Kirjoittajan arkistot:Jenni / Arkijärki

Vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu

Julkaistu , kirjoittanut
10

Vaatteiden ostolakko nousi jälleen vähäksi aikaa otsikoihin, kun Laura Frimanin kirja ostolakkovuodesta julkaistiin. Jo kirjan nimi kertoo, että tavoitteena on provosoida: Tauko, jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Viisas lukija ei provosoidu, koska jokainen järkevä ihminen tietää, ettei elämä pilaannu 12 kuukauden ostolakosta. En ole vielä lukenut kirjaa, vaikka aion sen totta kai tehdä. Kommentoin silti tätä aihetta, koska tällainen ostolakkopuhe on alkanut ärsyttää.

Taustaksi kerrottakoon, että aloitin oman ostolakon vuonna 2017. Olen siitä lähtien pitänyt yksityiskohtaista kirjanpitoa siitä, kuinka paljon uusia vaatteita vuosittain hankin ja saan. En ole ollut yhtäkään vuotta täydellisellä nollalinjalla, mutta juuri se on opettanut, että täydellinen vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu. En suosittele sitä, eikä se mielestäni ole järkevä ratkaisu muuta kuin hyvin harvoissa tilanteissa. En muuten olisi vuonna 2017 tammikuussa ikinä uskonut kirjoittavani näin. Seuraavaksi kerron, miksi ajattelen nykyisin näin.

Vaatteiden ostolakko ei ole kestävä ratkaisu, koska sitä ei voi noudattaa ikuisesti. Totta kai voisimme kaikki ruveta elämään linkolalaisittain ja paikata kalsareitamme seuraavat 80 vuotta, mutta en näe tähän välttämätöntä tarvetta. Se ei pelasta maailmaa, ei pysäytä ilmastonmuutosta eikä ratkaise tavaratulvaa kodissamme. Vaatteet ovat käyttötavaroita, jotka kuluvat. Jossain vaiheessa kulunut vaate ei enää palvele, ja on järkevää uusia se. On elämäntilanteita, jotka vaativat uusien vaatteiden hankkimista, kuten vaikka raskaus, imetys, sairastuminen, uudenlainen työ tai uusi harrastus.

Isompi ongelma, kuin se että ostaa silloin tällöin uusia vaatteita, on se että vaatteiden ostolakko on puuhastelua, joka kääntää huomion pois isommista asioista. Tarvitsemme vaatteita päivittäin, joten niihin on ehkä siitä syystä helppo kiinnittää paljon huomiota. Mutta jos ostolakkoa harrastaa nimenomaan ekologisista syistä, vaikutus on marginaalinen. Asuminen, liikenne ja ruoka ovat kerta toisensa jälkeen ne asiat, jotka asiantuntijat nostavat esiin tärkeimpinä ilmastotekoina. Mistähän johtuu, että julkisuudessa puhutaan vain lihattomasta lokakuusta, mutta en ole nähnyt kenenkään ryhtyvän vuoden kestävään vegaanihaasteeseen? Sen sijaan ostolakkoa ei lasketa ollenkaan, ellei se kestä kokonaista vuotta.

Kolmanneksi minua on ruvennut ärsyttämään näissä vaatteiden ostolakoissa, että ne ovat aina naisten projekteja. Jostain syystä naisten kuluttamiseen tartutaan hanakasti, miesten kuluttamiseen ei. Kosmetiikan mikromuovit olivat tästä hyvä esimerkki – kuorinta-aineiden mikromuovit kiellettiin, autonrenkaiden ei. Minusta on hyvä, että mikromuoveja kielletään, mutta onhan kosmetiikalla ja autonrenkailla valtava ero ongelman laajuudessa. Mistä johtuu, että yksikään mies ei ota asiakseen olla vuotta ilman uutta elektroniikkaa? Kenties teidän tuttavapiiristänne löytyy joku nainen, joka intoilee uusista televisioista, puhelimista ja äänentoistolaitteista, mutta arkikokemukseni kertoo, että tässä suhteessa vaatteiden ja elektroniikan kuluttaminen on sukupuolittunutta. Naiset huolestuvat vaateshoppailuistaan, miehet eivät stressaa elektroniikkaostoksistaan lainkaan. Kuvaavaa on, että kun Hesarissa pukeutumisestaan tarkkaa kirjaa pitävä mies kertoo, että paita kestää käyttöä alle 30 kertaa, ja että sukkiin menee kuukaudessa enemmän rahaa kuin spotify-tilaukseen, toimittaja ei sitä liiemmin ihmettele.

Minusta lakko ei ole ratkaisu, paitsi yhdessä tilanteessa, johon palaan kohta. Sen sijaan ratkaisu on tiedostava ja harkittu ostaminen. Hienosti voisi sanoa mindfulness, mutta suomen kielessä on myös hyvä sana, maltti. Täydellinen ostamattomuus ei ratkaise eko- tai tavaraongelmia. Harkittu ja tarkkaan punnittu ostaminen ratkaisee. Friman heittää, että kaikki ostavat salaa H&M:n biletoppeja hetken mielijohteesta, mutta eivät kaikki todellakaan osta. Tiedän itseni lisäksi runsaasti ihmisiä, jotka pystyvät malttamaan mielensä ja jättävät biletopin ostamatta. On jopa ihmisiä, jolle H&M:n biletopit eivät ole ollenkaan houkuttelevia.  Kuluttamisen ongelmat johtuvat pitkälti juuri noista hetken mielijohteesta ostetuista ”biletopeista” (tai mistä tahansa turhakkeesta), eivät siitä, että ostaa vuoden aikana itselleen tarpeellisia ja kestäviä vaatteita, joita käytetään vähintään sen 30 kertaa. Harkittu ja tiedostava ostaminen ei ole automaattisesti helppoa, mutta se on paljon kestävämpi ratkaisu, kuin joko-tai -jojoilu.

