Viikon vinkit: vuorokausirytmin muutos, valkoinen blogikoti sekä halpisvaatteiden himo

Talviaika vaihtui tänään, ja tässä jutussa kerrotaan, miten omaan vuorokausirytmiin voi vaikuttaa itse. Osa miestä on luonnostaan aamu- tai iltavirkumpia, mutta omilla valinnoilla rytmiä on mahdollista aikaistaa tai myöhäistää. (YLE)

Iltalehdessä kirjoitetaan mielenkiintoisesti ”valkoisesta blogikodista”, joka siis ilmeisesti ei enää ole muodissa. Tämä on mielenkiintoinen juttu, sillä tässä luetellaan erinäisiä huonekaluja, jotka ovat jutun mukaan olleet hyvin suosittuja, ja nyt kun niistä on tullut liian suosittuja, ne eivät enää olekaan persoonallisia. Vedän tästä sen johtopäätöksen, että sisustusharrastuksella tähdätään siis persoonalliseen, mutta kuitenkin yleiseen. Taito on sitten tasapainotella sen kanssa, etteivät omat valinnat ole liian suosittuja, mutta kuitenkin muodikkaita. Kuulostaa hurjan vaikealta minusta. Toisaalta noita klassikkohuonekaluja on minusta turha hävetä, jos itse tykkää niistä. Ei se vähennä muotoilun arvoa, jos joku muukin tykkää! Klassikoissa on sitä paitsi se hyvä puoli, että jos kuitenkin joskus niihin kyllästyy, ne saa kyllä kaupaksi kirppiksellä.

Tämä viimeinen juttu on aika surullinen. Ilmeisesti ihmisten himo halpojen vaatteiden suhteen on niin hirveä, että koko kauppa on avajaisten jälkeen kuin hävityksen kauhistus. Tämä vaatemerkki on minulle täysin tuntematon, mutta ihmiset hyvät – on aivan sama mitä niskalapussa lukee! Neljän euron pyjama ei ole sen parempi olipa se sitten Lidlin tai jonkun muodikkaan ketjun myymälästä hankittu. Tuotantotavat, -kustannukset ja vaatteen laatu ovat ihan samanlaisia. Jos vaate maksaa neljä euroa uutena, voi olla jokseenkin varma, että tuotantoketju ei ole kestävä, ekologinen tai eettinen.

Tällä viikolla kirjoitin blogissa siitä, miten kosmetiikan ostolakko on sujunut, sekä otin kantaa kuumana kiehuvaan Stockkan kangaskassi -keskusteluun.

Uusimmassa podcastissa puolestaan kodin tuskastuttavimmasta tavararyhmästä, eli papereista. Selvitin tällä viikolla monta kiloa tärkeitä papereita, ja kerron podcastissa tuoreeltaan, miksi tämä on homma jota todellakin inhoan.

84. Kodin tuskastuttavin tavararyhmä

Tämä podcast on äänitetty välittömästi sen jälkeen, kun sain puolitoista tuntia kestäneen papereidenlajitteluurakan loppuun. Yritin tehdä ensin blogikirjoituksen, mutta sanottavaa oli niin runsaasti, että huomasin nopeasti podcastin paremmaksi vaihtoehdoksi. Juttua riittikin tällä kertaa lähes puoleksi tunniksi. Eikä ihme, sillä paperit ovat mielestäni kenties tuskastuttavin tavararyhmä, mikä kodista löytyy. Setvin pieneksi jääneitä lastenvaatteitakin mieluummin, kuin mapitan ja arkistoin papereita ja yritän samalla selvittää, mitkä niistä pitäisi säästää ja miten. Marie Kondo voi heittää omat paperinsa roskiin, mutta minä en siihen rupea. Tässä podcastissa siis tunnelmia tuoreeltaan pinojen keskeltä!

Arkijärki: blogi ja podcast

Stockmannin nerokkaat kangaskassit

Osattiikohan Stockalla etukäteen ennustaa, millainen poru voi nousta yhdestä kangaskassista? Tavaratalo uudisti kanta-asiakasohjelmansa kuusiportaiseksi. Mitä enemmän ostoja, sitä korkeammalle tasolle nousee, ja sitä enemmän saa etuja. Etuihin kuuluu kaikenlaista tyylipalveluista ilmaiseen parkkiaikaan, mutta eniten huomiota herätti neljä eriväristä kangaskassia. Kolmosesta eteenpäin asiakas saa nimittäin uuden kangaskassin, ja joka tasolla on oma värinsä. Niinpä kassin väristä voi päätellä, paljonko rahaa on Stockalle kantanut.

