Minimalismillakin on hintansa

Mietiskelin jälleen kerran, mikä on sopiva määrä tavaraa. Tuli siinä mieleen, että sekä minimalismissa että isommassa määrässä tavaraa on omat kustannuksensa, mutta ne ovat luonteeltaan erilaiset.

Useimmille lienee tuttua sellainen ajattelu, että mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän se sitoo säilytystilaa ja sitä kautta myös rahaa. Kärjistetyin esimerkki on ulkopuolinen varasto, jolloin ihminen maksaa siitä, että saa säilyttää omistamiaan tavaroita jossain, vaikkevat ne edes ole käytössä. Eli silloin maksetaan ihan pelkästä omistamisen ilosta. Mutta sama toimii myös kotona. Mitä enemmän huoneistoon on ahdettu omaisuutta, sitä vähemmän siellä on tilaa liikkua ja olla. Hyllyllä oleva tavara vie aina tilaa joltakin toiselta esineeltä.

Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, että vähäisen tavaramäärän kääntöpuolena on työ? Tämä tuli mieleen kun silitin niitä tyynynliinoja. Meidän perhe pärjäisi noin puolella tai jopa kolmasosalla siitä määrästä, joka tyynynliinoja tällä hetkellä on. Tiedättehän systeemin – yhdet pesussa, yhdet käytössä ja yhdet varalla. Mutta jos käytössä olisi näin vähäinen määrä, saisin olla silittämässä joka viikko. Tai jos omistaisin vain kolme sukkaparia, pystyisin kyllä elämään niin, mutta saisin pyykätä sukkia joka toinen päivä. Sama koskee melkein kaikkia käyttöesineitä.

Tietenkin voidaan argumentoida, että yhden tyynynliinan silittämiseen menee tietty aika, ja jos liinoja on enemmän, tuo aika kertaantuu liinojen lukumäärällä. Että kokonaismäärässä vähemmän tyynynliinoja tarkoittaa vähemmän työtä. Mutta minulla onkin mielessäni työn tiheys. Itselleni on luontevampaa lykätä jotain työtä muutama viikko, ja käyttää siihen sitten kerralla vähän enemmän aikaa, kuin pilkkoa sama työ pieniin osiin ja tehdä joka päivä vähäsen. Itse asiassa epäilen, että loppujen lopuksi aikaa saattaisi näin pieniin paloihin pilkottuna mennä lopulta kokonaismäärässäkin enemmän. Työvälineet täytyy ottaa esille, siivota lopuksi pois, ja esimerkiksi vaatteet viikata hyllyyn. Työhön menee oikeasti aina vähän enemmän aikaa kuin se itse suoritus. Kirjoitin tästä jo monta vuotta sitten, ja tämä pitää edelleen paikkansa. 20 tyynynliinaa laittaa paikalleen samassa ajassa kuin 2, mutta kahden liinan jokaviikkoinen kierrättäminen pyykkiin, silitykseen ja kaappiin taitaa lopulta viedä enemmän aikaa, kuin tuo 20 liinan systeemi.

Oikeasti tuo ajasta puhuminen on vähän hiusten halkomista, sillä kyse lienee muutamista minuuteista. Mutta psykologinen puoli on ainakin minulla tärkeämpi. En millään jaksaisi ruveta niin tiheään tahtiin. Kerran kuussa rupeaminen vaatii itsekuria paljon vähemmän kuin kerran viikossa tai kerran päivässä rupeaminen. Tässä palataan siihen perusaiheeseen, joka leimaa vähän kaikkia kirjoituksiani. En ole minimalisti enkä maksimalisti, olen optimalisti. Olennaista on hahmottaa se itselle sopivin määrä tavaraa, joka ei ole ylenpalttisesti tai liikaa, muttei myöskään liian vähän siihen nähden, kuinka paljon on valmis näkemään vaivaa.

Tämän kirjoituksen pointtina on oikeastaan se, että myös minimalismilla on hintansa, ja se on jatkuva työ ja ylläpito, eli viime kädessä se rupeaminen. Halusin nostaa tämän esiin, sillä usein isot määrät tavaraa nähdään automaattisesti huonona. Mutta asiat ovat harvoin mustavalkoisia.

Mitä mieltä olette? Millaisia kustannuksia näette suurella/pienellä tavaramäärällä?