Jos jotain olen omia vaatehankintoja vuosia seuranneena oppinut, se on se, että mitä tarkemmin valitsee, sitä parempia valintoja tekee. Rikoin omaa (ehdottomaksi tarkoitettua) ostolakkoa heti 5 viikkoa lakon alkamisen jälkeen. Ostin outletista laadukkaan, villakankaisen kotelomekon, joka on nykyisin vaatekaappini kulmakivi. Olen pitänyt sitä monissa juhlissa, yksissä hautajaisissa, esiintyessä ja ylipäätään aina, kun pitää näyttää tyylikkäältä. Ellen liho kymmentä kiloa tai sotke mekkoa peruuttamattomasti, se palvelee minua lopun ikää. Ostin mekon, vaikka olin ”ostolakossa”, mutta sen ansiosta olen jättänyt monet muut mekot ostamatta. Lakon sijaan suosittelen yksinkertaista kirjanpitoa, johon merkitsee itselleen muistiin aivan kaikki vaatteet, jotka vuoden aikana hankkii. Kun vaatteet eivät sulaudu muiden joukkoon vaan ne ovat kaikki siinä listassa esillä vuodesta toiseen, se hillitsee ostohaluja paljon enemmän kuin ehdoton vuoden kestävä lakko, jonka jälkeen sitten hankitaan kerralla kaikki ne vaatteet, jotka olisi tarvinnut jo vuoden aikana.

Sitten lopuksi se ainoa poikkeus, jolloin ehdoton ostolakko on mielestäni hyvä ratkaisu. Jos ongelma on nimenomaan holtiton ostokäyttäytyminen, olipa kohteena sitten vaatteet tai elektroniikka, ostolakko voi olla hyvä idea. Silloin tavoitteena ei oikeastaan ole ostaa vähemmän, vaan pikemminkin opettaa itselleen uusia toimintatapoja. Omia impulsseja voi olla helpompi hallita, jos kielto on ehdoton. Silloin ei tarvitse käydä joka kerran keskustelua itsensä kanssa, että onko jokin tarpeellinen vai ei. On silti hyvä tiedostaa, että täydellistä ostolakkoa ei voi ylläpitää ikuisesti, ellei sitten ole valmis tekemään isoja myönnytyksiä monien asioiden suhteen. Ostolakko voi olla tie järkevämpiin kulutustottumuksiin, mutta mikään lopullinen ratkaisu se ei ole.

Vai mitä mieltä te olette?

Varovaisia remonttihaaveita

Julkaistu , kirjoittanut
14

Kirjoitin keväällä, mitä mieltä olen nykyisestä keittiöstämme, ja mitä siinä muuttaisin jos nyt olisin tekemässä. Kävikin niin, että pääsen miettimään näitä asioita ihan tosissaan, sillä olemme ruvenneet suunnittelemaan ensi keväälle keittiöremonttia. Tulossa on isompi urakka, päätettiin, että tehdään nyt ns. kerralla kuntoon.

Koska kiire ei ole, tässä on nyt aikaa miettiä toteutusta huolellisesti. Olen ruvennut selailemaan sisustuslehtiä sillä silmällä, että sopisiko tuollainen keittiö meille. Huomaan, että haluaisin jopa visuaalista päivitystä. Meillä on aina ollut valkoinen keittiö. Nyt olen alkanut miettiä, olisiko vaalea puu kuitenkin kivan näköinen? Tai entä maalipinta? Tai kuultolakattu puu? Tiedän että haluan vaaleaa ja yksinkertaista, mutta en enää sileää, kiiltävää valkoista pintaa, joka meillä on ollut yli 10 vuotta. Kahvattomuus oli silloin muotia, mutta enää en sitä halua. Kahva ovessa on järkevä keksintö. Ei ole sattumaa, että sitä suosittu varmasti niin kauan, kuin kaapeissa on ollut ovia. Lattiassa on ollut laminaatti, josta olen omaksi yllätyksekseni pitänyt paljon. Nykyisin kuulemma kivilaatat ovat suosittuja, mutta en välttämättä haluaisi niin kovaa lattiamateriaalia. En kyllä halua puutakaan, se on liian hankalahoitoinen. Jotain muuta, mutta mitä?

Olen miettinyt myös sitä, miten tavarat kannattaisi järjestää. Haluaisin esimerkiksi kaikki ruokatarpeet vierekkäin; sekä kylmälaitteet että kuivakaapin. Haluaisin myös astiat mahdollisimman lähelle toisiaan, mutta samalla niin ettei tiskikoneesta ole pitkä matka palauttaa tavaroita omille paikoilleen. Sähköremontin yhteydessä järjestin keittiöön sellaisen kolosen, jossa kaikki tee- ja kahvitavarat olivat yhdessä paikassa. Tämä yksityiskohta on miellyttänyt minua kovasti, jotain vastaavaa haluaisin uuteenkin keittiöön. Padat ja pannut tarvitsevat paljon lisää tilaa, samoin loputtomat viinilasivarastomme.

