Mielensäpahoittaja jätehuoneessa

Minullahan on tapana kurkkia taloyhtiön roska-astioihin, ja tarpeen mukaan siirrellä väärään astiaan joutuneita roskia oikeaan paikkaan. Noukin säännöllisesti muovipusseja paperikeräyksestä ja ongelmajätettä metalliastiasta. Tänään huomasin lasinkeräysastian pohjalla paperipussin. Kurotuin nostamaan sitä pois, kun pussi aukesi ja sieltä vieri ulos keraaminen kukkaruukku ja kynsilakkapullo. Voihkaisin ääneen epätoivosta. Tämä oletettavasti hyvää tarkoittanut ihminen oli onnistunut tekemään kolme virhettä yhdellä kertaa. Lasinkeräykseen ei kuulu paperi, ei keramiikka eikä kynsilakkapullo. Miten pahasti tämä ”lajittelu” voi oikein mennä pieleen?

En tiedä kumpi käy hermoilleni enemmän: ihmiset, jotka eivät viitsi lajitella yhtään mitään, vaan tunkevat sekajätteeseen kaiken mahdollisen, vai ihmisten jotka ”lajittelevat” aivan päin mäntyä. Ymmärrän, että välillä tulee tenkkapoo jonkun harvinaisemman tavaran kanssa, eikä ole aina ihan varma, mihin astiaan se kuuluisi. Mutta sellainen lajittelu, jossa esimerkiksi heitetään sanomalehdet muovikassissa keräysastiaan ajaa hermoromahduksen partaalle. Miksi nähdä lajittelun vaiva, ja sitten tuhota koko homma viskaamalla muovikassi papereiden sekaan? Tai paperikassi lasinkeräykseen. Tai keramiikkaa paperikääreessä lasien sekaan! Keramiikka ei ole lasia. Paperi ei ole lasia. Miten kenellekään tulee mieleen laittaa kumpaakin juuri lasinkeräysastiaan, kun sekajäteastia on siinä metrin päässä vieressä?!? Tällaisina hetkinä uskoni ihmiskuntaa kohtaan horjuu.

Jos tätä nyt sattuisi lukemaan ihminen, joka on epävarma siitä, mitä mihinkin jäteastiaan tulee laittaa, niin kerron yksinkertaisen säännön: Laita astiaan VAIN sitä jätettä, jota kannessa lukee. Paperinkeräykseen VAIN paperia. Pahvinkeräykseen VAIN pahvia. Muovien sekaan VAIN muoveja. Biojätteisiin VAIN maatuvia jätteitä. Jos olet epävarma, käytä sekajäteastiaa. Sellainen löytyy kaikista taloyhtiöistä. Jos olet epävarma, katso googlesta. Tosin epäilen, että saarnaan tässä turhaan, koska uskoisin Arkijärjen lukijoiden toimivan näin automaattisesti muutenkin.

Joskus lajittelu tietysti vaatii pientä vaivannäköä. Jos lasipurkit ovat muovipussissa, ne pitää tyhjentää sieltä omaan astiaan ja heittää sen jälkeen muovipussi joko muovinkeräykseen tai sekajätteen joukkoon. Tai jos pussi on puhdas, sen voi käyttää uudestaan. Sitten on tämä kynsilakkakysymys – kynsilakka on ongelmajätettä! Sitä ei voi laittaa mihinkään roskikseen, vaan se pitää toimittaa ongelmajätekeräykseen. Sama koskee kaikkia elektroniikkaromuja, pattereita ynnä muita sähkötarvikkeita. Niitä ei saa laittaa roskiin, vaan ne pitää toimittaa asianmukaiseen keräykseen. Ja näin se vain on. Ne ajat, jolloin roskista pääsi ihanan helposti eroon heittämällä kaikki samaan astiaan, ovat ikuisesti takana päin. Toisaalta voimme olla iloisia siitä, että Suomessa on niin hyvä jätehuoltosysteemi, että roskien lajittelu, ja sitä kautta päivittäisen ekoteon tekeminen on helppoa.

Jatkan siis yksinäistä taistelua tuulimyllyjä eli väärin lajittelevia naapureitani vastaan, ja marmatan samalla itsekseni, että milloin, milloin ihmiset oppivat erottamaan muovin paperista ja keramiikan lasista. Saisinko vertaistukea?

