Avainsana-arkisto: päätöksenteko

Pariisilainen vaatekaappi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Muistatteko, kun vuodenvaihteessa autoin ystävääni karsimaan vaatekaappinsa lähes minimiin? Syy oli siinä, että hän oli muuttamassa Pariisiin, eikä aikonut ottaa mukaan kuin yhden matkalaukun. Kaiken mukaan otettavan piti mahtua siihen. Matkalaukku oli kieltämättä suurin koskaan näkemäni – tiedän, koska se on oikeasti minun mutta lainasin sen mieluusti pois tilaa viemästä. Raivattava vaatemäärä ei ollut massiivinen, mutta urakka vei kuitenkin useamman tunnin. Tuloksena oli yksi iso matkalaukku jossa oli kaikki talvivaatteet, ja yksi pienempi matkalaukku täynnä kesämekkoja. Jälkimmäinen toimitettiin perille kevän kynnyksellä. Kaikki muu laitettiin kirppikselle.

Haastattelin kaveriani, koska minua kiinnosti, miten elämä on sujunut minimalistisen vaatevaraston kanssa. Tässä kysymykset ja vastaukset:

EDIT: blogipohja oikuttelee, enkä saa noita rivivälejä siisteiksi. Pahoittelen!

Kysymys: Millainen fiilis jäi Suuren Karsinnan jälkeen?

Vastaus: Suuren karsinnan jälkeen oli heti välittömästi todella tyhjä olo. Tuli sellainen olo että tässäkö tämä elämäni on, muutamassa matkalaukussa? Vaikka kyse on pelkistä vaatteista, asia ei ole niin yksinkertainen. Vaatteisiin liittyy aika paljon tunteita. Niistä tulee mieleen paljon muistoja. Siinä ja siinä tilanteessa olin tämä vaate päällä. Kun alkushokista oli toipunut, tuli ihan mielettömän hyvä ja puhdistunut fiilis. Järjestäytynyt olo ja hyvä mieli.

K: Oletko kaivannut yhtään vaatetta, joka meni kirpputorille? Tai muistatko enää edes, mitä sinne laitettiin?

V: En edes muista mitä vaatteita meni kirpparille ja mitkä meni roskiin. Enpä ole juuri mitään kaivannut. Yksi valkoinen paita on käynyt mielessä. Sen olisin kuitenkin voinut säästää ja ottaa mukaan. Se olisi ollut täällä käyttökelpoinen vaikka ei siltä kotona tuntunutkaan. (Toim. Huom: YKSI vaate on käynyt mielessä! Sanoisin, että karsinta oli onnistunut.)

K: Millaista on ollut elää matkalaukkuun mahtuvan vaatevaraston kanssa? Hyvät ja huonot puolet?

V: Onhan se vaatevarasto väistämättä melko pieni, tiettyissä tilanteissa tulee olo että olenko mä aina näissä samoissa vaatteissa, vaikkapa lähdössä ulos. Toisaalta ulkomailla tapaa niin paljon uusia ihmisiä, että ne vaatteet ovat tuttuja ja samoja vain itselle.
Hyvä puoli on että ei joudu suurten vaatevalintojen äärelle, kun ei ole niin montaa mistä valita.
K: Oletko käyttänyt jokaista vaatetta, joka pakattiin mukaan? Vai tuliko mukaan jotain turhaakin?
V: Vaikka vaatteita on mukana vähän, siltikään jokaista vaatetta en ole käyttänyt. Lähinnä tosin joitakin juhlamekkoja. Arkivaatteista lähes kaikki on ollut käytössä.
K: Miten valittu vaatevarasto on toiminut? Ts. osasitko pakata sopivanlaisia vaatteita, vai tuntuuko että jotain puuttuu tai oli liikaa?
V: Vaatevalikoimani oli melkoisen suppea lähtökohtaisestikin, ennen karsintaa. En ole ollut koskaan erityinen  shoppailija tai seurannut kummemmin muotia. Mukaanotetut vaatteet ovat toimineet hyvin. Täällä tosin on tullut tarve pukeutua lähtökohtaisestikin siistimmin. Monet perusvaatteeni Suomessa tuntuu täällä Pariisissa liian ”arkisilta”. Tullut tarve pukeutua yleisesti paremmin/tyylikkäämmin.
K: Oletko shoppaillut paikan päällä vaatteita/asusteita? Miksi?
V: Paikanpäältä olen shoppailut äärimmäisen vähän johtuen minimalistisesta budjetistani. Houkutus on ollut kuitenkin suuri. Tosin täällähän on paljon myös kivoja Vintage-liikkeitä joihin täytynee tutustua.
K: Millaisia vinkkejä antaisit ihmiselle, joka haluaisi ruveta karsimaan omaa kaappiaan?
V:  Karsiessa kannattaa surutta heittää kaikki pois mikä yhtään on jäänyt pitämättä. Myös ne vatteet mistä tykkää, mutta mihin liittyy huonoja muistoja. Ei niitä kaipaa myöhemmin. Ja tosiaan kaikki mitkä edes mietityttää tyyliin ”pidänköhän tätä”. Pois vaan! Siivouksen jälkeen olo on todell vapautunut ja kevyt.
K: Mitä luulet että jatkossa tapahtuu? Jatkatko minimalistisella linjalla, vai luuletko että vaatteita kertyy jatkossa lisää?
V: Luulen että ostelen jonkin verran Pariisi-käyttöön vaatteita täältä. Mutta olen huomannut että varsin pienellä valikoimassa toimivia vaatteita pääsee varsin pitkälle. Joten minimalistinen yleisvire jatkuu!

