Avainsana-arkisto: kirjat

Miksi raivaaminen ei lopu?

Julkaistu , kirjoittanut
17

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

Viikon vinkit: viikkosiivousta, turkiksia ja kirjojen kierrätystä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Täällä taas Martat puhuvat arkijärkeä: liikaa tavaraa – sotkua – pölyä ja likaa – sisäilmaongelmia. Kun siivoaa suunnilleen kerran viikossa ei tule ongelmia, kysykää vaikka Martoilta. (YLE)

Tässä puolestaan pohdittavaa sarjassa ”mikä onkaan ekologista”: turkis vai tekoturkis. Turkistuotannossa on paljon eettisiä ongelmia, kuten melkein missä tahansa eläinten kasvatuksessa. Mutta tekoturkiksessa on sitten muita ympäristöongelmia, jotka eivät ole ihan pieniä nekään. Ilmeisesti kunnon ihminen on ilman mitään turkista, tai hankkii omansa käytettynä, olipa kyseessä sitten eläin- tai muoviperäinen vaate. (Ilta-Sanomat)

Kierrätyskeskus laati viisi kirjankierrättäjän nyrkkisääntöä. Jos kirjahyllyn tyhjennys on ajankohtaista, kurkatkaapa nämä. (hel.fi)

Viikon vinkit: vaatepoistoja, kontaktimuovia ja Ikea kierrättää

Julkaistu , kirjoittanut
21

Kodin Kuvalehti listaa 6 vaatetta, jotka voi välittömästi poistaa omasta kaapista. Tämä on tällainen hömppäjuttu, jossa on hieman sisältöä mukana. Kukaan ei varmaankaan jutun luettuaan ryntää kaapilleen ja ala kuuliaisesti poistaa vääränlaisia vaatteita. Mutta yhdestä olen samaa mieltä: reikäisiä alusvaatteita en minäkään suosittele säästämään.

Taas on se aika vuodesta: näin päällystät koulukirjat kontatimuovilla (MTV)

Viikon mielenkiintoisin uutinen on Ikean kierrätyspalvelu: jos ymmärsin oikein, yritys alkaa ottaa vastaan vanhoja huonekaluja samoin kuin esim. H&M ottaa vastaan vanhoja vaatteita. YLE uutisoi tästä nyt, mutta huomasin että kokeilu oli ollut käytössä jo touko-kesäkuussa. Ikean nettisivuilta löytyy kuitenkin ohjeet, joten ilmeisesti tämä toiminta on nyt ihan vakituisessa käytössä. Ikea oikaiskoon kommenttiosastolla, jos olen ymmärtänyt jotain väärin. Erona vaatekeräyksiin tämä toimii kuitenkin niin, että vanhat huonekalut tulevat suoraan myyntiin. Eli voit mennä Ikean liikkeeseen ja ostaa sieltä halvalla valmiiksi kootun käytetyn Ikea-huonekalun uuden sijasta.

Tämä herättää moniakin ajatuksia: Ensinnäkin olisi kiinnostavaa nähdä, onko käytetyille kalusteille todellakin markkinoita? Voisin kuvitella että ihmiset roudaavat vanhoja romujaan into piukassa liikkeeseen, etenkin kun siitä saa alennuskupongin, mutta kuka niitä sitten ostaa? Hinnan täytyy olla todella halpa, että käytetty olisi kiinnostava. Toisaalta aloin pohtia, missä kunnossa ne vanhat oikein ovat. Kokemukseni mukaan Ikean huonekalut eivät ole kestävimmästä päästä, eli jos tavara on ollut muutaman vuoden käytössä, onko se enää millään tasolla houkutteleva kenellekään muulle? Ja kiinnostaisi myös, onko Ikealla jotain kuntokarsintaa siinä, mitä otetaan myyntiin. Miten kulahtanut saa olla? Täytyy sanoa, että Ikea herättää vähän samoja fiiliksiä kuin halvat vaate- tai hampurilaisketjut. Välillä niihin haksahtaa itsekin, mutta kirkkaan ajatuksen hetkenä kiertää kaukaa.

Kuka saa päättää puolestasi?

Julkaistu , kirjoittanut
15

Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.

Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.

Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.

Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.

Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.

Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.

Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?

Kirjahyllyn ensimmäinen kierros

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viime viikolla pidin vähän taukoa Koko koti kuntoon -projektista, ja sain sen aikana kirjahyllyn raivattua. Täsmennetään tähän, että tällä kierroksella en vielä käynyt sisältöä kirja kirjalta läpi, senkin teen vielä joskus, mutta nyt oli tavoitteena sellainen kosmeettinen raivauskierros. Halusin hyllystä kaikki ylimääräiset tavarat pois ja yleisilmeen siistimmäksi.