Teetarvikehylly on nykyisin suosikkini.

Olen huomannut, etten aina oikein ymmärrä keittiöiden uutuuksia. Olen nähnyt paljon kuvia ”aamiaiskaapeista” mutta niiden tarkoitus on jäänyt vähän hämäräksi. Mitä siellä säilytetään? Syön aamiaiseksi yleensä puuroa, eli puurohiutaleitako? Miksi aamiaiselle tehdään kokonainen kaappi? Toisaalta käytän paljon öljyjä, etikoita ja muita kastikkeita, ja niille olisi hauskaa saada hylly, jossa ne pysyisivät siististi yhdessä. Öljypullohyllykkö ei jostain syystä ole vielä löytänyt tietään sisustuslehtien sivuille. Keittokirjahylly on ollut nykyisessä keittiössä hauska yksityiskohta, mutta onko se lopulta tarpeellinen? Entä voisiko astiakaapin yhteydessä olla myös avohyllyjä, jonne kirjat voisi laittaa?

Ajatus uudesta, tilavasta keittiöstä kiehtoo kovasti. Tunnen kylläkin kulkevani aivan vastavirtaan, kun en halua pienentää vaan päinvastoin enemmän säilytystilaa. Tietysti astiat on käytävä läpi ennen kuin remontti alkaa, ja poistettava tarpeettomat joukosta. Niitä ei kuitenkaan ole kovin paljon. Pikemminkin haluaisin ostaa lisää lautasia ja laseja. Entisiä on mennyt rikki, haluaisin täydentää varastoja niiden osalta. Elän siinä vahvassa uskossa, että jossain vaiheessa voin taas järjestää isoja illallisia, jolloin kaikkea tarvitaan. Haaveilen siis keittiöstä, jossa kaikelle olisi tilaa, eikä tavaroita tarvitsisi tunkea. Yläkaapit siis todellakin asennetaan, vaikka sisustussuunnittelijat kuinka väittäisivät, että ilman yläkaappeja fiilis on ilmavampi. Yli 10 vuoden kokemuksella otan kuitenkin mieluummin säilytystilan kuin ilmavan fiiliksen.

Onko suosituksia keittiöliikkeistä? Tai onko kukaan teettänyt puusepällä sopivia kaapistoja?

Kuinka järjestää koira

Julkaistu , kirjoittanut
7

Moi, olen Jekku!

Meille tuli koira. Tai oikea ilmaisu olisi, että pitkän etsimisen, selvittelyn ja odottelun jälkeen saimme koiranpennun. Se on 8 viikkoa vanha, sileäkarvainen colliepoika. Se aiheuttaa runsaasti epäjärjestystä, siivoamista ja yöheräilyjä. Se on myöskin hyvin herttainen ollakseen koira.

Vauva-ajassa ja koiranpennun ensimmäisissä kuukausissa vaikuttaa olevan paljon samaa. Tavaroita on levällään, pissavahinkoja sattuu sinne tänne, monet normaalit jutut jäävät hoitamatta, ja uusi tulokas vaatii jatkuvaa huomiota. Mutta olen siinä uskossa ja toivossa, että jouluun mennessä helpottaa. Siinä vaiheessa koiruli on toivottavasti oppinut sisäsiistiksi, päässyt pahimman pureskeluvaiheen yli ja voimme poistaa vauvaportit ja lattiasuojat.

Vaikuttaa siltä, että meillä kävi kuitenkin hirveän hyvä tuuri tämän pienen otuksen kanssa. Se tuntuu suhtautuvan elämään rennosti, on kotiutunut nopeasti, on oppivainen ja ottanut meidät omaksi laumakseen. Se uskaltautui jo nuuhkaisemaan jopa pölynimuria, kun herkulla houkuttelin. Olisi mahdottoman kätevää, jos koira ei pitäisi imuria suurimpana vihollisenaan.

Koira on tuonut paljon järjestämistä, ja kaikki ei vielä ole löytynyt paikalleen. Mihin laitetaan ruoat, lelut, hihnat ja muut tarvikkeet? Missä pidetään kynsisakset, lääkkeet ja kakkapussit? Toistaiseksi kaikki on vähän siellä sun täällä, pieniä rutiineja on löytynyt mutta mitään kaikenkattavaa koiratarvikejärjestystä ei ole. Oletan, että sekin löytyy ennen joulua.

Joten taas on blogissa hiljaisempaa, vaikka kotona sitäkin vauhdikkaampaa. Jekku pitää huolen siitä, että vapaa-ajan ongelmia ei ole. Silloin kun se nukkuu, kirjoitan artikkelia minkä kerkeän, ja kaikki muu aika meneekin tavallisen arjen pyörittämiseen.

Onko lukijoissa koiraihmisiä? Parhaat vinkit tavaroiden säilytykseen ym. saa mieluusti jakaa kommenteissa!

Pienet neliöt, kätevä koti?

Julkaistu , kirjoittanut
16

Luin äskettäin YLEn sivuilta kolumnin, jossa toimittaja purki turhautumistaan nykyiseen minikotien trendiin. Toimittajaa ärsytti, että nykyisin on muotia hehkuttaa pikkuyksiöiden autuutta, ja samalla unohdetaan asumismukavuus täysin. Luin juttua ahmien, sillä tällainen näkökulma oli vaihteeksi todella virkistävä.

