Kirjoittajan arkistot:Jenni / Arkijärki

Onko sisustaminen vaikeaa?

Julkaistu , kirjoittanut
3

Olen pohdiskellut paljon sisustamista. Hesarissa oli juuri tv:stä tutun sisustussuunnittelijan haastattelu, joka oli minusta varsin ärsyttävä. Suunnittelija tuntui ajattelevan, että vähän kaikenlainen sisustaminen on huonoa, sillä osansa saivat niin vaaleat värit, Alvar Aalto, perinteet, tunnetut nimet ja kaikki muutkin. Minulle jäi epäselväksi, mikä sitten olisi hänen mielestään ollut sitä hyvää sisustamista, paitsi ehkä sellainen, mitä kenelläkään muulla ei ole. Sitten luin eräästä blogista mielenkiintoisen kirjoituksen, jossa tuskailtiin sitä, että sisustamiselle on hirveä kynnys, kun kaikkien muiden kodit näyttävät aina paljon paremmilta kuin oma. Että sisustaminen on vaikeaa, mutta samaan aikaan tuntuu siltä, että kaikkien pitäisi sitä jotenkin ”luonnostaan” osata.

Minähän en tunnetusti pidä itseäni minään sisustajana. Sisustaminen harrastuksena on suunnilleen yhtä vieras ajatus, kuin shoppailu harrastuksena. Tämä lienee temperamenttiin liittyvä kysymys myös, sillä en ole helposti kyllästyvää sorttia. Ajatus siitä, että ostaa ostaa sohvan loppuelämäksi on ihan luonteva. En ole koskaan varsinaisesti kyllästynyt sisustukseemme, sitä on muutettu pikemminkin käytännöllisyyden tarpeista lähtien, tai sitten elämäntilanteen muuttuessa. Tästä huolimatta meillä on omasta mielestäni hyvin kaunis koti. Pidän kaikista huonekaluista, pidän tunnelmasta, pidän tyylistä, joka meillä on. Mutta meillä näyttää aika erilaiselta, kuin sisustuslehtien kodeissa, ja hyvin erilaiselta kuin somen ”influenssereilla”.

Kahdeksan erilaista ruukkua, muovia, keramiikkaa, ja sitten tuo foliosysteemi; neljää eri väriä ja tietysti jokaisessa eri näköinen kasvi. Eikä suunnittelun hiventäkään. Ihan hyvä, tällä mennään.

Olen miettinyt, miksi olen niin tyytyväinen kotiimme, vaikka en olekaan sitä erityisen päämäärätietoisesti sisustanut, enkä aihetta harrastanut. Luulen, että siihen on useampikin syy. Ensinnäkin minulla on selkeä maku (ja hyväksi onneksi puolisolla on melko samanlainen). Tiedän, minkälaisista asioista tykkään, ja mistä taas en. Pidän esimerkiksi: 30-, 40- ja 50-luvuista, käsityöstä, käytännöllisyydestä, taiteesta, puusta, huonekasveista, valkoisista seinistä ja selkeydestä. Sen sijaan en pidä ultramodernista muotoilusta, yksivärisyydestä, muovista, jäljitelmistä enkä beigestä. Lyhyesti sanottuna minun on helppo sanoa, onko jokin esine omasta mielestäni ruma vai kaunis. Toiseksi en oikeastaan piittaa lainkaan siitä, ovatko nämä tykkäämäni asiat muodissa vai eivät, tai sisustaako joku muu samaan tyyliin. Sisustuslehtien kuvia on hauska selailla, mutta en muista, että olisin koskaan kokenut kotikateutta niitä katsellessa. Meillä näyttää erilaiselta kuin lehdissä tai blogeissa, mutta mielestäni niin pitää ollakin. Oman kodin pitää näyttää juuri sellaiselta, kuin itse tahtoo.

Kolmanneksi uskon vakaasti siihen, että mikä tahansa sisustus näyttää hyvältä, jos kaikki ylimääräiset tavarat ja sotkut on siivottu pois silmistä. Katsokaa huviksenne niitä sisustuslehtien kuvia, ja pankaa merkille montako takkia roikkuu eteisen naulakossa. Lyön vetoa, että korkeintaan kolme, vaikka asunnossa majailisi viisihenkinen perhe. Näyttää kuvassa hyvältä, mutta ei ole realismia. Neljäs syy tyytyväisyyteeni lienee perfektionismin puute sisustuksen suhteen. Katson tässä paraikaa ikkunalaudalle, jossa kahdeksan huonekasvia seisoo rivissä, jokainen erilaisessa ruukussa. Tällainen sekamelska lienee sisustusfanaatikon painajainen, mutta minua asia ei liiemmin häiritse. Siis tiedostan toki, että olisihan kokonaisuus tyylikkäämpi, jos ruukkuja ei olisi ihan noin montaa sorttia, mutta asia on minusta niin vähäpätöinen, etten jaksa tehdä sille mitään.

Pidän siitä, että kodissa on kerroksia ja tarinoita. Tämä olikin ainoa asia, josta oli Hesarin haastattelun kanssa samaa mieltä. Toki tämä on vain minun mielipiteeni, mutta arvelen että jos sisustaa huoneen kerralla alusta loppuun, se edustaa helposti juuri tämän hetken trendejä, jotka sitten parin vuoden päästä alkavat näyttää aikansa eläneiltä. Sitten ehkä hiipii se kyllästyminen, ja mieli vaihtaa koko homma taas johonkin uuteen. Etenkin silloin, jos lähtökohtana ei ole ollut oma, vakaa maku, vaan on tavoiteltu jotain somessa nähtyä kuvaa. Sen sijaan jos sisustus rakentuu hissukseen vuosien varrella, niin että päällekkäin on uutta ja vanhaa, lopputulos on luontevampi. Huonekalut alkavat mukautua toisiinsa, kun uusien hankintojen on sovittava niihin, mitä kotona jo on. Hankinnoissa auttaa, jos tietää mistä tykkää, ja sitten on tyytyväinen siihen.

Ei ole mikään rikos käyttää ammattilaista apuna. Arkkitehti tai suunnittelija osaa katsoa mittasuhteita, värejä ja materiaaleja eri silmin kuin maallikko. Heillä on ymmärrystä visuaalisille lainalaisuuksille, ja kokemusta toimivista ratkaisuista. Sellaista tietotaitoa kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Minäkin olen tehnyt niin etenkin silloin, kun tiloista pitäisi saada toimivia kokonaisuuksia. Parhaiten yhteistyö toimii mielestäni silloin, kun itsellä on jonkinlainen visio toivotusta lopputuloksesta, ja juuri se oma näkemys siitä, millainen tyyli miellyttää silmää eniten. Sähköremontin yhteydessä remontoimme eteisen. Sinne oli huutokaupasta ostettu massiivinen ja vanha vaatekaappi, joka mahtui yhteen ainoaan nurkkaan. Rakastan sitä kaappia, mutta en olisi osannut suunnitella sen ympärille sopivia hyllyjä ja yläkaappeja ilman ammattilaisen apua. Sisustussuunnittelja osasi piirtää kaapin ympärille toimivan ja kauniin kokonaisuuden, kun minä olin ensin kertonut, mitä tavaroita siellä pitäisi mahtua säilyttämään.