Tein perinteiseen tyyliin niin, että tyhjensin kerralla hyllystä kaikki esineet, jotka eivät olleet kirjoja. Sen jälkeen siistin hyllyt. Tasasin kirjat hyllynreunaan, ja järjestelin niitä siinä samalla vähän. Noukin pois lainakirjat ja palautin ne omistajilleen. Löysin tässä yhteydessä myös muutaman sellaisen kirjan, jonka vien taloyhtiön kierrätyshyllyyn. Siellä olisi ollut myös suoraan divariin joutavia opuksia, mutta kuten sanottu, juuri nyt ei ollut aikaa alkaa niitä setvimään. Järjestelyn päälle vielä pyyhin pölyt hyllyjen reunoilta ja päältä.

Sen jälkeen kävin tavara kerrallaan läpi kaiken sen sälän, jonka hyllystä olin poistanut. Kaikille löytyi helposti oma paikka. Kuitit kuittilaatikkoon, valokuvat albumin väliin ja niin edelleen. Pieniä juttuja, mutta joiden vaikutus siisteyteen ja selkeyteen on merkittävä, silloin kun ne eivät ole omilla paikoillaan. Järjestelyn jälkeen hyllyyn jäi vain ne tavarat, jotka kuuluvatkin olla siellä.

Tämä oli sellainen nopea projekti, jossa aika pienellä vaivalla sai kivan lopputuloksen. Kun pääsin vauhtiin, heitin samalla vauhdilla pari vanhaa lehtien vuosikertaa pois toiselta hyllyltä. Sitten siirryin eteiseen ja raivasin sieltä pari tyhjää kenkälaatikkoa pois hyllyn päältä kuleksimasta. Minulle käy usein näin, että raivaaminen on itseään ruokkiva kierre. Kun yhdestä päästä aloittaa, siitä jatkaa muihin huoneisiin vähän huomaamatta. Raivatessa katse muuttuu sellaiseksi, että alkaa tarkastella vähän kaikkea kriittisellä silmällä. Se on hyödyllistä, sillä omille tavaroilleen sokeutuu helposti.

Koko koti kuntoon: kirjat ja kirjahylly

Julkaistu , kirjoittanut
12

Viime viikon komerohaaste on tuottanut tulosta. Olen saanut komeroon lisää tilaa, ja lisätilan olen käyttänyt siihen, että olen saanut työhuoneen lattialta tavaroita hyllyyn. Komeron parissa täytyy edelleen jatkaa, mutta siirryn silti tällä viikolla eteenpäin.

Tällä viikolla otetaan käsittelyyn kirjat ja kirjahyllyt. Sanon nyt heti kättelyssä, että en aio käydä jokaista kirjaa kriittisesti läpi, ja miettiä olisiko siitä aiheellista luopua vai ei. Ensimmäinen tavoite on raivata kirjahyllystä kaikki sinne kuulumattomat tavarat. Kirjahylly vetää maagisesti puoleensa kaikkea muutakin kuin kirjoja. Tuo sälä täytyy saada sieltä pois. Sen jälkeen silmäilen kirjat läpi, ja noukin joukosta ne ilmiselvät yksilöt, jotka eivät enää kuuluu ilahduttavien yksilöiden joukkoon. Tiedän, että minulla on myös lainakirjoja, jotka olisi hyvä palauttaa omistajilleen, joten palautan niistä mahdollisimman monta.

Te saatte tietysti tehdä kirjahyllyjenne kanssa mitä haluatte. Jos inspiraatio riittää aakkostamiseen ja pölyttämiseen niin, niin toimeksi vaan! Itselleni riittää tällä kertaa tällainen kevytversio. Sekin riittää siihen, että kirjahylly rupeaa näyttämään paremmalta. Huomatkaa myös, että useimmiten kirjoja on myös muualla kuin kirjahyllyssä. Meillä niitä on lisäksi ainakin keittiössä, lastenhuoneessa, työhuoneessa ja yöpöydillä. Siis toisin sanoen kaikissa kotimme huoneissa. Keittokirjat kävin läpi jo keittiön yhteydessä, mutta muut huoneet vaativat huomiota. Lastenhuoneessa aion raivata kirjoja vähän tarkemmin, sieltä riittää perinteistä raivattavaakin.

