivossa, että jossain vaiheessa ehdin taas lukea niin paljon kuin haluaisin, ostin tänäänkin uuden kirjan divarista eurolla, enkä todellakaan ollut suunnitellut ostavani. (Divarit ne vasta ihania ovatkin. Niistä voi löytää mitä vain!)

Uskoisin, että kun puoliso vilkaisee omat kirjansa läpi, hyllystä poistuu vielä toinen mokoma. Sitten taidan järjestää sitä hieman uudelleen. Sen jälkeen sinne varmaan mahtuukin kaikki mitä pitää. Minkälaisia teidän kirjahyllyt ovat? Luovutteko säännöllisesti vanhoista kirjoista?

Tehty on parempi kuin täydellinen

Julkaistu , kirjoittanut
6

Siivosin (tai raivasin) komeron. Se oli ihan pakko tehdä, koska tilanne oli muuttunut kestämättömäksi: sisälle ei enää mahtunut, lattiaa ei näkynyt, pinot olivat romahdusvaarassa ja epäjärjestys kaikenkaikkiaan maksimaalinen. Tilanne oli päässyt tällaiseksi viime syksyn aikana, kun eliminoin kaiken ylimääräisen ylläpidon kotihommista. Tässä hieman kuvamateriaalia todisteeksi:

Tästä näkee että siisteys ei toden totta ole huipussaan. Kuvassa näkyy komerosta vain murto-osa, mutta kaikki hyllyt olivat samassa jamassa. 

Tämä kuva kertoo, miltä tilanne näytti siinä vaiheessa, kun komeron lattialta oli tyhjennetty niin paljona tavaraa ulos, että tilaa pystyi raivaamaan. Käytän muuten tässä raivaamista tarkoittaen siivoamista, jonka yhteydessä myös poistetaan tavaroita. Tuossa oikeassa kulmassa on kaksi paperikassia, ruskea ja valkoinen, joiden sisään olen jo ehtinyt lajitella ja taitella tyhjät paperikassit. Ne ovat erikseen, koska ruskeita ei saa laittaa paperinkeräykseen, vaan niitä käytän bio- ja kartonkijätteen kuljettamiseen. Valkoiset pussit taas sopivat paperinkeräykseen.

Tähän raivaamiseen piti ryhtyä myös siksi, että halusin sijoittaa komeroon kolme uutta isoa laatikkoa. Kahdessa niissä on diakuvia ja yhdessä projektori. Kuvia on ihana katsella silloin tällöin, mutta jos niitä pitää vintillä, ei niitä muista eikä jaksa hakea alas. Nyt kun ne ovat komerossa, ne on helppo ottaa esille. Tätä varten piti kuitenkin tyhjentää kokonainen hylly, eli aika paljon tavaraa piti saada poistumaan. Koska koko kaappi oli sekaisin, poistettavat tavarat löytyivät sieltä täältä, ja loput järjestin uudestaan siten, että laatikoille tuli tilaa.

Mitä siis lähti? Roskikseen rikkinäinen porakone sekä sen kotelo, sekä kuivuneet vesivärituubit. Lisäksi epämääräisiä muoveja ja muita olemukseltaan räjähtäneitä pakkausmateriaaleja, jotka totesin turhiksi säilyttää – eli ensimmäisenä raivasin roskat roskiin. Sitten keräsin kassillisen tavaroita, joiden parempi paikka on kellarikomerossa. Olen sijoittanut sinne kaikki remontoimiseen liittyvät tavarat, joten esim. vajaa tapettirulla ja pesukoneen siirtämiseen vaadittavat raudat siirtyivät komerosta kellariin. Lisäksi vastaan tuli jonkin verran pientavaraa, jolle keksin paremman paikan muualta.

Tämän jälkeen järjestin hyllyt niin, että kaikki sälä päätyi koriin tai laatikkoon, eikä reunoille jäänyt mitään seilaamaan. Järjestys parani rutkasti jo sillä, että keräilin samanlaiset tavarat yhteen. Löysin esimerkiksi kolme isoa pakkausta nenäliinoja, joista kaksi oli avattuja. Samoin löysin yhden avaamattoman pakkauksen talouspaperia, mutta lisäksi myös kaksi erillistä rullaa. Kuitu- ja muovikasseja (sellaisia tukevia) löytyi runsain määrin tungettuna mikä minnekin. Nämä seikkailevat tavarat organisoimalla komero saatiin taas ojennukseen.