Koska asumisesta koituvat päästöt ovat yksi niistä isoimmista yksittäisen ihmisen hiilikuormaa lisäävistä asioista, tiiviit asuinneliöt ovat nousseet tapetille keinona vähentää päästöjä. Mitä vähemmän neliöitä, sitä vähemmän lämmitettävää. Toki näin onkin, mutta samalla on jäänyt huomiotta myös se, mistä YLEn jutussakin puhuttiin – pieniä asuntoja rakennetaan, koska esim. pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti kysyntää ihan millaisille asunnoille tahansa. Rakennusliikkeille on edullista myydä monta yksiötä kovalla hinnalla, kuin perheasuntoja isommilla neliöillä. Asuntoja ei suunnitella asukkaat mielessä, vaan rakentamisen kustannustehokkuus. Tutkijat ovat kritisoineet tällaista rakentamista tiukasti. Ahtautta on hurskasta perustella ilmastonäkökulmalla, mutta ellei minikoti ole aidosti oma valinta, tämä näkökulma tuntuu enemmän selittelyltä.

Kun tuulikaappia ei ole, täytyy käyttää mielikuvitusta.

Näinä ilmastoahdistuksen aikoina tuntuu suorastaan rikolliselta haaveilla suuresta asunnosta. Mutta monet lisäneliöitä tarvitsevat asiat tekevät asumisesta oikeasti paljon mukavampaa: tuulikaappi, kodinhoitohuone, kaappitila. Esimerkiksi keittiö, jossa on tila roskien kunnolliselle lajittelulle, on nykyisin harvinaisuus. Eivätkä kaikki ole minimalisteja, vaan monista on mukavaa omistaa niin paljon astioita, että voi kutsua koko suvun syömään yhdellä kertaa. Niille astioille olisi mukavaa olla paikka kaapissa. Itse haaveilen kodinhoitohuoneesta, jossa voisi esimerkiksi hoitaa koko pyykkihuollon: likapyykin säilytyksen, pesun, kuivauksen ja silittämisen. En usko, että kovin moni nauttii pyykkitelineen sijainnista keskellä olohuonetta, mutta käytännössä se on usein ainoa mahdollisuus, koska muualle ei mahdu.

Olen asunut alle 20 neliön yksiössä, jossa oli parvi. Viihdyin siinä hyvin, ja tila riitti mainiosti. Mutta asuin yksin, eivätkä sukulounaat olleet harrastukseni siihen aikaan. Yksiön pohjaratkaisu oli myös erinomainen, hukkaneliöitä ei ollut lainkaan, ja huonekalut saattoi sijoitella monin eri tavoin. Iso ikkuna toi valoa ja pieni keittiö oli yhdelle ihmiselle sopivan kokoinen. Lajittelutilaa ei tosin ollut, joten pari neliötä lisää olisi ratkaissut sen ongelman. Neliöiden tarve on kuitenkin riippuvainen elämäntilanteesta. En silti halua enää ahtautua mahdollisimman pieneen asuntoon perheeni kanssa, ellei se olisi jostain syystä aivan välttämätöntä. Haluan ympärilleni tilaa, jonne mahtuu vieraita, jossa voi pitää juhlia, ja jossa elämän arkiaskareista selviää ilman akrobatiaa. Samalla tuntuu siltä, ettei tällaista mielipidettä saisi sanoa ääneen, kun julkisuudessa ideaali menee tiivistämistä ja karsimista kohti.

Mitä mieltä te olette minikodeista? Kiinnostaisiko sellainen, vai kaipaatteko enemmän tilaa ympärille?

Kotitöiden inhokit ja suosikit

Julkaistu , kirjoittanut
7

Pesin jääkaapin, ja totesin jälleen, että siinäpä työ jota inhoan. Yritän välttää sitä viimeiseen saakka, mistä seuraa se, että usein tilanne on jo aika paha. Takarivistä löytyy aina jotain ällöttävää, ja jatkuvasti pitää tehdä vaikeita päätöksiä: kuinka vanha hillo pitää heittää pois? Ovatko nämä sipulit vielä käytettävissä vai ei? Pitääkö tämä vanhentunut maitorahka avaamattomassa pakkauksessa kaapia biojätteeseen ja sitten lajitella kansi ja purkki erikseen, vai heitänkö vain koko paketin suoraan sekajätteeseen? Hyllyjä ja vihanneslaatikoita on hankala pestä. Tavaroiden nostelu pois ja takaisin on rasittavaa. Silti tämä tuntuu välttämättömältä toimelta pari kertaa vuodessa, koska inhoan myös likaista jääkaappia, se tuntuu epähygieniseltä.

Toisaalta on myös sellaisia kotitöitä, joista oikeasti pidän, kuten pyykkihuolto. Se on mukavan yksinkertaista, siinä ei tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä. Vaatteiden lajittelu koneeseen ei vie kauaa, ja tulos on heti nähtävillä. Ripustelu on mukavaa puuhastelua, eikä minusta vaatteiden viikkaaminen kaappiinkaan ole kovin vaivalloista. Silittämisestä pidän myös, jos siihen on aikaa. Silloin yleensä kuuntelen äänikirjaa tai podcastia. Nautin sileistä vaatteista ja liinavaatteista, ja on palkitsevaa, kun työn jäljen näkee heti.

