Huono minimalisti matkustaa

Minimalismi ei kerta kaikkiaan ole minua varten. En osaa sitä enkä nauti siitä. Tämä käy etenkin ilmi matkoilla, sillä pakatessa yritän aina jostain syystä soveltaa minimalismin oppeja, ja aina yhtä huonolla menestyksellä.

Olimme viikon perhelomalla Islannissa. (Islantia voin suositella lämpimästi – luonto on henkeäsalpaavan kaunis ja kaikki puhuvat täydellistä englantia.) Kohde oli tosiaankin hieno, mutta vaati monipuolisia varusteita. Säätila vaihteli reippaasta sadekelistä porottavaan aurinkoon. Aktiviteetit sisälsivät niin uimista, ratsastusta kuin kaupunkilomailuakin. Etukäteen oli varoitettu, että siellä sitten palelee herkästi, joten lämmintä piti pakata mukaan.

Jo pakatessa kävi ilmi, että en edes haluaisi olla minimalisti. Mutta aliostajataipumukseni yhdistettynä saamaattomuuteen ovat johtaneet siihen, että käytännössä minulta puuttuu monia ulkovaatteita, joille olisi ihan oikeaa tarvetta. Olen siis minimalisti laiskuuttani. Onnistuin sentään hankkimaan fleece-takin ennen matkaa (se onkin ensimmäinen laatuaan vaatekaapissani), mutta olisin kipeästi kaivannut myös hyviä, säänkestäviä jalkineita sekä kunnollista kuoritakkia. Hieman kateellisena katselin, kuinka puoliso silmäili täydellisiä vaatevalikoimaan ja noukki vaikeuksitta matkalaukkuun itseään miellyttävimmät vaihtoehdot. Minulla ei ollut valinnanvaraa, vaan päinvastoin sain pähkäillä, mitkä käytettävissä olevasta kapeasta valikoimasta täyttäisi vaaditut kriteerit edes suurin piirtein. Tässä kävi taas ilmi, että oikeasti olen optimalisti. En tarvitse valinnanvaraa esimerkiksi värin suhteen, mutta haluaisin, että kaapista löytyy sopiva ja hyvä vaate kaikkiin tilanteisiin. Yksi erittäin hyvä vaihtoehto riittää. Nyt oli tarjolla useampia epäoptimaalisia vaihtoehtoja, mikä turhautti ja hermostutti suuresti.

Jostain syystä yritän kuitenkin aina pakata etenkin itselleni mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Lapset eivät joudu kärsimään, heille kyllä osaan pakata kamppeet kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Mutta en tiedä mikä ihmeen minimalismi-into minuun iskee oman matkalaukun kohdalla. Alan säästellä ihan ihmeellisissä asioissa. Esimerkiksi kosmetiikassa: alan miettiä, tarvitsenko nyt kuitenkaan oikeasti mitään erityistä naamarasvaa tai käsirasvaa, mistään monimutkaisemmasta puhumattakaan. Lopulta pakkaan mukaan sekalaisia näytepakkauksia ja ajattelen että väliäkö tuolla. Paikan päällä, kun tuuli/aurinko/pakkanen/viima/muu outo olosuhde on ahavoittanut koko naaman ja yritän suunnilleen pestä meikkiä pois hotellisampoolla, kadun lähdön minimalismipuuskaa katkerasti. Jos ihoni oikuttelee kotimaassakin, niin loogisesti voisi arvella näin käyvän myös muualla. Voin myös kertoa, että hiusten pesu uimahallin saippualla ilman hoitoainetta ei ole resepti ihanan pehmeisiin kutreihin.

Näistä esimerkeistä vedän sen johtopäätöksen, että minimalismi ei ole minua varten. Sellainen, että yksi vaate tai tavara ajaisi monta käyttötarkoitusta ei kiehdo minua. Siis kyllä niin toimeen tulee, mutta samalla joutuu tekemään kompromisseja. Jos tavaroiden vähäisyys on itselle tärkeä arvo, niin silloin ymmärrän monikäyttöisyyden hyvin. Mutta huomaan, että minulle tärkeämpää on se, että esine täydellisesti tai ainakin erittäin hyvin omassa tarkoituksessaan. Toisaalta huomaan myös, että vaikka itse ensin ajattelisin pärjääväni vähemmällä, puolessa välissä reissua alkaa kuitenkin harmittaa, kun jotain puuttuu. Tietenkin yleensä ilmankin pärjää – mutta en haluaisi vain pärjätä, vaan nauttia myös.