Viikon vinkit 17/2013: ammattiapua, mullanvaihtoa ja partavaahtoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tässä mielenkiintoisessa uutisessa kerrotaan, että Tampereella kaupunki saattaa palkata sosiaalitoimen asiakkaille avuksi ammattiraivaajan. Ammattilainen auttaa raivaamaan sellaisia koteja, joiden roinamäärät alkavat uhata terveytta tai turvallisuutta. Jutussa käy hyvin ilmi, mikä on raivaamisen vaikein ja raskain osa: päätöksenteko. (YLE)

Nyt kun mullanvaihto on saatu loppuun, tässä vielä kootut ohjeet. Mikäli jollain on vielä homma hoitamatta. (MTV3)

MTV3:n sivuilla väitetään, että partavaahto puhdistaa matolle kaatuneen punaviinin. Voiko tämä pitää paikkansa? En ole kuullut tällaista niksiä koskaan ennen. Tähän saakka olen luullut, että suola auttaa, tai valkoviini. Mutta partavaahto?

Ja hei – jos sinulla on kokemuksia hyvistä (tai huonoista) myrkyttömistä pesuaineista, jätä kommentti edellisen postauksen loppuun! Aion ruveta testailemaan miten ympäristöystävälliset aineet pärjäävät Tolulle ja Andylle, mutta kaipaisin myös teidän vinkkejänne! Kiitos.

Viikon vinkit 15/2013: Ikkunanpesua, pellavakankaat ja ammattiraivaajan työtä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pian on aika pestä ikkunoita. Tähän artikkeliin on koottu Marttojen vinkkejä ikkunoiden oikeaoppiseen pesuun. Ohjeet ovat mielestäni hyviä, mutta ihmettelen, ettei missään neuvota suihkupullon käyttöä. Mielestäni pesuaineen kuskaaminen ämpärissä on tosi hankalaa verrattuna siihen, että pesuainetta suihkutetaan pullosta suoraan ikkunaan. Vähentää sotkua merkittävästi. (Keski-Uusimaa)

Napakat ohjeet pellavakankaiden pesuun. (Iltalehti)

Tässä jutussa tamperelainen ammattijärjestäjä Sandy Talarmo kertoo työstään. Hyvä pointti jutussa on, että ammattiraivaaja ei oikeastaan siivoa, vaan auttaa asiakasta tekemään päätöksiä ja pääsemään alkuun. Täällä myös Sandyn vinkkejä raivaamiseen. (MTV3)

Karkkia kaverille

Julkaistu , kirjoittanut
4

Juttelin äskettäin ystäväni kanssa, joka kertoi seuraavan tapauksen: hän oli menossa tapaamaan erästä kaveriaan. Matkalla hän poikkesi kauppaan ostaakseen itselleen välipalan ja kaverilleen jonkun pienen viemisen. Hän valitsi itselleen terveellisen smoothien ja kaverille suklaapatukoita. Ystäväni tarkoitus oli mitä parhain. Hän ei suinkaan halunnut salakavalasti lihottaa omaa kaveriaan samalla kun itse hörppi terveellistä pirtelöä. Hän vain halusi ilahduttaa viemällä jotain hyvää, vaikka valitsikin itselleen terveellisemmän vaihtoehdon. Käytännössä ystäväni hairahtui ajatusharhaan, joka tutkimusten mukaan vaivaa ihmisiä varsin laajasti.