Jos sisustaminen aiheuttaa paineita, neuvoni olisi selvittää ensin, millainen on oma maku, ja sitten pysytellä ylpeästi siinä. Jos se on Marimekko, Alvar Aalto ja Festivo-sarja, niin sitten on, sanoipa tv:stä tuttu guru mitä tahansa. Jos se on kulta ja krumeluuri, niin hyvä! Jos se on vaaleasti sävy sävyyn, niin yhtä hyvä! Olennaisintahan on, että kodissaan viihtyy itse. Neuvoisin myös lopettamaan sisustuslehtien selailun ja poistumaan somesta, mikäli ne aiheuttavat niitä paineita. Tämä ratkaisu on sitä paitsi ilmainen. Mistä ei tiedä, siitä ei kärsi! Yleensä en kyllä anna sisustusneuvoja, sillä kuten sanottu, en ole mikään sisustaja.

Tunnistaako joku näitä sisustamiseen liittyviä paineita, vai oletteko trendeistä yhtä autuaan tietämättömiä kuin minä?

Jouluväen kaksi ryhmää

Julkaistu , kirjoittanut
5

Olen huomannut, että joulunviettäjiä on kahta porukkaa: niitä, jotka aloittavat aikaisin, hankkivat kuusen jo joulukuun alkupäivinä ja sitten korjaavat joulun pois viimeistään Tapaninpäivänä. Sitten on niitä, jotka koristelevat vasta joulun alla, ja jatkavat joulunviettoa Loppiaiseen asti. Kuulun itse tähän jälkimmäiseen ryhmään. Tykkään joulun alussa fiilistellä joulun odotusta, mutta esimerkiksi kuusen hankin aina vasta paria päivää ennen joulua. Osittain tähän liittyy se, että en halua laittaa koristeita esille, ennen kuin kunnon siivous on tehty, ja sitä taas ei voi tehdä ennen kuin lähellä joulua. Toisaalta haluan nauttia välipäivät joulutunnelmasta, ja juuri siitä että on siistiä ja kaunista.

Tänä vuonna olen jotenkin aivan erityisesti tykännyt tästä joulunajasta. Kuusi on kaunis, koristeet nättejä ja olen nauttinut tästä kaikesta kovasti, etenkin nyt kun olemme olosuhteista johtuen viettäneet koko joululoman kotona omalla porukalla. Pistän ensimmäiseksi aamulla kuuseen valot, sytytän tähdet ja sitten hissuttelen hämärässä teetä juoden ja pipareita syöden.

joulukranssi ovessa

Nyt on kuitenkin viimeinen päivä ennen kuin koulut ja työt alkavat, ja tänään on pakko meidänkin kerätä joulu pois. Vähän kyllä käy sääliksi, mutta toisaalta pitkitetty joulukaan ei ole kiva. Kun joulu alkaa sekoittua arkeen, sen tunnelma laimenee, eikä se ole tavoitteeni. Tiedän, että huomenna olo on reipas ja raikas, kun kuusi on korjattu pois ja tontut pantu piiloon.

Meillä ei ole valtavasti koristeita, mutta niiden pakkaamiseen menee kuitenkin aikaa. Ennen kuin ikkunatähdet on kiipeilty alas, seimen hahmot pakattu yksitellen omiin suojapusseihinsa ja muut koristeet saatu laatikoihin, ehtii vierähtää hyvä tovi. Kuusen purkaminen on itsessään parin tunnin projekti alusta loppuun. Minulla on PALJON koristeita, ja suurin osa lasia, joten jokainen pallo on pakattava yksitellen ja varovasti omaan lokeroonsa. Sitten laatikot on vielä taiteiltava isompaan pahvilaatikkoon – siinäpä onkin tetris, joka onnistuu joskus paremmin, joskus huonommin. Ja lopuksi koko komeus on kuskattava vintille odottamaan seuraavaa joulua. Täytyy sanoa, että tämä on yksi vähiten mukavista kotitöistä jonka tiedän. Mutta minkäs teet, pakkohan se on. Sitäpaitsi jos nyt viedään kuusi ulos, HSY varmaankin kerää sen kierrätykseen ensi viikon aikana. En halua, että meidän kuusi jää sinne pihan perälle pyörimään, koska myöhästyi yleisestä keräyksestä.

Tässä siis tämän sunnuntain ohjelma. Huomenna käyn ostamassa tuoreita kukkia pöydälle, ja aloitan arjen hyvällä fiiliksellä.

Kumpaan jouluporukkaan te kuulutte?

Vuoden oivallus vaatteista

Julkaistu , kirjoittanut
2

Arvatkaa mitä! Aloitin kirjoittamisen mielessä ihan toinen aihe, kun kesken kirjoittamisen oivalsin jotain olennaista. Tarkoitukseni oli kirjata, millaisin ajatuksin lähden tänä vuonna toteuttamaan ostolakkoa, mitä vaatteita ehkä vielä tarvitsisin ja minkä vaatteiden kohdalla voisin tavoitella täydellistä lakkoa. Mutta kun kirjoitin, sain sellaisen ahaa-elämyksen, että nyt on kirjoitettava koko johdanto uusiksi.

***

Olin viime tammikuussa lopettanut ostolakon, mutta olin autuaasti unohtanut koko asian. Kirjoitin vuosi sitten, että olen kyllästynyt ostolakkoon, ja aion ostaa mitä mieli tekee. Samalla arvelin, että monen vuoden harjoittelun jälkeen ostotottumukset ovat muuttuneet niin perusteellisesti, että tuskin mitään ostoräjähdystä tapahtuukaan. No, olin niin oikeassa, että maaliskuuhun mennessä olin täydellisesti unohtanut lopettaneeni lakon, ja jatkoin aivan samaan tyyliin kuin ennenkin. Hämmästyin kovasti, kun äskettäin luin vuosi sitten kirjoittamaani tekstiä.

Kun tarkastelen viime vuoden ostoksia ja hankintoja, minusta tuntuu siltä, että vaikka ostolakko tuntuukin tylsältä, se on silti oikea tapa kuluttaa. Ostolakko on tietysti väärä sana, koska en ole missään vaiheessa lopettanut ostamista kokonaan, mutta puhun nyt sellaisesta hyvin harkitusta ja tiedostavasta ostamisesta, jossa mieliteko ei automaattisesti johda hankintaan, vaan vaatteen tarpeellisuutta pohditaan huolellisesti ja mahdollisimman rehellisesti ennen sen ostamista.

