Mietiskelin jälleen kerran, mikä on sopiva määrä tavaraa. Tuli siinä mieleen, että sekä minimalismissa että isommassa määrässä tavaraa on omat kustannuksensa, mutta ne ovat luonteeltaan erilaiset.
Useimmille lienee tuttua sellainen ajattelu, että mitä enemmän tavaraa, sitä enemmän se sitoo säilytystilaa ja sitä kautta myös rahaa. Kärjistetyin esimerkki on ulkopuolinen varasto, jolloin ihminen maksaa siitä, että saa säilyttää omistamiaan tavaroita jossain, vaikkevat ne edes ole käytössä. Eli silloin maksetaan ihan pelkästä omistamisen ilosta. Mutta sama toimii myös kotona. Mitä enemmän huoneistoon on ahdettu omaisuutta, sitä vähemmän siellä on tilaa liikkua ja olla. Hyllyllä oleva tavara vie aina tilaa joltakin toiselta esineeltä.
Mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, että vähäisen tavaramäärän kääntöpuolena on työ? Tämä tuli mieleen kun silitin niitä tyynynliinoja. Meidän perhe pärjäisi noin puolella tai jopa kolmasosalla siitä määrästä, joka tyynynliinoja tällä hetkellä on. Tiedättehän systeemin – yhdet pesussa, yhdet käytössä ja yhdet varalla. Mutta jos käytössä olisi näin vähäinen määrä, saisin olla silittämässä joka viikko. Tai jos omistaisin vain kolme sukkaparia, pystyisin kyllä elämään niin, mutta saisin pyykätä sukkia joka toinen päivä. Sama koskee melkein kaikkia käyttöesineitä.
Tietenkin voidaan argumentoida, että yhden tyynynliinan silittämiseen menee tietty aika, ja jos liinoja on enemmän, tuo aika kertaantuu liinojen lukumäärällä. Että kokonaismäärässä vähemmän tyynynliinoja tarkoittaa vähemmän työtä. Mutta minulla onkin mielessäni työn tiheys. Itselleni on luontevampaa lykätä jotain työtä muutama viikko, ja käyttää siihen sitten kerralla vähän enemmän aikaa, kuin pilkkoa sama työ pieniin osiin ja tehdä joka päivä vähäsen. Itse asiassa epäilen, että loppujen lopuksi aikaa saattaisi näin pieniin paloihin pilkottuna mennä lopulta kokonaismäärässäkin enemmän. Työvälineet täytyy ottaa esille, siivota lopuksi pois, ja esimerkiksi vaatteet viikata hyllyyn. Työhön menee oikeasti aina vähän enemmän aikaa kuin se itse suoritus. Kirjoitin tästä jo monta vuotta sitten, ja tämä pitää edelleen paikkansa. 20 tyynynliinaa laittaa paikalleen samassa ajassa kuin 2, mutta kahden liinan jokaviikkoinen kierrättäminen pyykkiin, silitykseen ja kaappiin taitaa lopulta viedä enemmän aikaa, kuin tuo 20 liinan systeemi.
Oikeasti tuo ajasta puhuminen on vähän hiusten halkomista, sillä kyse lienee muutamista minuuteista. Mutta psykologinen puoli on ainakin minulla tärkeämpi. En millään jaksaisi ruveta niin tiheään tahtiin. Kerran kuussa rupeaminen vaatii itsekuria paljon vähemmän kuin kerran viikossa tai kerran päivässä rupeaminen. Tässä palataan siihen perusaiheeseen, joka leimaa vähän kaikkia kirjoituksiani. En ole minimalisti enkä maksimalisti, olen optimalisti. Olennaista on hahmottaa se itselle sopivin määrä tavaraa, joka ei ole ylenpalttisesti tai liikaa, muttei myöskään liian vähän siihen nähden, kuinka paljon on valmis näkemään vaivaa.
Tämän kirjoituksen pointtina on oikeastaan se, että myös minimalismilla on hintansa, ja se on jatkuva työ ja ylläpito, eli viime kädessä se rupeaminen. Halusin nostaa tämän esiin, sillä usein isot määrät tavaraa nähdään automaattisesti huonona. Mutta asiat ovat harvoin mustavalkoisia.
Mitä mieltä olette? Millaisia kustannuksia näette suurella/pienellä tavaramäärällä?
Piristävä näkökulma, kun on tottunut nyt viime aikoina katsomaan asiaa niin, että tavara itsessään on automaattisesti huoltoa vaativa aikasyöppö 🙂
Olen tällä hetkellä pienen vauvan kanssa kotona, ja tähän elämäntilanteeseen sopii tosi hyvin, että sukkapareja on vain muutama: pyykkikone pyörii joka tapauksessa päivittäin. Sitten kun elämäntilanne taas muuttuu, on esim. tiettyjä vaatekappaleita ehkä hankittava enemmän, juuri mainitsemastasi syystä!
Sukat on esimerkki siitä, että tarpeeksi monen parin omistaminen voi olla myös ekoteko, kun ei pelkkien sukkien takia tule pestyä puolikkaita koneellisia 😉 Mutta tää pätee vaan siihen asti, kun kaappi ei tulvi käyttämättömiä, parittomia tai rikkinäisiä sukkia…
Mun ratkaisu sukkaongelmaan on se, että ostan vain yhdenlaisia sukkia. Siis kun puhutaan nilkkasukista. Silloin ei tule parittomia ollenkaan, koska kaikki ovat täsmälleen samanlaisia.
Pelkkä peseminen ei ole itsessään se suurin vaiva, vaan eniten työlästyttäisi se, että pitäisi aina muistaa, ja sitten jos ei muistaisi niin tulisi ongelmia. Luultavasti päätyisin pitämään yhtä sukkaparia paljon pidempään kuin olisi hygienistä…
Ihan hyvä pointti ja tuota kannattaakin ajatella enemmän.
Toisaalta voi miettiä, että onko se tapa, joka nyt tuntuu luontevimmalta, vain opittu tapa. Ja että uuteen tapaankin oppisi ja se alkaisi ajan myötä tuntua luontevalta.
Silittäminen on hyvä esimerkki. Minäkin silitin ennen lakanat ja tyynyliinat, nykyään en silitä, vaan tyynyliinat ja lakanat suoraan narulta taiteltuna kaappiin tai joskus jopa suoraan käyttöön. Tämä sama pätee melkein kaikkiin vaatteisiinkin.