Törmäsin äskettäin Psychology Today:n nettisivuilla mielenkiintoiseen tutkimukseen, jonka mukaan ystäväni toimi varsin ennakoitavalla tavalla. Mitä tulee ruokaan ja etenkin herkkuihin, arvioimme näköjään omia ja muiden ihmisten valintakriteereitä täysin eri periaatteilla. Kun valitsemme itsellemme ruokia, puntaroimme lukuisia toisilleen vastakkaisia vaihtoehtoja: otanko terveellisen vai herkullisen vaihtoehdon? Panostanko painonhallintaan pitkällä tähtäimellä vai palkitsenko itseni karkilla rankan työpäivän jälkeen? Mutta kun kyse on muista ihmisistä, oletamme heidän laittavan nautinnon automaattisesti etusijalle. Siksi viemme hyvällä omallatunnolla tuliaisiksi ison suklaalevyn, vaikka emme välttämättä ostaisi sellaista itsellemme. Uskomme nimittäin, että muut voivat syödä mitä vain ilman sen kummempia tunnontuskia tai sisäisiä konflikteja.

Ajatusmallissa on kuitenkin vääristymä – toiset ihmiset kärsivät nimittäin samoista ristiriidoista kuin me itsekin. Asiaa ei auta se, että joku antaa houkuttelevan herkun lahjaksi – oikeastaan päinvastoin. Sen lisäksi että sen syömisestä tulee huono omatunto, myös syömättä jättämisestä tulee huono omatunto. Minulle on käynyt joskus niinkin, sama vieras joka on tuonut jotain herkkuja tuliaisiksi, kieltäytyy itse syömästä niitä kahvipöydässä. Aika nurinkurista!

Olen edelleen sitä mieltä, että syötävät ja juotavat ovat oikein hyviä lahjavaihtoehtoja. Mutta artikkelin luettuani harkitsen varmasti jatkossa vielä tarkemmin, mitä vien. Hyvä idea on viedä jotain sellaista, mitä itsekin haluaisi saada. Minä en tosin herkuista yleensä kieltäydy, mutta laatu korvaa määrän. Ja jos haluaa pelata varman päälle, aina voi viedä tuoreita kukkia.

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli löytyy täältä.

Viikon vinkit 8/2013: tietotekniikkaa ja taloyhtiön toimintaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällä viikolla ei ole sattunut silmiin mitään erityistä aiheeseen liittyvää, joten kaivoin arkistosta juttuja, jotka ovat ilmestyneet jo joskus aiemmin. Sekalaista seurakuntaa siis.

Muistatko ottaa tiedostoistasi varmuuskopiot? YLEn mukaan hajonneista koneista kaivataan eniten valokuvia. Jutussa ihmetellään, miksi ihmiset eivät suosiolla huolehti tärkeiden tiedostojen säilymisestä. Olen itsekin ollut tämän kysymyksen äärellä pari vuotta sitten, kun kannettavan päälle kaatui vesilasi.  Kun kuvat lopulta saatiin pelastettua, ostin kiltisti ulkoisen kovalevyn ja otan varmuuskopiot nykyisin säännöllisesti.

Voiko itsensä poistaa internetistä? (Iltalehti)

YLE uutisoi, että alle puolet osakkaista ymmärtää, miten taloyhtiö toimii. Jos tulos pitää paikkansa, hämmästelen ihmisten tyytyväisyyttä tietämättömyyteensä. Asunto lienee monille tavallisista ihmisistä suurin investointi elämän aikana, ja samalla kallein osa omaisuutta. Tästä näkökulmasta on epäloogista, että hallitusta ja jopa yhtiökokousta vältellään. Nimittäin jos päätöksiä ei ole itse tekemässä, joku muu tekee ne puolestasi.  Vähintä mitä voi tehdä, on osallistua edes yhtiökokoukseen, sillä kaikki isot asiat päätetään tehdään siellä.