Kanta-asiakasohjelma ei varmaan muuten olisi saanut mitään huomiota, mutta värikoodatut kassit saivat ihmiset takajaloilleen. Kenties idea on ollut viaton, mutta nopeasti katsottuna huonosti harkittu. Stockmann on nähtävästi unohtanut, että suomalaiset vihaavat pröystäilyä yli kaiken. Täällä ei kerta kaikkiaan sulateta sitä, että varakkuus näkyisi ulospäin. Se, että ylimmän tason kassi kertoo ihmisen käyttäneen vuosien varrella tavaratalossa yli 25 000 euroa, meni ihmisten sietorajan yli. En ihmettele, sillä tämän maan mentaliteetti on sellainen, että rahoista on parempi pysytellä hipihiljaa, ellei halua tulla leimatuksi. Taannoin eräs jalkapalloilijan vaimo kertoi hankkineensa kalliin käsilaukun, ja se ylitti uutiskynnyksen iltapäivälehtissä, eikä suinkaan positiivisessa mielessä.

kauppakassi

Nykyinen kauppakassini. On hyvä ja kestävä, eikä edes yhtään pöllömmän näköinen!

Suomalaisiin perinteisiin kuuluu säästäväisyyden arvostus. Halpa on hyvä, mutta vielä parempi on laittaa rahat sukanvarteen. Törmään itsekin tähän, kun kirjoitan tavaroiden raivaamisesta. Se, että heittää asioita roskiin (vaikka ne olisivat roskia), saa aina jonkun takajaloilleen. Mille tahansa tavaralle löytyy nimittäin käyttöä vielä, olipa kyse millaisesta roinasta tahansa, sillä roskiin heittäminen on tuhlausta. Rahasta neutraalisti puhuminen on Suomessa hankalaa, sillä täällä keskustelu pitäisi aina käydä niin, että ihan joka ikinen voisi siihen osallistua. Jos joku uskaltaa julkisesti antaa sijoitusneuvoja ihmisille, joilla jää normaalista palkasta rahaa säästöön, joku hänet pian tuomitsee, sillä kaikille ei jää.

Tämä arvomaailma näkyy myös kassikeskustelussa. Ajatus siitä, että joku kehtaisi julkisesti kertoa violettia kassia kantamalla, että hänellä on enemmän rahaa kuin muilla, on kerrassaan ällistyttävä. Tai että jos rahaa olisikin, niin että se olisi tuhlattu tavaratalossa! Samalla ollaan närkästyneitä siitä, että Stockmann kehtaa laittaa asiakkaansa järjestykseen, jossa toiset ovat parempia kuin toiset. Ei ihme, että kiivasta palautetta on satanut.

Minua tämä kassikeskustelu tosin huvittaa myös muulla tasolla. Eikö ole hieman erikoista, että monen tuhannen euron ostoksista saa lahjaksi kangaskassin. Kassin arvo lienee Stockalle alle euron – ei tunnu kovin kummoiselta kiitokselta! Odottaisin kyllä itse vähän enemmän. Toisaalta, onhan kassi sentään luomupuuvillaa, ehkä se kompensoi sitä kaikkea shoppailua, jota kassin ansaitakseen on täytynyt harrastaa? (Kuuletteko ironian äänessäni.) Joku osoitti myös yhteyden violetin värin ja luterilaisen perinteen välillä. Violetti on katumuksen väri, olikohan tätä otettu huomioon värikoodeja suunniteltaessa? Että sitten kun on päässyt ylimmälle tasolle, voi huomaamattomasti antaa sen viestin, että kyllä se shoppailu vähän kaduttaakin…

Toisaalta ihmisten tuohtumus on turhan pikaista. Kanta-asiakasohjelmassa ei voi nimittäin pudota ylemmältä tasolta enää alemmalle, vaikka ostaisikin vähemmän. Näin ollen mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän niitä ylimmän tason kassejakin alkaa näkyä. Teoriassa voi laskea, että jos esim. perhe käyttää kuukaudessa 500€ ruokaostoksiin, ja keskittää kaiken Herkkuun, 25 00 euroa tulee täyteen reilussa neljässä vuodessa vaikka lähtisi nollasta liikkeelle. Jos ruokien lisäksi ostaa lapsille hulluilta päiviltä talvihaalarit kerran vuodessa, raja tulee vastaan vielä nopeammin. Maidolla, leivällä ja alennushaalareilla ei varsinaisesti pröystäillä, vaikka kassi muka niin antaisi ymmärtää.