Kotiin palattuani päätin, että nyt saa pihistely riittää. Istun alas ja teen listan niistä vaatteista, joita oikeasti tarvitsen (kengät, sukkia ja ulkotakki nyt ainakin) ja sitten aktiivisesti yritän sellaiset itselleni löytää, oli ostolakko tai ei. Tyytyminen on ok, jos vaikka väri ei ole se kaikista mieluisin, mutta ei ole järkeä kulkea märin varpain vain siksi, ettei periaatteesta halua ostaa kunnollisia kurakelin kenkiä. Samalla päätin myös, että seuraavan kerran kun lähden reissuun, en yritä pärjätä mahdollisimman vähällä, ellei sitten tarkoitus ole liikkua mahdollisimman kevyin kantamuksin. Mutta jos mennään lentokoneella ja autolla, ei ole mitään järkeä ruveta säästelemään siinä, ottaako kosmetiikkaa 100g enemmän vai vähemmän. Sen sijaan on aiheellista panostaa kunnollisiin matkapakkauksiin, jotka voin täyttää niillä omilla luottotuotteilla.

Tällaista opin tällä matkalla! Jos lukijoissa on todellisia minimalistimatkailijoita, olisi kiva kuulla, miten te saatte homman toimimaan! Ja muut hyvät pakkausvinkit otetaan myös ilolla vastaan!

Kuinka monta pyyhettä on tarpeeksi?

Tämä on jatkoa edelliselle kirjoitukselle. Välillä törmää otsikon kysymykseen: kuinka monta kappaletta jotakin tavaraa tarvitaan joko yhdelle tai useammalle henkilölle? Tässä kysymyksessä tuntuu olevan yleensä takana se, kuinka pieneen määrään tavaroiden lukumäärän voi supistaa. Laskukaavoja on monia erilaisia. Esimerkiksi pyyhkeissä kaikista minimalistisin versio on kaksi pyyhettä yhdelle ihmiselle: yksi käyttöön ja yksi pesuun. Vähän väljemmin tulkiten voi ajatella vielä näiden lisäksi pari lisää mahdollisia vieraita varten.

Vaatteiden määrää puolestaan lasketaan usein viikonpäivien mukaan, esimerkiksi alusvaatteita ja sukkia yksi puhdas setti jokaiselle päivälle. Astioita taas niin monelle kuin voi ajatella, että yhtä aikaa on syöjiäkin. Näissä laskukaavoissa on oma ideansa, mutta ne eivät yleensä ota huomioon poikkeustapauksia, vaan ne on suunniteltu optimaaliselle elämälle. Esimerkiksi jos harrastaa urheilua, tarvitsee luultavasti tavallisten lisäksi treenipyyhkeitä. Kun laittaa ruokaa, on ainakin minusta mukavaa, ettei ruoanlaitto häiriinny, vaikka kaikki ei olisikaan puhtaana sillä hetkellä. Esimerkiksi siksi on kätevää, kun astioita on yli minimin. Mutta kuinka laskea täsmällinen määrä, johon asti vähentää?

Ehdotan erilaista lähestymistapaa. Jos tavaralle on tilaa ja järkevä paikka, sen voi ihan hyvin säästää. Lukumäärien laskemisen sijaan voi päättää, että tämän verran tilaa tälle tavaralle on omassa kodissa sopivasti. Jos laatikossa on tilaa useammalle kuin kahdelle pyyhkeelle, miksi ei säilyttäisi enempää?  En tiedä kuinka monta pyyhettä omistan. Tiedän kuitenkin kaksi asiaa: ne eivät koskaan lopu kesken, vaikka lapselle iskisi mahatauti, tulisi yllätysvieraita yökylään tai vaikka en jaksaisi pestä pyykkiä pariin viikkoon. Toiseksi ne kaikki mahtuvat pyyhehyllykköön, joka on kylpyhuoneessa.

Myönnän, että hyllykkö on tällä hetkellä hiukan liian täynnä, siellä on ehkä yksi tai kaksi pyyhettä liikaa, jotta käyttäminen olisi optimaalista. Mutta mihin karsisin järkevästi 1-2 pyyhettä? Niiden kuskaaminen eläinsuojaan olisi mielestäni turha vaiva hyötyyn nähden. Kierrätyskeskukseen vieminen olisi dumppaamista. Paljon järkevämpää on käyttää itse pyyhkeet loppuun, ja tehdä niistä sitten rättejä, kun ne alkavat hiutua puhki. Tilaongelma ratkeaa vähitellen itsestään, jos en itse tuo hyllyille jostain lisää täytettä.

