Vaatteiden ostolakko nousi jälleen vähäksi aikaa otsikoihin, kun Laura Frimanin kirja ostolakkovuodesta julkaistiin. Jo kirjan nimi kertoo, että tavoitteena on provosoida: Tauko, jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Viisas lukija ei provosoidu, koska jokainen järkevä ihminen tietää, ettei elämä pilaannu 12 kuukauden ostolakosta. En ole vielä lukenut kirjaa, vaikka aion sen totta kai tehdä. Kommentoin silti tätä aihetta, koska tällainen ostolakkopuhe on alkanut ärsyttää.
Taustaksi kerrottakoon, että aloitin oman ostolakon vuonna 2017. Olen siitä lähtien pitänyt yksityiskohtaista kirjanpitoa siitä, kuinka paljon uusia vaatteita vuosittain hankin ja saan. En ole ollut yhtäkään vuotta täydellisellä nollalinjalla, mutta juuri se on opettanut, että täydellinen vaatteiden ostolakko ei ole ratkaisu. En suosittele sitä, eikä se mielestäni ole järkevä ratkaisu muuta kuin hyvin harvoissa tilanteissa. En muuten olisi vuonna 2017 tammikuussa ikinä uskonut kirjoittavani näin. Seuraavaksi kerron, miksi ajattelen nykyisin näin.
Vaatteiden ostolakko ei ole kestävä ratkaisu, koska sitä ei voi noudattaa ikuisesti. Totta kai voisimme kaikki ruveta elämään linkolalaisittain ja paikata kalsareitamme seuraavat 80 vuotta, mutta en näe tähän välttämätöntä tarvetta. Se ei pelasta maailmaa, ei pysäytä ilmastonmuutosta eikä ratkaise tavaratulvaa kodissamme. Vaatteet ovat käyttötavaroita, jotka kuluvat. Jossain vaiheessa kulunut vaate ei enää palvele, ja on järkevää uusia se. On elämäntilanteita, jotka vaativat uusien vaatteiden hankkimista, kuten vaikka raskaus, imetys, sairastuminen, uudenlainen työ tai uusi harrastus.
Isompi ongelma, kuin se että ostaa silloin tällöin uusia vaatteita, on se että vaatteiden ostolakko on puuhastelua, joka kääntää huomion pois isommista asioista. Tarvitsemme vaatteita päivittäin, joten niihin on ehkä siitä syystä helppo kiinnittää paljon huomiota. Mutta jos ostolakkoa harrastaa nimenomaan ekologisista syistä, vaikutus on marginaalinen. Asuminen, liikenne ja ruoka ovat kerta toisensa jälkeen ne asiat, jotka asiantuntijat nostavat esiin tärkeimpinä ilmastotekoina. Mistähän johtuu, että julkisuudessa puhutaan vain lihattomasta lokakuusta, mutta en ole nähnyt kenenkään ryhtyvän vuoden kestävään vegaanihaasteeseen? Sen sijaan ostolakkoa ei lasketa ollenkaan, ellei se kestä kokonaista vuotta.
Kolmanneksi minua on ruvennut ärsyttämään näissä vaatteiden ostolakoissa, että ne ovat aina naisten projekteja. Jostain syystä naisten kuluttamiseen tartutaan hanakasti, miesten kuluttamiseen ei. Kosmetiikan mikromuovit olivat tästä hyvä esimerkki – kuorinta-aineiden mikromuovit kiellettiin, autonrenkaiden ei. Minusta on hyvä, että mikromuoveja kielletään, mutta onhan kosmetiikalla ja autonrenkailla valtava ero ongelman laajuudessa. Mistä johtuu, että yksikään mies ei ota asiakseen olla vuotta ilman uutta elektroniikkaa? Kenties teidän tuttavapiiristänne löytyy joku nainen, joka intoilee uusista televisioista, puhelimista ja äänentoistolaitteista, mutta arkikokemukseni kertoo, että tässä suhteessa vaatteiden ja elektroniikan kuluttaminen on sukupuolittunutta. Naiset huolestuvat vaateshoppailuistaan, miehet eivät stressaa elektroniikkaostoksistaan lainkaan. Kuvaavaa on, että kun Hesarissa pukeutumisestaan tarkkaa kirjaa pitävä mies kertoo, että paita kestää käyttöä alle 30 kertaa, ja että sukkiin menee kuukaudessa enemmän rahaa kuin spotify-tilaukseen, toimittaja ei sitä liiemmin ihmettele.