17 thoughts on “Mielensäpahoittaja jätehuoneessa

  1. Moikka! Käytän kerran pari kuukaudessa viikonlopun aamulenkin roskien keräämiseen reittini varrelta. Ja sieltä löytyy se samantapainen ongelma. Miksi joku viitsii noukkia koirankakat pussiin ja sitten kuitenkin heittää sen sinne ojan pohjalle.😲 Vaikka ällöttävä onkin niin kakka ilman muovipussia maatuu luontoon näin kesä aikaan n 4 ssä kkssa. Muovipussissa se ei maadu.
    Täytyy kuitenkin kehua, että tässä meidän pienessä taloyhtiössä lajittelu toimii hienosti. Ja meillä on siis lähes kaikki mahdolliset tuossa parkkipaikalla rinnakkain. Ehkä se vaikuttaa asiaan, että laatikot ovat avoimella pihalla kaikkien silmien alla.😊

    • Minusta tuntuu, että meidän taloyhtiössä on aina ollut tämä sama ongelma. Roska-astiat olivat ennen ulkosalla, nyt niille rakennettiin oma huone. Luulen ja todellakin toivon, että kyse on siitä, että talossa on paljon vanhempaa väestöä, joka koettaa lajitella mutta ei vain kovin tarkkaan tiedä, mikä minnekin kuuluisi. Nuoremmat ja vanhemmista ihmisistä valveutuneet osaavat kyllä lajitella oikein. Silti en jotenkin pysty käsittämään tuota puoliksi tekemistä. Siis juuri sama mikä noiden koirankakkapussien kanssa on. Että miksi nähdä puolet vaivasta, ja sitten mitätöidä koko homma tekemällä puolet täysin väärin? Että miten ihmeessä ihmiset tulevat siihen johtopäätökseen, että paperi lasinkeräyksessä on ok. Sen keramiikan ehkä jollain kaukaisella tavalla voin ymmärtää menevän pieleen, mutta että mikä ihme ajatus siinä on, että että jätteet nakataan laatikkoon siinä kassissa, mihin ne on kerätty. En kerta kaikkiaan kykene ymmärtämään tätä.

    • Koirankakkapussien jättäminen ojaan voi liittyä siihen että lähimailla ei ole roskista. Itse kyllä kannan sitä pussi kunnes roskis tulee vastaan mutta kaikki ei sitä tee. Olen kyllä samaa mieltä, että parempi sitten jättää kakka siihen ilman pussia kuin pussin kanssa.
      Meillä on pikkukoira ja yleensä kerään kakat säntillisesti,paitsi jos koira tekee tarpeensa ojan pohjalle, jossa ne kyllä maatuvat. Ei niitä kakkoja edes löydä heinikossa.

  2. Tuo samahan se ärsyttää joka kerta kun käy roskiksilla. Mutta yhden jutun korjaisin: muoviroskiin vain muovipakkausjätettä, ei kaikkia muoveja. Muut muovit menee sekaroskiin.

  3. Täällä näkee ekopisteillä aika paljon sitä, että etenkin lasiastiaan pannaan vähän mitä sattuu. Tasolasia yritetään aina välillä, mutta tosi paljon on esimerkiksi jotain uunivuokia ja keramiikkajuttuja tai sitten jotain kummallisia lasiesineitä, jotka eivät mene siihen kategoriaan, jota keräysastiaan pitäisi panna. Mutta vääriä esineitä ei Molokeista saa poistetuksi. Voi vain tuskailla siinä luukulla.

    Biojätteen osalta lajitteluohjeet ovat kiinteistöillä eri puolella maata tosi erilaiset, koska biojäte käsitellään eri tavoin. Meillä sen voi pistää keräykseen muovipussissakin, koska ne seulotaan jätteen seasta ja biojätteestä tehdään kaasua mädättämällä. Sen vuoksi biojätteeseen ei sitten saakaan pistää ihan kaikkea semmoista, mitä aiemmin sai, kun se meni kompostoitavaksi (lähinnä puutarhajätettä tarkoitan).

    Meillä on aivan pieni taloyhtiö, ja lajittelu toimii hyvin varmaankin juuri sen vuoksi ja siksi, että kaikki ovat sisäistäneet asian.

    • Voin jollain tavalla ymmärtää tuon lasin kanssa sekoilun. Koska kaikki eivät ole niin valveutuneita, eivätkä edes tule ajatelleeksi, että lasit ovat erilaisia. Mutta nuo muut materiaalit menevät yli ymmärryksen. On kyllä kiva, jos taloyhtiössä kaikki toimivat kuten pitää.

  4. Mä vein eilisellä kauppareissulla jätteitä (kierrätyspiste kaupan pihassa siis) ja yksi lapsista halusi tulla auttamaan. Metallijätettä oli ohuessa muovipussissa ja eikö vaan lapsi ehtinyt heittää koko pussin jäteastiaan ennen kuin ehdin antaa sen tarkemmat ohjeet. Ja vielä sellainen se jätekontti, että sieltä ei saa mitään pois. Kyllä harmitti! No, tästä lähtien kuulemma aina muistaa 🙂

    • Tuo on ihan ymmärrettävää! Ei voi olettaa, että lapset olisivat täysin valveutuneita tästä asiasta. Mutta pahoin pelkään, että meidän taloyhtiössä syyllisiä ovat pikemminkin aikuiset. Muovikassit, joihin lehdet on kerätty, on usein vielä tiukalla solmulla. Olen niitä sitten repinyt auki jätehuoneessa.

  5. Suomalaiset ei vain viitsi, koska kiinalaiset ja intialaiset…Tai sitten koulujärjestelmämme on huonompi kuin kuvittelinkaan. Joskus se yksi askel on liikaa.