Ongelma vain on, että mielitekojen ja tarpeiden erottelu on aika hähmäistä puuhaa. Milloin meillä on aidosti todellinen tarve? Sanoisin, että äärimmäisen harvoin. Minä esimerkiksi selitin uusien toppahousujen ostamista sillä, että ne jotka omistin ennestään, olivat minulle kiusallisen ahtaat. Mutta jos asiaa ajattelee, niin onko se todellinen tarve? Jos olen pitänyt niitä ahtaita housuja jo 10 vuotta, miksen voisi pitää niitä edelleenkin? Tai miksen laihduttaisi muutamaa kiloa, jotta housut muuttuisivat jälleen sopiviksi? Tämä on ääriesimerkki, ja mielestäni sopivan kokoisen vaatteen hankkiminen on yleensä järkevää, mutta haluan vain havainnollistaa sitä, että harvoin on pakko ostaa uutta. Viime vuoden ostoksista mikään ei ollut pakollinen. Edes polvileikkauksen takia hankitut housut, jotka mahtuivat orteesin päälle, eivät olleet aivan pakolliset. Olisinhan voinut lainata tarpeeksi leveitä housuja puolisolta, ja kääriä niitä vyötäröltä sopiviksi.

Toisaalta millä muulla tavalla ostoksen mielekkyyttä sitten harkitsisi? Olen tätä pohtinut jo monta vuotta. Esimerkiksi tässä tekstissä vuodelta 2018 totean, että on myös muita tarpeita kuin ne aivan perustarpeet, ja ne muutkin voivat olla nykyihmiselle täysin perusteltuja. Mutta oma vaatekaappini on niin kattava, että myös sosiaaliset tarpeet on täytetty. Minulla on asianmukaisia vaatteita kaikkiin elämän tilanteisiin. Voi olla, että Marie Kondon lanseeraama ilo on lopultakin se, mikä tässä ajassa ratkaisee. Ilahduttaako tämä vaate minua niin paljon, että haluan sen ostaa? Että se kannattaa ostaa, ottaen huomioon hinnan, huoltamiseen käytettävän ajan, ja kaapista vaatiman tilan? Tässä ollaan edetty Maslowin tarvehierarkiassa niin ylös, että korkeammalle ei pääse. Perustarpeet on vaatteiden osalta tyydytetty vuosikymmeniä sitten, nyt keskustellaan siitä, kuinka paljon uusi hankinta parantaisi jo ennestään korkeaa elämänlaatua.

On mielenkiintoista jos vaatehankinnoista poistetaan kokonaan tuo tarveajattelu. En tarvitse mitään, joten kaikki pohdinnat koskevatkin sitä, mitä minun tekee mieli. Jos jokaisen ostoksen kohdalla poistan perusteluista sen vaihtoehdon, että tarvitsen vaatetta X, päädyn aivan uudenlaisen pohdinnan äärelle. Tarve on niin hyvä perustelu. Kai nyt tarpeeseen saa ostaa? Mutta kun yrittää määritellä, mikä on oikeasti tarpeellista, joutuu  pettävään hetteikköön. Perustelulta tuntuu nopeasti putoavan pohja, mutta silti siihen haluaa nojautua, koska muuten joutuu epämiellyttävien ajatusten keskelle siitä, onko sittenkin kyse vain halusta. Ja tässä on se silmäni avannut oivallus: Kulutusvalinnoissani on kokonaan kysymys mieliteoista, ja niiden oikeutuksesta. Minun on turha yrittää perustella ainuttakaan vaateostosta tarpeella, koska sellaisia ei kerta kaikkiaan ole. Vahvasti epäilen, että sama pätee todella monen muunkin tavararyhmän suhteen.

Tämä on täysin henkilökohtainen huomio. Jos joku sanoo tarvitsevansa uuden vaatteen, en ala väittää vastaan. Mutta omalla kohdalla ymmärsin juuri, että todellisia tarpeita ei vaatekaapistani löydy ja epäilen, etten ole ainoa ihminen tässä tilanteessa. Minulla on vaatteita ja jalkineita kaikkiin mahdollisiin elämäntilanteisiin, ja yleensä lisäksi valinnanvaraa joka lajissa. Sanotaan näin, että jos omistaisin ainoastaan sandaalit, voisin sanoa että talvikengille on Suomessa todellinen tarve. Mutta en tarvitse välttämättä pitkävartisia saappaita tavallisten talvikenkien lisäksi. Voin aivan mainiosti elää ilmankin, enkä kärsi asiasta mitenkään. Pystyisin kyllä perustelemaan saappaiden oston monilla eri tavoilla: niitä tarvitaan hameiden kanssa, ne ovat lämpimät ja tyylikkäät, niissä ei mene lumi nilkasta sisälle, minulla ei vielä ole pitkävartisia talvisaappaita. Mutta tosiasiassa mikään näistä ei ole välttämätön syy hankkia saappaita.

Mitähän tästä oivalluksesta pitäisi nyt ajatella? Ainakin se johtaa pohdintoihin kohtuullisuudesta. Onko kohtuullista, että hankin jotain? Niitä uusia sukkia hankin varmuudella, ne ilahduttavat minua niin paljon, ja ne myös parantavat elämänlaatua, vaikka hienosti toki pärjäisin myös huonoilla sukilla. Sen sijaan monen muun vaatteen kohdalla uuden asusteen tuoma ilo on aika marginaalinen entisiin verrattuna. En voi mitenkään perustella uusia neuleita minkäänlaisella tarpeella, ja kuinka kohtuullista olisi hankkia uusia, jos vanhojakin on yli kymmenen? (En tiedä onko, arvioin että on.) Joka tapauksessa joudun nyt opettelemaan uudenlaista ajattelua, kun en voi enää turvautua tähän tarpeeseen. Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi tämän vuoden vaateostokset tältä pohjalta muotoutuvat.

Vuoden 2021 vaatteet

Julkaistu , kirjoittanut
4

Perinteiseen tyyliin vuorossa on (pitkä) katsaus viime vuoden vaatehankintoihin. Excelissäni on rivejä vajaat 60, mutta jälleen kerran täytyy kerrata, mitkä vaatteet ”lasketaan mukaan”. Vaatekirjanpitoa tekevät määrittelevät omat sääntönsä, ja minä olen valinnut sen linjan, että kirjaan myös sellaiset vaatteet, jotka kuluvat käytössä roskiskuntoon, ja joita on sen vuoksi ostettava säännöllisesti uusia. Kaikki eivät näitä ota mukaan, mutta olen selkeyden takia halunnut aina listata kaikki. Lahjaksi saamani vaatteet olen myös kirjannut, mutta en varsinaisesti laske niitä, sillä niiden ennakoiminen on lähes mahdotonta. Joululahjaksi olin toivonut All birds -merkkisiä kenkiä, ja ne sain. Muut vaatelahjat olivat yllätyksiä, vaikkakin erittäin mieluisia.

Tarkka kirjanpito kertoo, että tänä vuonna olen ostanut

  • 17 paria nilkkasukkia
  • 3 sukkahousut
  • 11 alushousut
  • 5 rintaliivit
  • 1 yöasun

Noista nilkkasukista neljät olivat vikatikki. Ostin ne puolison yllytyksestä saadakseni alennuksen lasten kengistä… klassinen virhe. Ne ovat nättejä, mutta sellaista materiaalia, etten tykkää pitää niitä. Kaksi paria neljästä on edelleen koskematta. Olen sukkien suhteen erittäin kranttu, ja siksi niitä myös kuluu. Rakastan bambukuitua, enkä oikeastaan haluaisi käyttää mitään muuta, mutta mistä saisi hyviä bambusukkia? Ne kuluvat hirveän nopeasti puhki, mutta senkin siedän, jos löydän hyvän malliset, napakat sukat. Voguella oli, mutta valmistus on lopetettu. Ostin vuoden aikana huvikseni Happy Socksin kirjavia puuvillasukkia, mutta laatu oli surkea pettymys. Tänä vuonna ostetuista jo kahdet kuluivat puhki muutaman käyttökerran jälkeen. Vinkatkaa minulle mukavat, kestävät nilkkasukat, mieluiten mustat ja bambukuitua! Sukkatilanteeni on näistä lukuisista ostoksista huolimatta surkea.