Lisäksi tykkään, kun pyykkikori ei pursu koko ajan niitä pesemättömiä lakanoita, jos siis lakanoita olisi käytössä enemmän. Enkä koe rasittuvani kovinkaan paljon ns. ylimääräisestä pyykin pesemisestä. Enkä edes omista omaa konetta, jonka kuvittelin joskus helpottavan pyykkäystä. Todellinen helpotus tuli kuitenkin siitä, että vaatetavaraa on vähemmän.
Kengistä olen kuullut sanottavan, että jos on kolme paria käytössä yhtä aikaa ne eivät kulu niin nopeasti per pari kuin jos käyttäisi vain yhtä paria koko ajan. Kenkien sanotaan tarvitsevan lepoa.
Mutta tosi hyvä on miettiä myös tuota työn osuutta eikä vaan pelkästään tavaroiden määrää.
Silittämistä käytin tässä esimerkkinä, kun sen yhteydessä koko asia tuli mieleen. Minä olen myöhäisherännäinen, en suinkaan ole silittänyt kaikkia liinavaatteita aina. Eli juuri päinvastoin kuin sinulla.
Mutta olipa kyse mistä tavarasta tahansa, hyvin vähäinen määrä vaatii erilaista valppautta ja työtä. Vähäisiä astioita on tiskattava jatkuvasti. Jos kotona ei ole yhtään ylimääräistä varastoa mistään, on joko mentävä kauppaan oikealla hetkellä tai oltava ilman. On aivan totta, että mitä vähemmän esimerkiksi vaatteita, sitä nopeammin ne kuluvat. Kun luin taannoin siitä ihmisestä jonka koko vaatekaappi sisälsi reilusti alle 100 vaatetta kengät mukaanlukien, hän totesi, että uusii monia käyttövaatteita varsin tiheään. Siis tiheään minun mittareillani, joilla yksi t-paita kestää vuosikausia. Mutta minulla on niitä kierrossa useampi. Hänellä taisi olla kolme tai neljä, joten ei ihme että päivittäisen käytön jälkeen vuoden päästä alkaa olla yksinkertainen trikoo tiensä päässä.
Vaatteiden kulumisessa on kaksi eri seikkaa huomioitavaksi. Toisaalta jos vaatteet tai kengät eivät saa koskaan levätä, niin sitten ne todella kuluvat nopeammin, mutta tämä nyt ei juuri meidän maailmassamme ole huomionarvoinen ongelma. Toisaalta sitten jos t-paita kuluu esim. 200 käytön jälkeen puhki, niin onhan se ihan se ja sama keston kannalta hankkiiko 10 t-paitaa peräkkäin puolen vuoden välein, vai kerralla 10 t-paitaa joita käyttää sitten yhteensä 5 vuotta. Paitsi että 5 vuodessa saattaa lihoa, laihtua tai lempiväri vaihtua, joten ehkä niitä ei edes halua käyttää loppuun.
Kyse ei niinkään ole minimalismista kuin kohtuudesta. Tässä maailmanajassa on niin vaivatonta ja luontevaa hankkia tarpeettoman paljon tavaraa, eikä helppoa tunnistaa missä kohtaa kohtuus asuu.
Mä olen niin tästä kohtuudesta kanssasi samaa mieltä!
Mulla menee paljon energiaa kuukausittaisten hommien miettimiseen, kun ne pompsahtelevat pitkin kuukautta mieleen. Pohdin, joko nyt pitäisi aloittaa vaiko vasta viikon päästä ja nyt ehkä pitäisi, mutta jospa vielä voisinkin lykätä pari päivää tai viikkoa… Sama asia tulee mieleen usein ja yleensä vain muutamaksi sekunniksi, kuitenkin katkaisten jonkin tärkeämmän tekemisen tai ajatuksen, joka sillä hetkellä olisi työn alla. Eli jotkut asiat on kiva tehdä aivottomasti automaatiolla ja rutiinilla niin, että niitä ei koskaan tarvitse miettiä. Siten vapautuu aivokapasiteettia muuhun, ja aikaakin, vaikka voi vaikuttaa, että asia useammin tehtynä veisi enemmän aikaa.
Juuri tästä syystä rakastan rutiineja. Voin hoitaa ne ajattelematta yhtään mitään. Tiski- ja nyt paperirutiinit ovat juuri tällaisia, samoin pyykin peseminen. Silittämistä teen harvemmin, joten siinä laukaiseva tekijä on liian korkeaksi kasvanut pino tai jonkin sileän vaatteen puute.
”Halusin nostaa tämän esiin, sillä usein isot määrät tavaraa nähdään automaattisesti huonona.”
Riensin laskemaan valkoiset T-paitani, niitä oli puhtaana kaapissa noin 35 kpl, pyykkilaatikossa lienee muutama. Käytän niitä aluspaitoina ja joskus ns likaisissa hommissa.
Optimimäärä on juuri tuo nykyinen: niillä on oma hyllynsä ja ne kiertävät jämptin FIFO-tsydeemin mukaisesti. Veikkaisin ostavani noita lisää, kun lukumäärä tippuu alle 20 kpl. Tosin olen ostanut noita edellisen kerran noin 8 vuotta sitten, enkä usko ostavani ainakaan kuuteen vuoteen yhtään uutta.
Idioottimaisinta mitä voin kuvitella olisi se, että joutuisin menemään pesutupaan sen takia että T-paidat on loppu – ei siis sen takia että on sopivasti vapaata ja olisi kiva käydä pesutuvassa (pesutuvassa siksi, että siellä on kuivuri).
Toinen tavaramäärään liittyvä pohdinta: olen todennut perheemme tarvitsevan viidennen juustohöylän. Meillä on puhtaille juustohöylille oma paikka, sinne mahtuu viides hyvin – ja tänä keväänä on jo kolme kertaa kaikki neljä juustohöylää olleet likaisina tiskikoneessa.
Eihän se ole kriittistä ja elämänlaatua repivää joutua 12 kertaa vuodessa leikkaamaan juustoa pihviveitsellä, mutta kun on rahaa (tosin kyttään tarjousta vieläkin), käyttöä ja säilytyspaikka, niin mikä ettei.
-ölköl-
Meillä on käytössä 3 juustohöylää ja se tuntuu olevan sopiva määrä meille, ainakin yksi on aina puhtaana. Samoin ruokailuvälineitä meiltä taitaa löytyä 18 kpl kutakin, ja silti joskus saattaa haarukat loppua kesken, kun tiskikonetta ei ole ehditty laittaa päälle. Jos lisäisin niitä kuusi lisää (=paketillinen), niin laatikko tulisi taas liian täyteen.