Mietin, miksi toinen työ on helppoa ja mukavaa ja toinen tuntuu ikävältä. Päätöksenteon vaikeus on yksi tärkeä asia. Mitä enemmän päätöksiä, sitä työläämmältä tehtävä tuntuu, ainakin minusta. Helpot rutiinit ovat mukavimpia, koska ne sujuvat kuin itsestään. Pidän myös siitä, että työn saa selvästi valmiiksi ja loppuun. Jääkaapin pesu on on yksittäinen tehtävä kyllä, mutta minusta tuntuu aina siltä, että heti kun sen on saanut valmiiksi, kaappi alkaa välittömästi likaantua uudelleen. Pöytäliinan kun saa silitettyä, se on sitten sileä siihen saakka, kunnes se laitetaan uudestaan pyykkiin. Sitten otetaan kaapista uusi puhdas ja sileä liina. Ei tämä taida kovin loogiselta kuulostaa, mutta tältä se minusta tuntuu.

Jääkaapin pesun lisäksi inhoan käsin tiskaamista (koska en pidä likaisesta tiskivedestä) ja arkistoimista (liikaa päätöksentekoa). Sen sijaan imuroiminen on mukavaa, ja erilaisten romulaatikoiden setviminen on hyvinkin hauskaa. Tykkään tyhjentää kokonaisen hyllyn, ja tavara kerrallaan järjestää kaiken takaisin. Hassua, että tämä sama asia muuttuu ikäväksi, kun kyseessä on jääkaappi!

Mitkä ovat teidän mieli- ja inhokkikotityöt?

Toukokuun jäljiltä hoitamatta

Julkaistu , kirjoittanut
6

Koulut alkavat viikon päästä, ja ihan vain muutama pikku juttu on kevään jäljiltä vielä hoitamatta.

  • Kuopuksen talvikengät ovat koko kesän majailleet kylpyhuoneen lattialla muovipussissa. Olen ajatellut pestä ne. En ole pessyt.
  • Toukokuussa vietettyjen synttäreiden onnittelukortit ovat läjässä ikkunalaudalla, edelleen.
  • Kuviskerhon tuotokset ovat kassissa olohuoneen lattialla.
  • Esikoisen koulukirjat ovat edelleen kopassa, vaikka kohta sinne pitäisi laittaa uudet kirjat.
  • Sohvaprojektin ylimääräiset täytteet ovat edelleen kestokassissa keskellä olohuoneen lattiaa.

Tässä näitä muutamia. Koska meillä on muuten yleissiistiä, nämä eivät varmaan satunnaisen kävijän silmiin erotu. Toiseksi olen taitava naamioimaan keskeneräisiä asioita sen näköisiksi, että ne eivät pistä silmiin. Kestokassit ovat tähän tarkoitukseen loistavia. Kun minkä tahansa asian laittaa kassiin, se alkaa näyttää siistiltä, verrattuna siihen että sama tavara oli valloillaan lattialla. Lopputulema ei kuitenkaan muutu; meillä pyörii lattioilla tavaraa, joka ei sinne kuulu.

Tällaiset epämääräiset tavarat ovat kaikkien raivausta vaativien sotkujen alku. Nimittäin jos ne ovat jossain tarpeeksi kauan, niihin tottuu. Sitten ne saavat seurakseen lisää tavaroita, joista vähitellen muodostuu tiiviitä kerroksia, joista pahimmillaan syntyy roinakasa. Tarpeeksi isoksi kasvaessaan kasan selvittäminen alkaa tuntua ylitsepääsemättömän raskaalta, joten se kasvaa entisestään. Siksi sovellan porttiteoriaa omiin tavaroihin, jotka seilaavat lattioilla ilman paikkaa. Ne on poistettava ennen kuin ne alkavat vetää puoleensa lisää tavaroita. Nähdäkseni tämä on ylipäätään kodin siisteyden kulmakivi. Epämääräisyydet on ennemmin tai myöhemmin siivottava pois.

Minulla toteutusta on haitannut perinteisen saamattomuuden ja lomafiiliksen lisäksi se, että nuo kaikki vaativat jonkinmoista ajatustyötä ja päätöksentekoa, mikä taas on tunnetusti vähän raskasta. Esimerkiksi kuvistyöt – keväällä taiteilija itse kielsi ehdottomasti niiden hävittämisen. Sen vuoksi ne ovat olleet kassissa lattialla koko kesän, mutta kertaakaan niitä ei ole katseltu, esitelty muille tai ylipäätään kiinnitetty mitään huomiota. Aika lienee kypsä niistä luopumiseen vähin äänin, mutta silti vähän mietityttää, miten asia hoidetaan tyylikkäästi. Säilyttäminen ei ole vaihtoehto, työt ovat kaikki A3-kokoa, ja parhaat on jo otettu talteen.

Talvikengät (kuten parit kumpparitkin) ovat pyörineet lattioilla, koska olen ajatellut että siistin ne myyntikuntoon ennen kuin vien vinttiin. En ole jaksanut siistiä, mutta en ole halunnut jättää työtä keskenkään. Sohvantäytteille pitäisi keksiä jokin järkevä säilytyspaikka. Onnittelukortit haluaisin säilyttää, mutta en muista mihin olen pannut edellisvuotiset, enkä halua laittaa näitä eri paikkaan. Jokaisessa näistä roikkuvista asioista on siis jotain, mikä estää suoraviivaisen suorittamisen.