Aavistuksen liian täysi hylly on kuitenkin yhdentekevä yksityiskohta arjen toimivuuden kannalta. Mikään ei pursuile yli, kaikki pysyy järjestyksessä. Sen sijaan pari pyyhettä per nenä olisi meidän perheessä liian vähän. Tämä liittyy taas siihen mistä edellisessäkin kirjoituksessa puhuin, eli siihen että varaudun mieluiten ennalta kaikenlaiseen. En esimerkiksi halua olla riippuvainen siitä, että pesisin pyykkiä täsmällisin väliajoin.

Luulisin, että useimmilla meistä on lopulta aika hyvä näppituntuma siitä, mikä määrä on sopivasti. Sehän on tietenkin kaikilla eri – meille sopii runsaampi määrä, mutta joku muu voi hyvin tulla toimeen kahdella kappaleella. Myös tästä syystä on minusta vähän vaarallista mennä toisen puolesta arvioimaan, kuinka monta on oikea määrä. Ihmisten elämäntilanteet  ovat niin erilaisia. Jos tuntuu siltä, että esimerkiksi juuri pyyhkeitä on turhan paljon, voi vähentää vähitellen ja katsoo, millainen määrä tuntuu sopivalta.

Ja nyt minua tietenkin kiinnostaa, mikä on sopiva määrä pyyhkeitä teillä? Kaksi per henkilö, vai paljon enemmän? Vai oletko koskaan edes laskenut? (Minä en ole.)

Minimalismillakin on hintansa

Mietiskelin jälleen kerran, mikä on sopiva määrä tavaraa. Tuli siinä mieleen, että sekä minimalismissa että isommassa määrässä tavaraa on omat kustannuksensa, mutta ne ovat luonteeltaan erilaiset.

Useimmille lienee tuttua sellainen ajattelu, että mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän se sitoo säilytystilaa ja sitä kautta myös rahaa. Kärjistetyin esimerkki on ulkopuolinen varasto, jolloin ihminen maksaa siitä, että saa säilyttää omistamiaan tavaroita jossain, vaikkevat ne edes ole käytössä. Eli silloin maksetaan ihan pelkästä omistamisen ilosta. Mutta sama toimii myös kotona. Mitä enemmän huoneistoon on ahdettu omaisuutta, sitä vähemmän siellä on tilaa liikkua ja olla. Hyllyllä oleva tavara vie aina tilaa joltakin toiselta esineeltä.

Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, että vähäisen tavaramäärän kääntöpuolena on työ? Tämä tuli mieleen kun silitin niitä tyynynliinoja. Meidän perhe pärjäisi noin puolella tai jopa kolmasosalla siitä määrästä, joka tyynynliinoja tällä hetkellä on. Tiedättehän systeemin – yhdet pesussa, yhdet käytössä ja yhdet varalla. Mutta jos käytössä olisi näin vähäinen määrä, saisin olla silittämässä joka viikko. Tai jos omistaisin vain kolme sukkaparia, pystyisin kyllä elämään niin, mutta saisin pyykätä sukkia joka toinen päivä. Sama koskee melkein kaikkia käyttöesineitä.

Tietenkin voidaan argumentoida, että yhden tyynynliinan silittämiseen menee tietty aika, ja jos liinoja on enemmän, tuo aika kertaantuu liinojen lukumäärällä. Että kokonaismäärässä vähemmän tyynynliinoja tarkoittaa vähemmän työtä. Mutta minulla onkin mielessäni työn tiheys. Itselleni on luontevampaa lykätä jotain työtä muutama viikko, ja käyttää siihen sitten kerralla vähän enemmän aikaa, kuin pilkkoa sama työ pieniin osiin ja tehdä joka päivä vähäsen. Itse asiassa epäilen, että loppujen lopuksi aikaa saattaisi näin pieniin paloihin pilkottuna mennä lopulta kokonaismäärässäkin enemmän. Työvälineet täytyy ottaa esille, siivota lopuksi pois, ja esimerkiksi vaatteet viikata hyllyyn. Työhön menee oikeasti aina vähän enemmän aikaa kuin se itse suoritus. Kirjoitin tästä jo monta vuotta sitten, ja tämä pitää edelleen paikkansa. 20 tyynynliinaa laittaa paikalleen samassa ajassa kuin 2, mutta kahden liinan jokaviikkoinen kierrättäminen pyykkiin, silitykseen ja kaappiin taitaa lopulta viedä enemmän aikaa, kuin tuo 20 liinan systeemi.