Toisaalta taas lakanoista voisin luopua, kolmet riittäisi meille oikein hyvin. Loput vievät tällä hetkellä vain turhaa tilaa kaapista.
Vaatteissakin sukkia ja alushousuja tulee olla riittävästi, farkkuja taas riittää vähempikin määrä, jotta aina löytyy puhtaita.
Tästä tuli mielenkiintoinen juustohöyläkeskustelu. Meillä on kaksi, en ole kaivannut useampaa. Mutta en kyllä myöskään haluaisi luopua siitä toisesta, jollei ole pakko.
JOs teillä 5 juustohöylää on optimi, niin sitten se on just se. Hyvä esimerkki siitä, että tavaran vähentäminen ilman hyvää syytä on tarpeetonta.
Jännä ajatus. Itse olen kokenut niin, että kun tavaraa on vähemmän, on kynnys ryhtyä tekemään matalampi. Esimerkiksi mainitsemasi tyynyliinojen silittäminen. Nykyään kun tyynyliinoja on vähemmän, silitän ne useimmiten saman tien kun ne ovat kuivuneet. Se ei edes tunnu ryhtymiseltä, koska koko homma on nopeasti tehty. Aiemmin keräsin niitä pinoon ja venytin silittämään alkamista, kunnes jossain vaiheessa sain vastentahtoisesti silitetyksi. Sama ilmiö on toistunut oikeastaan kaikessa: kun tavaraa on vähemmän, kaikki tehtävät saa nopeasti tehdyksi, minkä vuoksi aloittaminen tuntuu helpolta. Huomattavasti työläämmältä elämä tuntui suuremman tavaramäärän kanssa.
Itselleni sopiva tavaran määrä on mahdollisimman pieni, mutta ei niin pieni, että se hankaloittaa arkea. Tavaran pieni määrä ei ole itsetarkoitus, vaan mitä sen avulla voi saavuttaa. Olemme viimeisten vuosien aikana vähentäneet tavaramme noin alle puoleen entisestä, ja arjen pyörittäminen on helpompaa kuin koskaan – ei missään nimessä työläämpää kuin ennen.
Ehkä rutiinit ovat yksi syy erilaiseen tapaan ajatella asiaa. Minä nimittäin en pidä rutiineista, eikä minulla ole sellaisia oikeastaan minkään asian suhteen. Teen asioita fiilispohjalta, ja se tyynyliinojen silittäminenkin inspiroi kummasti enemmän, kun niitä on vain muutama silitettäväksi paksumman pinon sijaan.
Tämä on varmasti myös persoonallisuuskysymys. Olen vahvasti projekti-ihminen, joten valtava kasa silitettävää ei pelota. Sehän on vain projekti. Sen sijaan parin liinan silittämistä ei voi pitää projektina, vaan sellaisena ärsyttävänä pikkuhommana joka roikkuu tekemättömänä. Toisaalta taas rutiinit pelastavat elämäni, mutta ymmärrän kyllä että niillä voi olla myös päinvastainen vaikutus.
Miksi ihmeessä sinä silität tyynyliinoja? 🙂
Varsinaiseen asiaan: mulla sopivasti tavaraa on juuri se määrä, jonka huoltamiseen ei mene kohtuuttomasti aikaa. Sukissa mulla on sama systeemi kuin sulla, ja pareja on reilu 10. Alushousuja noin sama määrä. Kaikki mustia, jotta menevät samaan koneeseen ja määrä on mietitty niin, että oikein laiskottaessa ei pyykkiä tarvitse pestä viikkoon.
Aterimia taitaa olla 18 kutakin, olen harkinnut lisäämistä, koska loppuvat kesken jos meillä on vieraita.
Mutta pyyhkeitä onkin sitten vain 2 per tyyppi (toinen on puhtaana toisen ollessa pesussa) + vieraspyyhkeet 2 kpl.
Juustohöyliä on 3, joista 2 turhia. Tiskaamme sen suosikkimme käsin, jotta ei tarvitsisi käyttää niitä kahta jotka eivät ole niin hyviä 🙂
Hyvä kirjoitus, olen itsekin pohtinut tätä asiaa viime aikoina. Muutin nimittäin yksiöstä tilavaan kaksioon ja nyt minulla on (luksustavarana) astianpesukone. Astioita vaan on niin vähän, ettei kone tule niistä täyteen. Ainoastaan kahvimukeja on paljon ja nyt olenkin tehnyt niin, että tiskaan lautaset (2 pientä ja 2 isoa) käsin, kunnes astianpesukoneen ylähylly on täynnä käytettyjä kahvimukeja ja sitten pistän lautasetkin koneeseen ja koneen päälle. Mutta tosiaan, siihen lautasten tiskaamiseen menee aikaa ja se tuntuu hassulta, kun on kuitenkin se astianpesukone. Siksi harkitsenkin vakavasti muutaman lautasen ostamista. Opiskeluaikana yksiössä astioiden vähäinen määrä oli optimaalista, sillä en halunnut, että keittiöön kertyy tiskipinoja eikä niitä olisi oikein keittiöön mahtunutkaan. Kaikesta huolimatta pohdin edelleen, että tarvitsenko oikeasti lisää lautasia vai voisinko jatkossakin käyttää päivittäin hieman aikaa niiden tiskaamiseksi käsin… 😉
Silloin kun elämä on jotenkin väliaikaista, kuten opiskellessa, vähäinen määrä tavaroita on käytännöllistä. Nyt tällä hetkellä tuntuu siltä, että minimalismi lähinnä hankaloittaisi elämää.
Sileät tyynynliinat ovat arkipäivän ihanuutta! Niistä en luovu. Ensisijaisesti silitän siis siksi, että sileä puuvilla tuntuu hyvältä, mutta käytännössä silitetyt tekstiilit pölyävät vähemmän, hylkivät likaa ja menevät pienempään tilaan. Pino mankeloituja tai silitettyjä liinavaatteita tuo käsittämättömän seesteisen olon. Jatkanko vielä? 🙂
Teidän tapauksessa ainakin toisesta huonosta höylästä voisi luopua.