Minusta lakko ei ole ratkaisu, paitsi yhdessä tilanteessa, johon palaan kohta. Sen sijaan ratkaisu on tiedostava ja harkittu ostaminen. Hienosti voisi sanoa mindfulness, mutta suomen kielessä on myös hyvä sana, maltti. Täydellinen ostamattomuus ei ratkaise eko- tai tavaraongelmia. Harkittu ja tarkkaan punnittu ostaminen ratkaisee. Friman heittää, että kaikki ostavat salaa H&M:n biletoppeja hetken mielijohteesta, mutta eivät kaikki todellakaan osta. Tiedän itseni lisäksi runsaasti ihmisiä, jotka pystyvät malttamaan mielensä ja jättävät biletopin ostamatta. On jopa ihmisiä, jolle H&M:n biletopit eivät ole ollenkaan houkuttelevia. Kuluttamisen ongelmat johtuvat pitkälti juuri noista hetken mielijohteesta ostetuista ”biletopeista” (tai mistä tahansa turhakkeesta), eivät siitä, että ostaa vuoden aikana itselleen tarpeellisia ja kestäviä vaatteita, joita käytetään vähintään sen 30 kertaa. Harkittu ja tiedostava ostaminen ei ole automaattisesti helppoa, mutta se on paljon kestävämpi ratkaisu, kuin joko-tai -jojoilu.
Jos jotain olen omia vaatehankintoja vuosia seuranneena oppinut, se on se, että mitä tarkemmin valitsee, sitä parempia valintoja tekee. Rikoin omaa (ehdottomaksi tarkoitettua) ostolakkoa heti 5 viikkoa lakon alkamisen jälkeen. Ostin outletista laadukkaan, villakankaisen kotelomekon, joka on nykyisin vaatekaappini kulmakivi. Olen pitänyt sitä monissa juhlissa, yksissä hautajaisissa, esiintyessä ja ylipäätään aina, kun pitää näyttää tyylikkäältä. Ellen liho kymmentä kiloa tai sotke mekkoa peruuttamattomasti, se palvelee minua lopun ikää. Ostin mekon, vaikka olin ”ostolakossa”, mutta sen ansiosta olen jättänyt monet muut mekot ostamatta. Lakon sijaan suosittelen yksinkertaista kirjanpitoa, johon merkitsee itselleen muistiin aivan kaikki vaatteet, jotka vuoden aikana hankkii. Kun vaatteet eivät sulaudu muiden joukkoon vaan ne ovat kaikki siinä listassa esillä vuodesta toiseen, se hillitsee ostohaluja paljon enemmän kuin ehdoton vuoden kestävä lakko, jonka jälkeen sitten hankitaan kerralla kaikki ne vaatteet, jotka olisi tarvinnut jo vuoden aikana.
Sitten lopuksi se ainoa poikkeus, jolloin ehdoton ostolakko on mielestäni hyvä ratkaisu. Jos ongelma on nimenomaan holtiton ostokäyttäytyminen, olipa kohteena sitten vaatteet tai elektroniikka, ostolakko voi olla hyvä idea. Silloin tavoitteena ei oikeastaan ole ostaa vähemmän, vaan pikemminkin opettaa itselleen uusia toimintatapoja. Omia impulsseja voi olla helpompi hallita, jos kielto on ehdoton. Silloin ei tarvitse käydä joka kerran keskustelua itsensä kanssa, että onko jokin tarpeellinen vai ei. On silti hyvä tiedostaa, että täydellistä ostolakkoa ei voi ylläpitää ikuisesti, ellei sitten ole valmis tekemään isoja myönnytyksiä monien asioiden suhteen. Ostolakko voi olla tie järkevämpiin kulutustottumuksiin, mutta mikään lopullinen ratkaisu se ei ole.
Vai mitä mieltä te olette?
Mielenkiintoista, että provosoiduit noin kovasti kirjasta, jota et ole lukenut. Toivon, että palaat aiheeseen luettuasi kirjan. Itse olen lukenut (kuunnellut) kirjan ja huomaan tarpeen puolustaa kirjaa / Lauraa. Se ei ehkä ole kirjoitettu sellaisesta näkökulmasta, kuin ajattelet. Tai ehkä voi olla niinkin, että ostolakko on sinulle jo niin nähty juttu, että olet kyllästynyt aiheeseen, etkä kirjasta saa mitään uusia ajatuksia irti. Itse luulen, että ”kuplan ulkopuolella” on todella paljon väkeä, joka ostelee niitä toppeja. Siksi kaikki keinot kiinnittää asiaan huomiota ovat mielestäni tarpeen, vaikka maailma ei sillä pelastuisikaan. Ainakin vaatteiden valmistajien työolot ja kohtelu ansaitsevat tulla esiin mahdollisimman monelta suunnalta.
Ostolakko ei selvästi ollut ratkaisu sinulle, mutta osaatko sanoa mitä sillä yritit ratkaista? Itse kokeilen ostolakkoa ainakin vuoden loppuun (aloitin elokuussa) ja koitan päästä juurikin tavan vuoksi ostamisesta eroon ja käyttöä omistamilleni vaatteille. Osa on myös rahallinen säästö, mutta huomaan, ettei se ainakaan omalla kohdalla ole se motivaattori. Ehkä opin harkintaa. Ehkä en. Mutta kokeilematta en voi tietää.