Tässä on lopputulos. Nuo vaaleat laatikot ovat ne uudet. Tästä kuvasta käy ilmi myös se, miksi tehty on parempi kuin täydellinen. Komero ei todellakaan ole pinterest-materiaalia, eikä sillä voitettaisi vuoden kaunein komero -palkintoja. Mutta: kaikella on paikka. Irtotavaroita ei ole.  Samanlaiset tavarat ovat yhdessä. Seuraava askel olisi ollut käydä kaikki laatikot ja korit läpi, ja erotella niistä tarpeettomat tavarat pois sekä järjestää sisältö niin, ettei mitään pursuile reunojen yli. Mutta se olisi ollut sellaista täydellisyyden tavoittelua, johon juuri nyt ei ollut aikaa eikä intoa. Tällä hetkellä riittää, että komero palvelee tarkoitustaan, lattia on nyt tyhjä ja tiedän missä mitäkin on. Hienosäätöä voi harrastaa myöhemmin jos sattuu tulemaan sellainen fiilis.

Vuoden ensimmäinen raivausoperaatio siis menestyksellä suoritettu! Entäpä teillä?

Miksi raivaaminen ei lopu?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

Kuinka selvitä joulukaaoksesta, eli joulun jälkeinen raivaus

Julkaistu , kirjoittanut
12

Oletteko huomanneet ilmiötä, että ennnen joulua siivotaan ja sitten joulun jälkeen siivotaan lisää? Olen ihmetellyt tätä monena vuonna. Koti on siisteimmillään juuri ennen kuin istutaan joulupäivälliselle mutta sen jälkeen kun lahjat on aukaistu, kaaos on kauhea. Näin on ollut kaikissa paikoissa, joissa olen joulua viettänyt, joten epäilen tämän olevan suhteellisen yleinen ilmiö.

Kun syödään hyvin, tulee paljon tiskiä. Meillä on jouluisin alkuruuat (kalat), pääruoka (kinkku) ja vielä jälkiruoka. Tänä vuonna pöydän ääressä istui 9 ihmistä, joten siitä voi nopeasti laskea, kuinka paljon tulee tiskiä pelkästää laseista ja lautasista, ja siihen tietysti vielä ruoanlaittoon käytetyt astiat päälle. Tämän urakan ratkaisu on onneksi tiskikone, joka pyörikin nonstopilla koko aattoillan. Eilen tiskasin käsin ne muutamat lasit ja kulhot jotka eivät kestä tiskikonetta, ja keittiö on palannut suunnilleen normaaliksi.

Lahjojen avaaminen on luku sinänsä. Lahjojen määrä yritetään joka vuosi pitää kohtuullisena, mutta siitä huolimatta yhdeksän ihmisen lahjat muodostavat aikamoisen paperihässäkän. Yritän jo aattoiltana kerätä suurimman osan roskista yhteen isoon paperikassiin, mutta ainakin meillä olohuone on lahjoista johtuen kaikki pyhät melko sekaisin. Tällä hetkellä keskellä lattiaa on pari paperiroskapussia (jotka vien roskikseen tänään, mikäli sinne mahtuu) ja lahjoja on pöydillä ja tuoleilla. Tämä on mielestäni pari päivää ihan ok, mutta tänään on tavoitteena tyhjentää olohuone ylimääräisistä tavaroista.

Viimeisenä on pyykkivuori, joka johtuu siitä, etten ole joulunpyhinä halunnut pestä pyykkiä. Meillä ei ole hyvää paikkaa kuivaustelineelle, joten jos en halua sitä olohuoneeseen, yksinkertaisinta on olla pesemättä. Pyykkiä kuitenkin kertyy normaalia enemmän, sillä vaihdoin kaikille puhtaat lakanat jouluksi, olemme saunoneet paljon (taloyhtiön sauna, joten laudeliinat menevät joka kerta pesuun), on servettejä ja pöytäliinoja sekä tietysti sitä tavallista vaatepyykkiä. Tänään alkaa vuoren madaltaminen, yksi koneellinen kerrallaan!