Kun tätä kaikkea nyt tässä pohdiskelee, alan epäillä, että kangaskassit ovatkin harkittu ja nerokas markkinointikikka. Joku arvasi, että lanseeraamalla tällaisen systeemin suomalaiset hermostuvat totaalisesti, ja sitten firma saa monta päivää ilmaista mainosta. Ja sitähän tuo yritys tunnetusti tarvitsee, sillä tiedossa on, ettei bisnes ole pyörinyt viime vuosina kovin mallikkaasti. Kun tuota kantisohjelmaa tarkastelee lähemmin, eri tasojen ”palkinnot” eivät hirveästi säväytä. Esimerkiksi kun ostaa tarpeeksi, pääsee mm. hulluille päiville aiemmin sisälle, jotta voi ostaa vielä enemmän. Ehkä se on jollekin palkinto? Lopuksi sanoisin, että olipa kangaskassisi minkä värinen tahansa, olennaisinta on käyttää sitä. Muuten on mennyt sekin vähä hukkaan.

Mitä mieltä te olette? Ihmisten aliarvioimista, mainio ja ekologinen palkinto vai nerokasta markkinointia?

Kolme viikkoa kokeilua takana

Olen nyt elänyt noin kolmen viikon ajan uuden ostolakkoni mukaan. Sen säännöt ovat äärimmäisen yksinkertaiset: en saa ostaa minkäänlaista kosmetiikkaa itselleni tämän vuoden aikana. Tämä sisältää niin meikit, ihonhoitotuotteet kuin päivittäiskosmetiikankin.

No, miten on mennyt? Hyvin, siinä mielessä, että toistaiseksi en ole ostanut mitään. En edes käsisaippuaa. Mistään ei myöskään ole ollut puutetta, mikä nyt ei varsinaisesti ole yllätys. Isoin syy tähän lakkoon ryhtymiselle oli nimittäin se, että minulla oli kaikkea vähintään kaksin kappalein. On myös ollut ihanaa kuluttaa pari tuubia loppuun. Sain käytettyä matkakokoisen hammastahnan sekä apteekin perusvoiteen loppuun syysloman aikana. Niiden poistuminen ei tosin tietenkään  näy kaapin tilavuudessa vielä mitenkään, mutta alku se on tämäkin.

Kuten yleensäkin, myös tämä ostolakko on saanut paljon ajatuksia liikkeelle. Ensinnäkin huomaan, miten syvään juurtunut tapa kosmetiikan ostelu on ollut. Kosmetiikkaosastot vetävät puoleensa ihan joka kaupassa, ja niistä kieltäytyminen on tuntunut siltä, kuin jokin hauska huvitus olisi viety. (Niin kuin olikin, eipä silti!) Mutta nyt kun en ole käynyt ”vain katselemassa” mitään, en ole myöskään ostanut mitään. En osaa sanoa paljonko rahaa olisi säästynyt, mutta aivan varmasti olisin näiden viikkojen aikana ostanut jotain, ellen olisi tätä lakkoa itselleni määrännyt.

korealainen kangasnaamio

Noin vuosi sitten hurahdin kangasnaamioihin. Nämä ovat juuri sellaisia parin euron houkutuksia, joita olen näköjään hamstrannut koko vuoden tarpeiksi… vähintään.

Toinen havainto on ollut se, miten paljon tuotteita minulla onkaan jo ennestään. Toki tiesin sen aiemminkin, mutta nyt kun olen oikein keskittynyt tutkailemaan varastojani, olen ehkä hieman hämmästynyt siitä, millaisen määrän olen tavaraa hankkinut. Minulla on esimerkiksi neljä erilaista sampoota. Siinä on ainakin kaksi enemmän, kuin mille on tarvetta. En tarvitse uutta sampoota kuukausiin, arvelen että nämä riittävät jopa puoli vuotta. Yhtä pulloa en ole edes avannut vielä, koska haluan käyttää vanhat ensin pois. Samanlaisia havaintoja olen tehnyt muidenkin tuotteiden osalta. Kun laatikosta löytyy 15 kangasnaamiota, joita muistan käyttää ehkä kerran kuussa, ei ole vaaraa että ihan hetkeen loppuisivat.