Kirjat eivät ole kotimme pahin ongelmakohta, koska suurin osa niistä on kuitenkin kirjahyllyssä. Mitenkä teillä? Onko kirjoja liikaa vai sopivasti? Kuka lähtee kanssani organisoimaan kirjoja?

Oletko aloittaja vai lopettaja?

Julkaistu , kirjoittanut
30

Kuuntelen parhaillaan äänikirjaversiona Gretchen Rubinin Better Than Before -kirjaa. Rubin kirjoittaa siitä, miten pystymme muuttamaan ja opettelemaan tapoja, joita meillä on. Kirja on varsin mielenkiintoinen, ei erityisen tieteellinen vaan enemmänkin ”tavalliselle tallaajalle” kirjoitettu. Törmäsin kirjassa mielenkiintoiseen konseptiin: aloittajiin ja lopettajiin.

Rubin pohtii, että osa meistä on enemmän aloittajia, osa taas lopettajia. Lopettajat haluavat käyttää tavarat ja tuotteet loppuun. He puristavat hammastahnatuubista viimeisetkin pisarat ja huuhtelevat sampoopullot tyhjiksi ennen kuin heittävät ne roskiin. Lopettaja tykkää siitä, kun jokin esine tulee selkeästi tiensä päähän. Aloittaja taas on innoissaan, kun saa kokeilla uutta, avata vaikka uudenlaisen sampoon. Aloittajaa ei haittaa, että hyllyssä on monta samaa tekevää tuotetta yhtä aikaa auki. Lopettaja nauttii siitä että saa asiat ja projektit valmiiksi ja päätökseen, aloittaja taas nauttii uuden projektin alkuhuumasta ja kokeilun ilosta.

Rubin kertoo itse olevansa lopettaja, ja niin olen minäkin. Tunnistin välittömästi samat fiilikset siitä, miten hauskaa on kun jokin kuluu loppuun. En halua aukoa uusia pakkauksia, ennen kuin vanhat on kulutettu loppuun. Puoliso tuntuu olevan pikemminkin aloittaja. Nytkin meillä on kaksi samanlaista sinappipurkkia auki jääkaapissa. Tämä käy jossain määrin hermoilleni, puolisoa se ei haittaa. Samoin hän on ihmetellyt, miksi vanhat leivät pitää syödä ensin pois, jos kaapista löytyy tuorettakin – tuorehan maistuu paremmalta, eikä ole enää niin tuoretta sitten, kun vanhemmat on saatu loppuun. Oletan, että lopettajat ymmärtävät automaattisesti miksi.

Rubin pohtii myös, että toiset tuntevat enemmän vetoa yksinkertaisuuteen, toiset taas nauttivat runsaudesta. Arvelen, että yksinkertaisen ystävät ovat enemmän kallellaan minimalismiin, sillä he pitävät siitä, ettei vaihtoehtoja ole loputtomasti. Runsauden ystävät puolestaan pitävät siitä, että valinnanmahdollisuuksia on paljon, he pitävät visuaalisesta monimuotoisuudesta eivätkä oletettavasti ahdistu siitä, että tavaroita on paljon.

Tätä ei kirjassa erikseen käsitelty, mutta jäin miettimään, ovatko lopettajat usein myös yksinkertaistajia, ja aloittajat runsailijoita. Ainakin nuo tendenssit tukevat toisiaan. Jos aloittajat haluavat kokeilla uusia tuotteita, ne vanhat jäävät tietenkin sinne hyllyyn tuomaan runsautta. Ja jos taas tavoitteena on saada kaikki loppuun ennen kuin hankitaan uutta, niin ympäristö pysyy väistämättä yksinkertaisempana.

Mitä mieltä olette? Kumpaan ryhmään kuulutte, vai oletteko kenties jossain puolessa välissä?

Mihin roskikseen kirjat kuuluvat?

Julkaistu , kirjoittanut
12

Vaihteeksi kierrätys- ja lajitteluasiaa. Törmäsin Itä-Uudenmaan jätehuollon tuottamaan infolehteen, jossa oli niin hyvin kiteytetty roskien lajitteluun liittyviä asioita, että referoin sisällön myös tänne.

Kirjojen lajittelu: pokkarit voi panna suoraan paperikeräykseen. Kovakantisista kirjoista irroitetaan kannet, ja sivut menevät paperikeräykseen. Kannet lajitellaan sen mukaan, mitä materiaalia ne ovat. Tavalliset kovat kannet pahvinkeräykseen, nahkakantiset ja muovitetut sekajätteeseen. Jos kansia ei saa irti, koko kirja menee sekajätteen joukkoon. En ole tainnut koskaan laittaa kirjoja roskiin lukuunottamatta vanhoja koulukirjoja. Luulen, että jossain vaiheessa sellainenkin on edessä, jos haluan päästä vanhoista tietosanakirjoista eroon.

