Pariisilainen vaatekaappi

Muistatteko, kun vuodenvaihteessa autoin ystävääni karsimaan vaatekaappinsa lähes minimiin? Syy oli siinä, että hän oli muuttamassa Pariisiin, eikä aikonut ottaa mukaan kuin yhden matkalaukun. Kaiken mukaan otettavan piti mahtua siihen. Matkalaukku oli kieltämättä suurin koskaan näkemäni – tiedän, koska se on oikeasti minun mutta lainasin sen mieluusti pois tilaa viemästä. Raivattava vaatemäärä ei ollut massiivinen, mutta urakka vei kuitenkin useamman tunnin. Tuloksena oli yksi iso matkalaukku jossa oli kaikki talvivaatteet, ja yksi pienempi matkalaukku täynnä kesämekkoja. Jälkimmäinen toimitettiin perille kevän kynnyksellä. Kaikki muu laitettiin kirppikselle.

Haastattelin kaveriani, koska minua kiinnosti, miten elämä on sujunut minimalistisen vaatevaraston kanssa. Tässä kysymykset ja vastaukset:

EDIT: blogipohja oikuttelee, enkä saa noita rivivälejä siisteiksi. Pahoittelen!

Kysymys: Millainen fiilis jäi Suuren Karsinnan jälkeen?

Vastaus: Suuren karsinnan jälkeen oli heti välittömästi todella tyhjä olo. Tuli sellainen olo että tässäkö tämä elämäni on, muutamassa matkalaukussa? Vaikka kyse on pelkistä vaatteista, asia ei ole niin yksinkertainen. Vaatteisiin liittyy aika paljon tunteita. Niistä tulee mieleen paljon muistoja. Siinä ja siinä tilanteessa olin tämä vaate päällä. Kun alkushokista oli toipunut, tuli ihan mielettömän hyvä ja puhdistunut fiilis. Järjestäytynyt olo ja hyvä mieli.

K: Oletko kaivannut yhtään vaatetta, joka meni kirpputorille? Tai muistatko enää edes, mitä sinne laitettiin?

V: En edes muista mitä vaatteita meni kirpparille ja mitkä meni roskiin. Enpä ole juuri mitään kaivannut. Yksi valkoinen paita on käynyt mielessä. Sen olisin kuitenkin voinut säästää ja ottaa mukaan. Se olisi ollut täällä käyttökelpoinen vaikka ei siltä kotona tuntunutkaan. (Toim. Huom: YKSI vaate on käynyt mielessä! Sanoisin, että karsinta oli onnistunut.)

K: Millaista on ollut elää matkalaukkuun mahtuvan vaatevaraston kanssa? Hyvät ja huonot puolet?

V: Onhan se vaatevarasto väistämättä melko pieni, tiettyissä tilanteissa tulee olo että olenko mä aina näissä samoissa vaatteissa, vaikkapa lähdössä ulos. Toisaalta ulkomailla tapaa niin paljon uusia ihmisiä, että ne vaatteet ovat tuttuja ja samoja vain itselle.
Hyvä puoli on että ei joudu suurten vaatevalintojen äärelle, kun ei ole niin montaa mistä valita.
K: Oletko käyttänyt jokaista vaatetta, joka pakattiin mukaan? Vai tuliko mukaan jotain turhaakin?
V: Vaikka vaatteita on mukana vähän, siltikään jokaista vaatetta en ole käyttänyt. Lähinnä tosin joitakin juhlamekkoja. Arkivaatteista lähes kaikki on ollut käytössä.
K: Miten valittu vaatevarasto on toiminut? Ts. osasitko pakata sopivanlaisia vaatteita, vai tuntuuko että jotain puuttuu tai oli liikaa?
V: Vaatevalikoimani oli melkoisen suppea lähtökohtaisestikin, ennen karsintaa. En ole ollut koskaan erityinen  shoppailija tai seurannut kummemmin muotia. Mukaanotetut vaatteet ovat toimineet hyvin. Täällä tosin on tullut tarve pukeutua lähtökohtaisestikin siistimmin. Monet perusvaatteeni Suomessa tuntuu täällä Pariisissa liian ”arkisilta”. Tullut tarve pukeutua yleisesti paremmin/tyylikkäämmin.
K: Oletko shoppaillut paikan päällä vaatteita/asusteita? Miksi?
V: Paikanpäältä olen shoppailut äärimmäisen vähän johtuen minimalistisesta budjetistani. Houkutus on ollut kuitenkin suuri. Tosin täällähän on paljon myös kivoja Vintage-liikkeitä joihin täytynee tutustua.
K: Millaisia vinkkejä antaisit ihmiselle, joka haluaisi ruveta karsimaan omaa kaappiaan?
V:  Karsiessa kannattaa surutta heittää kaikki pois mikä yhtään on jäänyt pitämättä. Myös ne vatteet mistä tykkää, mutta mihin liittyy huonoja muistoja. Ei niitä kaipaa myöhemmin. Ja tosiaan kaikki mitkä edes mietityttää tyyliin ”pidänköhän tätä”. Pois vaan! Siivouksen jälkeen olo on todell vapautunut ja kevyt.
K: Mitä luulet että jatkossa tapahtuu? Jatkatko minimalistisella linjalla, vai luuletko että vaatteita kertyy jatkossa lisää?
V: Luulen että ostelen jonkin verran Pariisi-käyttöön vaatteita täältä. Mutta olen huomannut että varsin pienellä valikoimassa toimivia vaatteita pääsee varsin pitkälle. Joten minimalistinen yleisvire jatkuu!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.