Japanilaista kätevyyttä, jota en välttämättä olisi tarvinnut.

Muutenkin ostin alusvaatteita viime vuosiin verrattuna runsaasti. Olen vuoden aikana heittänyt rispaantuneita ja kulahtaneita alusvaatteita pois, joten mm. alushousujen kokonaismäärä ei ole oikeastaan kasvanut vuosien varrella. Syksyllä satuin lempiliikkeeni alennusmyyntiin, josta ostin kaiken, mikä itselleni sopi, niin halvalla että melkein hävettää. Vuonna 2022 ei luultavasti tähän kategoriaan tule juurikaan lisää, alusvaatetilanne on nyt niin hyvä.

Sitten muut vaatteet. Tässä on mukana sekä omat ostot että lahjat.

  • 4 kengät (ostin 2, sain lahjaksi 2)
  • 1 villamekko
  • 1 farkut
  • 3 verkkarit/kotihousut (2 ostin, 1 lahja)
  • 1 kesäiset pellavahousut
  • 2 ulkohousut/toppahousut
  • 2 uimapukua
  • 6 neuletta/puseroa (4 ostin, 2 lahjaa)
  • 2 huivia
  • 1 pipo

Kallein ostos oli Arelan kashmirvillamekko, joka maksoi 300€. Arelan vaatteet ovat ihania, mutta niin kalliita, että niitä raatsii ostaa vain alennusmyynnistä ja silloinkin tekee vähintään henkisesti tiukkaa. Välttämätön tuo mekko ei ollut, vaan sen voi laskea ylellisyysesineisiin. Olen käyttänyt sitä vuoden aikana noin 10 kertaa, samalla tahdilla mekko on kolmessa vuodessa muuttunut jokseenkin edulliseksi.

Tarpeellisia hankintoja olivat kahdet toppahousut, kahdet verkkarit, farkut ja pipo. Ensimmäiset verkkarit olivat käytössä joka päivä kaksi kuukautta putkeen jalkaleikkauksen jälkeen, kun mitkään muut housut eivät mahtuneet orteesin päälle. Paksut verkkarit ja kevyttoppahousut ostin puhtaasti koiran ulkoilutusta varten. Olen joka kerran onnellinen kulkiessani koiran kanssa ulkona säänkestävissä, lämpimissä vaatteissa ennen auringonnousua. Paksut toppahousut olivat aidosti tarpeen. Edelliset olivat vuodelta 2008, ja ne jäivät pieniksi jo 10 vuotta sitten. Olen sitkutellut niillä kaikki nämä vuodet, mutta onpahan miellyttävää käyttää vihdoinkin oikean kokoisia toppahousuja. Hukkasin sinisen myssyn, ja ostin sen tilalle uuden. Vanhat kapeat siniset farkut kuluivat polvesta puhki, joten ostin niiden tilalle uudet.

Loput ovat hankintoja, jotka on ostettu lähinnä mieliteosta. Oikeastaan kaikki neljä ostamaani neuletta ovat sellaisia, samoin toinen huiveista. Musta pashmina on ollut ostoslistalla vuosia, mutta rehellisyyden nimissä olisin kyllä pystynyt elämään ilmankin. Omistin yhden uimapuvun ennestään, joten en välttämättä olisi tarvinnut kahta lisää. Toisaalta on kyllä ihan kätevää, kun voi jatkossa säilyttää uimapukua pysyvästi mökillä, eikä tarvitse kesäisin aina huolehtia, että se tulee mukaan myös kaupunkiin. Tässä asiassa myös ennakoin: tiedän kokemuksesta, että uimapuvun ostaminen on työlästä ja ikävää, ja hyvät maksavat kauheasti. Ostin uimapuvut samalla kertaa, kun haalin alusvaatteitakin.

Neuleet näyttävät olevan heikkouteni. Laitan niitä harvoin pois, koska ne eivät yleensä kulu loppuun. Toisaalta kaapissa on tilaa rajalliselle määrälle, ja minusta tuntuu, että se alkaa vähitellen täyttyä. Ei varmaan olisi huono idea kokeilla, josko pärjäisin ensi vuoden ostamatta ainuttakaan uutta villapaitaa. Tai siis totta kai pärjäisin, mutta maltanko siis vastustaa mielitekoja.

Viime vuonna vaateostosten määrä pysyi kohtuullisena, mutta mielestäni annoin vähän liian tiheästi periksi ostohaluille. En tosin kadu ostoksista mitään, paitsi kaikkia huonoja sukkia, jotka hankin. Nollakuukausia tuli kaksi, mutta helmi- ja syyskuussa ostin pelkkiä sukkia ja alusvaatteita. Jos kirjanpitoni ottaisi huomioon vain päällepäin näkyvät vaatteet, nollakuukausia olisi tuplasti. Seuraavaksi kirjoitan vaatteisiin liittyvistä tavoitteista vuonna 2022, mutta se jää seuraavaan postaukseen.

Millainen vaatevuosi teillä oli?

Tänä vuonna olin kerrankin ajoissa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen varmaan vuosien varrella kirjoittanut lukuisia postauksia siitä, miten joulusta selviää helpoimmalla, kun tekee etukäteen niin paljon kuin mahdollista. Tämähän on se periaate, jolla isostakin työmäärästä on mahdollista selvitä ilman jäätävää stressiä, sillä tehtävät on palasteltu niin pitkälle ajalle, ettei kuormitus kasva tolkuttomaksi. Minusta tuntuu, että tänä vuonna olen ehkä ensimmäistä kertaa onnistunut noudattamaan omia ohjeitani siinä määrin, että saatan jopa onnistua joulujärjestelyissä ilman stressiä.