Kolmanneksi olen ruvennut miettimään netinkäyttötapojani. Seuraan monia kosmetiikkablogeja, koska aihe on minusta kiinnostava, mutta nyt kun en luekaan niitä sillä silmällä, millaisia hyviä tuotevinkkejä voisin niistä saada, olen alkanut kyseenalaistaa koko harrastuksen mielekkyyden. Olen havahtunut siihen, että valtaosa näistä blogeista on sisällöltään uusien tuotteiden esittelyä, eli oikeastaan markkinointia. Nyt kun en voi ostaa mitään, miksi lukisin uusista houkutuksista? Blogimarkkinointi on kyllä tehokasta, olen siitä elävä esimerkki. Valtaosa kosmetiikastani on sellaista, jota seuraamani bloggaaja on kehunut jossain vaiheessa. Mutta jos en halua ostaa, kuinka paljon noissa blogeissa lopulta on minua kiinnostavaa sisältöä? Tuote-esittelyt ovat minulle tällä hetkellä täysin tarpeetonta sisältöä, ja jos valtaosa uusista kirjoituksista liittyy tuotteen tai tuotemerkin esittelyyn, joten miksi tuhlaisin aikaani lukemalla niistä? Voinkin jo nähdä sieluni silmin, kuinka  markkinointi-ihminen pr-toimistossa vääntelee käsiään, ja toivoo ettei kukaan ota minusta mallia…

Äskettäin irtisanouduin kahdelta nettikaupan sähköpostilistalta, jotka myivät kosmetiikkaa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Sitä paitsi kaikki sisältö kyllä säilyy netissä siihen asti, kunnes minulla vihdoinkin saattaisi tulla jokin todellinen tarve uudelle tuotteelle. Google löytää suositukset ja tarjoukset minulle sekunnissa, mikäli sattuisin niitä tarvitsemaan. Minun ei tarvitse aktiivisesti olla tietoinen siitä, mitä missäkin olisi juuri nyt alessa, tai mitä uusia tuotemerkkejä olisi luonnonkosmetiikan markkinoille tullut.

Sanoisin siis, että tämä lakko jos mikä on tehnyt hyvää. En pysty arvioimaan säästettyä rahaa, sillä koska en ole mennyt katselemaan, en tiedä, mitä milloinkin olisin ostanut. Mutta on ollut erittäin hyödyllistä pohtia näitä asioita, ja nähdä, miten on huomaamattaan toiminut. Tämä lakko ei tule kestämään ikuisesti, sillä en ole irtisanoutumassa kosmetiikan käytöstä, mutta niin kauan kuin mitään todellista tarvetta ei ole, en osta uutta. Todellinen tarve on esimerkiksi sitä, että käyttämäni tuote loppuu tai menee pilalle, ja kuten sanottu, sellaista ei ole näköpiirissä ihan lähiaikoina.

Muistelen, että joku muukin lähti samalle linjalle kanssani. Miten teillä menee?

Ostamisen ihanuudesta

Luin Helsingin sanomista mielenkiintoisen jutun, jossa kerrottiin, että nettikauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: monet ihmiset haluavat ostaa halvalla. Wishin koko toimintaidea pohjautuu tähän. Sen jälkeen kaupan toiminta on kehitetty sellaiseksi, että se yllyttää heräteostoksiin. Tuotteita voi selata missä vain kännykältä, algoritmi oppii nopeasti, millaiset tavarat sinua kiinnostavat ja alkaa sitten suoltaa näytölle juuri sitä, mitä mieluiten katselisit muutenkin. Ostamiseen yllytetään halvan hinnan lisäksi klassisilla psykologisilla keinoilla: isoilla aleprosenteilla ja uhkauksilla siitä, että kyseinen tuote on aivan juuri loppumassa. Kauppa käy, sillä esim. YLE kertoo että jo vuonna 2016 suomalaiset tilasivat Wishin kautta 11 miljoonaa pakettia. Miettikää, mikä määrä tavaraa!

Olisin ehkä aiemmin ollut kärkkäämpi tuomitsemaan, mutta näitä omia ostolakkoja toteuttaneena sanoisin, että ostamisen ilo on todellinen tunne. Etenkin halvalla ostamisen ilo. Wish ei houkuttele minua, sillä siellä ei ole myynnissä sellaista, mitä tarvitsisin tai haluaisin, ja lisäksi en luota ollenkaan siihen, että kiinalaiset halpatuotteet olisivat edes terveydelle turvallisia. Mutta voin kyllä ymmärtää, että valikoima vetoaa moneen, etenkin, kun koko kauppa on rakennettu siten, että se usuttaa käyttäjää ostamaan mahdollisimman paljon ja usein.