Systeemi säästää hermoja

Julkaistu , kirjoittanut
4

Näitä pahimpia sotkupaikkoja raivatessa olen tajunnut, että niitä yhdistää yksi asia: systeemin puute. Säilytettävä tavara voi poiketa toisistaan paljon (vertaa sukat/astiat) mutta olennaista on, että kaapin tai laatikon sisältö on kasautunut tiettyyn järjestykseen evoluution, ei suunnittelun kautta. Ilmeisesti luontainen tapani säilöä asioita ei ole kovin järjestelmällinen, joten vapaasti muotoutuvat sisällöt päätyvät yleisesti ottaen sekasortoon.

Sen sijaan sellaiset säilytystilat, joiden järjestämistä olen miettinyt etukäteen, pysyvät paljon paremmassa kunnossa. Joskus käy niin, että alkuperäinen suunnitelma osoittautuu käytännössä toimimattomaksi, mutta silloin pitää vain miettiä uusi järjestys. Olennaista on, että olen miettinyt missä on kunkin tavaran tai tavararyhmän täsmällinen paikka. Pitää olla logiikka. Esimerkiksi: teekupit vasemmalla, kahvikupit oikealla. Tai sitten sukkahousut sisälaatikossa, nilkkasukat niiden vieressä. Tai että ylemmässä laatikossa säilytetään vain huiveja ja alemmassa vain hanskoja ja pipoja. Tällaisilla pienillä päätöksillä saan paikat pysymään järjestyksessä (ja myöskin tiedän missä mitäkin on).

Olisi kiinnostavaa tietää, onko tämä universaali ominaisuus, vai pelkästään minun juttuni? Onko olemassa ihmisiä, joilla on luontainen taju järjestyksestä, ilman että sitä tarvitsee sen kummemmin miettiä? En tietenkään ole analysoinut joka ikisen hyllyn sisältöä ja järjestystä, eikä minulla ole aikomusta edes tehdä niin. Mutta joka kerran, kun huomaan jonkun säilytystilan päätyneen ns. räjähtäneeseen tilaan, syynä on aina viime kädessä logiikan ja systeemin puute.

Itse asiassa kaikki taitaa lopultakin johtaa päätöksentekoon. Etukäteen suunniteltu systeemi tarkoittaa, että tulee tehneeksi kerralla monta pientä päätöstä. Sitten kun arjessa tulee kyseinen säilytystila vastaan, ei tarvitse enää pysähtyä päättämään mikä olisi kullekin tavaralle paras paikka. Päätös on tehty jo valmiiksi, ja se vapauttaa aivot ajattelemaan jotain ihan muuta. Tavarat menevät itsestään oikealle paikalle ja järjestys säilyy ilman stressiä. Sen sijaan näissä tiloissa joista systeemi puuttuu, pitäisi joka kerta miettiä erikseen, mihin mikäkin kannattaisi laittaa. Yleensä sillä hetkellä ei ole aikaa sen enempää kuin kiinnostustakaan ruveta pohtimaan optimaalista hyllyä, joten tavara päätyy siihen kohtaan, minne se sattuu mahtumaan.

Tässä on muuten jälleen kerran yksi syy, miksi raivaamista ja järjestämistä kannattaa tehdä lähinnä levänneenä ja hyvällä tuulella. Päätöksentekeminen on nimittäin korkeassa mielentilassa paljon helpompaa kuin kiukkuisena.

Vanhempien varastot, lasten roinat

Julkaistu , kirjoittanut
12

Maailma on muuttunut: nykyisin lapsilla ja nuorilla on niin paljon tavaroita, että kaikki ei edes mahdu mukaan, kun muutetaan pois kotoa. Vanhempien tehtäväksi jää romppeiden säilyttely. Myös taannoisessa YLEn haastattelussa puhuttiin tästä. Anne Te Velde-Luoman mukaan näin tapahtuu, koska ei ole perinteitä eikä opittuja tapoja miten tulisi toimia. Tässä hän on varmasti oikeassa. Olen itsekin todistanut vastaavanlaisia tilanteita.