Tähän on johtanut, ironista kyllä, poikkeuksellisen kuormittava syksy. Kuluneeseen kolmeen kuukauteen on mahtunut mittava vesivahinko (joka pyöräytti ensi vuoden remonttisuunnitelmat uusille kierroksille), ennalta aavistamattomat hautajaiset, korona-altistuksia, yksi suunniteltu kirurginen toimenpide, huonosti kuntoutunut polvi sekä sisäsiisteyttä opetteleva koiranpentu, joka ei myöskään ole säästynyt ylimääräisiltä eläinlääkärikäynneiltä. Nämä siis kaiken normaalin arjen lisäksi. Tästä johtuen tajusin hyvissä ajoin, että tänä vuonna joulusta on karsittava kaikki epäolennainen, ja olennaiset on suunniteltava sitäkin tarkemmin, mikäli haluan pysyä täysissä sielunvoimissa vuoden loppuun asti.

joulukranssi ovessa

Tein muistikirjaani kolme listaa: lahjat, ruoat ja muut. Lahjat mietin ja päätin ajoissa, ja sitten käytin yhden lauantain siihen, että hankin kaiken mahdollisen kerralla. Lahjat ovat vielä paketoimatta, mutta aion tehdä sen mahdollisimman pian. Sitten istuin alas ruokalistan kanssa, päätin mitä syödään ja tein kauppaan kotiinkuljetustilauksen päättämäni menun pohjalta. Kinkun hankinnan delegoin puolisolle. Kauppatilauksen hyvä puoli on se, että sitä on voinut täydentää viikkojen varrella aina, kun on muistanut jotain puuttuvan. Olen myös poistanut sieltä asioita, joita olenkin löytänyt omista varastoistani. Kolmas lista sisältää sekalaisia jouluvalmisteluita, kuten joulukirjeen kirjoittamisen, korttien lähettämisen sekä siivoamiseen liittyviä juttuja.

Yli viikon kestäneen vatsatautiepidemian takia piparkakut ovat edelleen leipomatta ja porkkanalaatikko tekemättä, mutta ainekset tilasin jo hyvissä ajoin. Aion tehdä nämä valmistelut sunnuntaina, eli hyvissä ajoin ennen joulua kuitenkin. Viimeisenä listalla oli uunin, jääkaapin ja koiran pesu. Uunin urakoin tänään, olipa hirveä homma. Mutta tehty on parempi kuin täydellinen, ja saa nyt kelvata vaikkei ihan joka täplä lähtenytkään. Jääkaapin voisi hoidella huomenna leipomisen lomassa, ehkä. Koira ehkä pestään, tai sitten ei. Katsotaan mihin energia ja aika riittää. Sitten on vielä pari pientä juttua ensi viikolle; opettajille kukkia, lahjojen kuskausta eri puolille kaupunkia ja pientä siivoilua. Joulu tulee, ja minä olen valmis.

Joulukoristeiden paljoudesta

Julkaistu , kirjoittanut
1

Kuuntelin äskettäin amerikkalaista podcastia, jossa puhuttiin järjestämisestä ja joulukoristeista. Jakson tärkein opetus kuulijoille oli: Älä osta uusia koristeita, ennen kuin olet laittanut entiset esille. Muuten ostat kuitenkin vahingossa jotain minkä jo omistat, ja lisäksi ne vanhat koristeet jäävät helposti käyttämättä. Myönnän, että sain hetken nieleskellä ällistystäni. Ajatus siitä, että ostaisin joka vuosi automaattisesti uusia joulukoristeita kuulosti niin absurdilta. Mietin, että jos pitää antaa tällaisia ohjeita, on ymmärrettävää jos ylimääräistä tavaraa on hirveästi. Kertokaapa, onko tämä vain amerikkalainen ilmiö, vai toimitaanko muualla maailmassa samalla kaavalla? Eli että juhlan lähestyminen tarkoittaa sitä, että sen kummempia miettimättä mennään kauppaan ja hankitaan jotain uutta teemaan liittyvää?

Tätähän meille tietysti toitotetaan kaupan taholta: osta uusi, korvaa vanha, tarvitset tämän ja tuollaiset ovat nyt muotia. Kaikki sesongit tarjoavat tilaisuuden hankkia jotain ”pientä piristystä”, ”päivittää uusi ilme” tai ”luoda tunnelmaa”, mitä nyt milloinkin markkinointiosasto on keksinyt. Minuun noilla mainoslauseilla ei juurikaan ole vaikutusta, sillä olen vain tyytyväinen, kun saan laittaa joka vuosi samat koristeet samoille paikoille. Olen kuvitellut, että joulu on nimenomaan perinteiden juhlaa, mikä ylettää myös koristeisiin, ja vitsi on nimenomaan siinä, ettei kovin radikaaleja muutoksia tehdä. Olen kuullut, että jotkut koristelevat kuusen joka vuosi eri tyylillä, mutta sellainen lienee hyvin, hyvin harvinaista.

hopeiset joulupallot

Mietin, että jos hirveästi vaihtelua halajaa, kenties ruokapöytä ja se mitä tehdään, olisi kulutuksen kannalta kestävämpi tapa saada muutosta aikaan. Itsekin voisin helposti luopua kinkusta ja laatikoista, mutta koska edustan perheessäni vähemmistöä tältä osin, menemme edelleen perinteisellä linjalla.

On mielenkiintoista huomata, miten erilaisia tapoja ihmisillä on eri puolilla maailmaa. Samassa ohjelmassa mm. neuvottiin, että kun joulukoristeet laitetaan esille, laitetaan ne tavarat koristeiden säilytyslaatikoihin, jotka on pitänyt ottaa pois joulukoristeiden alta. Jälleen pohdiskelin, miten mahtavia asetelmia amerikkalaisissa kodeissa joulun aikaan onkaan, jos niiden tieltä pitää kerätä laatikkokaupalla muita esineitä syrjään. Sitten kun joulu on ohi, koristeet vaihdetaan laatikoihin ja normaalit tavarat laitetaan takaisin paikoilleen.

Kolmas vinkki oli mielestäni sellainen, joka oli suoraan sovellettavissa myös meille: kun kaikki koristeet ovat paikallaan, katso mitä jäi jäljelle. Hankkiudu niistä eroon, ellei juuri tänä jouluna satu olemaan erityistä syytä, miksei niitä ole laitettu esille. Sellainen voisi olla esim. taapero, joka voisi rikkoa jonkun vanhan perintökoristeen. Nämä ovat ohimeneviä poikkeuksia, joiden takia ei tietenkään pidä karsia mitään. Mutta jos laatikon pohjalle jää vuodesta toiseen jotain, mitä ei tee mieli laittaa esille, lienee selvää ettei koriste tuota iloa. Silloin sitä on turha myöskään säilyttää. Sitä paitsi jos haluaa kierrättää, koristeet käyvät parhaiten kaupaksi ennen joulua. Ja juuri nyt mielessäni väikkyy eräs tietty joulukoriste, jota en ole koskaan laittanut esille. En ole varma mistä se on minulle tullut, mutta en pidä siitä. Olen silti säilyttänyt ja muuttanut mukanani vuosikymmeniä. Päätin juuri, että kun viikonloppuna tuon koristeet vintiltä alas, sen on aika mennä.

Ajatuksia kuluttamisesta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällä viikolla kaikki toitottivat kuluttamisesta: toiset mainostivat tarjouksia, toiset muistuttivat siitä, että mitään ei tarvitse ostaa, vaikka halvalla saisikin. Tarkastelin äsken tämän vuoden vaateostoslistaa, ja huomasin, että ajatukseni ostamisesta ovat muuttuneet paljon.