Oikeasti tuo ajasta puhuminen on vähän hiusten halkomista, sillä kyse lienee muutamista minuuteista. Mutta psykologinen puoli on ainakin minulla tärkeämpi. En millään jaksaisi ruveta niin tiheään tahtiin. Kerran kuussa rupeaminen vaatii itsekuria paljon vähemmän kuin kerran viikossa tai kerran päivässä rupeaminen. Tässä palataan siihen perusaiheeseen, joka leimaa vähän kaikkia kirjoituksiani. En ole minimalisti enkä maksimalisti, olen optimalisti. Olennaista on hahmottaa se itselle sopivin määrä tavaraa, joka ei ole ylenpalttisesti tai liikaa, muttei myöskään liian vähän siihen nähden, kuinka paljon on valmis näkemään vaivaa.

Tämän kirjoituksen pointtina on oikeastaan se, että myös minimalismilla on hintansa, ja se on jatkuva työ ja ylläpito, eli viime kädessä se rupeaminen. Halusin nostaa tämän esiin, sillä usein isot määrät tavaraa nähdään automaattisesti huonona. Mutta asiat ovat harvoin mustavalkoisia.

Mitä mieltä olette? Millaisia kustannuksia näette suurella/pienellä tavaramäärällä?

Erään seikkailijattaren minimalistinen omaisuus

Muuan ystävistäni luonnehtii olevansa moderni kiertolainen. Muutaman viime vuoden aikana hän on muuttanut Suomesta ulkomaille, matkustellut vähän väliä ja asunut useassa asunnossa – välillä yksin, välillä kimppakämpissä ja välillä ihan vaan kavereiden nurkissa. Juuri nyt hän on väliaikaisesti Suomessa (vaikka kyllä risteileekin jatkuvasti eri mantereille ja takaisin) ja sain loistavan tilaisuuden jututtaa häntä siitä, miten matkalaukkuelämä käytännössä tapahtuu. Tässä on esimerkki funktionaalisesta minimalismista, eli siitä että omaisuus on karsittu minimiin mutta ensisijaisesti siksi, että se on käytännön sanelema ratkaisu.

Kaverini, kutsutaan häntä vaikka Seikkailijattareksi (mitä osuvin nimitys, voin vakuuttaa) kertoo, että kaikki alkoi oikeastaan avioerosta muutama vuosi sitten, jolloin hän asui vielä Suomessa ihan tavanomaisessa kodissa. Eron jälkeen hän myi suurimman osan omaisuudestaan kirpputorilla tai lahjoitti muuten vaan pois. Käytännössä hän siis luopui kaikista kirjoista, huonekaluista, astioista ja suurimmasta osasta vaatteita. Jäljelle jäi vain parhaat ja tärkeimmät tavarat, jotka eivät juuri tilaa vie. Sitten Seikkailijatar suuntasi maailmalle.

”Eron jälkeen tuntui fyysisestikin siltä, että hartioilta oli nostettu valtava taakka. Tavaroista luopuminen noudatteli tätä samaa linjaa: tähtäsin kevyeen oloon ja elämiseen.”

Sittemmin suhtautuminen materiaan on muuttunut entistä mutkattomammaksi ja minimalistiseksi. Tällä hetkellä koko käyttöomaisuus mahtuu kahteen suurehkoon matkalaukkuun. Niiden lisäksi Suomessa on säilytyksessä kuusi pahvilaatikkoa,  joissa on lähinnä lapsuusmuistoja ja muuta sellaista pysyvää tavaraa, joista edes maailmaa kiertävä Seikkalijatar ei halua kokonaan luopua. Lisäksi kaksi taulua on eräällä ystävällä päivähoidossa odottamassa mahdollista pysyvämpää asuinpaikkaa tulevaisuudessa.