Seurasin kerran vierestä, kun kolmekymppinen lapsi auttoi vanhempiaan heidän vinttinsä raivaamisessa. Hän löysi laatikkotolkulla vanhoja Aku Ankkoja, joita lapsille oli tilattu pienenä. Sen sijaan että ne olisi kannettu paperikeräykseen, divariin tai vaikka ladattu huuto.netiin, hän pakkasi ne tiiviisti muutamaan pahvilaatikkoon, teippasi kiinni ja kirjoitti päälle ”säästetään”. Sitten hän kantoi laatikot takaisin vanhempiensa vinttiin. Avuliasta kyllä, mutta tavaramäärä ei vintistä vähentynyt grammaakaan.

Erään ystäväni vanhemmat taas vaihtoivat isommasta asunnosta pienempään lasten muutettua jo aika päivää sitten pois kotoa. Talossa oli kuitenkin paljon aikuisten lasten tavaroita. Pyydettyään turhaan monta kuukautta, että jälkikasvu tulisi setvimään omaisuutensa, vanhemmat lopulta mättivät kaiken mustaan jätesäkkiin ja kiikuttivat sen ystäväni ovelle. Hän kantoi koko säkin vinttikomeroon katsomatta mitä se sisälsi.

Juttelin äskettäin kuusikymppisten kanssa, jotka kertoivat toisenlaista tarinaa. Lapsuudenkotiin ei jäänyt juuri mitään, kun nuori muutti omilleen. Lapsille myös annettiin ja hankittiin sellaisia tavaroita, jotka oli tarkoituskin ottaa mukaan sitten myöhemmässä vaiheessa. Anoppi mm. kertoi toivoneensa 15-vuotiaana lahjaksi korituolia, jotta saisi sen myöhemmin omaan kotiinsa.

Mietin, miksi asiat nyt ovat toisin. Yksi syy on varmasti se, että ihmisillä ylipäätään on valtavan paljon enemmän tavaraa. Sen seurauksena ajan myötä jää käyttämättömäksi paljon ”hyviä tavaroita”, joista on vain kasvettu yli: urheiluvälineitä, leluja, kirjoja ja vaikka mitä. Luulen, että usein on epäselvää, kenen pitäisi tehdä päätös niiden kohtalosta – jo aikuisten lasten vai vanhempien. Kun kukaan ei oikein tiedä, kukaan ei ota vastuuta ja tavarat jäävät sijoilleen. Sitten on hellämielisiä vanhempia, jotka eivät raatsi laittaa pois yhtäkään lastensa joskus käyttämää tavaraa, oli se tarpeellinen tai ei. Entä olemmeko me aikuiset lapset ruvenneet pitämään itsestään selvänä sitä, että vanhemmat kyllä säilyttelevät nurkissaan kaiken sen, mikä ei mahdu omaan kotiimme?

Tekisi mieli sanoa, ettei ihmisten pitäisi omistaa enempää tavaraa, kuin mikä mahtuu heidän kotiinsa. Miksi ne Aku Ankat pitää säilyttää, vaikka on päivänselvää, ettei niitä kukaan lue? Miksi säkillinen lapsuusmuistoja pitää muuttaa asunnosta toiseen, jos ei edes tiedä mitä muuttaa? Luulenpa, että syyt ovat tunnepohjaisia ja liittyvät ainakin päätöksenteon työläyteen ja luopumisen tuskaan. Te Velde-Luoma on oikeassa siinä, että meillä ei ole mitään opittua systeemiä, miten lapsuudesta jääneisiin tavaroihin pitäisi suhtautua.

Mielestäni ystäväni vanhemmat toimivat juuri oikein. Heillä ei ollut tavaroille tilaa, joten ne palautettiin oikealle omistajalle. On hänen asiansa päättää, mihin ne lopulta päätyvät. Itse heräsin siihen, että on parasta miettiä hyvissä ajoin, miten vastaava tilanne vältetään tulevaisuudessa. En ole vielä päässyt tässä pohdinnassa kovin pitkälle (ja lapsikin on onneksi niin pieni, ettei se hetkeen ole muuttamassa), mutta jotain ajatuksia on kuitenkin jo tullut mieleen. Tavoitteena on, että lapsi oppisi jo kotoa tavaroiden hallinnan taidot.