Jos kotisi on päätynyt joulukaaokseen, tässä vielä pikaohje järjestyksen palauttamiseksi:

  1. Ota mahdollisimman iso roskiskassi ja tee sen kanssa sekajätekierros. Kulje kaikki huoneet läpi, ja kerää kassiin kaikki paperisilppu, tyhjät pakkaukset, karkkipaperit ynnä muut. Jatka kassin kanssa suorinta tietä ulkoroskikselle saakka.
  2. Siivoa tiskipöytä puhtaaksi. Se saa keittiön näyttämään siistiltä. Tiskit koneeseen, käsitiskit puhtaaksi, ruuantähteet kaappiin ja roskat roskikseen. Useimmiten sotku syntyy pakkauksista ja kääreistä. Kun ne siivoaa pois, yleisvaikutelma paranee hetkessä.
  3. Lopuksi kerää lasten lelut ja lahjat heidän huoneisiinsa, aikuisten lahjat omille paikoilleen (kirjat hyllyyn, vaatteet kaappiin, astiat ja syötävät omille paikoilleen keittiöön).

Tähän operaatioon menee tiskin koosta riippuen vartista kolmeen varttiin. Kun sen päälle pyöräyttää pölynimurilla neulaset ja pikkuroskat pois lattialta, koti näyttääkin jo varsin siistiltä. Itse aloitan homman sillä, että kuskaan nyt nuo roskapaperit ulos energiajätteeseen. Muistattehan, että käärepaperit kuuluvat sekajätteeseen, ei paperinkeräykseen. Samoin kinkunrasva esim. talouspaperiin imeytettynä biojätteisiin tai suljetussa purkissa sekajätteisiin. Mutta ei missään nimessä viemäriin!

Onko teillä havaittavissa joulunjälkeistä kaaosta?

Vierailu kierrätyskeskuksessa ja sen vaikutukset

Julkaistu , kirjoittanut
15

Kävin eilen Helsingin Kyläsaaren kierrätyskeskuksessa. Se oli mielenkiintoista, monella tasolla. Minulla oli takakontissa monta nyssykkää tavaroita. Enimmäkseen puolison vaatteita ja sitten yksi pussillinen omiani. Laitoin sinne mukaan ne kahdet kengät, joita viimeksi tuskailin. Taloudellista tappiota tuli, mutta olkoon se minulle opetukseksi siitä, että väärän kokoiset eivät muutu oikean kokoisiksi vaikka mikä olisi.

Kun haalin kotoa lähteviä tavaroita, kävi klassisesti. Otin poistokasasta yhdet housut talteen. En raatsinut laittaa niitä kuitenkaan pois. Sen sijaan toivon että ensi kesänä ne sittenkin mahtuvat minulle. Ei viisasta, ei rationaalista, mutta onneksi en ole koskaan väittänyt olevani täydellinen. Ja saattaa olla, että otin yhden mekonkin. Se oli niin ryppyinen, etten kehdannut laittaa sitä mukaan. Tuli muuten juuri mieleen, että voisin ottaa sen yöpaidaksi uudelleen käyttöön!

Kun kurvasin kierrätyskeskuksen pihaan, havaitsin, että minua itse asiassa hävetti hieman. Olen erittäin akuutisti tiedostanut ne valtaisat tavaravuoret, joiden parissa kierrätyskeskuskin yrittää taistella. Fakta, että keskiverto suomalainen heittää yli 10kg vaatteita roskiin on painunut tiukasti tietoisuuteeni. Ajattelin, että tässä minä nyt kannan omia kilojani – ei roskiin mutta kierrätyskeskukseen, mikä itselleni tarkoittaa melkein samaa asiaa. Periaatteessa käyttökelpoisia vaatteita, joita vain en tahdo enää pitää. Itse hankittuja. Itse hylättyjä. Kierrätyskeskus on viimeinen oljenkorsi, toivon että joku ne sieltä löytäisi itselleen. Sitten tulisi vähän parempi mieli ja omatunto.