Kaappeihin kadonneet tavarat

Meillä on aika kätevä keittiövaaka. Sillä voi punnita kaikenlaista pientä, ja etenkin ruoka-aineita silloin kun tehdään jotain vähän vaativampaa gourmet-ruokaa. Tällä hetkellä vaaka on tungettu yhteen keittiön kaappiin, jossa se majailee samalla hyllyllä tuikkukuppien, kakkukynttilöiden, puukon, maalarinteipin ja tussien kanssa. (Älkää kysykö järjestyksestä. Se on osittain ihan looginen.) Olennaista tässä keittiökapineessa on se, että sitä ei ole otettu ulos kaapista varmaan pariin vuoteen. Koska siitä on patterit loppu.

Säilyttelen siis kaapissa tavaraa, joka voisi olla tarpeellinen mutta joka ei ole, koska en ole viitsinyt vaihtaa pattereita. Toisaalta en näköjään hirveästi kuitenkaan tarvitse sitä, koska hyvin on pärjätty nämä pari vuotta ilmankin. Tämä edustaa juuri sitä aivotonta omistamista, jota vastaan haluan taistella. Tavoitteenani siis on, että osaisin luetella kaikki omistamani esineet, koska olen ne itse tietoisesti valinnut. Toinen tavoite on, ettei meiltä löytyisi tuollaisia tavaroita, joiden olemassaolo on täysin yhdentekevä.

Valitettavasti keittiövaaka ei ole ainoa tavara, joka makaa tarpeettomana tilaa viemässä. Äkkiseltään tulee mieleen pari muutakin juttua, joista olisi aiheellista hankkiutua eroon. Tällä hetkellä keittiönpöydällä töröttää vanha cd-soitin ja kaksi pientä kaiutinta. Soitin meni rikki, mutta kaiuttimet toimivat. Mitä niille pitäisi tehdä? Kyse on yli 15 vuotta vanhasta soittimesta, joka ei ole niin hyvälaatuinen että sitä kannattaisi ruveta korjailemaan. Pistänkö SER-keräykseen koko roskan, vai onko olemassa jokin muu yhtä hyvä ratkaisu? Ennen joulua noiden on poistuttava pöydältä, enkä suostu tunkemaan niitä mihinkään varastoon vain siksi etten tiedä mitä tehdä.

Olen tätä kirjoittaessani muuten tajunnut, ettei kyse ole oikeastaan noista tavaroista. Kyse on päätöksenteosta ja yleisestä vitkastelusta. Kauanko menee aikaa pattereiden vaihtoon? Miten vaikeaa olisi pakata levysoitin kassiin odottamaan sitä hetkeä, kun seuraavan kerran menen liikkeeseen, jossa pientä elektroniikkajätettä otetaan vastaan? Ilman pattereita keittiövaaka on roinaa, toimivana se on hyödyke. Voin muuttaa asian muutamassa minuutissa. Ja sen sijaan, että alkaisin tässä nyt analysoida, miksi ihmeessä en ole tehnyt sitä aiemmin, lopetan nyt kirjoittamisen ja menen vaihtamaan ne patterit. Sitten minulla on yksi tarpeeton tavara vähemmän, mutta mitään ei ole tarvinnut heittää pois.

Ei houkuttele

Huomasin lehdessä mainoksen, Espoon kauppakeskus Sellossa olisi alepäivät meneillään. Tämä kertoo tietysti siitä, että syksy alkaa olla jälleen niin pitkällä, että isot kauppakeskukset ja tavaratalot valmistautuvat aleviikkoihin. Mutta huomasin mainosta silmäillessäni, että se ei kiinnostanut minua ollenkaan. Ajatus siitä, että lähtisin minnekään kävelymatkaa pidemmälle jonkun tavaran perässä tuntuu nykyisin erittäin epätodennäköiseltä. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.

Aiemmin olen hyvinkin matkannut tehtaanmyymälöiden ja ystävämyyntien perässä. Niistähän saattaisi tehdä löytöjä. Nykyisin olen sekä laiskistunut että alkanut karttaa tarpeetonta tavaraa. Esimerkiksi Espooseen ei olisi meiltä kovin pitkä matka, mutta shoppailusta saatava hyöty ei ikinä ylittäisi matkan aiheuttamaa vaivaa. Bongasin äskettäin luonnonkosmetiikan ystävämyynnin myös, mutta sinne menisi julkisilla yhteen suuntaan 20-30 minuuttia. Liian pitkä aika.

