Hyvän keittiön ominaisuudet

Kaverini on suunnittelemassa täydellistä keittiöremonttia, ja teki hauskan kysymyksen: mihin valintoihini olen nykyisessä keittiössä tyytyväinen, tai mitä suosittelisin? Asia jäi pyörimään mieleeni, koska olen alkanut salaa haaveilla keittiöremontista itsekin. Olemme asuneet tässä nykyisessä asunnossa yli 10 vuotta. Keittiö on yhtä vanha. Se ostettiin Puustellista, ja suunnittelussa käytettiin ammattilaista apuna. Kymmenessä vuodessa käytön jäljet kuitenkin näkyvät niin pinnoilla kuin tasoillakin. Myös tuolloin tehdyistä ratkaisuista osa on osoittautunut hyviksi, osa taas epäkäytännöllisiksi. Aloinkin miettiä, mitä tekisin nyt toisin?

Keittiössä on tiettyjä juttuja, joista tykkään edelleen. Melkein kaikkien käyttöastioiden paikat ovat kädenojennuksen päästä tiskikoneesta, mikä on mielestäni olennaista. Samoin pidän kovasti vetolaatikoista alakaappien tilalla. Ne parantavat käytettävyyttä merkittävästi. Induktioliesi on mielestäni tosi hyvä, samoin valitsisin edelleen yhtä ison tiskialtaan sekä hanan, jonka pään saa vedettyä ulos ravintolakeittiöiden tyyliin. Se helpottaa etenkin isojen astioiden tiskaamista kovasti. Yleisesti ottaen pidän myös keittiöön valitsemistani neutraaleista väreistä (valkoinen, harmaa, tammi) ja lattian huolettomasta laminaatista, vaikka muualla kodissa onkin parketti.

Kymmenessä vuodessa on kuitenkin huomannut monta asiaa, jotka nyt tekisin toisin. Tässä tärkeimmät:

  • Yläkaapistojen asennus alemmaksi
  • Oviin ja laatikoihin vetimet
  • Kaapistot kattoon asti
  • Lisää tilaa kattiloille, vielä enemmän laskutilaa

Eniten minua rassaa se, että meidän yläkaapit ovat liian korkealla. Haluaisin ne selvästi alemmas. En enää muista, miksi ne asennettiin siihen korkeuteen kuin ne asennettiin, mutta nyt korjaisin asian. Meillä on pomppusalvat ovissa, ja laatikoissa on sormille kourut. Jos nyt valitsisin, en ottaisi pomppusalpoja enää. Kahvaton ovirivi näyttää tyylikkäältä ja eleettömältä, mutta oven pinta ei kestä kymmentä vuotta jatkuvaa kosketusta. Kourujen tilalle ottaisin myös kahvat, sillä kourut keräävät kaikenlaista tahmaa ja likaa, ja niiden putsaaminen on hankalaa.

Säilytystilan taas maksimoisin. Viimeksi kuuntelin liikaa suunnittelijan visiota, nyt viittaisin kintaalla visuaalisuudelle ja maksimoisin käytännöllisyyden. Kenties avokeittiö näyttää ”ilmavammalta”, kun katonrajassa on tyhjää tilaa, mutta onhan sen nyt hirveän epäkäytännöllistä. Jos minulla olisi kaappitilaa kattoon saakka, saisin piiloon kaiken sen tavaran, jonka nyt olen nostanut yläkaappien päälle, ja lisäksi ne säästyisivät siltä rasvamömmöltä. Minulla on paljon astioita, joita käytetään harvoin mutta joista en aio luopua, kuten vaikkapa ne sata viinilasia. Niitä kaikkia tarvitaan, kunhan korona hellittää, mutta olisi kiva että niille olisi kaapissa paikka.

Miettisin myös tarkemmin, millaisia astioita minulla on ja kuinka paljon, ja miettisin säilytystilat siitä lähtökohdasta. Yrittäisin saada entistä enemmän laskutilaa etenkin lieden ympärille, sillä sitä tarvitaan ruoanlaitossa. Olen lukenut, että ravintolakeittiöissä jokaisella kokilla on noin puolen metrin pätkä ”omaa tilaa”, jossa työt tehdään. En ole keittiössä niin pro, että pärjäisin tuolla määrällä. On kaikenlaisia asioita, joita haluan pitää jatkuvasti pöytätasolla, kuten hedelmät, öljyt ja muutamat kodinkoneet, ja näiden lisäksi pitäisi olla vielä tasoa käytettäväksi ruoanlaittoa varten.