Tunnetta vahvisti se, että työntekijät ottivat tavarat aivan superystävällisesti ja kiittäen vastaan. Iso varastohuone oli täynnä pussukoita ja nyssäköitä, joita muutama mies setvi ja availi pikkuhiljaa. Koko ajan paikalle ajoi lisää tavarantuojia. Vannon kautta kiven ja kannon, että yritän jatkossa käyttää vaatteeni riekaleiksi. Lahjoitusten näkeminen konkreettisesti on parasta shoppailunvastaista lääkettä.

Kävin myös kierrätyskaupassa. Ihmettelin etenkin astioiden hyvää kuntoa. Sieltä olisi todella saanut hyvin helposti ja halvalla täydellisen varustuksen keittiöön. Arabiaa, Kerman savea ja muita merkkejä, tietysti Ikeaa mukana myös. Hiukan kyllä hämmästelin, miksi Ikean kuohuviinilasista pyydettiin kokonainen euro, kun niitä saa uutena 6kpl suunnilleen samalla hinnalla. Tavaraa oli, kaikissa kategorioissa taulutelkkareista lähtien. Sitten sukelsin vaatepuolelle.

Myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Olin kuullut, kuinka kierrätyskeskuksesta löytyy pilkkahinnalla ties mitä aarteita. Mutta täytyy sanoa, että vaatteiden puolesta niitä ei tullut vastaan. Sen sijaan täyteen tungetut vaaterekit masensivat. Tänne ne meidänkin vaatteet päätyisivät. Useimmista vaatteista huomasi kyllä, miksi niistä oli luovuttu. Joko kunto tai kuosi olivat sellaisia, että käyttöä tuskin löytyy. Ehkä ahkerasti penkomalla sieltä olisi voinut jotain löytää, etenkin jos sattuisi olemaan hyvin varaton tai vaatteeton.

Minulle elämyksen aiheutti hallissa leijuva haju. Tiedättehän sellaisen käytettyjen vaatteiden hajun? Se oli vähän erilainen eri puolilla huonetta. Miedoin lastenvaatteiden kohdalla, pahin hattu- ja hanskanurkkauksessa. Tuo haju on yksi asia, joka karkottaa minut helposti pois käytettyjen vaatteiden luota. Yksittäisessä vaatteessa sitä tuskin huomaa, mutta kun koko halli on täyteen tungettu… Mietin, millainen määrä elettyä elämää siellä huoneessa leijui. Jotenkin huikea kokemus.

Hassua kyllä, tein kuitenkin kierrätyskeskuksesta löydön. Ostin kahdella eurolla pussillisen vanhanaikaisia lasikuulia. Sellaisia on nimittäin todella vaikea löytää kaupoista! Olen niitä etsinyt, eikä niitä tunnu olevan myynnissä missään. Mutta siellä niitä oli, juuri sellaisia kuin omassa lapsuudessani. Hypistelin myös pientä punaista liinaa, jonka joku oli sievästi käsin viimeistellyt reikäompeleella. Mutta lopulta jätin sen sinne, koska en keksinyt mihin olisin sen laittanut. Nyt vähän harmittaa, sellainen pieni kangaspala ei tilaa vie, ja se oli tosiaan sievä. Olisi sopinut vaikka joulupöytään kynttilänjalan alle.

Kierrätyskeskusvierailu oli terveellinen muistutus siitä, mitä tapahtuu kaikille niille tavaroille, joita emme enää halua. Niistä tulee röykkiöitä kierrätyskeskuksen seinustoille. Minulle tuli sellainen olo, että on itsepetosta ajatella, että suurin osa poistamistani tavaroista menisi jollekin tarvitsevalle. Osa ehkä menee, mutta tuskin kaikki. On siis entistä tärkeämpää miettiä huolellisesti, tarvitseeko jotain vai ei, ennen kuin hankkii. Tuntuu myös entistä vahvemmin siltä, että paras ja ekologisin vaihtoehto on käyttää vaatteet ja muut tavarat niin loppuun, että ne voi laittaa hyvällä omalla tunnolla roskiin. Tai sitten antaa ne suoraan ihmiselle, jonka tietää käyttävän niitä edelleen.