Mitä maailmalla sitten kulkee mukana? Etupäässä kuulemma vaatteita. Mutta on muutamia muitakin tavaroita. Tietokone, laturi, kännykkä. Kaksi kirjaa, joihin hän palaa aina uudestaan ja uudestaan. Käytännölliset pienet toimistotarvikkeet. Kosmetiikkaa, lääkkeitä ja muuta henkilökohtaista. Sekä tietysti nippu tärkeitä oman elämän dokumentteja kuten todistuksia.

”Suhtautuminen tavaraan on muuttunut: mitä vähemmän ja kevyempää, sen parempi. Olen nähnyt ihmisiä samassa elämäntilanteessa, ja voi olla todella hankalaa jos takertuu joka ikiseen esineeseen.”

Minua kiinnostaa kovasti, millainen filosofia kaverillani on vaatteiden suhteen. Käy ilmi että vaatevarasto on hioutunut äärimmäisen toimivaksi. Olennaista on (ja tätä todella ihailen), että joka tilanteeseen on olemassa asianmukainen vaatetus. Tähän tietysti vaikuttaa mm. se, että työ ei vaadi hirveän formaalia pukeutumista. Mutta suurimmaksi osaksi garderobista löytyy jotain soveliasta kaikkin tilaisuuksiin sekä työhön että vapaa-aikaan.

Yksittäisten vaatteiden lukumäärä on käytännön syistä rajattu. Farkkuja on noin kolmet, mekkoja muutama, yksi jakkupuku; kenkäpareja on kumisaappaat mukaanluettuna alle kymmenen. Tässä voidaan luultavasti puhua vaatevarastosta, joka käsittää konkreettisesti alle 100 kappaletta. Jotta kokonaisuus pysyisi toimivana, se vaatii jatkuvasti pientä säätöä. Jos jokin vaate ei saa riittävästi käyttöä, se pannaan kiertoon, vaikka olisi ihan kivakin. Jos uusia tarpeita ilmenee, niihin hankitaan sopiva varustus. Samoin kuluneita uusitaan säännöllisesti, sillä vaikka vaatevarasto onkin pieni, ei silti ole tarvetta näyttää resuiselta. Vaatteiden ei kuitenkaan tarvitse olla uusia – Seikkailijatar ei vierasta kirppareita, eikä kavereilta saatuja vaatteita.

”Jos ostan jotain, niin luovun jostain. Todennäköisesi olen luopunut edellisestä vaatteesta ennen kuin ostan uuden.”

Lentävä elämäntyyli on hionut käsimatkatavarat huippuunsa. Kaikki kosmetiikkapakkaukset ovat pieniä, jotta ne läpäisevät kenttien turvatarkastukset ongelmitta. Poikkeuksen tekee vartalovoide, jota ei kannata kuljettaa mukana ollenkaan. On yksinkertaisempaa ostaa paikanpäältä edullinen ja reilun kokoinen markettituote, jonka kuluttaa samalla reissulla tai jättää isäntäväelle loppuunkäytettäväksi.

Toinen vinkki liittyy tärkeisiin dokumentteihin. Niitä kannattaa säilyttää sekä sähköisessä että paperimuodossa, ja lisäksi kopioita monessa eri paikassa. Eli alkuperäisistä on olemassa paperikopiot ja sähköiset kopiot on tallennettu pilveen, mutta lisäksi Seikkailijatar lähettää sähköiset kopiot aina itselleen sähköpostilla. Tavoitteena on varmistaa, että esimerkiksi tietyt terveyteen liittyvät dokumentit löytyvät jossain muodossa aina, vaikka matkalaukku katoaisi tai varastettaisiin.

Toisaalta kaikkea ei tarvitse printata. Lähtöselvityksen voi tehdä itse kännykällä. Passi taas kannattaa kuljettaa ja säilyttää aina samassa paikassa, niin ei koskaan tule paniikkia onko se mukana vai ei.

”Olen alkanut ottaa mukaan myös oman tyhjän juomapullon, jonka täytän lentoaseman vedellä. Juotavaa on koko ajan tarpeeksi eikä tarvitse juoksuttaa lentoemäntiä.”