Paras ja ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on mennä päättäväisesti tulta päin. Otetaan ongelma kerrallaan käsittelyyn, eikä hellitetä ennen kuin päätös on tehty, ja tavara uudella paikallaan. Luovuttaminen tai lykkääminen ei tässä ole vaihtoehto, koska ne eivät vie asiaa eteenpäin. Taidan ottaa tälle aamulle tavoitteeksi, että hoidan tunnin aikana niin monta näistä pois päiväjärjestyksestä kuin ehdin. Sillä lailla saan asioita etenemään, ja tarpeen vaatiessa pitää vaikka vähän tinkiä tavoitetasosta. Kengät vintissä likaisina on kuitenkin parempi, kuin kengät likaisina kylpyhuoneen lattialla.

Sanokaa nyt, että joku muukin on koko kesän odotellut inspiraatiota hoidella keväältä jääneitä asioita loppuun!

Kesän -21 vaateostot

Julkaistu , kirjoittanut
4

Vaatevarastoni karttui kesä-heinäkuussa, koska ostin muutamia kesävaatteita.

  • leveälahkeiset pellavahousut
  • pellavaneulospusero
  • pellavaneuloshuivi, jota voi käyttää myös eräänlaisena bolerona
  • 2 kpl alushousuja
  • 4 nilkkasukat

Sukkia lukuunottamatta kaikki vaatteet ovat peräisin Mujista. Päällysvaatteet ovat kaikki tummansinisiä ja pellavaa. Kaikelle on ollut käyttöä, paitsi sukille, koska olen käyttänyt koko kesän pelkkiä sandaaleja. Sukkaostos oli muutenkin kyseenalainen. Olimme oikeastaan kenkäkaupassa ostamassa lapsille jalkineita, kun kävi ilmi että pienellä lisäostoksella summasta saisi mukavan alennuksen. Otin sitten puolison yllytyksestä neljät sukat, sillä ajatuksella että sukkiahan aina tarvitsee. En kuitenkaan ole varma oliko se viisasta. Sukat ovat nättejä, mutta olen materiaalien suhteen niin kranttu, että saapa nähdä kuinka paljon niille lopulta tulee pitoa.

Japanilaista kätevyyttä, huivi ja jakku samassa.

Kaikki muut ostokset olivat hyviä. Housuja olen pitänyt jo parikymmentä kertaa, puseroa vähän vähemmän (helteet), mutta nyt kun on viileämpää sillekin tulee enemmän käyttöä. Tuo monikäyttöinen huivi/bolero oli sellainen vaate, jota oikeastaan ei ihan välttämättä tarvinnut, mutta jota teki mieli, niin ostin. Se on suorakaiteen muotoinen kangas, joka on taitettu pitkittäin kahtia, ja sitten ommeltu päistä vähän matkaa kiinni. Näin vaatetta voi pitää joko huivina, tai sitten levittää ja sujauttaa kädet päätyjen aukoista, jolloin siitä tulee neuletakin tapainen lämmike. Se on kevyt ja menee hyvin pieneen tilaan, ihan täydellinen monitoimivaate.

Havaitsin tänä kesänä, että oikeastaan tarvitsen jonkun siistin yläosan, jonka voisi laittaa päälle sellaisiin puolijuhlaviin tilaisuuksiin. Siis sellaisiin, mihin mekko on vähän liikaa (tai liian viileä), mutta joka kuitenkin olisi vähän enemmän kuin pelkkä tavallinen t-paita. Minulla ei oikein ole selkeää visiota siitä, että millainen tuon vaatteen pitäisi olla väriltään tai malliltaan, tiedän vain, että sellainen olisi tarpeellinen lisä vaatekaappiin. Tämä on yksi konkreettinen seuraus tarkasta ostamisesta, jota olen nyt jo monta vuotta harrastanut. Välillä tulee tällaisia selkeitä tarpeita, joihin tarvitsee jonkun täsmällisen ratkaisun. Tämä johtuu minusta siitä, että en enää ostele kaikkia kivoja vaatteita, jotka vastaan tulevat, vaan pikimminkin jätän ne ostamatta. Vanhoilla vaatteilla pärjää kyllä, mutta välillä havaitsee, että elämä tulisi helpommaksi jollain tietyllä hankinnalla. Juhlava, mutta ei liian juhlava pusero on siis ostoslistalla.

Miten teidän kesä on vaateostojen suhteen mennyt?

Miten käy, kun ei stressaa

Julkaistu , kirjoittanut
10

Teimme pienen kotimaanmatkan viikonloppuna. Ensin oli ohjelmassa sukulaislapsen ristiäiset, ja samaan reissuun yhdistettiin pari yötä hotellissa Tampereella, sekä päivä Särkänniemessä lasten ja serkkujen kanssa. Täysin tapojeni vastaisesti lähdin matkaan ilman pienintäkään pakkaustressiä. Käytin pakkaamiseen kirjaimellisesti viisi minuuttia, jonka aikana heittelin laukkuun vähän vaihtovaatteita ja hammasharjat. Ihmettelin itsekin, miten oikein onnistuin tuollaiseen suoritukseen, yleensähän olen lähdön hetkellä kireä kuin viulunkieli, koska stressaan kaikesta niin kovasti.