Komppaan Saaraa tässä liinavaatteiden silittämisen ihmettelyssä, vaikka liittyykin enemmän edelliseen postaukseen. Jos silittäminen on se ”oma juttu”, josta kokee saavansa tyydytystä, siitä vaan… Silittäminen kuitenkin rasittaa tekstiilin kuituja, ja kuluttaa tietysti myös energiaa. Nykyisten allergiakäsitysten myötä silittämisellä aikaansaatu hygieenisyys taitaa olla myös aikansa elänyt myytti. Ja käytännössä silitettävien vaatteiden pyörittely tuo huoneistoon enemmän tekstiilipölyä kuin jos ne nostaa suoraan kuivumasta kaappiin… Jos on tarvetta liinavaatehankinnoille, kannattaa satsata pitkäkuituiseen puuvillaan, joka pysyy ilman silitystäkin käytössä sileämpänä kuin huonolaatuisempi, silitetty tekstiili.
Ja vielä tärkein: turhiin kotitöihin käytetty aika on pois jostain muusta. Esimerkki: nainen käyttää arkiviikossa puoli tuntia (vuodessa 25 h eli kolme työpäivää) silittämiseen, mies silmäilee samalla ajalla yhden ammatillisen artikkelin (vuodessa 50 artikkelia). Miksiköhän se naisen euro oli vielä sen 80 senttiä jne… Itselleni arjen minimalismia on juuri ajankäytön optimointi, ja se liittyy niin kotitöiden kuin tavaroiden määräänkin. Tavaroiden pitää palvella tarkoitustaan, niitä on oltava sopiva määrä käyttö- ja huoltoväliä ajatellen, eivätkä ne saa muodostua rasitteeksi.
”Ja vielä tärkein: turhiin kotitöihin käytetty aika on pois jostain muusta. Esimerkki: nainen käyttää arkiviikossa puoli tuntia (vuodessa 25 h eli kolme työpäivää) silittämiseen, mies silmäilee samalla ajalla yhden ammatillisen artikkelin (vuodessa 50 artikkelia). Miksiköhän se naisen euro oli vielä sen 80 senttiä…”
Mielestäni erinomaisen hyvä ja tärkeä pointti.
Hieman aihepiiriä sivuten: näistä enemmän ja vähemmän turhista kotitöista meditatiivisintä zen-flowta tarjoaa juurikin silitys. Mutta vain silloin kun siihen ei liity v*tutus.
Ei-uraperheen deltauroksena olin yksinkertaisesti tyrmistynyt, kun vuosikymmenen tauon jälkeen aloin taas silittämään.
Ensinnäkin silitysrauta oli pohjasta karsea – noin viiden sitruunahappokäsittelyn jälkeen kuin uusi mutta sitä ennen edusti ”täi-tervassa” -koulukuntaa. Aivan järkyttävä.
Toisekseen valaistus silityspaikalla oli olematon. Ikean 15 euron kattovalaisin lupauksella ”kyllä-kulta-tää-on-hirveä-mutta-laitan-just-sellaisen-kun-haluat-kunhan-ostat-sen” paransi tilannetta noin 800%. Led-valo vielä niin katosta löytyy sitä valaisutehoa ja kunnolla…
Kolmannekseen silityslauta oli surkea. Jos unohdetaan sen olevan pygmiversio, niin jo kankaan repaleisuus olisi tehnyt siitä minkä tahansa Vaimon vaatteessa ”roskiin ja välittömästi” version. Mutta ei kotona. Ei silityslaudassa. Ei ymmärrä.
Väitän, että jos nykyisten Miesten (TM) pitäisi hoitaa kodin ikkunoiden ja lattiapintojen puhdistustarpeet, niin moni asia näyttäisi aivan erilaiselta.
-ölköl-
Ihan kuriositeettina kerron jutun elävästä elämästä näihin työvälineisiin liittyen… tykkään siis silittämisestä ja haluan tehdä sen kunnon silitysraudalla eli siis kunnon työvälineet käyttöön silloin kun hommia tehdään (näin myös kotona kotitöissä, samoin kuin työpaikalla).
Ehkä tässä asiassa näkyy tekninen koulutukseni, vaikka sukupuoli ei olekaan tuo MIES (TM)… 😉
Menin ostamaan uutta silitysrautaa kodinkoneliikkeestä ja siellä (mies)myyjä hämmästeli kun katselin kalliimman hintaluokan silitysrautoja että mihin tarvitset tuollaista kallista rautaa…. tuossa olis tuo halpa tarjousrauta vieressä.
Väänsin sitten hänelle ratakiskosta, että noilla halvoilla raudoilla on ikävä silittää (ergonomia, pohjan materiaali jne), jos silittää enemmän kuin sen yhden kauluspaidan päivässä…. Ja lisäksi halvat silitysraudat ei kestä meikäläisen silitysmäärillä… kun on viiden hengen perhe ja pyykkiä riittää…
En ymmärtänyt myöskään miksi myyjä alkoi suosittelemaan halvempaa mallia, kai myyjän homma on myydä myös rahallisesti mahdollisimman paljon. =)
Silityslauta on ollut meillä varmaan 15 vuotta. Kokemukseni mukaan muunlaista ei kannata ostaa jos vähänkin enemmän silittää…
Malli on :
– höyrysilityslauta, säädettävällä korkeudella (pygmistä jättiläiseen, taitaa olla 5 eri korkeutta)
– materiaalina maalattu metalli
– irtopäällisellä varustettuna.
Silityslaudan päälliset on muuten kulutustavaraa, ne maksaa tavarataloissa muutaman euron ja niitä voi/pitää myös pestä silloin tällöin… Vaihtoväli päällisille meillä on jotain 2-3 vuoden luokkaa, mutta pesu tehdään muutaman kerran vuodessa.
Rakelille ja Saaralle vielä, että mä vedän mutkat suoriksi sitten eri kohdista. En mm. koskaan petaa sänkyä, en edes omista päiväpeittoa. Siinä säästää vuodessa aika monta minuuttia… 🙂 En myöskään pese ikkunoita, suihkua tai lattioita (kuin äärimmäisen pakon edessä). Olen ulkoistanut em. hommat ammattilaisille.
En tee kyllä myöskään mitään em. töistä. Päiväpeitto kuulostaa jo ajatuksenakin karmaisevalta, tulee mieleen sellainen 90-luvun vanulla topattu pölypesä 🙂
Meilläkin oli kolme juustohöylää, niistä yksi vähän epämieluisampi. Keräsin setin kaikenlaisia keittiökapustoja ja sain sen, höylä mukaanlukien, vaihdettua fb:n vaihtoringissä johonkin vähän kalliimpaan kahvipakettiin 🙂 Vaihtaja kävi meillä kotiovella hakemassa ne. Vaihtoringit toimivat käsittääkseni aika hyvin ainakin suurimmissa kaupungeissa.