Minulle kävi niin, että menin Hulluille päiville vielä kertaalleen sen jälkeen, kun olin päättänyt lopettaa kosmetiikan ostamisen. Tarkoitus oli hankkia lapsille talvikengät, mutta tämän järkiperäisen hankinnan jälkeen tuli mieleen, että olin meinannut käydä ostamassa yhden uuden viherkasvin. (Kilpipiilea näytti niin hauskalta, että halusin sellaisen.) Nappasin kasvin mukaan, mutta kassajonossa huomasin vieressä vielä flamingonkukkia monessa eri värissä, ja sitten löysin itseni uudelleen jonosta kasvi kummassakin kainalossa. Heräteostos jos mikä. Kanavoin siis sujuvasti muista ostolakoista säästyneen shoppailuinnon huonekasveihin. Normaalisti olisin suunnistanut päivittäiskosmetiikkaosastolla vielä pyörimään ja etsimään jotain kivoja löytöjä, mutta nyt kun se oli rajattu ulkopuolelle, viherkasviosasto ajoi saman asian.

Olen tässä ihmetellyt, mistä tämä ostamisen ihanuus syntyy. Vielä enemmän olen miettinyt, miten siitä pääsisi eroon. Tämä halvalla ostaminen on selvästi usein myös oman ostamiseni takana. En osta koskaan mitään sellaista, mihin minulla ei olisi varaa, enkä osta niin usein, että ostoksista kertyisi taloudellista taakkaa. En yritä ”säästää” ostamalla tarjouksista, joista saa kolme kahden hinnalla. Sen sijaan usein mietin, miten paljon iloa tavarasta (tai kasvista) minulle olisi, ja vertaan ilon määrää hintaan. Kuinka pitkäksi aikaa minulle olisi iloa uudesta viherkasvista? Arvioin, että pari-kolme vuotta. 8,90€ kilpipiileasta tuntuu siltä, että se kannattaa maksaa useamman vuoden ilosta. Tämä ajatuskuvio tapahtuu salamannopeasti, enkä juurikaan tiedosta sitä. Vasta näin hitaasti pohtien näen, miten teen ostopäätöksiä.

Selvästi ostaminen tuottaa myös muille ihmisille mielihyvää, koska moni suorastaan harrastaa shoppailua. Hesarin jutun mukaan Wishin käyttäjät ovat poikkeuksellisen uskollista porukkaa, he käyttävät sovellusta paljon ja usein. He siis harrastavat shoppailua, mutta mahtavatko he itse mieltää asiaa samalla tavalla? Shoppailuhan nähdään usein stereotyyppisesti sellaisena, että lähdetään kaupungille ja tullaan kotiin lukuisten kassien kera. Mutta jos käyttää Wishiä tai jotain muuta vastaavaa sovellusta harva se viikko, onhan sekin harrastus. Jos olen ymmärtänyt oikein, näistä nettikaupoista ostetaan harvoin mitään todella tarpeellista, vaan pikemminkin juuri sitä pientä kivaa piristystä.

Huomatkaa, että en tuomitse shoppailua tai tavaroiden ostamista, enkä myöskään tässä kehota kaikkia nyt lopettamaan ostamista heti paikalla. Mutta minulle näistä ostolakoista on ollut hyötyä. Ne pakottavat tarkastelemaan omaa käytöstä lähietäisyydeltä ja miettimään, mikä ostamisessa houkuttelee. Mitä aivoissani tapahtuu, kun haluaisin ostaa jotain vain omaksi iloksi? Mikä mielihyvämekanismi sillloin käynnistyy? Ja mikä tärkeintä – haluanko toimia niin?

Mitä te asiasta ajattelette? Tunnistatteko ostamisen ilon?

Viikon vinkit: Hyvät materiaalit, palasaippuan bakteerit ja ilmastonmuutos

Tunnistatko laadukkaat materiaalit vaatteissa? Laadulle ei ole yksiselitteistä määritelmää, sillä kankaan käyttötarkoitukset vaihtelevat ja sen myötä myös kankaalta vaadittavat ominaisuudet ovat erilaisia. Tässä Iltalehden jutussa Rinna Saramäki kertoo, millaiset sekoitekankaat ovat huonoja käytössä. Juhlamekkoa ostettaessa on esimerkiksi aiheellista katsoa myös vuorikankaan materiaali. Myös kuitujen prosenttiosuuksiin on aiheellista kiinnittää huomiota, ettei tule ostaneeksi ”villakangastakkina” vaatetta, jossa villaa onkin vain pieni osa.