Millaisia kokemuksia teillä on kierrätyskeskuksista?

Raivausjumitus ja turhautuminen

Julkaistu , kirjoittanut
23

Tämän huushollin murheenkryyni on työhuone. Siis ainakin mitä tulee raivaamiseen, siistinä pitämiseen ja sen sellaiseen. On niin kätevää heittää sinne ”väliaikaisesti” kaikkea, mille ei juuri nyt löydy paikkaa. Voitte arvata, että lopputulos ei ole hyvä. Lattiapinta-alaa lienee maksimissaan 10 neliötä, taitaa olla hieman allekin. Se täyttyy hetkessä laatikoista ja pussukoista, jotka ovat matkalla jonnekin, mutta nyt vailla parempaa säilytystilaa.

Teoriassa työhuone on myös kodin kierrätyspiste, arkisto ja kodinhoitohuone. Siellä siis säilytetään silityslauta, vieraspatja ja papereita ihan tarkoituksella. On kori silittämistä odottaville pyykeille ja kassi mankeliin meneville. Seinille on kiinnitetty hyllyjä ja koukkuja sitä varten, että huoneessa voisi säilyttää tavaroita, jotka eivät muuten mahdu fiksusti minnekään, kuten vaikka matkalaukkuja. Työhuoneessa siis kuuluukin olla kaikkea sekalaista tavaraa.

Ongelmana vain on, että siellä on ihan hulluna kaikkea muutakin: puolison harrastukseen liittyviä pahvilaatikoita, kirppikselle meneviä tavaroita, kierrätyskeskukseen meneviä vaatteita, leluja jotka odottavat vinttiin viemistä, tällä hetkellä joulukoristeiden laatikoita sekä lisäksi tyhjiä pahvilaatikoita, tyhjentyneitä koreja ynnä muuta.

Olen äskettäin vienyt keräykseen sieltä lattialta jo kaksi kassillista vaatteita. Nyt yritin taas ruveta setvimään huonetta. Siirtelin laatikoita reunalta toiselle ja turhauduin totaalisesti. Kun ei niitä kamoja saa sieltä minnekään! Tai siis täsmennetään: niitä ei saa sieltä pois nyt heti, eikä ilman apua ja suunnittelua. Pitäisi esimerkiksi lähteä käymään kierrätyskeskuksessa. Se taas sijaitsee automatkan päässä, mikä tarkoittaa suunnittelua. Milloin pääsen pakkaamaan auton ja lähtemään viemään tavaroita? Sitten on kirppikselle meneviä tavaroita. Lempikirpparini myyntipaikat ovat täynnä kevääseen asti. Joko pitää tehdä kompromissi, tai sitten pitää kehittää jokin järkevämpi säilytyspaikka kaikelle siihen asti, että myyntipaikka vapautuu. Ja lisäksi taistelen aina sen kanssa, että mitä myisi ja mitä lahjoittaisi. En ole ollenkaan immuuni sille, että toivoisin saavani vanhoista roinistani jotain rahaakin. Ja sitten on vielä niitä puolison tavaroita, joille en voi ilman lupaa tehdä mitään.

Onnistuin lopulta noukkimaan erilleen muutaman tyhjän kenkälaatikon, joille ei enää ole käyttöä. Ne sai onneksi viedä suoraan takapihan kartonkikeräykseen. Sitten mankeloin valtavan kasan lakanoita. Vaikka lakanoiden paikka onkin työhuoneessa ihan virallisesti, niiden poistuminen siisti huonetta omalta osaltaan. Yhden lattialla pyörivän laatikon pystyin tyhjentämään lipastoon. Siellä oli lasten synttäritavaroita, sellaisia pikkuyllätyksiä, joita voi laittaa ongintapalkinnoksi. Siirsin ne varalahjojen ynnä muiden kanssa samaan paikkaan. Pinosin puolison pahvilaatikot siistimmin seinän vierelle, jolloin kulkutilaa vapautui.