Oli todella kiinnostavaa päästä kurkistamaan, kuinka todellinen Seikkailijatar elää – eli mitä sitä oikeasti kuljettaa mukanaan silloin, kun omaisuus mahtuu matkalaukkuun ja kotipaikka voi vaihtua lyhyelläkin varoitusajalla. Ihailen tuollaista joustavuuden ja käytännöllisyyden yhdistelmää suuresti. Voin muuten kertoa, että ennen kuin näin tämän ystävän käyvän nukkumaan, en ollut koskaan nähnyt kenenkään oikeasti käyttävän unimaskia. Kuvittelin tähän saakka, että niitä pidetään vain amerikkalaisissa elokuvissa. Mutta olin väärässä, tuo itselleni täysin eksoottinen esine on kuulemma korvatulppien kera avain hyviin uniin, nukahtipa sitten missä päin maailmaa tahansa. Aina oppii uutta!

Paljas ja valkoinen

Luitteko viimeisintä Kuukausiliitettä? Siinä esiteltiin koti, joka meni valkoisessa askeettisuudessaan aika äärimmäisyyksiin. Paljaat betoniset lattiat, muutama harkittu design-klassikko siellä täällä. Ymmärrän kyllä tuollaisen estetiikan päälle, vaikka en omaan kotiini sellaista haluaisikaan. Tajuan myös, että noihinkin kuviin kotia oli varmasti vielä viimeistelty ja stailattu, niin että kaikki ylimääräiset irtoesineet oli piilotettu jonnekin. Silti vastaavia kuvia katsoessa tekee mieli huudella käytännöllisiä kysymyksiä: mutta missä on hammastahna ja vessapaperi? Eikö teillä ole sateenvarjoja tai kumisaappaita? Kai teillä jossain on kännykän laturi? 

Meillä ei kotona hirveästi harrasteta koriste-esineitä. Taidetta on, samoin designia, mutta jälkimmäisellä on aina käytännöllinen funktio. Maljakoissa pidetään kukkia ja kulhoissa hedelmiä. Alessin härveleillä tehdään ruokaa. Lamput valaisetvat, tuoleilla istutaan. Sen sijaan esillä ei ole taidetta lukuunottamatta mitään, joka olisi vain katseltavaksi tarkoitettu. Yksi iso syy tähän on se, että muutakin tavaraa on ihan riittävästi. Jos esillä olisi vielä jotain sälää vain katseltavana, luulen että tavaransietokykyni ylittyisi.

Siitä syystä ymmärrän, miksi minimalismi ja jopa askeettisuus kiehtoo. Sellaisessa kodissa tulee epäilemättä erittäin seesteinen olo. Mutta miten nämä käytännön kysymykset on ratkaistu? Nimittäin ainakin minulta seesteisyys karisee, jos tavaroille ei ole kunnon säilytystiloja.

Sama seesteisyyden hakeminen liittyy varmaan myös pelkistettyihin värimaailmoihin. Välillä etenkin netissä ja sisustuslehdissä törmää asuntoihin, joissa on käytetty värejä harkitun minimalistisesti. On pelkkää valkoista, mustaa ja ehkä yksi räväkkä piristeväri kuten keltainen tai oranssi tai turkoosi. Sellainen linjakkuus on tavallaan rauhoittavaa, joskin kääntöpuolena voi olla jopa tylsyys. Näissä visuaalisesti äärimmäisen virtaviivaisissa kodeissa tulee kyllä vähän samanlaisia aatoksia mieleen kuin hyvin minimalistisissakin. Mitä jos esineet eivät sovikaan värimaailmaan, meneekö se sitten jotenkin pilalle? Jos joku tuokin väärän värisiä kukkia tuliaisiksi? Entä mitä tehdään kirjoille, lehdille, levyille ynnä muille tavaroille, jotka eivät suostu noudattamaan mitään tiettyä värimaailmaa…? Minulle tuollaiset tiukat rajaukset eivät sopisi, koska en halua stressata siitä meneekö sisustus pilalle jos jätän jonkun vaatteen tuolin selkänojalle.

Kaikki tietysti sisustavat mielensä mukaan. Minä taidan olla tässäkin asiassa sellainen keskitien kulkija. Haluan selkeyttä ja tarkoituksenmukaisuutta, mutta en halua tehdä elämästäni vaikeaa karsimalla liikaa. Tykkään valkoisista seinistä ja valkoisista kaapeista, mutta meiltä löytyy paljon muitakin värejä. Tosin niin kauan kun olohuoneen vakiovarusteena on pyykinkuivausteline, sisustuksella hifistely on muutenkin turha toivo.

Oletteko enemmän valkoisen vai värien ystäviä? Ja muuttaisitteko siihen betonilattia-asuntoon, jos tilaisuus tulisi?