Nyt se on tutkittu: onko palasaippua epähygieeninen? Vastaus riippuu siitä, miten saippuaa säilytetään ja missä sitä käytetään. (YLE)

Ilmastonmuutosta vastaan voi taistella myös kotikonstein. MeNaiset listaa 10 asiaa, joita jokainen voi tehdä omassa arjessaan. Yksi merkittävimmistä on muuttaa sähkösopimus ekosähköksi. Minulla on tämä prosessi juuri menossa, havahduin nimittäin siihen, etten ollut varma millainen sähkösopimus meillä oli voimassa. Ekosähkösopimukseen vaihtaminen on yksi helpoimmista keinoista pienentää omaa hiilijalanjälkeään. Tehkää se, se on tehokkaampaa kuin murehtia, millaista kauppakassia käyttää.

****

Olen syyslomalla, enkä siksi äänittänyt podcastia. Tällä viikolla olen kirjoittanut siitä, kuinka minusta tuli kosmetiikkahamsteri. Pohdin myös kuvien kera, mistä erottaa roskan ja tarpeellisen tavaran.

Roskan ja tarpeellisen ero

Tein taannoin instatililläni pienen äänestyksen. Kysyin, onko tämä teidän mielestänne roska:

pahvilaatikko

Tämä on niin siisti että eihän tällaista voi laittaa roskiin!

Lopputulos oli kutakuinkin tasan. Noin puolet oli sitä mieltä, että oli se roska, puolet taas piti säästämistä järkevänä. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Tällainen siisti, valkoinen pahvilaatikko on minusta aivan vastustamaton. Sitä voi käyttää vaikka mihin: askarteluun, tilanjakajana piironginlaatikossa, väliaikaisena tarjottimena, legojen lajitteluun, kaikenlaisen pikkutavaran säilyttämiseen… Ei, tämän heittäminen roskiin tuntuisi tuhlaukselta.

Sen sijaan tämä on minunkin mielestäni roska:

pahvilaatikko

Tämä on melko selvästi roska, koska tämä on ruma.

Tosin tällaisiakin olen ajoittain säästänyt, mutta vähemmän. Miksi tämä laatikko ei sitten ole samalla tavalla säästämisen arvoinen, kuin tuo edellinen? Suurin syy on ulkonäkö. Säästän mieluiten niin siistejä laatikoita, että niitä voisi tosiaan käyttää päivittäisessä säilytyksessä. Rakastan Applen pakkauksia, jotka ovat laadukkaita, kauniita, kestäviä ja sopivan kokoisia. Minulla on kampauspöydän laatikossa lukuisia vanhoja puhelinten myyntikoteloita, joihin saan kätevästi lajiteltua siveltimet, huulipunat ja muut omiin lokeroihinsa. Mutta tällainen tavallinen ruskea laatikko, jossa on vielä paljon teippiä ja tarroja, ei houkuttele samalla tavalla. Tästä pystyn luopumaan aika helposti. Tosin tämäkin olisi kyllä hyvän kokoinen, mutta päätin että en kuitenkaan tarvitse sitä.

Minulla on erityinen heikkous siistien pahvilaatikoiden suhteen. Niitä pitää aina olla sopivasti varastossa, koska niitä tarvitaan säännöllisesti. En mielelläni osta säilytystä varten uusia laatikoita, ainakaan mitään muovista. Aiemmin hankin kaikenlaista tällaista esimerkiksi Ikeasta, mutta miksi ostaa uutta, kun kotiin tulee jatkuvasti täydellisesti säilytykseen kelpaavia laatikoita? Tuossa valkoisessa laatikossa oli seinäkello, jonka ostin lastenhuoneen seinälle. Tässä ruskeassa puolestaan tuli edellisen postauksen kuvassa näkyvä kosmetiikkatilaus.

Kun pelasin minimalismipeliä, raivasin nurkista pois paljon tätä jälkimmäistä ryhmää. Tavaroita, joita olin säästänyt varmuuden vuoksi, mutta joiden kohdalla tulin myöhemmin siihen tulokseen, että säästäminen ei ole tarpeen. Ehkä minussa vaikuttaa jokin historian hämäristä asti säilynyt geeni, joka ohjaa säilyttämään kaikenlaista varmuuden vuoksi. Ajattelen tätä sekä ekologisuuden että säästäväisyyden kautta: olisi tuhlausta lähteä ostamaan uutta, jos kotiin tulee vastaavaa tavaraa ilmaiseksikin. On tässä varmaan myös nollahukka-ajattelua taustalla, minulle tulee hyvä mieli kun voin käyttää jotain tavaraa luovasti uudestaan, sen sijaan että heittäisin sen pois.