Näillä toimenpiteillä huone parani hieman, mutta on edelleen kaukana tavoitteesta. Suunnittelen nyt sitä kierrätyskeskusreissua lauantaille. Jos karaisen mieleni, heivaan kuormaan sellaisetkin tavarat, joita olisin oikeastaan aikonut myydä. (Esim. kahdet kengät, toiset liian isot ja toiset liian pienet. Älkää ihmiset ostako väärän kokoisia kenkiä. Niistä ei ole myöhemmin kuin harmia.) Sillä lailla tavaraa lähtisi enemmän. Raivaamisessa vaikeinta on saada ne kamat ovesta ulos.

Kohtalotovereita?

Tyhjä näyttää hyvältä kuvissa

Julkaistu , kirjoittanut
24

Olen mietiskellyt seuraavaa: voiko nykyinen raivausvimma johtua instagramista? Aika moni jakaa nykyisin elämäänsä sosiaalisessa mediassa kuvina. Ne jotka jakavat, myös seuraavat muiden ihmisten kuvavirtoja. Olen alkanut epäillä että avarien tilojen ihailulla ja somen jatkuvalla kuvavirralla on jonkinlainen yhteys.

Valokuva on jännä juttu. Vaikka se ikuistaa näkymän juuri sellaisena kuin se on, asia ei kuitenkaan ole ihan niin. Tiedättekö sen tunteen, kun katsoo itsestään otettua valokuvaa, ja on ihan ihmeissään, että tuoltako minä näytän? Sama koskee koteja ja tiloja. Oma koti voi näyttää kivalta, mutta jos siitä ottaa valokuvan, alkaa huomata yhtä ja toista ylimääräistä, mikä ei näytäkään enää kuvassa niin kivalta.

Tyhjä tila näyttää kuvissa hyvältä. Vaatekaappi, jossa vaatteet roikkuvat väljästi ja kengät ovat suorissa riveissä näyttää houkuttelevalta. Astiakaappi, jossa pinojen väliin jää tyhjää tilaa näyttää seesteiseltä. Sisustuslehdissä pinnat ovat tyhjiä, lukuunottamatta tarkasti valittua katseenvangitsijaa. Jottei tila näyttäisi aivan asumattomalta, sohvankulmalla lojuu viltti huolettomasti siihen heitettynä. Lyön vetoa, että sitäkin on todellisuudessa aseteltu siihen viisi minuuttia vähintään, että vaikutelma olisi sopivalla tavalla aito.

Kun tällaista kuvavirtaa seuraa tarpeeksi kauan, alkaa varmasti näyttää siltä, että omat kaapit ovat tupaten täynnä. Koska ovathan ne (minun ainakin ovat) verrattuna noihin minimalistisiin mallikuviin. Kuitenkin epäilen, että kuvissa näkyvä seesteisyys – niin ihanalta kuin se näyttääkin – on vähän ristiriidassa todellisuuden kanssa. Elämässä tarvitsee tavaroita. Jos kotona asuu muitakin ihmisiä, ne muut vasta tavaroita tarvitsevatkin. Esimerkki omasta elämästä: muutama kukka maljakossa näyttää minusta upealta meidän leveällä, tyhjällä  ikkunalaudalla. Mutta se on haavekuva. Todellisuudessa sillä ikkunalaudalla on nyt neljä joulukalenteria ja pari lelua. Meillä asuu tyyppejä, jotka arvostavat niitä huomattavasti enemmän kuin taiteellista kukka-asetelmaa. Koska tämä on koko perheen yhteinen koti, ymmärrän että nuo kalenterit ilahduttavat muita, vaikka minun silmiini ne ovatkin vähän ylimääräistä roinaa. Annan niiden siis olla.