Itse olen taipuvainen elämään mieluummin liian pienellä tavaramäärällä, vaikka hieman isompi määrä sujuvoittaisi asioita. Mm. kaksikerroksisessa talossamme kaikki tuntuu olevan aina väärässä kerroksessa, mutta eihän kaikkea kannata hommata tuplana vain sen takia.
Kuten aiemmassa kommentissa mainittiin, niin kengät tarvitsevat kolmisen päivää levähdystä yhden päivän käytön jälkeen pysyäkseen kunnossa, joten useat kengät ovat ekoteko. Laadukkaat kengät kestävät näin toimittaessa vuosikymmeniä. Myönnän kyllä itse toimineeni juuri päin vastoin, koska neljän hengen taloudessa kenkiä on eteisessä muutenkin riesaksi saakka. Vanhimmat aktiivikäytössä omana kautenaan toimivat kengät ovat tälläkin tavalla kestäneet jo 8 vuotta kelvollisessa kunnossa.
Minulla ei ole kokemusta kahdessa kerroksessa asumisesta, mutta jos on säilytyspaikka, miksei tavaroita kannattaisi olla kaksin kappalein? Etenkin jos se helpottaa elämää.
Kenkien kohdalla sanoisin, että niiden käyttöikää voi pidentää huomattavasti oikealla hoidolla. Eli lankkaamalla ja puhdistamalla, sekä käyttämällä tarpeen mukaan suutarissa.
Minä ajattelen oikeastaan ihan päinvastoin. Minusta asioiden lykkääminen ja hoidettavien pinon kasvaminen vain vähentää motivaatiota ryhtyä toimeen. Silittämistä en harrasta, mutta omaksi esimerkiksi sopivat tiskit: ennen minulla oli huomattavasti enemmän astioita, ja silloin tiskasin vasta, kun oli ihan pakko, eli ei ollut enää yhtäkään astiantapaista kaapissa jäljellä. Likaiset astiat saattoivat lojua tiskipöydällä pari viikkoakin, koska iso astiapino ei yhtään inspiroinut. Nyt vähemmillä astioilla käytän vain muutaman minuutin kerrallaan tiskaamiseen ja olen iloinen, ettei kasa edes voi kasvaa niin korkeaksi, että sen päihittämiseen täytyisi varata tunti. Mitä vähemmän aikaa työn suorittaminen vie, sitä helpompi siihen on minusta tarttua.
Pyykinpesussa taas kuluu suurin piirtein sama aika riippumatta siitä, onko pesussa muutama paita vai täysi koneellinen, joten on järkevää omistaa sen verran tekstiiliä, ettei tarvitse tuhlata resursseja vajaaseen koneelliseen. Kerrallaan haluaisin kuitenkin pestä vain korkeintaan kaksi koneellista, ettei tarvitse viettää koko päivää pesutuvassa, joten kovin isoja vaate- tai lakanamääriä en haluaisi ylläpitää.
Mielenkiintoinen ajatus, että kenkiä pitäisi omistaa useat, jotta ne saisivat levätä välissä. Minä en ainakaan pidä koskaan koko päivää kenkiä jalassa, korkeintaan muutaman tunnin. Eli joka tapauksessa ne saavat ”levätä” moninkertaisen ajan verrattuna siihen, minkä ne viettävät käytössä. Eri asia ehkä kulttuureissa, joissa kenkiä pidetään kotonakin aamusta iltaan. Uskoisin kuitenkin tuon eliniän pidentymisen korreloivan aika suoraan siihen, että kenkiä yksinkertaisesti käytetään harvemmin. Jos on tasaisessa kierrossa kolme kenkäparia, ne kestävät todennäköisesti kolme kertaa sen ajan kuin ne kestäisivät ihan yksittäin käytössä. Vai onko jollain näyttöä tämän ajatuksen tueksi?
Mielestäni olet ihan oikeassa tuossa kenkäasiassa, eli kengät tai mikä tahansa vaate kestää x määrän käyttökertoja oikein hoidettuna, ja jos tuo x määrää käytetään peräkkäisinä päivinä, kesto on lyhyempi kuin jos sama määrä jaettaisiin vaikka kerta per viikko.
Muuten arvioisin, että tiskissä ja silittämisessä on jossain määrin eroa. Silittäminen ei näet ole välttämätöntä eivätkä pyykit ole jatkuvasti silmissä toisin kuin tiskit. Eivätkä puhtaat pyykit ole yhtään ällöttäviä, toisin kuin likaiset astiat 🙂
Olen miettinyt että miten lapsiperheet tulevat toimeen liinavaatteilla ”yksi kaapissa, yksi käytössä ja yksi pesussa” systeemillä silloin kun tulee esim. mahatauti tai jokin muu vitsaus? On kokemusta tautiepidemioista ja en mistään hinnasta luopuisi varaliinavaatteista…
Vatsatautiaikaan kannattaa huolehtia käsihygieniasta tosi hyvin ja vaihtaa käsipyyhkeet päivittäin. Näin ollaan viime vuosina vältytty koko taudilta.
Meillä suuren perheen kanssa toimivinta on kaksi aluslakanaa per sänky, kaksi pussilakanaa per peitto, kaksi tyynyliinaa per tyyny. Pyykkiä tulee muutenkin niin paljon, vaikka vaatteitakin meillä on vähän. Harvoin viitsin silittää, mutta liinavaatteet mankeloin heti kun tulevat koneesta, niin ovat litteitä.
Isommat lapset harvoin oksentavat sänkyynsä. Yleensä ehtivät pöntölle tai ylen antavat sängyn vieressä olevaan vatiin.
Pienten lasten ollessa mahataudissa levitän sänkyyn pyyhkeen. Kun vahinko tulee, nopeasti vaan uusi pyyhe tilalle niin lakana ei ehdi sotkeentua. Ja jos sotkeutuu, vaihdetaan puhdas. Ja niitä puhtaita lakanoita + pyyhkeitä työstävät pyykkikone ja kuivausrumpu.