Ja nyt sitten kyselen, että tiedättekö mistä puhun? Onko kenelläkään muulla pahvilaatikkohierarkiaa? Tai lajitteletteko erikseen siistit muovikassit ja paperikassit jne.?

Ps. Dokumentoin Instagramiin näitä arkisia tavarapulmia sekä kevennyksenä kauniita maisemia, seuraa jos haluat päästä mukaan äänestämään ym.

Kuinka minusta tuli kosmetiikkahamsteri

Kun päätin ruveta loppuvuoden kestävään ehdottomaan ostolakkoon kosmetiikan suhteen, sisäinen shoppailijani alkoi heti kiukutella. Yritin välittömästi keksiä kaikenlaisia poikkeustapauksia, joissa sitten saisin ostaa kosmetiikkaa. Juuri tällä hetkellä yritän argumentoida itselleni, että meikkisiveltimiä eikä hammasharjoja eikä muita kosmetiikan käyttöön liittyviä välineitä muka lasketa, mutta pysyn tiukkana. En oikeasti tarvitse yhtään enempää siveltimiä kuin hammasharjojakaan.

Miksi juuri tämä ostolakko on nyt sitten niin iso juttu? Kun aloin tarkkailla vaatteiden ostamista, tunnelmat olivat ihan päinvastaiset. Etenkin alkuvaiheessa ajattelin, että en tosiaankaan tarvitse uusia vaatteita, ja on vain helpotus kun niitä ei tarvitse ostaa. Tänä vuonna tilanne on ollut vähän toinen, mutta ostolakkoa onkin takana jo pari vuotta. Miksi sitten kosmetiikanostokielto aiheuttaa sisäistä vastustusta, etenkin kun sitä riittää kyllä muutamaksi kuukaudeksi ongelmitta?

Luulen, että nämä asiat liittyvät yhteen. Toisin kuin olen ajatellut, olen sittenkin tunneostaja. Shoppailusta on tullut hyvä mieli. On se ihana dopamiiniryöpsähdys, kun penkoo alennusmyyntejä, on se mukava tunne, kun on saanut jotain uutta, ja vielä se, että ajattelee kohentavansa ulkonäköään tai olotilaansa näillä ostoksilla. Aiemmin ostelin vaatteita (vaikka en sitä tajunnut). Kun aloin välttää vaatteiden ostamista, huomio siirtyi kosmetiikkaan. Kuten eräs lukija jo huomautti, kosmetiikan ostaminen tuntuu muutenkin pienemmältä pahalta kuin vaatteiden, koska sehän kuluu joskus loppuun.

Viime elokuussa, kun olin todella väsynyt ja stressaantunut, pääsin lyhyelle luksuslomalle eli sain olla pari päivää kotona ihan yksin. Kuskattuani muun perheen asemalle ajoin kotimatkalla Citymarketin ohi. Ostin itselleni herkkuja, ja sitten vietin ihanan puolituntisen kosmetiikkaosastolla hypistellen ja kokeillen kaikkea mahdollista. Lopulta ostin alennuksessa olleen Lumenen kasvojenhoitotuotteen ja muistaakseni muutaman korealaisen kasvonaamion. Saatoin ostaa jotain muutakin pientä, mitä en enää muista. En tietenkään varsinaisesti tarvinnut ainuttakaan ostoksistani, mutta niistä tuli hyvä mieli. Vähän vastaavia tilanteita tulee vastaan usein.

Kaiken tämän ostin, kun ale oli 80%. Toiseksi viimeiset hankinnat ennen kuin kosmetiikkalakkoni alkoi.

käyttämäni kosmetiikka ei myöskään yleensä ole kallista. Kipuraja kulkee noin 35€ kohdalla. Sitä enemmän maksavia tuotteita pidän kalliina, enkä useinkaan osta yli 30 euroa maksavia tuotteita. Useimmiten ostokseni ovat kuitenkin kappalehinnoiltaan paljon halvempia. Arvaatteko, miten kävi, kun löysin The Ordinaryn, kosmetiikkamerkin, josta puuttuu ulkoinen koreus mutta joiden sisällöt ovat täyttä tavaraa, ja hinnat jopa alle 10€? Oikein, ostin kerralla kaikkea mahdollista. Nyt monet tuotteet odottelevat sitä, että muistaisin joskus käyttää niitä. Kesällä Sephoran liikkeessä ostin etupäässä matkakokoja, koska ne olivat niin edullisia, ja sain samalla rahalla monta pientä tuotetta, siis täydellinen diili minun mielestäni. Sitä paitsi olen niin kokeilunhaluinen, että matkakoko on minusta paljon hauskempi vaihtoehto kuin alessa oleva jättikoko. Siitä jättikoosta ei nimittäin meinaa päästä ikinä eroon, olen kokeillut.