Voin kertoa heti, mitä ostolakolla itse aikanaan tavoittelin. Sen voi lukea täältä http://arkijarki.net/vuosi-ilman-uusia-vaatteita/
jonotan kirjaa parhaillaan kirjastosta ja mietin mielenkiinnolla, millainen se on, mitä siinä käsitellään.
En itse varsinaisesti ole minimalisti, mutta vaatekaappini on pienehkö, en juurikaan pidä vaatteiden ostamisesta, enkä osta niitä hetken mielijohteesta, en lohduksi enkä turhaan. Noin kahdesti vuodessa (syksyllä ja keväällä), käyn läpi vaatekaappini tilanteen, alennan kuluneet vaatteet koti- ja ulkoilukäyttöön, poistan kaikkein kuluneimmat kokonaan ja ostan tilalle uutta. Ostoslistallani on yleensä sarja alusvaatteita, noin kolme paitaa työkäyttöön, yksi alaosa työkäyttöön. Neuleet selviävät yleensä useamman kauden verran, samoin alaosat, niitä ei tarvitse joka kerta uusia; kengät ovat ostolinjassani pieni poikkeus, koska paljasjalkakengät saattavat kulua puhki, niitä pitää uusia tarpeen mukaan.
Kuvittelen tässä vaiheessa lukevani kirjaa siitä näkökulmasta, että tutustun ihmiseen jonka vaatekaapissa on viisikymmentä valkoista teepaitaa ja joka-aamuinen riesa: mitä pukis päälleen. Haluan tutustua toisenlaiseen vaatekaappinäkökulmaan, toisenlaiseen ajatteluun ja samalla ihmetellä, että mikä siinä vaatteiden ostamattomuudessa muka olisi niin vaikeaa 🙂
Toivon voivani vielä oppia huoltamaan vaatekaappiani paremmin ja tekemään laadukkaampia, pidempään palvelevia vaatehankintoja.
Minäkin jonotan! Jonotan myös Anniina Nurmen Rakastan ja vihaan vaatteita. Sekin kiinnostaa kovasti. Nämä kirjanpitovuodet ovat opettaneet paljon vaatteista ja kyllä itsestänikin. Olen tunnistanut vaaranpaikkoja, jotka aiemmin saivat minut ostamaan turhaa ja liikaa, mutta jotka nykyisin osaan jo kiertää hyvin. Hinta oli aiemmin minulle liian tärkeä, mutta nykyisin en enää osta alesta, paitsi tietyin poikkeuksin (ks seuraava postaus). Sen sijaan vaatevarasto on nykyisin sellainen, että yleensä löydän mieluista päällepantavaa, ja siitä olen tyytyväinen. Tosin vaatteita on minulla edelleen paljon, ehkä liikaakin, mutta toisaalta nyt on se tilanne, että kaikki on käytössä.
Tiedätkö, olen viimeaikoina potenut samaa ärtymystä siitä, että ostolakot ja kulutuskritiikki jotenkin osuvat ns. naisten kuluttamiseen.
Aihe on alkanut häiritä kun tajusin kuinka ison skaalan ero on juurikin kosmetiikka tuotteiden aiheuttamat mikromuovi päästöt vs. maalit/auton renkaat. Kosmetiikka toki kielletään ja siitä puhutaan, mutta paljon isompaan ongelmaan ei tartuta lainkaan. Muutenkin sama tuntuu toistuvan mies-naiskuluttamisen jakolinjalla. ja skaala täysin unohtuu näistä puhuttaessa. Tai ainakin siltä useasti vaikuttaa.
Olen aika samaa mieltä siitä, ettei ostolakko ole pysyvä ratkaisu, tai ainakin se vaatii pysyvänä elämäntapana sellaista extreme-meininkiä, ettei siihen kovin moni kykene.
Mä olen pitänyt kirjaa ihan kaikista vaateostoistani ainakin kuusi tai seitsemän vuotta ja siinä on ollut se hyöty, että hutiostokset ovat vähentyneet minimiin ja vaatteisiin kuluva raha on tullut näkyväksi. Ja kun kaiken merkkaa ylös, se saa harkitsemaan tarkemmin ostaako tarpeeseen vai huvikseen.
Luin tuon Laura Frimanin kirjan ja vaikka (tai ehkä juuri siksi) hän edustaakin aivan erilaista kuluttamisen tapaa suhteessa vaatteisiin, tykkäsin tosi kovasti. Hän osaa kirjoittaa ihanan itseironisesti ja ei-tiukkapipoisesti ja kirja nauratti sekä sai ajattelemaan, siihen komboon ei moni pysty.