Odotan todella sitä aikaa, kun lapset eivät enää oksenna sänkyynsä. Ehkä kouluiässä? Muuten olen yhden lukijan kanssa samoilla linjoilla, että ainakin pienten lasten kanssa liinavaatteita kuluu, kun sänkyyn päätyy milloin mitäkin… Pyyhevinkki on kyllä toimiva.
Mä oon kans ”optimalisti”. Eli sopiva määrä on hyvä! Ei niin paljoa tavaraa että ahistaa, tai että jonkun tavaran olemassaolo ärsyttäis, mut ei niin vähää, että pitäis karsimalla karsia ja vain karsimisen vuoksi. Mulla kans on korilliset sukkia ja pikkareita – musta olis epätaloudellista pestä pieniä määriä pyykkiä usein! Ja veden haaskausta. Lakanoitakin on muutamat – ja melkein kaikkia käytetään. Seuraan vielä hetken, että mitä vaatteita ja lakanoita jne. käytän oikeasti, loput joutaa pois jos ovat tiellä. Mutta kyllä mä monia käytän, ei minusta vähä määrä ole se pyrkimys. Tai ainakaan minulla ei siis ole. Mukavuus ja hyvä mieli tavoitteena ainakin mulla! 😉
Kiitos kommentista! Mukavuus, järkevyys ja kohtuullisuus! Niillä mennään.
Tekstisi ja kommentit saivat ajattelemaan. Olen luopunut silitysraudastani, mutta tiskaaminen on minulle juuri tuollainen rupeamisen paikka. En laiskempana päivänä välttämättä jaksa alkaa tiskata, jos kaapissa on vielä puhtaita. Sitten jonakin päivänä inspiraation iskiessä laitan hyvää musiikkia soimaan ja valloitan isoksi paisuneen tiskivuoren.
Minulla on ehkä hiukan liikaa astioita, mutta määrä oli sopiva tiskikonetaloudessa asuessani. Haaveilen vielä joskus muuttavani asuntoon, jossa on tiskikone, joten en halua luopua astioistani, sillä puolityhjää konettakaan ei olisi järkeä pyörittää. Siihen asti ajattelin kuitenkin pakata ylimääräiset astiat varastoon, jotta käytössä olisi vain tarpeellinen määrä, eikä tiskit pääsisivät valloittamaan koko keittiötä.
Tuohan on hyvä ja järkevä idea. Elämäntilanteet voivat muuttua nopeastikin, ja jos tietää joskus tarvitsevansa enemmän astioita, ei niitä kannata pois lahjoittaa. Jos siis vain tilaa löytyy tarpeeksi. Tämä on juuri sitä optimalismia!
Piti vielä lisätä, että olen ehdottomasti enemmän optimalisti kuin minimalisti, sillä tavaran vähyys ei ole minulle mikään itseisarvo. Idea on juuri siinä, että kaikkea on sopiva määrä, jotta arki on toimivaa ja sujuvaa. 🙂
”Mielestäni olet ihan oikeassa tuossa kenkäasiassa, eli kengät tai mikä tahansa vaate kestää x määrän käyttökertoja oikein hoidettuna, ja jos tuo x määrää käytetään peräkkäisinä päivinä, kesto on lyhyempi kuin jos sama määrä jaettaisiin vaikka kerta per viikko.”
Semmoinen suomenkielinen sanonta on kuin ”kahdet kengät kestävät kolmen iän”.
Olen käsittänyt ilmiön perustuneen siihen, että kun kenkä on tehty luonnonmateriaaleista (nahka, lanka jolla se on ommeltu kasaan) niin se kuluu eniten märkänä, erityisesti noi nyörit tai langat.
Kun kenkä on päässyt välillä kunnolla kuivumaan (sekä sisältä että ulkoa), niin sen käyttöajasta jalassa suhteellisesti vähemmän aikaa on märkänä. Ja siksi kaksi kenkäparia vuoropäivin käytettynä kestää pidempään kuin jos ensin käyttäisi yhden kenkäparin loppuun ja sitten vasta sen toisen.
Nykyiset muoviajan materiaalit ovat varmasti muuttaneet tilannetta, mutta kyllä annan minkä tahansa kenkäparin kuivua (lenkkarit mukaanlukien, niissä ei kai mitään luonnonmukaista ole), ennen kuin laitan ne uudestaan jalkaan.
Noita kengän käyttöjä on paljon erilaisia. Ääripäinä ehkä sukkasillaan töissä olevat ja järjestyspoliisit, jälkimmäiset eivät varmasti riisu kenkiä kertaakaan sen 12 h vuoron aikana, satoi tai paistoi.
-ölköl-
Useampi kenkäpari on mielestäni Suomen ilmastossa järkevää. Myös siksi että niitä sääolosuhteita on moneen lähtöön. En oikein tajua ihmisiä, jotka pitävät samoja kenkiä joka päivä, etenkin jos ne ovat tennarit tms. Miten ne ehtivät kuivua loskapäivänä? Mutta omalta osaltani on sanottava, että ei mulla mitään kaksien kenkien kiertoa ole, vaan välillä menee viikko samoissa, ennen kuin tulee vaatetuksen tai tilaisuuden osalta tarve joillekin toisille.
Menee ehkä vähän aiheen vierestä, mutta menköön. Kun viimeksi oli lakananvaihtopäivä ja mies oli valkkaamassa uusia kaapista, huomasin sanovani parinkin setin kohdalla ”ei noita”. Siis miksi mä säilytän kaapissa sellaisia mitä en halua käyttää?! Samoin huomasin ajattelevani, kun mies puki vauvaa aamulla ja itse vielä torkuin, että ”toivottavasti se ei ota niitä rumia potkuhousuja”. Sitten valkkasin yks toinen aamu pimeessä makkarissa omasta kaapista alusvaatelaatikosta käsikopelolla puhtaita pikkareita ja olin kahden ekan kohdalla ”ei näitä”. 😀 Siis pitäähän jotain varavaatteita olla ja ehkä jotkut varalakanat just noita oksutautiepidemioita ajatellen, mutta enköhän mäkin voisi pikkuhiljaa ottaa tavoitteeksi tuon, että meilläkin olis vaan niitä ”ilahduttavia tavaroita” (en ollut aiemmin ehkä ihan tavoittanut tätä ajatusta). Mutta haa, tässä on ansa! ”heitän pois nämä rumat (mutta ehjät) lakanat/pikkarit/potkuhousut ja ostan tilalle uudet ihanammat”… Ei ehkä myöskään ihan näin, vaan tulevien hankintojen kanssa sitten vähän tarkempi seula 🙂
Kaipaat selvästi elämääsi Konmaria 🙂 Mutta tiedän kyllä täsmälleen tuon tilanteen josta puhut. Tosin olen aktiivisesti pyrkinyt eroon siitä, että kaikki mitä kaapista löytyy olisi just eikä melkein. Mutta onhan noita silti, melko hyviä vauvanpöksyjä, jotka puetaan sitten kun kaikki muut ovat pyykissä ynnä muuta vastaavaa.