Ilmeisesti kaikessa lajittelussa ratkaisee, mitä materiaalia roskassa on eniten. Korkillisen maitotölkin voi panna kartonkikeräykseen, koska muovia on tölkistä vain pieni osa. Lääkepakkauksissa ja sipsipusseissa taas suurin osa on muovia, joten ne laitetaan sekajätteeseen tai energiajätteeseen, koska metallin osuus on pienempi kuin muovin. Mutta lasin kanssa pitää olla tarkkana, sillä kuten aiemmin jo kävi ilmi, lasinkeräys ottaa yleensä vastaan vain pulloja ja purkkeja, ei ikkunalasia tai kuumuuden kestävää lasia.

Tuo isoimman materiaalin sääntö on tavallisen ihmisen kannalta aika mukava, koska ei tarvitse stressata tavaroiden purkamisesta osiin ennen kuin ne voi laittaa jäteastiaan. Minulla on tapana poistaa korkit tölkeistä ennen lajittelua, mutta se ei olisi välttämätöntä. Toisaalta itse ei kannata ruveta varsinaiseen roskien polttamiseen, sillä kotioloissa lämpötilat ovat alhaisia ja esimerkiksi muovista voi irrota epäterveellisiä hiukkasia ja kaasuja. Keskitetty jätekeräys hoitaa asian tehokkaammin.

Kirja-arvostelu: Leppoisa opas huusholliin

Julkaistu , kirjoittanut
14

Luin Saara Henrikssonin ja Aino-Maija Leinosen kirjan, joka kehottaa siivouskapinaan ja väittää kertovansa, miten arjen hommat sujuvat kuin itsestään. Täytyy sanoa että olipa erikoinen kirja. En muista, milloin olisin lukenut vastaavanlaisen, jossa vähän väliä olen joko erittäin samaa mieltä ja sitten samalla sivulla täydellisesti eri mieltä kirjoittajien kanssa!

Kirjan yleissävy on äärimmäisen topakka. Jopa niin topakka, että se käy välillä hermoille – ”soo soo älä sinä sielä kuvittele tietäväsi mitään!” Tavallaan tykkään että asiat sanotaan suoraan, mutta tosiaan välillä kirjassa on niin kova neuvomisen maku, että se meni omalta kohdaltani ärsyttävyyden puolelle. Pieneen kokoon taitettu kirja on kuitenkin mukava kädessä.

Sitten sisältöön. Sanotaan parhaat asiat ensin: kirjassa annetaan monta käytännöllistä vinkkiä siivoamista varten. Esimerkiksi välineitä ja aineita koskevat kohdat ovat järkevää luettavaa, ja teksti sopii hyvin esimerkiksi vasta omilleen muuttaneelle nuorelle. Jos yhtään on käsitystä kodinhoidosta muuten, voi mukana olla aika paljon itsestäänselvyyksiä. Mutta mukana on hirveästi käteviä käytännön vinkkejä. Esimerkkejä: lankamoppi siirtää likaa paikasta toiseen, mikrokuituliina puhdistaa. Kaikki vaatteet näyttävät silitettyinä hyviltä. Miten hajulukko ja lattiakaivo puhdistetaan. Säilytä tavaroita siinä huoneessa, jossa niitä käytetään. Tämänt tyyppiset ohjeet ja vinkit ovat aina tarpeen.

Ongelmana on, että noiden hyvien juttujen lisäksi kirja on pullollaan älyttömyyksiä. Tähän tyyliin: jos olet köyhä, voit säästää lopettamalla deodorantin käytön. Anteeksi mitä? Toimiva dödö maksaa marketissa pari euroa. Täytyy elää todella ojan pohjalla, jotta tämä neuvo olisi relevantti. Ilman henkilökohtaista hygieniaa on aika paha lähetä työhaastatteluun tai ihmisten ilmoille ylipäätään. ”Ajattele, ettei naisen tai miehen kunnia ole hajuttomuudesta kiinni” – siis millaista soopaa. Tämä oli ehkä se pöhköin esimerkki, mutta ei valitettavasti ainoa.