Olen aika samaa mieltä siitä, ettei ostolakko ole pysyvä ratkaisu, tai ainakin se vaatii pysyvänä elämäntapana sellaista extreme-meininkiä, ettei siihen kovin moni kykene.
Mä olen pitänyt kirjaa ihan kaikista vaateostoistani ainakin kuusi vuotta ja kun kaiken merkkaa ylös, se saa harkitsemaan tarkemmin ostaako tarpeeseen vai huvikseen.
Luin tuon Laura Frimanin kirjan ja vaikka (tai ehkä juuri siksi) hän edustaakin aivan erilaista kuluttamisen tapaa suhteessa vaatteisiin, tykkäsin tosi kovasti. Hän osaa kirjoittaa ihanan itseironisesti ja ei-tiukkapipoisesti ja kirja nauratti sekä sai ajattelemaan, siihen komboon ei moni pysty.
Siihen ei montaa kasvoa kykene. Ja se on tietyllä tavalla väärin, koska me kulutamme tämän maailman resursseja koko ajan. Kierrätys on ok, mutta auttaako se loputtomasti? Joskus käy se hetki, että se resurssi loppuu. Mitä sitten? Me tuskin näemme sitä tilannetta elämässä, mutta entä meidän lapset ja lapsenlapset? Näkevätköhän he, mihin tämä yli suuri kulutusjuhla johtaa? Jos ostaa tarpeeseen, se on tietysti hyvä juttu. Mun tarkoitus on minimoida elämässä kaikki, jopa matkailu ulkomaille. Viikko sitten päätin, että lähden Nyssessä Haukiluomaan ja odotin sitä päivää kuin kuuta nousevaa! Vaikka kysymys olikin vain kävelystä Kyöstin pysäkille, hyppääminen kasiin ja Haukiluomaan matkailu tunnin ajan, kävelin sieltä Ylöjärvelle ja tutkin mitä mainioimmat reitit Harjun ulkoilureitillä aina Julkujärvelle asti. Siis se oli uskomattoman nautinnollista, enkä ole stressannut yhtään, koska hyvin usein tuollaiset pakettimatkat ovat iloisia siihen asti, kunnes luottokorttiyhtiö lähettää laskun ja mä pääsin matkalle neljällä eurolla. Ja sekin raha meni nolliin, kun äiti lainasi rajatonta Nysse-korttiaan, kun ei ole sitä sinä päivänä tarvinnut. Kävelin kaikkiaan 20 kilometriä eilen ja en malta odottaa, koska pääsen sinne seuraavan kerron ensi viikolla. Toivon kovasti, että kyseinen asenne yleistyisi, sillä frugalismi säästää paljon rahaa 🙂
Olen frugalisti ja ostolakossa. En osta enää mitään, mitä en tarvitse. Juttelin juuri viime viikolla bussikuskin kanssa muun muassa kestävästä kehityksestä, ylikuluttamisesta ja halun sekä tarpeen erosta. Olimme yksiselitteisesti sitä mieltä, että kaikkea voi haluta, mutta tarpeeton lentää viikon kuluessa roskalavalle, pöytälaatikkoon tai kirpputorille.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että elämän tulisi olla askeettista, ja vaikka minun ja bussikuskin kanssa saa olla eri mieltä, Marja oli oikein kätevä mielipiteissään. Jos puhelin kestää neljä vuotta toimivana, miksi kiirehtiä Black Friday -alennusmyynneille? Miksei voisi nauttia pesukoneestakin niin kauan kuin se toimii? Oma pyykkää jo 10 vuotta, kuskilla 20.
Olen lakannut ostamasta vaatteita. Ne vaatteet, jotka enää ostan, tulevat paikkaamaan vuosissa kulahtaneita yksiköitä esim. rei’illä. Kun ei shoppaile muotia, ei ole mitään tarvetta pysyä kärryilläkään nykymuodista, tai mite ne ns. Jonesit ostavat heti kun uutuus saapuu markkinoille. Kun ei näe edes mainontaa, niin rahaa säästyy kaiken aikaa.
Vaikka kuljen 3 vuotta vanhoissa paidoissa, kukaan ei ole vielä sanonut, että ne olisivat vanhoja.
Kohtuuteen pyrkiminen on tavoitteena hankalammin hahmotettava ja muutenkin ehkä hankala konsepti eikä se kuulosta kovin raflaavalta. Ehdottomuudessa taitaa olla jotain ihmismieleen vetoavaa.
Sekasyöjän elämää lihaton kuukausi muuttaa selvästi – tyypillinen sekasyöjä syönee lihaa vähintään viikoittain – jopa useita kertoja päivässä, jolloin tottumuksiin (ostaminen, maku, ruoanlaitto) voi tulla isokin muutos. Sen sijaan monilla varmaan tulee luonnostaankin kuukausia, joina ei vaatteita osteta.