Olen samaa mieltä Jennin kanssa: lakanoiden silittäminen maksaa todella vaivan. Puhtaat, sileät lakanat on ihanat! Ruttuiset lakanat näyttää tosi epähoukutteleville. Ainoat, joita en silitä ovat pellavaisia, ne näyttää paremmalta sopivasti ruttuisina mutta nekin pitää kuivattaa hyvin oiottuina.
Meilläkään ei käytetä päiväpeittoa, se on mielestäni täysin turhaa jos lakanat ovat kauniit. Miksiköhän meillä silti on päiväpeitot? Hyvä kysymys. Pidän niitä silleen puoliksi jalkopäässä, varmaan ihan sisustuksellisista syistä.
Vaatteita on hivenen vielä liikaa, mutta mielestäni on vain kätevää, että pyykkiä ei tarvitse pestä usein, ei edes joka viikko. En oikein tajua, miten jotkut pesee pyykkiä joka päivä. Sotkeeko ne tavallista enemmän vai eikö niillä ole vaatteita?
Tiskikonerutiinissa olen päätynyt siihen, että pesen vasta kun kone täyttyy, joskus joka päivä, joskus parin päivän välein, mutta oleellista on tyhjentää kone heti kun se on pessyt. Muuten seuraa kaaos aika äkkiä.
Lakanoita ja pyyhkeitä meillä on aika paljon, ihan sen takia että haluan vaihtelua. Tosin haluan lakanat freesinä ja kaapissa ne aika äkkiä alkavat haisemaan kaapille, jolloin ne pitää pestä ennen käyttöä (inhoan kaapin hajua). Eli ehkä niitä on vielä liikaa. Lakanoilla en koskaan täytä pyykkikoria, vaan pesen ne heti kun vaihdan.
Eniten meillä on teemukeja ja silti ne joskus loppuvat kesken (teen ja kahvin heavyusereita). Epämääräistä, mihinkään kuulumatonta kamaa on vieläkin jäljellä, mutta paranemaan päin.
Miksi lakanat alkavat haista kaapille? En ole koskaan törmännyt tuohon ilmiöön, mietin mistä se voi johtua?
Mulla on kokemusta vanhojen kerrostalojen seinään upotetuista kaapeista ja vaatehuoneista. Siis sellaisista, joissa on osa seinistä talon betoniseinää. Niissä voi olla omanlaisensa haju. En tiedä johtuuko jostain kosteudesta seinässä vai mistä.
Tämän kun tietäisi. Oletan, että kaappi on liian täynnä ja lakanoiden käyttöväli on liian pitkä. Eli siis taas sama: liikaa roinaa… Mutta jos joku tietää enemmän, olisi kiva kuulla. Ilmiö on joka tapauksessa ärsyttävä. Minusta sama tulee oli kaappi millainen tai missä vaan.
Päiväpeittohan suojaa petivaatteita pölyltä ja roskalta, jota päivän aikana huoneilmassa leijuu. Pysyy peti hygieenisempänä. 🙂
Eikö päivän aikana voisi juoda muutaman teen/kahvin samasta kupista ja vaikka huuhtaista vedellä välissä, vai pitääkö joka kerta olla putipuhdas muki?
Molemmilla puolensa. Ilman päiväpeittoa sänky tuulettuu päivän aikana, haihtuu kosteus mikä on hyvä asia. Meilläkin ehkä olisi päiväpeitot käytössä, jos makkarit olisi alakerrassa. Mutta kun meidän makkarit on yläkerrassa, ei haittaa. Alakerran vierashuoneessa on aina päiväpeitto, kun se näkyy olohuoneeseen.
Tuo mukiasia: jostain syystä haluan aina puhtaan. Ehkä se johtuu siitä, että käytän maitoa teessä joka tekee mukista erilaisen kuin ilman, vaikka sen huuhtelisi. Jotenkin tee maistuu parhaalle puhtaasta…
”Päiväpeittohan suojaa petivaatteita pölyltä ja roskalta, jota päivän aikana huoneilmassa leijuu. Pysyy peti hygieenisempänä.”
Hauska provo! Ei trolli vaan keiju…
… nimimerkki ”Ihan vaan yksi nukkuja aromipesästä…”
… ja suunnittelee miten jatkossa provoaa keskustelupalstoja keijumaisesti…
… tästä tulee hauskaa!
– ölköl –
En ihan ymmärtä vastaustasi, millä perusteella olen provo? Tarjosin näkökulmani kysymykseen, miksi ihmiset käyttävät päiväpeittoa.
Ainakin yksiössä asuvalle päiväpeitto on pelastus. En halua että vuodevaatteissani istutaan tai että keittonurkkauksesta pöllyävät rasvat ja hajut ovat seuraavana yönä tyynyliinallani, sehän vasta aromipesä olisikin!
Entä lemmikkieläimelliset kodit? Koira käy makuuhuoneessa kierähtämässä, ja koko sänky on sitten koirankarvoja täynnä. Mutta ei, jos on päiväpeitto yllä. 🙂
Tokihan sänky saa aamulla kuivahtaa ja tuulettua ennen kuin se pedataan, ei sinne mitään aromipesää jää. 😀
”En ihan ymmärtä vastaustasi, millä perusteella olen provo? Tarjosin näkökulmani kysymykseen, miksi ihmiset käyttävät päiväpeittoa.”
Pahoitteluni. Ilmeisesti on olemassa järkisyitä käyttää päiväpeittoa.
Itselleni se on edustanut kaikkea turhaa, jolla ei ole mitään tekemistä käytännöllisyyden kanssa.
Kyllä, Rinna on oikeassa. Lukumäärällä ei ole työhän tai kulutukseen nähden vaikutusta tehtyyn työhön (tai kulumiseen lukumäärään nähden). Eli siis vaatteita kuluu suunnilleenkin sama määrä omisti niitä sitten muutamia tai enemmän.