Lopuksi vahtisin sekä suunnittelijaa että remontin tekijöitä kuin haukka. Viimeksi luotin liikaa, ja niinpä suunnittelijalta oli jäänyt pari pikkujuttua huomaamatta, jotka kuitenkin vaikuttivat keittiön toteutukseen niin, ettei siitä lopulta tullut ihan kaikkia yksityiskohtia myöten sellainen kuin oltiin ajateltu. Sama kävi tekijöiden kanssa, ja jouduin riitelemään keittiöfirman kanssa siitä, mitä tehdään jos työn jälki ei olekaan priimaa. On ärsyttävää, että ammattilaisiin ei voi aina luottaa sataprosenttisesti, mutta olen kantapään kautta oppinut, että vain tuttuihin tekijöihin voi. Jos tekijänä on tuntemattomia, on parempi kytätä työmaalla päivittäin, ja vahtia että kaikki menee kerralla oikein.

Yhtä asiaa en ole osannut ratkaista: mikä olisi paras tapa säilyttää kuivaruokatarpeet? Olen kokeillut kaikkea: perinteisiä hyllyjä, korkeaa apteekinkaappia sekä ulosvedettäviä matalia laatikoita. Mikään näistä ei mielestäni ole kauhean hyvä ratkaisu. Hyllyjen uumeniin katoaa vaikka mitä. Apteekinkaappi puolestaan on minusta hankala käsitellä, ja ylempiä hyllyjä on vaikea käyttää. Nykyisin minulla on ulosvedettävät laatikot, mikä on tähänastisista ratkaisuista toimivin, mutta koen että kaappiin jää hukkatilaa. Kertokaa siis, mikä teidän mielestänne on paras ratkaisu? Millä systeemillä tavarat ovat helposti saatavilla, ja tila tehokkaassa käytössä?

6 thoughts on “Hyvän keittiön ominaisuudet

  1. Minulla on iso osa kuivatavaroista laatikossa tason alapuolella. Toimii hyvin. Joitain esim. kahvi ja tee on kaapissa ja yhdessä yläkaapissa on varasto. Sinne jemmaan jos ostan kaurahiutaleita kaksi pakettia. Toinen käyttöön ja toinen odottamaan.

    • Jotain tällaista olen vähän ajatellut. Nyt on kaappi jossa vetolaatikot, mutta kunnon vetolaatikot voisi olla hyvät.

  2. Onko se ammattikeittiön tila n. puoli metriä omaa tilaa? Kun minun mielestä se on n. metri. Itse pärjään hyvin metrillä: Siinä voi jo leipoa. Työtavoissa on eroja: ammattikeittiössä tehdään usein annos valmiiksiosin esivalmistetuista tuotteista, Kotona tehdään useimmin ruokaa alusta loppuun isolle porukalle. Se merkitsee sitä, että tarvitaan enemmän ja erilaista tilaa. Nykyisin uusissa kerrostaloasunnoissa yleinen malli, että keittiön ainoat työtasot ovat lyhyet 40-50 cm tasot lieden molemmin puolin, on liian vähän ruuan valmistukseen saati leipomiseen. Nykykeittiössäni on työtilaa ja kaappeja, liikaakin, mutta jääkaapin kätisyys on väärä ja tiskikone ei ole optimaalisella paikalla.Otan aika monta askelta ruokaa valmistaessani.

    • Voi se olla metrikin. Muistikuva saattaa heittää. Työtilaksi se kyllä riittääkin hyvin, mutta kotikeittiössä on kaikkea säilytettävää. Minulla ei olisi mahdollisuutta nostaa leivänpaahdinta kaappiin joka käytön jälkeen, enkä varmaan jaksaisi sitä tehdäkään, mutta ravintolassa ei ole näitä ongelmia.