Kuten hyvin tiedetään, myös alennusmyynnit vetoavat. Mitä suurempi aleprosentti, sen kiinnostavammaksi tuote silmissäni muuttuu. En sentään ostele sinisiä huulipunia vaikka ilmaiseksi saisi, mutta jos alennus on merkittävä, ostan kyllä kokeiluun kaikenlaista. Vastikään huomasin Laveran ystävämyynnin, jossa poistuvat pakkaukset olivat 80% alennuksessa. Klikkasin ostoskoriin kaksi eri meikkivoidetta, peitevoiteen ja kaksi luomiväriä ihan vain siksi, että hintaa tuotteilla on pari kolme euroa kappale. En ostaisi  meikkivoidetta yli 20€ hinnalla netistä, jos en olisi aivan täydellisen varma että väri on oikea. Mutta kolmella eurolla ostin ilomielin, eikä riski tuntunut yhtään pahalta. Järkeilin, että jos ei sovi, niin annan eteenpäin, ja jos taas ostos on onnistunut, voin juhlia huikean halpaa kaappausta. (Ostokset osoittautuivat hyviksi, eli onnistuin.)

Tämä kaikki on kuitenkin johtanut siihen, että kosmetiikkaa on kertynyt aivan yli tarpeen. En ehdi käyttää kaikkia tuotteitani, ja silti hamuan lisää. Siksi tämä lakko on tarpeen. Haluan vaihteeksi käyttää tuotteita loppuun asti, niin että kaappiin tulee tilaa ja väljyyttä. Alan pitää täällä jonkinlaista kirjaa loppuneista tuotteista ja raportoin edistyksestä muutenkin. Onko lisää toiveita tähän liittyvistä juttuaiheista?

Viikon vinkit: vaatteiden laatu, mikromuovi ja pyykin pesu sekä ohjeita huijaavien nettikauppojen tunnistamiseen

Tässä Iltalehden jutussa harmitellaan vaatteiden huonoa laatua, ja Rinna Saramäki kertoo, miten tunnistaa laadukkaan vaatteen. Tässä jutussa on havainnollistava kuva siitä, mistä tunnistaa hyvin tai huonosti ommellun sauman. Rinna oli vieraanani podcastissa jaksossa 71, ja silloin puhuttiin vaatteiden laadusta oikein urakalla. Suosittelen kuuntelemaan, jos aihe kiinnostaa enemmän!

YLE uutisoi mielenkiintoisesta tutkimuksesta, jossa todettiin että hienopesu irrottaa vaatteista enemmän mikromuovia kuin tavallinen pesu. Tätä ongelmaa voi tutkijoiden mukaan välttää pesemällä täysiä koneita, välttämällä turhaa pesua ja  itse lisäisin vielä sen, että tarpeen mukaan käyttää pesupussia, jonne mikromuovi jää. Fleece-vaatteista irtoaa kuitua eniten parissa kolmessa ensimmäisessä pesussa, joten etenkin silloin pesupussi on hyödyllinen. Itse myös ostan fleecet mieluiten käytettyinä, etenkin lapsille, sillä hyväkuntoisia fleece-vaatteita löytyy kirppareilta runsaasti.

Iltalehti on koonnut vinkkejä siitä, mistä tunnistaa huijarinettikaupan. Näiden ohjeiden avulla voi tarkistaa, onko nettikauppa luotettava vai ei. Esimerkiksi suomalaisilta yrityksiltä löytyy aina Y-tunnus, ja kaikilta firmoilta pitäisi helposti löytyä kunnolliset yhteystiedot. Noin yleisesti ottaen voisi todeta, että jos tarjous tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, näin luultavasti onkin. Outi Pyy on myös kirjoittanut aiheesta kattavasti, etenkin muotia kauppaavista huijarisivuista.  Outin jutussa on myös vankat ohjeet huijausten välttämiseksi.

83. Tavaroiden raja

Tässä jaksossa puhutaan siitä, mikä vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihminen sietää tavaroita sekä epäjärjestystä ympärillään. Miksi raivaamisesta innostuneet suosittelevat sitä myös muille? Miksi minimalistille ei tule sotkua? Miksi sama määrä tavaraa saman kokoisessa asunnossa voi olla ihan liikaa, tai juuri sopivasti?

Jakson kesto noin 18 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Kuuntele podcast tästä alta, tai tilaa se suoraan puhelimeesi.