Vai mitä sanotte ohjeesta, että aina kannattaa hankkia isoin mahdollinen huonekalu, joka tilaan mahtuu, olipa kyseessä pöytä tai sohva? Koska ”tilan hukkakäyttö ei kannata”. Tai että menkää viettämään joulua isovanhemmille, niin ei tarvitse itse järjestää. Kuulostaa leppoisalta vanhusten hyväksikäytöltä. En tiedä teistä, mutta itse olen tottunut ajattelemaan niin päin, että vanhin sukupolvi on jo työnsä tehnyt, nyt on nuorempien vuoro hoitaa heitä. Voi tietysti olla, että kirjoittajilla itsellään on terveet ja nuoret isovanhemmat, joille joulun järjestäminen ei ole mikään erityinen ponnistus.

Ongelma tässä kirjassa on se, että nimi lupaa leppoisuutta mutta sisältö ei vastaa tuota lupausta. Kun kirjoittajat neuvovat, miten kotia hoidetaan, käy hyvin nopeasti ilmi, että ei siitä selviä kuin jokapäiväisellä työllä. Kodinhoito on jatkuvaa, loputonta työtä, eikä siitä saa leppoisaa muuten kuin omaa asennetta muuttamalla. Kirjassa on omistettu viisi sivua kylpyhuoneen siivoukselle. Ehkä kaakelisaumojen jynssääminen on jonkun mielestä leppoisaa, mutta minun mielestäni se on tylsää ja rankkaa työtä, jota välttelee viimeiseen asti. Jos joku tarttuu kirjaan oppiakseen, miten kodinhoidosta tehdään helppoa, niin seuraa luultavasti pettymys. Kodinhoidosta saa helppoa siten, että palkkaa siivoojan.

On harmi että kirjassa on niin paljon noita hölmöjä juttuja, koska ne jäävät päällimmäiseksi mieleen ja hyvät vinkit jäävät vähemmälle huomiolle. Osittain tähän vaikuttaa taitto, sillä kirjassa ei juuri ole listoja tai tietoruutuja, joihin olisi koottu tiiviisti olennaisimmat asiat. Teksti kulkee yhtenä massana, joten sieltä on vaikea etsiä yksittäistä asiaa.

Ehkä minua kuitenkin jäi eniten vaivaamaan se, miten kirjasta huokuu sellainen perisuomalainen asenne, että kaikki tasapaksusta tavallisuudesta poikkeava on turhaa tai typerää, ja jos käyttää rahaa johonkin omasta mielestä ihanaan, niin se on pröystäilyä. Niin pontevasti kirjassa paheksutaan sellaisia turhuuksia kuin sisustaminen, kauniit esineet tai merkkivaatteet. Siivous- tai organisointivinkkejä otan mielelläni vastaan, mutta kirjoittajat tuputtavat siinä ohessa sellaisia henkilökohtaisia arvovalintoja, joista tuli sellainen olo, että nyt ei ole suutari pysynyt lestissään.

Oletteko lukeneet kirjaa? Mitä piditte?

Ja sitten kritiikkiä Kondolle

Julkaistu , kirjoittanut
24

Marie Kondon kirja on ehdottomasti mielenkiintoisin raivausopas, jonka olen koskaan lukenut. Se poikkeaa totutusta niin paljon, että suosittelen siihen tutustumista jo ihan siksi, että on virkistävää lukea välillä omaperäisiä ajatuksia, vaikka olisikin eri mieltä. Minä olin hänen kanssaan aika monesta jutusta eri mieltä.

Ensimmäinen ja tärkein ongelma on, että Marie ei kerro mitään siitä, mitä poistetuille tavaroille tapahtuu. Tähän ovat muutkin kiinnittäneet huomiota, eikä syyttä. Läpi kirjan puhutaan vain siitä, miten valtavia määriä tavaraa ihmisten asunnoista on karsittu, muttei sanaakaan siitä, mihin ne tavarat tarkalleen ottaen joutuivat. Käytetty termi on roskapussi, mutta menivätkö kaikki tavarat todella roskiin? Vai onko Japanissa jokin toimiva kierrätyssysteemi, joka toimitti esineet jatkokäyttöön jonnekin? Voi olla, että kierrätys on niin ilmiselvää, ettei Marie tule sitä enemmän avanneeksi. Mutta mikäli ne tavarat todella menivät roskikseen, olen pöyristynyt.