Mutta asiaani. Sama juttu juuri noissa liinavaatteissa joista mietiskelit. Työn määrä on vakio, omisti sitten muutaman tyynyliinan tai parikymmentä. Olennaista on se, kuinka usein niitä tai sitä vaihtaa ja pesee. Ei kerry siis enempää tai vähempää työtä siitä mitä niistä kyseisistä kappaleista kierrättää.
Joissakin tilanteissa sukat vaikkapa saattaisivat loppua lyhyeen, mutta useimmissa talouksissa kai sukkia saadaan mahtumaan viikottaiseen pyykkiin samankaltaisten kanssa (tarkoitan siis ettei ole niin erikoista pyykkiä että tarvitsisi sen vuoksi aivan oman pesuohjelmansa).
Jokatapauksessa, lopeta ihmeessä tyynyliinojen silittäminen. Elämäni parhaita päätöksiä on ollut lopettaa yhtään minkään pyykin silittämisen. Ei mitään eroa edes käytännössä kun oikoo ja suoristaa tekstiilit kosteina. Siinä ne käytössä kuitenkin jälleen hieman rypistyvät, joka kas kummaa ei lainkaan haittaa kun yllä on vain mieleisiä vaatteita ja samoin pedissä hyväntuntuiset puhtaat lakanat. Minusta turha silittäminen on hieman kireiden ihmisten harrastuksia, jota olin silitysaikajaksolla itsekin.
En varmana lopeta! Olen mieluummin kireä ja sileä kuin rento ja ryppyinen 😀 😀 Ja siis enhän minä mitään turhaa silitä, vaan ainoastaan tarpeellisia juttuja. Ei pellavaliinaa tai -servettejä voi laittaa pöydälle silittämättä. Minä tykkään pellavasta, joten tietenkin silitän ne, tai mankeloin. Tämä on tietoinen valinta. Tavaran ylläpito vaatii tietyn määrän työtä, ja olen ihan valmis sen tekemään.
Älä Jenni lopeta, en minäkään lopeta. Se on todella vaivan väärtiä. Karsin mieluummin muusta, jos karsia täytyy. Ja jos se kerran on meidän mielestä kivaa ja oma valinta ja hivelee sekä silmää että ihoa, miksi ihmeessä lopettaisimme? Mä oon varmaan muuten rento ja ryppyinenkin, mutta sentään sileissä lakanoissa
Minulle jäi tuo otsikko pyörimään mieleeni.
Joskushan minimalismin nimissä tehdään sellaista (minun mielestäni) turhaa. Esim. etsitään jotain täydellistä vaatekappaletta, huonekalua tai vastaavaa. Siihen kuluu hirveästi energiaa ja se aiheuttaa tyytymättömyyttä, kun sitä täydellistä ei yleensä ihan heti löydy. En nyt sano, että kaikki minimalistit niin tekisivät, enkä halua provosoida ketään!
Mutta pointtinani on se, että kun pyritään helpottamaan elämää, niin se voikin vaikeutua. Alkaa suorittaminen ja täydellisyyteen pyrkiminen. Haluan itse välttää sitä ansaa ja elää iloisesti ihan riittävän hyvien juttujen kanssa. En halua liikaa tavaraa, en. Mutta ajattelen, että annan sen energiani mieluummin ihmisille kuin tavaroille.
Saikohan kukaan kiinni tästä?
Luulen että tajuan mitä tarkoitat. Eri asiat ovat ihmisille tärkeitä. Toinen arvostaa sitä täydellistä esinettä, toinen taas sitä vapaata aikaa, joka sen metsästämättä jättämisellä säästyy. Salaisuus lienee siinä, että kodin ylläpito vaatii aikamoista suunnitelmallisuutta, jos pyrkii täydellisyyteen ilman stressiä.
Hyvä pointti, sain kiinni. Aika on rakkautta.
”Salaisuus lienee siinä, että kodin ylläpito vaatii aikamoista suunnitelmallisuutta, jos pyrkii täydellisyyteen ilman stressiä.”
Mutta HALOO: eikös sen pitäisi olla koti? Ei siis X-nimisen vihollisen tuhoamiseen suunniteltu ydinasetukikohta? Miksi siis pitäisi pyrkiä täydellisyyteen?
Ja mihin sen pyrkimyksen pitäisi rajoittua? Lasten painoindeksiin, vieraiden pukeutumiseen?
Pyrkimys täydellisyyteen kodinhoidossa (ilman stressiä) on varmasti jonkun surullisen sketsiohjelman kantava teema, jossain maailmankaikkeudessa.
Radio Jerevan lopettaa tähän…
🙁
-ölköl-
Sä luit väärin, en puhunut kodinhoidosta vaan ylläpidosta. Tarkoitin siis sitä (jos luit aiempia kommentteja), että täydellisen tavaran metsästys voi aiheuttaa stressiä. Mun ratkaisu tähän on se, että jos on huolellisesti suunnitellut, millaisen huonekalun tms. haluaa, sen osaa ostaa ihan ilman stressiä sitten kun sopiva tulee vastaan. Sen sijaan sellainen täydellisen tavaran väkisin etsiminen on aika rasittavaa, ja siihen käsittääkseni alkuperäinen kirjoittaja viittasi.
Tosta täydellisyydestä taas voidaan puhua joskus toiste. Siinäkin on pointtinsa, minun mielestäni. On vähän rajoittunutta tuomita kaikki täydellisyyden tavoittelu takakireäksi pingottamiseksi.
”On vähän rajoittunutta tuomita kaikki täydellisyyden tavoittelu takakireäksi pingottamiseksi.”
Varmasti on rajoittunutta (vaikka tuomitsemisella ja irvailulla on aste-eroja), mutta lainaan edellistä kommentoijaa:
”Alkaa suorittaminen ja täydellisyyteen pyrkiminen. Haluan itse välttää sitä ansaa ja elää iloisesti ihan riittävän hyvien juttujen kanssa.”
Itselleni tuo määritelmä ”riittävän hyvät jutut” tuo kivan, kodikkaan tunnelman, olipa kyseessä kodinhoito tai kodin ylläpito (toinen lienee jotain kuukausittaista ja toinen jotain vuosittaista/kymmenvuotista?).
Mutta luullakseni viehtymykseni termiin ”riittävän hyvät jutut” ja lievä epäilykseni toimintamalliin ”jos pyrkii täydellisyyteen ilman stressiä” selittää sen, että olen ei-uraperheen deltauros – ei siis Uraperheen Alfauros.