Toisaalta lopputulos olikin sitten kaukana täydellisestä. Olin unohtanut kaikki päähineet kotiin, vaikka sääennuste lupasi 28 astetta ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta. Kenelläkään ei ollut yöpukuja mukana, eikä myöskään hiusharjaa. Lapsille oli riittävästi vaatteita, mutta itselleni olin pakannut todella niukasti. Siis esimerkiksi vain yhden paidan kolmen päivän reissulle. Olin ottanut silmämeikinpoistoaineen, mutta en lainkaan pumpulia sen käyttämiseen. Minkäänlaisia hiustenlaittoon tarvittavia tuotteita en ollut nähnyt tarpeelliseksi pakata itseäni varten. En siis pessyt hiuksia koko matkan aikana (vaikka aihetta olisi ollut), koska en halunnut suihkun jälkeistä lättätukkaa.

Laadukas käsilaukku

Eniten harmitti lippisten puute, ja sellaiset olikin hellepäivänä lapsille ostettava. Ei mikään maailmanloppu, tosin nyt meillä jälleen pari lippistä lisää jo ennestäänkin aika kattavassa valikoimassa. Puolisolla oli pieni kampa mukana, jolla sitten selviteltiin myös pitkät tukat. Vanhemmat saivat palautetta kampauksen kohteilta. Olisi kuulemma kannattanut ottaa kunnon hiusharja mukaan, niin ei olisi repinyt päänahkaa. Itse poistin meikkejä vessapaperin avulla.

Mielestäni tämä reissu todisti kaksi asiaa: Ensinnäkin lähtöstressi syntyy ihan aiheesta, sillä tässä tuli todistettua, että jos en keskity, unohdan ihan olennaisia juttuja. Itse olisin esimerkiksi arvostanut puhdasta puseroa hikisen huvipuistopäivän jälkeen. Toisaalta kaikista unohduksista huolimatta ilmankin selvittiin. Tosin piti ostaa ne lippikset ja nyt on taas lisää tavaraa kotona, mutta eihän se maailmaa kaada. Totesimme kuitenkin yhdessä puolison kanssa, että tästä eteenpäin hän on pakkaamisen päävastaava. Lopputulos on järjestään parempi, ja stressikerroin on nolla.

Elokuu kutsuu jälleen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuoden paras kuukausi on ihan kohta käsillä, ja tuskin maltan odottaa. Kuten joka vuosi, elokuun alku kutkuttaa paljon enemmän kuin uuden vuoden vaihde. Elokuussa kaikki on mahtavaa: sää on vielä lämmin, eikä todellisesta syksystä ole vielä tietoakaan. Työt ja koulut kuitenkin alkavat, mistä pidän kovasti, sillä en ole kauhean hyvä lomailija, Minulle sopii parhaiten vankat rutiinit ja ennalta arvattava arki. Toisaalta koko syksy avautuu edessä aivan virheettömänä, ja sen lopussa häämöttää lempijuhlani joulu. Elokuu on myös lupaus omasta ajasta. Sosiaalinen kiintiöni täytyy yleensä loman aikana niin piripintaan, että pari ensimmäistä arkipäivää menee siihen, että vain nautin yksinolon ihanuudesta.

Koska en tietenkään saanut sellaista viikon kotityölomaa, josta kesän alussa haaveilin, kotiprojektit eivät ole liiemmin edenneet. Sohvatyynyjen täyttö ei ollut listalla, mutta ai että olen tyytyväinen lopputulokseen! Parvekkeen suhteen päätin, että tehty on parempi kuin täydellinen. Jätin siis rallit paikoilleen, päätin kurkata niiden alla vasta syksyllä. Sen sijaan laitoin niiden päälle eteisen vanhan kuramaton, istutin kukkalaatikot täyteen samettiruusuja, ja kannoin melkein kaikki huonekasvit parvekkeelle nauttimaan kesän lämmöstä. Vaatepinojen perkaus on edistynyt myös, joskaan ei vielä ihan loppuun asti. Olen onnistunut lahjoittamaan vanhoja lastenvaatteita runsaasti eteenpäin, ja vein Fidalle kaksi kassia aikuisten vaatteita. Tekstiilijätepussi odottaa edelleen kuskaamista, ja pieneksi jääneitä kenkiä pitäisi vielä siistiä kierrätystä varten. Elokuu on oivallinen ajankohta näidenkin viimeisten rippeiden hoitamiseen.

Tykkään tästä vihreästä somistuksesta parvekkeellani.

Tänä vuonna elokuun innostus suuntautuu vähän eri tavoin kuin ennen. Keväällä leikattu polvi on edelleen kuntoutusvaiheessa, mutta yllättäen vapaa kesäloma ei ole ollut sen kannalta otollisinta aikaa. Kun arjesta puuttuu tiukat raamit, on paljon hankalampi pitää treeniajoista kiinni. Kun suurin osa kuntoutuksesta on oman päättäväisyyden varassa, asiaa helpottaa huomattavasti, että päivät ovat ennakoitavissa. Eturistisiteen leikkauksesta kuntoutumiseen menee aina 6-9 kuukautta, minun tapauksessani luultavasti enemmänkin, sillä polvesta repesi myös sisäsivun nivelside. Kuntoutus on henkisesti aika puuduttavaa, fyysisesti välillä kivuliasta, ja sitä pitää tehdä paljon. Motivaatio on korkealla, mutta työtä on runsaasti.