Tämän takia kirjan ratkaisu – raivaa kaikki yhdellä kertaa ja sillä siisti – tuntuu petollisen helpolta. Jos omatuntosi sallii sinun todella heittää kaiken vain roskikseen, niin sitten se voi toimia. Mutta oikeasti raivaamisen vaikein osio on se, miten siitä karsitusta tavarasta hankkiudutaan vastuullisesti eroon. Lahjoittaminen, myyminen ja kierrätyskeskukseen ja sortti-asemille kuskaaminen on työlästä ja aikaavievää. Vaikka luopuisi kerralla puolesta vaatekaapin sisällöstä, menee vähimmilläänkin monta päivää, ennen kuin vaatteet on oikeasti toimitettu ulos asunnosta. Todennäköisempää on, että siihen menee monta kuukautta. Tästä on itselläni kokemusta. (Tässä olisi muuten konsultille käyttöä. Voisin maksaa siitä, että joku hoitaisi tämän vaiheen puolestani. Tätä bisnesideaa saa vapaasti käyttää.)

Kirjan lähtökohtana on ihmisen elämänlaadun parantaminen, ja siihen ei sovi stressi tai syyllisyys. Ehkä siksi tavarasta kehotetaan luopumaan kevein mielin. Ymmärrän hyvän tarkoituksen, mutta en sitä, että jos jotain poisheitettyä joskus kaipaa, kehotetaan vain ostamaan uusi. Tämä kirja ei ohjaa kohti kestävää kulutusta. Siinä ei oteta juurikaan kantaa siihen, mikä kaiken alkusyy on: olemme ostaneet liikaa. Tosin Marie väittää, että kun kotinsa on kerran saanut täydelliseen järjestykseen, sinne ei enää päädy ikäviä ja turhia esineitä. Se on mielestäni ns. katteeton lupaus. En usko tällaisiin yhdessä yössä tapahtuviin elämänmuutoksiin.

Tässäpä onkin toinen kritiikin kohde: yhdellä kerralla raivaaminen on minusta älytön idea. Se toimii, jos raivaajalla on keskeytyksetöntä aikaa, rautainen itsekuri ja vieressä ammattilainen, joka huolehtii siitä ettei homma jää kesken. Meille tavallisille ihmisille menetelmä povaa suurta epäonnistumista. Jos Kondon ohjeiden mukaisesti tyhjentäisin koko kirjahyllyni keskelle lattiaa ja alkaisin sitten yksi kerrallaan päättää mitä jokaiselle kirjalle tapahtuu, voin jo nyt kertoa, että kirjoja olisi lattialla vielä ensi viikollakin. Sitä paitsi tässä on ongelma. Ihminen tekee huonompia päätöksiä väsyneenä ja nälkäisenä, tämä on tieteellisesti todistettu. Joten voisinko luottaa siihen, että valitisisin oikein vielä kolmen tunnin päästä? En. Joten en suosittele. Lisäksi satojen päätösten tekeminen peräjälkeen on oikeasti uuvuttavaa. Hylly tai pari kerrallaan on mielestäni parempi systeemi, sanoipa Marie mitä tahansa.

Kolmas kritiikki kohdistuu siihen, että Marie Kondo olettaa oman filosofiansa toimivan kaikkien ihmisten kanssa kaikissa tilanteissa samalla tavalla. Lisäksi hän olettaa tämän kaltaisen siivoamisen olevan ratkaisu aivan kaikkiin elämän ongelmiin. Ylimääräisestä roinasta luopuminen on mahtava idea, mutta väitän, ettei se sentään automaattisesti johda painonpudotukseen, uramenestykseen ja yleisesti zeniläiseen olotilaan, kuten Marie väittää. Hän on kaikesta päätellen itse niin erikoinen persoona, että juuri tavarat ja siivoaminen on se juttu, joka hänellä vaikuttaa kaikkeen. Muten kuten kaikki yhden asian ihmiset, Marie tuppaa olemaan aika sokea elämäntilanteiden kirjolle. Toisaalta tämä kapeakatseisuus on yksi niistä asioista, jotka tekevät kirjasta niin kiehtovan. Marie Kondo uskoo vakaasti, että tekemällä juuri niin kuin hän käskee, kaikkien ihmisten elämä paranee kertaheitolla, ja loppuiäksi. Tuollainen vankkumattomuus on tavallaan ihailtavaa, joskin samalla myös hiukan pöljää.

Lupaan, että jossain vaiheessa alan taas kirjoittaa muustakin. Mutta varoitan, että aion vielä kirjoittaa niistä asioista, joista kirjassa pidin. Jos Kondo kyllästyttää, palatkaa blogin pariin taas ensi viikolla. Ymmärrän teitä oikein hyvin.