Olen tänä vuonna ostanut vaatteita aitoon tarpeeseen, ja sitten niitä vähemmän tarpeellisia. Uudet farkut korvasivat kahdet puhkikuluneet entiset ja verkkarit olivat välttämättömät polvileikkauksen jälkeen, kun mitään muut housut eivät mahtuneet jalkaan. Kaikki muut ostokset ovat sellaisia, että niiden ”tarpeellisuuden” voisi kyseenalaistaa. On sellaista, jolle on ollut aito, muttei äärimmäisen välttämätön tarve, kuten esimerkiksi musta pashmina hautajaisia varten. Sitten on pari sellaista ostosta, jotka on ostettu ihan muusta kuin tarpeesta. Kaikelle on kyllä jo löytynyt käyttöä, paitsi tammikuussa ostetuille korkokengille. Olin monta vuotta etsinyt vaaleita juhlakenkiä, jotka viimein tammikuussa löysin. Sitten rusautin polveni hajalle, enkä ole uskaltanut korkokenkiä käyttää sen jälkeen kertaakaan. Ilman polvileikkausta nekin olisivat päässeet jo jalkaan, mutta nyt ne saavat odottaa siihen saakka, kunnes en enää pelkää liukastuvani.

Hienot ne on, enkä uskalla niillä kävellä.

Vaikka olen vuosia tunnistanut erilaisia ostomotiiveja, jotka eivät varsinaisesti perustu tarpeeseen, en silti ole niille immuuni. Ostin itselleni elokuussa loppuunmyynnistä nilkkurit, koska ne olivat niin älyttömän halvat (25€, Timberlandin nahkakengät). Toki olisin pärjännyt ilmankin, mutta en jaksanut vastustaa tuollaista löytöä. Onneksi en tehnyt mitään kompromissia laadun, istuvuuden tai muiden ominaisuuksien suhteen, sen verran olen sentään oppinut. Mutta tiedostin kassalla, että nyt ostan kengät, joille ei ole akuuttia tarvetta, vain siksi että ne ovat poikkeuksellisen halvat.

Kesällä taas ostin neuleen ja huivin, koska teki mieli shoppailla. On vähän uskomatonta, että edelleen voi ajoittain iskeä hirveä halu vain ostaa itselleen jotain uutta ja kivaa! Edes vuosien treenaaminen ei ole poistanut tätä yllykettä kokonaan. Useimmiten pystyn sen ohittamaan, mutta ehkä suunnilleen kerran vuodessa itsehillintä pettää. Muistelen, että tähän shoppailuhetkeen liittyi myös jotain tunnesäätelyä, olin ehkä fyssarilta tulossa, ja turhautunut polven huonosta paranemisesta. Tämänkin tiedän ja tiedostin, että ostaminen ei korjaa asiaa, mutta ostin silti. Hämärästi muistelen, että tunsin jonkinlaista kapinallista riemua noista kahdesta uudesta vaatteesta.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten syvään juurtuneita ostamiseen liittyvät tavat ovat. Emme osta vain siksi että todella tarvitsemme, vaan iso osa kuluttamisesta on jotain muuta. Erona entiseen omalla kohdalla on se, että aiemmin tein tätä jatkuvasti. Eikä kyse ollut vain vaatteista, vaan kaikesta muustakin: ostelin kirjoja, kosmetiikkaa, kasveja ja varmaan paljon muutakin kyseenalaistamatta logiikkaa ostamisen taustalla lainkaan. Päinvastoin, ostaminen itsessään oli nautinto, vähän samanlainen kuin vaikka karkkipussi.

Tämä on kuitenkin muuttunut, sillä vaatteisiin liittyvä tiedostaminen on laajentunut muihinkin tavaroihin. En osta enää oikeastaan mitään ilman, että tiedostan ihan tarkkaan onko tarvetta vai ei, ja mikä on todellinen motiivi ostamisen takana. Se on johtanut siihen, että ostan kaiken kaikkiaan mitään paljon vähemmän, kuin esimerkiksi blogin alkuaikoina. Silloin painopiste ajattelussani oli siinä, miten turhista tavaroista pääsee eroon. Nykyisin mietin tarkkaan, miten estän uuden tavaran kertymisen. Kuten edellä totesin, en ole vielä siinä pisteessä, että onnistuisin olemaan ostamatta yhtään mitään, mitä en todella akuutisti tarvitse. Mutta ajattelun muutos on ollut iso. Silloinkin kun ostan ”huvikseni”, tiedostan terävästi että juuri siitä on kyse, ja harkitsen entistä tarkemmin, mitä ostan. Ja useimmiten jätän kokonaan ostamatta, koska en löydä mitään, mikä mielessäni oikeuttaisi omien sääntöjen rikkomisen.

Millaisia ajatuksia black fridayt ja älä osta mitään -päivät teissä herättivät?

Terveisiä kassialmalta

Julkaistu , kirjoittanut
6

Luin juttua kestokassien paljoudesta, ja aloin miettiä meidän kassivarastoja. Onhan niitä kertynyt. Pohdin myös sellaista, että kasseilla on selkeä hierarkia, ja säilytän niitä monessa eri paikassa käyttötarkoituksesta riippuen. Onko tämä tavallista? Onko kyse minusta, suomalaisuudesta vai onko tämä maailmanlaajuinen ilmiö?

Ennen kuin kestokasseja oli edes olemassa, muovipussit oli lajiteltu kolmeen: hedelmäpussit, roskapussit ja siistit muokassit. Mutta kassien luku- ja lajimäärä on nykyisin sellainen, ettei tuo lajittelu riitä alkuunkaan. Meillä on tälläkin hetkellä ainakin näitä kaikkia:

  1. isot kestokassit (Lidl, Ikea)
  2. pienemmät kestokassit (Vallila, Diseny, Finlayson ym.)
  3. erittäin siistit kangaskassit
  4. käyttökangaskassit
  5. ruskeat paperikassit
  6. valkoiset paperikassit
  7. hienot paperikassit
  8. lahjakassit
  9. ohuet kuitukassit
  10. muovikassit
  11. hedelmäpussit
  12. biojätepussit

Sitten on vielä pakasteiden kuljettamiseen tarkoitetut pussit, todella suuret paperikassit ja ehkä muitakin, joita en nyt juuri muista. En ole ennen tätä tajunnutkaan, että lajittelen kassit yli kymmeneen eri kategoriaan, ja ylläpidän niitä aktiivisesti! En koe tämän järjestelyn kylläkään haittaavan elämää, päinvastoin. Mutta äkkiseltään tämä kyllä näyttää aika monimutkaiselta.

Kaikki kestokassit sekä iso osa kangaskasseista majailee nykyisin samassa korissa pystyviikattuina jääkaapin päällä. Ajoittain (eli noin kerran vuodessa) siistin järjestystä vähän, muuten saavat olla. Lahjakassit ovat omassa paikassa työhuoneen hyllyllä. Paperikassit ovat yhdessä korissa, mutta olen huomannut että ruskeat ja muut kannattaa pitää erillään. Ruskeat kelpaavat biojätteen kartonkikeräykseen, ja valkoiset taas paperikeräykseen, ja koska molempia jakeita tulee säännöllisesti, on minusta kätevää ettei oikeanlaista kassia tarvitse etsiä. Kaikki muovikassit sekä biojätepussit säilytetään tiskipöydän alla, kaikki omissa laatikoissaan. Sitten on vielä erittäin hienoja kangaskasseja, jotka jostain syystä olen laittanut erilleen muista kestokasseista. Nämä ovat siis käyttämättömiä kasseja, ja olen pakannut niihin lahjoja, tai käyttänyt silloin kun pitää kuljettaa jotain hyvin siistissä kassissa, mutta käsilaukku ei käy.