  6. Sinähän olet taloyhtiön hallituksessa, Jenni? Ettekö te voisi sitä kautta tehdä asiasta jotain äärimmäisen rautalangasta väännetyn selkeää, ystävällistä tiedotetta? ”Muistattehan ettei muovi kuulu paperinkeräykseen vaan pilaa koko lajittelun tarkoituksen, käyttäkää paperikassia jos ette halua laittaa lehtiä irrallisena keräysastiaan” tms. Ja lappu jokaisesta postiluukusta sisään, yksi alaovelle ja yksi keräyshuoneeseen.

    Jos kyse todella on ymmärryksen puutteesta eikä vastahakoisuudesta kierrättää tuo olisi hyvin helppo ja edullinen ratkaisu.

    • Olin hallituksessa 8 vuotta, mutta jätin sen homman nyt tänä keväänä. On aika antaa välillä muidenkin hoitaa asioita 🙂 Tuona aikana roskien lajittelusta tiedotettiin asukkaita kyllä, useampaankin kertaan. Ei sillä kuitenkaan ole ollut vaikutusta. Mietin silloin, että jätehuoneen (joka valmistui tänä vuonna) seinälle pitäisi laminoida jotkut yksiselitteiset ohjeet, joita ei voisi ohittaa. Se jäi kuitenkin muiden remonttiasioiden jalkoihin, mutta ajatus kytee edelleen. Täytyy ehdottaa nykyiselle hallitukselle, olisiko tässä ideaa.

  7. Mun verenpaine nousee näistä lukutaidottomista myös todella nopeasti ja korkealle. Meidän kodin lähellä olevaan lajittelupisteeseen päätyy ihan mitä vaan… Joskus näin jonkun vanhan ukkelin itse teossa ja sanoin hänelle että nyt menee väärään jätteeseen. Palkaksi sain silmittömän, risumiesmäisen konahduksen.

  8. Moi, hyvä kirjoitus.

    Tunnustan, että minua turhauttaa keräysastioilla monesti oma tietämättömyys. Stressaa se, että en usein ymmärrä mikä minnekin keräsastiaan kuuluu. Parhaani yritän, mutta silti pelkään, että olen pilannut monta keräyserää.

    Lasinkeräys, vaikka miten monta kertaa luen keräysasian kyljestä ohjeet, niiden perusteella kosmetiikan luulisi kosmetiikan lasipakkausten sinne käyvän, mutta muualta olen kuullut, että eivät käy. Mitä on opaalilasi, joka ei ohjeiden mukaan kuulu lasinkierrätykseen? Google osaa kertoa, että joissakin kosmetiikkatuotteissa käytetään opaalilasia tai että opaalilasi on läpinäkymätöntä lasia. Eli jos kosmetiikkapakkauksen lasi ei ole läpinäkymätöntä, sen voi, vaiko ei voi, laittaa lasinkeräykseen?

    Entäs sitten muovikeräys. Tietoni mukaan kaikki ruoassa käytetyt pakkausmuovit käyvät keräysastiaan. Mutta tuttu kertoi nähneensä ihan teeveestä dokumentin, jossa kerrottiin, että erilaisia muovipakkauksia ei saisi laittaa keräysastiaan sullottuna yhteen säkkiin. Silti yhdessäkään muovinkeräysastiassa en ole nähnyt tällaisesta mitään mainintaa. Että mitenköhän on??

    Olen ymmälläni muidenkin kierrätyslaatikoiden kanssa, mutta nämä on akuuteimmat kestohuolenaiheet.

    • Kosmetiikkapakkaukset: Opaalilasi on kirjaimellisesti sellaista, josta ei näe läpi, se on vähän kuin harmaata. Sitä ei siis saa laittaa, mutta muita saa, ainakin HSY:n alueella. Jolloin silloin ohjeen mukaan kosmetiikan muut lasipakkaukset saa laittaa. Jos on epävarma, niin sekajäte on oikea osoite. Ei haittaa, jos joku lasipakkaus joutuisi välillä sekajätteeseen, vaikka sen olisikin voinut kierrättää.
      Muovinkeräys: Älä usko tuttua, usko virallisia ohjeita. Kaikki muovipakkauset saa laittaa keräysastiaan. Jos niitä ei saisi laittaa samassa kassissa, laatikoissa varmasti lukisi niin isolla siinä kannessa. Mutta tämä huhu ei siis pidä paikkaansa, vaan kaiken saa laittaa. Se on totta, että eri muovilaatuja ei kannata sulloa sisäkkäin, sillä ne tunnistetaan koneellisesti, ja jos montaa eri sorttia on tiukasti pakattu yhteen, se vaikeuttaa prosessia.
      Toivottavasti näistä oli apua! Olennaistahan on, että laatikoihin ei laiteta ilmiselvästi väärää lajia, kuten paperia muoviin tai pahvia lasin joukkoon. Lasissa sinne kuuluu pakkauslasi (eli purkit, pullot ja purnukat), ja kaikki muut lasti (maljakot, astiat, peilit, ikkunat) kuuluvat sekajätteeseen.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.