  3. Meillä on juuri keittiö valmistumassa ja toivossa eletään että oisi hyvä. Edellisen asunnon keittiö oli todella tilava, hieman haastava muodoltaan tosin ja sen suunnittelu oli onnistunut (ei meidän tekemä, vaan muutettiin asuntoon kun keittiö oli n. 10 vuotta vanha ja käytettiin sitä itse 12 vuotta, sen jälkeen kulunut aika näkyi ovissa, mutta muuten keittiö oli yllättävänkin hyvässä kunnossa). Ainut ”moka” vanhassa keittiössä oli ap-koneen ja kylmälaitteen sijainti vierekkäin ja petsilakatut puutasot eivät olleet myöskään helpoin siistinä pidettävä (hellan vieressä oli onneksi kivitaso ja allastaso oli kunnon ruostumaton terästaso).

    Uuden keittiön kanssa ongelma oli pienempi tila (tosin ”helpompi” eli perus suorakaide yhdessä ikkunalle ja ovella) jonne piti saada mahtumaan se unelmien keittiö plus tiukka aikataulupaine (keittiöremontin tarve ja laajuus tuli yllätyksenä asbestilöydöksen jälkeen). Aloitettiin leikkimällä Ikean suunnitteluongelmalla ja etätavattiin parin firman suunnittelijat ja saatiin suunnitelmat. Valitettavasti keittiösuunnittelijoilla ei ollut suurta visiota (tai parempaa kuin meidän oma), joten päädyttiin käyttämään omaa (ja tekemään keittiö itse Ikean kaapeista). Nyt kun keittiö on loppusilausta vaille valmis olen ihan älyttömän tyytyväinen visuaalisesti ja laadullisesti (työn laatu, mies tekee kaikki yksityiskohdat ihan älyttömällä pieteetillä). Koska keittiösuunnitelma ja tilaus tehtiin hiukkasen kiireellä yön pimeinä tunteina, tuli kaappien sisustuksiin muutoksia jo rakentamisen aikana, mutta näistä ei kauheasti tarvitse stressata, kun on laitettu vaan uutta tilausta Ikeaan ja palautetaan tarpeettomat osat.

    Mitä hyvässä keittiössä sitten on tärkeää (meille). Kivitaso hellan viereen on ehdoton. Iso Stalan teräsallas ja rosterinen allastaso on jotain mistä en luovu, joten nämä tuli uuteenkin keittiöön. Työtasoa on liian vähän, mutta sille ei oikein voi tilan rajoitteet huomioiden mitään (priorisoitiin kaappitila), vanhassakin keittiössä oli varsin vähän tasoa, joten tiedän että sen kanssa pärjää (tässä on itse asiassa vähän enemmän vapaata taso kun vanhassa, kun työpöydällä majailleita koneita saa kaappiin piiloon). Side-by-side jääkaappipakastin oli ärsyttävän pieni meidän perheelle, joten nyt on luksusta kun käytössä on korkea pakastin ja jääkaappi. Tiskikoneen ja altaan sijoittelun asettin viemärilliitäntä, mutta nyt kylmäkoneet ja liesi on näistä optimaalisesti sijoiteltuna ”kolmioon”. Ulosvedettävä hana ois ollut mahtava, mutta ei haluttu alkaa taloyhtiön kanssa kanssa aiheesta vääntämään, joten nyt on vain korkealla juoksuputkella varustettu hana. En ollut ajatellut että hiljentimet saranoissa ja laatikoissa olisi kivat, mutta näissä Ikean versioissa sellaiset tuli ja on tosi jees. Oviin ehdottomasti kahvat (tai nupit, vetimet on ehdottomat), mutta mahdollisimman suoraviivaiset (vanhassa oli maailman ärsyttävimmät putsattavat, joten sellaisia ei ikinä). Alakaapistoissa on laatikostoja ja yläkaapit otettiin mahdollisimman korkeat (visuaalisesti 60cm kaapit olisi olleet nätimmät, mutta säilytystilan puolesta päädyttiin korkeampiin). Se on vielä mysteeri miten astiat asettuvat uuteen keittiöön, vaatii aikamoista ajatustyötä keksiä hyvä säilytysjärjestys kun edellisen keittiön järjestys muovautui optimaaliseksi yli 10 vuoden aikana. Saapahan nähdä…

    • En ole koskaan kuullut kivitasosta! Mahtoiko olla kovinkin kallis tai hankala asentaa? Mitä kiveä se on?

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.