Kassien lajittelu niiden siisteyden ja ”hienouden” mukaan on jotain, minkä olen omaksunut lapsuudenkodista. Tätä ei ole koskaan minulle opetettu, olen vain aina toiminut näin, joskin 25 vuotta sitten lajikkeita ei ollut kuin pari-kolme. Voin kuvitella, että ulkopuolisen silmiin tämä on juuri sellaista tarpeetonta metatyötä, josta hellittämällä voisi vapautua paljon ylimääräistä energiaa. Mutta sitten toisaalta – minä olen se, jolta tivataan lahjakasseja kun ollaan menossa kaverin synttäreille. Minusta olisi äärimmäisen stressaavaa alkaa penkoa sellaista kaiken muun seasta tietäen, että jossain niitä on kun vain löytäisi. Sen sijaan rakastan sitä selkeyttä, että lahjakassia kaipaava löytää kaikki yhdestä paikassa ja voi valita sopivan muitta mutkitta. Tai että muovinkeräykseen tarvittavat isot kassit ovat omassa laarissaan, ja biojätepussin alle menevät hedelmäpussit omassaan, ja siitä vain nappaa sen minkä haluaa. Eri kassien laittaminen omalle paikalleen on minusta merkittävästi pienempi vaiva, kuin niiden etsiminen kiireessä, puhumattakaan siitä turhautumisesta, että tietää että jossain on mutta ei vain löydä.

Eilen ostin kaksi sateenvarjoa. Myyjä kysyi, laitetaanko ostokset ilmaiseen kestokassiin. Kassi oli mielestäni aika tyylikäs, joten sanoin kyllä. Nyt minulla on jälleen yksi kestokassi lisää. Onko sille tällä hetkellä käyttöä? Ei. Tiedostinko asian kassalla? Kyllä. Lankesinko ilmaisen tavaran houkutukseen? Kyllä, en olisi maksanut kassista 4€, minkä se nettisivujen mukaan maksaisi, mutta ilmaiseksi otin vastustelematta. Olen kyllä ostanutkin kestokasseja, nimittäin Ikeasta ja Lidlistä. Lidlin kauppakassit ovat tosi hyviä eivätkä edes kovinkaan rumia. Kangaskasseista osa on todella vanhoja, muistan käyttäneeni yhtä jo lukioaikoina viime vuosituhannella. Mutta en heitä kangaskasseja pois, elleivät ne ole riekaleina. Sen sijaan kyllä ajoittain pesen ja silitän niitä. (Sanokaa etten ole ainoa?!)T

Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, onko tämä kassimäärä sitten ongelma? Toistaiseksi ei. Kassi jos mikä menee pieneen tilaan. Litteäksi taitettuna ja pystyviikattuna niitä voi säilyttää tiiviissä nipussa kymmeniä varsin pienessä tilassa. Siksi otin tuon kylkiäisenä saadun kestokassin vastaan. Tiesin, että se mahtuu samaan koriin kuin entisetkin. Sen verran olen kranttu, että epämääräisiä kangaskasseja en huoli enää enempää, mutta siistille kestokassille en sano ei. Vuosi sitten kirjoitin samasta aiheesta, ja pohdin etenkin kangaskassien ekologisuutta, ja päivittelin omistamaani kassimäärää. Olen näköjään vuoden aikana lakannut stressaamasta aiheesta.

Entä te? Ahdistaako kassien paljous, vai hamstraatteko niitä lisää?

 

Viemäri katossa ja sen sellaista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Keittiöremontti on ottanut askeleen eteenpäin. Rakennesuunnittelija kävi katsomassa voiko seinää purkaa, ja vastaus oli myönteinen. Sitten tilasin paikalle remppamiehen, jonka tehtävänä oli kurkistaa sokkeliin, jotta nähdään missä viemäri- ja vesiputket menevät. Lisäksi piti porata pari reikää seiniin, jotta selviäisi, mitä jälkeenpäin rakennettujen koteloiden sisällä mahtaa mennä.

Toinen kotelo menee pystysuoraan keittiön oven vieressä, ja se on piilotettu pienen kaapin taakse. Arvelin, että siellä luultavasti menisi ilmastointiputkia.  Toinen menee katonrajassa poikittain ja se päättyy erikoisesti keskelle huonetta. Olen aina epäillyt, että se on jokin mystinen jäänne jostain muinaisesta remontista, ja sisältä mahdollisesti tyhjä.

Remppamies teki työtä käskettyä. Selvisi, että viemärin ja vesipisteen paikkoja ei voi juurikaan siirtää, ellei niitä tehdä pintavetona. Tämä oli vähän odotettavissa, mutta hyvä tietää ennen kuin aletaan toden teolla suunnittelemaan uutta keittiötä. Seinien koteloiden sisällöt olivatkin sitten mielenkiintoiset. Pystysuorassa menevässä kotelossa meni useampi ilmastointiputki, mutta lisäksi myös ainakin yksi viemäriputki. Ilmeisesti siis koko runkolinja menee pystysuoraan keittiömme halki. Katonrajasta sen sijaan paljastui yläkerran asunnon keittiön viemäriputki.

Tämä viimeinen oli kyllä yllätys. Sitä ei voi siirtää. Se on ilmeisesti rakennettu siihen putkiremontin yhteydessä yli 10 vuotta ennen kuin muutimme tähän asuntoon. Taloyhtiön remontteja valvoneena olen huomannut, että vanhoissa taloissa tulee helposti vastaan kaikenlaisia yllätyksiä. Sitten ihmetellään, miten niiden aiheuttamia ongelmia ratkotaan. Välillä ratkaisut ovat ns. luovia, ja epäilen vahvasti, että juuri tällainen tarina on myös katossamme menevän viemäriputken taustalla. Siellä se nyt siis on, ja meidän ei auta muu kuin sopeutua.

Onneksi putken ympärille rakennettu kotelo oli melkoisen suuri verrattuna putken halkaisijaan, joka lienee noin 10cm. Käytännössä voimme esimerkiksi rakentaa alakaton, jonka sisään putki jää piiloon. Samalla  saadaan kaikki sähkövedot piiloon, eikä kattovalaisimia tarvitse tehdä pintavetona. Huonekorkeus laskee sen 15cm, olohuoneeseen verrattuna, mutta käytännössä eroa tuskin huomaa. Täytyy sanoa, että vaikka yllätykset eivät olleet niin mukavia, kannatti kuitenkin maksaa tästä etukäteistutkailusta nyt. Olisi ollut ikävää törmätä näihin asioihin siinä vaiheessa, kun uutta keittiötä jo rakennetaan. Sitten olisi jälleen pitänyt soveltaa lennossa.