Se mitä tässä oikeastaan yritän sanoa, on että tyhjänkauniit säilytysratkaisut ja seesteisen tyhjät pinnat ovat usein aika kaukana siitä, mitä useimpien tavallinen arki vaatii. Oman kodin vertaaminen kuvien täydellisiin tiloihin on vähän sama, kuin vertaisi itseään muotilehtien mainoskuviin, joissa ei kuvankäsittelyn ansiosta ole todellisuudesta juuri mitään jäljellä. Siksi raivaaminen sitä varten, että koti alkaisi näyttää samalta kuin joissakin kuvissa, saattaa olla aika saavuttamaton tavoite. Kuvat voivat olla hyvää inspiraatiota, mutta vaikka sellainen väljä vaatekaappi näyttää minustakin ihanalta, tiedän että se olisi käytännössä aivan mahdoton toteuttaa.

Vaikuttaako sosiaalinen media teidän raivaamisintoonne? Vai olenko nyt ihan hakoteillä?

Raivaamisen järjestys, ja onko sillä väliä?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Olen viime aikoina seurannut kiivasta keskustelua siitä, missä järjestyksessä koti kannattaisi raivata. Konmarin nimeen vannovat haluavat noudattaa Marien lanseeraamaa järjestystä, ja sitten ihmiset jotka eivät ole systeemissä niin sisällä, ovat aloittaneet kuka mistäkin. Keskustelupalstoilla välillä kipinät sinkoilevat kun nämä koulukunnat törmäilevät toisiinsa.

Luonnollisesti minullakin on vakaa näkemys asiasta. En suoraan sanottuna usko, että järjestyksellä olisi mitään väliä, etenkään psykologisesta näkökulmasta. Sen sijaan käytännöllisestä näkökulmasta katsottuna asialla on merkitystä. Jos joku kysyisi minulta, ehdottaisin esimerkiksi tällaisia asioita:

Aloita helposta kohdasta. Jos raivattavana on paljon omaisuutta, motivaatiota parantaa, kun saa nopeasti tulosta aikaiseksi. Helppo voi tarkoittaa pientä, rajattua aluetta, vaikka yhtä hyllyä, tai sitten helppoa kategoriaa, kuten vaikka omaa sukkalaatikkoa.

Aloita näkyvästä paikasta. Jos raivaa ensimmäisenä jotain sellaista, mikä on näkyvissä, tulokset motivoivat jatkamaan. Tämän takia en välttämättä suosittele aloittamaan sieltä ulkovaraston peränurkasta, vaikka esimerkiksi jotkut ammattijärjestäjät neuvovat niin tekemään. Siinä on takana logiikka, että varastoista raivataan turhat pois, jotta sinne tulisi tilaa säilyttää tarpeellisempaa tavara, kun siirrytään kodin sisätiloihin. Mutta varastosta aloittamisen riski on siinä, että ensin huhkii tuntitolkulla, ja silti mitään muutosta ei näy missään. Kodissa on yhtä sekavaa kuin ennenkin. Se jos mikä on epärohkaisevaa. Siksi minusta kannattaa aloittaa paikasta, jonka näkee päivittäin.

Viimeinen neuvo koskee ihmisiä, jotka eivät asu yksin. Aika usein muu perhe ei välttämättä ole niin innolla mukana raivausoperaatiossa. Sen takia kannattaa aloittaa sellaisesta paikasta, joka saa olla muulta perheeltä rauhassa. Tässä suhteessa omat vaatteet on hyvä aloituskohde, koska niistä voi päättää aivan itse, eikä ole todennäköistä että muut perheen jäsenet tulisivat heti sekoittamaan uuden järjestyksen. Näinkin voi tietysti käydä, mutta pienemmällä todennäköisyydellä, kuin jokin yhteiskäytössä oleva paikka.

Kas näin. Käytännöllisyys ennen kaikkea. Minusta raivaamisesta ei pidä tehdä ollenkaan vaikeaa. Sen sijaan jos siihen rupeaa, kannattaa tehdä sillä systeemillä, jonka kokee itselleen fiksuimmaksi. Erilaisista oppaista voi saada inspiraatiota, mutta mihinkään ei kannata juuttua, jos systeemi ei tunnu omasta mielestä loogiselta, ei näihin minunkaan ohjeisiin.