Toivon, että olisin heinäkuussa voinut keskittyä väitöskirjaan kunnolla, mutta itsekurini ei riittänyt heräämään joka aamu kuudelta, jotta olisin saanut pari tuntia keskeytyksetöntä työaikaa joka aamu. Tästä voin syyttää vain itseäni, mutta oikeasti syytän kyllä juuri loman tuomaa epäsäännöllistä elämää. Herätäkseen aamulla, pitäisi mennä myös illalla ajoissa nukkumaan, mutta jostain syystä koko perheen rytmi kellahtaa aina lomilla kovin iltapainotteiseksi. Mistähän sekin johtuu? Mielessä on väitöskirjan lisäksi pari muutakin kirjoitusideaa, blogipostauksia ja vaikka mitä. Ehkä juuri siksi elokuun kutsu kaikuukin niin voimakkaana tänä vuonna, on niin paljon sellaista, mihin haluaisin päästä uppoutumaan.

Summa summarum en malta odottaa, että pääsen taas tekemään arjen ruokalistoja, teippaamaan harrastuskalenterin jääkaapin oveen ja ylipäätään nauttimaan siitä, että tiedän jokseenkin varmasti, mitä minäkin päivänä tapahtuu. Onko siellä muita yhtään samoissa fiiliksissä?

Tee-se-itse: sohvasta kuin uusi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun muutimme puolison kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin joskus vuosituhannen alkupuolella, ostimme sohvan. Etsimme siroa ja kevyttä sohvaa, mutta lopulta ostaa pamautimme ison ja muhkean jokseenkin impulsiivisesti. Sohva oli ollut huonekaluliikkeessä esillä, joten se oli edullisempi kuin suoraan tehtaalta tullut, mikä taas sopi opiskelijabudjetille mainiosti. En enää yhtään muista, mitä sohva aikanaan maksoi, mutta muistan, että se tuntui tuossa elämänvaiheessa silti kalliilta.

Sohva on palvellut erinomaisesti. Se on rakenteeltaan raskas ja siinä on isot istuin- ja selkänojan tyynyt. Sen pohjaväri on vaalea, mutta siinä on kirkkaita raitoja. Sohvaa on pidetty hyvin. Sillä syöminen on aina ollut ehdottomasti kiellettyä, niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Kun lapset olivat vauvoja, sohva oli peitetty vilteillä, jotka suojasivat mahdollisilta pukluilta ja pissoilta. Pienet tahrat on poistettu välittömästi. Niinpä liki 20 vuotta myöhemmin sohva on edelleen erittäin siisti. Ainoastaan pehmusteet olivat painuneet lyttyyn.

Tässä näkee, millainen rakenne sisätyynyissä oli. Olen ratkonut pussia vähän auki, ja tunkenut sinne lisää täytettä. Uusi vanu pyöritettiin suoraan tyynyn päälle.

Yritin selvittää, mitä tyynyjen sisusten uusiminen maksaisi, mutta tarjouksia oli vaikea saada. Selvisi kuitenkin, että kallista se olisi, joten päätin rohkeasti ratkaista ongelman tee-se-itse -menetelmällä. Ostin metritavarana myytävää, noin tuuman paksuista leikattavaa vanulevyä, sekä pussillisen irtovanua, josta saattoi nyhtää kourallisia. Sitten otin sohvatyynyjen sisuspussit esiin, ja aloin kieputtaa vanulevyä niiden ympärille. Muutamiin kohtiin, jotka olivat erityisen lommolla, tungin irtovanua alkuperäisen vanun sisälle. Sitä varten piti hieman ratkoa auki sisemmän pussin saumaa, ja sitten harsia se takaisin kiinni, mutta vaivannäkö kannatti, koska tyynyt pullistuivat sillä lailla uutta vastaaviksi. Kieputettuani vanulevyä muutaman kerroksen tyynyn ympärille, muotoilin saksilla vanun kulmien mukaan, ja sitten alkoikin vaikein osio, nimittäin tyynyjen tunkeminen takaisin päällisten sisään. Koska tyynyt olivat nyt huomattavasti suuremmat kuin aluksi, tämä oli erittäin työläs ja hikinen prosessi. Meillä oli sisällä hellelukemat jo valmiiksi, ja paksujen tyynyjen kanssa taistelu sai hien virtaamaan noroina.

Vasemmalla litistynyt, oikealla uudelleen täyttämäni istuintyyny.

Vaivannäkö kuitenkin kannatti, koska sohva on taas kuin uusi, ja kunnostukselle tuli hintaa alle 80 euroa. Vanu maksoi 5.90€/metri, ja ostin sitä yhteensä 12 metriä. Laskin, että aikaa meni yhteensä noin kolme tuntia kaikkineen päivineen. Sanoisin että kannatti, koska lopputuloksesta ei pysty sanomaan, kuka sen on tehnyt, mitä vai artesaani. Useimmiten luotan ammattilaisiin, mutta tällä kertaa homma oli helpompaa, nopeampaa ja ehdottomasti todella paljon halvempaa tehdä itse.