Ostin alesta, enkä kadu

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tässä tulee tämän syksyn vaateostospostaus. Sopivasti juuri edellisen perään, jossa tiukasti otin kantaa ostolakkoja vastaan. Olen monesti kertonut, että ennen kuin opettelin ostamaan vaatteita maltilla, haksahdin usein alennusmyynteihin. Niissä penkominen ja ”’löytöjen” tekeminen sai aikaan sellaisen dopamiinityrskyn, että tein aina vähemmän viisaita ostoksia. Osasin aina ostohetkellä selittää puutteet parhain päin, ja sitten kuitenkin myöhemmin huomasin, etteivät ostokset lopulta niin miellyttäneetkään. Tähänkin havahduin vaatekirjanpidon myötä, kun huomasin että juuri nämä ”löydöt” poistuivat kaapista yleensä vuoden tai parin sisällä, mutta täydellä hinnalla ostetut kestivät käyttöä vuodesta toiseen. Lakkasin käymästä alennusmyynneissä, ja virheostosten määrä romahti. Rahaakin taisi säästyä.

No, nyt olen syys- ja lokakuussa ostanut ison määrän vaatteita nimenomaan alennusmyynnistä, ja kerronkin seuraavaksi, miksi tein poikkeuksen. Aloitetaan sillä, että kyse on alusvaatteista. En suostu enää tässä iässä käyttämään huonoja alusvaatteita. Tässäkin aiheessa oppirahat on maksettu: niin monet halvat alusvaatesetit olen elämäni aikana ostanut, ja sitten harmitellut puristavien, kutittavien, pesussa kulahtavien ja lyhytikäisten alusvaatteiden kanssa. Olen valmis maksamaan hyvistä rintaliiveistä yli 100€, minkä useimmiten joutuukin pulittamaan, jos lähtee täydellä hinnalla niitä asiantuntevasta liikkeestä hankkimaan. Toisaalta ne sitten kyllä kestävät jatkuvaa käyttöä ja pesua monta vuotta. Miesten alusvaatteista ei ole kokemusta, epäilen että hyvälaatuiset bokserit tai muut vastaavat saa halvemmalla. Valitettavasti naisten alusvaatteet ovat hyvin kalliita, minkä tavallaan kyllä ymmärrän, sillä rintaliivien valmistus on paljon monimutkaisempaa kuin vaikka t-paidan.

Kuva liittyy!

Mielestäni Helsingin paras alusvaateliike on Wiipurin Korsetti. Se sijaitsee Arkadiankadulla, ja on mahtava. Henkilökunta on todella asiantuntevaa. Valikoimaa on laidasta laitaan, ja liike palvelee kaikkia ihmisiä tasapuolisesti. Heillä on loistava korjausompelupalvelu, ja liikkeessä voidaan muokata tavallisista liiveistä esimerkiksi imetys- tai proteesiliivit. Tunnelma on hyvällä tavalla vanhanaikainen, täällä eivät myyjät katsele nenänvartta pitkin ketään, vaan ostoksille voi todella mennä juuri sellaisena kuin on. Näin olen itse aina kokenut, ja tuntuu että inklusiivisuus on yrityksen arvojen ytimessä.

Liikkeessä on syyskuussa ja lokakuussa ollut poikkeuksellinen ale, koska putkiremontti häätää liikkeen väliaikaisesti väistötiloihin. Poikkeuksellinen tarkoittaa siis sitä, että noita yli sadan euron alusvaatteita myytiin parilla kympillä tai vielä halvemmalla. Ostin kolmet rintaliivit, kahdet alushousut sekä kaksi uimapukua. Liivit maksoivat yhteensä 60€, mikä on se hinta, jolla saa yleensä yhdet kalliimman merkin alushousut (ryöstöä, tiedän).Uimapuvut maksoivat 30€ kappale. Toiset pöksyt olivat kympin, toiset 28€, mutta ne olivat normaalihintaiset. Ostin ne siksi, että oli tarvetta joka tapauksessa.

Kunnon uimapuvut ovat kokemukseni mukaan yhtä kalliita kuin kunnon alusvaatteet, eikä sopivaa uimapukua ole sen helpompaa löytää kuin istuvia alusvaatteitakaan. Tiedän tämän siitä, että olen parina kesänä oikein todenteolla etsinyt. Edellisen uimapukuni olen ostanut 2018, joten se alkaa vähitellen tulla tiensä päähän. Kun nyt löysin kaksi sopivaa ja kivaa, niin ostin heti molemmat. Toinen on sähäkkä ja värikäs, toinen taas klassinen tummansininen ja hillitty. Kaapissa ne eivät mene miksikään, mutta käytössä uimapuvut kuluvat väistämättä, kun kloori  ja aurinko kuluttavat elastaanin loppuun, ja sitten vaate on roskiskamaa. Kaksi uikkaria tuolla hinnalla oli siis minun logiikallani järkihankinta, sillä kyse on vaatteesta jolle tulee vuodessa helposti kymmeniä käyttökertoja, vaikka en edes varsinaisesti harrasta uimista.

Lokakuussa ale kiihtyi entisestään, joten päätin mennä vielä uudestaan. Kävelin ulos kahden alusvaatesetin kanssa, hinta yhteensä 55€. Kun tiedän, mitä ne olisivat maksaneet täydellä hinnalla, voin vain todeta, että todellakin ostin ja säästin. En tehnyt minkään näiden ostosten suhteen kompromisseja ulkonäön, laadun tai istuvuuden suhteen. Jos olisin pohatta, olisin voinut ostaa jokaisen myös täydellä hinnalla. Olen pidempään kaivannut kaappiin lisää väriä myös alusvaatteiden osalta, ja sekin tavoite täyttyi: sinistä, keltaista ja oranssia. (Miksi kaipaan aina lisää väriä? Se tuntuu olevan kantava teema vuodesta toiseen.)

Yleisenä johtopäätöksenä siis totean, että alesta ostaminen on epäviisasta, paitsi jos kaikki seuraavat kohdat täyttyvät:

  • Kyse on sellaisesta käyttötavarasta, jolle tiedän varmuudella tulevan käyttöä viimeistään vuoden sisällä
  • Olisin valmis ostamaan saman tuotteen myös täydellä hinnalla
  • En tee minkäänlaisia kompromisseja tai myönnytyksiä, vaikka hinta on halpa

Viimeinen kohta on se olennaisin. Jos teen kompromissin, minulla on myöhemmin käsissäni ongelma. Tämän olen oppinut kantapään kautta. Tällä kertaa hinta oli tärkein syy lähteä ostoksille, mutta kyse oli todella poikkeuksellisesta alennusmyynnistä. En ole ikinä nähnyt näitä merkkejä tällä hinnalla missään. Alusvaatteet ja uimapuvut ovat niitä vaatekappaleita, jotka kirjaimellisesti kuluvat loppuun. Niitä on siis ostettava säännöllisesti uusia ja kuten alussa totesin, en enää kulje kulahtaneissa tai huonoissa. Kirjanpidostani näen, että 2018 olen ostanut sekä laadukkaita, että halvempia liivejä. Ne kalliimmat ovat edelleen käytössä, lähes kaikki halvemmat ovat jo kuluneet loppuun ja poistettu. Alesta ostin, mutta en kadu!

Jos teillä on hyviä vinkkejä palvelevista ja hyvistä alusvaateliikkeistä muualla Suomessa, niin jakakaa ihmeessä!