Sen sijaan tein äsken nettiostoksia kotisohvalta käsin. Vertailin tuotteita ja klikkasin ostoskärryyn lopulta parhaat. Jaksan sentään kävellä muutama sata metriä postiin hakemaan pakettia joskus ensi viikolla. Varmistin vielä ennen ostamista, että palautus sujuu helposti, jos tuote ei vastaakaan odotuksia. Nettikauppa on kyllä kätevä silloin kun tietää mitä haluaa ja tarvitsee. Olen katsellut MTV3:n Himoshoppaajat ohjelmaa ja sieltä huomannut, että joillekin ne voivat olla myös todella koukuttavia ja turmiollisia. Samalla tuo ongelma on tuntunut jotenkin käsittämättömältä, sillä en oikein ymmärrä miten kukaan ostaa mitään, jos siihen ei ole varaa. Toisaalta addiktiossa ei koskaan ole kyse pelkästään siitä mikä addiktion aiheuttaa, joten en varmaan ole oikea ihminen kommentoimaan aihetta tämän enempää.

Summa summarum: kuinka kauas jaksatte lähteä tarjouksen perässä? Vai viekö nettikauppa voiton?

Pientä puuhaa

Muistatteko vielä joulumännyn? Se poistui parvekkeeltamme eilen. Tästä voi päätellä, että kevätvalmistelut eivät ole ainakaan etuajassa. Erinäistä hommaa olisi tehtävälistalla, mutta koska olen ollut sekä pahan saamattomuuden että optimismiharhan vallassa, aloittaminen on jäänyt ajatuksen asteelle. (Optimismiharha = virheellinen kuvitelma siitä, että huomenna olemme aina reippaampia, aktiiivisempia ja aikaansaavampia kuin tänään.)

Eilen kuitenkin ryhdistäydyin ja aloitin parvekkeen raivaamisen. Mänty heivattiin menemään, samoin viimeiset kanervat (!), tyhjensin vanhat mullat kukkalaatikoista ja lakaisin lattian. Meillä on lasittamaton parveke vilkkaan kadun varrella, joten noen määrä on melkoinen. Lattialla on puurallit, jotka pitäisi aivan ehdottomasti nostaa ylös, jotta lattian voisi lakaista sieltä alta. Sen jälkeen rallit pitäisi kuurata, jotta parvekkeelle voisi mennä ilman kenkiä. Sain naapurilta hyvän vinkin, että parvekkeen pesu kannattaa ajoittaa kunnon sateen aikaan. Silloin ei haittaa, että lattianraoista tippuu vettä maahan, ja huuhtelu hoituu puoliksi itsestään. Sopivaa sadetta ei ole näkynyt, joten täytynee hoitaa homma jonain iltana, jottei kovin moni ohikulkija saa päällensä saippuavettä. Sitä ennen haluan kuitenkin istuttaa kukat laatikoihin – pitäisi vain ensin saada hankituksi ne…

Parvekkeen lisäksi olisi muitakin siivous- ja raivaustöitä listalla odottamassa. Ikkunat ovat harmaat, lattiat samaten. Työhuoneen ikuisuusprojekti odottaa tekijäänsä, ja tiedän että arkistointi on pahasti päässyt taas lapasesta. Yksi iso viherkasvi pitäisi vielä vaihtaa multaan, mutta se on niin hankala projekti, että olen vain lykännyt ja lykännyt sitä. Ja lisäksi on vielä runsas määrä pienempiä juttuja, jotka olisi kiva saada tehtyä.

Nyt on kuitenkin niin, että useimmille töille on selkeä takaraja. Meillä on isot juhlat kesäkuun puolessa välissä. Eilisen kirjoituksen hengessä tiedossa on siis vieraskoreaa puunaamista. Haluan, että kun vieraat tulevat, täällä kiiltää. Joten tässä on nyt  reilut kolme viikkoa aikaa, ja kyllähän siinä ajassa pitäisi selvitä mistä vaan. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että olen oikeastaan lykännyt muutamia juttuja siksi, ettei minun tarvitsisi tehdä niitä kahteen kertaan. Esimerkiksi lattiat olisi voinut pestä jo aika päivää sitten, mutta koska joka tapauksessa pesisin ne juhlia varten, olen lykännyt moppiin tarttumista.