Tavaroiden karsiminen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Blogiini tullaan usein googlen kautta. Tavaroiden karsiminen on yksi suosituimmista hakusanoista. Olen mietiskellyt tätä aihetta ja mitä siitä haluaisin sanoa. Karsiminen viittaa siihen, että jotakin on liikaa. Koska hakusanana on aina tavarat (tai joskus roina), veikkaan että kyse on jonkinlaisesta yleisfiiliksestä, ei jostain tietystä tavararyhmästä. Ilmeisesti monia vaivaa tunne, että kaikkea on liikaa.

Kokemukseni mukaan tavaroiden karsiminen sillä perusteella, onko jokin esine tarpeellinen, voi olla vaikeaa. Tarpeellisuus on hyvin rationaalinen lähtökohta, ja usein tuntuisi luontevalta lähteä siitä liikkeelle. Mutta tarpeellisuus ei aina anna selkeitä vastauksia. Ensinnäkin voi olla vaikeaa päättää, onko jokin tarpeellinen vai ei. Mistä tietää, kuinka monta paitaa, kulhoa tai vanhaa postikorttia ihminen tarvitsee? Toiseksi tarpeettomistakin esineistä voi olla iloa – esimerkiksi monet koriste-esineet eivät ole elämisen kannalta tarpeellisia, mutta ne ilahduttavat mieltä. Toisaalta voi olla vaikea luopua jostain esineestä, koska periaatteessa sitä saattaisi tarvita vielä, mutta samaan aikaan härveli vie tilaa ja harmittaa.

Siksi toinen, mielestäni yhtä hyvä lähestymistapa on kysyä itseltään, pidänkö tästä esineestä? Jos tavaroita pitää karsia, se kertoo siitä ettei niistä ainakaan ole puutetta. Silloin on ihan relevanttia miettiä, tuottaako joku esine iloa ja mielihyvää, vai ei. Autoin viikonloppuna ystävääni organisoimaan lastenhuonetta uuteen järjestykseen. Vaatekaappeja täyttäessä oli luontevaa samalla karsia niiden sisältöä. Ystäväni jäi pyörittelemään erästä paitaa kädessään – pitäisikö se säästää vai laittaa pois? Periaatteessa ihan sopiva ja ehjä, ehkä se pitäisi säästää… mutta hetken mietittyään ystäväni totesi, ettei ollut koskaan pitänyt paidasta ja nakkasi sen saman tien kierrätyspussiin. Minusta se oli juuri oikea valinta. Lapsilla oli vaatteita yllin kyllin, joten olisi ollut turhaa säästää paitaa, josta ei pidä ja jota ei tarvita. Ystäväni karsi vaatteita myös sillä perusteella, olivatko ne tarkoituksenmukaisia: liian pienet ja resuiset pantiin pois.

Kaappeja järjestäessämme pohdin, että samoja periaatteita voi noudattaa minkä tahansa tavaroiden karsimisessa. Oikeastaan koko homman voi kiteyttää kahteen kysymykseen:

  1. Pidänkö tästä?
  2. Toimiiko se?

Jos vastaus kumpaan tahansa kysymykseen on ei, on kyseessä todennäköisesti esine, josta voi luopua hyvällä omallatunnolla. Tietysti on yksittäistapauksia, jolloin ei-vastaus ei vielä suoraan johda roskakoriin. En esimerkiksi liiemmin pidä sadetakistani, mutta se toimii ja on ainoa kappale, joten en aio luopua siitä vielä hetkeen. Sen sijaan kenkäprojekti nosti esiin kenkiä jotka periaatteessa toimivat mutta joista en pitänyt, sekä kenkiä joista kyllä pidän mutta jotka eivät enää toimi. Tässä tapauksessa molemmat saavat mennä, sillä kenkiä minulla riittää.

Tämä on niin hyvä aihe, että taidanpa kirjoittaa siitä vielä lisääkin. Mutta tässä muutama ajatus näin alkuun sille joukolle, joka on halunnut lukea nimenomaan tavaroiden karsimisesta.