Asiat eivät tapahdu kuin tekemällä, joten sen sijaan että valittelen täällä töiden paljoutta, olisi fiksumpaa vain kääriä hihat ja aloittaa. Mutta koska elämä on täynnä valintoja, päivitän mieluummin blogia, sillä se on hauskempaa kuin arkistointi. Seuraavaksi äänitetään tämän viikon podcast, ja jälleen aloitus lykkääntyy… Mutta ei hätää. Pakko on paras muusa, joten kyllä nämä kaikki tehdyksi tulevat.

Paperiprojekti jatkuu

Eilisen operaation seurauksena minulla on nyt muutama ”raakapino” , toisin sanoen kasa, jossa on pelkästään minulle kuuluvia papereita sekä lapseen liittyviä papereita, sekä yksi kasa autoon liittyviä papereita. Tänään vuorossa on näiden tarkempi erittely:

  1. Roskien karsinta: Katsotaan jokainen paperi yksitellen läpi, päätetään onko se tarpeellista säilyttää vai ei. Laitetaan roskat suoraan roskiin.
  2. Säilytettävät paperit lajitellaan siten, että samanlaiset tulevat yhteen. Esim. autopinosta lajitellaan erikseen huoltopaperit ja -kuitit, katsastus, vakuutukset, verot jne.
  3. Niputetaan saman lajin paperit kronologiseen järjestykseen.
  4. Yhdistetään kaikki väliaikaisesti takaisin yhdeksi pinoksi.

Koska kaikki pinot mukaanlukien papereita on satoja, ajattelin pysytellä kohtuudessa tämänkin urakan suhteen. Tänään tavoitteena on yksi pino, huomenna seuraava ja niin edelleen. Kuten olen jo aiemmin sanonut, en halua riskeerata tämän onnistumista yhtään. Siksi teen niin pienen palan kerrallaan, että ehdin tehdä sen noin tunnissa. Sen verran jaksan keksittyä. Huonoin vaihtoehto olisi haukata kerralla liian iso pala, ja sitten jättää koko juttu puoliväliin kun aika loppuu tai innostus lopahtaa.

Projekti etenee vaiheittain. Sitten kun olen saanut kaikki raakapinot käytyä läpi ja lajiteltua ne asianmukaisesti, jäljellä on vielä säilytysratkaisun keksiminen. Voisin iltapäivällä tulla taas kertomaan, miten homma eteni.

 

Aikaharha

Organisointi- ja siivousprojekteissa olennaista on ajanhallinta. Useimmiten hommat jäävät kesken siksi, että aika loppuu ja on pakko mennä tekemään jotain muuta.  No, suurin osa tulee varmasti ajatelleeksi tätä itsekin. Kauanko menee lattioiden pesuun? Kuinka kauan tämä kaapin siivoaminen vie aikaa? Usein arvioista unohtuu se, että tarvittavat välineet pitää ottaa esille ja laittaa vielä takaisinkin. Siihen menevä aika pitäisi laskea kokonaisarvioon mukaan. Muuten tulee joko kiire, tai sitten kamat jäävät huiskin haiskin. Jos arvioit lattian pesuun menevän puoli tuntia, laske siihen päälle 15 minuuttia. Siinä ajassa ehtii kaivaa aineet ja ämpärit esille, rullata matot ja lopuksi huuhdella välineet ja laittaa ne kuivumaan. Todellisuudessa laittoiden pesuun menee siis noin 45 minuuttia.

Kaappeja raivatessa syntyy ainakin yksi kasa tavaroita, joiden paikka ei enää ole kotona. Jos etukäteen varaa aikaa sille, että kyseiset roinat toimitetaan lopulliseen päätepisteeseensä, raivausprojekti saadaan oikeasti päätökseen. Muuten uhkana on, että kaappi on kenties tyhjä, mutta lattialla on epämääräinen röykkiö tarpeetonta roinaa, jota sitten siirrellään tuskastuneena nurkasta toiseen ja potkitaan pois tieltä. Kaikkea ei ole tietenkään pakko tehdä samana päivänä. Olennaisempaa on, että varautuu projektin kaikkiin vaiheisiin, ei vain siihen ydinasiaan. Tavaranraivaus on oikeasti saatu päätökseen vasta sitten, kun tarpeettomat tavarat ovat poistuneet asunnosta.