 

Mutta se maksoi ihan hirveästi!

Julkaistu , kirjoittanut
6

Virheostos. Mikä voisi olla vielä pahempaa? Kallis virheostos.

Virheostoksista on vaikea luopua, etenkin jos niistä on tullut maksaneeksi paljon. Ajatuskulku menee jotenkin niin, että koska maksoin tuosta niin paljon, en voi heittää sitä pois. Miksi? Koska silloin rahani menevät kankkulan kaivoon. Olen tullut tuhlanneeksi johonkin, mitä en oikeastaan tarvitse tai halua, ja siitä on hieman huono omatunto. Mutta jos luovun tavarasta, luovun samalla rahoistani. Pitämällä kiinni ostoksesta minulla on sentään jotain, vaikka en pidäkään siitä.

Uskoisin, että moni tunnistaa em. logiikan. Tavallaan ajatus on järkevä, mutta samalla se tuottaa harmia. Virheostos muistuttaa ikävistä asioista: en osannut valita oikein. Annoin kenties jonkun muun vaikuttaa ostopäätökseeni ja tulin ostaneeksi jotain, mitä en oikeastaan olisi halunnut. Ostin jotain, minkä toivoin tekevän minut onnelliseksi/hoikaksi/suosituksi/paremmaksi ihmiseksi/joksikin, mitä en oikeastaan ole. Ostin tyydyttääkseni jotain muuta tarvetta. Ostin harkitsemattomasti. Ostin vain ostaakseni jotain. Ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ydin on joka tapauksessa siinä, että niin kauan kun virheostos löytyy kaapista, se tuo aina mieleen jotain negatiivista ja tekee jopa syyllisen olon.

Minusta meidän pitäisi keskittyä sellaisiin asioihin, jotka parantavat oloa, eivät huononna sitä. Siksi virheostoksista luopumista kannattaa vakavasti harkita. Etenkin niistä kalliista luopumista. Kun tavaraa ei enää ole, se ei enää muistuta epäonnistuneesta rahankäytöstä. On tietysti totta, että sinne ne rahat sitten menivät, mutta toisaalta niinhän ne olivat menneet jo silloin, kun virheostos vielä kummitteli käyttämättömänä kaapissa. Mikään ei siis ole muuttunut paitsi se, että itsellä on todennäköisesti jälkeenpäin paljon kevyempi mieli. Jos ostos on ollut hyvin kallis ja lähes käyttämätön, sen voi todennäköisesti myydä eteenpäin. Epäilemättä jossain on ihminen, joka haluaisi omistaa juuri sellaisen esineen tai tavaran. Toisen virheostos on toisen löytö.

Huh! Ensimmäinen vaihe takana

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Reilun tunnin tiivistahtisen lajittelun tulos on tässä:

Ensimmäinen kierros, neljä pinoa.

Ensimmäisen lajittelukierroksen lopputuloksena on neljä varsinaista pinoa:

  1. omat paperit + lapseen liittyvät paperit
  2. miehen paperit
  3. auto
  4. sekalaista, lähinnä postikortteja ja muovitaskuja

Kuvassa näkyvä viiden ”pino” ei itse asiassa ole pino, vaan siinä pari paksua kirjekuorta, jotka kuuluisivat omien papereideni joukkoon, mutta eivät pysy pinon päällä. Roskapaperia kertyi suoralta kädeltä aikamoinen kasa, mutta heitin ne kierrätyskassiin sitä mukaa kuin niitä ilmaantui. Aikaa meni reilu tunti. Näiden lisäksi jätin koskematta muutaman kansion, joiden sisältö oli selkeästi merkitty ja oma kokonaisuutensa, kuten esim. taannoiseen muuttoon liittyvä kansio.

Tältä erää nuo pinot siirretään työhuoneeseen odottamaan. Seuraava askel on käydä omat ja autoon liittyvät paperit läpi tarkemmin, mutta siihen rupean vasta huomenna. Jossain vaiheessa täytyy myös tehdä postikortteihin liittyviä päätöksiä – annanko periksi tunteelliselle sielulleni, ja säästän toissavuotiset joulukortit jonnekin, vai pystyisinkö heittämään ne pois? Dilemma.